torstai 29. joulukuuta 2016

Vuodesta toiseen

Myöhästyneet joulut!
Vuoden 2016 tavoitteet:

1. Pelastuksessa hain kokeisiin tähtäävien ryhmään. Katsotaan, jos sinne pääsemme ja josko saisimme täsmä apua juuri meidän ongelmaan. Peruskoe olisi kiva käydä. Jos ei toteudu tänäkään vuonna (tai ole lähelläkään toteutumassa), niin pitää miettiä muiden ajan kuluttamisen järkevyyttä.

Toteuma: Emme ole lähelläkään peruskoetta. Luovuttaminen on hyvin herkässä juuri nyt. 

2. Rally-tokossa tai TOKOssa ei ole tavoitteita. Voi olla, että kesällä suuntaamme rallyryhmään, mutta voipi olla ettei näin tehdä. TOKOn juttuja treenailemme temppuina omaksi huviksemme.

Toteuma: Omaksi huviksi treenailua, ei muuta. 

3. Agilityssä voisi käydä jonkin asteisissa kisamaisissa häppeningeissä. Tällä kertaa ihan minä itse koirani kanssa!

Toteuma: Näin myös tehtiin! Ensin kolmien episten läpi räpiköityämme uskaltauduin kaksiin omassa hallissa järjestettäviin kisoihin. Saimme jopa yhden LUVAn kasaan eli yli odotusten kerrankin!



4. Temppuja on tultu opetettua tänä vuonna pienelle sirkuskoiralle huomattavasti edellistä vuotta enemmän. Sain myös temppukirjan joululahjaksi eli kyllä ainakin pari uutta temppua pitää olla ensi jouluna yleisölle esiteltäväksi! 

Toteuma: Gatsbyn temppuarsenaali on kasvanut kohisten ja se on niin järjettömän söpö leikkiessään kuollutta, etten meinaa kestää! Temput kannattavat aina!

5. Paimennuksessa tuli se raja vastaan, että joko sitä pitäisi päästä tekemään useammin tai siinä ei oikein ole mitään järkeä. Koska useammin ei tällä hetkellä kuulosta kovin mahdoliselta, taitaa laji jäädä meidän listalta lähes kokonaan. 

Toteuma: Kasvattaja hankki lesälambit, joita kävimme kolmesti ihmettelemässä. Omaksi suureksi järkytyksekseni sain paimeneni kokonaan rikki. 

6. Pitää pieni poikkeli pienenä ja terveenä. 

Toteuma: Onneksi piti kutinsa!


Keräsin tänä vuonna muistiin myös koiramaiset menoni, joita Gatsby kerrytti minulle kuluneena vuonna hieman ehkä yllättävät 2645 euroa. Yllätyin siksi, ettei tänä vuonna tehty mitään erityistä kuten kisattu ahkeraan. Loppusummaan on laskettu myös autoon kerääntyneet kilometrit, joita ilman koiraharrastusta ei olisi mittariin tupsahtanut. Vuodessa tuli huristeltua koira takaboksissa sellaiset 6571 kilometriä. Alla eriteltynä hienona piirakkana eli terveys sisältää fyssarit, matolääkkeet ja vakuutuksen. Eläinlääkärissä ei onneksi tarvinut käydä. Ruokaan sisälsin kaikki suuhun menevän eli myös luut. Kisat ja kokeet kohtaan sisälsin kisakirjan. Harrastukset kattavat niin harkka- kuin kurssimaksutkin ja yhden innostuksissani hankkimani kirjan. Tavaroihin ja muihin ymppäsin kaiken lopun omasta treeniliivistä koiranhoitajien lahjomisiin. Vielä meitinnässä samanlaisen kirjanpidon harrastaminen ensi vuonna. 



Vuoden 2017 tavoitteet:

1. Pelastelu: olla luovuttamatta. Tai sitten tajuta luovuttaa hyvän sään aikana. Ongelmakoiraryhmä on pyörinyt, mutta edistystä ei ole ollut havaittavissa tarpeeksi. Ulkopuolinen koulutus peruuntui ja harmittaa, kun en jo heti syksyllä mennyt yksityistunneilla, kuten olin suunnitellut, koska kuvittelin ryhmämme saavan hankittua kouluttajan melkein heti alkuunsa. Kauaa en enää odota vaan alan heittää rahaa käytösongelman perään oikein huolella, jos se vaikka auttaisi. 

2. Agility: jatketaan harrastamista ja käydään varmaan joissakin kisoissa. Ei haittaisi vaikka saataisiin nolla tai toinenkin vielä kerättyä. Kakkosiin tosin ei ole mikään kiire. Agissa toimimme tiiminä ja toivon hartaasti, etten onnistu pilaamaan tätä millään tavalla!

3. Paimennus: käyn varmaan kokeilemassa, menikö Gatsby lopullisesti rikki vai saisiko sen taas toimimaan.

4. Jäljestys: jatketaan ja koitetaan edetä ilman kauheampia tavoitteita. Jos hausta ei ole asiaa peruskokeeseen, niin ei siitä ole jäljelläkään. 


5. Me: mielestäni suhteemme on huonontunut. Joskus minulla on kiltti ihana koira, joka tottelee kuin unelma, sitten taas minulla on koira, joka ei korvaansa letkauta vaikka seisoisin sen päällä. Aina ei pyytäminen kelpaa ja kovemmasta ojentamisesta otetaan viiveellä nokkiinsa (kuten paimennuksessa nähtiin). En ymmärrä tuota koiraa eikä se varmaan ymmärrä minua senkään vertaa. Koitetaan siis löytää se agilityssä esiintyvä tiimi myös radan ulkopuolelle. 

6. Terveys: peukkuja pidetään!

lauantai 17. joulukuuta 2016

Jo vuosi ilman Maailman Parasta Ruttimusta ja muita masennuksen aiheita

Luvassa siis erityisen pirteää tekstiä... Viime aikoina on tultu ajateltua paljon Eddietä, koska sen kuoleman vuosipäivä tuli kalenterissani vastaan. Pientä oranssia parhaus pakkausta on välillä ikävä niin, että pahaa tekee, mutta enimmäkseen pystyn muistelemaan sitä lämmöllä ja hymyssäsuin. Erityisesti jostakin syystä muistelen Eddie tuhinaa sen nukkuessa kainalossani vaikka se muuten vältteli läheisyyttä. Vielä vanhanakin siitä löytyi kadehdittavaa tarmoa ja tekemisenriemua sekä maailman mahtavinta asennetta! Eddiestä ajatukset leijailevat helposti myös Feroon ja sen onnelliseen yninään ja propellihäntään sekä pehmeään kuonoon. Fero rakasti, jos sitä kyhnytti leuan alta ja minä rakastin sen luottavaista katsetta, kun ison koiran pää lepäsi kämmenelläni tyytyväisyyttä huokuen. Välillä papat vierailevat unissakin ja niinä aamuina herääminen on erityisen vastahakoista. 

Tästäkin on jo yli kaksi vuotta aikaa
Gatsbyn kanssa tuntuu tällä hetkellä moni asia jumahtaneelta. Agility tuntuu ainoalta asialta, joka sujuu ja menee eteenpäin. Pelastelussa ja käytöksessä sen sijaan tuntuu seinä nousevan vastaan melkoisen lannistavalla tavalla. Pelastuskoirailuaktiivimme järjestivät tänään harjoitusperuskokeen, johon erehdyin meidät ilmoittamaan. Jotenkin olen ollut niin keskittynyt siihen, että ongelmamme on muiden urosten läheisyys hallitavuuden testaamisen osiossa, etten ole aikaisemmin herännyt siihen, että eihän meillä tunnu enää muutkaan pelastelun palaset toimivan. Alku oli pelkkää rähinää ja painetta, jotka toki vaikuttavat koiraani ikävästi myös itse hakusuorituksen aikana. Gatsby vipelsi metsässä irroten aivan liian tehokkaasti, jonka seurauksena se kävi löytämässä molemmat maalimiehet. Pieni koirani ei tietenkään muistanut ilmaista kuin toisen heistä ja ilmaisu olikin tästä syystä hieman outo. Tämän lisäksi Gatsby ilmaisi alueen rajoja kiertäviä merkkejä ja minä ääliönä menin hyväksymään ilmaisun. 


Suorituksemme oli siis harvinaisen monen osa-alueen edestä hylätty; aggressiivisuus muita kohtaan, valeilmaisu ja maalimiehen ilmaisematta jättäminen. Harmittaa tietenkin sekin, että koira sai vielä palkan ilmaistessaan maalin lopulta toisella yrittämällä. Jos jotain hyvää pitää kaivaa, niin minä sentään osasin liikkua metsässä sinne eksymättä kompassin avulla ja hahmotin alueen aika kivuttomasti päässänikin. Olen vain pitänyt meitä helpostikin peruskoevalmiina käytöstä lukuunottamatta eli tämän päiväinen oli aika karmottava herätys todellisuuteen. Olin muutenkin asettanut itselleni tämän vuoden lopun jonkunlaiseksi rajaksi, jolloin pitäisi pelastelun mielekkyyttä osata arvioida realistisesti. Niinpä juuri nyt tekisi mieli heittää hakuvaljailla vesilintua ja unohtaa kylmissään metsässä kykkiminen. Talvi on lajin harrastamisen osalta muutenkin niin masentava, kun koko ajan on pimeää ja onnistun aina kastumaan jollakin ilveellä, jonka jälkeen maalimiehenä kykkiminen on harvinaisen kylmää puuhaa. Motivaatiota pitäisi siis pystyä kampeamaan jostakin erityisen paljon ja juuri nyt ei nappaisi yhtään. Treenikaveri ehdotti taukoa, mutta tunnen itseni ja tiedän, että jos annan itseni pitää tauon, niin siitä tulee ihan liian helposti pysyvä. 

Ihminen koitti saada mut poseeraamaan. En halunnut, joten piilotin korvani!

Pelastelutreenikään eivät ole viime aikoina menneet ihan toivomallani tavalla, josta saan syyttää pitkälti itseäni. Listaan kuuluu huonosti neuvottuja maalimiehiä ja omaa kireää pinnaa. Pariin otteeseen Gatsby on myös jättänyt maalimiehiä ilmaisematta, joko pitkän matkan tai todennäköisesti minun huonon tuulen painostamana. Yhteistyömme tuntuu rakoilevan emmekä tunnu aina oikein ymmärtävän toisiamme. Minä en ymmärrä koiraani, joka on välillä kovakalloinen kuin kivi ja välillä taas menettää toimintakykynsä jostakin ainakin näennäisesti hyvinkin pienestä syystä. Minusta tuntuu, etten osaa kouluttaa koiraani vaan kaikki, mikä toimii tai vastaavasti ei toimi, on vain koirani synnynnäisiä ominaisuuksia. Olen jumissa ja motivaatio on erittäin suuressa vaarassa kuolla kupsahtaa kokonaan.