Leikkimielinen haaste!

Hurttahuone haastaa blogaajia kertomaan leikeistään koiransa kanssa ja koska aihe kuulosti hauskalta, niin otin haasteen vastaan! 

Ps. Vielä ehtii muutkin mukaan! Haaste on kuun loppuun!

Aloittakaamme arvojärjestyksessä eli pienestä Eddie-papparaisesta. Se ei enää jaksa leikkiä mitään rajuja leikkejä, mutta rakastaa edelleen kaikenlaista temppuilua, joissa on mahdollista saada ruokaa! Niinpä sen kanssa onkin mukava pelailla erilaisia koirien älypelejä ja hupsutella temppuja. Näissä hommissa ei kuurouskaan haittaa ja tollotin on niin kovin tomerana! Muutenkin papparaista tulee aktivoitua heittelemällä sen nappulat pitkin pihaa tai kämppää. Sitä odottaa aina iltaruoka piiloteltuna, kun lähdemme Gatsbyn kanssa treenailemaan. Eddie jää siis enemmän kuin mielellään yksin kotiin!

Ensin nuuskutellaan namit esiin. Tässä hommassa pallot saavat kyytiä!

Onneksi minulla on mitä parhainta siivousapua!
Pallojen etsiminen ja palauttaminen on melkein yhtä hauskaa kuin pelin pelaaminenkin!

En ole törmännyt leikkiin, josta Gatsby ei tykkäisi! Pieni menijä leikkii mielellään niin toisten koirien kuin ihmistenkin kanssa. Koirien kanssa juostaan, painitaan ja nujutaan ihan riippuen kaverin toiveista! Gatsby tykkää olla jänönä ja juosta muita koiria karkuun, mutta jahtaa vauhdikkaasti muitakin tarvittaessa (on kerran saanut greyhoundinkin kiinni, kun teki ovelana vähän tiukempia käännöksiä!)

Siskojen kiusaaminen on erityisen mieluista puuhaa! (Kuva Jenny Söderlund)

Hoffi-vainaan kanssa Gatsby leikki vanhemmalle koiralle sopivia hammasteluleikkejä:

Gatsby rakastaa leluja ja leikkii usein itsekseen. Näihin leikkeihin kuuluu lelun ravisteleminen puolelta toiselle ja aina parempi, jos lelulla pystyy samalla mätkimään itseään kylkiin! Samalla Käpyläisen kurkusta irtoaa mitä erikoisempia örinöitä, purinoita ja hinkuvinkuja! Leluja tykätään myös pureskella ja matonkudelelut tuo ihan oikeasti syö pieninä palasina. Tennispallot eivät kauaa ehjänä säily, mutta lateksiset lelut ovat olleet yleisesti kestävää kamaa. Kuvassa Gatsby on ihan itse Terrasta valitsemansa lempparilelunsa, Dinon, kanssa. Lelu on tosiaan saanut nimen ja sen rääkäisyt ovat tulleet vähintään puhelimen välityksellä tutuksi tuttavapiirilleni! Eilen tosin perhettämme kohtasi suuri suru, sillä Dinon pää lähti lopullisesti irti ja tämän jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun Gatsby repi sen vinkuvan henkitorvenkin pihalle. Dinosta ei siis enää kuulu pihaustakaan. Surullista. 

Alla oleva video kuvastaa ääntä hyvin, sillä ihmettelin metsässä hetken aikaa, mistä kuuluukaan moottorisahan ääni? No, koirastani tietenkin!

Ihmisten kanssa Gatsbyn leikkeihin kuuluu paljon hyppimistä ja pomppimista. Kehuessani sitä vähänkään innokkaammin saan varmasti pompun tai pari osakseni! Se hakee mielellään heitettyjä leluja, mutta parasta on repiä matonkuteista valmistettua rengasta. Nämä ovatkin treeneissä meidän palkkaleluja eikä muut lelut ihan hevillä kelpaakaan! Renkaassa roikutaan hurjasti repien ja tietenkin uskottavasti muristen! Moni onkin alkuun Käpyn leikkiääniä vierastanut ja olen saanut aina uusilta kouluttajilta huolestuneita kyselyitä siitä, että kuumuukohan koirani liikaa leikittämisestä? Gatsby tosiaan örisee samallalailla yksinäänkin leikkiessään, joten en ole ollut huolissani. Ääntely vain kuuluu sen leikkityyliin!

Örrör pörrrrrr! (Kuva Minna Karjalainen)

Loppubonuksena piilosta leikkivä Käpyläinen!

"Herranjestas, miten tää voi olla edes todellista!?"

