keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Gatsby ♥ Hurtta

Jokunen aikaa sitten Gatsby voitti itselleen panta- ja hihnasetin Hurtalta. Jos joku vielä muistaa ajan ennen lunta, niin kävimme Käpyläisen kanssa testaamassa, miten Hurtta pärjää sienimetsällä. Spoileri varoitus: pärjäsihän se!

Setti on tämmöinen hieno Suomi 100 teemainen ja sopii kyllä Gatsbyn väreihin hienosti!
Omistajan mieltä lämmittää Hurtta-tuotteissa aina se, että tekijät tiedostavat Suomessa olevan aikas usein pimeää. Niinpä sekä hihna että panta ovat tehokkaasti heijastimilla varustellut. Vaikka panta näyttääkin hukkuvan Gatsbyn harjaan sen verran tehokkaasti, ettei tähänkään postaukseen saatu yhtään hyvää kuvaa pannasta sen kaulassa, niin pimeällä sen heijastimet oikeasti näkyvät esimerkiksi otsalamppuni valossa hämmästyttävän hyvin. Varmaan jotain uudenlaista taikaa moinen! Panta saa myös valtaisat plussat siitä, että se on oikeasti tarpeeksi leveä! On todella paljon pantoja, jotka näyttävät leveiltä, mutta joissa tuo kovikenauha on kauhean kapea. Tässä pannassa kaikki on kuitenkin leveää ja tukevaa, mutta pehmeää. Lisäksi koko on Gatsbylle juuri passeli, sillä se ei kiristyessäänkään kurista koiraa, mutta pysyy kaulassa. Ollut aivan ihanan kätevä erityisesti agikisoissa! Lisäksi puhelinnumerolappunen oli iloinen yllätys! Tosin en ole vielä löytänyt kynää, joka ei kulu pois. Vinkkejä otetaan ilolla vastaan, jos jollakulla on niitä tarjota! Kuulakärkikynä näytti alkuun lupaavalta, mutta enää ei ihan koko numerosta saa selvää.

Kuvassa numerolappu siis vielä ihan täyttämättömänä
En ole rehellisesti sanottuna mikään suurin köysitaluttimien ystävä, koska koirani ei ole täysin vetämätön tapaus. Hihnasta on inhottava napata keskeltä kiinni, jos yllättävä tilanne tulee vastaan. Hihna on silti voittanut minut puolelleen kolmesta syystä. Ensinnäkin sen käsilenksu on taivaallisen pehmeä! Siis aivan ihanan tuntuinen kädessä! Toisekseen sen pystyy kiinnittämään super helposti lenkiksi. Käsilenkki on yhditetty hihnaan metallirinkulalla, johon hinan lukko on helppo sujauttaa. Tämä mahdollistaa helpon ja turvallisen koiran kytkemisen johonkin kiinteään. Kolmanneksi hihna on tämän ominaisuuden takia lempparini ottaa metsälenkeille mukaan, koska se on todella helppo heittää niskan taakse tai olan yli eikä se tipu matkasta, koska sen saa niin hyvin kiinni itseensä.

Maailman ihanin käsilenkki! ♥ Tykkään myös hitokseen metalliosien väristä!
Joku ilkimys sitoi Gatsbyn puuhun! 


Setti ei ole enää ihan niin valkoinen kuin uutena, mutta mitään muuta vikaa siihen ei ole ilmennyt. Kuten kuvasta näkyy, kanttarellisaaliimme jäi hieman pieneksi, mutta se ei Gatsbyä haitannut, sillä se pääsi tekemään lemppariaan eli metsäagilityä!

Gatsby tutkii emännän säälittävää saalista

Wihiii!

2 kommenttia: