sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Agikisojen tunteiden koko kirjo ängettynä yhteen viikonloppuun

Kuva Krista Riitinki
Oma seuramme järjesti melkoisen ison koiratapahtuman nimeltään Artjärven Ärinät. Yhteen viikonloppuun mahtuu meinaan kahdelle päivälle kahdet kaikkien luokkien agikisat sekä tokot ja rallytkin. Ilmoitin meidät kaikille kakkosten radoille (viisi pipaletta) sekä molempina päivinä vielä talkoilemaan. Yleensä tämmöinen setti on toiminut todella hyvin, mutta nyt en ottanut huomioon sitä, että lauantaina luokkajärjestys olikin kolmoset-kakkoset-ykköset. Aloitin siis aamuni kasilta ja talkoilin kevyet kahdeksan tuntia. Tämän koko ajan Hawk oli seuramme nuorisojaoston loistavassa hoidossa (sitä oli lenkitetty ja koulutettu sekä tietenkin palluteltu!) ja Gatsby hengasi koko päivän autossa. Kun saavuimme kisapaikalle, niin Gatsby oli yhtä ihana kuin viime kisoissakin: se lenkkeili omiaan nuuskutellen eikä koittanut haastaa ketään ja aina autolle tulessani, se makoili rauhakseen. Hawk sen sijaan mörköhaukkui, ja ihan rehellisesti vartiohaukkui, kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat. Se oli kuulemma ollut häkissään ajoittain aika hurjanakin ja hoitajiensa suureksi ihmeeksi kevythäkki sen kuitenkin onnistui pidättelemään. Voihan pentunen!

Koska maxit aloittivat kakkoset, niin minulla oli vain melko vähän aikaa siirtyä talkoohommista kisahommiin. Koitin epätoivoisesti pikalämpätä koirani ja vipelsin sitten rataantutustumiseen. Kiireeni ja koko päivän tekemättömyys selvästi näkyivät Gatsbyssä. Meitä ennen oli toistakymmentä koiraa, joten koitin ottaa sen aikaisin autosta hieman lämmittelemään ja itseään purkamaan. Se kuitenkin oli saanut tässä vaiheessa sivistyneestä käytöksestä tarpeekseen ja räyhäsi aivan kaikelle. En muista, koska se olisi viimeksi ollut niin ikävällä päällä! Ensimmäinen rata sujui kuitenkin odottamaani paremmin vaikkakin saimme hyllyn juurikin olettamassani kohdassa. En millään voinut ehtiä yhteen kohtaan ja juoksin vain paniikissa enkä tajunnut koittaa pelastaa tilannetta. Jäin niin paljon jälkeen, että Gatsby alkoi kääntymään sille puolelle, jota tömistelin ja eteen-käskyni siivitti sen hylkyputkeen. 

Kuva Krista Riitinki
Hylly rata ei jäänyt pätkääkään harmittamaan, sillä ehtimätöntä kohtaa lukuun ottamatta teimme ihan suhteellisen järkevää yhteistyötä. Huokaisin jo mielessäni radalta poistuessani, että nyt on koirasta pahimmat höyryt pihalla ja seuraavilla radoilla onnistuminen olisi jo todennäköisempää. Gatsby ei kuitenkaan radankaan jälkeen halunnut katsella muita koiria lähimaillakaan ja sen kanssa oli todella ikävä odotella. Kakkosradalla se yllätti täysin kieltämällä oman, tutun renkaan kahdesti ja lopulta tippumalla puomilta. Tippuminen näytti sen verran pahalta, että lopetin radan siihen. Tuomari kehotti, että kannattaa juoksuttaa puomi vielä, ettei jää pahaa makua suuhun, joten menimme sitä kautta. Kolmas rata oli jotain aika järkyttävää. Minun normaalisti pätevä koiruni, minun taitava taitoötökkäni, meni ja tuli kepeiltä ulos ennen aikojaan vaikkei sille ollut mitään erityistä syytä (vaikea kulma, outo rytmi yms) ja en ollutkaan uskoa silmiäni. Oli pakko kysyä yleisössä olevilta tutuilta. Tässäkään vaiheessa käytöstkään ei parantunut pätkääkään ja pahoin mielin pakkasin koirani autoon. Se käyttäytyi juuri niin kuin viime kesänä, kun Hänen Agihirmuutensa oli vähän kehittänyt Kisavirettä. Saldona kolme hyllyä ja huonosti käyttäytyvä koira. Mieli ehti jo rypeä maassa, että tätäkö meidän kisaaminen tulisi taas olemaan? En enää kestä vaan kisat saavat kyllä sitten jäädä. Paljon siis itsesääliä ja muuta mukavaa! 

Hain vielä Hawkin hoidosta ja se oli tosiaan käyttäytynyt hyvin vaihtelevasti. Mutta oli se myös hurmannut hoitajiansa! Minun viedessä sitä hyvin myöhäistä lounastani kohti kanttiiniin (kello oli yhdeksän illalla) Hawk löysi jännittävän repun, mutta hienosti meni sitä itse katsomaan. Hawk, tai siis Mentupentu, sai kasviksen siskolta (melkein siis sukulaiselta) namia urheudestaan ja jatkoi reippaasti eteenpäin! Hawk oli väenpaljoudessa taas todella reipas. Ei haukkunut tai pöhissyt vaan iloisesti tervehti ihmisiä ja sai hyvät painit aikaiseksi itseään vähän vanhemman pennun kanssa. Se odotti kiltisti pöytään kahlittuna, kun söin ja otti ihmisten ihailut hyvin vastaan. Tästä sentään jäi parempi mieli! Kotiin kuitenkin päästyäni en odottanut seuraavaa kisapäivää ollenkaan ja jollei talkoot olisi odottaneet tekijäänsä, olisi voinut mokomat jäädä välistä kokonaan.


A post shared by VAU Nuoret (@vau_nuoret) on

Sunnuntaiaamu lähti käyntiin jo paljon paremmin jo siitä syystä, ettei paikalla tarvinut olla kuin vasta kympin aikoihin. Vein Hawkin hoitoon ja se rauhottui sinne paljon edellistä päivää nopeammin. Gatsby pääsi ilmoittautumaan kanssani, koska ilmon vieressä oli koirien viilennykseen tarkoitetu altaat, joissa aioin uittaa sen ennen kisoja. Yllätyksekseni se käyttäytyi juuri niin hienosti kuin se nykyään osaakin! Ei ärrännyt, purrannut tai tuijotellut. Lenkillä se rähähti yhdelle tuijottavalle urokselle, mutta lopetti mukavan pian. En saanut autoani kauhean lähelle ja lähdin lopulta hieman liian myöhään hakemaan Gatsbyä radalle. Tulimme melkein suoraan lähtöön ja jotenkin oma pää löi tyhjää radan suhteen. Alkuun tulikin ihmeellinen säätö, kun in-in ei ollutkaan ihan kisavalmis ja luulin siitä jo tulleen vitosen. Tästä mentiinkin sitten rata loppuun hieman hälläväliä asenteella ja säntäsin helpottuneena maaliin katselematta sen enempiä koiraani. Niinpä Gatsby tiputti viimeisen riman. Yllätyksekseni se olikin sitten ainoa virheen paikka ja saimme tuloksen 5, jolla pääsimme kolmansiksi. Jotenkin tämä herätti minut masennuksestani ja tajusin, että Gatsby oli hoitanut oman ruutunsa todella hienosti radalla. Se oikeasti kuunteli, kesti kepeillä ja teki sen typerän renkaankin täydellisesti eikä edes tippunut puomilta! Seurakaveritkin kehaisivat rataa ohimennessään ja jotenkin se oma fiilis lähti vihdoinkin nousuun!

Lopulta kiltti hoitolainen! Joka painoi maanantaina rokotuksilla jo melkein 12 kiloa!

Uutta intoa puhkuen valmistauduin seuraavaan ja viikonlopun viimeiseen rataan. Radassa ei ollut meille mitään erityisen vaikeaa ja jos koira malttaisi kuunnella, niin olisi täysin tehtävissä. Otin itseäni niskasta kiinni ja keskityin jokaisen esteen ohjaamiseen kunnolla. Gatsby meni, teki ja kuunteli juuri niin hienosti, kuin se parhaimmillaan tekeekin! A:n kontaktilta se koitti varastaa ja pienen hetken oli vaarana saada hylly joko siitä, että se peruuttaisi takaisin kontaktille tai vipeltäisi väärään putkeen. Mutta Gatsby kuitenkin pönötti hiekalla paikallaan ja sain hermoni hallintaan ajoissa. Tuloksena oikeasti yhdessä tehty rata, ensimmäinen 0 kakkosista ja toinen sija! Paljon emme ykkösestä jääneet 4,49m/s etenemällämme ja olisimme olleet kyllä lähellä ilman A:n jälkeistä mietintätaukoa. Onneksi koiria oli kuitenkin riittävästi, joten LUVAhan sieltä napsahti! Nämä olivat vasta toiset kakkosen kisamme eli ei huonosti! Lisäksi oman seuran kisoissa on niin kiva pärjätä, kun on niin paljon kannustajia! Hyvin mielin jäin vielä muutamaksi tunniksi talkoilemaan! Päivän kruunasi se, että Hawkin käyttäytyi hoidossa vihdoin järkevästi! Hyvä mun parhaus pojat!!!


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Sunnuntaina käydään kokeilemassa, jos saataisiin niitä vaikka lisää ;) Kisat siellä teidän lähettyvillä Ylöjärvellä.

      Poista