Otsikon sanoin kannustin tänään koiraani rallykisoissa eteenpäin. Tästä voi kukin päätellä, miten meillä kisat sujuivatkaan. Olin stressanut alkuun sitä, että samalla kentällä mentäisiin myös agilityä. Paikanpäälle saavuttuani tämä huoli unohtui hetkessä, sillä rallykehät olivat noin kahden metrin päässä toisistaan. Kehänauhoja kummempia esteitä ei kehissä ollut ja koiria kulki joka suunnasta ohi. Mietin jo ihan tosissani, että uskallanko päästää Gatsbyä moisessa ympäristössä irti. Me kun emme pysty tekemään omaa suoritusta edes epämieluisan koiran ollessa käytösruudussa saatika kymmenien koirien voidessa kulkea halutessaan vaikka metrin päästä. Onneksi kisan alkaessa kehänauhojen aivan läheisyys rauhottui, mutta toiset koirat olivat ajottain silti todella lähellä!

Tutustuin rataan kerran hätiköiden, sillä olimme jo viidensinä suoritusvuorossa. Ryntäsin hakemaan Gatsbyä ja heti autosta tullessaan se örähti kahdelle näkemälleen setterille. Minä murahdin puolestani koiralleni ja polkaisin maata kuin paraskin kiukutteleva viisivuotias ja tämä tuntui auttavan. Gatsby hieman luimisti olemustaan ja lähti kohti kisakehiä paljon rauhallisempana. Namittelin sitä kontaktista ja rauhoittumisesta eikä Käpy ärhentänyt yhtään kellekään! Koiria oli varmaan vähän liikaa eli pojuli päätti ettei pärjää ehkä ihan kaikille kuitenkaan ja jätti ärinät sisälleen.

Kehässä minulla olikin käsissäni alkuun todella innokas (eli hyppivä ja haukahteleva) koira, mutta kyseinen otus oikeasti teki hommia kanssani! Sitten puolenvälin jälkeen yksinkertainen käännös oikealla ei ottanut onnistuakseen ja Gatsby alkoi olla ihan omissa maailmoissaan. En meinaa uskoa, että kirjotan näin, mutta Gatsby, minun pikku agiliitäjäni, ei hypännytkään hyppyä! En oikein tiedä mitä tapahtui, mutta Gatsbylle tuli jotenkin vasta jälkikäteen ajatus hypystä ja tässä vaiheessa olimme jo esteen toisella puolella. Pieni pomppijani päätti kuitenkin tässä vaiheessa suorittaa hypyn väärältä puolelta ja tästä hyvästä saimme hylätyn tuloksen... Muutenkin tämän jälkeen meno muuttui ihan kamalaksi (itse en tiennyt virheemme olevan hylkäävän arvoinen joten luulin meillä edelleen olevan mahdollisuudet tulokseen) ja koirani ei erimerkiksi osannutkaan enää istua. Ehdin myös iloita sekunnin kerrankin hyvin menneestä houkutuksesta kunnes juuri ennen seuraavaa kylttiä possuni palasikin takaisin nuuskimaan maassa ollutta sarvea. Ensin kielsin, sitten manasin, painotin kieltoa lähentymällä koiraa, taputin käsiäni ja lopulta myönsin hävinneeni ottelun eli antauduin nauraen maanitteluun.

Loppusaldona siis hylätty tulos, mutta äärimmäinen autuus siitä, ettei koirani karannut kehästä! Kerran se oli lähellä jätkän riemuloikkiessa menemään, mutta tämä antoi itselleni silti toivoa tulevaan. Ehkä me siis pystymme vielä joskus toimimaan myös niiden kauheiden urosten kanssa muissakin lajeissa. Seurakavereilta sai paljon tukea ja tsemppiä sekä hyvää mieltä. Plussana vielä se, että arvostelumme ei loppunut hylsyn jälkeen vaan Kirsi oli laittanut loppukylttienkin virheet ylös! Tämä on todella kiva, sillä viime hylkymme jälkeen en saanut mitään kommenttia koko radasta (ja hylky tuli heti toiselta kyltiltä!) 

Tässä se kauheus nyt vielä blogikansan silmille nähtäväksi:

Hyvän mielen treenipläjäys

Viikon sisään on mahtunut treenejä useasta lajista, joista kaikki ovat vielä kaiken lisäksi menneet HYVIN! Treenasimme omatoimisesti pelastuskoirailua muutaman kaverin kanssa, kun viralliset treenit ovat olleet tämän kuun lomalla. Pieni tauko oli tehnyt Käpyttimen innolle hyvää ja teimmekin vihdoinkin normaalin, onnistuneen treenin, jeij! Maalimiehet olivat pahat, sillä Iris on jätetty ennenkin ilmaisematta ja Minna taas on innostanut koirulini välillä aivan kauheaan rakkaushuumaan, jolloin Minna on ollut kärsivänä osapuolena! Minna oli omaksi onnekseen korkealla kontin päällä ja Gatsby malttoi työstää hajua aikas kivasti. Se hyppi ja pomppi hajun perässä ja haukkui (!?) konttia kiertäen. Mielestäni sillä ei ollut näytölle tullessa aivan takuuvarmaa tietoa siitä, missä Minna oli, mutta "näytä" sanan jälkeen se lähti hyvin ja päämäärätietoisesti oikeaan suuntaan. Tosin mielestäni vasta tässä vaiheessa Gatsby oikeasti tarkensi Minnan varman piilopaikan, vaikkakin se työsti oikeaa konttia koko ajan. Iriskin oli korkealla piilossa ja haju painui viereisen rakennuksen seinään (jonka joku pöljä juoksi innoissaan ympäri!) Hyvin kuitenkin ilmaisi ja ansaitsi palkkansa pieni pelastus Käpyseni! 

Eddiekin pääsi kyseisiin treeneihin mukaan ja voi että sitä pienen tollottimen rankkaa elämää, kun aamupala jäi aivan liian pieneksi! Papalla on taipumus oksentaa tyhjää mahaansa, joten annoin sille vähän ruokaa, mutta Eddien mielestä tietenkin aivan liian vähän! Tollotin paahtoi menemään todella taitavasti treeneissä eikä jäänyt yhtään kerjäilemään nameja minulta. Alkuun tosin sillä oli niin vikkelät jalat ettei se tainnut muistaa nuuskutella mennessään yhtään :) Molemmat maalimiehet kuitenkin löytyivät ja papparaisella oli sairaan siistiä! Tästä hyvästä se onkin seuraillut menemisiäni silmä kovana, jos vaikka pääsisi uudestaan herkkuja metsästämään? Normaalisti vain aussie seuraa mukana vessaan, mutta nyt mukaan on yrittänyt änkeä pirtsakka papparainenkin! Höpsökät ♥

Seuruu on herkkuu! (Kuva Minna Karjalainen)

Vaikka olenkin aika lailla luovuttanut tokossa kisaamisen suhteen, niin treeneissä meni ihan mukavasti. Halusin vinkkejä siihen, miten viedä meidän seuruuta eteenpäin. Alkuun hallin häiriöt veivät pienen koiran huomiota, mutta lopulta se alkoi keskittymään paremmin ja saimme aika kivan näköistäkin menoa aikaiseksi! Varsinkin, jos mutkittelin ja hidastelin ja tein muuta jännittävää, niin koirani pysyi mukavasti mukana! Teimme myös isu-maahan kaukoja ja ne sujuivat nätisti. Gatsby nousee välillä vähän huonosti istumaan eli jää kyyryyn, mutta tällä kertaa se istui hienosti suorassa, mistä olin ihan mielettömän tyytyväinen! Teimme yhden kisamisen suorituksen ja Gatsby päätti tarjota väliin yhden seisomisen... Treenaamme yleensä kotosalla kaikkea kolmea ja selvästi pieni koira päätti, että kyllä nyt jo olisi yhden seisomisenkin aika! Niinpä loppuun teimme asennon vaihdoksia kaikilla kolmella ja taas mukaan tuli pientä edistämistä. Kouluttajamme laittoi hypyn riman Gatsbyn eteen, mutta poikkeli päätti voivansa ihan hyvin maata vaikka sen päällä. Olen kokeillut niin takapalkkaa kuin sivupalkkaakin, mutta aina tuo vain pyrkii eteenpäin. Pitänee kokeilla esimerkiksi jonkun pöydän ym. päällä, jolloin edistäminen on aika mahdotonta (ellei halua tippua).

Teimme Minnan kanssa myös meille kenraaliharjoitus rallytreenit. Viereisellä kentällä aksattiin, eli todenmukaista häiriötreeniä lauantain kisoihin! Gatsby kesti sen yllättävän hyvin eikä lähtenyt kesken rataa kertaakaan aidalle pällistelemään. Pari kertaa se syöksähti nähdessään toisen koiran esim. puomilla, mutta nämä tapahtuivat onneksi meidän jutellessa Minnan kanssa. Ensimmäisen radan tein palkaten todella hyvistä suorituksista (kuten mahtavasti juoksu-spiraalista, jossa koiruli ei hyppinyt ja oli vielä hiljaakin!) ja superisti selvitetystä houkutuksesta! Gatsby selvästi huomasi lelut, mutta jätti ne rauhaan, mahtavaa! Teimme muutaman muutoksen rataan ja tein sen seuraavaksi palkatta, joka sujui yhtä vinkaisua lukuunottamatta todella mainiosti. Minä kuitenkin maalailin piruja seinille kisoista stressaten, mutta Minna kannusti eteenpäin ja kehui Gatsbyn olleen todella hyvin hanskassa. Pakko myöntää, että niinhän se oli! Lopuksi kävimme taas yhteislenkillä aussieveljesten voimin ja vetäminen oli alkuun melkoisen kamalaa. Onneksi puolenvälin jälkeen alkoi taas helpottaa ja oli oikein mukava kerrankin saada lenkkiseuraa.

Mukaan on mahtunut myös tietenkin agilityä! Yritin ottaa A:ta ja keppejä osaksi rataa. Tämä onnistui vaihtelevasti. Muistuttelin Gatsbylle mieleen keppejä ja ne eivät ottaneet onnistuakseen vaan Gatsby tunki aina ohjurin ali lopussa. Treenikaverini sanoi, että hänen mielestään Gatsby vähän hämmentyy siitä, kun ohjurit alkavatkin uudestaan (olivat vain alussa ja lopussa). Niinpä kiskaisin alitetun ohjurin pois ja kepit paranivat heti! En olisi ikinä moista itse tajunnut edes kokeilla! Silti kepit eivät onnistuneet kertaakaan suoraan putkesta, mutta ehkä se annetaan anteeksi koiralle, joka teki jopa kolmatta kertaa keppejä ilman verkkoja. A sen sijaan sujui hyvin namialustan ja apupalkkaajan voimin. Minä hilluin ympäriinsä, sillä Gatsby usein lähtee liikkeeseeni mukaan eikä malttaisi olla kontaktilla. Sain nykimisistäni naurut treenikamuilta, mutta mitä en tekisikään toisia viihdyttääkseni?

Liito-Käpy! (Kuva Minna Karjalainen)

Pienen tauon jälkeen otimme vielä pientä radan pätkää, jossa oli minulle erittäin haastava takaakierto kohta. Mielestäni oli hankala pyörähtää pois koiran tieltä ja saada oikea linja seuraavalle hypylle, kun vielä samalla piti muistaa katsoa koiraankin! Lopuksi alkoi hieman vauhti hiipumaan molemmilta, kun hinkkasimme sen verran monta kertaa ja sainpahan yhdet kunnon haukut koiraltanikin, kun jätin sen selkäni taakse! Meinasin vaipua jo epätoivoon oman tumpelointini kanssa, kun Kaija sanoi, että nyt kuvataan menoa, sillä se kuulemma näytti kyllä ihan siltä miltä pitikin.  Kotiläksyksi sain katsoa videoita (hidastettuna!) ja en kuulemma saa ensi kerralla sanoa, etten osaa. Tästä läksystä lupasin toteuttaa sen ensimmäisen puolen, en enempää!

Minulta myös kysyttiin kenen kasvatteja Gatsby oli ja näytin kysyjälle peppuani (treenitaskuani siis) ja myös kerroin Käpyläisen olevan Wirneen koissu. Tähän kysyjä meinasikin, että "niinpä tietenkin". Kuulemma olisi pitänyt jo siitä osata päätellä, ettei ole mikään kauhea karvahirmu. Tämän jälkeen hetken kehuimme kilpaa pienen poikkelini kauneutta ja karvaa!

Juhlahumua!

Minun pieni pentupalleroiseni on kalenterin mukaan tänään kokonaiset kaksi vuotta! En pysty käsittämään, että aika on mennyt näin nopeasti! Tosin olisin ihan valmis pikakelaamaan seuravaat kaksi vuotta eteenpäin! Gatsby on juuri nyt siinä iässä, että tytöt on niin kovin ihania (juuri vähän aikaa sitten oli rauhallisempikin kausi asiassa, joka oli omistajalle kaivattua hermolepoa) ja sitä omaa egoa esitellään polleana toisille uroksille. Koirani on henkisesti kasvavassa iässä ja en malttaisi odottaa, että se tasaantuu siksi koiraksi, joksi se tulee ns. jäämään. Nyt kun on välillä päiviä, kun katson tuota karvakasaa aivan ällikällä lyötynä, että mites se yhtäkkiä jotain noinkin mahtavaa keksi? 

Moni asia on toki rauhoittunutkin eli pentuvillit hepulit ovat historiaa eikä omistajassa juurikaan enää roikuta, kun ketuttaa esimerkiksi huono agilityohjaus. Itsehillintääkin on rakentunut jo jonkin verran ja vieraita ihmisiä pystytään yleisesti jo ottamaan hieman järkevämmin vastaan. Se on todella helppo jättää kotiin eli Gatsby ei oppinut isoveikka hoffilaiselta onneksi sitä, että omistajan kadotessa alkaa hirmuinen dyykkaaminen ym. tuhoaminen. Vaikka Käpytin onkin ahne, niin ruuat saavat olla pöydillä rauhassa myös minun ollessa poissa. Gatsby on lähinnä ihastunut pureskelemaan kaukosäätimiä (jotka varmuudeksi edelleen nostan pois) ja kynttilöitä (jotka ovat tosin saaneet olla rauhassa jo useamman kuukauden). Gatsby otti jonkinverran hoffin vahtivelvollisuuksia itselleen, mutta on kotosalla onneksi todella hiljainen pikku koira.

Synttärionnea pieni ikipusuttelijani!

