Pentunen pieni palleroinen vai jo kojootin koipeliini?

Nyt se on iskenyt myös tähän osoitteeseen. Se inhottava, ärtyisäksi ja väsyneeksi tekevä lenssu. Menin eilenkin nukkumaan yhdeksän jälkeen aivan uupuneena. Töihin olen raahautunut, kun siellä ei nytkään oikein meinata pärjätä kun on kaksi muutakin ihmistä poissa ja sijaisia ei saa ottaa säästösyistä. Töissä on vielä energia juuri ja juuri riittänyt, mutta kotiin päästyä olen lyhistynyt aika tehokkaasti telkan eteen. Haluan erikseen kiittää pientä Ikiliikkujaani siitä, ettei se ole ainakaan toistaiseksi oireillut tekemättömyyttä. Lenkit on kutistunut aika minimiin, tosin meidän n. 10 minuutin päivittäiset perustreenit on pitäneet pintansa jopa yskimisen keskellä. 

Meillä oli hieman suorittamisvaikeuksia sivulletulossa etukautta viime rally-treeneissä. Niinpä saimme sen kotiläksyksi (joku hullu kun erikseen pyysi läksyjä :D) Olen pariin otteeseen ottanut sen ihan rallyn kyltin mukaisesti eli näin:

(Annille tiedoksi, että rally-tokossa on siis tälläsiä kylttejä, jotka kertoo mikä liike pitää seuraavaksi suorittaa). Koira otetaan siis eteen istumaan, josta Gatsby vielä viime viikolla osasi tulla sivulle vain vasemmalta puolelta. Niinpä oikelta puolelta menoa ollaan nyt harjoiteltu. Koska se alkoi sujua nyt kolmannella treenikerralla jo niin etevästi, päätin kokeilla tajuasiko se sitä normaalisti seuratessa. Tein itse täyskäännöksen vasemmalle ja käskin sen kiertää sekä osoitin auttavalla kädellä. Ja sieltähän tuo viuhahti kuin olisi aina täyskäännökset tehnyt näin! En olisi edes pystynyt säästelemään kehujani jos olisin yrittänyt! Aivan mahtavaa soveltamiskykyä varsinkin noin nuorelta! Eddie on aina ollut myös nopea yhdistämään oppimaansa eri tilanteissa ja eri asioihin, mutta Ferolle taa joka tilanne melkein pitää opettaa erikseen. Gatsby seuraa tässäkin asiassa enemmän vanhempaa isoveikkaansa, josta en voisi olla tyytyväisempi! 

Harjoittelimme myös seuratessa liikkeestä maahanmenoja, joissa peppu yritti koko ajan jäädä pystyyn! Sain muutamalla toistolla vihdoinkin nopeamman maahanmenon ja erikseen istu-maahan-seiso vaihdoissa ne olivat myös nopeita. Viimeksi treeneissä Gatsby oli hieman hämmentynyt, kun liikkeitä pitikin suorittaa sivullani eli pienoisesta epävarmuudesta varmaan hitaus tänäänkin johtui. Sen sijaan seuratessa pyörähtäminen sekä jalan alta puolenvaihdot sujui oikein mallikkaasti! Samoin sivulle perusasentoon hakeutuminen. Gatsby on alkanut varmuudeksi tarjoamaan sitä aina, kun käskyä ei heti tulekaan :) On tainnut oppia, että siitä asennosta alkaa aina työt :D Esimerkiksi ruokakippoa odottaessa se on tällä viikolla varmuudeksi hilannut pienen peppunsa sivulleni ja onhan se ruuansaantia nopeuttanutkin , myönnän :)

Gatsby myös yllätti minut tällä viikolla katoamalla tässä suuressa kämpässäni. Tajusin lattialla tietokoneeni kimpussa ähertäessäni, että yleensä kaikki tälläinen houkuttaa tietyn auttavan karvakasan paikalle. Niinpä lähdin sitä etsimään. Sitä ei näkynyt makkarissa, ei kylppärissä, keittiössä tai olohuoneessa. Olin hämmentynyt ja kiersin uudestaan. Sitten kurkkasin tuulikaappiin ja siellähän suljetun oven takana killitti silmäpari pimeässä! Olin onnistunut sen lenkiltä tultuamme jättämään sinne! Muistan hätistäneeni Eddietä pois, mutten ollut huomannut harmaata pientä paimenta... Gatsby oli ollut suljettuna varmaan puolisen tuntia eikä ollut päästänyt inahdustakaan! Normaalisti se alkaa huutamaan ja kovaa, jos se yritetään muista eristää. Nyt se olikin vaan hämmentyneenä hengaillut tuulikaapissa! Ota tästäkin nyt selvää :D

Gatsby myös ehti täyttää muutama päivä sitten puolivuotta, mikä tuntuu aivan hurjalta! Tässä huono seisomiskuva vertailtavaksi pienen palleroisen rinnalla:

6 kuukautta (ja upea tausta...)

Ja syyskuussa pienenä palleroisena! (Kuva Maija Piippo)

Jonkun verran sanoisin muutosta havaitsevani.

Aion pitää tämän postauksen "jee jee mulal on mahtava pentu" postauksena eli en aio mainita, että Fero oli onnistunut laittamaan eilen hellan päälle ryöstäessään patalapu ja nyt mun hellan sulake lähtee aina irti taulusta samalla kun itsekin lähden. 

Tän viikon teema on ollut: mulla on aika hienot koirat! ♥

Feron yksinolot on olleet täydellisiä! Olin unohtanut yhtenä päivänä tyhjän leipäpussin pöydälle ja siinä se oli vielä, kun tulin kotiin! Tämä on melko historiallista! Roskiskaappi on korjattu ja myös roskis on päässyt muuttamaan takaisin paikalleen eikä sitä ole kukaan väkivalloin känyt tonkimassa. Parhautta! Lisäksi Feron "stressitassu" (jota se siis nuolee verille asti) on vihdoinkin taas oikeasti hyvällä mallilla. Pidän sillä tötsää päivisin ja öisin, mutta en kotona ollessani. Yhdessä vaiheessa se tosin ovelasti ehti nuolla tassunsa minun mukamas valvovan silmäni alla aina vaan uudestana verille. Torstaina aamulla herätessäni kukaan ei tökkinytkään mua kaulurin kylmällä ja kovalla reunalla. Meinasin painua takasin peiton alle ja kirosin itseni jo aivan pohjiin! Miten olinkaan voinut unohtaa laittaa tötsän Ferolle illalla!? Nyt se tassu on taas aivan kauhea! Ja yleensä herään sen nuolemiseen eli miksei nyt käynyt niin? Tarkistuksen jälkeen vastauksesksi selvisi, että en ollut herännyt koska eihän Fero ollutkaan itseään nuollut! Yö siis selvittiin ilman tötteröä ja olin todella helpottuneen iloinen! Nyt pitää muista olla ahnehtimatta, jotta tassu pääsee varmasti parantumaan. Se on nyt kahteen otteeseen päässyt nuolemaan sen uuden terveen ihon rikki kun karva on alkanut kasvaan ja kutittaan. Pönttö päässä siis vaan sitkeästi ja palkkioksi saamme elää taas ehkä useammankin kuukauden ilman koko härpäkettä?

Fero on ollut myös hieno isoveikka Gatsbylle. Ne leikkivät päivittäin ja Fero on oppinut asettamaan rajoja pennulle. Eniten mieltä lämmittää se, että Fero on osannut reagoida juuri oikein Gatsbyyn eli se ei komenna sitä liian rajusti vaan juuri asiaan sopivalla tavalla. Hieman Fero edelleen sietää gatsbyltä pentumaista riekkumista selvästi enemmän kuin haluaisi, mutta se ei enää ota stressiä meidän kotiin putkahtaneesta vierailijasta. Gatsbystä on selvästi myös Feron silmissä tullut meidän lauman jäsen <3

Meillä on alkanut muodostua tiistaiperinteeksi työkaverini borderterrierin kanssa touhuaminen. Tällä kertaa suuntasimme ihan oikesti lenkille ja nappasin Feron mukaan. Se ei välittänyt pienestä ruskeasta terrieriraketista yhtään vaan tallusti vain meidän ihmisten mukana. Fero oli koko lenkin rento eikä ottanut paineita edes Speedyn ja Gatsbyn leikeistä vaikka ne aina välillä vähän kovempiääniseksi painimiseksi yltyivätkin! Fero sai ansaittuja kehuja myös tylkaveriltani, jota alkuun selvästi iso koira jännitti. Kartomani tarninat Feron hieman vähemmän kunniakkaista hetkistä eivät myöskään varmaan auttaneet asiaa... Mutta Fero oli hienosti kuulolla, ei haukkunut edes vastaantuleville koirille (isolle mustalle bernillekään!) ja otti nätisti kädestä sille tarjotut herkut. Se käyttäytyi ikänsä tuomalla arvokkuudella eikä Speedykään sitä yhtään kokeillut alistaa vaan koirat hienosti jättivät toisensa kohteliaiden alkunuuskaisujen jälkeen rauhaan.

Muutenkin lenkit ovat ihanien ilmojen myötä pidentyneet ja koirat ovat käyttäytyneet niilläkin erinomaisesti! Fero ja Gatsby saavat painatella vapaana, Eddie tyytyy lähinnä hihnaelämään kun ei se enää kuule ja ei myöskään irtiollessaan juurikaan mihinkään edes mene. Vieraat ihmiset ja koirat on ohitettu hiljaa ja Ferokin on päässyt ohittamaan useita ihan vapaana. Gatsbystä näkee hyvin, jos joku on tulossa ja yleensä tässä vaiheessa astun polun viereen ja pyydän koirat luokse. Kolme ahnetta silmäparia tuijottaa hienosti nameja kun muut menevät ohi. Torstaina tosin olimme vasta pimeän aikaan lenkillä ja nähtävästi pimiän turvin kokoontuu todella epäsosiaalisten otusten kerho. En ymmärrä miksi yksikin mies jäi meille puhumaan, kun minä selvästi keskityin omiin koiriini ja hänen koiransa ei muista tykännyt. Koitin kohteliaasti sanoa, että kohta irtioleva pentu kyllä lähtee teittiä moikkaamaan kun samoinen ihme sitten tapahtui... Toinen koira sille hieman ärhenteli, tosin ei mitenkään pahasti. Gatsby suostui tulemaan pois ja päätin taluttaa nami-nenäedessä taktiikalla myös irti olevan hoffilaisen pois tilanteesta. Fero hieman toisen koiran kohdalla katsahti ärisevää otusta, mutta hienosti pysyi mukana! Samoin eräs toinen lamppu pimeässä ei pystynyt kontrolloimaan sitä vertaa omaa yhtä koiraansa, jotta olisivat voineet mennä meistä ohi vaikka olimme pois polultakin. Hieman ärtyneenä kaivoin varmuudeksi hihnat esiin ja hienosti mentiin kimpassa ohi! Yhden pienen pöhähdyksenalun Fero ehti muodostaa, mutta lopetti alkuunsa kiellosta! Taitava iso otus! <3 Tapasimme onneksi myös kivoja ihmisiä, kuten aikaisemmin tapaamamme labradori ja lunnikoiralauman (jossa siis viisi koiraa). Fero ei tällä kertaa haukkunut edes alkuun vaikka toiset pimeästä putkahtivatkin, Eddie hieman liehakoi tyttöjä, mutta oli hieno herraskoira ja Gatsby ihastui sille hieman ärhentelevään lunnikoiratyttöseen. Gatsby yritti kaikkensa saadakseen toisen jahtaamaan itseään. Pöhkö pieni! 

Gatsbyn elämässä alkoi myös uusi aikakausi hienon sisäsiisteyden myötä. Aussien-lapsonen ei joudu enää yöksi häkkiinsä vaan saa nukkua vapaasti (parkkeeraa itsensä sänkyni viereen peitolle). Aluksi hieman jännitin, keksiikö tuo puuhaa itselleen yöllä, mutta ainakin arkiyöt ovat olleet tarpeeksi lyhyitä eli se on hienosti yönsä nukkunut. Aamuisin ei edes tule odottamaani yllätyspomppuhyökkäystä sänkyyn, tosin perjantaina se hyppäsi sänkyä vasten. Tämäkin on mennyt odotettua paremmin, sillä se aina välillä salaa käy nokosilla Eddie vieressä. Kerrankin oli kaksi niin söpöä kerää sängyllä, että teki pahaa komentaa pieni alas, mutta pakko mikä pakko. Olen ainakin mukamas päättänyt, että minulla ei enää koira sänkyyn tule. Eddie on erityinen, mutta se tuo niin paljon hiekkaa ja karvaa yms. roskaa sänkyyn, että ne tulee olemaan se ainoa asia, mitä ei tule ikävä sitten joskus. 

Gatsbyn kanssa on otettu hieman noudon alkeita. Ostin oikean kapulan ja nyt ollaan kaksi kertaa ihan vaan tökitty sitä kuonolla. Ekalla kerralla Gatsby ei millään meinannut tajuta, miksi kapulan olemassaoloa pitäisi muka huomata, mutta autoi ottamalla sen käteeni. Kun toisesta kädestäni ei nami irronnut nuolemalla eikä tökkimällä, siirtyi pentu toiseen käteeni toiveikkaana. Samalla se tietenkin tökkäisi kapulaa, minä hihkaisin innostuneen "jes"sin ja ruokaa satoi taivaalta. Ekan harjoituskerran lopussa alkoi jo tökkiminen sujumaan suhteellisen hyvin. Toisella kerralla Gatsby osasi tökkiä jo maassa makaavaa kapulaa ja pystyi siirtämään sen  hieman kauemmaksikin ja silti tuo hienosti hakeutui sille! Melkoisin viksu kaveri mulla :)

Olemme myös treenanneet (tosin erittäin vähän) rally-tokoa varten. Lähinnä oikealla seuraamista, jalanali puolenvaihtoa sekä täysikäännöksiä molemmilla puolilla seuratessa. Hieman oli saamatonolo kuitenkin kun suuntasimmme perjantai-iltana kyseisen lajin treeneihin. Turhaan silti murehdin, sillä Gatsby on loistava pieni koira! Tosin ei ihan niin pieni kuin luulen: sen piti kiertää edestä oikein kautta sivulle (eli selän takaa). Tässä vaiheessa kyykistelin ihan turhan alas ja sainkin vetäjältä käskyn koittaa uudestaan kyykistelemättä. Ja katsos vain! Sehän onnistui :) Meillä oli myös houkutus-osio, jossa oli kaksi kivannäköistä lelua maassa. Hieman mietin, että Gatsby ei niistä välittäisi, mutta mitä vielä! Lelua lähestyessämme se alkoi vetää hullunlailla (ooneksi oli hihnassa!), mutta luovutti pian ja seurasi tämän jälkeen upeaasti! Vetäjäkin sanoi, että kun sain Gatsbyn huomion uudestaan itseeni, niin sitä ei vähempää voinut lelut enää kiinnostaa! Seuraava kierros kun tehtiin ilman hihnaa, niin lelut jäivät aivan huomiotta! Jee! Sivulla tehtävä istu-seiso-istu liikesarja tuotti hieman hämmennystä, sillä Gatsby ei varmaan koskaan ole seisonut sivullani. Tämä näkyikin vähän, mutta saimme kehuja Gatsbyn hienosta asennonvaihdosta! Kaiken kaikkiaan paimeneni suoritti taas sille annetut tehtävät mahtavasti ja vetäjäkin kehui sitä!

Nyt lauantaina vaaleanpunainen kuplani hieman poksahti. Gatsby herätti minut seitsemän jälkeen hyppäämällä sänkyyn eikä meinannut kuunnella "alas" käskyjäni pätkääkään. Jouduin nousemaan saadakseni sen alas. Tämän jälkeen se alkoi puuhailla omiaan ja kohta vikisikin takaovella. Papatkin olivat sen verta havahtuneet, että koko poppoo kävi tässä välissä aamupissalla. Sitten sainkin nukkua melkein yhdeksään, kunens sänkyyni änki taas sinne kuulumaton vierailija ja Feronkin pää tunkeutui ynisten herättelemään. Luovutin ja lähdimme lenkille. En muista koska olisin nauttinut lenkistä vähemmän. Sää oli kaunis, mutta pennun käyttäytyminen oli kaukana kauniista! Se popsi kakkaa minkä kerkesi ja pitkästä aikaa yritti roikkua Eddiessä kiinni. Se on myös oppinut väijymään Fero kun se pääseee hihnasta ja rääkyy sitä leikkimään kanssaan. Tästä kaikesta jo hieman ärtyneenä päätin kuitenkin ottaa noista pitkästä aikaa kimppakuvan ja Gatsbyn paikallaistuminen katosi taivaan tuuliin. Sain hädin tuskin kännykän esiin, kun tuo jo kirmasi perään. Palautin sen aina vain takaisin, joka taas häiritsi Eddietä joka puolestaan lähti välillä pennun perään. Fero istui kuin hieno tatti, mutta pentu kokeili kyllä oikein urakalla kärsivällisyyttäni. Ei se mitään, jos se olisi vain noussut, mutta se juoksi mun luokse, hyppäsi, joskus jopa hieman kokeili purra ja lopulta sai mut luovuttamaan. Kiukkuisena pihisten päätin jatkaa lenkkiä ja olin jo onnistunut rauhoittumaankin, kun meitä vastaan tuli ärisevä kääpiösnautseri luokse. Aluksi kaikki koirani tulivat taas luokse, mutta tällä kertaa Gatsby ei antanutkaan toisen koiran mennä meistä nätisti ohi vaan kirmasi sen luokse. Se on selvästi päättänyt, että ärisevät koirat vain tarvitsevat hieman Gatsby-rakkautta tullakseen paremmalle tuulelle. Omistajaa tämä ei kuitenkaan pätkääkään ilahduttanut ja lenkki loppui suunniteltua lyhyempään kun samaisessa kohdassa pääsi kätevästi kääntymään kotia kohti.

Yksi suhteellisen onnistunutkin kuva kuitenkin saatiin.

Enimmäkseen ne olivat kuitenkin tätä luokkaa...

Ehkä loppuun pitää sen verran kehaista, että vaikka Gatbsy söikin tänään kakkaa, se ei ole ihan kohtuullisen pitkään aikaan kikkareita suuhunsa keräillyt. Sitä ei tarvitse enää lenkeillä kytätä hulluna, mikä on myös tehnyt lenkkeilystä todella paljon miellyttävempää! Eli ei elämä nyt ihan huonoa ole :)

Päivää vaille kuusikuukautinen kojootinalku <3

Treenejä ja tuhoja

Työt alkoivat taas kivan parin viikon loman jälkeen. Loman aikana Feron yksinolot oli todella vaihtelevia. Se kärsii heti, kun rutiini muuttuu. Toimeliaana poikana se oli tosiaan löytänyt tiensä rokiskaappiini ja levitellyt roskia yllättäen ympäriinsä ja vaikka siirsin roskiksen kaapista pois, niin siellä oltiin käyty tästäkin huolimatta. Loman lopulla sitten päätinkin hankkia lapsilukon kappiin ja tyytyväisenä (tai todella univelkaisena) lähdin tiistaina töihin ja palasin kotiin, jossa oli sitten kiskottu kaikki keittiön vetolaatikon lattialle. Niissä ei pitäisi olla mitään syötävää ja Fero olikin tyytynyt pureskelemaan kaulinta, elmukelmurullaa sekä repimään leivinpaperia silpuksi. Olin kuitenkin tyytyväinen, ettei roskiskaappini ollut auki, joten roskis sai muuttaa takaisin omalle paikalleen. Tässä kohtaa tarinamme saakin sen odottamattoman käänteen. Fero todisti olevansa kaikkea muuta kuin lapsi, johon ei täten myöskään lapsilukot päde. Se ratkaisi ongelman repimällä oven saranan irti kaapin seinästä ja palkitsi itsensä kolmella palallla homeista paahtoleipää. Omistajaa palkitsi sotkun siivoaminen ja huonosti voiva koira joka sitten haisi ensin koko illan ja kakkasikin ilokseni lopulta aamuyöstä sisälle. 

Eniten tässä ahdistaa se, että Fero usein alkaa suojelemaan noita aarteitaan eli niin kauan kuin se voi varastaa jotain, niin en uskalla päästää Gatsbyä sen kanssa samaan tilaan työpäiväksi. Lisäksi en usko minkään porttisysteeminkään auttavan, sillä jätin Feron tunniksi Gatsbyn huoneeseen luun kanssa lähtiessäni Gatsbyn kanssa ulos ja se oli tullut portista läpi. Kyseessä on siis itsetehty portti listoista ja aitaverkosta. Se oli repinyt alimman listan irti, saanut verkkoa taivutettua ja lopulta nostettua koko roskaa sen verran, että oli mahtunut ali... Sillä on ihailtavaa tarmoa tehdä kiellettyjä asioita... En oikein tiedä, mitä asialle voisi tehdä. Se kun palkkaa itse itseään noissa tilanteissa ja niitä sattuu vain, kun en ole itse kotona. Normaalisti ruoka saa olla pöydillä ihan rauhassa, kunnes lähden johonkin. Sitten alkaa armoton seikkailu eräällä blondilla otuksella ja aina välillä seikkailu on tuottanut oikein tulostakin. Välillä sitten tyydytään syömään vaikka edes talouspaperia, jota on hyvä sitten kakkia ympäriinsä. 

Olen nyt yrittänyt lisätä sen aktiviteetteja, jos vaikka pennun takia joskus vanhempia koiria vähemmän huomioiva omistaja olisi syypää tähän tuho-aktiivisuuteen. Olen pidentänyt lenkkejä (joilla Fero saa olla myös paljon vapaana) mutta se ei kulje enää ihan yhtä kevyesti kuin ennen. Se ei juurikaan juoksentele tai muuten fyysisesti rasita itseään. Keppien perään ei kiinnosta juosta ja lempparipallonsakin se hylkää keskelle korpea hetken kuluttua. Fero on alkanut leikkiä Gatsbyn kanssa enemmän ja ne nujuavat lähes päivittäin, mutta ei vanhempi osapuoli sitäkään kauaa jaksa. Olen ottanut sen kanssa enempi koulutusta ja nenunkäyttöäkin, joka jopa sitä kiinnostaa. Pääsipä Fero yksiin oikeisiin treeneihinkin, joista kerron kohta lisää. Aktiivisemmasta viikosta huolimatta tänään kotona odotti tämä: 

Se oli repinyt roskiskaapin oven kokonaan irti vaikkei siellä edes mitään sisällä ollutkaan. Toiveikasta. Ainoa ratkaisu jonka tällä hetkellä keksin on se, että en enää ikinä lähde kotoa ilman Feroa mihinkään. Kuulostaa oikein toteutettavissa olevalta suunnitelmalta tämä...

Mutta nyt iloisempiin uutisiin! Torstaina oli taas pelastuskoiratreenit. Olin suunnitellut jo ilmaisun harjoittelemista, mutta sitten menimmekin erään mökin pihaan, jossa oli varastorakennuskin. Pitihän tätä ihmettä päästä harjoittelemaan eli Gatsby pääsi ekaa kertaa elämässään rakennukseen etsimään! Pienihän se oli, mutta kivasti tavaraa täynnä, joten haastetta riitti. Hyvin kuitenkin löytyi ukot sisältä ja ulkoa. Gatsbylle on ollut kerran aikaisemmin makaava maalimies, jota se hieman jännitti. Nyt pyysinkin sille siis sellaisen, mutta tällä kertaa pojulla ei ollut mitään ongelmia mahallaan pötköttävän ihmisen kanssa! Se joutui myös tekemään töitä liinassa, mikä haittasi sitä yllättävän vähän eli ei olleskaan :) Minä sen sijaan sain juosta sen perässä puita ympäri, eli mua liina häiritsi ja paljon! Lopuksi kävimme harjoittelemassa rakennuksessa olleita melkein tikkaiksi luokiteltavia portaita. Gatsby ei meinannut millään aluksi uskoa, ettei sisällä ollut enää etsittäviä vaan tarkisti alueen huolella. Sen jälkeen se suotui kuuntelemaan pyyntöjäni ja kokeilemaan rappusia. Aluksi se ei meinannut millään haluta hilata takapäätään askeleelle, mutta muutaman toiston jälkeen se kiipesi jo aika näppärästi ylöspäin. Pidin varmuudeksi valjaista kiinni ja annoin sen kiivetä vain sylikorkeudelle, jolloin nostin sen alas. Kerran Gatsby kuitenkin yllätti minut ja kääntyikin itse alaspäin ja tuli hienosti rappuset ihan itse myös alas! Ketterä pieni!

Perjantaina rally-tokoiltiin oikein urakalla. Koska yhdistyksen hallivuorolla oli rally-toko treenit 18-19 ja meillä on rally-kurssi 20:15-21:30 niin ahneuksissani päätin mennä molempiin! Päätin kuitenkin olla odottamatta aivan super suorituksia pennulta, joten otin Eddie ja Feron matkaan mukaan. Jokainen pääsikin vuorollaan rataa suorittamaan. Eddie ei odotettavasti ollut hallista tai koirista moksiskaan. Se teki kohtuullisesti töitä, tosin kuurous hieman hidasti meidän menoa. Ihan kaikille jutuille kun ei ole käsimerkkiä ja aina välillä papan katse haahuili. Samaten se, etten enää ole ihan niin justiinsa siltä asioita vaatinut... Helppo elämä näkyi suorituksessa, mutta tyytyväinen papparaiseen olin silti! Feroa jännitin hieman, sillä vaikka olemme treenanneet paljon muiden koirien rauhallisia ohituksia ja huomioimatta olemista, niin vähän arvelin sen saavan aivan jäätävän huudon aikaiseksi. Mutta näin ei käynytkään! Se pöhisi hieman pihalla, mutta lopetti hienosti käskystä. Sisään halliin mentäessä se selvästi jännittyi ja päätti, ettei näin isolle joukolle kannattanut alkaa huutamaan. Se keskittyi hienosti muhun ja nameihin sekä antoi vieraan miehen namitella sekä rapsutella itseään! Vaivanpalkakseen kyseinen mies sai sitten reilun 30 kiloa koiraa istumaan jalkansa päälle :D Fero haukkui ainoastaan kerran yhdelle isolle sakemanniurokselle, joka tuijotti sitä ohimennessään hievahtamatta. Äkkiä kuitenkin nami naaman eteen taktiikka rauhoitti tähisijän :) Fero oli yllättävän rento ja pystyi jopa suorittamaan radan! Sehän on siis opetettu seuraamaan oikealla puolella, kun lenkillä näin on helpompi kulkea ja kun siitä ei mitään toko-koiraa olisi kutienkaan saanut. Niinpä olin yllättynyt kuinka hyvin se kulki myös vasemmalla, tosin käännökset olivatkin aika rujoja, mutta mitäs pienistä! Meille molemmille oli varmasti iso juttu koko kokemus ja sain olla Ferosta ylpeä, mitä ei tapahdu järin usein. Se tulee vastaisuudessakin pääsemään aina välillä joihinkin treeneihin tätä menoa mukaan! 

Gatsbykin pääsi kerran kokeilemaan rataa, mikä sujui oikein mukavasti :) Alkuun se oli aivan tohkeissaan päästessään vihdoin autosta ulos, mutta rauhottui pian sekä keskittyi tekemiseen hienosti. Tunnin odotteluaika treenien välillä käytettiin auton tankkaamiseen, itse piipahdin Kodin Terrassa hakemassa pari juttua sekä lenkkeilimme koko porukan voimin vieraissa ympäristöissä HIHNASSA. Yllättävän hyvin meni, tosin kolmen hihnan kanssa on haasteensa. Tai oikestaan kolmen hihnan ja pennun kanssa on haasteita. Pieni kun hyppii ja loikkii milloin kenenkin hihnan päältä ja on vähintään itse hetkessä solmussa. Papathan kulkevat nykyään lähes moitteettomasti, mutta pieni paimen kun heitetään soppaan mukaan, niin johan on mukavata! 

VAU:n rally treenien ajaksi Eddie jäi Gatsbyn häkkiin syömään luuta ja Fero auton takatilaan oman herkkunsa kanssa. Treenien lopuksi autossa odotti kaksi ihan tyytyväisenoloista koiraa eli tämäkin meni odotettua paremmin. Hieman mietin, miten Eddie autossa viihtyisi odottamassa, mutta erittäin rauhallinen tuhisija minulla takapenkillä oli :) Gatsbyn omat treenit sujuivat hieman paremmin kuin viikkoa aikaisemmat. Tosin aluksi se huuhaili hieman Tara-kelpien ja viereisen agilityn äänien perään, mutta kun sain luvan ottaa hihnan pois, niin meno helpottui (eikä varmaan vähiten siksi, etten joutunut murehtimaan hihnaan sotkeutumista puoltenvaihdoissa ja kun mokoma ei saisi kiristyäkään mistään syystä missään vaiheessa, niin haastavaa oli!) Gatsby seurasi ohjeistuksiani hyvin, hyppi ehkä vähemmän vaikkei palkkaa koko aikaa tippunutkaan (pystyimme jopa juoksemaan pätkiä) ja seurasi niin oikealla kuin vasemmallakin mukavasti! Teimme erilaisia täysikäännöksiä tällä kertaa, joissa treenien vetäjä oli korvaamaton apu! Yhdessä kohtaa koiran pitää pyörähtää itse ympäri ohjaajan selän takana ohjaajan itse pyöriessä myös. Kuulemma Gatsby teki tämän hienosti samoin kuin takaa puolenvaihdoksen, mutta itse yllättäen en nähnyt kuin alun ja lopputuloksen. Mahtavasti se keskittyi ja suoritti sille uusiakin liikkeitä uskomattoman hyvin! Olimmekin ryhmässä selvästi muita nopeampia (vai tuntuiko vain itsestä) suorittamaan radan kuin muut. Gatsby sai paljon kehuja vetäjältä ja taisinpahan minäkin saada muutaman. 

Onnistunut fiilis jäi kaiken kaikkiaan vaikka taas odottelut olivat hieman haastavia. Yhdessä vaiheessa Gatsby turhautui ja alkoi kometamaan minua. Se hyppäsi, tai yritti hypätä sillä seisoin sen hihnan päällä, ja puri mihin yltti. Reidessä onkin mustelma tästä episodista. Silloin kun se on noin kiihtynyt, niin se ei kuuntele (tai en vain saa omaa tahtoani kuulluksi) joten paras tapa rauhoittaa se, on napata pentu syliin. Mitä enemmän sitä roikottaa, sen nopeammin se rauhoittuu. Niinpä nytkin nappasin sen yläkropasta eteeni roikkumaan, jolloin eräs ryhmäläinen kommentoi Gatsbyn venhkeiden pienuutta: "Siis sehän onkin poika! Sillä oli niin pieni pippeli etten meinannut huomata!" Tämä oli nyt jo toinen kerta kun Gatsbyn miehisyyttä tällä tavalla vähätellään! Minusta se on oikein sopusuhtainen pienelle pennulle! ;) Lopuksi taas pieni riekkuminen Taran kanssa ja yö nukuttiin oikein rauhallisesti :)

Tänään lauantaina oli vuorossa lisää pelastuskoiratoimintaa. En tiedä miten, mutta treeneihin hujahti neljä tuntia... Pari uutta ihmistä oli mukana ja alkuun tulikin paljon höpistyä toiminnasta ja omista koiristamme sekä uusien tyyppien koirista. Gatsby sai tämän aikaa rallatella Wictorin kanssa, mitä sen pienet pentuanturat eivät oikein kestäneetkeen. Osittain jäätynyt asfaltti irtosoralla sai yhden sen anturoista vuotamaan verta. Muutamassa muussakin oli nirhaumia. Se pääsikin siis rauhoittumaan autoon ja oli viimeinen treenattava. 

