Ihka oikea australianPAIMENkoira

Tämä viikonloppu on kulunut lampaita ihmetellen Wirneen paimennusviikonlopun merkeissä. Jenny oli ahkera ja järjesti meille Kausalassa kahden päivän mittaisen opetuspläjäyksen. Meidän viikonlopun hauskuus alkoi jo perjantaina, kun Gatsbyn siskot Ilo ja Priya tulivat omistajineen yökylään, sillä tytöillä oli pitkä matka paimentelemaan ja itse asuin matkan varrella. Gatsby oli aivan haltioitunut siskoistaan eikä aina sitten malttanutkaan jättää tyttöjen peppuja rauhaan. Lenkillä liikkuessa meni vielä ihan mukavasti, mutta sisällä Priya sai veljestään sellaisen perskärpäsen, että viritin koiraportin makkarinovelleni ja erittelimme koirat illaksi ja yöksi. Eddie oli koko  ajan mitä hienoin herraskoira (kuten osasin olettaakin) ja hurmasi jopa tytötkin käytöksellään. Gatsbyllä on vielä paljon opittavaa ;)

Käpyläinen kauniiden siskojensa kanssa. Vasemmalla Ilo (Wirneen Ilopilleri) ja Priya (Wirneen Ilmalento).
(Kuva Jenny Söderlund)

Lentävä kyttyrä-Käpy (Kuva Jenny Söderlund)

Yö jäi aivan liian vähäuniseksi, sillä juttua riitti aamuun asti ja herätyskello soi ihan liian aikaisin. Odotin paimennusta sekä kauhulla että innolla, sillä viimeksi homma oli sujunut jopa melko kivuttomasti (ellei telomaani jalkaa lasketa). Viime kerran päheä paimeneni oli tällä kertaa kuitenkin unohtunut kotiin ja pyöröaitauksessa hillui haukkua mekastava vauhtidemoni. Ensimmäinen kierros oli hieman "piiri pieni pyörii" meininkiä eli koira kokosi lampaita minulle, mutta siihen se vähän tuppasi jäämäänkin. Etäisyys oli suurimman osan ajasta ihan hyvä, mutta aina välillä sai muistutella "pois" käskyllä. Keskityimme lähinnä tappelemaan siitä, että pitääkö koiran mennä siihen suuntaan kuin käsken (pitää!) vai voiko se itse vaihtaakin suuntaansa (ei voi!). Aiemmilla kerroilla Gatsby on lähinnä halunnut pyöriä yhtä suuntaa, mutta nyt se vaihtelikin itsekseen reittejään. Minä sitten sain ahdistaa sitä ihan kunnolla itseni ja seinän väliin kepillä uhmaten eikä se silti aina suostunut kääntymään käskemääni suuntaan. Gatsby oli kiihtynyt ja selvisimme treenistä lähinnä vain sen avulla, että se totteli suhteellisen mallikkaasti pysäytyksiäni. Kouluttaja käskikin pysäyttää sitä melkoisen usein, koska koiran kierrokset vain nousivat. Minusta tuntui, ettemme saaneet mitään aikaiseksi ja aloin kiihtyä koirani mukana. Sainkin muistutusta omasta rauhallisuudesta, mutta kun oma hermo menee, niin se menee. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olikin se fiilis, että miksi ihmeessä olinkaan taas kuvitellut paimentamisen olevan hyvä idea!?

Gatsbyn mielestä paimennus on oikein hyvä idea! (Kuva Jenny Söderlund)

Sää oli epävakainen ja näimmekin ihan kunnon sadetta sekä ukkosta auringonpaisteen lomassa. Pyöröaitaukseen syntyikin sateen voimasta keskelle melkoinen mutavelli, joka oli liukas ja hidasti liikkumista entisestään. Olimme lounaan aikana puhuneet minun tarvitsevan lisää vauhtia ja liikkuvuutta pärjätäkseni koiralleni, mutta olosuhteet eivät oikein olleet otollisia. Lähdin toiselle kierrokselle siis melkoisen epäilevästi. Haimme lambit ottoaitauksesta ja koirani kiskoi käteni lähes irti. Se oli aivan jäätävillä kierroksilla ja tunsin oman pinnani alkavan kiristyä. Tällä kierroksella olimme päättäneet tehdä kuljetuksia ja minähän päätin, että niitähän me myös tehdään! En edelleenkään ollut varmaankaan vaaditun rauhallinen, mutta onnistuin olemaan sitäkin päättäväisempi. Lopputuloksena oli minulta tiukkaa käskytystä ja paimen, joka kuunteli ensimmäistä kiekkaa paremmin. Sain siltä vauhtia pois, jotta onnistuin kuljettamaan lampaita ja muistin pitää oman vauhtini tarpeeksi ripeänä, jotta pystyin liikkumaan eikä villakasat kerääntyneet ihan niin tiiviisti jalkojeni ympärille. Muistin myös pysäyttää Gatsbyn ajoissa, jonka jälkeen sain jatkettua vielä omaa liikettäni aitaan asti. Koira ei saa tulla liian lähelle tai lampaat lähtevät ihmiseltä karkuun. 

Odottaaaaaa! (Kuva Jenny Söderlund)

Liian likeellä olevan koiran uudelleen lähettäminen kokoamaan on myös haastavaa, sillä ihmisen pitää pystyä ottamaan askel tai pari ulos lampaista ja tämän jälkeen lähettää koira kaarelle lampaiden taakse. Tässä kohdassa on tärkeään pitää paine koirassa, koska se haluaa rysäyttää lyhyintä reittiä suoraan lauman keskelle. Koira ei saa juosta päin lampaita, sillä tällöin ne hajoavat ympäri aitausta ja tarkoitus on vain tuoda ne takaisin ohjaajalle eli pitää lauma yhdessä. Tässä vaiheessa ohjaaja liikkuu aitauksen keskelle ja koiran ollessa taas tasapainossa (ohjaaja - lampaat - koira asetelmassa) voidaan taas rauhoittaa tilanne eli lopettaa kerääminen ja alkoittaa kuljettaminen. Kuljettamiseen on turha yrittääkään ryhtyä, jos koira paahtaa täysillä! Pistinkin siis kaiken tahtoni, yritykseni ja keskittymiseni koirani jarruttamiseen ja Käpyläinenhän otti ja kuunteli! Onnistuimme kuljetuksissa yllättävän hyvin ja kerrankin tuntui siltä, että kehityimme johonkin suuntaan lajissa. Tässä vaiheessa kouluttaja olikin sitä mieltä, että huomenna uudestaan, mutta intin vastaan, sillä olin ilmoittautunut vain yhdelle päivälle. Hyvästelin ihmiset ja toivotin heille mukavaa seuraavaa päivää, sillä en olisi sunnutaina tulossa enää takaisin.

