perjantai 10. heinäkuuta 2015

Wunderkind Käpy!

Suuntasimme tänään Minnan ja Gatsbyn velipuolen Novan kanssa vähän omatoimiaksaamaan. Teimme pientä rataa sekä toista kertaa pelkkien ohjureiden voimin keppejä. Gatsby ryykäsi kepit ensimmäisellä kerralla aivan järkyttävän rumasti! Huomautin ja otin uudestaan. Samalla selostin Minnalle kuinka Gatsby tekee juurikin tätä eli ei kunnioita ohjureita pätkääkään. Mitä tekeekään tällä aikaa koirani? Ei muuta kuin täydellisiä keppejä! Minna ikuisti hölmistyneitä ilmeitäni kameralle ja videossa mennään harjoitusta jo neljättä (?) kertaa. Sanoin, että haluan Gatsbyn joutuvan ajattelemaan keppejä tehdessään ja se on selvästikin tuottanut jo kahden treenikerran jälkeen aikas hienoja tuloksia!

Tässä kuvassa epäuskoisen onnellinen ohjaaja luonnollisessa ympäristössään (Kuva Minna Karjalainen)





Lopuksi kävimme vielä yhteisellä jäähkälenkillä, mikä oli aluksi aikas järkyttävää. Gatsby kiljui innoissaan Novalle ja veti kuin höyryjuna innostunut aussienpenska! Minä ilmoitin puolen minuutin härdellin jälkeen lähteväni suosiolla toiseen suuntaan, mutta Minna lupasi menon kyllä helpottuvan. Päätin uskoa ja sehän kannatti! Huuto loppui todella nopeasti ja suurin vetäminenkin viimeistään lenkin puolessa välissä. Lopuksi käveltiinkin suorastaan sivistyneesti löysällä hihnalla, ohhoh! 

Tyytyväiset veljekset (Kuva Minna Karjalainen)

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No eiköstä vain!? Mä olin niin yllättynyt ja ylpee! ♥

      Poista
  2. Ihana keskittytynyt ilme Gatsbyllä, pätevä pieni eläin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on niin tulossa mitä mahtavin pieni keppi-eläin!

      Poista
  3. Ja ihana toi ilmeesi! EN KESTÄ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeitä oli pari vieläkin hienompaa, jos voit uskoa :D Keskityin pitämään suuni kiinni vaikka olisi tehnyt mieli alkaa kiljua jo keppien puolivälissä!

      Poista