sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Juoksujälkeä

Emme päässeet tällä viikolla pelastuskoiratreeneihin, joten päätin olla tänään rohkea ja suunnata jälkimetsälle. Tein melko lyhyen jäljen (noin 150 metriä), jolle ripottelin neljä esinettä sekä uutena ihmeenä yhden kulman. Kulma tuli pakosta huonon suunnitteluni vuoksi, sillä en halunnut kivuta isoa rinnettä. Tallasin tiheäsi ja merkkasin kulman itseäni varten. Gatsby nosti jäljen todella hyvin. Olin lähtenyt tieltä ja valjaat päälleen saatuaan Gatsby meni itse ojan puolelle jälkeä selvästi hakemaan! Hieno nuuskutin! Se lähti höyryjunan tavoin eikä ollut moksiskaan vaikka yllätyin sen vauhdista ja roikuin ihan tosissani hetken liinan päässä kunnon jarruna. Gatsby jäljesti täydellisesti jäljellä pysyen ensimmäiselle esineelle ja ilmaisi sen upeasti! Fiksu ihminen olisi jättänyt treenin tähän, mutta kukaan ei ole ikinä minua fiksuksi haukkunut, joten ahneuksissani jatkoin. Seuraavaksi oli minua jännittänyt asia eli kulma, josta Gatsby menikin odotetusti aluksi ohi. Hienosti se kuitenkin haki jäljen uudestaan ja onnistui menemään oikeaan suuntaan. Vauhtia oli taas todella reippaasti ja jouduin etenemään  puolijuoksua koirani perässä. Tarkkuus kärsikin vauhdista pariin kertaan, mutta pienen hyörinä pyörinän jälkeen Gatsby löysi jäljen aina uudestaan. Tällä kertaa se reagoi todella nopeasti jäljen hukkaamiseen emmekä eksyneet onneksi kokonaan jäljeltä. Ikävä kyllä mutkat sattuivat kahden esineen kohdalla, joista toinen olisi ollut viimeinen. Onneksi olin päättänyt jatkaa viimeisen esineen jälkeen vielä hetken ja olin merkinnyt itselleni, mihin jälki jatkui. Niinpä näin Gatsbyn jäljestävän juuri täydellisesti, joten pyysin sen maahan ja annoin vielä loppupalkan. Ei ihan puhdas suoritus, mutta viime omaa räpellystä parempi ja tässähän sitä oppii!



Agissa teimme kisamaisesti eli ensimmäisellä kierroksella menimme koko radan vaikka virheitä korjaten. Gatsbyn kontaktiongelmat tulivat heti esiin ilman apupalkkausta eli puomi hiivittiin alas eikä tassut meinanneet millään osua kontaktialueelle saakka. A sen puoleen tultiin sellaisella rytinällä, ettei pysähtymisestä ollut tietoakaan! Olin jo katsonut meille epäviralliset kisat, muttei tälläisillä kontakteilla sinne kyllä kannata mennä. Onneksi aikaa on eli eihän tässä ole mihinkään kiirus! Uskallan myös väitttää ettei tässä enää kauhean kaukana epiksistä olla. Plus tein vihdoinkin onnistuneesti saksalaisen osana rataa ja tämän kunniaksi viljelen vihdoinkin blogini puolella agitermejä, jotka eivät kaikille varmasti edes aukea! Agi on siis edelleen ihan huippua!

En ymmärrä miten muut saavat otettua koiristaan söpöjä kuvia, kun ne pitävät jotain suussaan...

torstai 19. toukokuuta 2016

Möykkytreeniä!

Gatsby tosiaan veti itsensä kovin vakavasti ensimmäisellä maalimiehellä Wirneen leirillä hakuillessamme. Niinpä halusin tämän päivän treeneissä kokeilla, oliko kyseessä vain yksi outo hetki vai oikea ongelma. Nappasin vieraimmat maalimiehet, jotka olivat kaulaan asti pressutettuja, nojasivat johonkin ja olivat vielä lippis päässä sekä leuka rinnassa. Toinen oli kallion kolossa ja toinen ojan lähettyvillä, koska vesi oli elementtinä mukana viime pelästymisessä. Lisäksi otimme alkuun tyhjän etsintää, jotta virekin laski hieman eli koira ehtisi mahdollisesti jännäämään. Kallion kolosta maalimies nousi oikein reippaasti. Gatsby irtosi työstämään hajua ja kuulin ikävä kyllä pressun rahinasta, koska maalimiehellä oli käyty. Kertomiskerrallakin kuului kahinaa, tosin maalimies ei saanut sentään pusuja. Häntä ei myöskään pätkääkään aristeltu. Seuraava ojanpenkassa esillä kyhjöttäjä sen sijaan sai pienen koira hännän laskemaan. Gatsby ei mennyt luokse asti, mutta ei lähtenyt maalilta poiskaan. Pyöri vain ympärillä epävarman näköisenä. Menin itse hieman lähemmäs ja tämä rohkaisi Gatsbynkin etenemään ihan maalimiehelle asti. Joka sai ihmiseksi paljastuessaan isot pusut osakseen! Gatsbyä siis nyt jännittää nuo oudot möykyt eikä se ole ihan varma, että ne ovat ihmisiä. Heti, kun Käpy tajusi möykyn tosiaan olevan ihminen, se helpottui ja ilahtui. Ihmisjännitystä tämä ei siis tunnu olevan vaan outojen möykkyjen jännäämistä, minkä tajuaminen huojensi omaa mieltä isosti. Möykyt siis treeniin! 




Agi on edelleen ollut parasta ikinä! Lenkkeily sujuu hallilla, odottelu sujuu sisällä ja viimeksi pystyin jättämään Gatsbyn hetkeksi taas tolppaan kiinni, kun kävimme rataa läpi. Se ei mesonut hulluna kiljuen vaan odotti parin protestin jälkeen nätisti! Hieno mies! Treenikaverin urosbortsu saa olla edelleen rauhassa eikä Gatsby muutenkaan etsi haastettavia. Hallilla alkaa mennä aika kivuttomasti ja olemme molemmat siellä entistä rauhallisempia. Itse agilitykin sujuu vaikka välillä onkin ollut omistajalle vaikeaa. Meidän kontaktit paranee koko ajan vetäjän apupalkkauksella ja olen löytänyt itsestänikin hieman vauhtia. Liikun rohkeammin ja olen ehtinyt odottamaani paremmin useamman kerran. Valssien ym. pyörityksetkään eivät tunnu enää ihan mahdottomuuksilta ja pystyn menemään vihdoinkin enemmän kuin kaksi estettä sekoamatta aivan totaalisesti! Saimme taas kehuja kouluttajaltamme ja uskallan sanoa, että ihan syystäkin! Hyvä Käpy! Hyvä minä! Hyvä me! Sydän, sydän, sydän! ♥

Loppukevennyksenä Wirineen Wiksut

tiistai 17. toukokuuta 2016

Hakukoneesta pupupöksyksi

Gatsby on ollut aika kiihkeästi tyttöjen hajujen perään viime aikoina. Niinpä odotukseni treenien suhteen ei ollut kovinkaan korkealla, kun vuoroamme odotellessa se nuoli silmät lasittuneina treenikaverin juoksuisen nartun jättämiä terveisiä. Yllätyksekseni se kuitenkin unohti tytöt ja keskittyi todella hyvin työntekoon metsään päästyämme! Maalimiehet löytyivät suhteellisen isolta alueelta helpon oloisesti sekä nopeasti ja ilmaisut toimivat! Jätkä oli aikasmoisen pätevä vaikkakin pusutti osaa maalimiehistä taas vähän liikaa. Rakkautta riitti!

Maalimiehen vinkkelistä näyttää tältä, kun Gatsby löytää eksyneen. (Urhea kuvaaja Tiina Mansikkamäki)

Niinpä olinkin melkoisen yllättynyt, kun vieraillessamme Wirneen leirillä, Käpy päättikin järkyttyä uudesta maalimiehestä. Siis koirani, joka ei normaalisti pelkää liikkua pimeässäkään ja ilmaisee oudotkin maalimiehet päätti pelättä kiven vieressä istuvaa, verkolla kaulaan asti peitettyä henkilöä. Gatsby lähti (liiankin) innokkaasti hajun perään heti alkuun ja ilmestyi lopulta näkyviini häntä alhaalla huolestuneen näköisenä. Minä jo luulin sen löytäneen vähintään hirven tai karhun tai jotain yhtä jännittävää. Lähdin seuraamaan pientä mietteliästä koiraani, joka johdatti minua epävarmasti vaikkakin edessäni kulkien. Lopulta osuimme maalimiehen luo ja vielä tässä vaiheessakin luulin Gatsbyn jännittävän jotain muuta ja pälyilin ympärilleni täytenä kysymysmerkkinä. Pakko se oli kuitenkin uskoa, että oma pieni ikipusuttajani, kaikkien maalimiesten raju rakastaja pelkäsikin tätä möykkyä. Jouduin ihan tosissani houkuttelemaan koiraani, joka lopulta tajusikin mörön ihanaksi ihmiseksi, joka saikin osakseen helpottuneet ryykäykset. Jännitys imi pienestä pojasta mehut ja loppu treenit menivät aika matalalla vireellä, mutta onnistuivat sentään.

Tintti-siskon (Wirneen Ilmiliekki) kanssa oli kiva temmeltää

Käytös jäi kuitenkin mietityttämään itseäni todella. Olen juuri viikko sitten varmistanut meille paikan luonnetestistä, kun mielestäni Gatsbyn perus habitus on tasaantunut eli oletan sen olevan nyt sellainen, kuin sitten ihan oikeasti "aikuisena". Tämä jännäily kuitenkin nosti testin suhteen huolen poikasen, sillä onko koirallani joku outo kolmen vuoden herkkyyskausi menossa vai mikä mättää? Voiko testissä ihmiseltä tuleva uhka ollakin sille nyt liikaa? Kolme viikkoa on aikaa asiaa miettiä ja ainahan testin voi keskeyttää, jos siltä näyttää. Gatsbyn sisko oli reagoinut yllättävän voimakkaasti useampaan testin kohtaan hiljattain ja sillekin oli jäänyt pieniä jälkikyräilyjä. Toisaalta jälki- ja hakuleirillä tapahtunut väsyhuuto maalimiehellä on pistänyt ajattelemaan Gatsbyn soveltuvuutta pelstuskoiraksi ihmistenkin osalta. Olen elänyt kuplassa, jossa olen vain koittanut räpiköidä kohti rauhallista luoksepäästävyyttä toisten urosten seurassa. Kuitenkin jos koirallani on mitään taipumuksia väsyneenä tai stressaantuneena (joita kumpiakin oikea etsintätilanne voi olla) olla vähänkään arvaamaton, niin en sitä kyllä oikeita eksyneitä etsimään pistä. Tämän takia taas haluaisin päästä luonnetestiin, jotta näkisin paremmin, missä sen raja menee. Oikeat eksyneet kun voivat olla koiraa kohtaan jopa aggressiivisia, joten haluaisin varmuutta koirani ymmärtämiseen.

Mutta kuumahan siinä tuli!

Muuten Gatsbyn yleiskäytös on mennyt parempaan suuntaan. Wirneen leirin sisaruskuvia otettaessa ja vuoroa odotellessa se sanoi kerran yhden murrin, mutta lopetti käskystä. Se sanoi myös myöhemmin leirillä kerran pienen örähdyksen toiselle urokselle, mutta rauhottui taas nopeasti. Se oli jopa suhteellisen kohtelias nuori mies siskojaan kohtaan. Gatsby oli päivän hoidossa Millin ja Priyan luona eikä ollut ahdistellut kuin Milliä toimimalla pienenä perskärpäsenä ja tuijotellen sinisimmuillaan. Myös Tintti-sisko oli mielissään veljensä seurasta, kun annoimme niiden vielä riekkua leirin lopuksi. Lisäksi Gatsby on edelleenkin käyttäytynyt agihallilla ja viimeksi pystyin jättämään sen jopa tolppaan sidotuksi hetkeksi ilman kauheaa huutorääkykonserttia. Hallin ympäristössäkin koirat ohitetaan taas yhtä sujuvasti kuin muutenkin lenkillä eli toistaiseksi on menossa valoisampi kausi.

Perhepotretti! Tintti, Priya (Wirneen Ilmalento), Ilo (Wirneen Ilopilleri) ja ylpeä äippä Nessa (Windedos After Eight)
Kuvasta kiitos Jenny Söderlundille

perjantai 6. toukokuuta 2016

Long time no see

Haku+agi=rauniot (Kuva Minna Karjalainen)
Ja koska viime päivityksestä on pieni ikuisuus, väliin on ehtinyt aivan liikaa kaikkea. En edes tiedä, mistä lähtisin vyyhtiä purkamaan.  On ollut onnistunutta agiliitoa sekä hvää käytöstä hallilla ja sen ympäristössä. On ollut myös ei niin hyvää käytöstä pelastuskoiratreeneissä, mutta sitäkin tehokkaampaa nenun käyttöä. Olen ollut hyvä ohjaaja, olen ollut huono ohjaaja. Olen tehnyt liikaa töitä, koira on ehkä syönyt yhden mittalusikan sekä purkin kannen kostoksi. Muuten ei ole oireillut omistajan tylsyyttä. Eli perus harrastamista ja koiraeloa on näihin viikkoihin mahtunut. Yksi kohokohta oli kuitenkin vihdoinkin Kouvolan raunioilla käyminen, josta päätinkin tähän postaukseen turinoida sekä kuvia liitellä!

Gatsby mennä vipelsi raunioilla sekä pimeässä talossa kuin tyhjää vain. Sitä ei hirvittänyt pimeät paikat tai oudot alustat. Rakennuksessa oli hauska pullomeri, jonka läpi tuo tepasteli kuin se olisi ennenkin moisessa kahlaillut. Alkuun se innostui hieman liikaa ihanan Minnan hajusta ja päätti aloittaa uransa haukkuvana koirana. Minna oli korkealla ja koirani jäi haukkumaan piilon ympärille. Se yritti sitkeästi keksiä keinon päästä ylös ja räkytti samalla mammaa apuun. Muilla maalimiehillä onneksi ilmaisutkin toimivat niin raunioilla kuin rakennuksessakin. Gatsby ilmaisi kiltisti myös lyhyeltä matkalta ja viiletti innoissaan betoniputkia pitkin minun ja eksyneen välillä. Treenit olivat todella antoisat ja vaikka koiran pääkoppa joutuikin aika kovan työskentelyn uhriksi, niin todella hienosti Gatsby jaksoi!

TUUU KATTOOOON! (Kuva Minna Karjalainen)

Pakko vielä laittaa pari riviä agilitystä, josta on tullut meidän viikon kohokohta. Leijunta on armollisesti jatkunut. Minä olen kehittynyt ja onnistunut. Liikkunut rohkeammin, pistänyt töppöstä toisen eteen sekä pyörinyt tarkoituksenmukaisesti ympäri kenttää. Koirani on osoittanut jälleen olevansa liiankin herkkä ohjausten lukija ja ollut erittäin kiltti pieni agikiituri. Sitä on kehuttu ja syystä! Ohjaajamme muun muassa ihaili Gatsbyn pehmeää hyppytekniikkaa sekä poikkeli on tehnyt nyt aivan supereja puomeja sekä A esteitä! Kouluttajamme on ollut lopussa odottavalla alustalla valmiina vahvistamaan oikeaa kontaktia eli kun Gatsby alkaa laskeutua, niin hän laittaa namin alustalle. Näin on kaikki hiippailu ja pikku hiljaa valuminen jäänyt pois! Eli apukäsiä vain kehiin ja hvä tulee! Tosin pieni possuni päätti tehdä taas hieman liian räjähtävän keinun, joten otimme sinnekin loppuun alusta. Ovela touhotin keksi alustan keinun puolessavälissä ja oikaisikin sivusta eikä mennyt keinua loppuun. Vain yksi onnistunut varkaus johti siihen, että koirani alkoi keskellä keinua vilkuilla keinun ohi, joska alustalla olisikin jo nami, jolle karata. Onneksi saimme loppuun vielä onnistumisenkin, mutta miksi sen pitääkin aina olla niin, että kun yhden ongelman saa korjattua niin uusia tulee tilalle?

Välillä on hyvä pysähtyä vain poseeraamaan (Kuva Minna Karjalainen)