(Kuva Jenny Söderlund)

Toisin kuitenkin kävi ja soitin Jennylle vielä illalla, että jos nyt sittenkin tulisin vielä kokeilemaan. Viimeinen onnistuminen tuntui hyvältä ja ajatus oikeasti edistymisestä kutkutteli niin paljon, että pyysin naapureita taas tollon ulkoiluttajiksi myös seuraavalle päivälle. Tällä paimennustahdilla kun tuntuu siltä, että olemme aina vain samassa pisteessä eli päivä menee koiran ollessa aivan tohkeissaan ja minun muistutellessa itselleni paimennuksen sääntöjä. En yhtään tiedä, koska seuraavan kerran tulee taas mahdollisuus lampaille, joten päätin ottaa mahdollisuudesta kiinni, kun sellainen kerta tarjotaan!

Kuraparta (Kuva Jenny Söderlund)

Kouluttajamme oli vähän kahden vaiheilla aamulla, että pistäisikö meidät isoon aitaukseen vai ei. Hän kuitenkin armahti meitä ja pääsimme kokeilemaan ensin tuttuun ja turvalliseen pyöröaitaukseen. Olimme puhuneet (tai minä lähinnä kuunnellut) ottoaitauksen tärkeydestä. Gatsby ryysää pieneen tilaan ihan liian korkeilla kierroksilla ja tarkoitus olisi pystyä päästämään se hakemaan joku päivä lampaat ilman hihnaa itsekseen. Niinpä otin tiukemman kurin käyttöön eikä edes pyöröaitausta lähestytty holtittomasti. Aikaisemmin olen hyväksynyt "sinne päin" käytöksen, mutta nyt en hyväksynyt yhtään vetämistä saati kiljumista. Ottoaitauksen suulla minulla olikin innostunut, mutta huomattavasti enemmän hanskassa oleva koira. Koirani rauhallisuuteen keskittyen avasin portin, enkä todellakaan osannut odottaa sitä, että lampaat olisivat tässä vaiheessa itse halunneet aitauksestaan ulos! Olemme meinaan oikeasti joutuneet aikaisemmilla kerroilla ajamaan ne pihalle, mutta nyt ne uhmasivat sekä minua että koiraa ja juoksivatkin meitä päin! Yksi kopsahti suoraan päin Gatsbyä ja toinen oli lähellä vetää jalat altani (taas!) Koira ei tästä hyökkäyksestä ollut milläänsäkään vaan sisuuntui entisestään. Saimme luvan laittaa tämän kolmikon pois ja ottaa tilalle helpommat lampaat, josta olin todella kiitollinen!

Ihhihii kun on jännää! (Kuva Jenny Söderlund)

Seuraavassa ottoaituksessa ei ollutkaan mitään ongelmia, mutta oma varmuus kyllä oli kokenut melkoisen kolauksen. Gatsby olisi halunnut ajaa viereisenkin aitauksen lampaat pihalle, mutta tyydyimme kuitenkin tähän kolmen koplaan. Se kävi vähän uhittelemassa huonosti käyttäytyville elikoille ja olisi varmaan valinnut juuri ne liukkaat lambit meille työstettäviksi! Saimme kuitenkin melkoisen saman kaltaisen treenin aikaiseksi kuin edellisenäkin päivänä eli kuljetuksia sekä rauhoittumista. En joutunut syyttä suotta pysäyttelemään Gatsbyä, mikä oli hyvä ja se oli kierroksistaan huolimatta kuulolla. Itsekin pysyin rauhallisempana, mutta vaateliaana, mikä tuntuikin toimivan! Komensin turhasta huutamisesta sekä painotin koko kropallani sekä kepillä pysäytyksiä sekä himmauksia. Muistin myös kertoa koiralle, mitä oltiin tekemässä! Olen usein vain huitonut kepilläni ja ainoa oikea käsky jonka olen antanut, on ollut "pois" etäisyyttä vaatiessani. Nyt otin suunnat käyttöön lähetyksissä ja muistin useimmiten kertoa koiralle kuljetuskäskyn "siitä". Koira tosin lähtee itsekin yleensä mukaan omistajan liikkeeseen eli seuraa laumaa tasapainopisteessä ilman käskyäkin, mutta hyvähän se olisi silti sille koiralle opettaa! Tällä kertaa pyöröaitaus tuntuikin hieman ahtaalta eli tila loppui kesken kuljetuksissa, kun seinät tulivatkin niin nopeasti vastaan.

(Kuva Jenny Söderlund)

Lounaan jälkeen olinkin jo melko valmis kokeilemaan onneani isommassa aitauksessa (monta kertaa isompi kuin pyöröaitaus) tosin jännitin silti melkoisesti. Gatsbyn rauhallisempi sisko Tintti kävi meitä ennen ja kuumui melkoisesti isossa tilassa. Mietin jo kauhuissani, että jos Tinttikin kiihtyy, niin kuinka kovaa Käpyllä tulisikaan menemään... Saimme kuitenkin haettua lampaat suhteellisen hillitysti ja tällä kertaa ne tosiaan olisivat mieluummin jääneet ottoaitaukseensa. Yksi pisti jarrut kiinni nurkassa ja tuijotti Gatsbyä, mutta pieni sisupakkaukseni ei ollut elikosta milläänsäkään vaan eteni itsevarmasti lammasta kohti. Lampaat eivät onneksi karanneet isolla alueellakan kauas ja sain kuljetettua Gatsbyn rauhallisesti lähemmäs niitä aukealla. Jätin koiran maahan ja kävelin lampaita kohti. Lampaat olivat kilttejä sylilambeja eli sain imaistua ne helposti mukaani. Tässä vaiheessa lähdin kävelemään niiden kanssa aitausta ympäri ja vapautin Gatsbyn. Se oli yllättävän rauhallinen vaikkakin pyöri melkoisesti. Tämä on kuulemma yleistä kokemattomille paimenkoirille, sillä ne eivät tajua vielä ettei laumaa tarvitse koko aikaa kerätä ohjaajalle. Sain kuitenkin liikuttua aitauksessa sekä pysäytettyä koiraani tarvittaessa vaikkakaan en saanut sitä pysymään lauman takana kuten olisi ihanteellista. Sainkin lopetettuamme vinkin, että olisi kananttanut pysyä lähellä aitaa, jolloin minulle olisi jäänyt vain yksi sivu, miltä koira olisi yrittänyt ohi. Tällöin sitä olisi ollut paljon helpompi kontrolloida! Porttien läpi kuljetuksissa jätin Gatsbyn maahan ja kävelytin kiltit lampaat itsekseni oikeista väleistä. Tässä ehkä oli hieman huijauksen makua :D Saimme kuljetettua lampaat melkoisen onistuneesti koko kentän ympäri sekä takaisin ottoaitaukseen. Missään vaiheessa Gatsby ei koittanut räjäyttää laumaa tai ollut korvaton kauhistus!  

Kuuliainen super paimen ♥ (Kuva Jenny Söderlund)

Viikonlopun anti oli siis huikea enkä olisi vielä aamulla (tai edes vuoroamme odottaessamme) ikinä uskonut meidän pystyvän näin itsenäiseen työskentelyyn. Kouluttajamme istui meistä välillä kymmenien metrien päässä ja minä selvisin koirani sekä kolmen lampaan kanssa kunnialla. Sain hillittyä itseni enkä kiihtynyt. Sain hillittyä koirani, joka ei kiihtynyt liikaa. Sekä muistin pitää huolta lampaista, jotka tosin tekivät isoimman työn puolestani, mutta silti! Tämä lasketaan voitoksi vaikkakin tästä on vielä erittäin pitkä matka mihinkään oikeaan osaamiseen!

Loppuun vielä muistiinpanot tärkeimmistä:

• Ottoaitaus määrittelee sen, miten paimennus tulee sujumaan. Jos koira räjäyttää lampaat pihalle, nekin kiihtyvät ja niiden paimentaminen on huomattavasti työläämpää. Rauha siis maahan!
• Kerääminen ja kuljettaminen ovat kaksi täysin eri asiaa eikä niitä pidä yrittää tehdä samaan aikaan. Kerätessä omistaja on paikoillaan ja kuljettamisessa saa liikkua.
• Kuljettamiseen ei voi lähteä täydestä vauhdista eli koira pitää rauhoittaa ensin.
• Muista kertoa koiralle mitä ollaan tekemässä!
• Koira lähetetään kuljetuksen jälkeen keräämään lampaita aina pidemmän kaaren mukaan eikä se saa rysäyttää missään nimessä laumaa päin.
• Kuljetuksessa koiran paikka on lampaiden takana eikä se saa ohittaa niitä vaan se puoli kuuluu ohjaajalle.  
• Äälä suotta kehu tai höpötä. Saksalainen komento on pop!
• Pysy itse rauhallisena (se kaikkein vaikein allekirjoittaneelle)

Koiran jarrutusta (Kuva Jenny Söderlund)

Ja sitten kuljetetaan (Kuva Jenny Söderlund)

Agility on kontaktilaji

Olemme treenailleet kontakteja säännöllisen epäsäännöllisesti eli aina kun olen viitsinyt. Tällä hetkellä käytössä on ylösmenokontaktilla nami, (joka pitää syödä!) ja alhaalla odottaa namialusta. Gatsby onkin melko kiltisti ollut nyt harppomatta kontaktien yli ja jää nätisti odottamaan lisää namusia namialustalle. Ohjatuissa treeneissä kouluttajamme ilmoitti, että tänään otamme kontaktiesteetkin osaksi rataa. Puomi erityisesti oli haastava jostakin syystä ja Gatsby sekoili sitä välillä edes takaisin. Se on oikein taitava kääntymään kapealla puomillakin... Välillä se roiski ylösmenokontaktin namin alas ja lähti sitä sitten esteeltä etsimään. Joskus se puolestaan päätti kääntyä kesken matkaa katsomaan, josko ylösmenolla olisi vielä jotain syötävää. Varsinkin, jos se jätti namusen syömättä, mistä seurasi se, ettei namialustalla ollut moisesta käytöksestä palkkaa. Kriteerien kiristäminen selvästi hieman hämmensi sitä (en esim palkannut sitä, jos se tuli kokonaan esteeltä alas). Kriteereistä pidetään nyt kuitenkin tiukasti kiinni, jotta päästään eteenkinpäin asiassa! Ppienellä hinkkauksella saimme A:ta tehtyä osana pientä radanpätkää ja puomilta edettiin myös parin esteen verran ennen lelupalkkaa.

Kävimme omatoimisesti hinkkaamassa uudella innolla kontakteja, koska sain varmuutta menoon kouluttajaltamme ja jälleen tuttu teema: uskallan vaatia oikeasti tuolta koiralta asioita! Niinpä kokeilimme A:ta tutulla kuviolla ja se meni todella hyvin! Sain häröillä ties mitä ja pieni poikkelini vain nökötti alastulokontaktilla! Otin A:ta lopulta parin hypyn kautta ja tässä vaiheessa Gatsbyn kierrokset nousivat niin, että se sähläsi ylösmeno namin kanssa pariin kertaan. Se myös loikkasi harjanteen yli, jonka seurauksena sillä oli liikaa vauhtia eikä sen ollut helppo pysähtyä loppuun. Pari kertaa se valuikin namiaslustan ohi, kun liike ei vain ottanut pysähtyäkseen. Ehkä se vielä joskus oppii vähän järkevämmäksi vauhtinsa kanssa? Minä puolestani keskityin erityisesti siihen, etten näyttänyt mitään käsilläni. Olen saanut ohjeeksi, ettei kontaktiesteille ohjata kädellä vaan vain rintamasuunnalla, mikä helpottaa myös esimerkiksi putken ja kontaktiesteen erottelua (mikä on ollutkin todella vaikeaa meille!)

Osaa se aina välillä tulla alas rauhassakin.

Puomi oli taas vaikeampi, sillä välillä liika vauhti aiheuttaa sen, ettei takajalat enää pysykään lopun kontaktilla. Pari palkatonta kertaa riitti ja Gatsby alkoi keskittymään siihen, mihin sen kuului jäädä. Pystyin ottamaan myös putken ja pari hyppyä puomin jälkeen, mikä tuntui kivalta. Uskon, että koirastakin on kivempi, kun saa tehdä muutakin puomitoistojen välissä! Kivaa oli kyllä molemmilla ja uskon meidän kontaktien olevan joku päivä jo ihan mukavalla mallilla! 

Läheisyys ei aina lämmitä

Olemme koittaneet harjoitella pelastuksen puolella kahden lähekkäin sijaitsevan maalimiehen ilmaisemista, mutta homma hieman töksähti. Yhdellä treeni kerralla harjoitus meni ihan mukavasti, joskaan ei täydellisesti, mutta toisella yrittämällä ei enää oikein ottanut onnistuakseen. Maalimiesten tehdessä meistä katsottuna V:n, Gatsby kävi ensin jommalla kummalla maalimiehellä, mutta ei tullut suoraan luokseni. Se keksi käydä vähän seuraavaa maalimiestä päin ja oppikin nopeasti tekemään hienon rinkulan ennen luokseni palaamista ilmaisun merkeissä. Ilmaisu tämän jälkeen kyllä toimi (tosin maalimies palkkasi "näytä" sanana jälkeen), mutta Gatsbyn pitäisi tulla suoraan luokseni. Nyt onkin tarkoitus tehdä harjoitusta niin, että minimoidaan epäonnistumisen riskiä. Menemme varmaan ensi kerralla maalimiesten keskelle, jolloin Käpy ei pysty tekemään kierukkaansa. Oletan, ettei se painata kuitenkaan minusta kokonaan ohi seuraavalle maalimiehelle. Ainakaan toivottavasti... Katsellaan.

