sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Pissajalka herkässä

Vietin veljeni häitä tänä viikonloppuna ja Käpyläinen pääsi hyvään hoitoon vuorokaudeksi Neea villakoiran kaveriksi. Gatsby sai viettää lähes koko hoitoaikansa metsässä vapaana kirmaten. Se oli jättänyt hienosti Neean rauhaan (eli yrittänyt vain kerran sitä kiksauttaa), kunnioittanut vanhempaa Remu-suomenajokoiraa ja kuulemma lähes pysynyt grayhoundin Kevinin perässä :D Neean omistaja Mona myös kehui, että Käpy oli ollut hyvin kuulolla ja tullut pienestäkin pyynnöstä luokse. Tämä ei yllättänyt :) Monan ja Philipin hoitotyö alkoi hieman ikävästi Gatsbyn merkatessa heidän autonsa peräkontin omakseen... Tästä hyvästä se pääsikin jalkoihin matkustamaan. Myös heidän kotonansa Gatsby merkkasi Neean pedin. Voi pientä teiniä... Metsässä se ei meinannut kuulemma tajuta, ettei nuotion lähelle kannata mennä, mutta ei sentään polttanut itseään! Yö oli ollut myös erittäin aktiivisesta päivästä huolimatta levoton. Käpy oli steppailut, hyppinyt sänkyä vasten ja herättänyt Monan seitsemältä. Edes aamulenkki ei sitä ollut rauhoittanut eli Monan unet jäivät vähäisiksi. Gatsby pääsi tästäkin huolimatta vielä sunnuntainakin mukaan metsälle ja se palautui kotiin varmaan kahta minuuttia ennen minua. En ole ikinä nähnyt sitä yhtä rauhallisena! Se seisoa nökötti pappojen haistellessa sen läpi, kävi luonani ja meni nukkumaan :D Ja sitä se tekee edelleen! Itsekin pääsin petiin kuudelta aamulla, joten olen kiitollinen rauhallisesta päivästä. Mahdottoman iso kiitos vielä Monalle ja Philipille pikku menijän kaitsemisesta ja rauhoittamisesta! ♥

Eddie ja Fero odottelivat mökillä, jonne vanhempani lähtivät häistä yöksi. Fero oli puuhaillut omaksi ilokseen mökin laatikoita ja kaappeja auki vaikka ruokin ne ennen häihin lähtöäni. Roskis oli levitetty ja leivinpaperitulla oli saanut myös kyytiä. Pöh. Olemme menossa perheen voimin matkalle ja Eddielle ja Gatsbylle on jo hoitopaikat tiedossa. Fero kuitenkin tuottaa päänvaivaa... Sitä ei varmaan voi jättää yksin mihinkään vieraaseen paikkaan ilman tuhon pelkoa. Hoffilainen stressaantuisi varmana ihan missä tahansa, joten tällä hetkellä näyttää siltä, että se pääsee stressaamaan koko rahan edestä koirahoitolaan...

Maanantaina meillä oli kesäkauden viimeiset rally treenit. Gatsby oli levottomalla tuulella ja ei suorittanut osaamaansa liikettä kolmannellakaan pyynnöllä vaan alkoi hyppiä päälle, Tässä vaiheessa se jotui hetkeksi huomiotta autoon ja taisi pikku koira ymmärtää rangaistuksen aiheellisuudenkin, sillä se ei huutanut edes vähää perääni! Kun otin sen uudelle yrittämiselle, niin hihnan päässä oli ihan toinen koira! Joku kysyikin, että olikos minulla kaksi eri koiraa mukana :D Lisäksi muuttaessamme rataa käskin Gatsbyn maahan ja se seurasi paikallaan koko ajan. Jopa treenikaverimme Minna sai juosta sen takaa ja poikkeli vain pysyi! Lisäksi omistaja sai höpöttää ja hihkua rauhassa. Keskittyminen herpaantui vasta kun olimme koko porukalla tulossa sen luokse. Metri ennen vapautusta sen pokka petti, mutta sain olla todella tyytyväinen siihen muuten! 

Tämä kuvastaa hyvin meidän kaikkien tämän päiväistä olotilaa ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti