lauantai 5. joulukuuta 2015

Hulivin Dennisthemenice 15.3.2000-4.12.2015

Pieni ruttuseni lähti viimeisellä karkumatkalleen sinne jonnekin, mihin minä en voi sitä seurata. Se mussutti eilen iltanappulansa etsien ne makuuhuoneesta ja pureskeli jälkkäriksi vielä ruoheluun. Naksuttelin Gatsbylle sillä väin olohuoneessa ja ihmettelin, kun portin takaa ei alkanut tullakaan mässytyksen loputtua komentavia vinkaisuaja vapautta vaatien. Kurkistin makkariin ja Eddie löytyi sängyltäni, mutta se oli tätä ennen pissannut sekä kakannut makuuhuoneen matolle. Ihmettelin tätä ja koira vaikutti hieman huonovointiselta muutenkin, joten kävin sitä vähän silittelemässä. Moisesta lähentelystä sain osakseni toiselle kyljelle kääntymisen. Lähdin pesemään mattoa, mutta makkarista alkoi kuulua läähätystä. Olin jo hieman huolissani ja koitin tarjota papalle vettä, joka ei kelvannut. Koiruus hautautui tyynyjen keskelle ja minä palasin käytävän toiselle puolelle mattopuuhiin. Sitten kuului yksi pitkähkö vinkaisu. Minä ryntäsin koiran luo ja Eddie oli hieman oudossa asennossa eikä se näyttänyt hengittävän. Hieroin sitä rinnasta, jolloin se veti muutaman rohisevan henkäisyn. Nostin sen lattialle ja olin jo aikeissa alkaa sitä elvyyttämään, mutta ulkona roikkuva kieli sinersi jo enkä saanut enää mitään reaktiota. Pelkäsin myös vain turhaan pitkittäväni vääjäämätöntä. Koitin soittaa päivystävälle eläinlääkärille, mutta sieltä ei heti vastattu, joten soitin Gatsbyn kasvattajalle, joka on eläinlääkäri. Laura sitten auttoi puhelimen välityksellä toteamaan Eddien kuolleeksi. Iso kiitos hänelle avusta. Rakas ystäväni oli kuollut syliini.

♥ (Kuva Martta Viljanen)

Putsasin Eddien, sillä se oli laskenut alleen sekä silittelin sitä. Tarkoitus oli nostaa se autoon odottamaan aamua ja vientiä eläinlääkärille. En kuitenkaan pystynyt siihen, sillä pieni ääni pääni sisällä pelkäsi, että jos se jotenkin vielä olisikin hengissä, heräisi autossa kylmissään ja minä en olisikaan siellä. Tuntui hieman karmivalta säilyttää kuollutta koiraa asunnossa, mutta muutakaan en voinut. Kuolema kuitenkin tuli hyvinkin selväksi kuolonkankeuden asettuessa lihaksiin. Tämän jälkeen Eddie ei ollut enää Eddie vaan kova ja eloton.

Kuva Martta Viljanen






Sain puhelimen välityksellä tukea usealta ihmiseltä, josta olen äärettömän kiitollinen. Lisäksi Minna soitti aamulla eläinlääkäriin sekä kuskasi meidät sinne. Tästä oli sanoinkuvaamaton apu ♥ Äitini lohdutti, että Eddie eli täysillä ja kuoli saappaat jalassa sekä masu täynnä. Se ei kitunut, kärsinyt eikä sairastellut. En joutunut tekemään vaikeaa päätöstä siitä, koska sen elämä ei enää olisi elämisen arvoista. Eddie lähti omilla ehdoillaan ja olin onneksi kotona kun tämä tapahtui. Vaikka tarina vaikuttaa ehkä pitkältä ja itse on ihan jumahtanut tilanteeseen, niin läähättelystä loppuun ei kulunut oikeasti kymmentäkään minuuttia. Hyvin rauhallinen oli siis Eddien matkan pää. 15 vuotta ja reilut 8 kuukautta on mahtava ikä mille tahansa koiralle, saatika tollerin kokoiselle touhottimelle. Tarinassa on siis loogisesti sekä järjellä ajateltuna erittäin optimaalinen loppu. Olo on kuitenkin tällä hetkellä lähinnä epäuskoisen lohduton.

Synkätkin pilvet tuovat mukanaan uusia tuoksuja.

15 kommenttia:

  1. Itku tuli tätä lukiessa...kauniita unia Eddie ja hurjasti voimia Katariina <3

    VastaaPoista
  2. Tippa tuli täälläkin silmään (niin eilen kuin tänäänkin). Ihan hirveästi voimia vielä. <3

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo viimeinen kuva. Paljon voimia suuren surun keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Eddietä ei tuulet haitannut! Nenu vain kohti yläilmoja ja uusista tuoksuista nauttimaan! Hällä oli elämänasenne harvinaisen kohdallaan ♥

      Poista
  4. Voimia suruun ja hyvää matkaa Eddielle <3

    VastaaPoista