tiistai 10. syyskuuta 2013

Gatsbyn vierailu (enää kolme päivää!)

Eilen tuli sähköpostiin viesti kasvattajalta, josko koko pentue tulisi tutustumaan Gatsbyn tulevaan kotiin tänään. Itse tulin juuri vanheimpainillasta, mutta töiden ja iltamenojen väliin jäi mukavasti pari tuntia pennuille. Joten tänään meillä puuhasi ja hääräsi yhteensä kahdeksan koiraa! Kuusi niistä tosin hieman omiani pienempiä, kun olivat alle kahdeksan viikkosia pentusia :)

Fero oli aluksi hyvin epäileväinen tuttuun tapaansa pentusten suhteen. Lähestyimme pupseja haukahdusten kera ja omistaja kun sai palautetta ja välitti sen karvakorvalleen, niin pienen rauhoittumisen jälkeen pääsimme pentujen luokse huomattavasti pienemmällä desibeli määrällä. Laurakin huomasi tosin ettei hoffi ikinä ole hiljaa vaan jos ei muuta, niin läähätys kyllä kuuluu! Fero oli aluksi varuillaan ja väisti lähestyviä pupseja varmuuden vuoksi. Hienosti kuitenkin homma saatiin rauhoittumaan ja Fero hyväksyi pikkuiset vieraat meille ilman ongelmia. Jopa Lauran lapset säästyivät haukuilta ja Fero haki molempien heittelemänä hienosti palloaankin :) Ihania uusia hyviä kokemuksia siis!

Eddie taisi olla pentujen hyvinvoinnille isompi uhka. Se sai pienen papparaishepulin ja meinasi keilata porukan nurin. Se ehti syöksyä asunnon kerran päästä päähän, kunnes ehdin väliin. Eddie selvästi oli innoissaan kaikesta ihanasta, mitä ympärillä tapahtui! Hienohkosti sekin käyttäytyi muuten :D

Takaovi oli koko vierailun ajan auki ja Fero vetäytyikin sinne mielellään hieman kauemmaksi tungoksesta. Plus eihän ovesta voinutkaan kulkea, kun oviaukko tuppasi olemaan täynnä epäilyttäviä penneleitä! Gatsby omantiensä kulkijana kävi tulevaa isoveikkaansa moikkaamassa omatoimisesti ja kutsui hoffia leikkiinkin! Fero tosin innostui kutsusta vähän liikaa ja sen "jee leikitään"-haukahdus onnistui tyrehdyttämään Gatsbyn leikkihalut. Eivätköhän ne vielä onnistu löytämään yhteisen sävelen :) Kunhan siis eivät ala kimpassa haukkumaan!

Vaikka matonhapsut saivatkin aina välillä kyytia, niin vahingoilta vältyttiin. mitä nyt tuli yhdet pissat sisään, muttei ne osunut edes matolle! Eli jee :D Olin nähtävästi onnistunut myös kaiken sopimattoman remppaamis härpätyksen korjaamaan pentujen tasolta pois eikä kukaan siis syönyt tietääkseni yhtään naulaa tai johdon palaa tai työkalua! Hienosti siis meni tämä ensimmäinen visiitti! Iso kiitos Lauralle käynnistä! Olet tervetullut aina meille tulevaisuudessakin! :)

Lähdin haikein mielin, mutta kiireellä koululle. Sain hetkeksi hyvän lohdutuspalkinnon sillä Maijan Nauru hyppäsi kyytiini Lahden keskustaan. Se ei ihan vapaaehtosesti kanssani olisi lähtenyt aan hyppäsi kerran takakontista vielä Lauran poppoon perään. Sain onneksi kidnappaukseni anteeksi, kun se pääsi takaisin Maijan turviin :)

Kun tulin kotiin, Fero hieman oli sen näköinen, että "eikö muita tullukaan tällä kertaa?" Taksullakin se nuuskutti ja tutki tehokkaasti äkkiä koko pihan, ettei vaan puskaan ollut unohtunut yhtään pikku hirviöö :D En tiedä oliko tämän aluetarkistuksen lopputulos enemmänkin huojentava vai lievästi pettynyt?

Tässä pari kuvaa päivästä. En juurikaan kamerani kanssa ehtinyt puuhata kun piti vahtia omia koiria, ihailla pentusia ja vielä leikkiä emäntääkin eli tunkea pakkasesta paistovalmiita pellille, rankkaa ;)

Puutarhatuolin alle oli hyvä vetäytyä nokosille :)
Mitä!? Ai tännekö mun pitää perjantaina jäädä?
Kävin vielä pöllimässä kasvattajalta kuvia Ferosta ja Gatsbystä:

Gatsby oli mukavan kiinnostunut isoveikastaan! (Kuva Laura Lönnberg)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti