"Onks ne suurinpiirtein kilttejä?"

Näin koiristani kysyi neljävuotias tyttö, joka oli äitinsä ja heidän 7 kk vanhan bokserinsa, Martan, kanssa lenkillä. Martta sai nopeasti Eddien hyväksynnän (ja viileän välinpitämättömyyden sen pusuja kohtaan) ja Gatsbystä nopean juoksu ja leikkikaverin. Feroa ruskea, mielistelevä otus epäilytti suuresti eikä se päästänyt bokseria lähelleen. Nelivuotias tyttö sen sijaan sai silitellä ja jopa halailla sitä ilman protesteja. Ota nyt isosta otuksesta sitten selvää!

Gatsby on ollut tällä viikolla täysin hormooniensa vietävänä. Lähistöllä on selvästi joku juoksuinen tyttö ja pari päivää se lenkkeili varmuudeksi vain hihnassa. Sillä oli ollut jo aika maaninen pissojenlipsutus lenkki edellisenä päivänä ja kun istutin Gatsbyn päästääkseni sen vapaaksi, alkoi pieni koira vinkua nenä pystyssä. Tämä ei todellekaan ole normaalia. Ajattelin, että siinä kohdassa on nyt joku hyvä hajua, että päästän sen vasta vähän ajan päästä irti. Mielini muuttui, kun veti kuin höyryjuna ja vinkui surkeana aina kun pysähdyimme muiden koirien tarpeiden takia. Koska hihnan päässä oli täysin omassa hurmiossa elävä, korvaton otus, niin päädyin pitämään sen ikuisuudelta tuntuneen lenkin ajan hihnassa. Voi sitä autuutta! Kotona se kävi pariin otteeseen piippailemassa takaovella, mutta luovutti suhteellisen pian. Onneksi tämä show oli parissa päivässä ohi ja se on ollut taas normaali itsensä.

Tämän viikon rally-treenit  menivät ihan suht hyvin. Aika pahoja häiriökoiria taas aksaamassa, mutta saimme kuitenkin pariin otteeseen radan suoritettua. Palkkasin vain lelulla, sillä kaikki liikkeet olivat tuttuja. Palkkaa tippui aina, kun se oli ollut useamman liikkeen ajan hyvin kuulolla. Esim puolihuolimattomasta pujottelusta leikkiä ei herunut. Tämä tuntui toimivan hyvin, mutta vire nousi ehkä hieman liikaakin Gatsbyn odottaessa leluansa. Se meinaan alkoi seuraamisessa pariin otteeseen esistämään ja jopa keuli hieman! Yleensä kuulemma tässä vaiheessa käteni oli ollut jo lähestymässä lelutaskua, joten tämä selittänee hetkellisen innokkaat seuruut :) 

Tällä kertaa meillä oli pari ylemmän luokan käännöstä, mistä olin hyvilläni. Haluaisin tosiaan meille hieman lisää haasteita liikkeisiin (eikä vain häiriöön). Tuntuu, että kesällä edistyimme kivaa vauhtia haastavempia ratoja kohti ja nyt olemme palanneet aika paljon taaksepäin. Lisäksi olen erittäin turhautunut siitä, ettei virallisia kisoja ole kovinkaan paljon ja ne jotka ovat fiksun matkan päässä, niin ovat varasijojaan myöten täynnä vaikka heti keskiyöllä ilmoittautuisi. Turhauttaa, kun ei pääse edes yrittämään edistymistä lajissa. Onneksi oli sentään ne epäviralliset, niin saimme vähän taas kisakokemusta.

Mitää sää syöt?

Pelastuskoiratreeneisäs oli aiheena suunnistus. Olin jo vähällä jättää menemästä, koska suunnitus ei ole vahvin lajini ja olen yleensä ollut parini vietävissä. Toinen siis on suunnistanut ja minä olen ollut lenkillä vain mukana. Tähän aikaan vuodesta kun on vielä piemeäkin jo treenien alussa. Mutta kitisin asiasta ja kyllä auttoi! Parini antoi kartan minulle ja auttoi, kun olin epävarma yms. mutta sain suurimman suunnistusvastuun. Alkuun meille molemmille oli hankala hahmottaa, missä olimme emmekä olleet katsoneet kartan mittakaavaa, joten emme tajunneet, kuinka pieniä välimatkat olivatkaan. Pariin kertaan turvauduimme huijaamaan kännykän avulla, mutta ykkösrastin löydettyä oli huomattavasti helpompi jatkaa ihan karttaan luottaen eteenpäin. Onnea oli myös parini tolleri (jonka pepussa teinini vietti omasta mielestään ihanat kaksi tuntia) joka löysi nenänsä avulla rasteiksi piilotetut esineet. Pimeässä niitä olisi ollut ihan turha ihmissilmin koittaa paikantaa. Vaikka menimme muutamaan kertaan hieman eri reittejä, kuin karta perusteella luulin, niin emme eksyneet pahemmin kertaakaan. Koirat tulivat juttuun (vaikka Myy-tollo ei ehkä olisi halunnut Gatsbyä messiin) ja koko suunnistuksesta jäi kerrankin hyvä sekä onnistunut fiilis! Jee!

Onpa ne hienosti! Todella hienosti!

Otsikon ilahduttavilla sanoilla koiriani kehuttiin spontaanisti tänään lenkillä! Kolmikko oli hihnassa ja veimme tehokkaasti lähes koko jalkakäytävän. Ongelmahan tämä ei olisi ollut muuten, mutta vastaamme tuli ihminen. Paimensin laumani pienempään kasaan ja muistutin Gatsbyä "ohi" käskyllä, sillä se oli taas kovin kiinnostuneen oloinen mahdollisesta uudesta tuttavuudesta. Nainen katseli koiriani ystävällisesti ja kohdallamme kiitteli niiden käytöstä :) Täytyyy myöntää, että hyvinhän ne olivatkin ja minulle tuli oikein hyvä mieli niiden ansaitsemista kehuista. Kiitos kehujalle päivän piristämisestä! 

Hienot heput! ♥

Tähän liittyen koiriani haluttiin myös lenkillä kuvata. Eräs nainen kertoi olevansa valokuvauskurssilla ja että hän mielellään ottaisi kuvan kolmikostani. Järjestin pojat hänelle riviin ja kyllä niitä sitten kehuttiin käytöksestä aina niiden kauneuteen asti! Muitakin kurssilaisia/kuvaavan naisen tuttuja oli paikalla ja hekin ihastelivat hurjia petojani :)


Tänään suuntasimme omaksi epäilokseni epävirallisiin rally-kisoihin. Epäonnellisuuden tunne tuli lähinnä siitä, että samassa hallissa olisi myös agility täydessä touhussa. Gatsbyä ei haittaa, jos toiset aksaavat hiljaa, mutta todella kiihtyneesti haukkuvat agiliitäjät saavat sen aivan sekaisin. Tuntui ihan turhalta siis lähteä kisaamaan (edes epävirallisesti) tälläisten ogelmien keskelle.

Rataan tutustuessamme kentällä juuri haukkua kiljui aksaava koira. Kysyinkin ihan suoraan tuomarilta, että onko mahdollista odottaa omaa vuoroa hieman, jos kyseisen kaltainen koira on harjoittelemassa aidan toisella puolella. Saimme tähän onneksi luvan, mutta omalla vuorollamme (olimme ekoja!) oli onneksi hiljainen hetki ja porhalsimme radan alle puoleentoista minuuttiin. Gatsby oli todella hyvin kuulolla ja kontakti pelasi! Se haahusi pariin otteeseen namienhajujen perässä ja itsekin näin sen noukkineen suuhunsa muutaman pienen nakin tms. murusen. Näistä menetimme muutaman pisteen, mutta muuten meni todella kivasti ja loppusaldo hieno 97/100! Näillä pisteillä ei sijoituttu, mutta saatiin ohjaajalle ihan sika hyvä mieli! Ostinkin Gatsbylle pari narulelua palkaksi, joita se ei tosin päässyt valitsemaan, sillä oman rally vuoron jälkeen ei mennyt viittäkään minuuttia, kun sen oli pakko osallistua kiihko-aksaajan huutoon. Niinpä se joutui autoon, mutta ennen tätä se ehti keräämään kehuja kauneudestaan! Eräs nainen sanoi nähneensä joskus kevättalvella meidät ja hänen äitinsä kuulemma vieläkin muistelee sitä mielettömän kaunista koiraa, johon he törmäsivät :)

