Päivän pelästyttäjä

Olin juuri lähdössä aamulla töihin, kun kuulin kuinka Eddie kompasteli makuuhuoneessa. Se nilkutti sieltä puolikuun muotoisena väkkäränä ja katsoi minua pää kenossa nyökkien. Vaappuvaa koiraani kauhulla katsoessani olin aivan varma, että tästä tulisi rakkaan pikku Ruttimukseni viimeinen päivä. Epäilin sillä olevan jonkin asteinen halvaus ja itkuisena soitin sille eläinlääkäriajan. Itselläni oli vielä pitkähkö päivä ja iltapäiväaikoja oli niukasti. Sain ajan juuri kun työpäiväni pitäisi loppua ja sain onneksi luvan lähteä töistä varttia aikaisemmin. Suurimpana onnena oli aivan huippu naapurini, joka kävi sekä Eddien pärjäämistä kotona kurkkimassa että toimi koira-ambulanssina. Hän siis kuskasi pienen papparaiseni eläinlääkäriin, kun en sitä kyseisellä aikataululla itse ehtinyt hakea.

Olin aivan ihmeissäni, kun eläinlääkärihenkilöstö alkoi tutkia koiraani. Olin tuonut sen omassa mielessäni lopetettavaksi ja he vain kurkkivat tollerini korviin. Muistutinkin heitä, että tässä meillä on nyt vanha koira, että eiköhän peli ole aika selvä. Lääkäri kuitenkin tyynesti meinasi, että tämä kovasti vaikuttaa niin sanotulta vanhan koiran tasapaino-oireyhtymältä (old dog vestibular syndrome). Oireet näyttävät paljon pelottavemmilta, kuin mitä ne ovat koiralle vakavia. Eddie sai piikin pyllyynsä, pahoinvointilääkettä oksentelun ehkäisemiseksi ja mikä tärkeintä, minä sain koirani kotiin. ♥ Oireiden pitäisi helpottaa lähipäivinä ja poistua kokonaan (pää saattaa jäädä kenoon) viikon tai parin kuluessa. 

Eddie oli vaihteeksi lääkärissä oma ahne itsensä ja söi joka ikisen sille annetun namin. Tollukka myös hurmasi henkilökuntaa ja kerjäsi onnistuneesti muutaman extra herkkusen! Vaikka kävely olikin horjuvaa, niin Eddie oli myös sitä mieltä, että hänhän hyppää autoon! Se oli kuulemma löytynyt naapurini käydessä molemmilla kerroilla sängystäni. En ymmärrä, miten se on sinne onnistunut kiipeämään ja vielä kahdesti!? Sisukas pikku sisupussi siis tämä haukkuseni!