maanantai 22. elokuuta 2016

Mahti maanantai!

Kaikki on onnistunut tänään! Käytiin omalla ajalla agittamassa ja Gatsby teki renkaan joka kerta oikein välittämättä siitä, missä minä haahuilin! Muutenkin teki ihan täpöllä ja upealla asenteella sekä onnekseni hiljaa! Kun olimme lähtemässä, niin paikalle saapui australianterrieriuros ja molemmat koirat sanoivat toisilleen kirosanan. Tilanne kuitenkin rauhottui ja jäimme juttelemaan terrierin omistajan kanssa hetkeksi. Käpy pysyi koko tämän ajan maassa makoilemassa ja otti suhteellisen rennosti! Tokoilemassa ollut pörrökoirakin, jonka kanssa Gatsby on aikasemmin rähjännyt, sai mennä ohi ja Käpy pysyi ihan hiljaa. Voi sydän sitä rauhallisuuden määrää! ♥ Käytiin fyssarillakin ja pientä jumia, muttei mitään harrastuksia rajoittavaa, jee!

Herra söpimys itse!

lauantai 20. elokuuta 2016

Pitkästä aikaa taas pelastelun parissa

Pelastustreenit ovat palanneet kesätauolta ja ensimmäinen treenikerta meni testaten, että koira vielä homman muisti. Parin onnistuneen treenin jälkeen otimme pitkästä aikaa outoja maalimiehiä; yksi höpötteli, toinen oli kiven päällä sadeviittaan verhoutunut möykky ja kolmas liikkuva. Gatsby on käyttäytynyt melko maalimiesystävällisesti, tosin sadeviittainen sai ison pusun (muttei ryykäämistä!) Omaksi huojennuksekseni viittasankari ei tuottanut yhtään jännitystä pienessä vipeltäjässäni. Höpöttelevää tuo vähän aikaa katseli, mutta ilmaisi kuitenkin hienosti! Liikkuva oli aikaisempaan verrattuna todella liikkuva eli liikkui koko alueella eikä vain pientä sovittua rinkiä. Niinpä ilmaisumatka kasvoi selvästi liian pitkäksi, sillä minut kyllä haettiin, mutta haukkua en osakseni saanut. Kyllä hieman Gatsbyn ilmeestä epäilin sen maalimiehellä käyneen, mutta olen ennenkin onnistunut paineistamaan siltä valeilmaisun, joten annoin olla. Löytyihän maalimies uudestaankin ja oikeassa tilanteessa olisin varmasti kyseisestä reaktiosta lähtenyt aluetta koiran kanssa tarkistamaan. Radiopuhelimet olisi kyllä kivat treeneissä juuri näitä tilanteita varten! Voisi auttaa sitä koiraa, jos tarvitsee ja olisi varmaan saatu hieno ilmaisukin, kun olisin ollut itse varma maalimiehellä käymisestä. 

Joko saa lähteä etsimään? -ilme.
Omasta sairaasta pääkopasta kertonee jotain se, että Gatsby on mielestäni tässä kuvassa ihan törkeän söpö!
Kuolavaahtoinen kaikkineen! ♥

Tänään saimme aikaiseksi kivan pitkän kertomismatkan, jolla ilmaisu toimi vielä kaiken lisäksi upeasti! Siitäkin huolimatta, että itse olin skeptinen koiraani seuratessa, sillä olimme sopineet alustavasti hieman eri paikan maalimiehelle. Onneksi Gatsbyyn ei epävarmuuteni tarttunut ja vaikka koitin vetää sitä omalla liikkeelläni sinne, missä kuvittelin maalimiehen olevan, niin se vei minut kärsivällisesti oikeaan paikkaan! Toinen eksyjä oli aivan uudessa piilossa alueella, missä yleensä maalimiehet ovat ylhäällä hylättyjen liukumäkien ym. päällä. Olinkin aivan varma, ettei tuo tajuaisi etsiä maassa rojujen alla piileskelevää. Olin taas väärässä ja upeasti toimi pikku koiran nenutin!

Etsimisen iloa!
Huutoa luvan kanssa! Maalimies on löytynyt!

Aluksi otimme myös Wictorin seurassa hengailua. Gatsby huusi alkuun hurjana, sitten pystyi jo keskittymään hetkellisesti minuun ja pieniin temppuihin kunnes taas ärsyyntyi Wictorin läheisyydestä. Oli aivan sama, missä asennossa W oli tai ettei se vilkaissutkaan Käpyä. Aina välillä tuolla vaan meni hermot ja se koitti huutokonsertilla ajaa ärsykkeen pois. Lopulta kuitenkin Gatsby rauhoittui, kun olin kyykyssä ja silittelin sitä. Käpytin jopa ihan itse käänsi pyllynsä toista urosta päin, rentoutui silminnähden ja oli autuaan välittämättömässä mielentilassa. Rapsuttelin ja kehuin sitä hetken jos toisenkin, talutin sen täysin löysällä ja rennolla hihnalla autoon, jossa se vielä joi ja napsi makupaloja Wictorin mennessä automme ohi. Jokin sillä naksahti päässä ja se luopui täysin huutamisesta. Olin järjettömän ylpeä! ♥ Ei siis mainita sitä, kuinka paljon se autossa huusikaan omaa vuoroaan odotellessa...

Palkaksi sai lempparilelussa roikkua, mutta välillä piti käydä varjossa lataamassa riekkumisakkuja!

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Uusia lajivaltauksia!

Seuramme järjesti koiratanssin tuleville kouluttajille harjoittelun eli luonnollisesti tarvittiin innokkaita ohjattavia. Ilmoitinkin siis meidät Gatsbyn kanssa mukaan ja pääsimme tutustumaan koiratanssin saloihin. Haastavinta oli olla kahden muun koiran kanssa samalla kentällä, mutta koska olimme onneksi saaneet narttuseuraa, niin uskalsin pitää Gatsbyä alun intohuudon jälkeen vapaana. Kerran se kävi kerjäämässä tutulta Chila-aussielta murinat tunkemalla kuononsa ihanan tytön peppuun, mutta muuten keskittyi kivasti! Koulutus kesti tunnin ja lähes koko aika jotain puuhattiinkin. Tehtiin erilaisia pujotteluja jalkojen välistä, peruutuksia ja lopulta vielä musiikin tahtiin. Opin myös, että freestylissa koira ei saa seurata kuin neljänneksen esityksestä eli aika paljon pitäisi tehdä kaikkea muuta. Puolitoista minuuttia on minimi pituus ekassa luokassa ja kun on näin hektinen koira, niin niitä temppuja pitäisi tehdä aika tiheään tahtiin. Kouluttaja tosin sanoi, että meillä olisi ihan tarpeeksi temppuja koiratanssiin, jos kisat yhtään kiinnostaisivat. Koirasta ehkä lajiin olisi, mutta minua hirvitti se, että pisteitä saa myös taiteellisuudesta. Luovuus kun ei ole se meikäläisen vahvin osaamisalue eikä tanssiminen muutenkaan. Hauskaa oli, mutta koiratanssi ei ainakaan toistaiseksi harjoiteltavien lajien listalle ihan yllä. 

Gatsby the Leikkisetä

Agilityn parissa sen sijaan ollaan vipelletty ihan tosissaan! A:n kontaktit alkaa olla aika hyvät eikä Gatsby enää hiivi senttiä kerrallaan alastullessa. Se hakee paikan hyvin, mutta välillä onkin nyt karannut juuri, kun olen vapauttanut sen. Ajatuksia lukeva koiruli siis! Keinu meinaa unohtua eli luulee kipittävänsä puomia, jolloin keinu lähtee yllättäen alta ja meininki on kovin ruman näköistä. Toisella yrittämisellä ongelmaa ei ole, mutta miten saisi iskotettua, että minun karjuma "keinu!" tarkoittaa juuri sitä keinua!? Yksi harvoista asioista, missä Gatsby ei oikeasti malta keskittyä minun kuuntelemiseeni agittaessa. Puomikin menee oikein kivasti apupalkkauksella, mutta ilman alustaa menee hiippailuksi. Rengas on aina vain epävarma, vaikkakin tänään teki kolme mahtavaa rengasta sujahtamalla juuri sieltä mistä pitikin! Epiksien keppisähläys on historiaa, tosin vaikeista kulmista saattaa mennä väärältä puolelta sisään, kuten videolla näkyy (ja emännällä menee ehkä muutama aika hehkulampun syttymistä odotellessa). Gatsby on löytänyt myös äänensä agittaessa, mistä olen vähemmän onnellinen. Unohdin laittaa videon äänettömäksi eli kannattaa ehkä katsoa mykistettynä! Tosin olen ihan turhasta huutamisesta huomauttanut ja tänään minulla oli melkoisen hiljainen agikoiruus mukana.


lauantai 6. elokuuta 2016

Epätoivo ja syyllisyys; niistä on pienet ohjaajat tehty

Pettymys on ikävä kyllä ollut viikon sana omassa elämässäni ja tänään se oli sitä myös yllätyksekseni koirarintamalla. Minun pieni innokas paimeneni on mennyt nyt niin lukkoon, ettei se osaa enää olla paimen. Koiruli, joka teki ennen hommia niin täysillä ja osoitti luontaista lahjakkuutta ei enää pystykään paimentamaan. Pistin viime kerran lepsuilun osittain masuvaivoista kärsimisen piikkiin ja tänään lähdin hakemaan sitä hyvää fiilistä lampailla. Ottamaan kiinni siitä välähdyksestä, jonka Gatsby pystyi viimeksi lopuksi itsestään esiin kaivamaan. Toisin kuitenkin kävi ja oma olo on hämmentynyt, pettynyt ja, Lauran kannustavista sanoista huolimatta, syyllinen.

Huido vaan sen keppis kanssa! Meen silti minne haluan!
Lauran kanssa muisteltiin ensimmäisen paimentelun kauheutta. Sitä, miten minulla oli korvaton pikku possu, joka olisi vain ja ainostaan halunnut juosta ympäri pyöröaitausta. Niistä ajoista Gatsby kehittyi hyvin pienellä treenimäärällä paljon eli alkoi pitää etäisyyttä, alkoi kuunnella ja alkoi hakea itsenäisestikin tasapainoa. Sillä on paimenvaistoa ja se on aikaisemmin sitä myös käyttööni tarjonnut. Laura sanoikin, että koulutuksen ansiostahan se kehittyi ja minähän sen koulutuksen tein eli hyvää työtä saatiin aikaiseksi. Nyt kun koirani onkin täysin lukossa eikä uskalla tehdä niitä fiksuja päätöksiä, niin on vaikea olla syyttämättä itseä. Jossakin olen nyt mokannut ja pahasti, sillä koirani ei ymmärrä enää, mikä minulle kelpaisi. Gatsby tuli koko ajan taas luokseni ja tarjosi ikävä kyllä vain niitä huonoja asioita, kuten lauman keskelle pöllähtämistä. Vaikka se tuntuu olevan lukossa annetusta palautteesta, niin se myös vaatii kaiken palautteen kauhean voimakkaasti kerrottuna. Se ei vain paimenessa kuuntele pientä painetta kepistä vaan siihen pitää kohdistaa jotenkin ihan älytön paine, jotta saa koiran keskittymään. Samaan aikaan se ei tunnukaan kestävän tätä painetta vaan takautuvasti alkaa mennä lukkoon. Tämä on niitä omaan logiikkaani täysin mahtumattomia ristiriitoja Käpyläisessä. Gatsbyn epävarmuus on kasvanut tänä kesänä ja sitä kautta se on tehnyt aina vain enemmän huonoja päätöksiä, joista taas on joutunut sille sanomaan. Gatsbyn kanssa kokeiltiin nyt paljon vapaampaa menoa, mutta se meni äkkiä sen rajan yli, joka ei ollut enää reilua lampaita kohtaan. 

Jos nyt jotain positiivista pitää kaivaa, niin ainakin Gatsby pysähtyi ja pysyi paikallaan...

Nyt on siis edessä kunnon tauko hommasta. Ehkä ensi kesänä käydään kokeilemassa ja silloin tuo joko uskaltaa taas heittäytyä vaistojensa varaan tai muistaa minun olevan epäjohdonmukainen ja epäreilu akka. Harmittaa ihan vietävästi, jos meidän paimentelut on nyt paimenneltu. Vaikka en olekaan tähdännyt paimentamisellamme mihinkään erityiseen, kuten vaikkapa kokeisiin, niin minulle on ollut tärkeää pystyä tarjoamaan koiralleni sitä, mihin se on jalostettu. Se, ettei Gatsby haluaisi tai pystyisi paimentaa olisi kuin Eddie-tollotin ei olisikaan enää halunnut uida tai Fero-hoffisteri ei olisikaan enää nauttinut pihan vartioimisesta. Täysin järjenvastainen ja mahdoton ajatus. Gatsby on osoittanut olevansa paimen. Se on jalostettu sitä varten. Miten ihmeessä olen siis onnistun tappamaan jotain, mikä on tuon otuksen geeniperimässä sukupolvien jalostuksen tuloksena!? Miten olenkaan voinut onnistua tuhoamaan sen koiran identiteetin ytimen? Nähtäväksi jää, saadaanko se paimen sieltä elvyteltyä vai ei. 

torstai 4. elokuuta 2016

Kaverikuvia

Agility on edelleen ihan huippua! Treenit sujuivat eilen taas todella kivasti ja epiksissä sössityt kepit menivät täysin normaalisti. Jostakin syystä Gatsby tiputti pari rimaa, joka on todella harvinaista. Toki sille tulee joskus puhtaita arviointivirheitä ja vahinkoja sattuu, mutta kaksi rimaa per treenit on meille paljon. Toisaalta koiraakin säästääkseni treenaamme yleensä 55 cm rimoilla ja nyt oli osa 60 cm korkeudella. Ehkä pitää siis ottaakin treeneihin myös näitä korkeampia ettei tuo totu hyppäämään vain tiettyä korkeutta? Gatsby on lisännyt äänenkäyttöään treeneissä eli saattaa haukkua muutakin kuin epävarmuutta. Tästä minulle huvikseen huutamisesta olen sille huomauttanut ja se onkin ollut vähenemään päin jo nyt. Pari viikkoa sitten ongelma tuli ja nähtävästi alkaa mennä parissa viikossa myös ohi! Muutenkin hallilla odottelu alkaa olla aika kivutonta, mikä on aivan ihanaa! Eilen hallilla oli uusia koiria ja pari niistä haukkua murrasivat toisilleen. Gatsby pystyi kuitenkin olla osallitumatta tähän ja vaikka korviaan höristelikin, niin pysyi nätisti maassa makoilemassa. Kentällähän sen voi parkkeerata helposti käskyn alle ja se nökötti aivan upeasti paikallaan meidän tutustuessa seuraaviin ohjauskuvioihin. Tämän saman rauhallisen asenteen kun saisi siirrettyä niiden kentän rajojen ulkopuolelle, niin elämä olisi täydellistä! Kentän ulkopuolella kun minun pitää keskittyä siihe koko ajan, mutta kentällä unohdan helposti sen olemassaolon pikku pätevyyspakkaukseni makoillessa täydellisen kiltisti paikoillaan!

Ollaan nähty myös ihanaa Elsaa!

Oma asenteeni omaan osaamiseen on muuttunut. Enää en ahdistu, kun kouluttaja kertoo ohjelmassa olevan jotain haastavempaa ohjauskuviota vaan lähden kokeilemaan luottavaisin mielin. Onnistumisia on tullut eikä enää vaan niitä vahinko-onnistumisia, kun minulla ei ole hajuakaan miten koira ymmärsi mennä minne sen pitikin! Alan ymmärtämään koko ajan paremmin ja tekemään rohkeammin. En enää seisoskele tönkkönä paikallani hämmentyneenä läheskään yhtä paljon kuin edes vaikka kuukausi sitten. Minäkin liikun ja olen oppinut samalla katsomaan sitä koiraakin. Tulee niin hyvä mieli, kun tuntee kehittyneensä vaikka paljon on toki vielä opittavaa!

