tiistai 27. syyskuuta 2016

Ongelmallisten otusten kerho

Pelastusporukassamme alkoi uusi ryhmä ongelmallisille tapauksille. Ryhmään sai hakeutua, jos koirakolla oli jotain, mikä estää tällä hetkellä pelastuskokeisiin osallistumisen. Osa on ryhmässä työstämässä esimerkiksi ilmaisua, mutta meillähän ongelmana on se surullisenkuuluisa urosrähinä. Olen palannut Gatsbyn kanssa alkeisiin eli palkkaan sitä ahkerasti kontaktin tarjoamisesta. Olen vihdoin tajunnut luopua sen houkuttelusta missään asiassa ja minun kanssa puuhaaminen on aina palkkio. Olen palkannut sitä myös nyt perusasentopaikassa eli jalkani viereen, jotta sekin ehdollistuisi aina vain kivemmaksi paikaksi koirulin mielestä. Eilen sitten pääsimme tositoimiin Wictorin avustuksella. Palautin Gatsbyn häkkiin, jos se aloitti heti ulostullessaan rääkymisen. Hyvin tajusi poikkeli idean, sillä se tarjosi pari kertaa ihan itsekin häkkiin menoa rääkäistyään. Lopulta pääsimme muiden ilmoille ilman kauheaa huutokonserttia. Tottahan toki Gatsbystä ääntä ehti harjoituksen aikana lähteä, mutta aivan käsittämättömän vähän aikaisempiin kertoihin nähden! Pystyin naksuttelemaan sille muiden rauhassa katsomisesta ja sen häntä oli suurimman osan ajasta rentona eikä ylhäällä mahtipuuhkana. Se haki itse kontaktia ja haki myös perusasentoon omatoimisesti. Jos se rääkyi, niin en huomioinut ollenkaan, mutta keräsin hihnan lyhyemmälle, jottei voinut seilata aivan holtittomasti. Tällä kertaa pääsimme jopa lähentymään Wictoria ja Gatsbyn asenne oli todella maltillinen. Vielä viime kerralla Gatsby sai aina puolen minuutin välein ärsytyskohtauksen, mutta nyt se oli enimmäkseen ihan hiljaa. Huutaminen oli ilokseni myös enemmän sellaista kiihtynyttä "mäkin haluun" kuin "mene v*ttuun mun reviiriltä!"-huutoa. Kyllä, tämä tekee minut onnelliseksi! Jos homma jatkuu tätä rataa, niin mehän hitto vieköön voidaan oikeasti selättää tämä ongelma! Itselle on ollut vaikeinta se ajatus, ettei koirani saa mitään negatiivista seuraamusta huonosta käytöksestään. Myös ajatus siitä, että auktoriteettini pitäisi riittää huonon käytöksen kieltämiseen, on painanut ja johdatellut aivan väärille urille. Nyt haemme rauhallisuutta ja positiivisuutta urostenkin kohtaamiseen, mikä ainakin nykyisten tulosten valossa näyttäisi olevan se tie sinne onnistumiseen.

Kuvan napannut Jenny Söderlund

Lopuksi herra Pätevyyspakkaus pääsi ID-jäljestämään yhden maalimiehen huonosti hajuja imevällä varikkoalueella. Parit rakennustenkulmatkin tuli kierrettyä, mutta niin se vain alun pienen palloilun jälkeen seurasi nokkaansa (ja nimenomaan sitä jälkeä!) todella taitavasti ihan perille asti! Ei tuntuneet kulmat missään!

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Omatoimista ja ohjattua

Paristi olemme taaseen pelastelleet ja Gatsbylle on tehty tahallaan haasteita treeneihin. Sille on ollut lähellä olevat maalimiehet vaikeita, sillä Gatsby ei osaa aina päättää, kumpaa ilmaisisi. Ekoissa treeneissä läheisyys ei tuottanut ongelmaa, koska Gatsby ei saanut hajua kuin yhdestä kerrallaan. Ohjaaja koitti sen sijaan väärinymmärryksen seurauksena saada koiransa etsimään tyhjää aluetta ja sieltä kuvitellun maalimiehen löytämään. Onneksi Käpyläinen on emäntää pätevämpi eikä taipunut paineen alla valeilmaisuun! Toisella erää lähekkäiset tuottivat jo oikeasti pään vaivaa. Gatsby vaihtoi ilmaisemaan tullessaan hajua eikä sitten meinannutkaan enää muistaa, ettei tätä ensimmäistä hajua oltukaan minulle missään vaiheessa ilmaistu. Vaikka pörräsimme alueella uudelleen, Gatsby ei hajuun meinannut reagoida. Onneksi lopulta se sai hehkulamppu hetkensä ja viimeinenkin pääsi mönkimään roskiksestaan ulos. 




Omalla ajalla kävimme Minnan ja Novan kanssa jälkihommissa. Veljekset tekivät aika kauheaa jälkeä viime kerralla, mutta nyt molemmille saatiin onneksi onnistumisia. Otin ID-jäljen tapaisen eli Minna jätti esineen maahan ja meni piiloon. Koska ahnehtiminen on kivaa, niin vaikeutin harjoitusta vain kahdella tavalla, köh köh. Olimme paikassa, jossa ei todennäköisesti ollut ollut vähään aikaan muita eli aikas hajuton metikkö. Niinpä Gatsby joutui kiljumaan odottamaan autossa, kun Minna katosi. Lisäksi halusin koittaa saada ilmaisunkin Gatsbystä irti eli emme ottaneet suorapalkkaa. Näissä treeneissä löytyi myös ratkaisu kaikkiin mahdollisiin tulevaisuuden motivaatio-ongelmiin. Gatsby rrrrrakastaa Minnaa ja lähti tämän jäljelle kuin ohjus. Edes tukevasti ylipainoinen ohjaaja ei meinannut riittää jarruksi aussien etsiessä yhtä lemppari-ihmisistään. Käpytin painoi menemään kuin höyryjuna ja minä jarrutin takakenossa, minkä pystyin. Yllättäen Minna löytyi ja omaksi ilokseni hänet myös ilmaistiin täydellisesti! Teimme vielä toisen lyhyen jäljen ja vaikka Gatsby näkikin selvästi mihin Minna meni, niin silti se käytti nenäänsä jälkeä seuratessaan. Jälleen Minna ilmaistiin ja olin kaikin puolin todella tyytyväinen pieneen koiruuteeni!


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Oppia ominaishajusta

Kokeilimme jotain uutta, ihmeellistä ja sangen mielenkiintoista nimeltä ID-jälki! Kyseessä on nuuskutushomma, jossa koiran pitää seurata juuri tietyn ihmisen hajua. Kaikilla ihmisillä on jokaiselle ominainen hajunsa, jonka avulla koira voi erottaa meidät toisistamme. Teoriassa koiralle annetaan alkuhaju esimerkiksi etsittävän vaatekappaleesta ja koiran pitää seurata tämän jälkeen vain tämän kyseisen ihmisen ominaishajua vaikka muidenkin hajuja olisi tarjolla. Kouluttajana toimi Minna Pessi ja hän piti meille alkuun hyvän ja kattavan teroiapläjäyksen niin ID-jäljestä kuin hajujen liikkumisestakin, koiran luonnollisia nuuskutusominaisuuksia unohtamatta. Isoin ero moneen muuhun jälkihommaan verrattuna oli se, että koira saa jäljestää siellä, missä haju oikeasti on. Monesti koiraa opetetaan seuraamaan kohtaa, missä askeleet ovat vaikka ihmisen haju saattaisi ollakin tämän jäljen vieressä. ID-jälki tähtää nimenomaan ihmisen löytymiseen. Minna ymmärsi hyvin, miten haju liikkuu (tai miksi se ei liiku) ja mitkä asiat vetävät hajua itseensä. Koko viikonlopun saimme käytännön demonstraatioita hänen puheistaan, kun seurasimme koirien työskentelyä. Hajut olivat usein juuri siellä, missä Minna oli ennustanutkin niiden olevan.

Perjantaina kävimme viihdyttämässä Rocky-shelttiä ensin lenkillä ja sitten emäntä viihtyi oikein hyvin munkin ja teekupposen äärellä mukavia Rockyn perheen kanssa jutustellen. Hienosti pysyi Gatsbykin 40cm korkean aidan takana!

Kyseistä jälkeä voi alkaa harjoittelemaan monella eri tavalla, mutta Minnan kanssa yhdistimme alkuhajun heti "tositoimiin". Eli suuntasimme teorian jälkeen ulos, missä maalimies näytti koiralle hajustamansa esineen ja sen päällä vielä esitteli koiran palkkaa. Tämän jälkeen koira sai katsoa, kun maalimies lähti piiloon ja jäljelle lähdettiin saman tien. Nämä ensimmäiset harjoitukset eivät meidän kohdalla muistuttaneet juurikaan jäljestämistä vaikka koitin epätoivoisesti pistää Gatsbylle jälkivermeet päälle ja käytin vielä "jälki" käskyä homman alkuun. Näin kuitenkin minua tiiviisti silmiin napottavasta, lähtölupaa kysyvästä koirastani, että se oli menossa hakuilemaan. Sain sen kiinnostumaan kyllä jätetystä hajuartikkelista ja Gatsby tarjosi jopa maahanmenoa pariin otteeseen niin kuin esinettä jäljellä kuuluukin ilmaista. En käyttänyt meidän hakukäskyä ja alkuun meno oli hieman kysyvää. Nopeasti sain kuitenkin toimia liinassa jarruna ja Gatsby risteili edestakaisin hajun perässä. Tätä se tekee luonnostaan hakuillessa eli ilmavainua hyödyntäessään. Kyllä se välillä laittoi nokkaa toki maahankin, koska tuppaa olemaan pieni sekäkäyttäjä, mutta jäljestyksestä meidän metsäversiot olivat aika kaukana. Hyvin kuitenkin hajun jättäjä löytyi ja otin suorapalkan käyttöön, ettei Gatsby tulisi ilmaisemaan minulle. Toki taidan kohtapuoliin ottaa tuleviin harjoituksiin ilmaisutkin käyttöön.

