keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Tokon muistilista

Haluan täten julistaa koko blogikansalle, että minun Suuri Urokseni teki tokoa kahden metrin päässä toisesta, leikkaamattomasta, aikuisesta uroksesta vaikka molemmat olivat vielä naamat vastakkain. Kouluttajamme siis toi bordercollieuroksensa häiriökoiraksi ja alkuun Gatsbyn huomio kiinnittyikin toiseen urokseen aika vahvasti. Pari kertaa koitti aloittaa urinan, mutta sain sen loppumaan ja monissa liikkeissä tahmaili hieman pälyillessään toista. Mutta puolitoistatuntia on pitkä aika ja siinä ajassahan oma pieni otukseni hyväksyi toisen pallillisen täysin. Gatsby hengasi rennosti ja teki kaukojen vaihtoja ringissä muiden kanssa. Olin pakahtua onnistumisen tunteesta! Me pystytään tähän! Toinen uros oli täydellinen harjoittelukumppani, sillä se ei yhtään provosoinut Gatsbyä. Kerrankin pääsimme harjoittelemaan sopivassa häiriössä, sillä muuten tuntuu, että joko toinen koira ei aiheuta yhtäkään reaktiota tai sitten ne kaikki mahdolliset reaktiot. 

Ollaan myös voitettu syötävää netistä!
Gatsbyä kidutettiin.

Tokokurssi on ollut muutenkin todella hyödyllinen ja moneen pienesti pieleen menneeseen asiaan on saatu korjausneuvoja. Vaikka toistaiseksi ei ole kauheita intoja kisakentille kyseisessä lajissa, niin tykkään silti opettaa asiat suurin piirtein oikein. Niinpä tokokärpäsen puraisun varalta laitankin tähän ylös asioita, joita viimeistään seuraavan koiran kanssa kannattaa muistaa tokon liikkeitä opetellessa. 


Nouto ja kapulan pitäminen on asia, jossa on aivan liian monia pieniä osasia, joissa mokata. Niinpä en ole sitä juuri harjoitellut enää, koska a) Gatsby läpsii kapulaa noutaessaan sitä (tai kuten kouluttajamme kysyi "sikaileeko se aina kapulaa hakiessaan?" ja b) pito on löysähkö ja mälväämistä esiintyy. Olemme joskus koittaneet saada noutoa järkevämmäksi kierrättämällä koiraa jonkin asian ympäri kapulalle. Tämä ei ole tuottanut toivottua tulosta ja olin aika skeptinen, kun kouluttajamme Siru antoi vinkiksi lisätäkin vauhtia pönttöön. Minä heitin kapulaa ja Siru kävi heittämässä sitä vielä lisää eli noutomatka kasvoi (ja samalla rallatusmatka ajattelin minä!). Ohje oli pidellä koiraa pannasta ja päästää se lähes "karkaamaan" ennen kuin kapula pysähtyi. Gatsby ampaisikin matkaan kuin ohjus. Tämän jälkeen idea oli sanoa palkkasana ja alkaa itse ilakoimaan heti, kun koira on tarttumassa kapulaan. Suureksi yllätyksekseni tämähän toimi ja Gatsbylle tuli yhtä kiire mamman luo. Olin varma, että se olisi tässä vaiheessa sylkenyt kapulan ulos, mutta eihän herra putkiaivo kerennyt! Joka kerta jouduin (tai pääsin) ottamaan kapulan suusta, ennen kuin pääsin palkkaamaan sitä leikillä. Harjoituksen idea on rakentaa koiralle kiire mamman luo, jolloin sillä kapulallakaan ei kerkeä leikkiä. Meillä ainakin tämä kikka toimi!


Pidossa olen tehnyt sen virheen, etten ole tajunnut ollenkaan kiinnittää huomiota Gatsbyn pään asentoon. Se tarjoaa kapulaa minulle ylöspäin, kontaktia hakien. Niinpä kapula helposti pyörii suussa syvemmälle, joka aiheuttaa levottomuutta pidossa. Siru on opettanut oman koiransa pitämään päänsä normaalissa asennossa ja se auttaakin koiraa pitämään kapulan oikeassa kohdassa. Yksinkertaisen nerokasta! Olen sentään onnistunut ihan tahattomasti opettamaan sentään kaksi asiaa oikein eli kapulan ottamisen ja siitä luopumisen. Koiran pitää antaa ottaa kapula itse eikä tunkea sitä sen suuhun. Tällöin mahdollisuudet oikeassa kohdassa pitämiseen kasvavat. Samoin Gatsby "sylkäisee" itse kapulan ulos kiitos-sanalla enkä minä niinkään ota sitä. Pidän vain kiinni ja koira itse irrottautuu. En kyllä enää muista, miksi tämä oli tärkeää, mutta koitan muistaa sen silti vastaisuudessakin!