Miten se voikin saada itsensä aina tähän kuntoon!?

Lomalla on tietenkin ollut ihanasti aikaa ja olemme mökkeilleet Gatsbyn kanssa sekä nähneet sukulaislapsiani. Nähtävästi kolme vuotta on maaginen ikä sillä Gatsby oli alkuinnostuksensa jälkeen todella järkevästi vuoden ikäisen kummityttöni seurassa. Normaalisti Gatsby ei meinaa malttaa antaa ihanuuden olla rauhassa vaan haluaisi koko ajan pussata ja seurata tytöntylleröä. Nyt se kuitenkin kävi kohteliaasti nuuskuttamassa ja vain minimaalisesti pussaamassa. Muuten se malttoi antaa lapsen olla. Tämä on huikeaa kehitystä! Se suhtautui myös toisen veljeni lapsiin järkevämmin eikä innostunut juoksemaan kaikkiin leikkeihin mukaan. Viisivuotias tosin oli kätevän pussattavalla korkeudella ja koska toista jännitti, niin pieni paimeneni käytti tilaisuutta häikäilemättä hyväkseen. Gatsby oli jopa sitä mieltä, ettei hänen tarvi pienimmäistä väistää vaan koitti murrauksellä estää lapsen kulkua. Gatsby sai tästä aikas suoran palautteen minulta, johon se itse alistuikin, eikä ongelmia onneksi ollut tämän jälkeen. 

Gatsbyn kaunis leikkikaveri Lippe (Wirneen Lahjakas Lurittaja)

Olemme omatoimitreenailleet sekä nähteet koirakvereitakin. Viime kerran jäljestelystä ei ole mitään järkevää sanottavaa. Tuo oli selvästi välillä upeati jäljen päällä, mutta hukkasi sen sitten mystisesti. Olimme Gatsbyn velipuolen Novan kanssa hommissa ja oli hauska huomata veljesten samankaltaisuus työskentelyssä. Molemmat höpsöläiset kun jäljen hukattuaan mieluitenn ostivat nokkansa taivasta kohden eivätkä tunkeneet sinne maahan! Koirani (kuten kai moni sen sukulaisitakin) on myös todistanut olevansa melkoinen roturasisti. Se leikkii hieman vaihtelevasti muiden koirien kanssa, mutta kun näimme siskopuolen tytön Lipen, niin paimenet olivat ihan erottamattomat! Lippe oli kyllä kaikin puolin oikein hurmaava nuori neiti, joka pussasi enoansa super söpösti useampaankin otteeseen!

Ja taas likaisena.. Lipessä lutakoissa rypeminen ei näy yhtään niin hyvin! Pitänee seuraavaksi hankki musta koira!
Hurrrjimus!

maanantai 1. elokuuta 2016

Meidän möllit!

Tänään P-HAUlla oli oikein sujuva ja helposti muistettava rata! Gatsby pinkoi, minkä jaloistaan pääsi ja vaikka teimme isoja rinkuloita, niin aikamme riitti mölli maxien voittoon! Ihanneajaksi oli laitettu 40 sekuntia ja me suoriuduimme siitä 17,53 sekunnissa. Kokeilimme myös kisaavien rataa, mutta Gatsby ei mukamas osannutkaan keppejä. Kontakteja osasin pelätä, mutta tuo ei selvästikään vain keskittynyt keppeihin. Korjasin kolmesti ja kun Gatsby alkoi menemään joka kolmannesta välistä, jätin leikin sikseen. Hyvä mieli kisoista kuitenkin jäi ja pääsimme harjoittelemaan myös odottelua. Ensimmäisellä kierroksella otin Gatsbyn liian myöhään autosta ja tuli kiire ja toisella taas liian aikaisin eli odotimme pitkään, jolloin tuo söi oman painonsa verran lihapullia eikä enää oikein jaksanut keskittyä agiin. Meidän odottamismoodimme kun on vieläkin kovin kiihkeä eli väsyttävää meille molemmille. 

Palkinnoksi saimme kauniin ruusukkeen ja ilmaisen startin tuleviin epiksiin!

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Lo and behold, the Internet provideth!

Hyvä onneni internetkilpailujen ihmeellisessä maailmassa jatkuu! Olen jo pidemmän aikaa miettinyt jonkinlaisen viileennysliivin hankkimisesta Gatsbylle, joten kun Hurtta etsi testaajia, niin ilmoittauduin toiveikkaana mukaan. Arpaonni suosi meitä ja Gatsbylle saapui ihanasti sen syntymäpäivänä paketti, joka sisälsi Hurtta Cooling Harnessin. Valjas on ollut nyt reilun viikon testissä erityisesti agilitytreenien yhteydessä. En olisi yhtenä päivänä varmaan uskaltanut hallille ilman viilennysapua lähteäkään, sillä vaikka hallilla on suhteellisen viileä treenata, niin jäähdyttelylenkki kuumassa tuntui vähän pahalta. Viilennysvaljaat mukanani kuitenkin suuntasin hallille ja treenien jälkeen hyvin mielin lämpöön ulkoilemaankin!

Kuten kaikessa myös näissä valjaissa on jotain hyvää ja jotain parannettavaa. Omaan järkeen ainakin tuote on suunniteltu fiksusti, sillä viilennyskohta tai kohdat, tuntuvat olevan järkevissä paikoissa. Tuote imee veden nopeasti ja on täten helppo kastella, mikä on oikein mukavaa. Vettä tuntuu lisäksi imeytyvän ihan kunnon määrä eli valjas ei kuivu ihan hetkessä ollessaan käytössä. Toisaalta märän tuotteen kuljettaminen ei ole kaikkein ihaninta. Olen kuljettanut valjaita tyylikkäästi roskispussissa, joka on toki ollut ihan käypä ratkaisu. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin kastella valjaat vasta paikanpäällä. Itse en kuitenkaan viitsi lutrata treenipaikassa ja märät valjaat kulkevat hyvin mukana pussissa. Valjaissa on myös rinnassa paikka erilliselle, irralliselle pussille vettä, jota olen säilyttänyt jääkaapissa viileyden takaamiseksi. Pussi on kiva idea, mutta ensinnäkin se oli vaikea avata ja toisekseen se vuoti. Ensimmäisellä kerralla viskaisin sen lappeelleen kananmunakennon päälle, joka onneksi imi itseensä karanneen kosteuden. Tämän jälkeen pussi on saanut edelleen asustella jääkaapissa, mutta pystyasennossa. Käytössähän vuotaminen ei haittaa, jos vuotavat valjaisiin enkä tosin ole vuotamista havainnutkaan, sillä pussi on pystyasennossa valjaiden sisällä.


Huh hellettä!

Kotona nakkasin valjaat takapihalle, enkä kovinkaan ilmavasti, kastelukannun päälle kuivumaan. Olinkin hämmästynyt, kun ne oikeasti moisessa mytyssä kuivuivat! Tämä on kyllä todella kiva ominaisuus, sillä valjaita ei tarvitse kuivatella ikuisuuksia, ennen kuin ne voi laittaa vaikka kaappiin odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Materiaali siis sekä imee vettä tehokkaasti, niin myös haihduttaa sitä nopeasti. Tämä on tietenkin todella toivottavaa, kun tuotteen viilennyt perustuu paljolti vedenhaihtumiseen. Oman kokemukseni mukaan toimii siis luvatulla tavalla! Opin nopeasti, että valjaat kannattaa säilyttää solki kiinni, sillä se karkaa muuten helposti ja varsinkin märän soljen pujottelu valjaiden läpi on hieman työlästä (kuten videolta näkyy). Ei siis nopeimmat mahdolliset pukea päälle, mutta pysyvät kyllä istuvan ja tukevan näköisesti. Videolla kaulansäätö oli vielä liian löysällä ja kiristinkin lopulta kaiken mahdollisen löysän pois. Gatsby liikkui valjaat päällä täysin normaalisti ja vaikka yleensä käytänkin Gatsbyllä pantaa, niin nämä toimivat yllättävän kivasti ihan taluttaessakin. Kaiken kaikkiaan valjaat tekevät sen, mitä lupaavat ja paremmin mielin käymme agittamassa myös lämpöisillä keleillä! Valjaat tulevat näillä näkymin todellakin pysymään käytössä ja olemme varmasti Gatsbyn kanssa molemmat onnellisia viilennysvaljaiden omistajia! Iso kiitos siis Hurtalle! Itsekin kun tulee juostua agikentällä, niin jäähkälenkillä olin koiralleni hieman kateellinen sen kantamasta viilennyksestä! Voisin ottaa itsellenikin samanlaiset!


Hieman viileennyttyään Gatsby vipelsi jo tyytyväisenä kepin kanssa :)
Tässäpä vielä video valjaiden pukemisesta asiasta kiinnostuneille (plus todisteita agissa lämmenneestä koirasta!)


maanantai 25. heinäkuuta 2016

Liian lepsu lampaiden liikuttelija

Eilen oli historiallinen paimennuskerta kahdestakin syystä: minä odotin enemmän innolla kuin kauhulla tulevaa ja Gatsby olisi halunnut olla mitä kiltein sylikoira. Viime kerralla pääsimme pitkästä aikaa eteenpäin paimennuksessa eli hommassa oli jotain järkeä kauhean kaahaamisen sijaan. Gatsby on välillä hyvin ristiriitainen otus sillä joskus sitä ei kiinnosta pätkääkään vaikka karjuisin sille ja toisinaan pienikin paine saa sen näyttämään hakatulta. Tällä kertaa minulla oli paimenessa mukana se hakattu versio eli koira, jonka itseluottamus ei ihan riittänyt ja lampaiden työstämisen sijaan se olisi halunnu ihmisten tykö. Se teki hyviäkin pätkiä, mutta jos tuli vaikeampi kohta eteen, niin Gatsby hakeutui joko Lauran tai minun luokse hyppimään päälle. Epävarmuus painoi siis selvästi eli on varmaan tullut vaadittua liikaa ja liian epäselvästi. Viimeksikin itse yritin sabotoida koiraa kieltämällä sitä useammankin kerran sen tehdessä juurikin niitä fiksuja omia päätöksiään.

Kuva Maija Piippo
Toisella kierroksella menin aitaukseen kaksistaan (ilman Lauraa siis) koirani kanssa ja tarkoitus oli antaa sen nostattaa itseään keräämällä lampaita. Se keräsikin lampaat minulle, mutta se ei innostunut pyörimisestä kuten yleensä. Itsetunnonnostatusta ei auttanut myöskään se, että jouduin huomauttamaan etäisyydestä. Osittain liian lähellä työskentely johtui Gatsbyn halusta pyrkiä luokseni. Saimme lopulta kivoja kuljetuksiakin, mutta niissäkin ongelmana oli se, että Gasby halusi työnsä tehtyään tulla liki, jolloin lampaat karkasivat. Näin myös pari kertaa kuinka sen itseluottamus ei ihan riittänyt vaan se siirsi linjansa nätistä poispäin suuntaavasta ulkokaaresta liian tiukaksi lampaita (ja minua) päin kohdistuvaksi liikkeeksi. Harmitti, kun koira ei tehnytkään tällä kertaa niitä vaistonvaraisia hyviä päätöksiä vaan nössöili. Kehuin Gatsbyä (jota se ei yleensä paimenessa kestä), kun se teki itsenäisesti töitä ja työsti nimenomaan lampaita eikä tuijotellut minua. Pikkuhiljaa loppua kohden sen fokus alkoikin onneksi siirtyä taas lambien suuntaan. Itsekin pärjäsin odottamaani paremmin, toki Lauran hyvien neuvojen opastamana. Yllättäen teemaksi tälläkin kertaa nousi "kävele nainen, kävele!" eli oma liikkuminen olisi voinut sujua hieman paremmin kuten aina!

Nousi se häntäkin vihdoinkin! (Kuva Maija Piippo)

Nyt pitää siis löytää se maaginen kultainen keskitie, jolla tuo tekee hommia hillitysti, mutta hyvällä asenteella. Osa syy Gatsbyn vetelyyteen oli varmasti myös se, että se oli juuri toipunut masuvaivoista. Se herätti minut perjantaiaamuna, koska sen maha oli kovin löysällä. Tätä kesti pari päivää ja ilmoitinkin jo lauantaina kasvattajalle, ettei koirani ollut paimennuskunnossa. Gatsby kieltäytyi lauantaina syömästä ja minä jo meinasin pakkojuottaa sitä, mutta onneksi se lopulta joi itse. Kaiken kaikkiaan se oli aivan vetämätön eikä selvästikään voinut hyvin. Sunnuntaina sen sijaan minut herätti energialla ladattu, normaalisti voiva Käpyläinen joka söi ja joi ahnaasti. Niinpä uskaltauduimme paimeneen, mutta toki sairastelu varmasti vaikutti Gatsbyn sunnuntainkin menoon. Sairastelu vaikutti myös sen peppukarvojen ulkonäköön, sillä olen niitä julmia ihmisiä, jotka mieluummin leikkaavat kakakkarvat irti kuin pesevät koiransa pyllyä. Laura kehuikin parturointiani vähän vähemmän ylistävästi!

Mukana oli myös tälläistä ällöä pentusaastetta Menon (Wirneen Melkoinen Menijä) muodossa!
Muuten Gatsby sai kehuja satunnaiselta ohikulkijalta. Olimme paikalla ensimmäisinä, joten juoksutin Gatsbyä pellolla. Pyysin sen luokseni, kun tietäpitkin lähestyi nainen sähköisellä pyörätuolilla huristellen. Käpy ei moista vehjettä ollut ennen nähnyt ja vaikka jättääkin pyörät ym hyvin rauhaan, niin päätin pelata varman päälle. Nainen pysähtyikin kohdallamme ja kehui kuinka tottelevainen koira minulla oli. Juttelimme siinä hetken koirista ja keskustelu ajautui Gatsbyn sinisiin silmiin. Sanoinkin, että moni on luullut sitä huskysekoitukseksi, mihin nainen tokaisi Gatsbyn olevan selvä bordercollie! Jouduin tässä vaiheessa tietenkin häntä korjaamaan ja selvästi oli uusi rotututtavuus hänelle ja sanoikin ottavan rodusta selvää. 

Gatsbyn ihana äippä Nessa (Windedos After Eight) näytti mallia.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Käpymies kolme kokonaista vuotta vanha!

Tänään on aihetta juhlaan sillä pieni aussieni meni ja täytti vuosia! Siitä alkaa pelottavasti kasvaa ihan aikuinen koira! Synttäreiden kunniaksi se sai pönöttää kuvissa ja kostoksi kaikissa päivällä ottamissani se näytti hakatulta pieneltä paralta. Illan hämyssä otin sitten uudet kuvat ja valo olisi voinut olla parempikin... Sainpahan kuitenkin kollaasiin matskua tämänkin vuoden osalta:


Illemmalla suuntasimme epävirallisiin agikisoihin ja olin jo hieman miettinyt, jos olisin ilmoittanut sen mölliluokan lisäksi kisaaviinkin. Rata oli kuulemma kakkosten tasoa, joten jänistin. Otin sitten kaksi starttia mölliluokkaan ja odotin taas painelevamme täysiä pitkin rataa. Toisin kuitenkin kävi ja möllirata oli pieni pyöritys hässäkkä, jota en vain oppinut. Katselin ensin kun alemmat säkäluokat menivät rataa ja opin sen suurinpiirtein kahdeksanteen esteeseen saakka. Aivoni eivät vain pystyneet parempaan. Meidän rataantutustumisvuorolla porukkaa oli ihan liian paljon tuntuisesti, kaikki törmäilivät toisiinsa enkä saanut kertaakaan vedettyä koko rataa kuivaharjoitteluna, sillä aina oli joku edessä ja siinä väistellessä sekä anteeksipyydellessä ajatus katkesi. Tuomarin meinatessa, että eiköhän kaikki ole saaneet radan painettua mieleensä, olin edelleen varma ainoastaan kahdeksasta ensimmäisestä esteestä. Voitte varmaan arvata, että rata meni sen verran kaaoottisesti, etten videota suostu jakamaan...


Harmittaa, kun menin mölleihin nimenomaan nostattamaan itsetuntoani, jotta uskaltaisin oikeisiin kisoihin, mutta tämän päivän rata oli kyllä itselleni aivan täysi järkytys. Sähelsin ensimmäisen ostamani vuoron läpi ja päätin, että ihan turhaan menisin toiste, kun en edelleenkään rataa osannut. Puolituttuni kävi kehumassa Gatsbyä hienoksi agikoiruksi ja Emma suostui hyvin pienellä painostuksella menemään meidän toisen radan. Ja hienosti Emma vetikin! Oli huolissaan, kun ei koskaan maxikoiraa ole ohjannut, muttei kyllä menosta olisi ikinä uskonut! Upeaa oli katsoa upeaa agieläintäni upeassa ohjauksessa! Oli varmasti Gatsbylle paras mahdollinen synttärilahja!



Odottelu sujui vaihtelevasti eli huutaen ja kiltisti. Tällä kertaa Gatsby oli autossa todella nätisti. Huusi hieman perääni, muttei ärjynyt sieltä kellekään tai kiljunut muiden agin perään. Kisan järjestelyistä johtuen (rataan pääsi tutustumaan vasta minien suorituksen jälkeen ja isompia säkäluokkia oli vähemmän) en ehtinyt ottaa Gatsbyä autosta niin aikasin kuin olisin halunnut. Lisäksi koitin epätoivoisesti opetella rataa katsomalla muita, joten koiruus pääsi vain pienelle lenkille ja oli täynnä räyhäenergiaa ensimmäistä keirrosta odottaessamme. Me olimme heti toisena eli ei ollut varaa pööpöillä missään kauhean kaukana. Gatsby oli aikas kamala ja se vuoroin ärräsi tai kiljui toisenk oiran suoritusta kannustaen. En tiedä, kumpi oli pahempi... Varsinkin, kun tällä kertaa kaikki muut tuntuivat käyttäytyvän oikein mallikkaasti... Toisella kierroksella isoimmat höyryt oli saatu hädellettyä ja Gatsby odottikin oikein mallikkaasti naksun ja namien lumoissa omaa vuoroaan. Se rähähti kerran Emman viedessä sitä lähemmäs lähtöä, mutta lopetti Emman käskystä. Radalla ja radan jälkeen se oli upeasti kuulolla, retuutti tyytyväisenä palkkaleluaan eikä suuttunut läheltäkään menneistä koirista. Tarvitsemme siis molemmat lisää harjoitusta kaikkeen kisaamiseen liittyen.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Käpy ja Katana kaltaisessaan seurassa

Gatsbyllä on takanaan elämänsä varmaan kaksi hauskinta päivää! Koska visiittimme jäi kovin lyhkäiseksi tämän vuoden Wirneen leirillä eikä oikein ehditty tapaamaan I-pentu porukalla, niin Jenny keksikin ehdottaa josko nähtäisiin ihan omalla pentuepoppoolla. Lopulta neljä kuudesta pääsi paikalle ja vanhempani antoivat mökkinsä I-kersojen käyttöön. Paikalla siis lopulta Gatsbyn lisäksi Ilo, Priya ja Tintti. Gatsby oli viimeksi mainitun siskonsa pyllystä hieman liiankin kiinnostunut, mutta siskokset laittoivat veljensä kuriin ja loppujen lopuksi homma sujui yllättävän kivuttomasti. Tosin Tintillä meni jossain vaiheessa Gatsbyn flirttiyrityksiin hermot ja Gatsby sai kuulla ihan kunnolla kunniansa! Enää ei meinannutkaan velipoika uskaltaa matkustajaksi Tintin häkkiin! 

Autossa matkustettiin vakavana ja visusti omilla puolillaan vaikkei väliseinää olekaan!
Autoilla huristelimme pienen matkan tiheästi asutettua mökkitietä kauemmaksi metsään, jossa omistajat pyllistelivät valtavia mustikoita napsien ja koirat rallattelivat keskenään. Gatsbyllä oli kova yritys saada siskoista leikkiseuraa ja olikin pienistäkin mielenkiinnon rippeistä liikuttavan onnellinen! Niin koirat kuin omistajatkin viihtyivät keskenään. Oli kiva jutella sisarusten eroista ja samankaltaisuuksista sekä naureskella koiramaisille kommelluksille. Lisäksi puhuttiin tietenkin myös kouluttamisesta ja Milli opasti meitä luopumisen saloihin. Minä puolestani järjestin koiraolympialaiset ja olin aivan innoissani löydettyäni vihdoinkin ihmisiä, jotka arvostivat yhdessä pelaamista ja leikkimistä! Olen vuosia kiduttanut synttärivieraitani erinäisillä ohjelmanumeroilla ja leikeillä (viimeksi järjestin mysteerihuoneen, jota kaikki eivät arvostaneet). Niinpä päätin kiduttaa Gatsbyn siskojen omistajiakin! Lajit oli tietenkin vanhoja tuttuja koirankoulutukseen liittyviä, mutta melkoisilla twisteillä.

