perjantai 3. lokakuuta 2014

Uutuus!

Toisin sanoen meidän uusin laji eli agility alkoi tänään! Kuten odottaa saattoi, niin Gatsby oli innolla mukana yhteisessä puuhastelussa. Kokeilimme kaiken kaikkiaan suoraa putkea, mutkalla olevaa putkea ja pimeää putkea (olen nyt agitermien osaaja!) Tämän lisäksi otimme pussia pienellä avulla ja ilman sekä hyppyjä ja rengasta. Gatsby äkkäsi nopeasti, että myös vetäjämme palkkasi sitä ja pujahtikin tämän jälkeen putkiin ja pussiin vauhdilla. Tosin kun yritin ohjata sitä itsestäni poispäin kääntyvään putkeen, niin Käpyläinen halusi mieluummin jäädä luokse ja taituroi itsensä putken päälle. Siellä se kävi vielä pariin otteeseen treenien aikana, pieni hömppäläinen! 

Pussi sujui hyvin avustettuna ja ilmankin, mutta kun otimme sen hypyn kautta, niin tällöin pimeä pussi ei enää houkuttanutkaan. Saimme apua kanssatreenaajaltamme ja saimme tehtyä pienen pätkän, missä oli siis hyppy-pussi-hyppy. Taitavasti pieni toimi! Rengaskaan ei tuottanut ongelmia vaikkakin kerran joku hirmuisella vauhdilla ryykäävä koiraeläin kolauttikin jalkansa siihen. Kerran se myös otti minun huonolla ohjauksellani riman hyppyesteetä mukaansa. Nämä eivät kuitenkaan sen menoa onneksi haitanneet. Samoin Wirneen leirillä tapahtunut kuumuminen puuttui tällä kertaa ja vaikka vetäjämme sai pari pusukohtausta osakseen, niin kukaan ei saanut hampaasta. 

Koira sai kehuja ja minä varoituksen, että Gatsbyssä on paljon potentiaalia, mutta helpoin agikoira se ei välttämättä ole. Se oli nytkin herkkä ohjaukselle, otti häiriötä mukana juoksemisestani ja vauhtia on välillä niin silmittömästi että hyppytekniikkaa pitää selvästi harjoitella! Vetäjämme meinasi, että ottaisi heti aussien, jos tietäisi saavansa juuri tämmöisen yksilön :) Luonteen ja innokuuden lisäksi myös Käpyläisen rakennetta kehuttiin. Samoin meinasi ohjaaja, että vaikkei tämä kauhean iso maxi olekan, niin ei pitäisi tulla ongelmia hyppyjen kanssa. Kuten aina, niin meidän agiura on vain minusta kiinni. Sain vinkkejä alkaa harjoittelemaan omien jalkojen liikuttelua ja erityisesti ketteryyttä. Molemmat ovat niin minun juttujani, köh köh :P Hauskaa kuitenkin oli ja odotan innolla ensi kertaa! Lisäksi ihana Neea oli rallytreeneissä samaan aikaan ja nuoriso pääsikin vetämään loput höyryt toisistaan pihalle yhteiselle riekkumislenkille. Oikein mukava päätös treeneille :)

Hauska kuva elokuun rallytreeneistä (Kuva Jenna Oinonen)

Maanantaina meillä alkoi talvikauden rallytreenit samassa paikassa kuin tämän päiväinen agility. Halli on vielä hienosäätöä vailla (juuri valmistunut) ja väliaidoista näkyi läpi toisten agiliitoa. Gatsby otti hirmuiset kierrokset tästä ja kinusi huutavien ja juoksevien koirien perään. Ensimmäinen rally kierroksemme olikin aika kauheaa katsottavaa... Sitten onneksi joku löysi peitteet aitojen päälle ja toinen kierros menikin jo tyylipuhtaasti. Kolmannella kierroksella aidan takaa kuului taas intohaukkua ja Gatsbyn pokka petti. Se ei eskittynyt juurikaan rallyyn ja lopetin pienen onnistuneen pätkän jälkeen. Palkatessani sitä se kuitenkin villiintyi uudestaan ja karkasi aidan yli toisen agilitytreenien keskelle. Minua hävetti, mutta onneksi muut tuntuivat ymmärtäväisiltä. Aita kun oli sen verran matala siitä kohtaa, ettei tuon tarvinut juurikaan ponnistaa sen ylittämiseksi. Tulee ainakin harjoiteltua häiriötä ihan mukavasti!

Torstaina pelastettiin ja olin varautunut ratkomaan meidän ongelmia. Ongelmia, joita ei sitten ollutkaan tällä kertaa. Gatsby etsi hienosti, löysi hienosti, ilmaisi hienosti ja oli hyvällä asenteella liikkeellä. Ryykääminen tosin oli aivan järjetöntä ja jokainen maalimies hieroi nenäänsä Käpyn pahoinpitelyn jäljiltä. Gatsby on nyt ymmärtänyt tämän Nenäpäivä keräyksen vähän väärin... Eddiekin pääsi mukaan ja löysi metsästä kaksi nakkirasiaa (ihmiset olivat todella toisarvoisia tässä hommassa). Se myös liehakoi kaikkia ja kerjäsi lisää syötävää. Eipä ikä painanut taaskaan, kun ruokaa oli ansaittavana :D

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Musta tuntuu että Käpyli rakasti aksaa aikas lailla :)

      Poista
  2. Hyvä te! Aksa on vaan niin hauskaa <3 Varmasti löytyy potentiaalia ja vauhtia Käpylistä kun hieman hillitymmästä siskostakin on tullut varsinainen tykki :D

    Meilläkin tänään tokossa treenikaverit ihailivat kun Priya on harvinaisen kivan oloinen ja näköinen aussie :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhtia kyllä löytyy, mutta sitä Priyan fiksua tekniikkaa ei :D

      On se hyvä huomata, että ihmisillä on hyvä maku myös siellä Tampereella ;)

      Poista