Vuosikymmenen viimeinen tavoitekatsaus (late edition)

Aika jälleen tarkistaa, kuinka suuruudenhulluja suunnitelmia sitä tulikaan vuosi sitten tehtyä ja kuinka kauaksi niistä jäätiinkään sekä asettaa uudet haaveet. Luonnoksen pyöräytin alkuun jo joulukuussa, mutta sitten olinkin liian ahkerasti koneen ääreltä muualla maailmalla, ettei postaus ennättänyt ajoissa. Mutta nyt mennään!

Myöhästyneet joulutonttuilut kaikille!

Gatsbyn tavoitteet:

Agility 

Tavoitteena oli käydä kokeilemassa kolmosia. Kun ne sujuivat, asetin tavoitteen saada eka SERT, jotta saataisiin valiokello pyörimään. Kävimme kirmaamassa myös seuramme SM-joukkueessa eikä meidän vetoa tarvinut edes hävetä. Niinpä ehdin vähän miettiä yksilökisojakin ensi kesälle.

Toisin kuitenkin kävi. Enää ei riitä noin 5m/s etenemä mihinkään. Plus Gatsby edelleen tekee kisavireessä ihan mahdottomia omia ratojaan, joten nollat ovat olleet todella harvassa. Ihan hyviä ranking pisteitähän tuo niillä kerää per nolla ja rotumestiksissä tultiin kolmansiksi eli pieniä onnistumisiakin mahtui toki vuoteen. Mutta aina jäätiin siitä sertistä.

Valiohaaveet siis virallisesti kuopattu aikamoisen masiksen kera. Harmittaa laji, jossa ei riitä, että tehdään, mitä pyydetään, kun aina joku muu on nopeampi. Tai oikeastaan liian moni muu. Ei ole myöskään onni ollut puolellamme, sillä tiedän toki hitaampiakin koiria, jotka sertejä ovat saaneet, mutta meidän onnistumiset ovat aina osuneet niille radoille, joilla muutkin ovat onnistuneet.

Agin tulevan kauden tavoite on siis kisailla vielä tämä kesä ja sen jälkeen Käpytin jää siitä hyvin todennäköisesti eläkkeelle. Ikää kuitenkin tulee koko ajan lisää eikä mitään tavoiteltavaa enää ole.

Kuva Aino Vakkilainen

Rally-toko kaivettiin naftalista, kun meitä pyydettiin seuran piirinmestisjoukkueeseen. Hyvin oli tehtävät koiran muistissa, mitä nyt jäi ääninappi pohjaan. Silti tuntui hyvältä, kun saatiin kuitenkin tulos. Tulos, joka vie meitä eteenpäin lajissa, jota ei olla edes yli neljään vuoteen tehty ja radalla, joka ei edes mennyt hyvin. Silti meidän työskentely riitti ja agissa alituisen riittämättömyyden jälkeen tuntui mielettömän hyvältä saada edes pientä menestystä. 

Tavoite onkin varmaan alkaa taas treenailla rallya, kun agi jää lajilistalta pois. 

Muista lajeista ei mainittavia tavoitteita ollutkaan, mutta Gatsby kävi muutamia kertoja jäljestämässä ja oli kyllä ihan huippu. Sen koirasosiaalisuus on myös parantunut ja aina välillä mietityttää, josko siitä kuitenkin saisi pelastuskoiran tehtyä. Toisaalta en uskalla lähteä kokeilemaan, kun laji teki niin pahaa meidän suhteelle. 

Kuva Aino Vakkilainen

Hawkin tavoitteet:

Pelastelu

Tavoitteena oli saada ilmaisu kuntoon tulevan vuoden aikana ja se myös toteutui. Toki paljon treenikohteita edelleen, mutta käytiin oikein yksi koekin kokeilemassa. Siellä kuitenkin kosahti taas luoksepäästävyysriviin, kun pieni herkkis ei kestänyt sille uhittelua eikä palautunut ajoissa vaan maasto meni epävarmuuden takia täysin pieleen. 

Jälkeä tehtiin enemmän, kuten olin toivonutkin. Silläkin tuolla on esineilmaisu todella hyvällä mallilla. Taitoja eri alustoille tarvitaan vielä ennen kokeita ja janatyöskentelyn harjoittelemista. Niitä siis treenilistalle!

Tavoite vuodelle 2020 on käydä ainakin hakukokeessa ja jos siellä edelleen kaikki aukovat päätään, niin lähdetään suosiolla pois. Katsotaan siis vielä tämä vuosi, onko meistä kokeissa kävijöiksi vai onko tuo liian herkkä muille.

Paimennus

Käytiin kerran ja Hawk olisi lähinnä halunnut paimentaa mun kanssa samalla puolella lampaita. Ehkä olisi hyvä käydä uudemmankin kerran ja edes vähän useammin. Tosin voi olla, ettei moiseen vain ole aikaa.

Kuva Aino Vakkilainen

Agility

Tavoitteista mentiin lujaa ohi, kun oman puuhastelun sijaan Hawkillakin on viikkoryhmäpaikka ja nyt ne tylsemmätkin esteet eli kepit ja kontaktit ovat työn alla. Jännittää aika paljon tuon C-lonkka ja virallinen mittaustuomio: juuri hieman yli maxi-rajan. Pännii ihan hitokseen.

Tavoite silti treenata tuo kisakuntoon ja lähteä ykkösiä kokeilemaan kesällä. Tavallaan en näe mitään järkeä koko touhussa, kun isommankaan koiran ajat eivät ole riittäneet, joten en ymmärrä miten tuonkaan tulisi riittämään. Onhan Haukkis toki nopea ja varsinkin matalilla rimoilla näyttää erityisen nopealta, mutta ei se silti tule olemaan se kisojen nopein koira siellä kolmosissa. Toivon, että siitä tulee hieman varmempi suorittaja kuin isästään, jolloin jos niitä nolli tulee tarpeeksi, niin jonkun on pakko olla se ainoa ja sitä kautta nopein.

Hieman siis koitan pitää kiirettä, josko Haukkis tekisi kisauransa mahdollisimman nuorena, jotta olisi edes jotain mahdollisuuksia pärjätä ja muutenkin nuoren koiran fysiikka edistäisi sen huonomman lonkan kunnossa pysymistä.

Kuva Aino Vakkilainen

Näyttelyistä nyt vihdoinkin se tuon ihan aidosti ansaitsema H!

Hieman oli surullinen vuosi Haukan tulosten suhteen; luustokuvat eivät olleet toivomani, näyttelyistä tuli vain T ja tosiaan mitattiin just ja just maxiksi agilityyn eikä haun peruskoekaan mennyt läpi. Toivon siis edes hieman parempaa vuotta 2020 pienelle mustuaiselleni!

Pelastuspohdintaa

Käytiin Hawkin kanssa kokeilemassa pelastuskoirien haun peruskoetta. Positiivisena asiana mainittakoot, että pääsimme pienen puolitoistavuotiaan paimeneni kanssa huomattavasti pidemmälle kuin Gatsbyn kanssa koskaan eli ihan kokeeseen asti! Ongelmaksi muodostui kuitenkin se vanha kunnon luoksepäästävyysrivistö. Se vahvistussanan luoksepäästävyys ja siinä olevat muut koirat. Gatsbyn kanssa ei koskaan kokeisiin menty, kun se ei kestä toisten uhoamista alkuunkaan vaan ilmoittaa takaisin olevansa pahin ja isoin äijä maailmassa. Turpaan saatte, ken haluatte! Hawk on paljon sosiaalisempi ja väistäväisempi, mutta sillekin tuotti suuria ongelmia toisten koirien käytös rivissä. Se ei kestä painetta tai uhkaa kovinkaan hyvin ja siihen kohdistui molempia ja vielä harvinaisen paljon. Yksi koira ilmoitti ihan tosissaan möyhentävänsä muut ja meidän viereinen koira otti siitä paljon kierroksia (kuten Hawkikin). Niinpä vieruskaveri murisikin aikalailla ja Hawk puolestaan antoi ahdistuksensa kuulua. Se tuijotti meikäläistä syvälle silmiin ja huusi minkä pienistä keuhkoistaan irti sai (mikä on aivan järjettömän paljon!) Lopulta meidät siirrettiin rivistön rauhallisempaan päähän ja Hawk pystyi hieman hengittämään. 

Harmittaa ihan hitokseen, että taas ollaan vanhan tutun ongelman äärellä. Vaikka Haukkis ei kellekään mitään tee ja sen toisiin kohdistuneet huudot olivat minimissään, niin se ei selvästi kestänyt tilannetta. Enkä tiedä, voinko saada sitä koskaan sitä kestämäänkään. Voinko pyytää koiraltani, että seuraa minua riviin, jossa sitä koko ajan uhataan? Vielä tuo pieni musta luottaa muhun. Luottaako kauaa? Gatsbyn kanssa suhde meni tosi huonoon kuntoon juuri samasta syystä. Minä raahasin sen viikko toisensa jälkeen riviin räyhäämään. En aio viedä Hawkin kerta toisensa jälkeen toisten räyhättäväksi. 

Hawk oli suoritusvuorossa ensimmäinen eli se tosiaan pääsi maastoon ääntelystään huolimatta. Niin pääsi kaikki muutkin. Haukkis ei kuitenkaan ehtinyt palautua riittävästi sille hyvin kuormittavasta tilanteesta. Koitin leikittää sitä, mutta sille ei lelu kelvannut. Se hoiti vapaana siirtymisen nätisti, mutta ei meinannut mennä maahan käskystä. Se oli myös kuin pieni vieteri koko paikallaolon ajan vaikkakin pysyi kiltisti paikallaan. Tosin nousi istumaan. Lopulta, kun vihdoin pääsimme metsään, oli pieni koiruni aika eksyneen näköinen. Se lähti alkuun innokkaasti, mutta jäi kuitenkin nyhjäämään yllättävän lähelle. Ensimmäinen maali nousi melkein meidän ollessamme sen vieressä ja toinen ei noussut ollenkaan, kun en lähtenyt tukemaan sitä. Hawk katsoi isoa kiveä, jonka toisella puolella maali olisi ollut, mutta ei lähtenyt itse suorittamaan tehtävää. Ei, vaikka kiven takana olisi ollut tuttu ja turvallinen ihminen.

En ottanut mitään paineita kokeen läpäisemisestä. Tuo on vielä kovin nuori eikä sillä tietenkään ole vielä ihan kauheasti kokemusta. Maastokin oli harvinaisen märkä, joka selvästi tuotti omat haasteensa. Eikä vain sen takia, että tuo ui jokaisessa löytämässään ojassa! Silti lopputulema on aika harmistunut, koska tosiaan se meidän (tai mun) ikuisuusongelma oli jälleen käsillä. Ne toiset koirat. Ne toiset koirat, jotka saa käyttäytyä huonosti, jopa uhkaavasti. En ihan oikeasti tiedä, haluanko viedä tuota pikku herkkistäni enää yhteenkään kokeeseen. En ainakaan halua viedä sitä enää yhteenkään samanlaiseen riviin. Ehkä käydään katsomassa kokeita läpi sillä mentaliteetilla, että jos tulee yksikin uhkaus Hawkia kohtaan, niin luovutaan saman tien. 

Turhauttaa. Isosti. Jälleen kerran.

Tällä kertaa ei polvi parantunut pojasta vai mites se meni?

Varoitus: tämä postaus sisältää avautumisen! Mutta aloitetaan ensin minun täydellisestä Haukkiksestani, joka kävi tänään virallisissa näytelmissä. Hän käyttäytyi kehän laidalla pääosin hienosti ja rauhallisesti sekä näytteli osaavansa juosta ja seistä kehässä kuin hienoinkin mallipoikkeli! Selvisimme päivästä hyvin rennosti, mikä lämmittää omaa mieltäni valtavasti, koska pentunen on kehittynyt niin hienosti itsensä hillitsemisen taidoissaan! Ikävä kyllä näyttelytuomari ei ollut yhtä haltioitunut koirastani kuin minä vaan Helin Tenson antoi Haukalle tänään tyydyttävän tämmöisin sanoin:

Koira muistuttaa tyypiltään enemmän bordercollieta kuin australianpaimenkoiraa. Neliömäinen, korkearaajainen ja kevytrakenteinen. Turhan kevyt pää urokseksi. Ruusukorvat. Erinomainen ylälinja ja häntä. Eturinta saisi olla korostuneempi. Rintakehä pyöreämpi ja syvempi. Erinomaiset kulmaukset. Turkki ei parhaassa näyttelykunnossa. Liikkuu hyvällä askeleella. Tyypin virheestä alennettu arvosana.

Hawkin siskoa sentään arvostettiin hieman enemmän ja Seija saikin hienosti EH:n eli ihan häviölle ei tämä perhekunta jäänyt!

Kuva pöllitty kasviksen FB sivulta ja Mikko Harjola sen on napannut

EH Seija vertailuksi ja samoilla spekseillä lainattu kuin Hawkinkin kuva

Ja nyt se avautuminen. Miksi on niin yleistä, että käyttölinjaisia eli kevyempiä ja karvattomampia ausseja ollaan aina ja koko ajan vertaamassa bordercollieihin? Joutuvatko muiden rotujen edustajat kuulemaan omista koiristaan samaa esimerkiksi joku vankempi bc olevansa jo aussie? Itse en käy näyttelyissä kuulemassa täyttääkö koirani jonkun toisen rodun rotumääritelmää vaan miten se vastaa juuri oman rotunsa määritelmää. Ymmärrän, että Hawk on siro ja kevyt sekä vähäkarvainen, mutta tekeekö se siitä bc:n? Eikö rotumääritelmässä oikeasti ole kohtia, joita se ei täytä vai pitääkö tuomarin mahdollisesti henkilökohtaisa mieltymystä paikkailla vertailemalla koiraani toiseen rotuun? Jos Hawkilla on vaikkapa liian pieni pää näyttelylinjaisiin verrattuna, niin eikö sillä ole tällöin puutteellinen sukupuolileima eikä automaattisesti puutteellinen rotuleima? Jos Haukan sisko luetaan erittäin hyväksi rotunsa yksilöksi, niin miksi Hawkia verrataan "naapuri rotuun"? Koska tänään ainakin tuli se fiilis, että jos sen laittaisi narttukehään, niin se olisikin taas jo auspai.

Loppuun vielä vertailuksi Gatsbyn näytelmä kuva sen ollessa vajaa 2 v

Pointtini ei siis ole niinkään valittaa mielestäni eri tavoistamme lukea rotumääritelmää tämän päivän tuomarin kanssa vaan juurikin se, että sen pitäis olla ainoa mittari, jolla koiraani näyttelyissä arvostellaan. Tämän määritelmän sisällä otan koirastani kaiken perustellun kritiikin mielenkiinnolla vastaan. Sitäkin meinaan tänään paljon onneksi sain, kuten monesta kohtaa oikein kiva arvostelukin sen osoittaa! Jotenkin tuntuu hieman huijaukselta ja perättömältä perustelulta viitata toiseen rotuun. Varsinkin, koska uskallaan väittää, että vaikka joku rodusta erehtyisikin, niin viimeistään Hawkin tavasta kantaa itsensä ja liikkua, sen pitäisi vähänkään harjaantuneempi silmä erottaa auspaiksi bc:n sijaan. Hyvänä esimerkkinä rodunomaisuudesta olivat ne kaksi ihmistä, jotka minulle tulivat itse aussietani kehumaan ennen kuin olin saanut edes kehänumeroani esiin. Toisin kuin koulutettu tuomari, he osasivat tunnistaa Hawkin rotuisekseen jo kaukaa. 

Summa summarum: yleinen toiveeni näyttelytuomareille on siis se, että pitäytykää arvosteltavana olevan koiran rotumääritelmän sisällä. Löytäkää sieltä ne puutteet ja osumat. Sen pitäisi olla se ainoa relevantti mittatikku näissä mittelöissä.

Hawkin viralliset luustokuvat

Hawk sai synttärilahjaksi minulta pienen pöhnän eli käytin sen virallisissa luustokuvissa. Varsinkin pienenä pentuna se teloi itseään lenkeillä siihen tahtiin, että keskeytin useamman lenkin lyhyeen kolmijalkaisen pennun takia. Onneksi tästä toilailusta ei ollut mitään näkyvi merkkejä luustossa vaan kaikki muu oli just eikä melkein niin kuin voisi toivoa paitsi lonkat. Molemmat lonkkamaljat ovat ihannetta matalammat ja oikea malja hieman liiankin matala. Tästä syystä Haukkis saikin eripari onkat eli B/C. C-lonkkakin on onneksi ihan siisti eikä ainakaan toistaiseksi esteenä yhdellekään meidän suunnitelmista. Virallinen agi-lupakin siis täten saatu! Toki rehellisesti sanottuna oma mieli olisi rauhallisempi, jos molemamt olisivat olleet sen B, mutta koitan nyt vain hiljentää sen typerän nalkuttavan huolen äänen tuolta takaraivostani.

Hawkin ensimmäinen vuosi

Hawk, Haukka, Haukkis, Härveli, Pentu Prrrkele, Teini Hirviö. Näillä nimillä minä tuota mustaa pikku puikulaa useimmiten kutsun. Ikävä kyllä se kutsu on alkanut vain toimimaan hieman valikoivasti, kiitos siitäkin oi tuo kaikista ikäkausista ihanin; teini-ikä! Hawkista lähtee edelleenkin ääntä. Ja paljon. Kaikki tunteet ilmoitetaan äänellä ja niitähän myös riittää. Edelleen paljon. Kiihtyminen on herkässä ja siihen vielä päälle vähän epävarmuutta lisukkeeksi. Tätä pentuetta suunniteltaessa naureskelin, että voi sitä ihmispoloa, joka saa pennun, jolla on Kaijan nopeus yhdistettynä Gatsbyn kiihkoon. Vielä pari kuukautisena Haukkis niitti kiitosta helppoudestaan ja sitä se todellakin oli. Ehkä minun helpoin pentuni. Mutta sitten sen ominaisuudet puski pintaan, joita pienen pennun pää ei vielä osannut handlata. Ja voihan huh sentään sitä henkistä hikeä ja hengästymistä, mitä tuo minulle on aiheuttanutkaan!

Pakollinen 1 wee pönötys.

Mutta samalla Haukkis väläyttelee sellaisia timanttisia piirteitä itsestään, joita ihailen ihan yhtä hengästyneenä. Sillä on uskomaton työmoottori ja se todellakin valitsee työn ennemmin kuin häiriön. Eli kunhan saan saatettua sen oikeaan moodiin, niin hitto se on upea! Valitsee hakuilun räyhäävälle koiralle vastaamisen sijaan tai viipottaa putkeen vaikka juuri kiihtyi viereisen kentän menosta. Sillä on nopeammat jalat ja reaktiot kuin Gatsbyllä, mutta se myös reagoi paremmin minuun ja nöyrtyy helpommin tahtooni. Toivoin hieman kiltimpää versiota isästään ja sellaisen sain! Hieman olin valmis tinkimään myös kiihkeydestä, mutta sitä tuppaa kyllä löytymään vähintään yhtä paljon. Onneksi silti löytyy useimmiten se yhteys kuitenkin koiraan eli korvat toimivat kiihkosta huolimatta. Hawkilla on muutenkin kehittynyt itsensä hillintä ihan hirmuista vauhtia eli toivoa on todellakin!

Noi simmut!!!

Pelastelussa niin kuin monessa muussakin asiassa, se on tajunnut juttuja todella nopeasti. Ilmaisu on  aika kivalla mallilla vaikka sitä ei todellakaan rakennettu niin huolellisesti kuin Käpyllä. Hawk myös hiffasi esimerkiksi korkeammalla olevat maalit helpommin (tai siltä se ainakin minusta on tuntunut) ja sen motivaatio etsimiseen on upea. Se ei ole ihan yhtä ylitsepursuavan sosiaalinen kuin Käpy, joten maalimieskäytös on ollut helpommin paljon sivistyneempää. Jossakin vaiheessa Hawk oli motorisesti todella levoton, mutta on onneksi rauhoittunut selvästi. Kotona varsinkin eron huomaa, kun kukaan ei steppaile ympäriinsä vaan pieni läheisyydenkipeä mustuaiseni liimaantuu mieluummin lähelleni makoilemaan. Jalat vievät edelleen todella kovaa, mutta kroppaan on tullut hillintää ja hallintaa selkeästi enemmän. 

Vielä se on Gatsbyä pienempi.

Paljon onnea pieni palleroiseni! Innolla odotan, mikä sinusta vielä kasvaakaan! Yksi asia, mitä olen koko tämän vuoden yrittänyt turhaan kameralle saada tallennettua on Haukan vieno pieni hymy. Huomasin sen ekan kerran, kun laumamme oli kasassa kesän matkustelujeni jälkeen. Silloin kolmen kuukauden ikäinen Haukkis hymyili sekä minulle että Gatsbylle, kun tapasimme kahden viikon eron jälkeen. Nykyään se hymyilee minulle aamuisin ja ollessaan erityisen hellyydenkipeä. Se on semmoinen nopea pieni wirne, joka on ehkä suloisinta ikinä! Muutenkin tuo on niin järjettömän söpö, etten meinaa kestää!

Söpöööööö!!!!

Vuoden agitavoite täyttyi

Nyt pääsi käymään niin hassusti, että tälle vuodelle asettamani päätavoite aksassa meni täyttymään eli saatiin ensimmäinen (muttei toivottavasti viimeinen) nolla kolmosissa! Hieman oli Käpyni kurittomalla tuulella ja meinasi mennä omiaan, mutta päätti lopulta tulla ohjauksiini. Pienistä possuiluista tuli kuitenkin mutkia matkaan sen verran, ettei aika riittänyt palkintosijoihin. Ei nyt oltu nollan tehneistä onneksi hitaimpiakaan, mutta neljänniksi jäätiin. Kiitos live streamin, pystyin näkemään, että menikö rata siten, miltä se tuntui ja tosiaan koirani ei tehnyt ihan parastaan vaan oli koko radan hieman omalle radalleen lähdössä. Pieni liukas saippuapalaseni meinasi koko radan lähteä näpeistäni ja tämä näkyy tosiaan siinä ajassa sekä etenemässä. Tästä nollasta kuitenkin tuli hyvä mieli niin monella eri tasolla, sillä jos pistämme parastamme, niin voimme oikeasti päästä lähelle kärkisijoja ja sitä sertiä. Lisäksi mikään kohta ei ollut meille liian vaikea näilläkään radoilla ja itse muistin ne täysin kivuttomasti, vaikka makseilla oli omat radat eli niitä ei päässyt näkemään ja opiskelemaan täten etukäteen.

Tämmöinen rata saatiin nollana läpi (Kuva pöllitty NaamaKirjasta tuomarilta itseltään eli Anne Savioja)

Kahdella muulla radalla eli ensimmäisellä ja kolmannella Gatsbyn Kisa Vire oli täysin tapissaan ja se ei kuunnellut pätkääkään vaan suoritti ihan omia ratojaan. Positiivista oli kuitenkin ehdottomasti näilläkin radoilla se, että rimat pysyivät sekoilusta huolimatta ja Käpy teki nätit kontaktit. Nyt kun onnistuisin kertomaan tuolle otukselleni vielä, että vähän vähempikin kiihko riittäisi, niin meillä voisi mennä aikas hyvin! Gatsby meinaan käyttäytyi huomattavasti kivemmin kisapaikalla kuin viimeksi vaikka halli oli täysin vieras ja väliaidat paikoin hiukan matalat (eli koira näki yli ja yleensä kiihtyy voimakkaasti kun näkee toisten suorittavan rataa). 

Kuvan koira ei liity tapaukseen ;)

Koska uutta vuotta ei olla ehditty elää edes tammikuun puoleenväliin, niin on ehkä pakko asettaa uusi Virallinen Tavoite, joka on koittaa nyt saada se ensimmäinen serti kolmosista. Tosiasiahan on, että meillä on hieman kiire asian suhteen, jos tuosta ikinä agivaliota yritän leipoa. Jos ekan sertin kanssa venyy kauhean myöhään, niin ei tuo enää joskus seniorina niitä puuceitä ainakaan päihitä. Jos aina jäädään hilkun päähän, niin sitten on varmaan pakko vaihtaa joko juoksarit tai hankkia Käpylle nopeampi ohjaaja. Tai sitten vain kuopata ne valiohaaveet. Se vain olisi ihan sairaan siistiä saada tuolle AVA. Noin, sekin sanottu ääneen. Katsotaan, mitä masennusta tämä vielä aiheuttaakaan.

Kolmosten korkkaus

Käytiin Gatsbyn kanssa korkkaamassa eilen agilityn kolmosluokka ja radat oli haastavia, mutta ei mahdottomia vaikka kaikilta hylätty tulikin. Olin jo etukäteen kauhulla katsellut Marko Mäkelän ratoja, sillä niissä tuntui riittävän tekemistä alusta loppuun saakka. Monella muulla tuomarilla kun tuntuu olevan pari kimurantimpaa juttua, niin Markolla niitä on ehkä 17. Eikä ratoja ole myöskään liian lyhyiksi tehty. Hieman siis jännitti, että miten meidän kisoissa kävisi. Meno oli onneksi kuitenkin paikan päällä todella rentoa ja rataantutustumiseen annettiin mukavasti aikaa. Toki helpotti myös se, että maksit olivat viimeisinä, mutta arvostin silti meille annettua aikaa. Oikeasti tuntui siltä, että ehti painaa radan mieleensä ja ilokseni voinkin kehua, etten unohtanut yhtäkään rataa kaikkine mutkineen!

Juoksemisesta haaveileva, mutta poseeraamaan pakotettu Käpynen

Eka rata oli korvatonta kaahottamista Käpyn osalta, koska Kisa Vire, mutta muuten meillä olisi ihan oikeasti ollut mahdollisuuksia selvitä siitä, mikä on hyppäreillä pienoinen ihme! Toinen rata oli oikeasti ehjä kokonaisuus, jolla koira teki mitä osasi. Minä vähän jätin sen yksin, jolloin tippui rima ja pelkäsin liikaa, että se menisi puomille (plus olin niin yllättynyt, ettei hylkyä ollut tullut vielä) että ohjasin huonosti, jolloin se hylky sitten tulikin. Viimeinen oli taas jotain aika kammottavaa, joten ei siitä sen enempää. Alla piirrokset, jotka lainasin tuomarin postauksesta NaamaKirjan puolelta. 

Suurin juttu oli kuitenkin se, että vaikka hypyt oli tapissaan, alusta vieras ja esteet myös, niin Käpy piti ne rimat todella hyvin! Edes se korvaton hyppäri ei tuottanut miljoonaa tippunutta rimaa! Plus koirani osaa vaikka ja mitä ja eilen se pääsi kerrankin hyödyntämään sitä itsenäistä osaamistaan ihan eri tavalla kuin aiemmin. Vihdoinkin tuntui siltä, että kaikki se treenaaminen on ollut jotain ihan oikeaa juttua varten! Vaikka muutama harmituksenkin paikka eilen tuli, niin eniten olen oikeasti aikas ylpeä pienestä agiotuksestani! Kolmosissa käyty, niistä selvittiin hengissä ja kisainto ei edes kokenut totaalikuolemaa!

Tässä video JANKKin live streamiin ja siellä kohdassa 6:56:02 etiäpäin voi katsoa meidän oikeasti agilityltä näyttävän vedon. Muita ratoja en ole uskaltanut katsoa itsekään enkä niitä kenellekään myöskään suosittele (ellei halua tuntea mm. myötähäpeää?)

Tervetuloa vuosi 2019!

Aika jälleen tarkistaa, kuinka suuruudenhulluja suunnitelmia sitä tulikaan vuosi sitten tehtyä ja kuinka kauaksi niistä jäätiinkään sekä asettaa uudet haaveet.

Myöhästyneet jouluntoivotukset tähän väliin!

Gatsbyn tavoitteet:

Agility 

Olin asettanut tavoitteet aika matalalle, kun tavoitteena oli saada se viimeinen nolla ykkösistä ja nousta kakkosiin. Hyvin näkee, että pakka ei ollut ihan aina kasassa (toki ei sitä ole vieläkään aina!) Tavoite saavutettiin kirkkaasti ja meillä oli muutaman kuukauden putki, jolloin meillä meni kisoissakin oikeasti hyvin! Loppuvuosi vetäs mielen vähän maahan, mutta sieltä noustiin, kirjaimellisesti aina kolmosiin asti. Lisäksi yhtenä kivana lisänä oli ehdottomasti piirinmestisjoukkuekulta ja haastavalla radalla nollan tekeminen!

Tulevana vuonna kokeillaan kolmosia ja katsotaan, mihin meidän taidot siellä riittää. Riittääkö kummankaan nopeus tai ainakaan koirakkona jää nähtäväksi. Hieman myös jännittää, että muistanko niitä ratojakaan... Mutta tosiaan joku nolla olisi kiva tulla, jotta näkisin, minne sillä ylletään. Lisäksi piirinmestaruuskisoihin on pakko mennä yksilöimään, sillä tänä vuonna siellä oli semmoiset radat, että ensimmäistä kertaa heräsi halu päästä kokeilemaan itsekin! Oli meinaan ihan super mielenkiintoisia! Oma seura järjestää myös Games SM kisat, joinne ymmärtääkseni ei tarvitse olla mitään erityisiä nollia kerättynä, joten jos ehdin saada mitään käryä niistä, niin olisi todella mielenkiintoista käydä kokeilemassa! Lopuksi aion heittää meidän nimen myös seuran SM joukkue hattuun vaikkei meillä enää olekaan siihen agi teamin loputtua mitään velvollisuutta. En tiedä valintakriteereistä mitään, joten ei ole hajuakaan onko sinne saumaa päästä.

Luminen Käpy

Muista lajeista ei mainittavia tavoitteita ollutkaan ja niissä ne täyttyivätkin eli satunnaista pelastelua, jäljestelyä eikä paimennusta laisinkaan. 

Me

Tämä oli toissavuonna yhtenä isona tavoitteena ja kuten viime vuonnakin totesin, pelastelun lopettaminen on tehnyt mielettömän hyvää meidän suhteelle. Gatsbystä on kasvanut Aikuinen Koira ja se on monessa asiassa mennyt vain ja ainoastaan parempaan suuntaan. Tykkään hitokseen ❤

Viimeisenä tavoitteena olin listannut ne pennut ja nehän toteutuivat. Tästä päästäänkin ovelasti yhden kyseisen palleroisen tavoitteisiin!

Se on niin söpö etten kestä!!!

Hawkin tavoitteet:

Pelastelu

Hawk on ymmärtänyt homman jujun todella kivasti! Se on intoa täynnä ja iloinen ihmisiä etsiessään. Jalkoja ja vauhtia (sekä ääntä) on välillä järkeä enemmän, mutta kyllä se paketti alkaa sieltä hahmottumaan. On hyvin kuulolla ja ilmaisu aloitettu. Haukkanen on pienestä pitäen tullut "kertomaan" minulle asioita, joten semmoinen siitä on myös ilmaisultaan tulossa. Välillä se on itse tarjonnut minulle haukkumistakin luokse tullessaan eli yllättävän hyvin palasia ollaan saatu yhdisteltyä todella pienellä treenillä. Hieman hirvittääkin, että onko siellä pohjat kunnossa, kun pikku jätkä on hiffannut asioita niin nopeasti. 

Tavoitteena on saada ilmaisu kuntoon tulevan vuoden aikana. 

Jälkeä tehtiin tänä vuonna vain kerran eli sitäkin olisi hyvä alkaa treenaamaan vähän enemmän.

Paimennus

Käytiin kerran ja mielentila oli aika äänekäs. Saatiin kuitenkin ihan hyviäkin pätkiä ja innolla odotan, että päästään taas uudestaan! Kasvattaja on puhunut paimennuspäivästä ja sinne todellakin mennään ihan haukkana mukaan!

Pikku herbbaderbba

Agility

Tarkoitus olisi ehkä aloitella tekemään pohjia jos terveys ja aika vain suovat. Toisin sanoen, Haukka pääsee mahdollisimman pian synttäreidensä jälkeen vetämään pienet kännit. Jos kuvissa ei näy mitään ikävää,, niin sitten varmaan kesällä lomallani olisi aikaa vähän agia puuhailla.

Me

Hieman jännitin, tulisiko Hawkista Gatsbyn koira, mutta turhaan jännitin! Se on selvästi minun koirani! Muuten se on kiltti, fiksu, reaktiivinen ja innokas. Oikein ahne pikku otus, joka myös on tohkeissaan sosiaalisesta palkasta ja rapsuista. Leikkiä vahvistetaan ja perus käskyjä myös. 

Tuore kolmosluokkalainen

Agi on kyllä jännä laji, koska se vain herättää ohjaajassa aika suuria tunteita. Tai ainakin siinä kisaaminen. Ykkösissä tuntui, että sieltä ei vain päästä pois vaikka koiraa kehuttiin ties kuinka monen ihan oikeasti asiasta tietävän toimesta. Kisavire teki oman osansa samoin kuin vieraat esteet. Niistä kuitenkin päästiin aika hyvin yli, mutta ne nollat eivät silti tätä kehitystä seuranneet. Sitten napsahti toukokuussa vihdoinkin se viimeinen nolla ykkösissä ja heinäkuussa aloitettiin kakkosissa juoksentelu, joka tuotti todella pian ensimmäisen nollan ja elokuussa saimme heti toisen. Sitten tuli se vähän vähemmän hehkeiden kisojen putki, joissa kyllä sijoituimme, mutta todella karmeilla pisteillä. Ehdottomat pohjat oli 40 ja usein pyörittiin 20 hujakoilla, kun rimat vain kolisivat koiran tieltä.

Kovasti hän mielensä pahoitti

Onneksi hyvitykset oli kohdillaan, kun Käpy sai yhtä suurinta herkkuaan eli smetanaa

Tänään tämä järjettömän kaahotuksen putki sai kuitenkin kunnon stopin, kun Gatsby teki todella kivan 5 radan ja sen jälkeen vihdoin sen puhtaan nollan! Hieman saatiin extra kiekuraa aikaiseksi, joten hävittiin hieman sujuvamman radan tehneelle bc:lle, mutta etenemä oli silti 4,94 eli ehkä se tulee siellä kolmosissakin jonnekin riittämään? Pian se selviää, sillä viikon päästä käydään korkkaamassa sitten ne kolmoset! Alla video nousuradasta. Tuomarina Mika Kangas, sijoitus 2/11, tulos -15,37 ja OIVA.

Kuvaamisesta kiitos Jasmin Koljoselle

Kuva Mika Kangas

Todistetusti kullan arvoinen agipuikula

Tänään kävimme koittamassa saada sitä viimeistä nollaa kakkosissa siinä ihan onnistumatta. Alla ensimmäisestä radasta video, josta näkee, mitä tapahtuu, kun unohtaa katsoa sitä koiraa... Rimahan sieltä tipahtaa ja tulokseksi vitonen napsahtaa! Mutta super hieno fiilis jäi! Kakkosradalla mentiin sitten ansaesteeseen ja HYLlytettiin (sekä melkein tapettiin ratahenkilö...) Mutta hienosti pysyi Käpyllä mopo käsissä ja se myös käyttäytyi melko nuhteettomasti kisakentän ulkopuolellakin!

Kuvaamisesta kiitos Emma Lahtiselle!

Sitten jäätiin norkoilemaan hallille odottamaan piirinmestisten joukkueratoja. Viime vuonnahan sain hylätyn heti lähdössä, joten rima oli sopivan matalalla. En meinannut saada itseäni enää kisamoodiin ja radalla oli muutama hieman huolestuttava kohta (kuten persjättö putkensuun edestä ja vaikeaksi havaittu takaakierto). Mutta Käpy meni ja teki juuri niin hienoa työtä kuin se parhaimmillaan tekeekin! Irtosi, kuunteli, kiiti ja kompensoi mamman lyllerrystä! Niin vain napattiin haastavaksi osoittautuneelta radalta nolla! Kaksi muutakin joukkuelaista saivat nollat alle ja niinpä me vain mennä nappasimme kultaa! Maksijoukkueita oli useita, mutta muut jäivät tuloksia vaille, joten lopulta saimme ainoina mitalit kaulaamme. Ensi vuonna kohti yksilökarkeloita!

Näin niitä voittajia nöyryytetään

Viimeisen riman kirous

Kuva täältä

Toisin sanoen kävimme Gatsbyn kanssa kokeilemassa agikisoja kahden radan verran. Ensimmäisellä oli aikasmoinen kisavire eikä tuloksia tarvinut pelätä. Sitten tuli muuten puhdas rata, mutta viimeinen rima tuli alas. Olen nyt onnistunut saamaan yhden hylätyn ja kaksi vitosta omalla laiskuudella/tyhmyydellä kakkosissa. Muistan ajatelleeni, että nyt pitää muistaa juosta loppuun saakka, mutta sitten Gatsby ei kuunnellut kunnolla "keinu" komentoa (kuten videolla näkyy ja kuuluu!) joten omat pasmat meni sekaisin enkä toipunut harmituksestani ajoissa. Muuten ihme varmistelua koko rata eikä sitä normaalia koiraan luottamista, hyi minä! Olen kuitenkin super tyytyväinen, että Gatsby teki A:n ja puomin kontaktit todella esimerkillisesti! Hieno pieni puikula! Tällä kertaa vauhti riitti ykköspaikkaan, sillä ihanneaika alittui yli 17 sekunnilla ja muutkin sijoittuneet tekivät vitosia. Onhan se kiva voittaa, mutta sillä nollalla ja OIVAlla olisi ollut vielä kivempi! Kiitos Susanna Laitinen kuvaamisesta!

Hawk täytti eilen jo 6kk

Tänään kävimme pitkästä aikaa jäljestämässä. En muista koska Gatsby olisi viimeksi maata nuuskutellut ja Hawkille kerta oli ensimmäinen. Gatsby muisti hienosti jutun juonen vaikka aika vauhdikas olikin! Kaikki esineet löytyivät (vaikka yhdessä autoin pysäyttämällä) ha Käpy ilmaisi ne hienosti. Motivaatio oli hyvä eikä hämärä metsä haitannut nenänkäyttöä pätkääkään! Ei haitannut edes liinassa roikkuva ja kerran hieman makuullakin käynyt emäntä! Hawkille laitettiin jäljelle purkkeja, joiden päällä oli hajustettu esine. Ihan ei pentu ymmärtänyt, miksei se löytänytkään ihmisen hajua seuratessaan sitä ihmistä itseään. Nenä oli selvästi käytössä, mutta hieman jäi vielä rasiat esineineen sille ehkä arvoitukseksi. Aina kun löysi, niin tuli minun luokseni (haluaako siis olla kertova?) ja meni maahan itse, kun tulin purkkia avaamaan. Ilmaisunalkeita siis! Pätevät pienet nenäeläimet!

Pieni edustuseläin

Ständiä edustamassa

Hawk pääsi toimimaan erittäin vaatissa edustustehtävissä tänään Kokonaisturvallisuusmessuilla. Hieman jännitin, miten messuilu tulisi sujumaan, mutta aivan turhaan! Hawk oli oikein reipas ja järkevä edustuspentu, joka sai osakseen suuren määrän täysin ansaittuja kehuja. Se käyttätytyi reippaan sosiaalisesti, muttei tungettelevasti tai ylikiihtyneesti. Se otti rapsut mielellään vastaan, mutta hyvin näkee, ettei se ole yhtä yltiösosiaalinen kuin isänsä. Voipi jopa olla, että pennusta kasvaa vielä aavistuksen välinpitämätön vieraita kohtaan, mikä ei ole mitenkään huono juttu. Moni kehui sen käytöksen lisäksi pentua myös kovin kauniiksi. Yksi lapsi jopa meinasi, että Hawk on niin nätti, että voisi olla tyttö! Eräs nainen vielä tokaisi, että Hawk on jo selvästi valmis pelastuskoita, sillä se pelasti hänen päivänsä! 

Messuilla oli paljon muitakin koiria sekä järjestömme omasta takaa, että virkakoiria mm. tullista ja poliisista. Hawk pelästyi alkuun yhtä porokoiraurosta, mutta hienosti palautui siitä ja ne edustivat ständiämme yhdessä oikein mallikkaasti. Sen sijaan Hawk taisi vähän rakastua muutaman vuoden ikäiseen Ranja-suursnautseriin ja koitti kaikkensa saada neitokaisen leikkimään kanssaan. Pentu pelästyi myös kuvassa näkyvää nukkekoiraa ja huvitti messukansaa meuhkaamalla hysterian rajamailla oudolle otukselle. Pienen mietinnän jälkeen uskalsi tutustua kummajaiseen. Paikalle tuli ehkä korkein koskaan näkemäni labradorinnoutaja, jolle Hawk koitti vielä kertoa kuinka nukkekoira oli aikas järkyttävä. Tullin koira ei kuitenkaan ollut siitä milläänsäkään ja Hawk katsoi rohkeaa kaveria aika ihaillen. Pentu olisi halunnutkin lähteä tullin porukan mukaan uuden sankarikoiransa perässä!

Emäntä muka auttoi esityksen valmistelussa, joten tässä mä odotan esiintymilavan vieressä. Sain paljon aplodeja!

Jos koskaan näätte tämmösen kammotuksen, niin kannattaa pyytää kaveriksi semmonen iso labukka tuolta tullin puolelta! Se ei pelännyt yhtään vaikka kerroin sille kauhukokemuksestani!

Epävirallista pönötystä

Taru nappasi meistä pönötyskuvan

Hawk korkkasi näyttelyuransa Myrskylän pelastuskoirien hyväksi. Kaverini Tarun houkuttelemana lähdimme tukemaan hienoa toimintaa yhden kähässäpatsastelun verran. Joku ei ehkä ollut valmistautunut mätsäreihin kaikkien taiden sääntöjen mukaisesti vai onko muitakin, jotka ovat opettaneet iltaraksujen voimalla seisomisen edellisenä päivänä ja koittanut kerran iltalenkillä hihnassa juoksemista? Koska niin me teimme! Hawk seisoi yllättävän mallikkaasti vaikka olikin uusi temppu ja vielä uudessa ympäristössä ja melkoisessa häiriössä. Olin ihan super tyytyväinen pieneen mustuaiseeni! Se oli luokkansa nuorimmasta päästä, sillä 5 kk oli ikärajana ja Hawk oli ohittanut tämän rajapyykin noin viikkoa aiemmin. Juokseminen menikin sitten aivan pipariksi, jos nätisti asia ilmaistaan... Haukan pentunen kiihtyi kovin toisten juoksemisesta ja raahasikin minua perässään muille kiihtymistään huutaen. Omalla yksilövuorollaan kokeili myös ääntään ja roikkui hienosti hihnassa! Sain sen ravaamaan ehkä kolmen askeleen verran.

Mutta kiva päivä silti ja saimme mukavan arvostelun. Hawk oli tuomaria kohtaan oikein reipas ja saikin tästä sekä ystävällisyydestään maininnan. Lisäksi sen hampaita, väriä ja rakennetta kehuttiin. Hawk sai myös maininnan erittäin hyväkuntoisesta turkistaan (se on syvänmusta ja kiiltävä, joten en ihmettele), mikä huvitti minua syvästi. Tiedän meinaan, ettei sitten siellä oikeassa näyttelyssä tulevaisuudessa tulla turkkia tuomarin toimesta ihailemaan! Saimme "hyvä yhteistyö" maininnan, mutta siihen ei selvästi laskettu meidän juoksentelua. Lopulta meidät käteltiin ensimmäisinä pois kehästä, mutta ei ilman diplomia! Koirani ja joku ihmeen Laurila saivat meinaan Match Show'n iloisin pari diplomin! Lopuksi käytiin syömässä mahdollisimman nopeasti nakkia niin vedestä kuin purkinkin alta ja Hawk oli siinä oikein taitava!

Tämän "kohta lakoan vaainimisasentoon" kuva on napannut Terhi Pessi

Pelastuskoirailua ollaan jatkettu oiken mukavalla menestyksellä. Pentutreenit on kyllä kivoja, kun ovat lyhyitä, omistajaystävällisiä ja ilman paineita. Vielä ei tarvitse miettiä ilmaisua tai mitään muutakaan kuin pennun motivaation ylläpitämistä ja nenunkäytön tukemista. Vielä jää pentu helposti hajukupliin jumiin, mutta tekee todella sitkeästi, reippaasti ja iloisesti hommia! Loppuleikki ei vielä kelpaa, koska Hawk koittaa vain jatkaa etsimistä. Tätäkin siis rakennellaan muiden treenirutiinien lisäksi. Toinen asia, mihin olen heti panostanut, on myös se, että Hawk tulee aina maalin jälkeen hallintaani. Se ei siis saa jatkaa ilman lupaa vaan vain minua kuunneltuaan. Hienosti pieni kyllä kuunteleekin! 

Myös tämä Terhin kamerasta

Päivitys pläjäys

Aloitetaan a niin kuin agilitystä! Gatsbyn kanssa ollaan käyty parit kisat ja vire on ollut hieman vaihtelevaa. Ylöjärvellä tuli lähinnä paha mieli, kun koira ei ollut kuulolla tai halunnut muutenkaan näyttää osaamistaan. Ensimmäistä kertaa osui myös kohdalle kepit, jotka tuo luki selvästi jotenkin väärin. Gatsby meinaan hakeutui kahdella radalla tokaan väliin. Viimeinen hyppäri oli jotain täysin kaaoottisen ja ai kauhea ottakaa minut pois täältä välimaastosta. Tosin jotenkin tuli pienesti parempi mieli, kun näin tuomarin jälkeenpäin ja hän meinasi, että nolla oli lähellä. Kiitos siis tsempeistä Jari Helin! Pelastit muuten aika kökön kisareissun! Muuten kisoista palauduttiin mökillä mitä parhaassa seurassa, kun Gatsbyn siskoja tuli jälkikasvuineen (adoptiolapsi mukaan luettuna) kylään.

Ylärivissä syypäät kaikkeen eli Wirneen I-pentueen Ikiliikkuja, Ilopilleri, Ilmalento ja Ilmiliekki. Alarivissä jälkeläiset Hawk, Ilon tyttö Hupi (Wirneen Niin on Nätti), Priyan adoptio hörökorva bc Popa sekä Tintin tyttö Oitis (Wirneen Oo Äm Gee) Kuva pöllitty Jennyltä

Tänään riehuttiin lapsuuteni hoodeilla Parolassa. Juurikin sen koulun kentällä, mitä minäkin kuusi vuotta pienenä Katanana kävin. Olin katsellut tuomari Salme Mujusen ratoja netistä suurella kauhulla, mutta myös mielenkiinnolla. Lähdin kisoihin hakemaan kolmea hauskaa hylkyä, mutta toisin kävi. Ensimmäisellä radalla, joka oli vielä kaiken lisäksi hyppäri aka mun inhokki, pärjättiinkin vähän liiankin hyvin. Siitäkin huolimatta, että olin tutustunut rataan hieman väärin eli olin jättämässä yhden hypyn tekemättä, hupsista... Yksi rima kolahti, mutta tästä huolimatta seinässä luki 0 ja LUVA. Minä sitä ihmettelin ja kävin oikein perään kysymässä, mutta joko tuomari ei huomannut, sihteeri ei huomannut lappuun kirjata tai minä kuvittelin omiani. Hieman ristiriitaisin fiiliksin siis nappasimme toisen kakkosten nollamme. Toisella radalla tuli ainakin sitten se rima niin että kaikki huomasivat, mutta tultiin kivalla ja super nopealla (5,31 m/s) vitosella kakkosiksi. Viimeinen rata oli kolmanneksi viimeisen esteen eli renkaan päässä nollasta. Se oli muuten ihan törkeän hienoa menoa vaikka itse sanonkin, sillä in-in toimi, kuten ohjaukseni muutenkin ja koira vastasi siihen täydellisesti! Renkaan vierestä pujahtaminen harmitti tästä syystä ihan aidosti hetken. Kovasta vauhdista Gatsby teki tietenkin seuraavankin esteen eli hylky sieltä napsahti. Noh, kuten sanoin kisapaikallakin, niin minä olen pilannut meiltä monta nollanpaikkaa, joten jos koira joskus pissii meiltä yhden, niin ehkä se on ihan reilua! Kosto on suloinen, vai mitä Käpy? Gatsbyn kisavire oli oikeasti täydellinen ja se käyttäytyi tosi hienosti koko päivän! Ihan superit kisat siis kaikesta häslingistä huolimatta!

Hawk on kasvanut (yli 12 kiloa ja jalkoja vaikka muille jakaa) sekä reipastunut todenteolla! En tiedä, oliko sillä joku herkkiskausi vai mikä oli, mutta pieni reppana pentuni on nykyään jotain ihan toista maata! Se huutaa herkästi kaikelle, mutta ei enää semmoista pelkohuutoa vaan kiihtymystään. Tai sitten se on oppinut lisäämään niitä kierroksia peittääkseen epävarmuuttaan? Mutta sen kanssa on oikeasti helpompi ja kivempi puuhailla. Se on ollut jopa törkeän taitava pieni pelastuskoiranalku, jolle otettiin yksi perässäjuoksu ja kaksi valmiina olevaa maalimiestä. Ja tiedättekö mitä? Minun pieni pentu käytti aikuisten oikeasti nenäänsä ja etsi maalit tosi hienosti! 

Pelastelun lisäksi Hawk on ehtinyt käydä myös liikuttelemassa lampaita. Meni yllättävän kivuttomasti ja kivasti! Alkuun Hawk mutusti itsensä rukeaksi kakasta, sitten se alkoi huutaa lampaille ja lopulta juoksi monttu auki niitä jahdaten. Gatsbyn kasvistäti meinasi, että nyt olisi tarkoitus saada pentu jotenkin kiinni. Minä siis kutsuin ja Laura ehti aloittaa, että "en usko, että onnistuu" ja minun pieni kultapoika ampaisi mamman luo kesken ilakoinnin! Hawk saikin ansaittuja kehuja yllättävästä tottelevaisuudestaan! Toinen kierros meni paremmin, kun oli liinassa. Hawk kiihtyi ja huusi, mutta otti siitä palautteen hyvin vastaan. Niinpä se tekikin lopulta ihan kivasti paimennuksen alkeita ja oikeasti leikki lampaiden liikuttelua. Olin siihen todella tyytyväinen! Tästä voi ihan oikeasti tullakin vielä jotain!

Hawk ja Juju (Kuvat Tuija Laurila)

Agikisojen tunteiden koko kirjo ängettynä yhteen viikonloppuun

Kuva Krista Riitinki

Oma seuramme järjesti melkoisen ison koiratapahtuman nimeltään Artjärven Ärinät. Yhteen viikonloppuun mahtuu meinaan kahdelle päivälle kahdet kaikkien luokkien agikisat sekä tokot ja rallytkin. Ilmoitin meidät kaikille kakkosten radoille (viisi pipaletta) sekä molempina päivinä vielä talkoilemaan. Yleensä tämmöinen setti on toiminut todella hyvin, mutta nyt en ottanut huomioon sitä, että lauantaina luokkajärjestys olikin kolmoset-kakkoset-ykköset. Aloitin siis aamuni kasilta ja talkoilin kevyet kahdeksan tuntia. Tämän koko ajan Hawk oli seuramme nuorisojaoston loistavassa hoidossa (sitä oli lenkitetty ja koulutettu sekä tietenkin palluteltu!) ja Gatsby hengasi koko päivän autossa. Kun saavuimme kisapaikalle, niin Gatsby oli yhtä ihana kuin viime kisoissakin: se lenkkeili omiaan nuuskutellen eikä koittanut haastaa ketään ja aina autolle tulessani, se makoili rauhakseen. Hawk sen sijaan mörköhaukkui, ja ihan rehellisesti vartiohaukkui, kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat. Se oli kuulemma ollut häkissään ajoittain aika hurjanakin ja hoitajiensa suureksi ihmeeksi kevythäkki sen kuitenkin onnistui pidättelemään. Voihan pentunen!

Koska maxit aloittivat kakkoset, niin minulla oli vain melko vähän aikaa siirtyä talkoohommista kisahommiin. Koitin epätoivoisesti pikalämpätä koirani ja vipelsin sitten rataantutustumiseen. Kiireeni ja koko päivän tekemättömyys selvästi näkyivät Gatsbyssä. Meitä ennen oli toistakymmentä koiraa, joten koitin ottaa sen aikaisin autosta hieman lämmittelemään ja itseään purkamaan. Se kuitenkin oli saanut tässä vaiheessa sivistyneestä käytöksestä tarpeekseen ja räyhäsi aivan kaikelle. En muista, koska se olisi viimeksi ollut niin ikävällä päällä! Ensimmäinen rata sujui kuitenkin odottamaani paremmin vaikkakin saimme hyllyn juurikin olettamassani kohdassa. En millään voinut ehtiä yhteen kohtaan ja juoksin vain paniikissa enkä tajunnut koittaa pelastaa tilannetta. Jäin niin paljon jälkeen, että Gatsby alkoi kääntymään sille puolelle, jota tömistelin ja eteen-käskyni siivitti sen hylkyputkeen. 

Kuva Krista Riitinki

Hylly rata ei jäänyt pätkääkään harmittamaan, sillä ehtimätöntä kohtaa lukuun ottamatta teimme ihan suhteellisen järkevää yhteistyötä. Huokaisin jo mielessäni radalta poistuessani, että nyt on koirasta pahimmat höyryt pihalla ja seuraavilla radoilla onnistuminen olisi jo todennäköisempää. Gatsby ei kuitenkaan radankaan jälkeen halunnut katsella muita koiria lähimaillakaan ja sen kanssa oli todella ikävä odotella. Kakkosradalla se yllätti täysin kieltämällä oman, tutun renkaan kahdesti ja lopulta tippumalla puomilta. Tippuminen näytti sen verran pahalta, että lopetin radan siihen. Tuomari kehotti, että kannattaa juoksuttaa puomi vielä, ettei jää pahaa makua suuhun, joten menimme sitä kautta. Kolmas rata oli jotain aika järkyttävää. Minun normaalisti pätevä koiruni, minun taitava taitoötökkäni, meni ja tuli kepeiltä ulos ennen aikojaan vaikkei sille ollut mitään erityistä syytä (vaikea kulma, outo rytmi yms) ja en ollutkaan uskoa silmiäni. Oli pakko kysyä yleisössä olevilta tutuilta. Tässäkään vaiheessa käytöstkään ei parantunut pätkääkään ja pahoin mielin pakkasin koirani autoon. Se käyttäytyi juuri niin kuin viime kesänä, kun Hänen Agihirmuutensa oli vähän kehittänyt Kisavirettä. Saldona kolme hyllyä ja huonosti käyttäytyvä koira. Mieli ehti jo rypeä maassa, että tätäkö meidän kisaaminen tulisi taas olemaan? En enää kestä vaan kisat saavat kyllä sitten jäädä. Paljon siis itsesääliä ja muuta mukavaa! 

Hain vielä Hawkin hoidosta ja se oli tosiaan käyttäytynyt hyvin vaihtelevasti. Mutta oli se myös hurmannut hoitajiansa! Minun viedessä sitä hyvin myöhäistä lounastani kohti kanttiiniin (kello oli yhdeksän illalla) Hawk löysi jännittävän repun, mutta hienosti meni sitä itse katsomaan. Hawk, tai siis Mentupentu, sai kasviksen siskolta (melkein siis sukulaiselta) namia urheudestaan ja jatkoi reippaasti eteenpäin! Hawk oli väenpaljoudessa taas todella reipas. Ei haukkunut tai pöhissyt vaan iloisesti tervehti ihmisiä ja sai hyvät painit aikaiseksi itseään vähän vanhemman pennun kanssa. Se odotti kiltisti pöytään kahlittuna, kun söin ja otti ihmisten ihailut hyvin vastaan. Tästä sentään jäi parempi mieli! Kotiin kuitenkin päästyäni en odottanut seuraavaa kisapäivää ollenkaan ja jollei talkoot olisi odottaneet tekijäänsä, olisi voinut mokomat jäädä välistä kokonaan.

#vaunuoret #upponakki #harjoitustekeemestarin #sukellus #hawk

A post shared by VAU Nuoret (@vau_nuoret) on Jul 21, 2018 at 11:51am PDT

Sunnuntaiaamu lähti käyntiin jo paljon paremmin jo siitä syystä, ettei paikalla tarvinut olla kuin vasta kympin aikoihin. Vein Hawkin hoitoon ja se rauhottui sinne paljon edellistä päivää nopeammin. Gatsby pääsi ilmoittautumaan kanssani, koska ilmon vieressä oli koirien viilennykseen tarkoitetu altaat, joissa aioin uittaa sen ennen kisoja. Yllätyksekseni se käyttäytyi juuri niin hienosti kuin se nykyään osaakin! Ei ärrännyt, purrannut tai tuijotellut. Lenkillä se rähähti yhdelle tuijottavalle urokselle, mutta lopetti mukavan pian. En saanut autoani kauhean lähelle ja lähdin lopulta hieman liian myöhään hakemaan Gatsbyä radalle. Tulimme melkein suoraan lähtöön ja jotenkin oma pää löi tyhjää radan suhteen. Alkuun tulikin ihmeellinen säätö, kun in-in ei ollutkaan ihan kisavalmis ja luulin siitä jo tulleen vitosen. Tästä mentiinkin sitten rata loppuun hieman hälläväliä asenteella ja säntäsin helpottuneena maaliin katselematta sen enempiä koiraani. Niinpä Gatsby tiputti viimeisen riman. Yllätyksekseni se olikin sitten ainoa virheen paikka ja saimme tuloksen 5, jolla pääsimme kolmansiksi. Jotenkin tämä herätti minut masennuksestani ja tajusin, että Gatsby oli hoitanut oman ruutunsa todella hienosti radalla. Se oikeasti kuunteli, kesti kepeillä ja teki sen typerän renkaankin täydellisesti eikä edes tippunut puomilta! Seurakaveritkin kehaisivat rataa ohimennessään ja jotenkin se oma fiilis lähti vihdoinkin nousuun!

Lopulta kiltti hoitolainen! Joka painoi maanantaina rokotuksilla jo melkein 12 kiloa!

Uutta intoa puhkuen valmistauduin seuraavaan ja viikonlopun viimeiseen rataan. Radassa ei ollut meille mitään erityisen vaikeaa ja jos koira malttaisi kuunnella, niin olisi täysin tehtävissä. Otin itseäni niskasta kiinni ja keskityin jokaisen esteen ohjaamiseen kunnolla. Gatsby meni, teki ja kuunteli juuri niin hienosti, kuin se parhaimmillaan tekeekin! A:n kontaktilta se koitti varastaa ja pienen hetken oli vaarana saada hylly joko siitä, että se peruuttaisi takaisin kontaktille tai vipeltäisi väärään putkeen. Mutta Gatsby kuitenkin pönötti hiekalla paikallaan ja sain hermoni hallintaan ajoissa. Tuloksena oikeasti yhdessä tehty rata, ensimmäinen 0 kakkosista ja toinen sija! Paljon emme ykkösestä jääneet 4,49m/s etenemällämme ja olisimme olleet kyllä lähellä ilman A:n jälkeistä mietintätaukoa. Onneksi koiria oli kuitenkin riittävästi, joten LUVAhan sieltä napsahti! Nämä olivat vasta toiset kakkosen kisamme eli ei huonosti! Lisäksi oman seuran kisoissa on niin kiva pärjätä, kun on niin paljon kannustajia! Hyvin mielin jäin vielä muutamaksi tunniksi talkoilemaan! Päivän kruunasi se, että Hawkin käyttäytyi hoidossa vihdoin järkevästi! Hyvä mun parhaus pojat!!!

Synttäripoikkeli

Käpy on tästä päivästä lähtien silmissäni nyt sitten Aikuinen Koira. Tämä johtuu siitä, että sen syntymästä on nyt viisi kokonaista vuotta! Onnea siis pienelle parhaus-pakkaukselleni! Gatsby on kehittynyt ihan hirveästi monessa asiassa ja ehkä minäkin olen oppinut pelaamaan sen kanssa selkeämmin. Toisin sanoen, elämä sen kanssa alkaa olla aika kivaa ja voin sanoa aidosti tykkääväni koirastani. Ainahan se on ollut rakas, mutta välillä sen kanssa on painittu asioista, jotka tekivät siitä aika raskaan rakastettavan. Nykyään kuitenkin koen, että tiedän, mitä siltä voi odottaa enkä enää koita pakottaa sitä sopimaan siihen muottiin, johon haluaisin sen sopivan. En saanut siitä itselleni sitä pelastuskoiraa, joksi sen alunperin hankin. Rehellisesti myönnän, että tästä haaveesta luopuminen oli todella vaikeaa, mutta nykyään osaan arvostaa sitä, että sain vaihtokaupaksi ihan törkeän hienon agikoirun! Nyt kun olemme panostaneet vain yhteen lajiin, niin se on myös  tuottanut oikeasti tulosta. Hitto, kun meillä on oikeasti niin siistiä radalla yhdessä ♥ Toivotan koko sydämestäni onnea Käpyttimelleni ja toivon mahdollisimman monta tervettä, yhteistä vuotta meille!

Gatsby vietti juhlapäivän mökillä perheen parissa pusutellen, uiden ja ahkerasti esitiskaten (Kuva Krista Riitinki)

Kakkosten korkkaus

Kisakuume on ollut kova sen jälkeen, kun saimme rämmittyä tiemme agissa kakkosiin. Itse kuitenkin matkustelin ja kesäkuussa oli kisoja muutenkin aika nihkeästi. Viimein kuitenkin eilen pääsimme kokeilemaan oikein kivoja kakkosten ratoja Porvooseen. Tuomarina Mika Kangas, joka oli suunnitellut oikein meille sopivat radat. Koira sai suorittaa, mutta emäntäkin joutui tekemään muutakin  kuin huutamaan eteen-käskyä! Mitä ihanaa vaihtelua ykkösten jälkeen! 

Ratapiirosten vastapainoksi söpö Käpy kivellä (Kuva Krista Riitinki)

Ensimmäisenä mentiin tämä hyppäri (Kuva Mika Kangas)

Itsellä ei ollut mitään suuria odotuksia menestymisen suhteen. Hieman oli alkanut ykkösissä junnaaminen ja niillä helpoilla radoilla koko aikainen ei-ihan-onnistuminen nakertaan itsetunnon rippeitä pienemmiksi murusiksi. Ehti tulla se fiilis, että jos ei ykkösistä meinaa päästä pois, niin mitä ihmettä sitä siellä kakkosissa sitten edes tekee... Mutta hitto vieköön, me tehtiin siellä kakkosissa ihan oikeaa aksaa ja vielä yhdessä! Hyppärit ei ole se meidän juttu, kun koiraa ei pysäytä mikään ja meikä onkin sen takia usein auttamattoman myöhässä. Nämä kakkosten koukerot kuitenkin hidastivat koirua sen verran, että ehdin mukaan! Ja mikä parasta, kisakaverini vire pysyi koko ajan kurissa eli Gatsby kuunteli ohjaustani jo ekalla radalla! Hiekkakenttä tuotti selvästi hieman haasteita, sillä ekalla radalla tippui pari rimaa, mutta muuten meni oikein kivasti! 

Toinen yrittämä (kuva Mika Kangas)

Toiselle radalle lähdinkin jo aikas iloisin mielin. Gatsby käyttäytyi (mitä nyt kannusti edellä menijöitä) ja hyvä fiilis jatkui koko radan. Hieman mietin, että mitenköhän tuo suhtautuu jälleen uuden näköiseen renkaaseen, mutta hyvin Käpy senkin suoritti! Muutenkin vain 9 rima tipahti (ehkä hätiköin käännöstä itse hieman liikaa), mutta aivan kuten ensimmäiselläkin radalla, niin Gatsby hoiti oman osuutensa just eikä melkein! Se teki kaikilla radoilla upeat, itsenäiset kepit vaikka minä painelin jo pituuden kohdilla. En olisi tyytyväisempi voinut koiraani tämän radan jälkeen olla! Kisoissa oli sen verran kova taso, ettei meidän nopealla vitosella tällä erää päästy palkinnoille.

Kuuva Mika Kangas

Kurre-Käpy (Kuva Krista Riitinki)

Viimeinen rata tuotti itselle tutustuessa hieman päänvaivaa, mutta turhaan. Gatsby meni ja teki juuri niin hienosti kuin vain se osaa! Se kepitteli ja irtosi kuin ammattilainen! Ainoastaan keinulla se tuli hieman liian vauhdikkaasti alas ja itselle tuli pieni pelko persiisiin puomin alastulosta. Suunnitelmani oli vaihtaa puolta puomia ennen, mutta unohdin. En sitten uskaltanut enää leikata Gatsbyn edestä puomilla ettei se vain räjäyttäisi rengasta. Lopputulemana meidän 0-rata kosahti siihen, että minä kuulemma aloin hidastaa hitusen juuri ennen maalia, joten Gatsby luki sen takaaleikkauksena. Niinpä minun pieni super kuuliainen agihirmuni kirmasikin huudostani huolimatta 2 hypylle maalin sijaan. Uskomatonta! Mutta hitto sentään jäi ihan mahtavat fiilikset näistä kisoista vaikkei mitään supereita tuloksia tullutkaan! Me tehtiin koko ajan yhdessä samaa rataa eikä mikään kohta mennyt armottomaksi säätämiseksi. Kisakuume on nyt ihan järkyttävä, mutta kaksi viikko pitää malttaa odottaa! Sitten onkin kahden päivän oman seuran kisat, joissa vielä toisena päivänä sama tuomari kuin eilen. 

Hawk oli kisapäivän kotona harjoittelemassa yksinoloa ja sekään ei olisi voinut paremmin mennä! Pieni oli kotiin tullessamme rauhallinen eivätkä naapuritkaan raportoineet mistää kauheasta melusta. Lisäksi pentu pidetteli koko yksinolon ajan! Hieno pieni! Samoin se nukkui tänä yönä ihan vapaana, mutta heräsinkin sitten aamulla lorottamiseen. Tässä vaiheessa tosin olimme nukkuneet melkein 10 tuntia eli ei valittamista!