Viestin yhtenä osana oli ottaa koirasta kuva ja Merlemyssyt selvästi häpesivät moista
kun taas Punanutut suorittivat rastin tyylillä!
Lopulta päätimme rasistisesti jakautua joukkueisiin koiriemme värien mukaan eli Punanuttuihin ja Merlemyssyihin. Ensimmäinen laji oli tunnistusnouto. Minä asetin viisi lelua riviin ja omistajan piti arvata, minkä lelun hänen oma koiransa tuo, kun se saa itse valita. Muut tunsivat koiransa täydellisesti ja kaikki siskot toivat omistajien veikkaaman lelun. Gatsby ei ollut leluista juurikaan kiinnostunut vaan se olisi halunnut riekkua siskojensa kanssa. Me emme siis voittaneet joukkueellemme täysiä pisteitä vaikkakin toisella kerralla Gatsby arvaamani lelun toikin. Tämän jälkeen oli noseworkin vuoro. Tällä kertaa koetukselle joutuivat omistajien nenät eli tehtävänä oli tunnistaa viisi hakupurkeissa usein käytettyä herkkua vain hajun avulla. Tintin emännän Sarin nenä oli ilmiömäinen ja hän nappasi merletiimille tämän lajin voiton!



Seuraavaksi oli vuorossa viesti. Tiimin jäsenet suorittivat vuorotellen radan, jossa oli muunmuassa koirankantoa ja ohjattua noutoa (omistajaa ohjattiin silmät sidottuna noutamaan lei) ja namien kopittelua. Naksutinkoulutuksessa pääsimme kouluttamaan koiraa paljon vaikeammin koulutettavaa eläinlajia eli toisiamme! Oli kyllä melkoisen hauskaa koittaa arvailla ja tarjota asioita ja oikeasti oli hieno tunne kuulla se palkkanaksu oikeasta toiminnasta! Samalla kyllä ymmärsi koiraakin harjoituksen kautta paremmin. Oli yllättävän vaikea välillä ymmärtää, mistä naksu olikaan tullut, jos meni häslänä tekemään useampaa asiaa samaan aikaan! Sokerina pohjalla oli vielä oman koiran tunnistaminen silmät sidottuina ihan vain käsikopelolla. Minun oli helppo tunnistaa omani, sillä sain noin miljoona järjettömän iloista pusua! Merlemyssyt saivat riivittyä voiton yhden pisteen marginaalilla ja palkkioksi pääsivät nauttimaan Punanuttujen lämmittämästä saunasta, josta ryhdistäydyimme sateesta ja viileydestä huolimatta uimaan. Vietimme tois kivat pari päivää yhdessä ja jos tästä oikeasti kehkeytyisi perinne, niin en panisi yhtään pahakseni!

Kaverikuvassa Priya (Wirneen Ilmalento), Ilo (Wirneen Ilopilleri), Tintti (Wirneen Ilmiliekki) ja Wirneen Ikiliikkuja itse

Iltapäivällä suuntasimme vielä agittamaan ja siskojen omistajat minulle vähän meinasivatkin, ettei Gatsby varmaan ole ihan parhaassa tikissä treeneissä. Se kuitenkin veti kiltisti sikeitä autossa ja oli hallilla valpas kuin partiolainen ja aivan yhtä valmis kaikkeen! Treenit olivat taas aivan huikean kivat! Jouduin juoksemaan ihan hulluna, mutta myös kerkesin yllätyshyvin! Yhdesäs kohtaa koira pääsi painamaan kolmen putken verran, jonka jälkeen se piti saada takaakierrolle seuraavalle hypylle. Yllättäen Gatsby viiletti putken nopeammin kuin minä putken vierellä, mutta kun sille hihkaisi oikeaan aikaan "kierrä" kaskyn, niin tuohan meni ja suoritti takaakierron minun ollessa melkoisen kaukana! Muutenkin se teki todella päteviä puomeja ja tätä vauhtia meidän kontaktiongelmat ovat pian historiaa! Eikä siinä vielä kaikki! Gatsby odotti omaa vuoroaan sairaan nätisti ♥ Se ei kiihtynyt muiden agittamisesta vaan pääsin naksuttelemaan sitä todella paljon. Ainoa tuhmuus mitä se treeneissä teki oli aivan liian ihanan Minna luokse karkaaminen! Minua ohjeistettiin ohjaamaan ja Gatsby hengasi vapaasti vierelläni. Minna tuli vetämään rallytreenejä ja Gatsbyn itsehillintä petti sen kuullessa yhden suosikki-ihmisensä äänen aidan takaa. Saattoi siinä sitten olla hetkessä väliaita nurin ja Minnalla pari pusua poskella. Eihän tuolle voinut olla edes vihainen, kun se oli niin vietävän onnellinen ja minä olin äärettömän haltioissani treeneistä muuten!