Kyseinen kaunokainen :)

Maanantaina rally-treenit sujuivat hyvin juurikin niin kauan, kunnes viimeisellä yrityskerrallamme viereisellä radalla alkoi koira kuumeta. Tällöin Gatsbyssä oli taas pidättelemistä eikä korvat toimineet juurikaan tai sain sen aina yhden liikkeen ajaksi kuulolle. Mutta kaksi ensimmäistä kertaa menivät todella kivasti! Se keskittyi mahtavasti minuun ja teki todella mukavasti! Kunhan pääsemme uuden treenipaikan häiriö haasteista yli, niin toivottavasti saamme eteemme hieman haastavempia ratoja :)

Eddie syö namia odotellessaan huultaan ja Gatsby näyttää epäilevän, onko nameja luvassa olleskaan.

Perjantaina Gatsby pääsi agiliitämään ja minä huitomaan taas epämääräisesti! Pystyn keskitymään itseeni ehkä ensimmäisen esteen ajan, mutta sitten kun pitäisi kääntyä ja ohjata jonnekin muualle, niin olen jo aivan ulalla. Oma napa menosuuntaan on hyvin vaikea käsite minulle! Jopa niinkin yksinkertainen asia kuin koiran kutsuminen tuotti tällä kertaa vaikeuksia. Tarkoitus oli ohjata putken jälkeen koiraa hypylle, joka ei ollutkaan suoraan putken ulostulossa hollilla. Parin kerran jälkeen tajusin, että sitä koiraa voi kutsua jo sen ollessa putkessa, jolloin se tietää mihin sen tulee suunnata. Kerran räpellykseeni kyllästynyt Gatsby lähti innoissaan moikkaamaan katsojiamme ja änki itsensä sille avatun portin sijaan kahden väliaidan välistä takaisin luokseni. Itsesuojeluvaisto oli taas huipussaan... Muuten sain kommenttia, että olen hirmuinen kontrollifriikki ja koitan saada koiran koko ajan hanskaani vaikka sen olisikin hyvä irrota tekemään itse. Tämä voi olla tottakin, mutta enemmän kuitenkin kyse omasta osaamattomuudestani ja siitä, etten ihan ole varma, mitä seuraavaksi kummankaan meistä pitäisi tehdä. Tai sitten vain olen hurja kontrolloija :)

Puolentoista viikon päästä tämä tyttö lähtee ulkomaille ja kaikille koirille on vihdoinkin varmistunut hoitopaikka siksi ajaksi! Kaikki tuntuvat pääsevän hyviin käsiin, Gatsby kasvattajalleen, Eddie serkkuni hemmoteltavaksi ja Fero kiva oloiseen hoitolaan. Viimeisin on ainoa, joka huolettaa, tosin onnistuneen vierailun jälkeen todella paljon vähemmän!

Ps. Tällä viikolla kukaan koirista ei ole tuhonnut juurikaan mitään! Jee!

