perjantai 3. heinäkuuta 2015

Teinitokoilua ja asennevammaa

Olemme tämän kesän pyörineet tokoryhmässä. Päätin lähteä kokeilemaan vielä kerran, josko lajista olis meille iloa. Toivo kontaktin ja muiden koirien siedon paranemisesta motivoivat erityisesti tokon pariin. Meillä onkin ollut monia onnistuneita treenejä ja oppimastamme on ollut hyötyä varmasti ihan yhteistyön ja hallittavuuden parantumisena. Tällä viikolla Gatsby suoritti maltillisesti paikkamakuuta ihanan Myy-tollerin häiriköidessä muun muassa pienillä luoksetuloilla (muiden juokseminen ihmisille on todella vaikeaa sivustaseurattavaa Käpylle) ja Myytä myös leikitettiin (melko maltillisesti). Gatsby pysyi hienosti, lähti tosin kerran luoksetuloon mukaan, mutta korjaus kerralla pysyi! Otimme parissa erässä, samoin kuin myös sivullaolon kontaktia Myyn puuhaillessa ympärillä. Oli ihana tehdä, kun tiesi, ettei ollut pienintäkään huolta Myyn tunkemisesta meidän luokse eikä mitään pahaa tapahtuisi, vaikka Gatsbyn maltti loppuisi puolestaan kesken. Oli siis mukavan rentoa puuhaa ohjaajalle! Tosin treenien loppuun Gatsby karkasikin kesken palkkauksen Myyn pyllylle, jonka jälkeen siitä tulikin sitten korvaton hormooniotus...

Vauhtiotus (Kuva Jenny Söderlund)

Gatsbyllä on ollut taas omistajaa tuskastuttava tyttöjen perään haikailuvaihe. Lenkillä pitää niin valtavasti nuuskutella ja kuopia ja jos joku tylsimys on laittanut hihnan kaulaan eikä omistaja ole tarpeeksi nopea, niin kyllähän pieni koira koittaa päästä hajujen luokse vaikka vetämällä! Toisaalta se ei ole onneksi menettänyt korvia vapaanaollessaan ja muutenkin on keskimäärin treenatessa kuulolla. Melkein sanoisin sen vastaavan nykyään paremmin vaatimiseen eikä ota itseensä negatiivisella tavalla vaan ihan oikeasti taitaa päässä jopa raksuttaa palautteen jälkeen. Tietynlainen ihan joka ihmisen perään intoilu on myös vähentynyt, toki tutuille saatetaan kirjaimellisesti rääkyä onnesta, mutta tietynasteista rauhoittumista ihmisiin suhtautumisessa on silti ollut havaittavissa. Pieni koirani on selvästi muuttunut pentuajoista ja uskallan jopa sanoa, että orastavaa aikuistumistakin on hetkittäin havaittavissa!

Käpy luonnossa (Kuva Jenny Söderlund)

Koirassa ei siis ole mitään vikaa, kuten ei yleensäkään. Se tuntuu tykkäävän tokoilusta siinä missä muustakin kanssani puuhastelusta eli yhteistyömme tuntuu sujuvalta ainakin hihnan tässä päässä. Mutta nyt tulee se mutta. Minusta ei vain taida olla tokoilijaksi. Aluksi ajattelin, että seuruu tappaa minut ja sen opettaminen uudestaan on liian työlästä. Olemme kuitenkin saaneet siihen hyviä vinkkejä ja se edistyy mielestäni koko ajan, toki sitäkin pitäisi treenata enemmän. Mutta nyt vastaan tuli seuraava ongelma eli Gatsby menee usein vinoon, kun laitan sen perusasennosta maahan. Jotkut näkisivät tämän kivana aivopähkinä-puuhasteluna lähteä korjaamaan, mutta minua ei yksinkertaisesti kiinnosta. Olen selvästi liian suurpiiteinen, sillä minulle riittää, että koira teki sen, mitä siltä pyysin. Samalla tämä asenteeni vain pahentaa "ongelmaa" sillä en pidä suoruuskriteeristä kiinni tarpeeksi napakasti, joten koira menee aina vain vinoon. Silti ääni pääni sisällä sanoo vain "mitä sitten?" Tällä asenteella ei ole siis kauheasti asiaa pilkuntarkkaan tokoiluun eli taitaa jäädä kaikki orastavatkin kisatavoitteemme lajin suhteen kyllä aika kaukaisiksi haihatuksiksi. Ehkä joku päivä innostumme eläkeläislajiksi kaivamaan tokon taas hyllyltä, mutta tämän omistajan hermorakenne ei kyllä tällä hetkellä lajiin sovellu.

2 kommenttia:

  1. Onneksi on lukuisia muita lajeja ja kaikkien ei tarvitse kaikkea harrastaa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Aina välillä vaan innostun tokosta, kun kattelen teitin tai vaikka Millin ja Priyan tokovideoita/postauksia. Meno näyttää niin kivalta ja iloselta ja tiedän Käpystä kyllä tokokoiraksi olevan. Nyt vaan tuli ne koulutuksen realiteetit vastaan taas.

      Poista