Tänään otettiin vihdoinkin sitä ilmaisun harjoittelemista! Olen päättänyt, että Gatsby siis löydettyään maalimiehen juoksee takaisin luokseni, kertoo löydöstään (varmaan haukahtaa) ja kun sanon "näytä" se alkaa sahata minun ja ukon väliä, kunnes pääsen maalimiehelle itse. Tätä alettiinkin nyt siis harjoitella tänään ihan vain niin, että urhea vapaaehtoinen (joka sai osakseen 13 kiloa pomppuja ja pusuja) kyykistyi pienen matkan päähän. Sitten juoksimme kilpaa maalimiehen luo (en tiedä miten, mutta Gatsby voitti joka kerta!) ja minä odotin, että Gatsby katsoisi minuun, jotta voisin kaivaa makkarat maalimieheltä ja pennun palkata. Tähän mennessähän maalimiehet ovat pojun palkanneet, kun se on heidät onnistunut löytämään. Alamme nyt siis opettamaan Gatsbylle, että myös minä olen näissä hommissa tärkeä :D Aluksi Gatsby odotetusti lähes nuoli uhrinsa hengiltä sekä hyppi ja pomppi sen ympärillä/päällä. Oma ajoitukseni ei ollut ihan kohdillaan eli en huomannutkaan heti kun se oli kuulemma vilkaissut muhun päin. Toisella yrittämällä keskityinkin paremmin, kehuin sitä juuri oikealla hetkellä ja kaksi seuraavaa yritystä menivät jo hyvin! Gatsby edelleen kiipesi maalimiehen syliin, mutta katsoi melkein heti muhun! Loistava alku! Harmittaa, kun tätä voisi hyvin harjoitella kotona, mutta ei ole ketään, jonka kanssa harjoitella... Mulle onneksi luvattiin, että ensi kerralla voidaan ottaa esim. heti alkuun Gatsbyn kanssa muutama toisto ja vielä lopuksi toinen setti. Onneksi koira on nopia oppimaan eli ei pakosti mene ihan kesään asti kunnes se pääsee taas oikeasti etsimäänkin!  

Kyllä ne osaa olla aika söpöjä :)

Tai supersöpöjä! Taustalla olevaa sotkua ei saa huomata! 

Loppiaisleikit

Käpyläinen 5+ kuukautta. (Kuva Minna Karjalainen)

Pelastuskoiraryhmämme (tai siis Taru) järjesti meille mukavaa puuhaa tänään! Oli suunnistusta tietovisoineen (meikä sai 4/10 oikein ...) Suunnistus ei ole ihan niitä omimpia lajeja ja vähän aikaa kesti päästä yksilötehtävässä kartalle. Samoilin hetken paikassa, jossa ekan rastin piti mielestäni olla kunnes tajusin olevani väärässä paikassa. Olen ylpeä, kun tajusin kartasta sen verran, että olin liian lähellä tietä eli piti jatkaa pidemmälle. Seuraavaksi jäin pähkäilemaan oikean rastin kohdalla, josko uskaltaisin pomppia rautatien yli. Siinä samoillessani katsomaan, joska edessäpäin olisi suihteellisen turvallinen ylityspaikka, rastille saapuikin jo jälkeeni lähetetty koirakko. Yhdessä päätimme, että olisi hullua joutua junan alle ja palasimme suosiolla takaisinpäin, missä alikulkukin sijaitsi. Tässä vaiheessa suunnistukseni muuttui aika lailla parityöskentelyksi, sillä samaa rastia olimme menossa katsomaan. Sain samalla hieman apua kartanlukuun (sekoitin taas korkeuskäyrät ja polut keskenään...) ja olin jopa ihan oikeasti kartalla kakkosrastille mentäessä. Lähetin itseäni paremman suunnistajan tässä vaiheessa jatkamaan omaan tahtiinsa ja jättäydyin jälkeen, jotta voisin ihan itsekin harjoitella suunnistusta. Sain heidät kuitenkin rasti kolmosella syntyneen ruuhkan takia kiinni ja jatkoimmekin lopulta loppuun saakka yhdessä. Huomasin kuitenkin ilokseni, että olisin itsekin osannut loput rastit ihan oikeasti löytää. Ainoa, missä olisin mennyt vikaan oli kaksi polkua, jotka kulkivat kolmen metrin päässä toisistaan samaan suuntaan. Oletin niistä isomman olevan oikea, kunnes tajusin, ettei se ollutkaan. Tällä ei ollut merkitystä sillä rasti oli polkujen keskellä ja isompaa polkua oli huomattavasti mukavempi (vähemmän mutainen) kulkea. Lopulta suunnistusaikani ei ollut mitenkään edes surkea (kiitos Sannan ja Minnin lähinnä...) enkä ollut edes pahiten eksynyt! 

Kauhia täti piteli Gatsbyä ja rääkynä oli sen mukaista!
(Kuva Minna Karjalainen)

Takaisin johtopaikalle selviydyttyämme oli vuorossa temppurata. Siinä koiran piti seurata houkutusten (erinäisten herkkuja täynnä olevien lautasten) ohi pujotellen. Gatsby oli oikein etevä, otti melkein enemmän häiriötä viereisistä ihmisistä. Se ei meinannut millään ymmärtää, miksei se päässyt etsimään ihmisiä, kuten normaalisti oli tapana! Pujottelun jälkeen kiipesimme ritiläkierreportaat puolentoistakerroksen korkeuteen. Aluksi Gatsby kiipesi itse nelisen rappusta, sitten se jumahti ja jotenkin liukastui niin, että laski mahallaan (jalat edellä) maahan. Niinpä kannoin sen lopulta ylös. Siellä sitten laskin sen alas hieman ihmettelemään ja kyllä sitä selvästi hieman jännitti olla korkealla. Se oli kuitenkin alaskintullessa sylissä todella rauhallinen! Tämän jälkeen oli luoksetulo poropatee houkutuksella. Gatsby painatti hyvää tahtia luokse, mutta kävikin vain luonani kääntymässä ja suuntasi pieni possu pateelle! Iso kasa oli yhdessä hujauksessa kadonnut! Pitäisiköhän kyseistä kamaa hankkia itsellekin treeninamiksi? ;) Sitten piti noutaa ämpärin päältä lelu ja avustuksella Gatsby siitä kiinnostuikin ja toi sen hienosti minulle! Palkaksi se saikin sillä sitten leikkiä!

(Kuva Minna Karjalainen)

Tämän jälkeen oli tunneli, jonne Gatsby painatti reippaasti namin perässä. Tosin vaikka ehdin toiseen päähän sitä kutsumaan, poika ovelana palasikin selvemmän sisäänmeno aukon kautta ulos ja luokse. Taru avitti pitämällä tunnelin toista päätä hieman avoinna ja sieltähän pieni sujahti! Lopulta se kävi vielä kerran itsekin tunnelissa, mutta taas tuli takakautta pihalle.

HUIJARI! (Kuva Minna Karjalainen)

Seuraava este oli maassa makaavat tikkaat jotka suoritettiin mallikkaasti. Sitten olisi pitänyt kantaa puupalikkaa ja seurata emäntää. Tästä puolet sujui eli sain pennun kiinnostumaan kalikasta ja hienosti se sitä mulle toi, mutta kulkea se ei osannut se suussa. Lopulta pääsinkin siis esittelemään omia kapulankanto taitojani, joissa ei tainnut olla moittimista :D

Tuleva noutaja? (Kuva Minna Karjalainen)

Vai sittenkin pystykorva? (Kuva Minna Karjalainen)

Lopuksi oli vielä esineetsintä, jota emme Gatsbyn kanssa ole harjoitelleet. Plus se luuli hetkensä vihdoin koittaneeksi metsässä ja painatti ihmisiä etsimään. Otinkin tämänkin osan koulutusmielessä ja houkuttelin pennun esineitä nuuskuttelemaan. Saldomme jäikin tästä syystä alhaiseksi, sillä löysimme vain kaksi esinettä annetussa ajassa. Saimme vielä kolmannen löytämäni esineen käydä katsastamassa, josta pieni olikin jo mukavan kiinnostunut! 

Itseni yllättäen otin kisan oikein rennosti (saatan olla hieman voitontahtoinen ja kilpailuviettinen yksilö...) Olin jo henkisesti tyytynyt jumbosijaan, jota meille ei jaetukaan! Lopulta sijoituksemme oli 5/9 eli ei huono! Tosin meille hävisi vain ihmiset, jotka joko eksyivät pahasti (olivat käyneet n. 8 kilometriä pidemmällä suunnistamassa kuin me muut) tai lähtivät kesken ja eivät siis suorittaneet kaikkea sekä koirakko, joilla oli rappusissa hieman hasasteita. Koira oli suostunut menemään ylös sylissä (isohko akita) mutta iski jostakin syystä jarrut pohjaan tasanteella eikä suostunutkaan enää nostettavaksi. Lopulta heillä meni n. 20 minuuttia porrashaasteeseen. Sillä välin Gatsby painatteli 9 kuukautisen Wiktorin kanssa leikkien eli itseltä jäi suurin osa porrasdraamasta näkemättä. Hienosti tekivät kuitenkin ryhmäläiset yhteistyötä ja koira saatiin onnellisesti alas kuin Eläinten Pelastupartiossa ikään! 

RALLIA!

Tai paremminkin rally-tokoa! Kuten kirjoittelin ennen joulua, meillä oli taannoin pelastuskoiraporukalla rally-toko treenit ja vähän ihastuin siihen meidän hömpötellessä Gatsbyn kanssa mukana. Puhuin siitä työkaverilleni, jonka borderterrierin kanssa olemme käyneet nyt useaan otteeseen riehumassa, ja hän osasi vinkata heidän järjestönsä rally-toko kursseista. Otinkin yhteyttä vastuuhenkilöön ja heti pääsimme kuuden kerran lyhytkurssille! Olisimme päässeet toiseenkin muuten, mutta kurssi huipentuu viralliseen kisaan, johon Gatsby olisi vielä kahden kuukaudenkin päästä liian nuori osallistumaan. Pääsimme kuitenkin nyt vasta-alkajille sopivalle "Oikeasti oikealla"-kurssille, joka alkoi perjantaina. 

Löysin hallin, josta olin hieman ylpeä, sillä gepsin ilmoittaessa "olet perillä" ei näkynyt kuin pimeitä tehdasmaisia rakennuksia. Kurvasin rohkeasti sivutielle ja sen jälkeen oli helppo arvata, että farmariautojen letka kuuluisi mitä todennäköisimmin koiraharrastelijoille :) 

Kurssi on melko myöhään ja aluksi jouduimme odottelemaan, kun ohjaaja teki rataa, mihin meni lähemmäs 20 minuuttia. Odottavan aika on tunnetusti pitkä ja kun Gatsby oli täynnä intoa sekä energiaa, oli odottaminen aika väsyttävää. Toisaalta hyvää treeniä sille, että muita ei tarvitse päästä katsomaan, mutta hallissa aidatun kehän laita oli suhteellisen kapia ja ihmisiä kulki koirinensa melko useasti ohi. Toisten koirien haukkuessa, saadessa huomiota, riehuessa sekä saadessa nameja, oli pikku aussie välillä aika kierroksilla. Keskittyi hienosti kyllä muhun pyytäessäni, mutta toisaalta en halunnut väsyttää sitä ennen ihan-just-kohta-toivottavasti-alkavaa oikeaa treeniä. Niinpä osan ajasta se sai hillua (eli vetää ja huudahdella) ja osan ajasta teki sitten töitä mun kanssa. Miten muut tämän tilanteen hoitaisivat?

Kun rata oli valmis, koirat jätettiin laidalle odottamaan omistajien mennessä tutustumaan rataan. Onneksi laidalla oli häkkejä, joissa oli vielä peittämismahdollisuus. Gatsby piti nytkin ääntä, mutta vähemmän kuin jos olisi jäänyt vain jonkun pideltäväksi tai se olisi sidottu johonkin kiinni. Häkitys tosin tuotti pienelle karkailijalle vaikeuksia, sillä ensin se pääsi kokonaan häkistä karkuun, kun alaklipsu oli unohtunut laittaa kiinni. Kun ovi olikin sekä ylhäältä että alhaalta säpissä, niin Gatsby änkesi sitten taipuisaa verkkoa vasten itsensä oven rakoon jumiin... Lopulta oli pakko vaihtaa häkkiä hieman tukevampaan malliin, josta tosiaan kuului aina välillä vaativia rääkäisyjä.

Rataantutustumisesta huolimatta (oli joku ihan oikea alokasluokan kisarata) osasin olla hieman eksyksissä. Toisinsanoen minä häsläsin ja sekoilin, Gatsby teki innolla perässä mitä mun ohjauksista nyt sattui ymmärtämään. Ohjaaja oli hyvän tuntuinen: sanoi suoraan kun tein väärin ja kun yritin saada koiraa seuraamaan oikealla, niin kuulemma huidoin oudosti, jolloin Gatsbykin viuhtoi ties missä :D Oli tosi kiva saada heti palautetta ja korjausehdotuksia sekä varmistuksia, jos ei ollut itse varma jostakin. Luulin esim oikealla seuraamisen olevan aivan liina sinnepäin ja väljää, mutta kuulemma oli ihan sallittavan rajoissa. Myös meidän hieman jo harjoittelema eteenistuminen jää välillä aika vinoon Gatsbyn suunnatessa sivulle ja olin huolissani sen jäävän lisäksi liian kauaksi musta. Ainakin rally-tokoon molemmat asiat olivat enemmän kuin kunnossa. Samoin namitin kuulemma liikaa (lähes imutin) eli tätäkin vähennettiin sitten. Hienosti Gatsby seurasi tyhjää namikättä, tosin hyppyloikkiminen lisääntyi namittoman käden myötä. Samoin juoksuosuus meni aikamoiseksi loikkimiseksi, kun samalla piti tehdä spiraalia! Tuli otettua samalla melko halvat perjantainkännit, kun tuli ihan hyvällä vauhdilla pyörittyä ympyrää ja samalla tuijotettua alaspäin koiraa! 

Kivaa oli ja Gatsby oli loistava, mistä se saikin kouluttajata kehuja, kuten muutkin paikallaolleet. On ihanaa, kun on koira jota ei tarvitse maanitella tekemään mun kanssa! Lisäksi leikki loppupalkkana maistui tosi hienosti, mikä oli myös mukava huomata :) Lopun superpalkkio oli 8-kuukautinen Tara-kelpie, jonka kanssa treenien jälkeen kävimme hieman juoksentelemassa. Koirat olivat aika samankokoisia ja leikit osuivat kivasti yhteen. Gatsbyä vaan selvästi harmitti, kun kaveri olikin sitä nopeampi. Niinpä se haukkua vinkui melkein koko ajan toista jahdatessaan. Eivät koirat jaksaneet varmaan kymmentäminuuuttia enempää riehuakaan, mutta saivatpahan purkaa vielä ylijääneen innon tokoilun päätteeksi. Voin sanoa, että kotiin päästyämme ja vielä pienen metsäkeikan kolmen koiran kanssa käytyämme, kotona nukkui aika tyytyväisen väsynyt pentunen :)

Fero on ollut nyt lomallani hieman puuhakas jäädessään yksin. Jotenkin kun rutiini katkeaa, niin sen yksinoloista tulee tosi epävarmoja. Se on ihan tosissaan puuhaillut, kun pääsi roskiskaappiinkin ominavuin ja on tuhonnut kahden takin vuorta, repinyt yksiä toppahousujani sekä pureskellut kaikkea mitä nyt sitä onkin sattunut huvittamaan. Kuten (onneksi tyhjän) hiusväripaketin. Siinä ainakaan ei pitäisi olla mitään houkuttelevaa hajua ellei tuo sitten tykkää kemikaaleista? Mutta se valituksesta! Perjantaina se oli kuitenkin ollut hienosti! Jee! 

Lopuksi toivomme lisää lunta ja pakkasta, sillä nythän pitäis olla TALVI!

Valitusta koirien jalostuksesta

Maija linkitti juuri blogiinsa tämän haasteen:

HAASTE VUODELLE 2014!

Haastan jokaisen käyttämään koiransa edes yhdessä virallisessa terveystarkastuksessa vuoden 2014 aikana. 

Maija kirjoittikin asiasta jo vähän (ja hyvin) mutta itselläni on kiehunut jo vähän aikaa jalostushommat mielessä, joten kaadan ne nyt tähän blogiin sekä mahdollisesti lukemaan eksyneiden niskaan. Enkä ole edes pahoillani. 

Pihinäni sai uutta pontta joulukuun Koiramme lehden myötä. Siinä oli artikkeli suomenpystykorvien väristä ja kuinka pentuja "karsitaan" joissa on liikaa valkoista. Haastateltavana ollut kasvattaja oli lähes puolustuskannalla, kun ei ollut toteuttanut hänelle monesta tuutista annettuja neuvoja valkoista ilmentävien pentujen tappamisesta. Eli täysin terveitä, käyttömahdollisuuksiltaan aivan normaaleja koiria lahdataan pentuina vain koska niiden kuuluisi olla eri värisiä!? Ymmärrän, ettei tällaista koiraa ehkä kannata käyttää jalostukseen, mutta mielestäni on käsittämätöntä lopettaa pentuja vain värin takia, jolla ei ole oikeasti mitään väliä ellei halua näyttelyvoittajaa. Lisäksi, jos pentuja tapetaan vähin äänin niiden valkoisuuden takia, niin en tiedä kirjataanko niitä edes mihinkään? Niinpä joku koira, joka periyttää valkoista jatkaa jalostuskoirana ja kukaan ei tiedä, että sen pennuista suurinosa on hukutettu säkissä jokeen värivirheellisinä. Jos asiasta ei olla avoimia, niin kierrettä ei pysäytä mikään vaan valkoisuus vain lisääntyy pahimmillaan rodussa.

Samalla kun toiset "karsivat" terveitä, mutta vääränvärisiä yksilöitä, muut jalostavat tietoisesti aivan sairaita koiria. On rotuja, jotka ovat niin sairaiksi jalostettuja että kahden terveen yksilön löytäminen olisi varmaan lähes ylitsepääsemätön haaste kasvattajalle.Eksyin joku aikaa sitten englanninbulldogien terveyden totaalista puutetta kuvaavalle sivustolle olennaisestisairaampi.com. Mielestäni ei ole eettisesti oikein vain ulkonäöllisistä syistä (joilla ei ole mitään tekemistä enää rodun käytön kannalta tai nykyään estäisi varmaan kokonaan rodun alkuperäiseen työhön käytön) jalostaa koiria, jotka ovat sairaita. Koiria, jotka eivät pysty todennäköisesti hengittämään, eivät pysty synnyttämään todennäköisesti normaalisti ja viettävät vaikeita sekä lyhyitä elämiä. Oma ymmärrykseni ei riitä. Enkä puhu vain bulldogeista vaan kaikista roduista, jotka ihminen on kauneusihanteillaan pilannut. Esimerkiksi cavalierien kallot eivät ole tarpeeksi suuria niiden aivoille ja rhodesiankoiria tapetaan pentuna, jos niiltä puuttuu niille tyypillinen harjanne (joka voi jopa olla kuolemanvakava terveysriski!) 

En voi muuta kuin ihmetellä tämän kirjan nimen ristiriitaa kannessa varmaan rohisevaan koiraan... (lähde: http://www.ilonpolku.fi/kauppa/product_details.php?p=8174)

Puhuin vähän aikaan sitten yhden todella koirarakkaan työkaverini kanssa koirienjalostuksesta (hänellä on englanninbulldoggi, jo toinen...) Hänen koiransa oli sijoituksessa eli pentue sillä on tehty ja kysyinkin häneltä, että terveystarkistettiinko koiraa millään tavalla ennen astutusta? Vastaus oli ei... Itse nätisti muotoillen ihmettelin tätä ja vertasin omaa koiranetsintääni eli vaikka otin pennun suhteellisen terveestä rodusta, olin silti aika natsi monen terveysasian suhteen. Tähän hän meinasi, että se onkin eri asia: minä kun etsin harrastuskoiraa ja hänen bullinsa on vain kiva kotikoira. Ja sillä tehtiin lisää kivoja kotikoiria.... 

Apula yms. palstat on täynnä "kivoja kotikoiria". Omalla nartulla on teetetty vain joku pentue, kun se on niin kiva koira. Kummallakaan vanhemmalla ei ole tuloksia yleensä mistään; ei näytöstä, käytöstä tai terveydestä. Hintaa pennuilta pyydetään yleensä samanverran kuin "oikeat" kasvattajatkin pyytävät vaikka yhdistelmään ei ole panostettu tuon taivaallista. Sitten kotona onkin yhtäkkiä muutama viisikuukautinen pentu, kun ei ne menneetkään oikein kaupaksi. Näitä ilmoituksia katsellessani usein mietin, että miten näille penuille käy lopulta? Löytävätkö ne hyvät kodit vai vaan jotkut kodit? Jos uskallan yleistää, niin oikeasti rotuun perehtyneet, aktiivista harrastusuraa ajattelevat ihmiset (jotka ehkä myös ovat oikeasti miettineet loppuunasti koiran hankkimisensa) eivät todennäköisesti tällaisesta pentueesta pentuaan halua. He (ainakin toivottavasti) menevät hakemaan koiransa pentueista, jotka on teetetty koirilla, joilla on oikeasti rodulle jotain annettavaa. 

Eddie ja Feron kohdalla jalostusta ei ole tarvinnut edes miettiä missään vaiheessa. Eddie ei ikinä pärjäisi näyttelyissä ja se on sairastanut aivokalvontulehdusta useampaan kertaan. Feron luonnetta ei kannattaisi jakaa vaikka sille pallit olisikin laskeutuneet. Gatsby on vielä niin nuori, etten osaa sanoa sen jalostuspotentiaalista  vielä oikein mitään. Paitsi DNA-testin perusteella se toisi kyllä "normi" aussie kantaan näemmä vaihtelua. Lähinnä se geeni-testattiin ja tullaan luustokuvaamaan "yleisen hyvän" vuoksi. Kavattaja saa arvokasta tietoa, varsinkin kun Gatsbyn muutamasta siskosta on potentiaalisesti tulossa joskus äippä-ausseja. Lisäksi meillä testaaminen on vielä niin helppoa, kun on aktiivinen kasvattaja, joka asioita tuntuu järjestelevän sangen tehokkaasti :) Plus onhan se kiva sitten painattaa menemään toivottavasti todistetusti terveen koruliinin kanssa!

Uusi vuosi uudet kujeet!

Ensinnäkin hyvää uutta vuotta  kaikille lukemaan eksyneille! Iltapäivällä kävin väsyttämässä Gatsbyn työkaverini takapihalla borderterrieri Speedyn, australianterrieri Dadan sekä perro Rockyn avustuksella. Illala meillä vietettiin vuodenvaihdetta villisti kotona, varmuudeksi verhot kiinni. Pauke kuului ihan selvästi sisään, mutta kukaan koiristani ei siitä välittänyt. Muutama isompi mäjäys sai pennun nostamaan päätään, mutta hyvin rennosti oltiin. Vähän ennen keskiyötä päätin mennä takapihalle raketteja katselemaan. Istui portaalle ja sain hyvää seuraa osakseni: Fero istui oikealle puolelleni rapsuja kerjäämään ja Gatsby parkkeerasi itsensä vasemmalle sivulleni. Pentu oli hieman ihmeissään välähdyksistä ja nytkähti pariin otteeseen vieressäni. Pian se kuitenkin rauhottui, kävi omatoimisesti kauempana pissalla ja palasi takaisin viereeni. Sekin sai rapsuja osakseen ja niin me otimme uuden vuoden taivaan välkkyessä vastaan.

Näin kauhusta lamaantuneena meillä otettiin rakettien räiske vastaan.

Gatsby on alkanut nostamaan pientä koipeaan päivittäin pissaamisen yhteydessä. Se on sitä tehnyt satunnaisesti jo kaksikuukautisesta, mutta nyt se on tosiaan päivittäinen ilomme... Edelleenkää se ei mitenkään merkkaile, mutta yrittää väittää teinistyvänsä pikkuhiljaa. Pentu se on edelleen ja saisi sellaisena vielä pysyäkin mahtollisimman pitkään! Lisäksi kun ollaan vessahuumoria lähellä, niin Gatsby on vähentänyt huomattavasti kakansyöntiä! Jee! Se syö enää lähinnä muiden eläinten jätöksiä (ja yhtenä päivänä taisi mennä taas ihmisen kakkaa) mutta lenkillä ei tarvitse enää kyylätä sitä hulluna. Olen oikein onnellinen tästä kehityksestä!

Tänään heti aamusta (kymmenen jälkeen...) ovikellomme soi ja naapurin Trippi-nöffi tuli kyselemään riekkuseuraa. Fero metelöi oviaukossa niin maan perusteellisesti oudolle mustalle isolle otukselle, mutta rauhottui pian ulkona. Lähdimmekin siis neljän koiran voimin metsään, missä vierähtikin mukavasti lähemmäs pari tuntia. Fero rauhottui nöffin suhteen, kun sai olla vapaana ja huomattuaan toisen harmittomaksi. Eddie ei jostakin syystä halunnut pentua komentaa, vaikka tolleri-herraa isompi nuorukainen olisi niin kovin mielellään vähän paininut Eddien kanssa. Eddie yritettiin monesti kaataa tassunhuitaisuilla ja jopa sen selkään kiivetä. Pieni papapraiseni otti hyökkäykset hyvin tyynesti vastaan ja minä jouduin sitä taas puolustamaan. Samalla tajusin, että Gatsby on jättänyt siinä kiinni riekkumiset kokonaan, mikä sai minut oikein hyville mielin :) 

Vastaan tuli paljon ihmisiä ja muutamia koiriakin ja kaikki ohitettiin mallikkaasti! Gatsby oli lähes koko ajan vapaana ja kuunteli loistavasti "ohi" käskyä. En aina joutunut ottamaan sitä edes tykö, kun siitä näki, että ei aio mennä ihmisiä pusuttelemaan. Se keskittyi muhun (ja herkkuihin) jopa silloin kun ihmiset pysähtyivät karhunpoikaa ihastelemaan. Tripillä on aivan mielettömän ihana silkkinen turkki ja se on Gatsbyn solakkuuteen verrattuna ihanana pentumainen! Se jopa pyllähtelee ja kellahtelee todella helposti, kun taas oma pentu on kehittynyt todella ketteräksi sekä nopeaksi kiitäjäksi metsässä. Aluksi Trippi oli hieman liian innoissaan ja keskittyi lähinnä kaatelemaan Gatsbyä, mutta loppu lenkistä pennut innostuivat uudestaan peuhaamaan ja yhteinen sävel löytyi! Trippi huomasi, että juoksuleikit toimivat pienemmän kaverin kanssa paremmin ja ekaa kertaa jopa juoksi Gatsbyä pakoon! :D Pieni siniseni yritti isoa mustaa paimentaa ja välillä vinkui ja haukahteli turhautuneena, kun toinen ei ohjaavista taklauksista ollut milläänsäkään. Kerran Gatsby sai Tripin tosin kaadetuksi!

Muutenkin olemme viime aikoina törmänneet yllättävään määrään vapaanaliikkuvia koiria viime aikoina. Pari päivää sitten laumani keskelle pyyhälsi nelivuotias bretoni, joka oli oikein asiallinen herraskoira. Omistajakin oli mukavan ymmärtäväinen Feron alkupöhkimisten suhteen ja ymmärsi, kun sanoin päästäväni sen mielellään vapaaksi. Haukahdukset loppuivatkin siihen ja bretoni sai nauttia Feron propellihännän suloisuudesta :) Välillä tosin Gatsbyn leikkiessä uuden tuttavuuden kanssa, Fero kävi haukkumassa niille. Se ei selvästi ollut ihan varma, oliko niiden leikki hyväksyttävän rajoissa vai ei. 

Toisena päivän metsästä tultaessamme olin juuri saanut kaikki koirat hihnaan, kun paikalle tupsahti musta belgianpaimenkoira rouva Olga. Päästin pennun ja Feron hihnat käsistäni ja niin kaikki tervehtivät toisiaan oikein mallikkaasti. Olga ei tainnut olla ihan nuorimmasta päästä ja oli hyin itsevarmanoloinen. Niinpä se ei ollut moksiskaan kolmesta uteliaasta kuonosa, jotka sitä tutkivat samaan aikaan. Lopulta se lähti takaisin postinhakupuuhiin, joista se oli karannut meittiä katsomaan. Nämä kohtaamiset eivät ole haitanneet minua yhtään, mutta hieman on alkanut mietityttämään, koska metsästä ilmestyykin se vähän vähemmän ystävällinen kaveri, jonka omistajaa ei näy missään. Itsellä kun on kaksi eritavalla toisia provosoivaa kaveria: Fero haukkuu ja räyhää epävarmasti ja Eddie taas pomottaa kaikkia häntä ja korvat pystyssä...

Moni listaa blogiinsa tulevaisuuden suunnitelmia. Itselle tulee ihan lusmu olo, kun ei ole kauheita tavoitteita itselle asetellut. Tajusin tosin, että gatsbyhän on jo kesällä sen ikäinen, että voisi muutamaan kisaan osallistua. Hainkin nyt rally-toko ryhmään ja sillä voisi olla mukava aloittaa kisaura kesällä ja jättää ne totisemmat tokoilut ensi vuoteen? Toki kai molempiakin voi tehdä samaan aikaan. Itselle kuitenkin tuo pelastuskoirajuttu on se ykkänen ja siihen menee jo kaksi päivää viikosta. Sitten on perjantaina toko-treenit ja jos nyt saamme vielä rallyn heitettyä mukaan, niin eiköhän aika tule kulumaan ihan mukavasti :) Katsotaan sitten keväämmällä mihin asti ollaan kehitytty. Tässä kuitenkin nyt muutaman oikeakin tavoite:

Eddie:

- pysyä terveenä, tosin kasvaimia on pukannut nyt niin tiheään että taitaa olla turha tavoite...

- täyttää se 14, jotta voimme lähettää Jari Aholle nännätys kortin, kun hän meinasi, ettei Eddie tule niin pitkään elämään

- pysyä maailman söpöimpänä pikku papparaisena!

Fero:

- se on alkanut nyt pennun tulon jälkeen ignooraamaan mun käskyjä, joten sille pitäisi palauttaa korvat

- pystyä luottamaan siihen pennun kanssa myös mun poissaollessa, jotta pentu saisi olla vapaasti kotona

- täytyy seurata sen niveliä, sillä joulunaikaan huomasin, että se menee todella jännän hitaasti maahan

Gatsby:

- päättää ilmaisutapa pelastuspuolella ja opetella se toimivaksi

- käydä edes yksissä möllitokoissa/rally-kokeissa/mätsäreissä

- kasvattaja aikoo meidät viedä varmaan Ruotsiin MH-luonnekuvausta suorittamaan eli sieltä hyväksytty tulos

- tutustua tuohon pikku touhottimeen paremmin sekä rakentaa edelleen meidän yhteistyötä

- kuvata pieni lonkiltaan ym. terveeksi

Kaikki on oudon harmaata...