Ensimmäinen harjoitus tältä päivältä. Maassa näkyy hajulähde ja juuri kuvan ulkopuolella seinän vieressä pestään autoa.
 (Kuva Tiina Mansikkamäki)
Minna lohdutti, että seuraavan päivän harjoituksissa Gatsbykin saataisiin paremmin jälkimoodiin, sillä siirryimme metsästä huoltsikka/ostoskeskushärpäkkeen ympärille. Ihmisiä oli siis parkkipaikalla ja kompleksin ympärillä muitakin kuin me. Olin todella tyytyväinen siihen, että Gatsby taisi ihan oikeasti ymmärtää etsiä juuri alkuhajun aiheuttajaa (joka oli myös sen palkat vienyt!), sillä se meni muista ihmisistä ohi. Gatsbyä ei haitannut autonpesijät vaan se kiersi heidät (niin läheltä että huikkasimme pienet anteeksipyynnöt häirinnästä) ja ostoksilta tulleen miehen. Edes liukuovet eivät hämmentäneet urheaa etsijääni ensimmäisellä kierroksella vaikka haju kulki seinää pitkin. Hieman näki herneiden päässä pyörivän, sillä Gatsby pysähtyi yhdessä vaiheessa hieman hyvin hajustettua kohtaa miettimään. Jatkoi kuitenkin itsekseen ja lihapullavaras löytyi!

Mietintätuokio kaupan ovella (Kuva Tiina Mansikkämäki)
Gatsby oli niin taitava nenänkäyttäjä, että seuraava harjoitus oli vielä vähän vaikeampi. Varkaamme kulki jälleen seinänviertä, mutta tällä kertaa avoimet liukuovet aiheuttivat pienen mietintähetken. Hienosti Gatsby kuitenkin jätti kaupan tavaroita järjestelevän myyjän rauhaan ja minäkin maltoin melkein olla auttamatta sitä (Minna ehti onneksi keiltää!) Niinpä pätevyyspakkaukseni päätteli, ettei haju mennytkään liikeeseen sisään ja jatkoi matkaa. Tänään näkyi hyvin se, että koira kulki selvästi lähes koko ajan hajulla ja antoi sen imeä itsensä mukaan. Koska Gatsbylle oli tehty pari haastavempaa harjoitusta, sai se vielä yhden juoksevan maalimiehen, jonka perään se myös sai juosta vaikkakin emäntä riippakivenä liinan jatkona mukana! Oli kyllä ihan huippu kiva viikonloppu niin minulle kuin selvästi koirallenikin! Lähinnä Wirneen porukalla oltiin liikkeessä ja mukavempaa porukkaahan saa hakea! Lisäksi houkuttelin pelastuskoirakaverini (ja valokuvaajani) Tiinan mukaan, jonka kanssa olemmekin päättäneet näitä harjoituksia nyt innolla jatkaa! 

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Hajuhommia


Menneinä päivinä on käyty useampaankin otteeseen pelastelemassa vaikkei omistaja siitä juuri blogiin olekaan saanut juttua kirjoitettua. Eräissä treeneissä harjoittelimme pitkää kertomismatkaa, joka tuli tarpeeseen, sillä Gatsbyllä tuppaa ajatus välillä pitkässä matkassa katkeamaan. Ensimmäinen ilmaisu meni aivan kuten pitikin vaikka siinä oli pupu bonushäiriönä! Gatsby ei tainnut pitkäkorvaa onneksi huomata, mutta minä pidätin hetken hengitystäni rusakon lähtiessä loikkimaan meitä karkuun. Ainoa miinus oli se, että Gatsby ehti mielestään käydä viereisessä ojapurossa viilentymässä minua odotellessaan. Toisella maalimiehellä taas työsti hajun hienosti ja irtosi kivasti. Minutkin koiruli vielä löysi, mutta ilmaisua ei tullutkaan. Otimme maalimiehen ylös ja minä pyysin Gatsbyn maahan odottamaan. Maali sitten antoi minulle palkkarasian ja minä hieman voivotellen laitoin sen koiran nähden omaan taskuuni. Kolmas maali sitten ilmaistiinkin, mutta sahaaminen jäi vähän laiskaksi eikä minua viitsitty kauheasti ylämäestä haeskella. 

Liitävän vauhti-Käpyläisen on kuvannut Jenny Söderlund

Olemme käyneet myös vanhassa palolaitoksessa ja taas sai huomata kuinka oudosti hajut rakennuksissa liikkuvat. Gatsbyn oli todella vaikea paikantaa suihkuverhon takana olevaa maalia, sillä haju oli keskellä viereistä huonetta. Hajun kohdalla minulla olikin tanssiva pieni koira, joka tarkisti epätoivoisena patterien taustat ja lavuaarinkin maalimiehen varalta. Lopulta pienellä ääniavulla Gatsby luopui hajusta ja löysi vihdoinkin sen lähteen. Hienosti ilmaisi vaikka oli melkein vieressä. Kaappirivistöstä se sen sijaan löysi heti juuri sen haisevimman kaapin! Paikalle ilmestyi myös porukka bändiharkkailemaan eikä musiikki aina ollut Gatsbyn mieleen vaan se jäi välillä kuuntelemaan pää kenossa toisten musisointia. Hienosti meni kaikesta huolimatta!

Lauantain lenkkiseurue eli Gatsby, Elsa ja Mimmi

Olimme Tarun kanssa eilen ainoat treeneihin ilmoittautuneet. Sovimme kuitenkin, että Taru menisi Gatsbylle piiloon ja lopuksi lähtisimme kimpassa lenkille Mimmin ja Elsan kanssa. Kuljin tahallaan pitkin tyhjiä alueita ja Gatsby teki hommia hieman laiskasti hajujen puuttuessa. Tämän olen huomannut ennenkin eli tuo liikkuu hajustetulla alueella todella paljon aktiivisemmin kuin hajuttomalla. Teki kuitenkin hommia, risteili laiskan puoleisesti, mutta tarkensi todella kivasti ihan itse! Päätin kuvata treenin, mutta kännykkäni oli asiasta eri mieltä ja pimahti totaalisesti. Ensin kuva meni täysin valkoiseksi, sen jälkeen täysin mustaksi ja sitten jännän vihreäksi. Lopulta jouduin käynnistämään koko laitteen uudestaan, jotta pääsin jatkamaan videointia. Videolla esiintyy normaalia vähemmän pissaileva, normaalia laiskemmin liikkuva, mutta perus Käpymäisesti löydöstä riemastuva pikku koira!




Gatsby ei ollut taaskaan kauhean kiinnostunut Elsasta, sillä metsässä oli paljon kivempi tutkia hajuja. Elsa kantaa usein jotain suussaan ja saikin Käpyn välillä kiinnostumaan kepeistään. Jonkin verran koirat siis juoksentelivat leikkien, mutta ainakin omistaja nautti lenkkiseurasta koiransakin edestä! Menee kyllä lenkki niin hujauksessa, kun on seuraa ja uusia lenkkihoodeja kaupan päälle. Ennen autoille menemistä koirat spurttailivat vielä treenialueellamme kunnes Gatsby vingahti ja nosti tassun ilmaan. Menin katsomaan mikä sillä oli ja ihan kunnon anturanriekale lärpätti tuulessa. Nappasin koiran varmuudeksi syliini, sillä koko tassu oli niin hiekkainen, etten ollut yhtään varma vamman vakavuudesta. Matka ei onneksi ollut pitkä, mutta reilu 20 kilon kantaminen ei silti ole ihan kevyttäkään hommaa. Autolla huuhtelin tassun ja Gatsby ehti omatoimisesti nypätä riekaleen irti. Verta ei tullut eikä haavassa näyttänyt onneksi olevan mitään sinne kuulumatonta. Kotona vielä putsasin huolella, laitoin lääkesalvaa ja kielsin nuoleskelemasta. Haava oli jo tänään kuivan ja siistin näköinen, kunnes joku keksi innostua naapurin ihanasta tädistä pienen juoksuspurtin verran. Nyt se punoittaa taas vähän, mutta on onneksi aika ylhäällä jalassa eli ei normaalisiti kävellessä ota maahan. Hieman koomisen korkealle Gatsby tassuaan nostaa, mutta kulkee kuitenkin kivuttoman oloisesti. Olen siis optimistinen paranemisen suhteen! Ja juuri kun puhuttiin Tarun kanssa vaakuutuksista ja kehuin, kuinka vähän tuo on telonut itseään!

Anturanlärpäke

lauantai 3. syyskuuta 2016

Kisamainen treeni

Seuramme järjestää kuukauden välein kisamaisen treenin, joka on normaalista poiketen myös isolla kentällä. Normaalisti hallimme on jaettu kahtia eli harvoin pääsee kokeilemaan millainen se kisamitoilla varustettu agirata oikeastaan onkaan. En ole aikaisemmin uskaltautunut mukaan, sillä radat ovat usein 2.-luokan tasoa ja olen pelännyt vain kyllästyttävän kaikki kysymyksilläni. Onnekseni ratapiirros postattiin nettiin jo etukäteen, joten ehdin pähkäillä jo kotosalla ohjauskuvioita. Lisäksi pääsin tutustumaan rataan oikein hyvissä käsissä eli sain paljon neuvoja eri kohtien suorittamiseen. Kaiken kaikkiaan siis oikein hyvät treenit tuli vaikkakaan kertaakaan ei saatu puhdasta suoritusta aikaiseksi.

10 putki olikin keinu ja 11 okseri, muuten tehtiin kuvan mukaista rataa.
Olin todella mielissäni siitä, että Gatsby teki puomin hienosti alustan avulla (jolla ei ollut namia). Se eteni vauhdikkaasti ja sillä oli erinomainen fokus kontaktille! Tämän jälkeen yllätyksenä tulikin muuri, jota Gatsby ei osannutkaan hakea. Minua varoiteltiinkin jo etukäteen, että nurkkaan osoittava muuri voisi olla haastava, mutta Gatsby ei oikein hahmottanut muuria ollenkaan. Se kääntyi sen edessä ja katsoi minua ihmeissään, että mihin minä sitä oikein ohjasin!? Muuria siis enemmän treeniin, jotta koiruli hahmottaa senkin olevan ihan oikea este! Kolmesti juoksimme radan ja kahdesti Gatsby väisti eteentullutta muuria. Ensimmäisellä kierroksella se ei kuunnellut minua vaan teki lähes eeppisen upean lentokeinun! Keinu ei juurikaan ehtinyt laskea vaan pysyi melkein lähtöasennossa... Olen koittanut nyt matalampaa (ja toivottavasti rauhallisempaa sekä voimakkaampaa) käskyä keinulla, jotta Gatsbyn olisi helpompi erottaa se puomista. Ongelmiahan ei ole enää toisella kierroksella, sillä kunhan Käpy on oppinut juuri tämän esteen olevan keinu, niin tulee sen nätisti. Vielä on kuitenkin matkaa saada se suorittamaan keinu oikein jo ensiyrittämällä.