Toisten treenivuorolla ihmettelin, kun metsästä alkoi kesken kaiken kuulua aikamoista rytinää. Mietinkin jo, että oliko viimeinen maalimies päättänyt heittäytyä liikkuvaksi, kunnes huomasin rytinän aiheuttajan olevankin koira. Ja sitten huomasin, että hittolainen, sehän on minun koirani! Etsimässä oli ärinää varmasti osakseen saava Wictor, joten hetken ehdin jo pelätä koirarähinää, mutta pieni pelastuskoirani oli tullut onneksi pelastamaan minua. Levitin sille käteni ja se hyppäsi onnellisena syliini. Tässä vaiheessa se huomasi Wictorin ja urisi sille kainalostani, mutta minäpä kannoin sen vain pois metsästä. Gatsby oli siis onnistunut rämpyttämään häkkinsä autossa auki ja hypännyt tämän jälkeen avoimesta ikkunasta pihalle. Oma pieni Houndinini!

Parin nihkeän treenin jälkeen halusin taas kivaa, motivaation palauttavaa etsintää. Sellaista Gatsby myös onneksi seuraavissa treeneissä sai! Mukana palloilli myös touhusta ihan tohkeissaan oleva pikku papparainen, joka karkasi omaksi ilokseen autostakin. Treeneihin alkaa tulla kiva teema ;) Molemmilla pojilla oli oikein hauskat treenit ja paljon onnistumisia!

Eddie odottaa tässä joko namia tai lähtölupaa. Se ei ole olleskaan nirso :D

Tässä pieni pappa viipottaa jo hajujen perässä.

Viimeisimmät treenit sen sijaan olivat hieman oudot. Gatsbyllä oli iso alue ja se etsi sitä lopulta 20 minuuttia. Alkuun se teki parikin valeilmaisua, jonka jälkeen se oli vähän vetelän oloinen. Annoin maalimiesten palkata sen, jotta hommaan olisi saatu hieman enemmän virettä, mutta jostakin syystä minulla ei ollut normaali Käpyni messissä. Se oli jopa sangen sivistynyt maalimiesten suhteen (vaikka Minna saikin taas erityisannoksen rakkautta). Toivottavasti tämä menee ohi, eikä sille ole nyt tullut jostakin taas epävarmuutta. Hieman se on selvästi meinaan ottanut itseensä näiden lähekkäinolevien treenaamisesta, kun se heti huomaa, kun en ole siihen täysin tyytyväinen. Gatsby on jostakin syystä todella herkkis hakutouhuissa minusta ja kerää ihan eri lailla paineita käytöksestäni kuin muissa lajeissa. Nyt tarvitsee palauttaa normi fiilis ennen kuin otan mitään kikkailtavaa treeneihin!

Sen kerran kun seuruu ei edes ahdista!

Tokotreenimme alkoivat meille todella tarpeellisella kontaktin pidolla. Vaadin Gatsbyltä kontaktia ja tämä puolestaan vähensi sen toisille uroksille urisemista todella paljon! Vaatimalla sain sen työvireeseen, jolloin se aika lailla unohti muiden läsnäolon. Tämä oli mahtava huomata! Se oli myös todella paljon paremmin kuulolla ja menikin useaan otteeseen vetäjämme hämykäskystä maahan. Jouduin ihan kunnolla kieltämään sitä ennen kuin pikku poju tajusi, että vain minua saa kuunnella. Tämän jälkeen se teki oikein hienoja nappi suorituksia! Sivulta maahanmenoissa Gatsby edelleen tuppaa menemään taaksepäin ja täten todella helposti vinoon. Muuten se pysyi varmasti lyhyet maassaolot ja korjasi suhteellisen hyvin sivulle noustessa. En oikein tiedä, miten tätä lähtisi nyt korjaamaan.

Tokotreenimme jäivät hieman lyhyiksi kentälle kirmanneiden pienten jalkapalloilijoiden takia. Tämä ei maailmaa kaatanut, sillä ehdimme tehdä kontaktinpitotreeni tätä ennen. Toki lapsetkin olivat hyvää häiriötä myöhemmin! Gatsby sieti jopa urostollerin haukkumisen yllättäen ilmestyneille viraille ihmisille ja sain nameja maahan viskomalla nopeasti sen hännänkin laskemaan.

Tämä paikalla makoilu on ihan helppoa!

Ruututreeniä teimme siinä vaiheessa, kun lapsia alkoi pakkautua ihan huolella kentälle. Gatsby kuitenkin välitti vain tekemisestä ja juoksi taas hirmuisella vauhdilla palkalleen. Niina meinasi tosin, että sillä oli kauhea namin etsimis tohina päällä, joka ei ole toivottavaa, sillä sen pitäisi ruudussa ollessaan keskittyä minuun. Joskus pentuaikana opetin Gatsbylle kosketusalusta ja nyt tarvitsee muistutella se mieleen sillä sen laittaminen ruutuun voisi toimia hyvinkin.

Kävimme myös taannoin juoksuttamassa Neea villakoiraa sekä tekemässä pientä tokoa. Otin Gatsbylle luoksetuloa, joissa sillä oli niin jäätävä vauhti taas, että minua hirvitti. Se myös juoksi liian pitkäksi eli ei tullut nätisti sivulle. Kokeilimme useamman kerran, mutta ei vaan meinattu saada nättiä suoritusta. Lopulta tein ihan läheltä ja koira sujahti vihdoinkin normaaliin perusasentoon. Muuten teimme kontaktitreeniä, jota vaikeutti ympäri kenttää juoksenteleva Philip, jonka kanssa Käpykin olisi niin kovasti halunnut kirmata! Samoin Philipin heittelemät kivet oli paha juttu!

Wheeeeeee!!!!

Lopulta koirat saivat riehua keskenään ja Gatsby jätti hienosti Neean pepun rauhaan (useimmiten). Ne leikkivät todella kivasti ja Gatsby oli mahtavasti kuulolla Neeasta huolimatta. Neea meinaan alkoi haukkua sekä juosta kentän ohi hölkänneiden ihmisten luo. Käpy kiihtyi tietenkin mukana, mutta tuli luokseni käskystä. Mahti pojuli! Se myös jäi paikalleen makoilemaan, kun me muut ihmettelimme Neean kanssa uusia ääniä (matellikonttiin kolahteöevia kiviä) hieman kauempana. Käpyä äänet eivät häirinneet ja se malttoi pysyä paikallaan jopa Neea häiriön alaisena.

Muuten olemme palanneet ihan olohuonetreenissäkin seuruussa alkeisiin. Gatsby pitää kyllä etäpalkan avulla kotona kontaktia hyvin, mutta alkaa aika nopeasti ääntelehtiä. Niinpä olen keskittynyt pariin askeleeseen, joiden aikana kontakti on super hyvä eikä ääntä kuulu. Nämä ovat onnistuneet vaatimattomasti ilmaistuna melkoisen täydellisesti :) Olen myös ottanut muissa paikoissa, kuten agihallilla ym. oikeaa kontaktinpito treeniä. Olen pitänyt herkkuja vasemmassa kädessäni, sillä Gatsby tietää jättää ne rauhaan, ennen kuin päätän sille jotain kädestäni antaa. Olen pystynyt lisäämään kääntelyitä ja askeleen, joskus parikin, häiriöstä riippuen. Hyvin on sujunut ja se oli suorastaan rauhallinen toisten koirien suhteen hallilla treenatessamme kontaktia. Maijan neuvojen mukaan olen tehnyt myös sen viimeisen namin jälkeen esimerkiksi askeleen, mutta näistä olenkin sitten yleensä vapauttanut sekä superpalkannut lelulla. Juuri tällä hetkellä seuruu ei tunnukaan enää niin ylivoimaiselta! Nauttikaamme tästä tunteesta siis vielä, kun se kestää!

Herra Alykkö ♥

Haikeaa

Tänään olisi tullut Ferolle 13 vuotta täyteen. Erityisesti nyt sen syntymäpäivänä tulee tuota isoa blondia raksulia kaivattua. Fero niin nautti aina kesästä eikä mikään tehnyt sitä onnellisemmaksi, kuin makoilla rauhassa omalla pihalla naapureita tarkkaillen. Rakas keltainen pallo ei tietenkään ollut koskaan kaukana vaan sitä oli mukava narskutella. Siihen kun lisäisi vielä pari rapsua ja ruokaa päälle, niin Feron täydellinen päivä olisikin jo kasassa! 

Kuvassakin näkyvää lämmintä katsetta ja viuhuvaa häntää on todellakin ikävä. ♥

Vaatimuksia!

Olen kuullut useamman ihmisen suusta kuinka minun vain pitäisi vaatia Gatsbyltä enemmän asioita. Tänään minua uhkailtiin ihan samalla asialla! Agivetäjämme Kaija meinaan taisi olla aika tyytyväinen menoomme tänään (kuulemma näytti siltä miltä pitikin eli yksinkertaiselta ja helpolta!) eli hän sanoi tästä eteenpäin alkavan vaatia meiltä enemmän. Kaija meinasi sekä minun että koirani kehittyneen ja minun kauhistellessani hänen uhkailujaan totesi vain viileän rauhallisesti "niiltä vaaditaan, jotka osaa". 

Agi-Käpyn on ikuistanut Minna Karjalainen

Yksi asia, jossa edistystä ei ole tapahtunut agin osalta on kepit. Kävimme viimeksi tällä viikolla niitä keskenämme kokeilemassa ja laiskuuttani jätin osa verkoista laittamatta (eivät ne joka väliin muutenkaan riitä). Gatsby tulikin kepeistä ulos milloin mistäkin välistä ja jouduin auttamaan sitä kädellä ja kun tämäkään ei tuottanut tulosta, niin tungin lisää verkkoja. Tänään treenikaverin kanssa katselimme Gatsbyn hyvää rytmiä ja eteen painamista kepeillä. Hän tokaisi, että olenko varma ettei koira menisi jo ilman verkkojakin. Seuraavalla kepittely kierroksella Gatsby näytti hänellekin kuinka tulla verkottomasta välistä ulos! On se jännä, että normaalisti niin nopeasti oppiva koira, jolla näyttää menokin vielä ihan oikeasti hyvältä, ei vaan tunnu keppejä tajuavan. No, liiasta treenaamisesta ei voi ainakaan puhua eli pitäisi vain ahkerammin niitä keppejäkin harjoitella!

Muuten teimme kontakteja ja A:lla Gatsby taas räkäisi kauhialla rytinällä lähestulkoon koko nousukontaktin yli. Alaspäinhän se tuli myös täysiä eli kylki edellä ja kieli pitkällä. Kovasti se koitti pysähtyä alastulokontaktille, mutta vauhtia oli yksinkertaisesti liikaa. Niinpä tästä eteenpäin laitamme namin myös ylösmenokontaktille sillä se hiljensi vauhdin järkeväksi! Saimme myös läksyksi alkaa oikeasti työstää keinua, sillä Gatsby joko jäi odottelemaan minua kääntyen samalla keinun päällä 180 astetta tai veti hulluna juosten koko härpäkkeeltä alas ennen aikojaan. Nyt siis läksynä on antaa koiran itse paukutella keinua maahan ja tästä se saa palkkansa.

Puikula loikkaa (Kuva Minna Karjalainen)

Muuten isoin ongelma (minulle) oli layeröinti, jossa minun piti puskea koiraa samalla seinää päin, jotta sille syntyi tilaa tehdä takaoikealleni jäävä hyppy (ja jättää välissämme oleva muuri huomiotta). En osannut katsoa oikeaan suuntaan enkä työntää koiraa tarpeeksi. Gatsby luki kuitekin räpellystäni sen veran hyvin, että jätti muurin omaan aroonsa ja onnistuikin hakemaan useamman kerran oikeaa paikkaa. Tämän jälkeen meno onneksi helpottui ja Gatsby haki radan esteet hienosti. Se pinkoi ja loikki kahden hypyn hienosti vain sillä, että usutin sitä niiden jälkeen odottavaan putkeen. Tästä tykkäsin, sillä minun ei tarvinnut juosta niin paljon kuin pelkäsin :D

Hyvän mielen materiaalionnea koko laumalle!

Meitä potkaisi onni jälleen kerran ja pääsimme Racinelin Facebook sivujen kautta testaamaan Molly Mutt petiä! Nurkissa pyörii enemmän ja vähemmän nuhjuisia vilttejä ja vanhoja patjoja, joihin minulla on ollut ikuisuus projekti koittaa itse ommella päällisiä. Yksi katastrofaalinen viritys myöhemmin päätin kuitenkin luovuttaa asian suhteen. Hipeltelin jo kerran haikeana kaupassa Molly Mutt petejä, sillä ne ovat juuri sitä, mitä tälläinen poro peukalo kaipaa! Eli koiran pedinpäällinen, johon täytteen saa lisätä ihan itse. Isot koot oli silloin myyty yhtä lukuunottamatta enkä oikein nähnyt jäljellä olevaa vihreää meille sopivaksi, joten jätin tuotteen sillä kertaa ostamatta. Niinpä tartuin intoa puhkuen Racinelin tarjoamaan mahdollisuuteen!

Gatsby innostui niin kilpailuun osallistumisestani, että heti seuraavan työpäiväni aikana se oli hyökännyt yhden tyynyni kimppuun! Päätin säilyttää toiveikkaana täytteet ja sehän kannatti!

Käpy tiedote: Varokaa räjähtäviä tyynyjä!

Viime viikolla postiin siis tupsahti paketti, jonka kimppuun kävin tänään eli ikioma Molly Mutt petimme! Sinne päätyi ikivanha patja (joka on varmaan yhtä vanha kuin minä itse, oikeaa arvoperintöä kotoa!) sekä tuo epävakainen tyyny. 

Gatsbyn vartioivan silmän alla oli hyvä työskennellä!

Olin alunperin ollut hieman huolissani siitä, miten pumpulin pedin sisään tunkisin, mutta pedin mukana tuli kätevä verkkopussi, johon täytteet sullottiin ensin. Gatsbyn mielestä koko prosessi oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja se antoi minulle useamman rohkaisevan pusun sekä testimakasi pedin toiveikkaana jo tässä vaiheessa:

Mitä? Eikö tämä olekaan vielä valmis?

Petiin ei ihan mahtunut kahta innokasta testaajaa varsinkaan, kun Eddie tuppaa viemään aina kaikista pedeistä maksimaalisen paljon tilaa. Esimerkiksi 140 cm leveään sänkyyn ei ihan helposti aina ihminen sen kaveriksi meinaa mahtua! Peti muutti paikalleen makuuhuoneeseen ja siellä sitä testataan varmasti ihan yksitellen :)

Pedeissä oli paljon ihania sekä värikkäitä kuoseja, mutta uskon tämän saamamme ruskean olevan todella käytännöllinen väri. Lisäksi paketin mukaan se on puuvillaa ja olenkin melkoisen toiveikas, että Eddie-papankin höttökarvat irtoavat kankaan pinnalta ilman suuria taisteluja. Peti on toistaiseksi ollut juuri sellainen kuin toivoinkin eli "tee-se-itse"-projekti, joka onnistui oikeasti helposti myös minulta! Samalla sai tavaraa hyötykäyttöön ja ainakin itse arvostan sitä, että peti on ekologinen! Paljon vähemmällä metreialla saa uuden pedin ilman, että vanha joutaa samalla kaatopaikalle. Mahtava idea! Minä ja koirulini kiitämme lämpimästi Racinelin raatia meidän mukaan valitsemisestamme!

MUOKS. Tämä odotti illalla nukkumaan mennessäni vaikka tollukka yleensä löytyy aina sängystäni! Taisi Eddie vähän ihastua, kun ei koko yönä kömpinyt viereen :)

Hitsikän Hauskannäköinen Huippu Haukku

Näyttelyhaba (Kuva Martta Viljanen)

Koiran peseminen se on aina vain yhtä mukavaa puuhaa... Gatsby pysyi kyllä kiltistä paikallaan, mutta voi elämä sen pientä lipsutin kieltä, joka olisi shamppoot nuollut parempiin suihin! Sai koko ajan olla kieltämässä ja estämässä. Kyseisen shamppoon piti vielä olla jotain super pöyhistävää, mutta mitään muuta eroa en huomannut pesun jälkeen kuin krepatut korvakarvat ja perus pörröpeppu. Haju ei sentään ole ihan kamala, joskin mielestäni liian voimakas ihmistä paljon herkkänokkaisemmalle koiralle. Pesin netistä kaivelemieni tietojen mukaan Käpyn muutamaa päivää ennen näytelmiä, mutta vielä edellisenä iltana sen tassut ja rintakarvoitusta, koska joku sai niihin sotkettua miellyttävästi kakkaa.

Perjantaina kävimme vielä viime hetken paniikki näyttelykoulutuksessa. Vetäjällä itselläänkin on aussie eli hän ainakin tiesi, miten tämän rotuista tulisi esittää. Treenit alkoivat yhteisjuoksutuksella ja se meille paha paikka kävi sitten heti kättelyssä: uroskelpieltä katkesi hihna ja koira ampaisi meitä kohti. Onneksi koira päätti sittenkin mennä moikkaamaan takanamme ravannutta sakemannia, mutta Gatsby veti herneet sieraimiinsa toisten huonosta käytöksestä. Niinpä se alkoi pälyillä ja urista muille. Sain sen hanskaan ja toisen kerran se otti paineita röhisevästä staffista. Muuten olen suhteellisen tyytyväinen sen käytökseen. Vaikka Käpy murisikin pariin otteeseen, niin se lopetti käskystä ja keskittyi yllättävällä mielenkiinnolla itse tekemiseen.

Gatsby antoi hienosti kopeloida itseään ja juoksi melkoisen nätisti eli ei hyppinyt ja pomppinut ympäriinsä. Nähtävästi vauhtini oli siis sopiva, koska sen liikkeitä kehuttiin. Kysyin myös seisotuksen perään, kun mätsäreissä tuomari oli Gatsbyn seisomista korjannut. Tämän kouluttajan mukaan Käpy kuitenkin kuulemma seisoo ihan luonnostaan nätisti. Eli kunhan keskityn siihen, ettei se ole aivan jotenkin kummassa asennossa, niin hyvin menee. Plus seisotin sitä herkästi liian lähellä tuomaria. Sain siis hyviä vinkkejä ja yleisesti treenin jälkeen oli ihan mukavat fiilikset.

Siis mitä me oikein tehdään? (Kuva Martta Viljanen)

Lauantaiaamuna fiilikset olivat kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvät! Nukkuminen jäi ihan minimiin ja aamulla jännitti jo kerran niin, että mahaan koski! Onneksi ystäväiseni Martta tuli tukemaan meitä suloisen kummipoikani (5 kk) kera. Martta antoi vinkkejä ja ohjeisti ja Tuukka väläytteli sellaisia hymyjä, että aina välillä odottava kauhu unohtui hetkeksi!

Heti päästyämme paikalle Gatsbyllä oli ego korkealla ja pöhinä pinnassa. Tässä vaiheessa olin valmis lähtemään saman tien takaisin kotiin, mutta lopulta ängettyämme itsemme kehän laidalle odottelemaan, se rauhoittui. Muutamaan kertaan se urahti liian lähelle päästetylle koiralle, mutta muuten makoili Tuukan rattaiden varjossa melkoisen rauhllisena. Päätin kuitenkin esittää koirani noutajahihnassa, sillä se toi minulle hentoista näyttelyhihnaa enemmän varmuutta.

Suurin siunaus oli ehdottomasti se, että olimme luokkamme (nuoret urokset) ainoita! Aivan mahtavaa! Ei ollut ketään juoksemassa pepussa kiinni ja pääsimme melkoisen nopeasti kehästä pois. Juokseminen meni osittain pomppimiseksi ja kerran Gatsby myös ärisi kehän ulkopuolisille belgeille. Seisotuksessa se kuitenkin kesti kehän ulkopuoliset ärinät hienosti ja antoi tuomarin kopeloida itsensä mallikkaasti! Olin siis loppu peleissä tyytyväinen sen käytökseen :) Pienen seisotuksen jälkeen nousi kehätoimitsijan kädessä keltainen lappu ja hän kajautti "tämä koira saa H:n". Minä pinkaisin tässä vaiheessa koiraa kehuen äkkiä ulos kehästä ennen kuin tuomari ehtisi muuttaa mieltään :D

Komia seisoja! (Kuva Martta Viljanen)

Shelttien kehää, joka oli meitä ennen, seuratessa tuli muutamien kommenteista hieman paha mieli. Toiset kehtasivat ihan ääneen ihmetellä, kun joku heidän mielestään selvästi ala-arvoinen yksilö sai ERI:n. En nyt ihan ymmärrä, miten tämä on heiltä pois? Itse tykkäsin erittäin paljon yhdestä näistä "kohu" shelteistä, sillä se oli näppärän näköinen ilman aivan jäätävää pehkoa. Sitten myöhemmin myös huvituin, sillä kuulin kuinka joku hieman ihmetellen mietti, että jotkuthan ovat ihan siitä H:stakin mielissään. Tämä oli hetkeä meidän ilakoimisemme jälkeen eli en tiedä oliko kyse ihan meistäkin? ;)