Pps. Kävin myös punnaamassa Feron ja sille oli tullut kilon verran lisää painoa! Aivan mahtavaa! Ainakin parisen kiloa saisi vielä tosin tulla takaisin. Suunta kuitenkin oikea :)

Virallinen maalimies

Tänään kävin kokeilemassa pelastuskoirien hakukoetta sieltä toiselta puolelta eli maalimies hommista käsin. Hieman ennen yhtätoista alki alueen merkitseminen eli aivan järjettömän ihanassa ryteikössä tarpominen. Sain päivän aikana lukuisia osumia risuista ja kuusenoksista, joista ainakin kolme osui suoraan silmään. Kotona ihastelin naarmuista oikeaa korvaani ja poskessa on pieni haava. Käsistä ei kannata edes mainita. Mutta ihan mielenkiinoista puuhaa se kyllä oli ja meidät vapautettiin merkkailun jälkeen tallaamaan aluetta vapaasti. Otimme Iriksen kanssa ilon irti, sillä minulle oli vihjattu hyvästä suppispaikasta. Suppikset olivat oikein ihnan kokoisia ja Iriksen apukäsin sain parin kakkapussillisen verran herkkuja todella pienessä ajassa :) 

Tankkasimme yhden aikaan suolaisella ja makealla pannarilla ja niinpä puoli kahden aikaan oli hyvä aloittaa itse koe. En päässyt heti maalimieheksi, sillä ensimmäisenä koirakkona oli Minna ja Nova. Minna oli onneksi luvannut, että saan heidän menoaan seurata ja oli kiva nähdä heidän onnistunut suorituksensa! Tai siis mitä siitä kerkesin katsella samalla, kun yritin vältellä naamaani kohdistuvia risuja...

Tässä Novan taidonnäyte luoksepäästävyydessä :D

Sain myös nyt kunnon käsityksen, mitä luoksepäästävyydessä sekä hallintaosiossa vaaditaan. Koiran ei tarvitse pystyä istumaan luoksepäästävyyden aikana, kunhan on ystävällinen. Ehkä pahimmat ryysäys/ilopomput olisi hyvä saada Käpyltä pois, mutta tämä ei olekaan yhtä iso ongelma kuin pelkäsin. Seuraaminen oli rentoa; kunhan koira pysyi luona. Parilta kariutui syystä tai toisesta kisasuoritus paikallaoloon, mutta siinäkin sai päättää koiran asennon itse eikä olla kauhean kaukana. Uskoisin meidän siis suorittavan ihan hyvin jo nämä osiot. Itse haku ja ilmaisu ei ehkä menisi ihan nappiinn vielä (kun koira ei todellakaan saa jättää löytöjään ilmaisematta), mutta eiköhän meilläkin joskus kokeisiin vielä ole asiaa :)

Eddie kävi työkaverillani tosiaan hoidossa ja suhteellisen hyvin oli mennyt. Se oli ollut poikien leikeissä mukana ja ollut mitä kärsivällisin hattumalli :D Se oli kuitenkin oksentanut sekä pissannut aamulla sisään. Viimeisin oli erittäin yllättävää! Sitä oli viety useasti ulos ja aina sillä oli tuntunut olevan kauhea pissahätä. Nyt kotona se kuitenkin on ollut ihan normaalin pidätyskykyinen. 

Myös Gatsby sai päiväksi erikoisohjelmaa, sillä saimme aamulla kutsun Monalta ja Neealta lähteä päiväksi metsään. Itse en maalimiesvelvoitteiltani päässyt, mutta Monalle kelpasi pelkkä Käpykin ja niin se pääsi mukavasti muiden väsytettäväksi :D Täällä on ollut aika rauhallisia poikia, kun Eddie ja Gatsby molemmat toipuvat rasituksistaan :)

Kännykkääni kilahti kuva tälläisestä hienostuneesta herraskoirasta (Kuva Kirsi Laine)

Järkytyksiä

Ensinnäkin olen järkyttynyt siitä, kuinka laiskasti olen päivittänyt blogia. Varsinkin, kun melkoisen paljon on mahtunut ohjelmakalenteriin. Tästä alkaakin nyt sitten pieni purku-urakka.