Harrastuksissa löytyy edelleen vauhtia ja kierrokset on helppo nostaa kattoon. Harvoin Gatsbyllä kuitenkaan alkaa mennä missään lajissa yli ja se on oikeasti käsittämättömän hyvin kuulolla myös innostuessaan. Se olisi voinut olla esimerkiksi paimenessa ihan kamala kiihtynyt korvaton kaahailija, mutta innostaan huolimatta päätti kuunnella käskyjäni ♥ Suhteemme siis toimii harrastuskentillä pääosin oikein mallikkaasti!

Muuten henkinen ylivaltani on ollut kyseenalaistuksen kohteena viime aikoina. Olen alkanut vaatia Gatsbyltä enemmän asioita ja tämä on yleisesti toiminut hyvin, sillä Gatsby kyllä kestää minulta tulevan palautteen. Mutta välillä tämä synnyttää konflikteja minun tahtoni ja Gatsbyn tahdon välille. Näiden kanssa olemmekin aina välillä painineet varsinkin minun kieltäessäni sitä. Palautteelle letkautetan välillä korvaa "joo joo" asenteella ja joskus jopa yritetään sanoa vastaan. Tämän seurauksena Gatsby on huomannut, että osaan olla aika kauhea ämmä, jos tarve vaatii. 

Muuten Gatsbystä on kasvanut mielestäni oikein kaunis koira! Sillä on sopivasti karvaa ja on mielestäni todella kivan rakenteinen sekä kokoinen. Sen siniset silmät hakevat usein hyväksyntääni ja saan siitä aina kaverin kaikkeen puuhaan, mitä keksinkin! Innokas pieni harrastushyrrä, mutta lutuistakin lutuisempi jaloissatorkkuja kotona ♥ 

Yläoikean pentukuvan on ottanut Tuuli Oksalahti,
keskirivin vuoden ikäisen Gatsbyn on kuvannut Jenny Söderlund
 ja alarivin kuvat räpsäisin eilen.

Riemuidiootin päiväkirja

Emäntä jäi kuulemma sanattomaksi (kerrankin!) viime treenien jälkeen, joten päivitysvuoro jäi minun, Suuren Käpyttimen, kontolle! Ensin meillä oli toko-treenit, jotka olivat mielestäni vähän tylsät. Olisin niin paljon mieluummin nuuskutellut ihania tuoksuja tai Myyn pyllyä, mutta minun ei anneta ikinä tehdä mitään kivaa! Omistajani ei kestänyt hetkeäkään ilman huomiotani ja aina komensi, kun yritin katsella maisemia. Tapitin sitä sitten silmiin, josta se nyt onneksi tajusi tykätä, mutta on se vaan joskun niiiiin huomionkipeä! Koska en jaksanut kuitenkaan ihan koko aikaa keskittyä, niin tajusin siinä rivissä pönöttäessämme ja punnerruksia tehdessämme, että ryhmän uusin tulokas taisikin olla poika! Päätin siis ilmoittaa kaiken kuuluvan minulle, josta emäntä kehtasikin taas komentaa minua!

Tässä vaiheessa menin autoon mököttämään huonoa kohteluani. Vähän ajan päästä suostuin lähtemään taas ihmisen mukaan ja se tunki kapulan suuhuni. Noita puisia kapuloita on usein niin kauhean kiva jäystää ja mälvätä, mutta päätin armahtaa emäntää enkä tehnyt kumpaakaan. Sain kehuja hienosta kapulanpitelystä myös muilta ihmisiltä. Keskityin, enkä päästänyt irti kertaakaan ilman käskyä ja sain vihdoinkin palkaksi roikkua ihanassa lelussani! Pörrrrrr! Sitten kapula lensi ja emäntä sanoi jotain, mitä en ihan ymmärtänyt. Onneksi ihmiseni tajusi heilauttaa kättänsä kuten yleensä ja viiletin heti kapulan perään! Vauhtijutut ovat tehty minua varten! Vein kapulan emännän sivulle ja minua kehuttiin taas! Emännän kouluttaja aina kieltää sitä käyttämästä käsiään, mutta en aina ilman niitä ymmärrä vielä asioita. Niinpä minulle tulikin epävarma olo ja sylkäsin kapulan varmuudeksi ihmisen taakse ennen perusasentoon hakeutumista. Lopuksi sain vielä jotain ällöä ja metallista suuhuni, mutta pidin sitäkin hetken kiltisti. En kyllä yhtään tykännyt, hyi!

Tässä olen minä ja yksi maailman parhaista leluista! (Kuva Minna Karjalainen)

Jäimme kentälle hetkeksi odottelemaan ja olin haljeta innosta, kun huomasin yhden lempi-ihmisistäni, Minnan! Minnalla on minun isoveikkani ja me pääsimmekin yhdessä tekemään pitkästä aikaa rally-tokoa! Että olin innoissani! Kävin pussaamassa Minnaa ja jottei emäntä tuntisi itseään unohdetuksi, niin hypin hänenkin päälleen! Ihanuutta kerrassaan kaikki! Sitten rally-tokossa tuli lemppariosioni eli juostiin (tosin emäntä juoksee kauhean hitaasti!) ja minä kerroin sille hyppimällä kuinka paljon tykkäsinkään koko touhusta! Lisäksi kentällä oli tosi kivoja leluja, joihin emäntä ei olisi halunnut minun koskevan, mutta ne tuoksui mielenkiintoiselta, ihan Minnalta ja Novalta ja leikiltä ja parhaudelta! Onneksi leluja oli kaksi, jotta pystyi vaihtamaan kohdetta aina kun emäntä tuli hätyyttämään minua pois toiselta. Lopuksi kuitenkin päätin kuunnella sen kieltoja ja pussasin vielä varmuudeksi. Emäntää selvästi harmitti etten leikkinytkään sen kanssa, joten hypin häntä vasten. 

Emännän mielestä houkutus-nimisen liikkeen ei pitäisi sujua näin lennokkaasti (Kuva Minna Karjalainen)

Emäntä oli minulle aika ilkeä ja kielsi aika monesta asiasta. Mietin autossa odottaessani, ettei mielestäni kohtelu ollut aivan aiheellista. Sitten kun koitimme uudestaan ja heti alkoi kauhea käskytys ja kieltely, niin minä ihan lamaannuin. Menin sitten ihan hissukseen ja nuuskin vähän maata. Minna kehui, että ompa minulle hieno on/off kytkin. Emäntä nauroi tälle, en ymmärrä miksi. Ihmiseni onneksi löysäsi vähän pipoaan ja meillä olikin jo ihan kivaa. Parasta oli taas ihana hyppy, mutta tällä kertaa jätin varmuudeksi leikkimisyritykset niillä maassa olevilla leluilla väliin. Tällä kertaa siellä oli jotain syötävääkin, mutta jätin ne omaan arvoonsa. Tästä hyvästä emäntä vihdoinkin leikki kanssani eli kyllä kannatti hillitä hieman itseäni! 

Rallyssa on nää hypyt ihan parhautta! (Kuva Minna Karjalainen)

Myös velipuoleni Nova tykkää hyppimisestä!

Wunderkind Käpy!

Suuntasimme tänään Minnan ja Gatsbyn velipuolen Novan kanssa vähän omatoimiaksaamaan. Teimme pientä rataa sekä toista kertaa pelkkien ohjureiden voimin keppejä. Gatsby ryykäsi kepit ensimmäisellä kerralla aivan järkyttävän rumasti! Huomautin ja otin uudestaan. Samalla selostin Minnalle kuinka Gatsby tekee juurikin tätä eli ei kunnioita ohjureita pätkääkään. Mitä tekeekään tällä aikaa koirani? Ei muuta kuin täydellisiä keppejä! Minna ikuisti hölmistyneitä ilmeitäni kameralle ja videossa mennään harjoitusta jo neljättä (?) kertaa. Sanoin, että haluan Gatsbyn joutuvan ajattelemaan keppejä tehdessään ja se on selvästikin tuottanut jo kahden treenikerran jälkeen aikas hienoja tuloksia!

Tässä kuvassa epäuskoisen onnellinen ohjaaja luonnollisessa ympäristössään (Kuva Minna Karjalainen)

Lopuksi kävimme vielä yhteisellä jäähkälenkillä, mikä oli aluksi aikas järkyttävää. Gatsby kiljui innoissaan Novalle ja veti kuin höyryjuna innostunut aussienpenska! Minä ilmoitin puolen minuutin härdellin jälkeen lähteväni suosiolla toiseen suuntaan, mutta Minna lupasi menon kyllä helpottuvan. Päätin uskoa ja sehän kannatti! Huuto loppui todella nopeasti ja suurin vetäminenkin viimeistään lenkin puolessa välissä. Lopuksi käveltiinkin suorastaan sivistyneesti löysällä hihnalla, ohhoh! 

Tyytyväiset veljekset (Kuva Minna Karjalainen)

Koirankarva ajatuksistasi

Seuraa erittäin tärkeä ilmoitusluontoinen asia eli päivitin blogin ulkonäköä uuden bannerin voimin. En osaa päättää onko se tarpeeksi symmetrinen, onko värit hyviä tai muutenkaan onko siinä jotain korjattavaa. Olen nyhjännyt, korjaillut sekä viilannut ja nyt alkaa tulla se sokeus kera turhautumisen omaan räpellykseen. Eli nyt olisi vapaan sanan paikka niillä, jotka blogini joskus avaavat verkkokalvojaan kiusaamaan. Onko hyvä? Eikö ole hyvä? Pitäisikö jotain muuttaa? Olisiko banneri paremman näköinen esim vähän kapeampana?

Ei, juu, ehkä, mahdollisesti?

