Miten löytää itsestä se sisäinen Kirsi!?

Viikkoon on mahtunut jo paljon kaikkea. Kävimme maanantaina agilityssä ja treeneistä jäi hyvin ristiriitaiset fiilikset. Kohdat, joiden oletin olevan vaikeita, toimikin ja mokailin sitten helpoissa kohdissa. Koitin handlta vastakädellä koiran "vetämistä", mutta oli sitten vaikiaa. Kepit meni suorastaan upeasti, mutta kontaktilla hiippailtiin. Sain kouluttajalta patistusta parempaan asenteeseen, etten nyhjäisi "en mä osaa"-kuplassani vaan luottaisin enemmän tekemiseemme (siis molempien, ei vain koiran). Käsky kävi mennä möllikisoihin kokeilemaan ja tätä olen muutenkin miettinyt ajoittain. Voisi kokeilla, jos seuraaviin lähialueen epävirallisiin vaikka mentäisiinkin putkirallittamaan?

Eniten kuitenkin päänvaivaa tuotti oma käytös tai miten koirani käyttäytyy minun kanssani. Kirsi, joka on auttanut meitä aiemminkin oli hallilla ja mainitsin hänelle, ettei vesisuihke ole enää pitkään aikaan oikein auttanut. Hän sitten kysyi, saisiko hetkeksi lainata Gatsbyä ja minä annoin koirani hihnan osaavempiin käsiin ilomielin! Samalla sekunnilla, kun hihna vaihtoi käsiä, niin Käpyn häntä laski ja se muuttui selvästi eri laiseksi. Poissa oli minun häntä pörhöllä tilaa skannaileva alfa-uros wannabeni. Gatsby katsoi minua kuin apua pyytäen, mutta ei rähissyt kellekään. Kirsi sanoi sille pari kertaa pienen äänimerkin, kun Käpy koitti kiilata ohi ja Käpyhän kuunteli kuin lumottu. Se katsoi Kirsiä kuin lisäohjeita pyytäen ja minä olin samaan aikaan riemuissani sekä halusin vajota maan alle. Koirani olisi täydellinen koira ilman minua. Ei paljon masentavempaa ajatusta ihan helpolla mieleen tule. Toisaalta oli ihana nähdä, että Gatsby pystyy hillitsemään itsensä. Jos minä muuttun Kirsiksi, niin meidän ongelmat on sillä kuitattu! Voi kuinka helppoa! Tämä siis valoi sekä suurta epätoivoa, että aitoa toivoa meidän tulevaisuuden varalle. Gatsby oli hihnan takaisin saatuanikin rauhallisempi ja uskoi minunkin pieniä äännähdyksiä eikä meidän tarvinut painia esimerkiksi sen kanssa, että minua ei vain yksinkertaisesti saa vetämällä agikentälle. Aivan portilla tuo teki pienen ryykäisyn, mutta malttoi taas tämän jälkeen kuunnella. Ehkä meidän pitää siis alkaa käydä tankkaamassa Kirsin luona meihin molempiin rauhallisuutta?

Tiistaina ei tavinut kokea huonommuutta koiranomistajana, sillä Gatsby pääsi riekkumaan illalla taas Susyn kanssa. Lenkki hurahti hetkessä hyvässä seurassa! Gatsby käyttäytyy niin hienosti Susyn kanssa eli se ei koita parkkeerata itseään tytön pyllyä nuuskuttamaan vaan ne oikeasti leikkivät sekä kulkevat kaveruksellisesti yhdessä pitkin metsää. Ne sopivat todella hyvin yhteen ja Gatsby sai Susylta hieman metsästyskoira oppia, kun pieni paimeneni tunki toisen esimerkistä nokkaansa lumen läpi varmaan hiirien tunneleita etsien. Hihnassa koirat kulkivat nätisti toisistaan piittaamatta, mitä nyt ensi kohtaamisella käteni meinattiin vetää sijoiltaan... Gatsbyn hihnakävely sujuu normaalisti miellyttävästi, mutta nyt kaverin kanssa piti juuri sillai ärsyttävän vähän vetää lähes koko ajan ellen muistuttanut asiasta. Vastahan alkuun oli saanut reilun tunnin juosta vapaana!

Linssi huurussa, oma koira korvattomana, mutta koittakee kestää!

Viimeistään torstaina se Kirsiltä saatu annos rauhallisuutta oli kulunut loppuun. Treenasimme pelastusta toista kertaa kokeisiin tähtäävien ryhmässä ja heti alkuun meillä oli ongelmia päästä vanhaan palolaitokseen sisään. Sitten kun vihdoin pääsimme vain pienen urahduksen saattelemana astelemaan ovesta, niin kaikki paikat isommassa huoneessa oli täynnä eli seinät oli vuorattu koirilla. Jouduin viemään harmikseni Gatsbyn siis viereiseen huoneeseen yksikseen. Olisin niin kovasti halunnut sen saavan viettää treenin samassa tilassa muiden läsnäoloon turtuen. Alun hallintaosio meni aika huutamiseksi, kun koitin olla kouluttajan toivomalla tavalla eli en namittanut koiraani. Sitten kun tästä ei mielestäni tullut yhtään mitään, niin naksautin ja palkkasin nameilla maahan heti, kun koira vähänkin rauhottui. Tästä seurauksena itse maahan hakeutuva koiruli, joka välillä nosti ylähuulta samalla uristen muille, mutta kuunteli esimerkiksi "katso" käskyä, jolla myös murina loppui. Lopulta minulla oli käsissäni pieniä temppuja ihan innolla tekevä, kontaktihakuinen Käpyläinen, jolla häntäkin heilui lattiaa pitkin.

Yksiössä odotettiin tietenkin ihan rauhassa.

