torstai 7. huhtikuuta 2016

Leijuntaa!

Koska juuri nyt on maailman paras fiilis koiraharrastamisen suhteen, niin aion iloita siitä ihan julkisesti! Olen ollut todella tyytyväinen agilityryhmäämme, mutta eteen tuli kauden ja näin myös ryhmän vaihto. Mielestäni on ollut kiva kokeilla uusia kouluttajia vaikkakin alkuun aina hieman jännittää, miten homma lähtee pyörimään. Ainakin tämän kerran perusteella voin ilmoittaa treenien lähteneen käyntiin oikein mallikkaasti! Meillä oli oikeat hyvän mielen treenit! Hallin pihalla fiksusti käyttätyminen onnistui, hallilla odottelu onnistui yhtä rääkäisyä lukuunottamatta ja ryhmän bortsu urosta kommentoitiin vain yhden pienen murrin verran. Lisäksi rata oli juuri sopiva! Oli haastetta, mutta suurin osa sujui ja lopulta ne vaikeatkin kohdat! Koira sai kehuja ja minä sain kehuja! Meillä meni koirakkona hyvin ♥ Treenikaverikin huikkasi, että "tehän ootte taitavia!" Vaikka paljon on kehitettävää (kuten sitä koiraa kannattaa käskeä sanoilla, jotka se osaa tai ettei kannata jäädä seisoskelemaan hölmönä paikalleen), niin nämä treenit leijuttivat oikein kivasti! Plus ryhmässä on pari tuttua rallypiireistä ja kouluttaja vaikutti juuri omaan makuuni sopivalta; sanoo palautteen suoraan ja neuvoo vaikka kädestä pitäen. Tästä on tosi kiva jatkaa vaikkakin suunta voi olla enää vain alaspäin!



Muuten en ole agilitystä pitkään aikaan turinoinutkaan. Treeneissä on käyty ja niissä on harjoiteltu paljon minulle uusia ohjauskuvioita. Niinpä onkin välillä tullut tunne, että on vielä järjettömästi asioita, joita en osaa. Olen hieman haaveillut kisauran korkkaamisesta kesän aikana, mutta en osaa yhtään hahmottaa millaisia ykkösluokan radat ovat. Treenaamme puolikkaalla kentällä ja (mielestäni) aika  kimurantteja ohjauskuvioita. Olen kuitenkin kuullut, että ykkösten radat ovat aika suoraviivaisia eli mitä jos koirani paahtaakin kentän toisessa päässä enkä minä ehdi mukaan? Kai sitä on joskus uskaltauduttava kokeilemaan ja yhden epikset on merkattu kalenteriin. Katsotaan, josko niihin pääsisi. Loppuun vielä pieni video muutaman viikon takaisesta agihäsläyksestä. Huomaa, että kontaktit ovat tällä hetkellä jotenkin aivan levällään ja ettei pussia tai pituutta ole juurikaan treenattu.


7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olen syvästi pahoillani ystäväiseni, mutta sellaisia ei ole tullut kameran kanssa vastaan. Ehkä vielä joku kaunis päivä? Mitään ei luvata, mutta ei toivoakaan pois viedä. Sillä välin, kattele vaikka tätä:

      https://media.giphy.com/media/m5dTWc1kSlOMw/giphy.gif

      Poista
  2. Hyvä te! Ja vautsi mitkä kepit! Tuutko opettaa Noxillekin ;)

    Mua huolestuttaa sama asia. Treenataan pienellä kentällä ja sit kun oiskin suoraviivainen rata jopa kolme kertaa pidempänä niin enhän mä ehdi tehdä mitään kun se on jo toisessa päässä :D plus ne kepit ja kontaktit pitäis saada kuntoon ennen kisoja. Ja oma ohjaaminen. Ja miljoona muuta juttua XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voin tullakin! Tosin Gatsbyn keppien opetus alkoi verkoilla sähläämisellä, joilla en lähtisi enää toista kertaa asiaa opettelemaan. Sen jälkeen epämääräistä säätöä hyvien ja huonojen keppien välillä kunnes ohjaajamme meinasi, että kyllä se koir ne osaa. Minä olin jo verkkoja kaivamassa uudestaan, mutta onneksi kuuntelin, sillä osasihan se koira ne! Alettiin vaatia niitä myös siltä ja muistuteltiin sitä vikaa väliä. Ihan maagisesti se sitten yhtäkkiä ne osasikin!

      Mäkin ilmoitin tälle uudelle kouluttajalle, että jos kontaktit saadaan kuntoon, niin kisoja vois kokeilla. Tai oikeestaan munkin pitäis oppia ohjaan. Ja sitten vielä itsevarmuutta. Plus sitten se ja toi ja tämä :D

      Poista
  3. Kiituri-Kätspi! Hienot kepit! Hyvä te!

    VastaaPoista