Olin tyytyväinen tuloksen lisäksi myös siihen, että saimme kunnollisen sekä kattavan arvioinnin, joka tuleepi tässä: Selvä sukupuolileima. (olin niin varma, että meidät nauretaan pois urosten kehästä, eli jee jee!) Kevyet korvat. Kevyt luustoinen, hieman korkearaajaiselta ja ilmavalta vaikuttava uros, jolla kuono-osa saisi olla täyteläisempi. Muuten kaunis ylälinja. Eturinta ja rintakehä kaipaavat leveyttä ja syvyyttä. Avoimet kyynärpäät (mitäköhän tämäkin tarkoittaa?) Riittävät etu- ja sopivat takakulmaukset. Avoimet kyynärpäät. Turkki ei parhaassa näyttelykunnossa tänään (tai koskaan toim. huom.) Kaunis väri. Melko tasapainottomat liikkeet. Tuomarina siis Helin Tenson.

Leirielämää osa 2

Valmiina! (Kuva Minna Karjalainen)

Lähdimme leirille haku-kiilto silmissäni! Saimme viime vuonna hyviä neuvoja Sari Kärnältä ja koska hän oli taaseen suostunut meittiä kouluttamaan, niin olin enemmän kuin innolla mukana! Vaikka taas kerran muu porukasta keskittyikin pk-hakuun keskilinjoineen, niin meillekin saatiin oikein hyvä harjoitus alueelle. 

Otimme koko hakualueen käyttöön ja kerrankin oli joku muu määrä maalimiehiä kuin se perinteinen kolme eli super villi neljä! Kerroin Sarille maalimiesryykäämisestä ja hän oli sitä mieltä, että maalimiehet peittäisivät vähintään naamansa esimerkiksi pressulla. Olin hieman huolissani siitä, änkeäisikö pikkuinen itsensä väkisin maalimiehen kaveriksi, mutta pelkoni oli turha! Jopa pyytämälläni kävelevällä maalimiehellä Gatsby oli ollut kohtelias! Ei hypännyt kertaakaan ja kokonaan maassa maannut pressutettu ei joutunut minkään laisen ryykäämisen kohteeksi. Uskomatonta!

Meillä kävi hyvä tuuli ja tein siksakkia alueen läpi jotta saisimme hyödynnettyä ilmavirran. Alue oli myös loistavasti tallottu, joten hajuja riitti, mikä taaseen piti Gatsbyn liikkeessä sekä työmoodissa. Sari kehuikin Käpyläisen liikkumista alueella pariinkin kertaan ja itsekin olin siihen oikein tyytyväinen. Kuten pelkäsinkin, tuuli toi hajuja hieman liiankin hyvin. Ensimmäinen maalimies löytyi ja ilmaistiin täydellisesti, mutta toisesta Käpy sai niin kaukaa hajun, ettei enää oikein osannut takaisin "näytä" sanan jälkeen. Niinpä koira ei irronnut vaan hengasi luonani hieman hämmentyneenä ja lopulta etsi kyllä maalimiehen uudestaan. Lähempänä myös ilmaisu toimi, mutta jotenkin tämän ilmaisuräpellyksen jälkeen Gatsby alkoi käyttäytymään oudosti seuraavillakin löydöillä. Se ilmaisi, mutta ei edennyt "näytä" sanan jälkeen. Pitänee ottaa hieman motivaatiotreeniä sillä, että maalimies palkkaakin välillä taas "näytä" sanan jälkeen! 

Ilmaisupomppuhaukku  (Kuva Minna Karjalainen)

Olin puhunut myös kahden lähekkäisen maalimiehen ongelmastamme eli siitä, että jos Gatsby saakin kahdesta hajun, niin se etsii molemmat ennen minulle kertomistaan. Gatsbyn siskon Tintin omistaja Sari on ollut pitkään hakuilu ja pelastuskoira hommissa mukana. Hän sanoikin, että koiralle pitää opettaa tämä taito erikseen eli se, että molemmat on vuoroillaan ilmaistava. Niinpä Sari Kärnän koulutuksen jälkeen suuntasimme uudestaan omatoimisesti hakuilemaan ja saimme ylipuhuttua leiriltä pari muuta mukaamme. 

Pelastuspupu  (Kuva Minna Karjalainen)

Maija ja Milli suostuivat meille maalimiehiksi ja asettelimme heidät näkyville nättiin jonoon. Milli oli huonoksi onnekseen ensimmäisenä ja hänen kohdallaan Gatsbyn aikaisempi kiltti maalimieskäytös katosi taas taivaan tuuliin. En ehkä muistanut ihan kunnolla varoittaa herran pusutaipumuksista, joten Milli saikin kunnon tällin nenäänsä... Milli kuitenkin ilmaistiin hyvin, mutta koska joudin kieltämään ilmaisun aikana Maijalle menosta, niin häntä ei sitten nostettukaan. Otimme toisen yrityksen ja Käpy rynni taas tohkeissaan Millin luo, josta äkkiä kutsuin sitä (Sarin muistutuksesta) luokse ja pidin ilmaisun lyhyenä. Tämän ajan Maija oli seisonut parin metrin päässä Millistä ja otti ilmaisun jälkeen pari askelta taaksepäin, missä kävi kyykkyyn. Tällä kertaa Maija nostettiin nätisti ja kuten kuuluukin! Näitä treenejä siis lisää! Kuten Sarikin sanoi, koiralta on vaikea vaatia asiaa, mitä sille ei ole opettanut ja jota se ei osaa! 

 (Kuva Minna Karjalainen)

Leirielämää osa 1

Viikonloppu hurahti Gatsbyn kanssa Wirneen leirillä. Odotin leiriä sekä innolla että hieman myös kauhulla. Tiesin, että paikalla olisi paljon uroksia, vielä nuoria sellaisia. Hieman siis jännitin, kuinka monesti pääsisinkään räpeltämään säälittävästi hulluna kiljuvan koirani hiljentämiseksi. Lopputulos oli onneksi tasan nolla kertaa totaali meltdownia, mutta esimerkiksi ryhmäkuva ei onnistunut vuoden ikäisen uroksen vieressä. Yritin toiveikkaana parkkeerata meidät Novan viereen, mutta en ehtinyt. J-pentueen Jäynä katseli meitä kiinnostuneena, mikä oli liikaa Käpylle, joka ei moisen mulkkaajan viereen suostunut sitten ahteriaan hilaamaan, ainakaan hiljaa. Helpotusta tilanteeseen ei tuonut myöskään juoksuisten narttujen ihanat tuoksut, jotka olivat vieneet pientä miekkosta mennessään jo useamman kerran. Itse olin tilanteesta todella hermostunut ja hermostuin lisää, koska tiesin kaikkien odottavan vain meitä. Oli huippu fiilis olla porukasta ainoa, joka ei koiraansa riviin onnistunut saamaan... 

Muuten olimme huonetovereina narttujen kanssa, joten sentään se meni suhteellisen kivuttomasti. Tosin nukuimme parvella, jonne pieni koira ei halunnut ekan kerran jälkeen juurikaan omatoimisesti kiivetä, koska tiesi jäävänsä portin taakse. Jalkani vihoitteli edelleen lampaan jäljiltä eikä tykännyt rappusista ollenkaan. Niinpä oli tosi hubaa vielä puoliksi kantaa veteläksi nuudeliksi heittäytynyttä, 20-kiloista koiraa parvelle. Alas suikula onneksi tuli taitavasti ja suhteellisen järkevästi! Plus sillä oli kivasti tilaa verrattuna häkissä oleskeluun! Eikä Käpy edes kiljunut syötävän lailla hylkäystä, joskin nukkui melko levottomasti varsinkin ensimmäisenä yönä.

Tintti (Wirneen Ilmiliekki), Gatsby, Nauru (Windedos Amaretti) ja Priya (Wirneen Ilmalento)

Kaikki ohjattu toiminta oli sitten senkin edestä siistiä sekä minun että koriulini mielestä! Saavuttuamme Minnan ja Novan mukana rattoisan automatkan jälkeen leirille, saimme iltapalaksi herkullisia tortilloja. Syömisen ohella turisimme mukavia kivalla porukalla ja treeni-intoiset päättivät lähteä vielä iltapuhteena tokoilemaan. Hieman muiden tason tuntien epäröin mennä mukaan, mutta sitähän varten leirille oltiin tultu! Samalle kentälle ja sen laidoille mahtui iso joukko koiria eikä kaikilta urinoilta voitu Gatsbyn kanssa välttyä. Kuitenkin suhteellisen hyvin Käpy antoi urosten olla ja pystyi keskttymään odottamaani paremmin. 

Maija lupautui auttelemaan meidän seuruun kanssa ja sain neuvoksi alkaa vaatia koiraltani asioita. Gatsby kuulemma selvästi tietää, mitä sen pitäisi tehdä, mutta ottaa häiriötä ja päättää seurata kaikkea muuta kuin minua. Niinpä kielsin katseen haahuilusta ja sain vinkkiä ääneni käyttöön. Kunnon sävyerot siis kehuille ja huomautuksille! Lopulta Priya-sisko auttoi meitä häiriköimällä eli Milli seuruutti omaa koiraansa meitä ympäri. Gatsbyn tehtävä oli istua sivulla ja pitää kontaktia. Saimme ihan onnistuneitakin pätkiä, mistä olen todella tyytyväinen! Seuruussa on nyt palattava ihan alkeisiin, sillä häiriössä Gatsby tiputtaa kontaktin sillä sekunnilla, kun otan askeleen eteenpäin. Tässä auttoi onneksi nami ja nyt vain treeniä!

Otimme myös paikkamakuun Maijan koiran Naurun, Priyan ja Ilo-siskon avustamina. Emilia suostui kiltisti pitämään Gatsbyn liinaa hyppysissään koirani takana seisten. Maija käski Emilian nykäistä, jos Gatsby nousisi. Tintti-sisko kävi häiriköimässä meitä ja molemmin puolin kenttää treenasi muita koiria sekä hihkui iki-ihana kasvattaja, mutta niin vain koirani pysyi hienosti ensin maassa ja sitten istumassa ilman nousuyrityksiä! Asennot tosin vinottuivat Ilon juoksuisia sulotuoksuja kohti ja näin poikkelin nuuskuttavan tuulen tuomia aromeja. Mutta niin se vain pysyi! Ehkä isoimmassa häiriössä ikinä! Nyt kun se pystyisi vielä samaan urosten kanssa...

Sunnuntaina saimme vielä vinkkejä noutoon. Enemmän vain nosto- ja pitotreeniä sekä palautuksen vahvistamista. Samoin hullun hyppäämisen voisi saada pois, kun koiralle opettaisi kierron kautta kapulan noston. Tätä kokeilemme kyllä, tosin pelkään vauhdin edelleen olevan helposti liian suuri. Gatsby pääsi myös tutustumaan ensimmäistä kertaa elämässään metallikapulaan ja inhotus oli selvästi havaittavissa. Sain sen kuitenkin pitämään kapulaa pienen hetken rauhallisesti suussaan ja lopetin hienoon onnistumiseen vaikka tekikin mieli ahnehtia ;)

Nouto-Käpy (Kuva Minna Karjalainen)

Sunnuntaina teimme agilityä ja kivaa oli! Minä olin pihalla kuin lumiukko sekä tietenkin aivan liian hidas! Jalka kiitti tänä aamuna juoksentelusta särkemällä sen verta paljon, että heräsin siihen ennen kellon soittoa. Onneksi sekä Maija että Minna kokeilivat myös Gatsbyn ohjausta ja oli ihana nähdä, mihin koirani pystyykään kunnolla ohjattuna! Sellainen pieni kiitoelukka se kyllä on että! Ainoa huonopuoli oli taas sen äänen löytyminen. Epäilen osittain pitkän viikonlopun tuomaa väsymystä, mutta en kyllä ihan hirveästi katsele tätä mekastusta perustreeneissämme jatkossa. 

Ohjaus meni persiilleen, mutta koira oli silti hyvä alias meidän normi aksaa! (Kuva Jenna Oinonen)

Pyörähdimme myös rally-radalla mutta toinen meistä lähinnä haaveili Ilon perään, varmaankin siis minä... Käpy antoi verinäytteensä geenitutkimukseen eli jotain hyvääkin tuli tehtyä :) Tämän lisäksi saimme Maijalta näyttelytreeniä, mikä oli oikein hyödyllistä! Gatsby pääsi juoksuttamaan kilttejä tyttöjäkin, muttei oikein meinannut jättää Priyaa aina rauhaan. Kävin myös katselemassa muiden viehetreeniä, mutta en enää myöhään illalla jaksanut omaa koiraani parvelta alas hommata sekä juoksusuoritukseen lämmitellä. Plus viehettä jahdattiin kohti isoa lössiä odottavia koiria ja korkeat kierrokset sekä toiset urokset eivät ole meidän ihannacombomme. Tosin sen verran pitää vielä kehaista, että vaikka vuoden ikäinen uros kävi Gatsbyä moikkaamassa jälkimmäisen ollessa seinässä yksinään kiinni, niin Käpy ei heti aloittanut mitään jäätävää rähinää. Toki sitä alkoi pikku hiljaa sen kiduksista kummuta, mutta mielestäni se ei ole mitenkään herkkä esimerkiksi käymään kiinni. 

Iso kiitos kaikille kivasta sekä touhukkaasta leiristä! Ensi postauksessa availen meidän hakupäivää viime vuodelta tutun Sari Kärnän opissa. Lisäksi Gatsbyn Tintti-siskon omistaja Sari antoi meille melkoisesti fiksuja treeni-ideoita, joista lisää myöhemmin!