Rähinäpäiväkirjat

Agilityssä oli sellaiset treenit, joissa koirani osoitti possuilua palkan suuntaan. Alkuun meni hyvin, kunnes aloimme tekemään meille uudenlaista ohjauskuviota, jonka vahvistamiseksi kouluttaja meni palkan kanssa viimeisen hypyn taakse. Possuni koitti ehdoin tahdoin kaartaa milloin mitäkin kautta lelunsa tykö! Ai niin mikä luopuminen!? Meillä ei ole kummoisemmin ollut tätä ongelmaa aikaisemmin, eikä sitä olisi nytkään kaivattu. Muuten voin raportoida menettelevät kontaktit A:lla ja hienot kepit useammankin kerran! 

Kyseinen agipossu oli suuri ärisevä sika jo ennen halliin menoa. Se ärräsi ukona kahdellekin eri koiralle, joista oli ensin menossa ihan muina miehinä ohi. Sen sijaan koira, joka pelästytti minutkin hiippailemalla takaamme ja haukahtamalla kohdallamme sai mennä mukisematta ohi. Ajattelin jo sen olleen narttu, mutta niin sillä vain jalka nousi myöhemmin. Hieman hermoja kiristävästä alkulenkistä päätellen oletinkin hallissa olevan aikamoinen meno päällä. Odotuksiini vastattiin, kun pienessä käytävässä pelmahti ovi auki ja ensimmäisenä esiin astui toinen uros. Molemmat siitä sitten kirosivat toisilleen eli mielentila oli Käpyläisellä aika rähinäherkkä, kun vihdoin pääsimme sisään. Kiinnitin sen tolppaan enkä kuunnellut sen pieniä urahduksia vaan vaihdoin kenkäni sekä puuhailin omiani koiran vieressä. Pian Gatsby rauhottuikin ja ainoat kunnon rääkynät kohdistettiin agikentälle muiden tehdessä jotain aivan liian jännää! Sain palkattua Gastbyä hienosta käytöksestä vaikkakin jouduin ikävä kyllä estämään sitä jottei väliaita olisi kaatunut. Ennen kaikkea pysyin kuitenkin rauhallisena! Kiitokset myös treenikamuille, jotka suostuivat vaihtamaan järjestystä lennosta, kun en halunnut palkita Gatsbyn riehumista viemällä sitä kentälle! Oman treenivuoron jälkeen mukaani lähti mukavan rauhallinen koiruus, joka ei ärrännyt enää kellekään hallissa tai sen ulkopuolella. Harjoittelimme myös "matkalaukkuna" kulkemista, johon oma kärsivällisyyteni ei aina oikein meinaa riittää. Sanoin siis kerran meidän käskyn pysyä lähellä ja aina, kun joku innoissaan alkoi karata paikaltaan, niin pysähdyin. Matka jatkui, kun minua katsottiin oikealla paikalla ja lenkki menikin mukavan miellyttävästi.

Pönöttäjä.

Pelastustreeneissä otin ensimmäisenä Gatsbyn ulos autosta. Se ei alkuun noteerannut minua mitenkään vaan hinkui suuntaan, jos toiseen. Lopulta se kuitenkin rauhottui, teimme pienen kävelyn ja se pääsi takaisin autoon. Autosta kantautui kyllä perus alkuhuuto, mutta ainakin hetkellisesti vire oli käynyt mukavan alhaalla (samoin kuin rentona roikkuva häntäkin!) Itse treenit olivatkin hieno esitys niistä meidän ongelmista haun suhteen. Gatsby pinkoi menemään semmoisella vauhdilla, että oli ehtinyt käydä löytämässä kauimmaisen maalimiehen. Se tuli luokseni todella pitkän matkan päästä ja ei ilmaissut. Luulin sen käyneen lähempänä olevalla ukolla ja jäinkin epämääräisesti pyörimään tämän lähettyville. Samalla koirani pinkaisi taas kauas pusikkoon, tuli lupaavan näköisenä luokseni, muttei ilmaissut taaskaan. Sanoinkin sille, etten nyt oikein ymmärrä sitä ja tässä vaiheessa se saikin lähempänä olevasta maalista hajun ja ilmaisi hänet. Hypyn kera tietenkin... Tästä kuitenkin palkan jälkeen uusi lähetys ja lopulta kolmas kerta toden sanoi kun kauempi maalimies nousi vihdoin. Harmitti, kun en tajunnut lähteä päättäväisemmin koiran perään vaan kuvittelin sen käyneen lähempänä olevan maalimiehen luona. Niinpä otimme korjaussarjan ja tällä kertaa pitkä välimatka ei tuottanut ongelmia. Tosin Gatsby ei sahaa pitkällä matkalla kokonaan maalimiehelle vaan vie minua asteittain oikeaan suuntaan. Pitäisi varmaan tarkistaa tämän olevan sallittua.

Odotellessamme maalimiehen uudelleen piiloutumista kuulimme toisen koiran ilmaisevan löytönsä melko lähellä. Gatsby ottikin pari askelta haukun suuntaan, mutta tuli takaisin. Treenikaverini meinasikin, että Käpy kannattaisi ottaa kiinni, mutta koska luulin tietäväni toisella alueella olevan vanhempi uroskoira, niin olin itse rento. Sanoinkin, että kyllä Gatsby pysyy sivullani ihan kiinnipitämättäkin. En ehkä olisi ollut ihan näin rento, jos olisin tajunnut toisen koiran olleen Wictor, Käpyn huutokohde numero yksi! Toisaalta tuntui tietenkin hyvältä, että luottamus palkittiin ja Gatsby oli kuulolla Wictorin haukuista huolimatta. Uskonpalautus treeniä sielulle!

Pusupomppu latautuu...

Tänään suuntasimme paloasemalle, jossa meitä vastassa oli äärettömän mahtavasti tukeva ja tsemppaava treeniporukka! Koska Gatsby oli viimeksi ottanut niin kauheat herneet treenikaverini sakemanniuroksesta, tämä sanoi niiden voivan odottaa autossa. Niinpä Gatsby pääsi odottelemaan ja hengailemaan samaan tilaan kahden nartun, yhden pappakoiran sekä reilun vuoden ikäisen labbisuroksen kanssa. Tällä kokoonpanolla ei ollut mitään ongelmia ja sain nauttia luoksepäästävyystreenistä, jossa ainoa ongelma oli koiran pepun pysyminen maassa ihanan ihmisen lähestyessä. Tämäkin kuitenkin onnistui ja vaikka Gatsby kerran loukkaantuikin labbisuroksen tehdessä pienen pyrähdyksen ilman omistajansa lupaa, niin mitään kauheaa huutoa ei syntynyt! Kyseisen labukan, Jaren, omistaja oli vielä niin ihana, että lupautui lopuksi meidän kanssa lenkille. Olin varautunut kiertämään parkkipaikkaa isolla välillä, mutta siirryimmekin lähes heti jalkakäytävää yhdessä tallaamaan. Tämä sujui todella hyvin molempien poikien jättäessä toisensa omaan arvoonsa. Muutaman mukavan metrin jälkeen Gatsbyä alkoi kuitenkin ärsyttää mukanamme tallustava toinen uros ja se alkoi tuijottamaan Jarea. Koska toinen kehtasi katsoa sitä takaisin, niin ärinä alkoi. Jatkoimme kuitenkin kävelyä ja ärinä loppui todella nopeasti. Seuraavan ärinän sain aikaiseksi kehumalla Gatsbyä siitä, ettei se vetänyt minua koko aikaa... Mutta jos olin hiljaa, niin kaikki oli oikein harmoonista! Juttelimme mukavia ja koirat kulkivat mukana. Mahtava fiilis! Jare oli mitä paras harjoituskamu, sillä labukkamaiseen tyyliin se ei ollut mistään moksiskaan. Kerran taisi haukahtaa Käpylle takaisin, mutta muuten oli vain tyytyväinen oloonsa. Lisää näitä!

Treenit menivät myös todella kivasti! Gatsby teki hienosti ja innokkaasti sekä itsenäisesti töitä! Se tuntkeutui pressujen ali (tai vaikka läpi) eikä arastellut taaskaan liukkaita pintoja, pimeitä huoneita tai kierreportaita. Malttoi tehdä töitä innostaan huolimatta ja tarkensi hienosti eikä tullut ilmaisemaan vain hajua. Ainoa mietityntää aiheuttava hetki oli se, kun Gatsby näki häkkivaraston verkon läpi maalimiehen ja tuli sitten tätä ilmaisemaan. Koska minä tiesin sinne pääsevän sisäänkin, niin en hyväksynyt ilmaisua. Onneksi Gatsby ratkaisi asian löytämällä oven, käymällä maalimiehellä asti ja ilmaisemalla uudestaan. Tajusin kuitenkin jälkikäteen, että ilmaisu olisi pitänyt hyväksyä jo ensimmäisellä kerralla, sillä ainahan koira ei maalimiehelle pääse (esimerkiksi kaapissa olevan luo). Silti sen pitää ilmaista minulle vaikkei iholle pääsisikään tai katsekontaktia pääsisi ottamaan. Ensi kerralla siis kuittaan kerronnan "näytä" sanalla, mutta annan koiran etsiä tien maalimiehelle, jos sellainen on olemassa.