Okseri meillä on ollut tasan kerran treeneissä ja silloin Gatsbyn oli hankala hahmottaa sitä eli hyppäsi vain ensimmäisen riman ja tiputti toisen. Tänään se kuitenkin suoritti okserin kuin vanha tekijä, upea Käpy! Se myös teki 15 putken ihan super hienosti irroten, kun kolmannella kerralla uskalsin luottaa siihen tarpeeksi. Kepit olivat joka kerta täydelliset samoin kuin rengas!!! Vaikka juoksin sivussa, niin silti se teki renkaat juuri sieltä, mistä pitikin! Kaiken kaikkiaan kivasti haastava rata, josta tuli hyvä mieli molemmille! Lisäksi oli kiva nähdä oman treeniryhmän ulkopuolisia agittajia ja nähdä itselle uusien koirien suorituksia.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kisaamaan vai eikö kisaamaan, kas siinä vasta pulma!

Kisakärpäset ovar surranneet pääni ympärillä jo hyvän tovin. Samalla kun uskaltaudun eksymään kisatoiveuniini, niin perhoset iskevät hävittäjälentokoneiden lailla mahan kimppuun. Olen miettinyt miksi minulla on aina vain yhtä epävarma fiilis agikisauran korkkauksen suhteen. Ajattelin, että jos tunnistan kisakynnystä nostavia asioita, niin ehkä niihin alkaa syntyä ratkaisujakin.



1. Lajin tuntemisen vaikeus
En millään hahmota sitä, miten laji etenee. Minulla ei ole päässäni mitään punaista lankaa, joka etenisi luottamustaherättävän loogisen lineaarisesti. Opimme joka ikisissä treeneissä jotain uutta. Niinpä päähäni on syntynyt ajatus siitä, että agilityssä on loputon määrä opittavaa enkä todellakaan ole kisavalmis, jos en edes kaikkia mahdollisia ohjauskuvioita osaa. Agilityssä ei ole mitään selvää listausta liikkeistä, jotka on hyvä osata ennen ensimmäisiä kisoja. Näin en voi tarkistaa mistään, täytämmekö koirakkona ykkösluokan suorittamiseen vaaditut kriteerit. Jos jossakin lukisi millä minimimäärällä ohjauskuvioita kisoihin kannattaisi mennä, olisin todella onnellinen!

Rohto: Olen selaillut ykkösluokan ratapiirrustuksia netissä ja koittanut hahmottaa, selviäisinkö radasta. Tuleeko jo piirrustusta katsoessani sellainen tunne, etten tiedä, miten radalla etenisin vai osaanko ratkaista ongelmat. On tietenkin eri asia käydä suorittamassa rata kuin vain katsella sitä, mutta luon mielikuvaharjoitteen, missä suoritan radan Gatsbyn kanssa. Tuleeko kohtia, joissa en tiedä, miten saisin koiran ohjattua oikeaan paikkaan ja mitkä voisivat olla juuri sen radan kohdalla meidän heikkoudet? Enimmäkseen on tuntunut, että suurin ongelma helpoimmissa kisaradoissa on oma ehtiminen eikä niinkään ohjauksen vaativuus. Tämä on ollut helpottava huomata ja auttanut luomaan treeneihin strategiaa; olen panostanut putkiin irtoamista ja eteenpäin menemistä vaikka jäisin jälkeen. Koiralle siis eväät suorittaa itsenäisesti, jolloin onnistumismahdollisuutemme kasvavat. 

Palkka suussa on kiva suorittaa esteitä ihan itsekseenkin!
2. Treeniosaaminen vs kisaosaaminen
Viimeksi kun kokeilimme kisaavien rataa epiksissä, niin Gatsby ei tehnyt keppejä kolmesta yrittämisestä huolimatta oikein. Lopetin siihen, sillä se osaa kyllä kepit. Kertoessani meidän vanhalle kouluttajalle saman tarinan hän meinasi, ettei Gatsby osannutkaan keppejä kisatilanteessa. Tämä herätti paljon omia ajatuksiani ja aiheutti heti syyllisyyttä. Olisi vain pitänyt auttaa se koira onnistumaan kepeillä! Gatsby ei ole tuhma aksaaja eikä tee tahallaan väärin. Tätä ei pidä unohtaa kisoissa omasta jännityksetäkään huolimatta!

Rohto: Kisakokemuksen haaliminen. Ei siinä muu auta. Kukaan ei pysty kertomaan, miten suoriudumme kisoista. Ainoa tapa on käydä kokeilemassa. Näissä epikset ovat auttaneet ja pitäisi koittaa ehtiä änkeä taas sellaisiin.