Sunnuntain pelastustreenit olivat isoin järkytys, mitä olen Käpyläisen kanssa saanut kokea. Meille oli suunniteltu todella hauska puuhailusuunnistus ympäri Lahden keskustaa ja sen liepeillä. Tehtävät tuli toimittaa ryhmänä ja tästä meidän murheet sitten alkoivatkin. Omasta autostaan vapautettu nuori lagottouros murisi heti Gatsbyn nehdessään, josta oma teinini otti järkyttävät herneet nokkaansa. Tämän jälkeen seuraavat minuutit oli aika haastavia käveltäviä, mutta lopulta pojat rauhoittuivat. Mutta vain hetkeksi... Aina välillä ne bongasivat toistensa katseet ja rähinä jatkui. Gatsbystä oli selvästi tylsää vain talsia hihnassa, joten aikaa oli kiva kuluttaa olemalla isoin remmirähjä, mitä kaupunki oli koskaan saanut kunniakseen kokea. Se kiljui, huusi, murisi ja ärisi. Sitä ei rauhoittanut kielto, nami, lelu tai kehu eikä edes oikeastaan pidempikään välimatka (koska tällöin alettiin huutaan toisten perään ihan eri sävyyn). En saanut mitään otetta koiraani ja aloin olla aika kypsä koko hommaan. Itse tehtävät (erinäiset paikallaolot, nostelut, kapulankannon, hissimatkat, bussi- ja juna-asemien läpikävelyt yms.) se suoritti kuitenkin hyvin. Siirtymät vain olivat omistajalle vähän rankkoja. 

Tälläisiä patsaita löytyypi Lahdesta. (Kuva Maarit Niemi)

Hieman ennen lähtöpisteeseen paluutamme, hihnan päässä oleva teinihirviö katsoi minuun ja sen häntä alkoi heilua hulluna. Gatsby oli ihan sen näköinen, että "ai säkin oot täällä!? Ai kun kiva!" Lepertelin sille tässä vaiheessa ja se oli aivan tohkeissaan. Se oli selvästi onnellinen, että minäkin olin tullut sen kauhean hihnan toisessa päässä roikkuneen ämmän lisäksi... Sain onneksi treenien jälkeen vertaistukea ja suklaata sekä tiimimme bongasi hyvin vähän voitolta tuntuneen ykkössijan. 

Maanantaina oli rallyn vuoro ja sama ongelma kohtasi meitä kuin viikkoa aikaisemminkin. Eli ne viereisellä kentällä agilityä harrastavat koirat. Tällä kertaa onneksi homma sujui jo paremmin ja Gatsby keskittyi kivasti tekemiseen. Itse yritin painaa radan hullua vauhtia etiäpäin, ettei se vain ehtisi miettiäkään aksaavia häiriöitämme. Tässä vaiheessa sain kouluttajaltamme käskyn rauhoittua ja yllätyksekseni koirani oli kuulolla vielä tämänkin jälkeen. Se liikutti pientä peppuaan taitavasti ja oli selvästi kiinnostunut tekemisestä. Vuoroaan se odotti rauhassa käskyn alla ja sain olla tyytyväinen. Lopuksi kuitenkin jouduimme odottamaan, että pääsisimme agikäntän läpi pois. Tämä odotusaika oli melko pitkä tai siis tuntui ainakin siltä. Kentällä oleva koira oli melko kiihdyksissä ja Gatsby ei pystynyt enää hillitsemään itseään. Minulla oli taas hihnanpäässä huutava leijakoira ja järkytimme koko hallia melkoisella metelillä. 

Tämän viikon Gatsby  on myös jatkanut tuholaislinjaansa. Se pureskelee nyt aivan ja kaikkea. Jostakin syystä sähköjohdot maistuvat taas ja se on kaivanut hyllystä korista esiin jouluvalot ja jatkojohdon, joita ei enää käyttökelpoisiksi voi kutsua. Tämän lisäksi se oli mönkinyt sängyn alta pistokkeessa kiinni olevan johdon ja aiheuttanut oikosulun sekä kärähtäneen sulakkeen. Onneksi koira on vielä ihan ehjänä. Tosin tänään tulin kotiin melkoiseen meteliin (kolinaan) ja luulin sen jo jääneen johonkin kiinni/jumiin. Mutta mitä vielä! Jätkä vain yritti tunkea itseään pöydälleni varastaakseen jotain kivaa. Yllätin sen itseteosta ja se sai kyllä kuulla kunnolla kunniansa! En kestä, jos tuosta kasvaa toinen Fero! 

Ferosta puheen ollen, se kävi tänään tutustumassa tulevaan hoitopaikkaansa eli koirahoitolaan. Tutustumiskäynnillä heräsin jotenkin siihen todellisuuteen, että se on kehittynyt ihan valtavasti näiden vuosien aikana. Eihän se nyt aivan kotonaan hoitolassa ollut, mutta se ei pelästynyt kertaakaan ketään tai mitään. Hoffilainen söi isonkin miehen kädestä rauhallisesti sekä antoi silittää itseään. Se ei pakittanut tai haukkunut tai hermoillut. Mies meinasikin, ettei se mikään arka ole, vaan normaalin pidettäytyvä hoffi. Intin hieman vastaan, mutta samalla tajusin, että tämä oli myös aika lähellä totuutta. Fero kulki rohkeasti sisällä ja ulkona eikä juurikaan vastannut toisten koirien haukuntaan tai ollut huolissaan aidan toisella puolella juoksentelevasta sakemannistakaan. Itselle jäi erittäin toiveikas fiilis siitä, ettei se varmaan kuolekaan järkytykseen ja stressiin lomani aikana. Se hulluna haukkuva ja karkuun säntäilevä nuori honkkeli konkkeli on kehittynyt oikeasti paljon rauhallisemmaksi ja itsevarmemmaksi hoffilaiseksi. Olen pitkään sanonut, että se on kehittynyt vuosien mittaan paljon. Tänään jotenkin vain näin sen järkyttävän selvästi. Siitä on kasvanut ihan oikeasti kiva koira ♥

Se ihan oikeasti kantoi kapulaa! Ei nätisti, mutta onnistuneesti, jee! :D (Kuva Maarit Niemi)

Fero yllätti myös torstaina olemalla tottelematon ja innokas pieni pelastuskoira! Se tajusi selvästi, mitä sen piti tehdä ja jopa kiskoi maalimiehen perään! Ensimmäinen viuhahti näkölähdöllä, mutta kaksi muuta menikin salaa piiloon. Niin se Ferolainen vaan löysi salapiiloutujatkin eikä olisi hommia halunnut lopettaa. Se ei antanutkaan itseään ihan noin vaan kiinni vaan kävi vuorotellen ihmisiä läpi toiveikkaana sekä "karkasi" vastaantulleen treenikaverin luokse. Se oli ihan hömelöllä päällä, mutta oikein positiivisesti ♥ Yksi treenikaveri sanoikin, että Fero varmaan on nyt tajunnut, mistä kaikesta se onkaan jäänyt paitsi. Se kirjoittaisi kuulemma päiväkirjaansa, että "olinpahan tottelematon tänään. Se oli ihan huippua! Huusin jopa autossakin vähän!" Voi Ferraria! Se on ollut niin iloinen yllättäjä tällä viikolla :)

Gatsby taas ei yllättänyt vaan katosi pitkälle eikä ilmaissut. Hyvä ystävämme ryykääminenkin oli mukana messissä ja järki jäi kotiin. Se oli käynyt maalimiehellä jo kahdesti ennen kuin pääsimme niin lähelle, että sitä kiinnosti ilmaista. Tällöinkin se kävi lähinnä hyppimässä Minnan päällä isolla kivellä ja jäi sen päälle haukkumaan. Minä sen puoleen jatkoin matkaa, jotta koira irtoaisi Minnan sylistä ja Gatsby päätti tulla korkeimmasta kohdasta alas, mistäs muualtakaan? Onneksi viimeinen maalimies kuitenkin nousi sääntöjen mukaan ja onnistumiseen oli kiva lopettaa. Ensi kerralla on kuitenkin tehtävä erilaiset treenit, ettei tämä ei-toivottu käytös vahvistu enempää.

(Kuva Maarit Niemi)

Perjantaina aksailtiin jo toistamiseen. Olemme siis jo vanhoja tekijöitä! Itse en osaa ohjata. En sitten yhtään. Huidon käsilläni ja vaihdan niitä turhaan. Lisäksi tuijotan tyhmänä putkensuuta, vaikka se koira sieltä varmasti ulos tupsahtaakin. En saanut kroppaani tekemään sitä, mitä kouluttaja halusi. Oma napani ei halunnut osoittaa menosuuntaan vaan aina jonnekin muualle. Taisin lopulta onnistua kerran ehkä jopa ohjaamaan suurinpiirtein oikeaan suuntaan? Tänään lenteli lelupalkka ja kierrokset kohosivat. Pariin otteeseen Käpyläisen suussa olikin käteni eikä lelu. Esimerkiksi kun päätin pysäyttää liikkeeni juuri ennen putkea, jolloin koirakin veti jarrut päälle ja nappasikin sen sijaan käteni suuhunsa. On se hyvä, kun tulee koiraltakin suoraa palautetta omista kehitysalueista :D Kaikesta säälittävästä räpellyksestäni huolimatta minulle jäi taas hyvä fiilis ja halu tehdä lisää. Kyllä tämä vielä tästä!

Treeneissä näin myös kaksikin aussieta. Molemmat saivat Käpyläisen näyttämään piskuiselta ja niiden omistajat luulemaan isoa urostani tytöksi :) Gatsby sai kuitenkin kehuja kauneudestaan ja toinen kehaisi sitä paljon omaansa tottelevaisemmaksi. Sillä hetkellä pieni makoili kiltisti paikoillaan käskyn alla, mistä tosin nousi toisen aussie-ihmisen lihapullien perään. Muutenkin se on kyllä kivasti agissa kuulolla vaikkakin haasteena oli se, että Gatsby tiesi lempparilelunsa olevan vetäjällämme. Hyvin se kuitenkin pysyi, kuunteli, yritti ymmärtää ohajaustani sekä leikki kouluttajammekin kanssa. Taisi silläkin siis olla ihan kivaa :)

Olen myös hieman järkyttynyt siitä, että piskuinen papparaiseni meni nyt yhdeksi yöksi koehoitoon työkaverilleni. Vein sen sinne treeneihin mennessäni ja Eddie oli innoissaan sitä leikittävistä pojista. Se oli taas kuin nuori pojan kloppi ja ahne kuin piskuinen porsas. Hetkellisesti oli outoa tulla treeneistä kotiin, jossa ei sängyllä pötköttänytkään oranssia karvakasaa. Huomenna se kuitenkin tulee takaisin kotiin ja toivottavasti kaikki on sujunut kivasti kaikille ja Muttis saa hyvän hoitopaikan lomani ajaksi. Ainakaan vielä kännykkääni ei ole pirissyt hätäviestejä :)

Uutuus!

Toisin sanoen meidän uusin laji eli agility alkoi tänään! Kuten odottaa saattoi, niin Gatsby oli innolla mukana yhteisessä puuhastelussa. Kokeilimme kaiken kaikkiaan suoraa putkea, mutkalla olevaa putkea ja pimeää putkea (olen nyt agitermien osaaja!) Tämän lisäksi otimme pussia pienellä avulla ja ilman sekä hyppyjä ja rengasta. Gatsby äkkäsi nopeasti, että myös vetäjämme palkkasi sitä ja pujahtikin tämän jälkeen putkiin ja pussiin vauhdilla. Tosin kun yritin ohjata sitä itsestäni poispäin kääntyvään putkeen, niin Käpyläinen halusi mieluummin jäädä luokse ja taituroi itsensä putken päälle. Siellä se kävi vielä pariin otteeseen treenien aikana, pieni hömppäläinen! 

