lauantai 7. maaliskuuta 2015

Vihdoinkin taas rally kisoissa!

Olemme tosiaan viimeksi päässeet rallya kisaamaan elokuussa, jolloin käteen jäi hylky. Nyt osittain pitkän kisatauon, ei kovin vahvan viimeisimmän kisasuorituksen sekä yleisesti takkuavan treenin takia jännitin kisoja useamman päivän. Koko perjantain oli vähintään pieni kipristys vatsanpohjassa. Kävin vielä paniikki treenamassa kymmenisen minuutin pätkän seuruuta pienessä häiriössä erästä parkkipaikkaa ympäri. Pariin otteeseen Gatsbyn nenä nousi jonkun huumaavan hajun perässä ja takanamme hetken matkaa kulkenut ihminen sai sen keskittymisen herpaantumaan. Lopulta se kuitenkin alkoi päästä oikeaan vireeseen ja sain seuruutettua sitä jopa juosten melkoisen onnistuneesti! Kerran se irtosi kauemmaksi minusta ja ekassa käännöksessä se jäi ihan jälkeen, mutta taas se tsemppasi. Olin aivan tohkeissani kun koirani heitti peppuaan aivan törkeän nätisti juostessani vasemman täyskäännöksen! Yhteinen sävel löytyi, haahuilu oli historiaa ja hyvillä mielin leikitin koiran takaisin autoon. 

Kisa-aamu alkoi liian aikaisin, sillä olin lupautunut myös talkoilemaan. Leivos kainalossa ja innokas koira häkissä suuntasin siis kohti hallia hieman kahdeksan jälkeen. Talkoilu auttoi jännitykseen, kun oli jotain muuta tekemistä. Tosin aina välillä näin sieluni silmissä jotain kauhukuvia siitä, miten epäonnistuisimme Gatsbyn kanssa kaikkien tuttujen säälivien katseiden alla...

Treenimme ei ole aina ollut sitä kauneinta katsottavaa ja kisoissa koirani on lähes poikkeuksetta haahuillut. Tänään kuitenkin Gatsby keskittyi melkoisen kivasti ja itselle tuli todella hyvä fiilis menosta! Yllätyinkin hieman, kun todella hyvän tuntuisen tekemisen jälkeen pisteitä napsahti "vain" 88. Selityksen sain onneksi tuomarilta ja pisteet olivat menneet aivan aiheesta! Isoin mokamme, -10 pojoa, napsahti spiraalissa tapahtuneesta haahuilusta, jonka seurauksena sekä koiran, että omistajan rintamasuunta muuttui plus pysähdyimme. En tajunnut virhettämme ihan näin isoksi, kun olen tuon haahuiluun tottunut, mutta nyt tiedän ensi kerralla uusia, jos moista tapahtuu! Kunnon loppupalkaksi minä sain vihdoin jännityksen pois vatsanpohjastani ja Gatsby pääsi painimaan itsensä märäksi Neean kanssa :) Antoisa päivä siis!


8 kommenttia:

  1. Onnea hienosta suorituksesta! Mä en ymmärrä rallystä mitään mutta meno näytti ihanan innokkaalta! Taitavat! Hauska nähdä videolta että Käpy näyttää tosi paljon hommissa ollessaan Priyalta. Samanlainen ilme ja hännän asento (ja heilutus) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat otukset olla jotain sukua keskenään :D Olin tosi tyytyväinen, kun videolta näin kuinka innostuneena häntä heilui! Koiralla oli siis hauskaa, jes! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Tänään on ollut helppo hymyillä!

      Poista
  3. Hyvältä näytti meno ja ihana hännän huiskutus. <3 Tämä video nosti sopivasti rally-kärpästä, sillä aloitetaan Pörrin kanssa huomenna rally-tokon alkeiskurssi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja mahtavaa, että olette päättäneet rallya kokeilla! Odotan innolla raporttia bloginne puolella! Vinkkinä antaisin, että jos haluat työstää edelleen toko-kelpoista seuruuta, niin ei kannata pakosti heti rallyssa seuruuttaa kylttien välejä. Koiran voi vain kuljettaa kyltiltä toiselle ja tehdä eruuta erikseen. Tai ainakin pitää muistaa myös siitä seuruusta palkata! Meillä vesittyi aika hienosti seuruun alkeet rallyn myötä kun seuruutin koiraa kiinnittäen huomiota lähinnä kyltteihin, enkä koiruliin.

      Poista
  4. Onnea! Muistelisin, että 88 pistettä on hyvä suoritus! Tuo rata olisi ollut Aksun mieleen. Se tykkää eteentulosta ja, kummallista kyllä, spiraalista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 88 on ihan kyllä hyvä, helposti hyväksytty tulos! Itsellä vaan oli niin sika kiva fiilis, esim paljon parempi kuin ekoissa kisoissa (joista enempi pisteitä), joten oli hieman yllättävää, että pisteet eivät sitä sitten heijastaneet. Mutta suurimman osan ajasta Gatsby teki kanssani kivasti yhteistyötä, mistä olen niin kovin mielissäni! Se on edelleen hyvin häiriöherkkä (kuten spiraalista näkyi) mutta tässäkin varmasti vielä kehitytään :) Ja ensi kerralla osaan uusia, jolloin pisteitä pitäisi tulla enempi!

      Poista