Uskalluksia

Agiliidossa oli teemana tehdä Katanasta rohkeampi ohjaaja. Pitää uskaltaa ja luottaa omaan tekemiseen, jotta koirakin voi tehdä puolestaan taidokkaasti. Alla on alun radanpätkä. Itsehän olin varma, etten ehdi ohjaamaan koiraani 5 hypylle. Mutta tässä tuli sitten se itseen ja koiraan luottaminen kehiin. Kaija sanoi Gatsbyn kyllä irtoavan melko pienelläkin työnnöllä 4 putkeen ja niinhan se pieni putkihullu tekikin! Minä siis jäin putken "väärään" päähän 2 esteen viereen ja työnsin koiraa käden liikkeellä takaa sekä kumarsin putken sisäänmenopäähän. Tästä tuloksena se,  mitä Kaija lupasikin eli Gatsby suoritti esteet mahtavan itsenäisesti ja ehdin näin helposti ohjaamaan sitä 5 hypylle. Tai helposti ei ehkä ole oikea sana, sillä minähän muun muassa jäin sitten sille putken suulle ihmettelemään ja oli aika vähällä etten saanut 20 kiloa agikoirulia jalkojani päin! 

Tämän setin jälkeen radassa oli kepit, joissa otimme rohkeasti askeleen eteenpäin. Mielestäni Gatsbyllä on kepeistä jo jonkinmoinen idea sekä usein hyvä rytmi ja niinpä jätimme verkot kentän nurkkaan. Pistimme vain ohjurit (kirkkaasta muovista tehdyt viisi senttimetriä leveät lärpyttimet) joista Gatsby ei ole aikaisemmin välittänyt tuon taivaallista vaan on tullut niistä niin yli, ali kuin läpikin. Otimmekin siis varmuudeksi alkuun hihnan kanssa, mikä oli kyllä ohjaajalle aika kammottavaa, sillä hihnahan ehti jäädä vähän väliä hieman jumiin johonkin kepukkaan. Ikävä kyllä hihna oli tarpeen Gatsbyn lähestyessä Kaijaa ja palkkaansa, jolloin hieno pujottelu muuttui äkkiä kauheaksi eteenpäin ryykäämiseksi. Meno kuitenkin parani koko ajan, joten näin tulemme nyt keppejä viemään eteenpäin. Haluan Gatsbylle ennen kaikkea hieman enemmän ajattelua mukaan keppeihin eikä vain sitä verkkojen väistelyä, mihin se usein sortuu. 

Loppuun vielä teimme vauhdikkaan osuuden, jossa ohjaajakin joutui ihan tosissaan juoksemaan, sillä oma ratani ei ollut ihan kauheasti koiran linjaa lyhyempi. Tämän lisäksi piti ehtiä myös ajattelemaan! Neljän peräkkäisen hypyn ja pituuden jälkeen pitikin ottaa seuraava hyppy takaakiertona. Minun piti siis ehtiä koirani juoksulinjan eteen, jotta saisin sen työnnettyä pois radaltaan ja esteen taakse. Tässäkin olin ensin liian varovainen, mutta sitten vain tungin ruhoni koiran eteen ja onnistuimme jopa! Kaija oli selvästi meihin tyytyväinen ja potki minua pois epävarmuuksistani. Tänään olin treenien jälkeen erittäin punainen, mutta myös melkoisen voitonriemuinen!

Voittamisesta puheen ollen olimme vähällä käydä mölliagittamassa. Järjestimme agilityepikset ja sinne olisi päässyt halvalla hieman kisailemaan. Ensin olin ideasta kauhuissani ja sitten olinkin ideasta jo ihan innostunut. Sitten tulikin ilmi, ettei mölliluokkaa tullakaan pitämään. Normaalille radalla keppeineen meillä ei ollut asiaa, joten kävin vain talkoilemassa. Täytyy myöntää, että olin hieman pettynyt ettemme päässeetkään kisailemaan.

Olen myös ilmoittanut meidät rally-tokokokeeseen, mikä on huolestuttanut minua hieman. Ensin mietin meidän viimeistä kisasuoritusta ja siinä ollutta houkutus-katastrofia. Olemmekin siis harjoitelleet kyseistä liikettä, kuten muitakin rallyn pyörityksiä nyt kotosalla. Toisekseen olen ollut mietteissäni siitä, että nämä ovat ulkokisat enkä yhtään tiedä, miten siellä saa kisarauhan eli onko vain kehänauhat maassa ja seuraavat koirat ihan niiden toisella puolella. Toivon, ettei näin ole. Sitten tajusin, kun kisoihin kyseltiin talkoolaisia, että samaan aikaanhan on myös agilitykisat. Meillä ei ole onnistunut edes treenaaminen toisten agiharjoitusten aikana, joten mitä ihmettä me tullaan tekemään noissa kisoissa kuin haahuamaan!? Todennäköisesti saamme hylätyn ihan vain jo sen takia, että koirani varmaan päättää poistua kehästä kuumuessaan. Toinen vaihtoehto on se, että se tarjoaa minulle koko ajan maahanmenoa, sillä sitä Gatsby tekee todella usein silloin, kun se saa itse säädeltyä intoaan. Menemmä kisoihin siis joko karkailemaan tai makoilemaan. Parin viikon päästä selviää kummaksi kisa meneekään... 

Myös Käpyä mietityttää kisat.

Teinitokoilua ja asennevammaa

Olemme tämän kesän pyörineet tokoryhmässä. Päätin lähteä kokeilemaan vielä kerran, josko lajista olis meille iloa. Toivo kontaktin ja muiden koirien siedon paranemisesta motivoivat erityisesti tokon pariin. Meillä onkin ollut monia onnistuneita treenejä ja oppimastamme on ollut hyötyä varmasti ihan yhteistyön ja hallittavuuden parantumisena. Tällä viikolla Gatsby suoritti maltillisesti paikkamakuuta ihanan Myy-tollerin häiriköidessä muun muassa pienillä luoksetuloilla (muiden juokseminen ihmisille on todella vaikeaa sivustaseurattavaa Käpylle) ja Myytä myös leikitettiin (melko maltillisesti). Gatsby pysyi hienosti, lähti tosin kerran luoksetuloon mukaan, mutta korjaus kerralla pysyi! Otimme parissa erässä, samoin kuin myös sivullaolon kontaktia Myyn puuhaillessa ympärillä. Oli ihana tehdä, kun tiesi, ettei ollut pienintäkään huolta Myyn tunkemisesta meidän luokse eikä mitään pahaa tapahtuisi, vaikka Gatsbyn maltti loppuisi puolestaan kesken. Oli siis mukavan rentoa puuhaa ohjaajalle! Tosin treenien loppuun Gatsby karkasikin kesken palkkauksen Myyn pyllylle, jonka jälkeen siitä tulikin sitten korvaton hormooniotus...

Vauhtiotus (Kuva Jenny Söderlund)

Gatsbyllä on ollut taas omistajaa tuskastuttava tyttöjen perään haikailuvaihe. Lenkillä pitää niin valtavasti nuuskutella ja kuopia ja jos joku tylsimys on laittanut hihnan kaulaan eikä omistaja ole tarpeeksi nopea, niin kyllähän pieni koira koittaa päästä hajujen luokse vaikka vetämällä! Toisaalta se ei ole onneksi menettänyt korvia vapaanaollessaan ja muutenkin on keskimäärin treenatessa kuulolla. Melkein sanoisin sen vastaavan nykyään paremmin vaatimiseen eikä ota itseensä negatiivisella tavalla vaan ihan oikeasti taitaa päässä jopa raksuttaa palautteen jälkeen. Tietynlainen ihan joka ihmisen perään intoilu on myös vähentynyt, toki tutuille saatetaan kirjaimellisesti rääkyä onnesta, mutta tietynasteista rauhoittumista ihmisiin suhtautumisessa on silti ollut havaittavissa. Pieni koirani on selvästi muuttunut pentuajoista ja uskallan jopa sanoa, että orastavaa aikuistumistakin on hetkittäin havaittavissa!

Käpy luonnossa (Kuva Jenny Söderlund)

Koirassa ei siis ole mitään vikaa, kuten ei yleensäkään. Se tuntuu tykkäävän tokoilusta siinä missä muustakin kanssani puuhastelusta eli yhteistyömme tuntuu sujuvalta ainakin hihnan tässä päässä. Mutta nyt tulee se mutta. Minusta ei vain taida olla tokoilijaksi. Aluksi ajattelin, että seuruu tappaa minut ja sen opettaminen uudestaan on liian työlästä. Olemme kuitenkin saaneet siihen hyviä vinkkejä ja se edistyy mielestäni koko ajan, toki sitäkin pitäisi treenata enemmän. Mutta nyt vastaan tuli seuraava ongelma eli Gatsby menee usein vinoon, kun laitan sen perusasennosta maahan. Jotkut näkisivät tämän kivana aivopähkinä-puuhasteluna lähteä korjaamaan, mutta minua ei yksinkertaisesti kiinnosta. Olen selvästi liian suurpiiteinen, sillä minulle riittää, että koira teki sen, mitä siltä pyysin. Samalla tämä asenteeni vain pahentaa "ongelmaa" sillä en pidä suoruuskriteeristä kiinni tarpeeksi napakasti, joten koira menee aina vain vinoon. Silti ääni pääni sisällä sanoo vain "mitä sitten?" Tällä asenteella ei ole siis kauheasti asiaa pilkuntarkkaan tokoiluun eli taitaa jäädä kaikki orastavatkin kisatavoitteemme lajin suhteen kyllä aika kaukaisiksi haihatuksiksi. Ehkä joku päivä innostumme eläkeläislajiksi kaivamaan tokon taas hyllyltä, mutta tämän omistajan hermorakenne ei kyllä tällä hetkellä lajiin sovellu.