maanantai 15. heinäkuuta 2013

Wirneen rehvit

Elikkä kävin eilen viettämässä harvinaisen koiramaisen ja erittäin australianpaimenkoira painotteisen päivän tulevan Pentuni kasvattajan luona. Mukana rymisti reilu kymmenen koiraa, mutta meno pysyi yllättäen ihan kuitenkin lapasessa. Nuoret uroksetkaan eivät juurikaan puhisseet toisilleen eivätkä intopiukkana juoksevat koirat edes kaataneet ketään kumoon! :)

Pääsin sekä tutustumaan tulevan koirani sisaruspuoliin ja muihin sukulaisiin että tietenkin emään paremmin. Nessa-äipän masu on aikas mahtavan kokoinen, tosin siellä köllötteleekin 6-7 pentua, joiden pitäisi viikon sisällä putkahtaa muailmaan. Omalle mahalle ikävä kyllä noin hyvää tekosyytä ei löydy ;) Lisäksi pääsin rymistelemään metsään ja harjoittelemaan jäljenteko ja näkemään, miten taitavat koirat jälkiä seuraavat. Tätähän tullaan siis Ipanankin kanssa tekemään eli loistavaa harjoitusta mulle! Opin esimerkiksi, etten osaa todellakaan kulkea suoraan vaan viipotin suhteellisen tehokkaasti vasemmalle... Onneksi koira oli jäjentallaajaa huomattavasti kokeneempi ja taitavampi eli ei kauhiasti kärsinyt häsläilyistäni :) Nyt on vielä pari kuukautta odoteltavaa, että se pentu meille muuttaa. Taidan laittaa pappa-koiruudet harjoittelemaan jäljestämistä kanssani sillä välin. Fero erityisesti on ollut namijäljillä oikein innoissaan!

Ikävä kyllä kuvia ei tähän postaukseen löydy. Otin kyllä kameran mukaan, mutta olin niin haltioitunut kaikesta, etten sitä edes esiin kaivanut. Tai sitten katselin kateellisena muiden hienoja ja kiiltäviä järkkärikameroita enkä kehdannut esitellä omaa pientä pokkarin rääpälettäni :) Jos joku haluaa kuvia käydä ihailemassa, niin täältä voi käydä katselemassa kerrassaan upeita otoksia:


Tässäpä tämä tältä erää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti