Edistymisen huumaa!

En olisi ikinä voinut kuvitellakaan kuinka nopeasti epätoivosta pystyykään nousemaan! Oikeat työkalut tuntuvat vihdoinkin löytyneen meidän ärräämiseen ja edistystä on alkanut tapahtumaan. Yhteiset lenkit kilttien, provosoitumattomien urosten kanssa ovat olleet oikea riemuvoitti, kiitos niistä ihanille vapaaehtoisille! Gatsby on jo parista kerrasta alkanut oppimaan uuden, rauhallisen olemuksen urosten kanssa. Jossakin vaiheessa lenkkiä on yleensä räjähtänyt, mutta rääkynä menee nopeasti ohi ja muuttuu enemmänkin "hitto, mä haluun mennä moikkaan tota, mutta toisaalta ärsyttää!"- vinkuna/rähjäys/vinkuna/rähjäykseksi. Myös tämä menee onneksi nopeasti ohi! Viimeksi sillä ei ollut lopulta enää pienintäkään aggrea herrasmiesbelgiä Jediä kohtaan eikä tulistunut, vaikka puutuin sen järjettömään remmissä kiskomiseen (kiitos taas Iris tuesta!) Muuten Käpyn remmikäytös on ihan hyvää, mutta kimppalenkeillä on niin kovin tärkeä koittaa pysyä ekana, että vetämien on lähestulkoon varmaa. Gatsby koittaa myös selvästi ignoorata toista koiraa keskittymällä nuuskutteluun. Tätä mahdollisuutta ei annettu vaan joutui löntystämään emännän vieressä lyhyellä hihnalla.

Tämä uusi käytönmalli oli ilonamme myös pelastustreeneissä, kun otimme kauhukseni isolla lössillä rivissä luoksepäästävyyttä/hallintaa. Tulimme paikalle rääkyen, mutta ääntely loppui nopeasti, kun asetuimme riviin. Tällä kertaa ei haitannut edes aikaisemmin paholaiseksi leimaantunut sakemanniuros tai muutkaan urokset. Gatsby haki kontaktia ja asettuikin loppu treeniksi kehoituksestani chillailemaan vierelleni pötkölleen. Ei siis ollut minkään jämptin käskyn alla vaan lähes itse valitsi toimia järkevästi! Vaihdoimme koirien ohjaajia lennosta ja Gatsby oli ihanan vieraskorea. Se vain maata nökötti uudenkin ohjaajan kanssa vaikka minä puuhastelin toisen (haukkuvan) uroksen kanssa samassa rivissä. Tosin vieras ihminen antoi sille "paikka"-käskyn jättäessään Gatsbyn riviin eikä kyseinen sana merkkaa pienelle paimenelleni mitään. Onneksi se päätti hiippailla mamman luo eikä säätänyt omiaan. Itse tosin käyttäydyin huonosti, kun koirani yhtäkkiä yllätyksekseni viereeni tupsahti. Otin sitä toisin sanoen varmuudeksi pannasta kiinni, sillä koitin juuri parhaillani saada lainakoiraani (nuori uros) rauhoittumaan paikalleen. Tästähän seurasi pari kirosanaa Gatsbyltä, mutta tilanne oli nopeasti onneksi ohi eikä lopussakaan enää rähisty. Tällä hetkellä tuntuu ihan sairaan toiveikkaalta ja vaikka treeneissä meni yli oman nukkumaanmeno ajan ja koko loppu viikko oli aika karmean univajeista kyseisestä syystä, niin treeneistä jäi ihan sika hyvä fiilis! 

Gatsbyn mielestä lunta ei ole tehty potkittavaksi :D

Treenikortissa komeili tämän kerran jälkeen: Etsi hyvin ja ilmaisi selkeästi. Hieman haastetta paikallistamisessa. Pitkänmatkan kertomiset!? 

Gatsbyllä karkasi taas vähän idea, kun lähti kertomaan maalimiehestä aikamoista kiertoreittiä. Samoin sille tuotti haastetta se, että pienellä alueella oli neljä eri maalimiestä sekä jo suhteellisesti hajuja. Varsinkin parin metrin korkeudella keikkuva maalimies oli vaikea, sillä haju painui tietenkin kaikkialle muualle. Käpy löysi kuitenkin kaikki maalimiehet vaikkakin oli jostakin syystä omasta mielestäni hieman vetämätön. Jouduin ottamaan tykö ja nostattamaan välissä takaisin hommiin. Ehkä nuo alun sosiaalisuustreenit vaativat veronsa? Kyllähän tuo joutuu aika koville itseään hillitessään?

Pitkän matkan ilmaisua koitettiin saada irti seuraavissa treeneissä, mutta otin autosta suuren hormonimöykkysen, joka iski kuononsa maahan. Se nenu ei sieltä ihan hevillä noussut, joten nostin omat kierrokseni kattoon massiivisen ärsyyntymisen muodossa. Niinpä Gatsby heitti ehkä lisäksi hieman sijaistoiminnolle, minä kiukustin lisää, jolloin se nuuskutti ja pissi lisää, jolloin minulla kiehui aina vain enemmän ja sitä rataa. Tajusin onneksi jättää leikin sikseen ensimmäisen maalimiehen noustua (ilman pusun pusua!) ja koirulin etsintä oli sillä kertaa siinä. Tätä ennen meillä oli etsintätreenit, joissa liikuin koirakon suunnistajana sekä kommunikaattorina. Alue oli tarpeeksi pieni eli kunhan Iris auttoi minut kartalle, niin pysyin siellä! Osasin jopa treenien loputtua kertoa suurinpiirtein, miten olimme alueen käyneet! Toki välissä tarkastimme tarkan sijaintimme Iriksen gepsistä, mutta silti. Loppuun vielä alussa mainittu mahtava kävely Jedin kanssa ja olin jälleen erittäin iloinen treenaaja!

Rähinäpäiväkirjat

Agilityssä oli sellaiset treenit, joissa koirani osoitti possuilua palkan suuntaan. Alkuun meni hyvin, kunnes aloimme tekemään meille uudenlaista ohjauskuviota, jonka vahvistamiseksi kouluttaja meni palkan kanssa viimeisen hypyn taakse. Possuni koitti ehdoin tahdoin kaartaa milloin mitäkin kautta lelunsa tykö! Ai niin mikä luopuminen!? Meillä ei ole kummoisemmin ollut tätä ongelmaa aikaisemmin, eikä sitä olisi nytkään kaivattu. Muuten voin raportoida menettelevät kontaktit A:lla ja hienot kepit useammankin kerran! 

Kyseinen agipossu oli suuri ärisevä sika jo ennen halliin menoa. Se ärräsi ukona kahdellekin eri koiralle, joista oli ensin menossa ihan muina miehinä ohi. Sen sijaan koira, joka pelästytti minutkin hiippailemalla takaamme ja haukahtamalla kohdallamme sai mennä mukisematta ohi. Ajattelin jo sen olleen narttu, mutta niin sillä vain jalka nousi myöhemmin. Hieman hermoja kiristävästä alkulenkistä päätellen oletinkin hallissa olevan aikamoinen meno päällä. Odotuksiini vastattiin, kun pienessä käytävässä pelmahti ovi auki ja ensimmäisenä esiin astui toinen uros. Molemmat siitä sitten kirosivat toisilleen eli mielentila oli Käpyläisellä aika rähinäherkkä, kun vihdoin pääsimme sisään. Kiinnitin sen tolppaan enkä kuunnellut sen pieniä urahduksia vaan vaihdoin kenkäni sekä puuhailin omiani koiran vieressä. Pian Gatsby rauhottuikin ja ainoat kunnon rääkynät kohdistettiin agikentälle muiden tehdessä jotain aivan liian jännää! Sain palkattua Gastbyä hienosta käytöksestä vaikkakin jouduin ikävä kyllä estämään sitä jottei väliaita olisi kaatunut. Ennen kaikkea pysyin kuitenkin rauhallisena! Kiitokset myös treenikamuille, jotka suostuivat vaihtamaan järjestystä lennosta, kun en halunnut palkita Gatsbyn riehumista viemällä sitä kentälle! Oman treenivuoron jälkeen mukaani lähti mukavan rauhallinen koiruus, joka ei ärrännyt enää kellekään hallissa tai sen ulkopuolella. Harjoittelimme myös "matkalaukkuna" kulkemista, johon oma kärsivällisyyteni ei aina oikein meinaa riittää. Sanoin siis kerran meidän käskyn pysyä lähellä ja aina, kun joku innoissaan alkoi karata paikaltaan, niin pysähdyin. Matka jatkui, kun minua katsottiin oikealla paikalla ja lenkki menikin mukavan miellyttävästi.

Pönöttäjä.

Pelastustreeneissä otin ensimmäisenä Gatsbyn ulos autosta. Se ei alkuun noteerannut minua mitenkään vaan hinkui suuntaan, jos toiseen. Lopulta se kuitenkin rauhottui, teimme pienen kävelyn ja se pääsi takaisin autoon. Autosta kantautui kyllä perus alkuhuuto, mutta ainakin hetkellisesti vire oli käynyt mukavan alhaalla (samoin kuin rentona roikkuva häntäkin!) Itse treenit olivatkin hieno esitys niistä meidän ongelmista haun suhteen. Gatsby pinkoi menemään semmoisella vauhdilla, että oli ehtinyt käydä löytämässä kauimmaisen maalimiehen. Se tuli luokseni todella pitkän matkan päästä ja ei ilmaissut. Luulin sen käyneen lähempänä olevalla ukolla ja jäinkin epämääräisesti pyörimään tämän lähettyville. Samalla koirani pinkaisi taas kauas pusikkoon, tuli lupaavan näköisenä luokseni, muttei ilmaissut taaskaan. Sanoinkin sille, etten nyt oikein ymmärrä sitä ja tässä vaiheessa se saikin lähempänä olevasta maalista hajun ja ilmaisi hänet. Hypyn kera tietenkin... Tästä kuitenkin palkan jälkeen uusi lähetys ja lopulta kolmas kerta toden sanoi kun kauempi maalimies nousi vihdoin. Harmitti, kun en tajunnut lähteä päättäväisemmin koiran perään vaan kuvittelin sen käyneen lähempänä olevan maalimiehen luona. Niinpä otimme korjaussarjan ja tällä kertaa pitkä välimatka ei tuottanut ongelmia. Tosin Gatsby ei sahaa pitkällä matkalla kokonaan maalimiehelle vaan vie minua asteittain oikeaan suuntaan. Pitäisi varmaan tarkistaa tämän olevan sallittua.

Odotellessamme maalimiehen uudelleen piiloutumista kuulimme toisen koiran ilmaisevan löytönsä melko lähellä. Gatsby ottikin pari askelta haukun suuntaan, mutta tuli takaisin. Treenikaverini meinasikin, että Käpy kannattaisi ottaa kiinni, mutta koska luulin tietäväni toisella alueella olevan vanhempi uroskoira, niin olin itse rento. Sanoinkin, että kyllä Gatsby pysyy sivullani ihan kiinnipitämättäkin. En ehkä olisi ollut ihan näin rento, jos olisin tajunnut toisen koiran olleen Wictor, Käpyn huutokohde numero yksi! Toisaalta tuntui tietenkin hyvältä, että luottamus palkittiin ja Gatsby oli kuulolla Wictorin haukuista huolimatta. Uskonpalautus treeniä sielulle!

Pusupomppu latautuu...

Tänään suuntasimme paloasemalle, jossa meitä vastassa oli äärettömän mahtavasti tukeva ja tsemppaava treeniporukka! Koska Gatsby oli viimeksi ottanut niin kauheat herneet treenikaverini sakemanniuroksesta, tämä sanoi niiden voivan odottaa autossa. Niinpä Gatsby pääsi odottelemaan ja hengailemaan samaan tilaan kahden nartun, yhden pappakoiran sekä reilun vuoden ikäisen labbisuroksen kanssa. Tällä kokoonpanolla ei ollut mitään ongelmia ja sain nauttia luoksepäästävyystreenistä, jossa ainoa ongelma oli koiran pepun pysyminen maassa ihanan ihmisen lähestyessä. Tämäkin kuitenkin onnistui ja vaikka Gatsby kerran loukkaantuikin labbisuroksen tehdessä pienen pyrähdyksen ilman omistajansa lupaa, niin mitään kauheaa huutoa ei syntynyt! Kyseisen labukan, Jaren, omistaja oli vielä niin ihana, että lupautui lopuksi meidän kanssa lenkille. Olin varautunut kiertämään parkkipaikkaa isolla välillä, mutta siirryimmekin lähes heti jalkakäytävää yhdessä tallaamaan. Tämä sujui todella hyvin molempien poikien jättäessä toisensa omaan arvoonsa. Muutaman mukavan metrin jälkeen Gatsbyä alkoi kuitenkin ärsyttää mukanamme tallustava toinen uros ja se alkoi tuijottamaan Jarea. Koska toinen kehtasi katsoa sitä takaisin, niin ärinä alkoi. Jatkoimme kuitenkin kävelyä ja ärinä loppui todella nopeasti. Seuraavan ärinän sain aikaiseksi kehumalla Gatsbyä siitä, ettei se vetänyt minua koko aikaa... Mutta jos olin hiljaa, niin kaikki oli oikein harmoonista! Juttelimme mukavia ja koirat kulkivat mukana. Mahtava fiilis! Jare oli mitä paras harjoituskamu, sillä labukkamaiseen tyyliin se ei ollut mistään moksiskaan. Kerran taisi haukahtaa Käpylle takaisin, mutta muuten oli vain tyytyväinen oloonsa. Lisää näitä!

Treenit menivät myös todella kivasti! Gatsby teki hienosti ja innokkaasti sekä itsenäisesti töitä! Se tuntkeutui pressujen ali (tai vaikka läpi) eikä arastellut taaskaan liukkaita pintoja, pimeitä huoneita tai kierreportaita. Malttoi tehdä töitä innostaan huolimatta ja tarkensi hienosti eikä tullut ilmaisemaan vain hajua. Ainoa mietityntää aiheuttava hetki oli se, kun Gatsby näki häkkivaraston verkon läpi maalimiehen ja tuli sitten tätä ilmaisemaan. Koska minä tiesin sinne pääsevän sisäänkin, niin en hyväksynyt ilmaisua. Onneksi Gatsby ratkaisi asian löytämällä oven, käymällä maalimiehellä asti ja ilmaisemalla uudestaan. Tajusin kuitenkin jälkikäteen, että ilmaisu olisi pitänyt hyväksyä jo ensimmäisellä kerralla, sillä ainahan koira ei maalimiehelle pääse (esimerkiksi kaapissa olevan luo). Silti sen pitää ilmaista minulle vaikkei iholle pääsisikään tai katsekontaktia pääsisi ottamaan. Ensi kerralla siis kuittaan kerronnan "näytä" sanalla, mutta annan koiran etsiä tien maalimiehelle, jos sellainen on olemassa. 

Epätoivon kautta toivoon!

Heräsin herätyskelloni pirinään. Yksi monista selkeistä merkeistä siitä, että on tullut oma jaksaminen ylitettyä, sillä herään normaalisti aina hetkeä ennen kellon soittoa oli aika mikä tahansa. Koitin epätoivoisesti torkuttaa, mutta samalla tajuntaani hiipii se tosiasia, etten saisi sohvalla enää mitään järkevää asentoa. En ole kahteen yöhön pystynyt taaskaan nukkumaan sängyssäni. Iltaisin ahdistaa eikä Eddie ole enää käpertyneenä pienenä oranssina tukena selkääni vasten. Koitin kuitenkin ravistautua eroon väsymyksestäni, sillä edessä oli kauan odotettu päivä! Ulkopuolista koulutusta pelastushommaan, vieläpä nimenomaan kertovaan ilmaisuun melkoisen pätevän tyypin nimeltä Minna Löfmanin muodossa!

Täyttä höyryä eteenpäin!

Saavuin paikalle innokkaana ja toiveikkaana. Näkisikö alan taitaja jotain heikkouksia meidän ketjussa, joita tulisi korjata tai antaisiko vinkkejä, miten saada ilmaisusta vieläkin parempi? Olin heittänyt kouluttajaa hyvin rönsyilevällä maililla aikaisemmin, kun toivottiin oman koiran esittelyä. Halusin apua maalimieskäytökseen ja ketjun kestävyyteen häiriössäkin tai vaikkapa lähekkäin olevien maalimiesten työstämiseen. Toivelistaus oli aikas pitkä. Hyvä fiilis kaikkosi kuitenkin, kun Minna halusi meidän ensin ottavan koirat autosta ja käsky kävi tehdä niiden kanssa itsekseen mitä nyt kukin halusikaan höntsäillä. Koska hallinta oli mennyt kaikkea muuta kuin hyvin pari päivää sitten, en ollut kauhean innoissani. Päätin kuitenkin, että nytpä otammekin tarpeeksi etäisyyttä, kun kukaan ei ollut käskyttämässä heti riviin ja ulkona olisi tilaa vaikka naapuripitäjään saakka! Panostin heti erittäin rauhalliseen autosta ulos tuloon ja Gatsby olikin mahtavasti kuulolla. Tästä tämä lähtee ajattelin tyytyväisenä! Kun neljä tassua olivat tukevasti maan kamaralla, niin ärinä alkoi saman tein joten päätin viedä koirani kauemmas rauhoittumaan. Tuijotus ja ärinä kuitenkin olivat ainoat asiat, mitkä Gatsbyn päähän tänään mahtui enkä saanut sitä hommiin kanssani. Panostin löysään hihnaan, palkkasin heti naksulla pienestäkään minuun kohdistuvasta mielenkiinnosta ja kehuin rauhallisesti, jos häntä laski edes hieman. Lopulta ajauduimme kuitenkin aina vain kauemmaksi koittaessani hakea ärsykekynnyksen alittavaa etäisyyttä. Sellaista ei kuitenkaan tullut vastaan. Alkoi harmittaa, hävettää, kiukuttaa, nolottaan ja kismittään. Ennen kaikkea tunsin syvää syyllisyyttä ja kaikin puolin epäonnistuneeni jälleen kerran. Kirosin itseäni ja käytöstäni torstailta. Miksi menin luulemaan, että saisin Gatsbyn millään napit vastakkain asettelulla rauhoittumaan? Miksi minä en onnistunut siinä, missä kaikki muut? Koirani tuijotti toisten tekemistä ärinä mielessä ja minä kateellisena. Miksi minä en saa meitä onnistumaan?

Olin jo luovuttanut siinä vaiheessa, kun muut olivat lopettaneet onnistuneet suorituksensa ja Minna tuli meidän luokse. Seisoin vain ärisevän koirani hihnan päällä ja tunsin itseni hyvin pieneksi. Olin syvällä häpeän syövereissä: häpesin itseäni ja koiraani ja sitä, että taas oli maailmassa mutama uusi ihminen lisää, jotka olivat todistamassa sitä häpeänäytelmää joka on me. Itsehillintäni petti ja kaivoin häpeäkuoppaani syvemmäksi itkemällä pikkutytön tavoin kaikkien edessä. Minun on vaikea ottaa vastaan sitä, kun joku muu on minulle tälläisessä mielentilassa ystävällinen, jopa ymmärtäväinen. Tällä kertaa oli minun vuoroni esitellä miltä meidän melt down näyttää. Turhautumiseni oli sanoin kuvailematonta enkä ole tuntenut itseäni yhtä avuttomaksi kovinkaan usein. Juttelimme Minnan kanssa hetken jos toisenkin. Sain vaihteeksi uteluita siitä, oliko kyseessä kenties ensimmäinen koirani. Eipä ole ei. Minä vain en osaa. Minna lohdutti, etten ole ainoa, jolla on tämä ongelma eikä sitä tarvitse hävetä. Kuitenkin yritän kouluttaa itseäni ja koiraani, joka on se tärkein askel oikeaan suuntaan. 

Minna antoi yhdeksi vinkiksi treeneihin sen, että Gatsbyä voi ottaa autosta ulos ilman, että se pääseekään etsimään. Koira siis ulos autosta, hallintaan, pieni kävely ja takaisin autoon. Tämä toivottavasti pitkällä tähtäimellä laskee sen kierroksia treenaamisen suhteen ja vähentää muille kiljumista. Tämä otetaan käyttöön, jos vain mahdollista eli en joudu olemaan koko muuta treeniaikaa muille maalimiehenä. Muutenkin puhuttiin porukalla, että minulla pitäisi olla joku rutiini, minkä aina suorittaisin treeneissä. Ideana mielestäni hyvä ja toivottavasti rauhoittava, mutten vain tiedä mikä meidän rutiinin tulisi olla. Yksi treenikaverini viikko sitten huomautti, että Gatsby tulee alueella autossa huutaen. Tai siis kun auto sammuu, niin tuo kiljuu innoissaan. Tämä olisi hyvä katkaista vaikka rauhoittavalla kävelyllä ettei se mielentila jäisi päälle. Oikein hyvä idea myös! 

Meidän suurin ongelma on mielestäni se, etten osaa korjata käytöstä ja kiihdyn lopulta koirani mukana. Silloin en kuuntele itsekään ohjeita treenikaverielta, joten ei ihme ettei koiranikaan kuuntele minua. Olemme yhdessä epävastaanottavainen möykky hermostuneisuutta. Treenien jälkeen Iris tarjosi belgianherrasmiestä Jediä meille treenikaveriksi. Olin kuuden tunnin päivän jälkeen kaikkea muuta kuin innoissani, mutta onneksi Iris potki minua eteenpäin. Otin ensin Gatsbyn autosta ja menin kauemmas Iriksestä, joka otti Jedin hihnaansa. Iris ja Jedi kävelivät edestakaisin pienen matkan päässä ja minä vein Gatsbyä koko ajan lähemmän. Se oli rento, häntä oli alhaalla ja me jo naureskelimmekin, ettei Käpy Jedistä välitä. Sitten lähdimmekin kävelemään rinnakkain (muttei ihan lähekkäin) samaan suuntaan ja Käpyn häntä nousi heti. Tehdessämme käännöksen oikealle ja Jedin näin tullessa "meidän suuntaamme" Gatsbyltä alkoi tulla urinaa. Minä koitin viedä sen pois tilanteesta, jottei sen hermo palaisi enempää. Onneksi Iris suositteli tilanteeseen jäämistä. Me vain jatkoimme kävelyä ja vaikka se tapahtuikin hetken hihna hyvin kireällä, niin Gatsby ei tulistunut yllätyksekseni enempää. Se ärräsi ja purrasi jokun verran. Sitten lopetti, kunnes alkoi ärsyttämään, että joutui edelleen olemaan tilanteessa, jolloin se päästi vielä protesti rääkynän. Tämän jälkeen se kiskoi hetken innoissaan Jediä kohti ja lopulta muisti taas minun olemassaoloni ja namini. Lopputuloksena siis onnistunut käppäily vaikkakin höpötin koiralleni hermoillessani aivan liikaa (mistä Taru juuri viikko sitten huomautti!) Harjoitus oli kuitenkin omalle mielenterveydelleni mitä parasta lääkettä. Sain rauhallisia ohjeita, jotka tuntuivat hyvältä noudattaa ja ne oikeasti vielä toimivat! Se helpotuksen määrä varsinkin aamun epätoivoon verrattuna oli aivan käsittämätöntä! 

Nokka ylös ja kohti uusia haasteita! Tai vanhoja haasteita, mutta uusin tavoin!

Minulle ehdotettiin päivän aikana neljän eri ihmisen toimesta kastraatiota. Itse olen kuitenkin ollut sitä mieltä, ettei Gatsbyn ongelmat johdu vain sukupuolivietistä vaikkakin uroksiin kohdistuukin. Samaa mieltä oli onneksi myös ainakin Iris ja Taru eli en ole vain luuloharhainen tai ainakaan harhoissani yksin!  Gatsby on myös muuttunut nyt lyhyellä aikaa todella paljon enkä aio leikata sitä ainakaan ennen kuin se on mielestäni "aikuinen". Se on parhaassa "olen iso uros"-iässä ja aika parantaa tätäkin vaihetta. Toki nyt yritän ettei tästä toimintamallista muodostuisi lopullista tapaa. Vaikka koirassani onkin ominaisuuksia, jotka käytöksen on aloittanut, niin minä alkuun pahensin käytöstä ja se on saanut sitä nyt myös aika paljon toteuttaa. Pallien poisto ei mielestäni todellakaan ole mikään varma tai edes todennäköinen ratkaisu pulmaan. Toki voisi viedä sen pahimman terän pois, mutta en tiedä onko se sen arvoista? 

Tästä tunteiden vuoristoradasta pääsemme vihdoinkin siihen aiheeseen, josta alunperin kuvittelin kirjoittavan tämän päivän blogitekstin. Se koulutus! Se kauan odotettu, kertovan koiran koulutus! Alkuun jokainen koirakko otti "näyte" kierroksen eli maalimies meni helppoon piiloon ja koira päästettiin perään. Minna halusi nähdä, miten ketju toimi. Ja toimihan se! Gatsby oli mitä paras pieni pelastusliitäjä! Meidän ilmaisussa ei kuulemma ollut mitään vikaa! Sitten Minna itse meni etsittäväksi Gatsbylle, kun olin meidän pussausongelmasta puhunut. Ongelma, jota ei tietenkään esiintynyt tänään. Gatsby oli mennyt loppuun asti, tehnyt uukkarin ja pilistänyt minulle ilmaisemaan. Koska en meinannut uskoa tätä todeksi, niin kokeilimme vielä kerran, mutta Minna ei saanut pusun pusua vaikka oli kyykyssä maassa ja kuulemma vielä oikein kääntänyt poskensa tyrkylle.

Näin iloinen pikku etsijä mulla oli mukana ♥ (Kuva Taru Jokinen)

Toisella kierroksella yritimme ottaa lähekkäisiä maalimiehiä, mutta tuuli muutti koko ajan suuntaansa ja kaikki löytyivät ihan omilla lähetyksillään. Koirani käyttäytyi edelleen hienosti ihmisten luona eikä edelleenkään suostunut pussaamaan ketään hengiltä! Sain kuitenkin parempaa ohjeistusta annettavaski maalimiehille eli itseä pitää ja saa sekä kannattaa suojata. Suojaus kuitenkin kannattaa tehdä laittamalla käsi jämäkästi itsensä ja koiran väliin eikä väistämällä Käpyä. Tämä toimi ainakin tänään upeasti! Minna muistutti, ettei maalimies saa missään nimessä olla uhkaava eli ohejistukseen kannattaa todellakin kiinnittää huomiota. Saimme usutusta korjaamaan ärjyntä käytöstämme, jotta pääsisimme peruskokeeseen. Tätä tavoitetta kohti siis!

Miten löytää itsestä se sisäinen Kirsi!?

Viikkoon on mahtunut jo paljon kaikkea. Kävimme maanantaina agilityssä ja treeneistä jäi hyvin ristiriitaiset fiilikset. Kohdat, joiden oletin olevan vaikeita, toimikin ja mokailin sitten helpoissa kohdissa. Koitin handlta vastakädellä koiran "vetämistä", mutta oli sitten vaikiaa. Kepit meni suorastaan upeasti, mutta kontaktilla hiippailtiin. Sain kouluttajalta patistusta parempaan asenteeseen, etten nyhjäisi "en mä osaa"-kuplassani vaan luottaisin enemmän tekemiseemme (siis molempien, ei vain koiran). Käsky kävi mennä möllikisoihin kokeilemaan ja tätä olen muutenkin miettinyt ajoittain. Voisi kokeilla, jos seuraaviin lähialueen epävirallisiin vaikka mentäisiinkin putkirallittamaan?

Eniten kuitenkin päänvaivaa tuotti oma käytös tai miten koirani käyttäytyy minun kanssani. Kirsi, joka on auttanut meitä aiemminkin oli hallilla ja mainitsin hänelle, ettei vesisuihke ole enää pitkään aikaan oikein auttanut. Hän sitten kysyi, saisiko hetkeksi lainata Gatsbyä ja minä annoin koirani hihnan osaavempiin käsiin ilomielin! Samalla sekunnilla, kun hihna vaihtoi käsiä, niin Käpyn häntä laski ja se muuttui selvästi eri laiseksi. Poissa oli minun häntä pörhöllä tilaa skannaileva alfa-uros wannabeni. Gatsby katsoi minua kuin apua pyytäen, mutta ei rähissyt kellekään. Kirsi sanoi sille pari kertaa pienen äänimerkin, kun Käpy koitti kiilata ohi ja Käpyhän kuunteli kuin lumottu. Se katsoi Kirsiä kuin lisäohjeita pyytäen ja minä olin samaan aikaan riemuissani sekä halusin vajota maan alle. Koirani olisi täydellinen koira ilman minua. Ei paljon masentavempaa ajatusta ihan helpolla mieleen tule. Toisaalta oli ihana nähdä, että Gatsby pystyy hillitsemään itsensä. Jos minä muuttun Kirsiksi, niin meidän ongelmat on sillä kuitattu! Voi kuinka helppoa! Tämä siis valoi sekä suurta epätoivoa, että aitoa toivoa meidän tulevaisuuden varalle. Gatsby oli hihnan takaisin saatuanikin rauhallisempi ja uskoi minunkin pieniä äännähdyksiä eikä meidän tarvinut painia esimerkiksi sen kanssa, että minua ei vain yksinkertaisesti saa vetämällä agikentälle. Aivan portilla tuo teki pienen ryykäisyn, mutta malttoi taas tämän jälkeen kuunnella. Ehkä meidän pitää siis alkaa käydä tankkaamassa Kirsin luona meihin molempiin rauhallisuutta?

Tiistaina ei tavinut kokea huonommuutta koiranomistajana, sillä Gatsby pääsi riekkumaan illalla taas Susyn kanssa. Lenkki hurahti hetkessä hyvässä seurassa! Gatsby käyttäytyy niin hienosti Susyn kanssa eli se ei koita parkkeerata itseään tytön pyllyä nuuskuttamaan vaan ne oikeasti leikkivät sekä kulkevat kaveruksellisesti yhdessä pitkin metsää. Ne sopivat todella hyvin yhteen ja Gatsby sai Susylta hieman metsästyskoira oppia, kun pieni paimeneni tunki toisen esimerkistä nokkaansa lumen läpi varmaan hiirien tunneleita etsien. Hihnassa koirat kulkivat nätisti toisistaan piittaamatta, mitä nyt ensi kohtaamisella käteni meinattiin vetää sijoiltaan... Gatsbyn hihnakävely sujuu normaalisti miellyttävästi, mutta nyt kaverin kanssa piti juuri sillai ärsyttävän vähän vetää lähes koko ajan ellen muistuttanut asiasta. Vastahan alkuun oli saanut reilun tunnin juosta vapaana!

Linssi huurussa, oma koira korvattomana, mutta koittakee kestää!

Viimeistään torstaina se Kirsiltä saatu annos rauhallisuutta oli kulunut loppuun. Treenasimme pelastusta toista kertaa kokeisiin tähtäävien ryhmässä ja heti alkuun meillä oli ongelmia päästä vanhaan palolaitokseen sisään. Sitten kun vihdoin pääsimme vain pienen urahduksen saattelemana astelemaan ovesta, niin kaikki paikat isommassa huoneessa oli täynnä eli seinät oli vuorattu koirilla. Jouduin viemään harmikseni Gatsbyn siis viereiseen huoneeseen yksikseen. Olisin niin kovasti halunnut sen saavan viettää treenin samassa tilassa muiden läsnäoloon turtuen. Alun hallintaosio meni aika huutamiseksi, kun koitin olla kouluttajan toivomalla tavalla eli en namittanut koiraani. Sitten kun tästä ei mielestäni tullut yhtään mitään, niin naksautin ja palkkasin nameilla maahan heti, kun koira vähänkin rauhottui. Tästä seurauksena itse maahan hakeutuva koiruli, joka välillä nosti ylähuulta samalla uristen muille, mutta kuunteli esimerkiksi "katso" käskyä, jolla myös murina loppui. Lopulta minulla oli käsissäni pieniä temppuja ihan innolla tekevä, kontaktihakuinen Käpyläinen, jolla häntäkin heilui lattiaa pitkin.

Yksiössä odotettiin tietenkin ihan rauhassa.

Tässä vaiheessa koira joutui "yksiöönsä" ja minä sain palautetta siitä, että käytin paljon "aktivoivia pakotteita" eli kontrolloin koiraa hihnalla. Olin kuitenkin keskittynyt nimenomaan olemaan nykimättä hihnaa eli vedin koiran kyllä paikoilleen, mutta enimmäkseen seisoin vain passiivisena hihnan päällä ellei se ollut kuulolla. Kaikesta minuun päin suuntautuvasta palkkasin. Sain kuitenkin vinkiksi koittaa passivoivempaa pakotetta eli kiinnipitämistä, joka loppuisi heti koiran rauhoituttua. Niinpä kun oli meidän vuoro lähteä etsimään, otin Gatsbyn esille ja se alkoi pullistella, otin sitä (vielä tässä vaiheessa rauhallisesti) niskasta kiinni kieltäen sitä samalla matalasti. Puolessa minuutissa Gatsby oli sellaisilla kierroksilla, joilla se ei ole ollut varmaan vuoteen ja minä muistin, miksi en ole sitä poskikarvoista kiinnipitäen enää yrittänyt puhutella. Järjestimme kaikille paikalla olijoille mitä upeimman totaalisen melt down episodin, joka loppui lopulta siihen, että minulta paloi käpy ja heitin Käpyläisen kyljelleen. Siinä se sitten mulkoili ja ärräsi vaikkakin pysyi maassa ihan itsekseen. Voitte vain kuvitella ettei etsimisestä tullutkaan sitten juuri mitään... Kyllähän tuo lopulta löysi, mutta kun oli tarkoitus haastaa koiraa, niin siihen se ei tosiaankaan ollut valmis. Viimeksi samoissa treeneissä minulle suoraan sanottuna porukka kettuili, kun jännitin päästää koirani hihnasta ennen kuin vein sen etsintäalueella (muiden ollessa samassa tilassa) "varo, nyt se karkaa! Sehän karkaa ihan minä hetkenä hyvänsä! Ai kauhea!" Tällä kertaa yllättäen samanlaista härkkimistä ei kuulunut. Jännä.

Juttelimme hyvän tovin treenin jälkeen siitä, mitä oli tapahtunut ennen etsintää. Oli kiva, kun Iriskin oli mukana, joka tuntee Gatsbyn kuitenkin suhteellisen hyvin ja jonka mielipiteet koirien koulutuksen suhteen ovat lähellä omiani. Tälläkin kertaa minulta kysyttiin, olinko oikeasti komentanut koiraani tai koittanut esimerkiksi huutaa sille tosissani. Voi, kyllä olen enkä ole siitä ylpeä. Olen menettänyt ihan aidosti hermoni, mutta se ei tilanteessa auta yhtään. Sen sijaan tilanteen mentyä ohi käytökseni on saattanut näkyä Gatsbyssä esimerkiksi kotona luimisteluna. En siis ole mitenkään sitä hakannut tai vastaavaa, mutta huutanut sille kyllä tosissani ja pakottanut sen fyysisesti maahan. Olen nyt (tai ainakin tämän kerran jälkeen) kuitenkin oppinut sen, että koiran haastaminen näissä tilanteissa ei vain yksinkertaisesti auta. Kouluttaja puki sen järkeviksi sanoiksi, ettei Gatsby ymmärrä minun yrittävän puuttua sen käytökseen vaan luulee minun huutavan ja tappelevan sen kanssa sitä toista koiraa vastaan. Ehkä vihdoinkin saa nyt iskostettua päähäni, että suurin osa muiden ehdotuksista on minun koiralleni sopimattomia metodeita eli älä nyt hitto sentään enää kokeile niitä! Eli nyt vain pitää saada tuo rauhoittumaan kaikissa tilanteissa. Voi kun vain tietäisin miten!? Tai sitten aletaan kotikoirakoksi. Gatsby on arjessa mitä mukavin ellemme törmää naapurin paholaisnöffiin (joka on oikeasti todella leppoisa kaveri). Ongelma siis ratkaistu! Ongelmaan ihan oikeasti helpottava tekijä olisi varmaan käydä muiden urosten kanssa lenkeillä, kuten Iris ehdotti. Olemme Iriksen kanssa kävelyttäeet Käpyä ja Wictoria jäljestelyjen yhteydessä eikä Gatsby ottanutkaan treeneissä yhtään niin kauheita pultteja belgialaisesta kuin yleensä. Nyt siis vain yleisöosastolle ilmoitus "haetaan urosseuraa rähinä tarkoituksella!"

Tällä lenkillä ei ollut stressiin mitään aihetta kummallakaan.

Treenikortissa luki tällä kertaa: Koiran mielentila oli väärä eikä koira ollut omalla tasollaan. Siedätystä uroksiin, yhteislenkit ym. Huomasin myös saaneemme viimeksi takakannen taulokkoon merkinnäksi koiran osaaminen osioon hallinta: kesken, ilmaisu: valmis. En tiedä miksi tästä tuli jotenkin luvattomankin hyvä mieli ilman mitään kummoista syytä.

Osallistuin koirien käyttäytymistutkimukseen reilu vuosi sitten ja sain sieltä näytteenottopyynnöt sekä Ferosta että Eddiestä DNAn tutkimista varten. Viestissä sanottiin koirieni olevan tutkimuksen kannalta erityisen mielenkiintoisia ja nyt harmittaakin, kun en enää niistä näytteitä voi lähettää. Tutkimuksessa kartoitetaan esimerkiksi juuri arkuutta ja ympäristön vaikutusta siihen. Eddie ja Ferohan olivat asiassa aika lailla ääripäät, mutta niillä oli pitkälti sama ympäristö eli ehkä niitä olisikin ollut kiinnostava vertailla. Harmittaa.