Tässä vaiheessa koira joutui "yksiöönsä" ja minä sain palautetta siitä, että käytin paljon "aktivoivia pakotteita" eli kontrolloin koiraa hihnalla. Olin kuitenkin keskittynyt nimenomaan olemaan nykimättä hihnaa eli vedin koiran kyllä paikoilleen, mutta enimmäkseen seisoin vain passiivisena hihnan päällä ellei se ollut kuulolla. Kaikesta minuun päin suuntautuvasta palkkasin. Sain kuitenkin vinkiksi koittaa passivoivempaa pakotetta eli kiinnipitämistä, joka loppuisi heti koiran rauhoituttua. Niinpä kun oli meidän vuoro lähteä etsimään, otin Gatsbyn esille ja se alkoi pullistella, otin sitä (vielä tässä vaiheessa rauhallisesti) niskasta kiinni kieltäen sitä samalla matalasti. Puolessa minuutissa Gatsby oli sellaisilla kierroksilla, joilla se ei ole ollut varmaan vuoteen ja minä muistin, miksi en ole sitä poskikarvoista kiinnipitäen enää yrittänyt puhutella. Järjestimme kaikille paikalla olijoille mitä upeimman totaalisen melt down episodin, joka loppui lopulta siihen, että minulta paloi käpy ja heitin Käpyläisen kyljelleen. Siinä se sitten mulkoili ja ärräsi vaikkakin pysyi maassa ihan itsekseen. Voitte vain kuvitella ettei etsimisestä tullutkaan sitten juuri mitään... Kyllähän tuo lopulta löysi, mutta kun oli tarkoitus haastaa koiraa, niin siihen se ei tosiaankaan ollut valmis. Viimeksi samoissa treeneissä minulle suoraan sanottuna porukka kettuili, kun jännitin päästää koirani hihnasta ennen kuin vein sen etsintäalueella (muiden ollessa samassa tilassa) "varo, nyt se karkaa! Sehän karkaa ihan minä hetkenä hyvänsä! Ai kauhea!" Tällä kertaa yllättäen samanlaista härkkimistä ei kuulunut. Jännä.

Juttelimme hyvän tovin treenin jälkeen siitä, mitä oli tapahtunut ennen etsintää. Oli kiva, kun Iriskin oli mukana, joka tuntee Gatsbyn kuitenkin suhteellisen hyvin ja jonka mielipiteet koirien koulutuksen suhteen ovat lähellä omiani. Tälläkin kertaa minulta kysyttiin, olinko oikeasti komentanut koiraani tai koittanut esimerkiksi huutaa sille tosissani. Voi, kyllä olen enkä ole siitä ylpeä. Olen menettänyt ihan aidosti hermoni, mutta se ei tilanteessa auta yhtään. Sen sijaan tilanteen mentyä ohi käytökseni on saattanut näkyä Gatsbyssä esimerkiksi kotona luimisteluna. En siis ole mitenkään sitä hakannut tai vastaavaa, mutta huutanut sille kyllä tosissani ja pakottanut sen fyysisesti maahan. Olen nyt (tai ainakin tämän kerran jälkeen) kuitenkin oppinut sen, että koiran haastaminen näissä tilanteissa ei vain yksinkertaisesti auta. Kouluttaja puki sen järkeviksi sanoiksi, ettei Gatsby ymmärrä minun yrittävän puuttua sen käytökseen vaan luulee minun huutavan ja tappelevan sen kanssa sitä toista koiraa vastaan. Ehkä vihdoinkin saa nyt iskostettua päähäni, että suurin osa muiden ehdotuksista on minun koiralleni sopimattomia metodeita eli älä nyt hitto sentään enää kokeile niitä! Eli nyt vain pitää saada tuo rauhoittumaan kaikissa tilanteissa. Voi kun vain tietäisin miten!? Tai sitten aletaan kotikoirakoksi. Gatsby on arjessa mitä mukavin ellemme törmää naapurin paholaisnöffiin (joka on oikeasti todella leppoisa kaveri). Ongelma siis ratkaistu! Ongelmaan ihan oikeasti helpottava tekijä olisi varmaan käydä muiden urosten kanssa lenkeillä, kuten Iris ehdotti. Olemme Iriksen kanssa kävelyttäeet Käpyä ja Wictoria jäljestelyjen yhteydessä eikä Gatsby ottanutkaan treeneissä yhtään niin kauheita pultteja belgialaisesta kuin yleensä. Nyt siis vain yleisöosastolle ilmoitus "haetaan urosseuraa rähinä tarkoituksella!"

Tällä lenkillä ei ollut stressiin mitään aihetta kummallakaan.

Treenikortissa luki tällä kertaa: Koiran mielentila oli väärä eikä koira ollut omalla tasollaan. Siedätystä uroksiin, yhteislenkit ym. Huomasin myös saaneemme viimeksi takakannen taulokkoon merkinnäksi koiran osaaminen osioon hallinta: kesken, ilmaisu: valmis. En tiedä miksi tästä tuli jotenkin luvattomankin hyvä mieli ilman mitään kummoista syytä.

Osallistuin koirien käyttäytymistutkimukseen reilu vuosi sitten ja sain sieltä näytteenottopyynnöt sekä Ferosta että Eddiestä DNAn tutkimista varten. Viestissä sanottiin koirieni olevan tutkimuksen kannalta erityisen mielenkiintoisia ja nyt harmittaakin, kun en enää niistä näytteitä voi lähettää. Tutkimuksessa kartoitetaan esimerkiksi juuri arkuutta ja ympäristön vaikutusta siihen. Eddie ja Ferohan olivat asiassa aika lailla ääripäät, mutta niillä oli pitkälti sama ympäristö eli ehkä niitä olisikin ollut kiinnostava vertailla. Harmittaa.