Some-Käpy

Mä sain NaamaKirjassa ihanalta aussie-neitoselta Naurulta selfiehaasteen ja koska pääsin taas tämän sosiaalisenmedian makuun, niin sain myös blogin päivitysvuoron tassusiini. Viikkoon on kuulunut agiliitoa, jossa olin Itse Pätevyys, kuten facessakin jo kehuin:

"Mä otin ensin luulot pois koko hallilta ja omin sen, mutta silti toisetkin sai agiliitää ja mä jouduin odottaan! Ilmoitin asian olevan täysin pyllystä (eikä mistään ihanan tuoksuisesta tyttöpyllystä), mutta emäntä ei antanut mun kiljua (miehekkäästi!) eriäviä mielipiteitäni. Onneks pian oli mun vuoro ja olin ihan super pätevä! Aluks jouduin komentaan tota kartturiakin, mutta onneks se paransi ohjauksiaan ja ymmärsin taas, mihin mun piti mennä. Meidän kouluttajakin kehui kuinka hienosti menin, minne ohjattiin enkä tällä kertaa edes hypännyt A:n harjaa vauhdilla yli vaan otin esteen ihan sivistyneesti. Mä menin myös ihan supereita keppejä, mutta en vaan malttanut mennä sitä viimeistä väliä. En ymmärrä, miksi nuo jaksaa noin pienestä aina niuhottaa? Noh, menin sitten kepit loppuun asti ja sain ihan ansaitusti kehuja sekä roikkua lelussani! Kivaa oli! Mä koitin ottaa ittestäni hyvän kuvan, mutta en pystynyt keskittymään, sillä radalla menee taas joku muu kun mä! Toisaalta mun sivuprofiili on aikas komia, eiköstä? "

Vaikka seuraavana päivänä ei agittamaan päässytkään, niin suhteellisen kiva päivä mulla oli siltikin! Laiskasti taas kopioitu sieltä toiselta sivulta, kun näitä tyhmiä kirjainpainikkeita ei ole ihan tehty miehekkäitä tassujani ajatellen:

"Tässä mä ja jostain syystä emännälle tärkeä lavuaarin osanen. Toisin sanoen mun emäntä on opettanut mua nyt parina päivänä makoilemaan erilaisten metalliesineiden äärellä. En oikein ymmärrä, mitä senkin päässä liikkuu, mutta saan nameja ja kehuja eli pelkkää voittoa mun mielestä! Menin tänään tosi nätisti ihan pyytämättä maahan ja emäntä oli kauhean tyytyväinen! Koitin kuitenkin välillä nopeuttaa hommaa tuomalla esineitä sille, mutta mun oma-aloitteisuutta ei tajuttu arvostaa. Viimeksi sain bongata näitä esineitä mettässä ja niille meni sellainen hyväntuoksuinen jälki. Nyt nyhjättiin vain sisällä, mutta onneksi tätä ennen käytiin lenkilläkin. Nyt on kroppa ja mieli väsy sekä masu täynnä eli nokosten aika!" 

Viimeinen selfiepäivä olikin silkkaa kidutusta! Ensin ei saanut kiskoa tyhmässä hihnassa ihanille hajuille, ei edes vähää! Emännällä oli selvästi pipo aika kireällä, kun ei suostunut talutettavakseni. Sentään tuo kaksijalkainen tajusi olla kiitollinen siitä, että menin meidän kadulla asivista, aidan takana rähisevistä australianterroristeista ihan hillitysti ohi! Maahan sateli ihania nameja ja minä sukeltelin niiden perässä! Ei siinä sitten ehtinyt toisten huuteluihin vastata, mutta heilutin häntääni kyllä iloisesti emännän kehuille. 

Mutta takaisin siihen kidutukseen! Katsokaa ja kuunnelkaa nyt tätä!: "Mun emäntä on kuulemma halunnut jo pidemmän aikaa opettaa mua pitämään erinäisiä juttuja suussa. Meidän noutoharjoitukset ei ole edennyt, sillä tuo ihminen on onnistunut hukkaamaan meidän kapulan. Niinpä se antoi mulle tänään suuhun esimerkiksi pesusienen ja pahvinpalasen. Osasin pitää niitä todella pätevästi ja emäntä innostui tästä kovin. Niinpä se antoi mulle dentastixin, jota en saanutkaan alkaa heti ahmimaan. Pari kertaa pyöräytin sitä kyllä suussani, kun se maistuu niin kovin hyvältä, mutta hillitsin itseni. Tämän jälkeen sain leivänpalan, jota ei myöskään saanut syödä! Melkoista pienen koiran kidutusta, kuten ilmeestä näkyy! Siedin kuitenkin tämänkin. Niinpä sainkin piparkakun, mutta siltä ukolta lähti heti jalat irti. Yritin myös vaivihkaa nuolla ja kirputtaa sitä, mutta ei kelvannut. Lopulta maltoin pitää sitä ihan oikeasti suussani hetken syömättä, mutta kun emäntä kehui, niin luulin sen olevan lupa ja nielaisin ukon jäänteet. Vielä on siis matkaa, että pidettäväkseni voisi antaa ihan mitä vain, mutta ekoiksi treeneiksi aikas hyvin, eiköstä? Tällä kertaa en kuitenkaan itse pystynyt kuvaa ottamaan, kun kaikki keskittymiseni meni siihen, etten pureskellut tuota leipää."

Eilen oli taas tosi kivaa, sillä pääsin etsimään immeisiä metsästä! Ja voi sitä ilon määrää, kun ensimmäisenä löytyi mun yks ihan lemppari-ihmisistä eli Minna! Mä pidin huolen siitä, että Minna tiesi kuinka rakas se mulle onkaan! Seuraavan ihmisen löysin tosi pätevästi tosi kaukaa. Emäntä hidasteli pitkän matkan päässä, mutta mä hain sen vauhdikkaasti! Tästä hyvästä se tosin tallasi mun tassun päälle! Ilkimys! Enhän mä sitten viittynytkään enää lähteä sille näyttämään, missä se piileskelijä oli. Jäin emännän lähelle miehekkäästi marttyyriä esittäen ja vasta, kun tuo otti mun valjaista kiinni ja kuiskutti vähän korvaa, että oiskohan täällä joku eksyksissä ja antoi vielä lähetyskäskyn, niin annoin sille anteeksi. Innostuin ihan enkä enää muistanut mököttää! Niinpä lähdinkin tekemään uudestaan emännän viemistä ja tällä kertaa sekin löysi sen eksyneen sieltä kivasti kahisevan pressun alta. Löysin tietenkin myös sen viimeisen ihanuuden, mutta nyt jäinkin emännälle haukkumaan. Hakuin vaan enkä lähtenyt viemään sitä maalihenkilölle kun vasta kolmannesta käskystä. Emäntä oli tästä selvästi ihan kysymysmerkkinä, mutta mä sain ruokani ja leluni (sekä kostettua pahoinpitelyni) eli kannatti olla mukana!

Mä myös tutkin eilen, mitä tuolta ihmisen peiton sisältä löytyykään! Vastaus on höyheniä, paljon höyheniä! Varoitus muille tutkimusmatkailijoille: vapaana vipeltävillä höyhenillä on nähtävästi taipumnus saada emäntä hyvin, hyvin kärttyisäksi.
Se ompeli tuotostani tunnin verran käsin ja mutisi jotain kuinka se vain haluis nukkumaan. Jätin sen suosiolla puuhailemaan ihan itsekseen vaikka muuten se tarvitseekin lähes aina ja kaikessa apuani.