Pussi sujui hyvin avustettuna ja ilmankin, mutta kun otimme sen hypyn kautta, niin tällöin pimeä pussi ei enää houkuttanutkaan. Saimme apua kanssatreenaajaltamme ja saimme tehtyä pienen pätkän, missä oli siis hyppy-pussi-hyppy. Taitavasti pieni toimi! Rengaskaan ei tuottanut ongelmia vaikkakin kerran joku hirmuisella vauhdilla ryykäävä koiraeläin kolauttikin jalkansa siihen. Kerran se myös otti minun huonolla ohjauksellani riman hyppyesteetä mukaansa. Nämä eivät kuitenkaan sen menoa onneksi haitanneet. Samoin Wirneen leirillä tapahtunut kuumuminen puuttui tällä kertaa ja vaikka vetäjämme sai pari pusukohtausta osakseen, niin kukaan ei saanut hampaasta. 

Koira sai kehuja ja minä varoituksen, että Gatsbyssä on paljon potentiaalia, mutta helpoin agikoira se ei välttämättä ole. Se oli nytkin herkkä ohjaukselle, otti häiriötä mukana juoksemisestani ja vauhtia on välillä niin silmittömästi että hyppytekniikkaa pitää selvästi harjoitella! Vetäjämme meinasi, että ottaisi heti aussien, jos tietäisi saavansa juuri tämmöisen yksilön :) Luonteen ja innokuuden lisäksi myös Käpyläisen rakennetta kehuttiin. Samoin meinasi ohjaaja, että vaikkei tämä kauhean iso maxi olekan, niin ei pitäisi tulla ongelmia hyppyjen kanssa. Kuten aina, niin meidän agiura on vain minusta kiinni. Sain vinkkejä alkaa harjoittelemaan omien jalkojen liikuttelua ja erityisesti ketteryyttä. Molemmat ovat niin minun juttujani, köh köh :P Hauskaa kuitenkin oli ja odotan innolla ensi kertaa! Lisäksi ihana Neea oli rallytreeneissä samaan aikaan ja nuoriso pääsikin vetämään loput höyryt toisistaan pihalle yhteiselle riekkumislenkille. Oikein mukava päätös treeneille :)

Hauska kuva elokuun rallytreeneistä (Kuva Jenna Oinonen)

Maanantaina meillä alkoi talvikauden rallytreenit samassa paikassa kuin tämän päiväinen agility. Halli on vielä hienosäätöä vailla (juuri valmistunut) ja väliaidoista näkyi läpi toisten agiliitoa. Gatsby otti hirmuiset kierrokset tästä ja kinusi huutavien ja juoksevien koirien perään. Ensimmäinen rally kierroksemme olikin aika kauheaa katsottavaa... Sitten onneksi joku löysi peitteet aitojen päälle ja toinen kierros menikin jo tyylipuhtaasti. Kolmannella kierroksella aidan takaa kuului taas intohaukkua ja Gatsbyn pokka petti. Se ei eskittynyt juurikaan rallyyn ja lopetin pienen onnistuneen pätkän jälkeen. Palkatessani sitä se kuitenkin villiintyi uudestaan ja karkasi aidan yli toisen agilitytreenien keskelle. Minua hävetti, mutta onneksi muut tuntuivat ymmärtäväisiltä. Aita kun oli sen verran matala siitä kohtaa, ettei tuon tarvinut juurikaan ponnistaa sen ylittämiseksi. Tulee ainakin harjoiteltua häiriötä ihan mukavasti!

Torstaina pelastettiin ja olin varautunut ratkomaan meidän ongelmia. Ongelmia, joita ei sitten ollutkaan tällä kertaa. Gatsby etsi hienosti, löysi hienosti, ilmaisi hienosti ja oli hyvällä asenteella liikkeellä. Ryykääminen tosin oli aivan järjetöntä ja jokainen maalimies hieroi nenäänsä Käpyn pahoinpitelyn jäljiltä. Gatsby on nyt ymmärtänyt tämän Nenäpäivä keräyksen vähän väärin... Eddiekin pääsi mukaan ja löysi metsästä kaksi nakkirasiaa (ihmiset olivat todella toisarvoisia tässä hommassa). Se myös liehakoi kaikkia ja kerjäsi lisää syötävää. Eipä ikä painanut taaskaan, kun ruokaa oli ansaittavana :D