Tämä oli Gatsbyn valinta, kun annoin se penkoa paketista itselleen mieluisimman jutun.
Kaukojen vaihdot ovat olleet murheenkryynini jo vuosia. Jumppasin niitä pentu-Käpyläisen kanssa ja tiesin, että jokin menee pieleen. En kuitenkaan osannut oikein hahmottaa, että mikä. Selvisi, että koirani sekakäyttäjä eli ei luonnostaan aina liikuta joko etu- tai takapäätään asentoja vaihtaessaan. Niinpä seiso-maahan vaihdot ovat tökkineet, sillä Gatsby tekee joskus etupainotteisesti ja toiste taas takapainotteisesti. Tämä tuntuu aivan loputtomalta korjata enää koiran lihasmuistiin eli luovuttamista ilmassa. Se kun pitäisi sitten aina vaatia maahanmenot samalla tekniikalla eikä pääni riitä moiseen.

Wirneen leiri 2017

Leirin agirata
Tämä päivitys on roikkunut luonnoksissa, sillä koneeni ei ole halunnut olla yhteistyökykyinen. Lähinnä videoiden muokkaaminen tuntuu olevan suhteellisen iäkkäälle koneelleni todella haastavaa ja muokkausohjelma kaatuikin ym. hauskuutti koittaessani äheltää Annen kiltisti kuvaamien tiedostojen kimpussa. Lopulta toinen videoista tallentui kohtaan, josta ohjelma ei annakaan sitä enää muokata ja hermoni meni kokonaan. Olen yrittänyt kerätä jostakin voimia uuteen editoimisyritykseen, mutta sellaisia ei nyt vain tunnu löytyvän. Ja postaus on kohta unohtunut lopullisesti arkistojen syövereihin. Niinpä joudummekin pärjäämään tällä yhdellä ja ainokaisella videolla. Koittakaamme kestää. 

Wirneen leiri siis tuli ja meni taas tänäkin vuonna! Kivaa oli vaikka pääsinkin taas vain päiväksi. Omaksi järkytyksekseni ilmoitin meidät agikoulutukseen. En ole kertaakaan käynyt seuran ulkopuolisessa agikoulutuksessa, mutta aloitin kyllä nyt todella mahtavalla sellaisella! Lotta Vuorela oli vaatimattomasti sanottuna aivan loistava! Opin todella paljon omasta toiminnasta. Kuten videollakin näkyy, en osaa käyttää käsiäni. Ennen huidoin niillä minkä kerkesin ja nyt en sitten osaakaan irrottaa niitä kropastani vaan imen koiran koko ajan turhaan tyköni. Toisekseen hidastan itseäni entisestään aivan päättömällä siksakkaamisella! Olen taas ylikorjannut eli en enää liimaudu esteille vaan juoksen niiltä pakoon, jotta Käpy saisi tilaa suorittaa. Vaikka kyllähän minun pikku suikkuni mahtuu!

Lähtölupaa odottamassa (Kuva Linda Malmlund)

Ja lähtölupa annettu! (Kuva Linda Malmlund)
Alkoikin tulla pieni epätoivo omasta sähellyksestä, mutta Lotta ei antanut yhtään tilaa itsesäälille vaan ruoski eteenpäin todella positiivisesti! Kehui Gatsbyä (ja aivan syystä!) sillä se luki jälleen todella upeasti ohjauksiani. Minä kun kitisin, että tekeehän koira, mutta kun mistä sille saataisiin osaava ohjaaja. Tähän sain muistuksen, että koira ei välitä siitä, kuinka surkea ohjaaja on. Se tekee aina mieluiten oman ohjaajansa kanssa. Tämä on kyllä niin totta ja oivana osoituksena siitä toimi koirani, joka pysyi ihan itse avoimella kentällä luonani vaikka ympärillä liikkui muitakin koiria ja se oli jo lipittänyt silmät kiiluen juoksutytön pepun jättämiä sulotuoksuja. Niin se vain silti Käpynen kiikutti lelunsa luokseni, jotta voisimme leikkiä yhdessä ja koitti koko ajan parhaansa tehdäkseen kanssani. Vaikka emme juuri koskaan treenaa ulkona ja vaikka paikalla oli paljon koiria, niin Gatsby oli kanssani meidän kuplassa. Olin niin suunnattoman ylpeä siitä ♥




Leirille mahtui tietenkin myös perinteistä hakuilua ja sisarusten kanssa seurustelua. Sekä loputonta höpötystä koirista ja aivan ylisöpöjen pentujen ihastelua! Mahtavaa porukkaa ja odotan innolla ensi vuoden leiriä! Sitä ennen on tulossa onneksi taas I-pentujen oma mökkimiitti, jonne kuvan nelikko toivottavasti pääsee (Tintin juoksuja jännitämme). 

Wirneen Iit: Ilo (Ilopilleri), Priya (Ilmalento), Tintti (ilmileikki) ja Gatsby (Ikiliikkuja)

Mulla saattoi olla nameja :D





keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Hehkutuspostaus!

Käpyliini on ollut ihan maailman paras pieni koira tällä viikolla! Se on käyttäytynyt täysin yli odotuksieni ja hassutellut täysillä tyhmän emäntänsä kanssa. Jos en olisi jo aivan fiiliksissäni maanantain kisakäytöksestä, niin tänään minulla oli hallilla toko-treeneissä super hyper keskittynyt pikku ötökkä! (Ja kyllä, luitte oikein, olemme taas eksyneet tokokurssille...) Tänään tuntui siltä, että olemme tosissaan alkaneet löytää sitä meidän kuplaa, jonka sisällä me toimimme koirakkona tiiviissä yhteisymmärryksessä. Gatsby oli tänään liikuttavan innostunut nimenomaan meikäläisestä eikä meinannut kehuihini vastatessaan edes syödä alustalta molempia namppoja. Se söi pariinkin otteeseen vain yhden tarjolla olleista nameista ja oli jo lähdössä bilettämään mamman kanssa. Tämän lisäksi se pystyi keskittymään meidän tekemiseen vaikka toinen koira teki putkea samalla kentällä samaan aikaan! En olisi kyllä ikinä uskonut ellen olisi omin silmin nähnyt! Kyllä tuo vain osaa olla aivan järjettömän hieno! ♥

Käpy ja Kaija (Montana)
Loppukevennyksenä mainittakoot, ettei kaikki näissäkään leijuntatreeneissä mennyt ihan nappiin. Harjoittelimme meinaan ensimmäistä kertaa tokon suuntia. Koira seisoi tötteröllä ja sen molemmilla puolilla oli namikipot. Kävin molemmilla, mutta laitoin vain oikeanpuoleisaan namppoja. Sitten siirryin koiran eteen ja annoin sekä käsi, että pääavun oikeaan suuntaan. Kolme toistoa tehtiin ja homma pelitti! Gatsby malttoi jopa seistä upeasti paikallaan vaikka samalla kentällä toinen koirakko teki samaa. Gatsbyn on usein todella vaikea hillitä itseään, kun toiset juoksee. Seisominenkaan ei ole se meidän vahvin paikallaololiike, mutta siinä se vain napotti! Uutta suuntaa kokeiltiin niin, että ensin tehtiin kaikki samalla tavalla, mutta osoituksen jälkeen meninkin itse kipolle. Siellä sitten leikisti söin vähän Gatsbyä odottavia nameja. Kävin leikkisyömässä kaksi kertaa ja olin varma, että luvan saatuaan Käpy syöksyy äkkiä ahmimaan jäljellejääneet namit. Mutta mitä tekeekään koirani? Se on selvästi huomannut, ettei mammalta kauheasti lautaselle tuppaa ruokaa jäämään, joten Gatsby päätteli kupin olevan kaiken hotkimisieni jälkeen tyhjä. Niinpä se suuntasikin empimättä väärälle kipolle! En voinut kuin nauraa ja kyllä kouluttajankin ilme oli näkemisen arvoinen! Ei kuulemma kukaan toinen koira ole toiminut ikinä näin! Muilla koirilla siis on vähemmän ahneet omistajat!

Gatsbyn ryhdikkäämpääkin ryhdikkäämpi istuma-asento...

tiistai 9. toukokuuta 2017

Tavoitteena järkevämpi kisavire

Viime kisoissa Gastby oli melkoisen järjettömillä kierroksilla. Niinpä päätin, että parasta on vain suunnata seuraaviin kilpailuihin ennen kuin jumahtaa vatvomaan asiaa enempää. Niinpä jätimme agitreenit väliin PHAUn iltakisojen takia. Olemme käyneet kyseisellä kentällä ennenkin epistelemässä, joten tiesin, ettei esteissä pitäisi olla mitään kummaksuttavaa koiralle. Tämä tieto helpotti hieman. Vaikka aidaton hiekkakenttä ei olekaan omalle mielenterveydelle se ideaali vaihtoehto, niin päätin luottaa koiraani. Onhan se ennenkin osoittanut keskittyvänsä radalla tekemiseen eikä muihin. Tälläkin kertaa luotto kannatti ja Gatsby vielä ylitti odotukseni täysin! Se ei räyhännyt muille kuin yhdelle valtaisalle mustalle tanskandogille ja oli jopa suhteellisen hiljaa autossa! Jos täällä kisaaminen onnistui näin hyvin, niin uskallan kyllä lähteä minne tahansa muuallekin kisaamaan! Oli kiva myös kisailla lähellä, koska kentän laidalla oli paljon tuttuja. Nähtiinpä jopa vanha pelastelukaveri, joka kysyi nätisti, että mahtaakohan Käpy olla yhtä innokas kuin, mitä hän muistaa? Vastaus taisi olla kyllä! Oli kiva nähdä Karoa ja hän lisäksi kuvasi ratamme eli iso kiitos siitä!

Kisoihin kannatti mennä jo pelkästään tämän kuvan takia! (Kuva Tuija Laurila)

Keppien kuolaava kauhu! (Kuva Tuija Laurila)

Ensimmäisellä radalla meno oli melkein yhtä kamalaa kuin Riihimäellä. Gastby ei tehnyt kontakteja kunnolla, tippui melkein puomilta, loikkasi keinulle sen puolestavälistä ja muuten kaahasi rimoja matalaksi eikä irronnutkaan loppusuoralla. Sain kokea kaiken huipuksi taas Gatsbyn purukaluston kädessäni maaliin tultuamme! Olin jo valmis lähtemään kotiin... Saimme kuin saimme kuitenkin tuloksen, joka tuntui pieneltä erävoitolta viime kisoihin verrattuna. Tähän laihaan lohtuun tarrautuen valmistauduin seuraavaan rataan.



Tuomari Arto Laitinen, 15vp, mutta -6,5 ihanneajasta vauhtina 3,84m/s.

B-rata olikin jo paljon tutumman tuntuista! Voi sitä helpotuksen määrää! Edelleen kisavire näkyi outoina pieninä mokina molemmilla, mutta kaiken kaikkiaan oli ihan eri fiilis! Omat pasmat meinasi mennä sekaisin pariin otteeseen (mm. kun otus tulikin keinun kontaktilta kokonaan pois ja kykki vain paikallaan maassa), mutta sain jatkettua ja arveluttavat kohdat onnistuivatkin. Harmillisesti liikuin varmaan juuri väärässä kohdassa, koska ensimmäinen rima tippui, mutta nolla oli harvinaisen lähellä! Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia koitoksia!


Tuomari Arto Laitinen, 5vp ja -11,79 ihanneajasta vauhtina 4,46m/s.

tiistai 2. toukokuuta 2017

RimAn Rengas Gate

Viimeisimmät agikisat olivat melkoinen järkytys tämän ohjaajan pienelle psyykkeelle. Normaalisti kiltti agikoirani kun meni ja riehui minkä vain ikinä pystyi! Odottelu oli hieman äänekästä, joskin räyhääminen oli aika minimissä eikä jäänyt kertaakaan "päälle". Sen sijaan uusi halli ja uudet koirat nostattivat herrasen vireen kattoon ja siitä vielä himpun yli. Joka kerta pysyi lähdössä, mutta karkasi viimeisellä radalla puomin kontaktilta sekä iski maalissa hampaansa käteeni. Luulin meidän päässeen tästä hauskuudesta eroon jo pari vuotta sitten... Muuten kisoissa oli mukavan rentoa ja kanssa-Wirnistelijöiltä sai aimo annoksen tsemppiä sekä muun muassa koiranpitely apua. Kisamme kosahti lopulta joka ikisellä radalla renkaaseen. Gatsby ei selvästi hahmottanut uudennäköistä estettä ja meni siitä joka kerta väärästä aukosta läpi. Sehän ehti myös tasan tarkkaan mennä seuraavankin esteen eli hylättyjähän me vain kerättiin. Muuten radoissa ei ollut mitään järjettömän vaikeaa, tosin kepitkin tökkivät ainakin kahdella radalla sisäänviennin epäonnistumisen takia. Onneksi kaksi viimeistä rataa tuli videolle, sillä niissä homma ei näyttänyt ihan yhtä kamalalta kuin miltä se radalla tuntui. Lisäksi tapasimme ihanan Kaija-aussien (Montana), joka oli melkoinen söpöyden ruumiillistuma! Kiitos seurasta myös omistajalle Vilmalle ja hänen miehelleen ratojen kuvaamisesta! Tämäkin kisapäivä jäi lopulta plussan puolelle!

Meidän ihka ensimmäinen hyppäri, josta ei onneksi sitä videota ole! Kuvasta kunnia tuomarille Petteri Kermiselle.

Kuva Petteri Kerminen

Kuva Petteri Kerminen
Videoinnista kaikki kiitos Mikko Harjolalle!





maanantai 24. huhtikuuta 2017

Raunioiden rämäpää

Raunioilla oli harvinaisen siistiä!
Pitkästä aikaa päästiin taas pelastelussa raunioille! Kuusankoskella on kiva alue, missä on sekä neljäkerroksinen talo että pienet rauniot. Aloitimme talossa ja Gatsbyllä oli hieman liikaa vauhtia, joten se onnistui telomaan itsensä hyppiessään rojujen keskellä maalimiehen hajun innoittamana. Mitään näkyvää ei kuitenkaan koiraan tullut eikä se reagoinut kopelointiini mitenkään, joten päätin jatkaa treenejä. Mieltä piristi selvästi heti telomisen jälkeen tapahtunut löytö, mutta hieman mammanpojaksihan Käpynen heittäytyi. Toisen maalimiehen se työstikin yllättävän sivistyneesti ja kiipeili tuoleilla ja muilla tasoilla suorastaan rauhallisesti. Kolmas maali oli kuitenkin lattian sisällä ja koska haju nousi kaikkialle muualle, niin johan alkoi vauhtia ja potkua koirasta kuoritumaan turhauman kasvaessa. Lopulta hyppimiseen kyllästynyt koira malttoi laittaa nokkaansa maahan ja viimeinenkin ihminen koki pelastumisen autiuden! Gatsbyllä on ollut tapana äännellä jonkun verran ylimääräistä rakennuksissa, koska niissä haisee niin paljon voimakkaammin, mutta tällä kertaa se oli todella hiljainen! Muutaman vinkaisun päästi, muttei haukkunut kertaakaan turhia!

Raunioilla meno oli palautunut jo normaaliksi eli käytöksessä ei näkynyt merkkejä aiemmasta telomisesta. Sen sijaan herneiden käyttö aiheutti normaalia rauhallisempa työskentelyä, joka oli ehkä ihan suotavaakin! Normaalia rauhallisempi ei tietenkään tarkoittanut rauhallista ja jouduin oikeasti näkemään vaivaa pysyäkseni koiruuden perässä! Useammankin kerran se onnistui katoamaan näkyvistä kokonaan jonnekin betonien joukkoon. Gatsby aristeli ritilätasolle hyppäämistä, mutta könysi sinne lopulta (näkyy kuvassakin). Ihmisen korkuisen rengaspinon päälle pomppaaminen taas ei mietityttänyt pientä vuorikauristani hetkeäkään ja näin sen jo kauhukseni sukeltavan pää edellä keskelle renkaita. Maalimiehen olkapäät olivat kuitenkin onneksi tarjolla ja pystäyttivät sukkulan matkan! En myöskään vaatinut sen kummempaa ilmaisua tai sahausta, yllättäen! Muuten ilmaisut toimi hyvin, jopa seistessäni aivan koiran vieressä. Kyllä se vain on aikamoisen taitava pieni pelastus-Käpy!

Kuvan maalimies siis seisoo rengaspinon keskellä,
jonka päälle Käpyliini pomppasi ja osoitti sukeltavansa vaikka kaivoon hajun perässä!
Gatsby ei tosiaan suostunut itsekseen ritilälle kiipeillä,
mutta seurasi lopulta perässäni eikä ritilällä liikkuminen ollut juttu eikä mikään.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Hyvän mielen kisapäivä

Viime kisoista on jo jokunen hetki ehtinyt vierähtään, joten oli ihan kiva päästä taas kokeilemaan meidän agiosaamista tuomarin tarkan katseen alle. Järjestäjinä oma seuramme VAU ja tuomarina Arto Laitinen. Vaikka molemmilla radoilla onnistuimme saamaan harmillisesti yhden riman alas, niin muuten kisafiilis oli kyllä huipussaan! Gatsby käyttäytyi sivistyneesti, minä jatkoin rataa mokailuista huolimatta ja ekalla radalla kontaktit oli just eikä melkein! Hieno pieni agipurriainen mulla ♥

Ensimmäisellä radalla pelkäsin alun rengasta tai paremminkin sen räjähtämistä. Inhoan koko estettä ja varsinkin, jos sen jälkeen pitää kääntyä jonnekin. Niinpä varmistelin liikaa, olin seuraavassa ohjauksessa myöhässä ja 3-4 meni järjettömäksi sähläykseksi. Mutta me selvittiin siitä! Sen jälkeen panikoin uudestaan 14 hypyllä, koska näin kuinka yksi koira lähtikin kiipeämään puomia A:n sijaan. Niinpä keskityin ohjaamaan A:lle, jolloin en keskittynyt hyppyä suorittavan koiraani ja rima tuli alas. Muuten fiilis oli kuitenkin niin hyvä, ettei haitannut yhtään!

Kuva Arto Laitinen

Tuloksena siis 5, -12,53 ihanneajasta ja etenemänä 4,53m/s.



Toinen rata hirvitti hieman, mutta siitä selvittiin kuitenkin aika mukavasti! Puomin kontakti ei mennyt tällä kertaa loppuun saakka ja joku tuhma antoi asiassa periksi... 6 hypyllä tuli rima alas vääräaikaisesta ohjauksesta johtuen. Moni meni kepeille väärästä välistä ja olin todella tyytyväinen, kun meillä onnistui ne niin nätisti! Keinu oli niin vauhdikas, että olin jo varma, että poikkeli vetää sen lentäen, mutta mitä vielä, hieno mies! Loppu sujui hienosta liitelemällä!

Kuva Arto Laitinen



Tuloksena 5, -10,48 ihanneajasta ja etenemänä 4,34m/s.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Saalisvietti koiran moottorina?

Päijät Hämeen Pelastuskoirat järjestivät Salme Mujusen esittelemänä luennon saalisvietistä. Kolme tuntia ei oikein mielestäni riittänyt asian käsittelyyn ja hieman pintapuoleiseksi aihe tällä kertaa jäi. Luennolla oli paljon hyvää keskustelua, mistä tykkäsin ja täkeimpänä asiana kaikista, se herätti ainakin minulla paljon ajatuksia. Aion tässä purkaa mietteitäni aihetta sen kummemmin referoimatta eli aikamoista sekametelisoppaa mahdollisilla väärinymmärryksillä höystettynä olisi tarjolla. Kaivoin netin syövereistä kuitenkin kiinnostuneille tämän linkin ja myös tämmöisen, jotka esittelevät aika hyvin sen, mitä meillekin tarjoiltiin tänään.

Tulevaisuudessa kenties vähemmän tätä...
Kiteytettynä luennosta jäi päällimmäisenä mieleen ajatus siitä, että saalisvietti on koiran moottorin alku ja juuri. Kärjistettynä koirasta ei ole työkäyttöön ilman saalisviettiä. Olen puhunut aikaisemminkin Gatsbyn saalisvietistä esimerkiksi sisarusten omistajien kanssa ja tässäkin asiassa pentueessa on isoa hajontaa. En koe, että Gatsbyllä olisi erityisen korkeaa saalisviettiä, sillä se ei kovinkaan helposti lähde jahtaamaan erinäisiä elukoita. Esimerkiksi MH-kuvauksessa viehe ei herättänyt koirassani suuria tunteita eivätkä palloleikit ole sen ykkösintohimo. Toisaalta se käyttää kyllä silmiään ja esimerkiksi on kiinnostunut paimennettavista eläimistä. Mutta Gatsby tykkää nimenomaan vetoleikeistä. Kysyinkin asiasta luennolla ja kertomani mukaan Mujunen sanoi, ettei koirallani varmaankaan ole kovinkaan kummoinen saalisvietti vaan taisteluhalua. Mielestäni Gatsby on motivoitunut työskentelijä vaikkei se hyödynnäkään saalisviettiään mitenkään erityisesti. Tässä tuli luennon annin ensimmäinen ristiriita. Joko minä en ymmärrä koirani esittelemää saalisviettiä tai sitten Gatsby on outo otus, joka pystyy toimimaan ainakin omasta mielestäni kivalla moottorilla vaikkei sinne heitetäkään polttoainetta saalisvietin muodossa. Vaihtoehtoisestä Gatsbyllä on tarpeeksi saalisviettiä, mutta vain sitäkin enemmän taisteluhalua, mistä syystä se palkkautuu parhaiten vetoleikillä.

... ja enemmän tätä?

Leikkimisestä puhuttiin ja paljon. Vaikka Gatsby pitääkin vetoleikeistä, niin se myös todennäköisesti paineistuu niistä. Gatsbyhän pitää ääntä leikkiessään vaikka leikkisikin yksinään. Ääni on kuitenkin erilainen varsinkin, jos se leikkii muiden kuin minun kanssani. Se ei siis ehkä nautikaan täysin vieraiden kanssa taistelusta ja itsekin ole syyllistynyt sen ääntelyn yllyttämiseen. Tiedän muun muassa, missä sen "urinanapit" ovat ja jos tönin sitä, niin johan sitä ääntä irtoaakin. Aion nyt kiinnittää huomiota siihen, olisiko syytä vähentää omaa painettani koiraani tai saada sitä innostuneemmaksi noutoleikeistä. Meidän leikkiminen oli Mujusen mukaan kyllä koiraa nostattavaa, muttei palvele oikeaa asiaa tai viettiä. Viime pelastelutreeneissä Gatsby sai treenikaverilta lahjaksi pallon, josta se oikeasti innostui! Minä olen ostanut sille lussupalloa, vinkuvaa, pomppivaa ja viheltävää pyörylää, jotka eivät kuitenkaan ole kelvanneet. Kyllähän tuo palloa hakee, mutta haluaisi sitten kiskoa sitä kanssani, joka on hieman haastavaa, joten olen luovuttanut ja vaihtanut matonkuderinkuloihin. Mielestäni Gatsby rakastaa niitä, mutta ovatko ne kuitenkaan se paras mahdollinen palkka sille? Tätä alan nyt tutkimaan. Rinkulathan voisi myös laittaa narun päähän, jolloin Gatsby saa repiä niitä, mutta kauempana minusta, joka vähentäisi painetta. Koirassa on synnynnäinen, peritty määrä saalisviettiä eli sitä ei voi koiraan luoda. Ajattelin kuitenkin katsoa kuinka paljon saisin sitä kaivettua koirastani esiin. Auttakaahan hämmentynyttä, kiihkeän mutta näennäisesti saalisvietittömän koiran omistajaa vastaamalla päivän galluppiin:

Onko teidän kaikkien muiden harrastuskoirilla nimenomaan korkea saalisvietti?

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Ongelmien ratkomista

Meillä on rähinäongelma, joka näkyy Gatsbyn loputtomana inhona ja rääkymisenä erityisesti tiettyjä uroksia kohtaan. Tämän kanssa on nyt enemmän ja vähemmän taisteltu viimeiset pari vuotta ja edistymisiä on tapahtunut, mutta myös niitä ei-edistymisiä, joita joku ilkeä ihminen voisi takapakeiksikin haukkua. Minä osaan olla kaikkien koirien läheisyydessä ja Gatsby osaa pitää isottelut sisällään osaavissa käsissä. Niinpä ongelma onkin meissä koirakkona ja tämä on nakertanut erityisesti minun itsetuntoani koirankouluttajana sekä koiranomistajana. Viime aikoina päällimmäinen tunne on kuitenkin ollut epävarmuus siitä, miten kannattaisi edetä. Neuvoja kun satelee niin pyydettynä kuin pyytämättäkin enemmän kuin mitä pieneen päähäni pystyn ahtamaan. Niinpä oli suorastaan terapeuttista käydä saamassa neuvoja ammatti-ihmiseltä Kirsi Liikasen muodossa. Pari vuotta sitten kävimme samaisella kouluttajalla ja hänen neuvoillaan pääsimme pahimmasta kiihkosta eroon. Pienen hetken menomme oli suorastaan seesteistä, kunnes onnistuin pilaamaan edistyksemme ja olemme junnanneet luvattoman kauan paikallaan. Takana on suoraan sanottuna luvattoman monta tyhmää korjausyritystä ja lopputuloksena melkoisen massiivinen turhauma. 

Heinikossa suhisee.

Sain vahvistusta omalle käsitykselleni siitä, että ennen kaikkea Gatsbylle pitää onnistua luomaan parempi mielentila toisten urosten läheisyydessä. Kiellot ja rankaisut eivät tässä auta, mutta ei pakottaminenkaan. Gatsbyhän luovuttaa, jos sen pakottaa vain kestämään toisten läheisyyttä, mutta näistä harjoituksista itselle jää aina hieman paha mieli. Ne ovat selvästi todella kova pala poikkelille ja ennen kaikkea valtaisa henkinen kuormitus. Kirsi myös sanoi, että kyseiset harjoitukset opettavat koiralle avutonta passiivisuutta ja haluamme opettaa koiran nimenomaan luopumaan rähinän kohteista. Nyt keskitymme luomaan sopivan tasoisia harjoituksia, joissa Gatsby ei toivottavasti koe missään vaiheessa tarvetta rääkyä ja pääsen palkkaamaan sitä fiksusta käytöksestä. Tätä olenkin tehnyt ja se onkin toiminut hyvin, jos olen pystynyt ennakoimaan tilanteen tarpeeksi hyvin. Treeneissähän tätä on helppo ennakoida eli nyt pitää ottaa ohjat tässäkin asiassa omiin käsiin ja kieltäytyä liian vaikeista harjoituksista. Isoin ahaa-elämys oli kuitenkin se, että voin vahvistaa rauhallista käytöstä myös ei-provosoivissa tilanteissa. Gatsbyhän ei esimerkiksi vedä hernettä, jos toiset koirat rähisevät keskenään, kunhan se ei kohdistu siihen itseensä, Niinpä en ole tälläisissä tilanteissa kiinnittänyt koiraani juurikaan huomiota. Tämä on ollut iso virhe ja hukattu harjoitusmahdollisuus! Näissä tilanteissa voin kehua omaa koiraani ja palkata sitä. Tämä kasvattaa sen sietoa näissäkin tilanteissa (joissa se kuitenkin vähintään huomioi toisten käytöksen, saattaapa jopa hieman huolestua siitä) ja auttaa Gatsbyä kohdistamaan huomionsa minuun. Niinpä tästä eteenpäin vaikka tietäisin, että se ei rähise toiselle koiralle, koska se on narttu tai leikattu uros tai muuten vain lenkillä ohitettava koira, niin kehun Käpyä sen käytöksestä ja palkkaan sitä. Aina ja kaikkialla. Kaikki positiivinen käytös toisten koirien läheisyydessä on tällä hetkellä palkkion arvoista käytöstä! 

Koulutuksessa sai onneksi paljon namusia!

Gatsby pääsi harjoittelemaan Wictori-belgin raivostuttavassa seurassa. Paitsi tänään Kirsin läsnäolo sai pienen pojan hännän alas eikä se päästänyt pihaustakaan Wictorin suuntaan, uskomatonta! Vaikka Gatsby näyttikin suorastaan hakatulta sen hetken, kun hihna oli Kirsin kädessä ja sillä oli kova ikävä meikäläisen perään, niin se oli silti suhteellisen hyvällä mielellä mukana. Se ei ollut kiihtynyt, mutta teki iloisesti muutamia simppeleitä tehtäviä kuten perusasentoa. Se sai olla koko ajan naama Wictoriin päin ja namittelin sitä ahkerasti kaikesta fiksusta käytöksestä (mitä se esitteli lähestulkoon koko ajan!!!) Käpyläinen katseli toista urosta aina välillä, mutta katse ei ollut haastava ja se tarjosi itse kohteesta luopumista. Lopulta olimme ihan muutaman metrin päässä Iriksestä ja Wictorista ilman ongelmia. Hihna pysyi lähes koko ajan löysällä ja Kirsi sanoikin tämän olevan selvästi Gatsbyä rauhoittava asia. Sen ei tule antaa mennä yhtään keulimaan eteeni vaan sen paikka on sivullani. Olin tänään useamman kerran liian myöhässä korjaamassa tätä käytöstä ja ennustan tämän olevan tulevaisuudessa melkoisen haastavaa. Olen aikasemminkin pelännyt puuttua näissä tilanteissa kiskomiseen, sillä joudun auttamattomasti luomaan lisää jännitettä hihnaan asian korjaamiseksi ja olen koittanut välttää kaikkea jännitystä. Nyt siis rohkeasti vain tätäkin asiaa vaatimaan. Oli todella hyvä koulutus ja oma olo on pitkästä aikaa päättäväinen sekä minulla on vihdoinkin selkeä etenemissuunnitelma. Viimeksimainittu on kultaakin arvokkaampaa omalle pääkopalleni!

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

SydänKäpynen

Käpynen on maailman mahtavin pikku koira! Sen lisäksi, että se oli taas kerran mitä paras, kiltein ja taitavin agitykki, niin se myös käyttäytyi mitä parhaimmin! Gatsbyn kanssa oli mukavaa ja rentoa odotella omaa vuoroa ja lenkkeillä hallin ympäristössä. Se oli innoissaan ja toki pari kertaa piti muistuttaa vetämisestä, mutta se ei haastanut riitaa kenenkään kanssa. Eikä kiljunut muiden agittamisten perään! Se oli yksinkertaisesti täydellisesti ♥!

Tästä tehtiin harmaat numerot.

Otettiin tavoitteeksi päästä ensimmäisellä yrittämällä kepeille ja niille myös päästiin! Gatsby alkoi hieman himmailla ensimmäisellä kerralla, koska kepit menivät todella lähelle putkea eli loppuivat "seinään". Vauhti onneksi muistui mukaan, kun se luotti mahtuvansa keppien jälkeen rataa jatkamaan. Takaakierrot menivät niin vietävän nätisti eikä kertaakaan pelottanut Gatsbyn valkkaavan houkuttelevia putkiensuita hyppyjen sijaan. Se vaan on niin mielettömän kiltti näissä asioissa! Kontaktit meinasivat jäädä vähän vajaiksi, koska olin niin paljon koiraani jäljessä, mutta avun kanssa Gatsby korjasi ja minä muistin kerrankin vapauttaa sen vasta liikkuessani taas. 12-14 suoralla olin auttamattomasti aivan järjettömän takana ja Gatsby ei meinannutkaan irrota ihan yksikseen viimeiselle, vinolle hypylle vaan kääntyi katsomaan minua. Täytyy siis muistaa taas ottaa pitkät irtoamiset työn alle! Samoin, kun alussa olin pitkällä koiran edellä, niin unohdin välillä pitää kontaktia Gatsbyyn. Kuulemma poskenkin näyttäminen riittää, jotten jätä koiraa yksin. Gatsbylle kun se yhdessä tekeminen on tärkeää ja ilman yhteistyötä se tiputtikin kakkosriman yhdellä kerralla. Hienosti meni kaiken kaikkiaan ja oli sopivasti haastetta, mutta onnistuttiin silti kivasti!