Välikevennyksenä kutiava Käpy (Kuva Jenny Söderlund)

3. Oma asenne, päällimmäisenä epävarmuus
Rally-tokon kisaamisen aloittaminen oli helppoa, koska tiesin koirani (ja itseni!) osaavan kaikki tarvittavat liikkeet. Ainoastaan kisakokemus oli uutta, mutta olin varma meidän osaamisesta. Agilityssä en vieläkään hahmota, mitä kaikkea meidän pitäisi varmuudella handlata, jotta selviäsimme kunnialla ensimmäisen luokan radan läpi. Ennen kaikkea huolettaa haluni olla reilu koiraa kohtaan. Mielestäni ei ole reilua viedä sitä kisaamaan, jos en ole suhteellisen varma onnistumisprosentistamme. Jos emme osaa tarvittavia palikoita, niin kisoissa onnistumista turha odottaa. Minua ei ajatuksena hyllyt häiritse, mutta en halua huonoa fiilistä kisoista. Kummallekaan. Onnistuin meinaan luomaan Gatsbylle huonon fiiliksen rallykisoihin enkä halua samaa fiilistä agikarkeloihin!

Rohto: Mietin, mikä olisi pahinta mitä kisoissa voisi tapahtua ja olen tullut siihen tulokseen, ettei oikeastaan mikään. Jos ohjaan huonosti ja tulee hylly, niin mitä sitten? Jos itse kaadan esteen tai vedän rähmälleni, mitä sitten? Niin kauan kun koirani ei karkaa radalta kenenkään päälle, kaikki on hyvin. Mikään agiliitoon liittyvä ei minua oikeastaan loppupeleissä kauheasti harmittaisi. Vaikka mitä tapahtuisi, niin koiralle ei osoiteta minkään menneen pieleen. Se on aina se paras mahdollinen pieni agikiituri koko maailmassa! Koen onnistuneeni tämän viestin välittämisessä koiralleni yleisesti hyvin. Meidän suhdetta ei yhdet agikisat voi pilata!

Gatsby ainakin nauttii treenaamisesta ilman kisojakin!

4. Muutoksien pelko
Agi on ollut todella kivaa. Ihan huippu super hyper hauskaa. Mitä jos tämä rento leijunta fiilis on syntynyt siitä, etten ole ottanut yhtäkään paineen hippusta kisaamisesta. En osaa kaivata jotain tiettyä määrää edistymistä treeneissä vaan kaikki uusi on mahtavaa ja mielenkiintoista. Mitä jos uudesta alkaakin kasvaa ahdistavaa kisaamisen myötä? Mitä jos syntyy halu edetä omia tai koiran rahkeita nopeammin? Mitä jos vääjäämätön epäonnistuminen viekin iloa harrastamisesta?

Rohto: Pelot on tehty voitettaviksi. Pitää pyrkiä pitämään se oma pääkoppa kuosissa eikä ottaa paineita kisaamisenaloittamisen jälkeenkään. Se, että nyt korkataan kisat ei tarkoita sitä, että on pakko alkaa aktiivisesti kisaamaan. Haittaako tuo, jos kisojen välissä on vaikka useampi kuukausi tai jopa vuosi tai enemmän? Kisaamisen voi aina vain lopettaakin. Myönnän, että kisaamiseen innostaa tietenkin ne tulokset. Jokainen kisaonnistuminen antaa toisaalta potkua sinne treeneihin ja on todistusaineistoa siitä, ettei harrastukseen satsattu aika ja raha ole mennyt täysin hukkaan. On kiva, kun on jotain, mitä tavoitella. Sitä pitää sitten jossain vaiheessa oikeasti yrittää myös saavuttaa.

maanantai 29. elokuuta 2016

Elämää treenitantereen ulkopuolella

Blogi tuntuu täyttyvän treenipostauksista toisensa perään. Niinpä ajattelin kehua, että koiralajeissa editymisen lisäksi myös arjessa ollaan menty eteenpäin. Meillähän on arki normaalisti suhteellisen mutkatonta, jos kaikki sujuu totutusti, mutta vierailut muualle tai meillä vierailevat ihmiset saavat Gatsbystä usein niitä vähemmän ihania piirteitä esille. Se on kuitenkin suhtautunut koko ajan rauhallisemmin siihen, että meillä käy joku ja pystyy nukkumaan vieraiden joka liikkeen seuraamisen sijaan. Mökkeilimme venetsialaisten kunniaksi viikonlopun veljieni ja heidän lastensa kera. Lasten suhteen ei ole koskaan mennyt paremmin! Gatsby kuunteli lapsia pääosin hyvin eikä pussannut ketään hengiltä. Sitä sai silittää ilman kauheita hepuleita ja vastavuoroista rakkausmyrskyä. Jopa vuoden ikäinen kummityttöni sai nauttia pääosin omasta henkilökohtaisesta tilastaan ja innostui jopa antamaan kätensä omatahtoisesti koiran nuoltavaksi. Gatsby puolestaan kunnioitti myös sitä, että käsi vietiin vuoroin pois innokkaan kielen ulottuvilta. Eihän kaikki edelleenkään ollut täydellistä, sillä pieni parka innostui aina kauheasti jälleennäkemisestä, jos se oli käynyt lenkillä tai osa porukasta oli välillä käynyt vaikka pihalla ilman sitä. Rauhoittumisprojekti on siis edelleen work in progress, mutta kehitystäkin on tapahtunut!

Kuiva koira
Suuri ja kuolaava kehitys koettiin tänään, kun saavuimme kotiin. Päästin Gatsbyn takapihalle ja kohta sieltä kuului Gatsbyn vartiohaukahdus. Sen enempää ajattelematta huikkasin vain, että ei hätää ja niinpä puhina loppui. Gatsby vahtii ihan erilailla esimerkiksi mökillä ja vahtiminen jää usein päiväksi tai pariksi "päälle". Koirulini tuli itsekseen sisään, kun kehuin sen hiljenemistä. Jokin sen olemuksessa kuitenkin hieman itseäni hämmensi ja päätin käydä kurkkaamassa, mille se oli pöhissyt. Yllätykseni oli suuri, kun näin naapurin nöffin aidan läpi tuijottamassa meille päin. Gatsby on pystynyt taas jättämään nöffipaholaiselle räyhäämisen ja tulemaan kutsusta sisään, mutta se on aina ehtinyt kirota rääkyen ennen kuin olen sen sisään saanut. Nyt se kuitenkin lopetti rähjäämisen ensin, rauhottui ja tuli pyytämättä sisään! Aivan huikeaa luopumista! Olen siitä niin ylpeä ja jos tämä tulee tavaksi, niin olisin sanoinkuvailemattoman onnellinen! Muutenkin Gatsby on osoittanut nopeampaa palautumista rähjäämistarpeestaan ja toivon tämän olevan lupaava askel oikeaan suuntaan eikä vain joku hämäävä ihmeellinen helppousvaihe...

Märkä koira

maanantai 22. elokuuta 2016

Mahti maanantai!

Kaikki on onnistunut tänään! Käytiin omalla ajalla agittamassa ja Gatsby teki renkaan joka kerta oikein välittämättä siitä, missä minä haahuilin! Muutenkin teki ihan täpöllä ja upealla asenteella sekä onnekseni hiljaa! Kun olimme lähtemässä, niin paikalle saapui australianterrieriuros ja molemmat koirat sanoivat toisilleen kirosanan. Tilanne kuitenkin rauhottui ja jäimme juttelemaan terrierin omistajan kanssa hetkeksi. Käpy pysyi koko tämän ajan maassa makoilemassa ja otti suhteellisen rennosti! Tokoilemassa ollut pörrökoirakin, jonka kanssa Gatsby on aikasemmin rähjännyt, sai mennä ohi ja Käpy pysyi ihan hiljaa. Voi sydän sitä rauhallisuuden määrää! ♥ Käytiin fyssarillakin ja pientä jumia, muttei mitään harrastuksia rajoittavaa, jee!

Herra söpimys itse!

lauantai 20. elokuuta 2016

Pitkästä aikaa taas pelastelun parissa

Pelastustreenit ovat palanneet kesätauolta ja ensimmäinen treenikerta meni testaten, että koira vielä homman muisti. Parin onnistuneen treenin jälkeen otimme pitkästä aikaa outoja maalimiehiä; yksi höpötteli, toinen oli kiven päällä sadeviittaan verhoutunut möykky ja kolmas liikkuva. Gatsby on käyttäytynyt melko maalimiesystävällisesti, tosin sadeviittainen sai ison pusun (muttei ryykäämistä!) Omaksi huojennuksekseni viittasankari ei tuottanut yhtään jännitystä pienessä vipeltäjässäni. Höpöttelevää tuo vähän aikaa katseli, mutta ilmaisi kuitenkin hienosti! Liikkuva oli aikaisempaan verrattuna todella liikkuva eli liikkui koko alueella eikä vain pientä sovittua rinkiä. Niinpä ilmaisumatka kasvoi selvästi liian pitkäksi, sillä minut kyllä haettiin, mutta haukkua en osakseni saanut. Kyllä hieman Gatsbyn ilmeestä epäilin sen maalimiehellä käyneen, mutta olen ennenkin onnistunut paineistamaan siltä valeilmaisun, joten annoin olla. Löytyihän maalimies uudestaankin ja oikeassa tilanteessa olisin varmasti kyseisestä reaktiosta lähtenyt aluetta koiran kanssa tarkistamaan. Radiopuhelimet olisi kyllä kivat treeneissä juuri näitä tilanteita varten! Voisi auttaa sitä koiraa, jos tarvitsee ja olisi varmaan saatu hieno ilmaisukin, kun olisin ollut itse varma maalimiehellä käymisestä. 

Joko saa lähteä etsimään? -ilme.
Omasta sairaasta pääkopasta kertonee jotain se, että Gatsby on mielestäni tässä kuvassa ihan törkeän söpö!
Kuolavaahtoinen kaikkineen! ♥

Tänään saimme aikaiseksi kivan pitkän kertomismatkan, jolla ilmaisu toimi vielä kaiken lisäksi upeasti! Siitäkin huolimatta, että itse olin skeptinen koiraani seuratessa, sillä olimme sopineet alustavasti hieman eri paikan maalimiehelle. Onneksi Gatsbyyn ei epävarmuuteni tarttunut ja vaikka koitin vetää sitä omalla liikkeelläni sinne, missä kuvittelin maalimiehen olevan, niin se vei minut kärsivällisesti oikeaan paikkaan! Toinen eksyjä oli aivan uudessa piilossa alueella, missä yleensä maalimiehet ovat ylhäällä hylättyjen liukumäkien ym. päällä. Olinkin aivan varma, ettei tuo tajuaisi etsiä maassa rojujen alla piileskelevää. Olin taas väärässä ja upeasti toimi pikku koiran nenutin!

Etsimisen iloa!
Huutoa luvan kanssa! Maalimies on löytynyt!

Aluksi otimme myös Wictorin seurassa hengailua. Gatsby huusi alkuun hurjana, sitten pystyi jo keskittymään hetkellisesti minuun ja pieniin temppuihin kunnes taas ärsyyntyi Wictorin läheisyydestä. Oli aivan sama, missä asennossa W oli tai ettei se vilkaissutkaan Käpyä. Aina välillä tuolla vaan meni hermot ja se koitti huutokonsertilla ajaa ärsykkeen pois. Lopulta kuitenkin Gatsby rauhoittui, kun olin kyykyssä ja silittelin sitä. Käpytin jopa ihan itse käänsi pyllynsä toista urosta päin, rentoutui silminnähden ja oli autuaan välittämättömässä mielentilassa. Rapsuttelin ja kehuin sitä hetken jos toisenkin, talutin sen täysin löysällä ja rennolla hihnalla autoon, jossa se vielä joi ja napsi makupaloja Wictorin mennessä automme ohi. Jokin sillä naksahti päässä ja se luopui täysin huutamisesta. Olin järjettömän ylpeä! ♥ Ei siis mainita sitä, kuinka paljon se autossa huusikaan omaa vuoroaan odotellessa...

Palkaksi sai lempparilelussa roikkua, mutta välillä piti käydä varjossa lataamassa riekkumisakkuja!

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Uusia lajivaltauksia!

Seuramme järjesti koiratanssin tuleville kouluttajille harjoittelun eli luonnollisesti tarvittiin innokkaita ohjattavia. Ilmoitinkin siis meidät Gatsbyn kanssa mukaan ja pääsimme tutustumaan koiratanssin saloihin. Haastavinta oli olla kahden muun koiran kanssa samalla kentällä, mutta koska olimme onneksi saaneet narttuseuraa, niin uskalsin pitää Gatsbyä alun intohuudon jälkeen vapaana. Kerran se kävi kerjäämässä tutulta Chila-aussielta murinat tunkemalla kuononsa ihanan tytön peppuun, mutta muuten keskittyi kivasti! Koulutus kesti tunnin ja lähes koko aika jotain puuhattiinkin. Tehtiin erilaisia pujotteluja jalkojen välistä, peruutuksia ja lopulta vielä musiikin tahtiin. Opin myös, että freestylissa koira ei saa seurata kuin neljänneksen esityksestä eli aika paljon pitäisi tehdä kaikkea muuta. Puolitoista minuuttia on minimi pituus ekassa luokassa ja kun on näin hektinen koira, niin niitä temppuja pitäisi tehdä aika tiheään tahtiin. Kouluttaja tosin sanoi, että meillä olisi ihan tarpeeksi temppuja koiratanssiin, jos kisat yhtään kiinnostaisivat. Koirasta ehkä lajiin olisi, mutta minua hirvitti se, että pisteitä saa myös taiteellisuudesta. Luovuus kun ei ole se meikäläisen vahvin osaamisalue eikä tanssiminen muutenkaan. Hauskaa oli, mutta koiratanssi ei ainakaan toistaiseksi harjoiteltavien lajien listalle ihan yllä. 

Gatsby the Leikkisetä

Agilityn parissa sen sijaan ollaan vipelletty ihan tosissaan! A:n kontaktit alkaa olla aika hyvät eikä Gatsby enää hiivi senttiä kerrallaan alastullessa. Se hakee paikan hyvin, mutta välillä onkin nyt karannut juuri, kun olen vapauttanut sen. Ajatuksia lukeva koiruli siis! Keinu meinaa unohtua eli luulee kipittävänsä puomia, jolloin keinu lähtee yllättäen alta ja meininki on kovin ruman näköistä. Toisella yrittämisellä ongelmaa ei ole, mutta miten saisi iskotettua, että minun karjuma "keinu!" tarkoittaa juuri sitä keinua!? Yksi harvoista asioista, missä Gatsby ei oikeasti malta keskittyä minun kuuntelemiseeni agittaessa. Puomikin menee oikein kivasti apupalkkauksella, mutta ilman alustaa menee hiippailuksi. Rengas on aina vain epävarma, vaikkakin tänään teki kolme mahtavaa rengasta sujahtamalla juuri sieltä mistä pitikin! Epiksien keppisähläys on historiaa, tosin vaikeista kulmista saattaa mennä väärältä puolelta sisään, kuten videolla näkyy (ja emännällä menee ehkä muutama aika hehkulampun syttymistä odotellessa). Gatsby on löytänyt myös äänensä agittaessa, mistä olen vähemmän onnellinen. Unohdin laittaa videon äänettömäksi eli kannattaa ehkä katsoa mykistettynä! Tosin olen ihan turhasta huutamisesta huomauttanut ja tänään minulla oli melkoisen hiljainen agikoiruus mukana.