Luvassa siis erityisen pirteää tekstiä... Viime aikoina on tultu ajateltua paljon Eddietä, koska sen kuoleman vuosipäivä tuli kalenterissani vastaan. Pientä oranssia parhaus pakkausta on välillä ikävä niin, että pahaa tekee, mutta enimmäkseen pystyn muistelemaan sitä lämmöllä ja hymyssäsuin. Erityisesti jostakin syystä muistelen Eddie tuhinaa sen nukkuessa kainalossani vaikka se muuten vältteli läheisyyttä. Vielä vanhanakin siitä löytyi kadehdittavaa tarmoa ja tekemisenriemua sekä maailman mahtavinta asennetta! Eddiestä ajatukset leijailevat helposti myös Feroon ja sen onnelliseen yninään ja propellihäntään sekä pehmeään kuonoon. Fero rakasti, jos sitä kyhnytti leuan alta ja minä rakastin sen luottavaista katsetta, kun ison koiran pää lepäsi kämmenelläni tyytyväisyyttä huokuen. Välillä papat vierailevat unissakin ja niinä aamuina herääminen on erityisen vastahakoista.
 |
| Tästäkin on jo yli kaksi vuotta aikaa |
Gatsbyn kanssa tuntuu tällä hetkellä moni asia jumahtaneelta. Agility tuntuu ainoalta asialta, joka sujuu ja menee eteenpäin. Pelastelussa ja käytöksessä sen sijaan tuntuu seinä nousevan vastaan melkoisen lannistavalla tavalla. Pelastuskoirailuaktiivimme järjestivät tänään harjoitusperuskokeen, johon erehdyin meidät ilmoittamaan. Jotenkin olen ollut niin keskittynyt siihen, että ongelmamme on muiden urosten läheisyys hallitavuuden testaamisen osiossa, etten ole aikaisemmin herännyt siihen, että eihän meillä tunnu enää muutkaan pelastelun palaset toimivan. Alku oli pelkkää rähinää ja painetta, jotka toki vaikuttavat koiraani ikävästi myös itse hakusuorituksen aikana. Gatsby vipelsi metsässä irroten aivan liian tehokkaasti, jonka seurauksena se kävi löytämässä molemmat maalimiehet. Pieni koirani ei tietenkään muistanut ilmaista kuin toisen heistä ja ilmaisu olikin tästä syystä hieman outo. Tämän lisäksi Gatsby ilmaisi alueen rajoja kiertäviä merkkejä ja minä ääliönä menin hyväksymään ilmaisun.
 |
Suorituksemme oli siis harvinaisen monen osa-alueen edestä hylätty; aggressiivisuus muita kohtaan, valeilmaisu ja maalimiehen ilmaisematta jättäminen. Harmittaa tietenkin sekin, että koira sai vielä palkan ilmaistessaan maalin lopulta toisella yrittämällä. Jos jotain hyvää pitää kaivaa, niin minä sentään osasin liikkua metsässä sinne eksymättä kompassin avulla ja hahmotin alueen aika kivuttomasti päässänikin. Olen vain pitänyt meitä helpostikin peruskoevalmiina käytöstä lukuunottamatta eli tämän päiväinen oli aika karmottava herätys todellisuuteen. Olin muutenkin asettanut itselleni tämän vuoden lopun jonkunlaiseksi rajaksi, jolloin pitäisi pelastelun mielekkyyttä osata arvioida realistisesti. Niinpä juuri nyt tekisi mieli heittää hakuvaljailla vesilintua ja unohtaa kylmissään metsässä kykkiminen. Talvi on lajin harrastamisen osalta muutenkin niin masentava, kun koko ajan on pimeää ja onnistun aina kastumaan jollakin ilveellä, jonka jälkeen maalimiehenä kykkiminen on harvinaisen kylmää puuhaa. Motivaatiota pitäisi siis pystyä kampeamaan jostakin erityisen paljon ja juuri nyt ei nappaisi yhtään. Treenikaveri ehdotti taukoa, mutta tunnen itseni ja tiedän, että jos annan itseni pitää tauon, niin siitä tulee ihan liian helposti pysyvä.
 |
| Ihminen koitti saada mut poseeraamaan. En halunnut, joten piilotin korvani! |
Pelastelutreenikään eivät ole viime aikoina menneet ihan toivomallani tavalla, josta saan syyttää pitkälti itseäni. Listaan kuuluu huonosti neuvottuja maalimiehiä ja omaa kireää pinnaa. Pariin otteeseen Gatsby on myös jättänyt maalimiehiä ilmaisematta, joko pitkän matkan tai todennäköisesti minun huonon tuulen painostamana. Yhteistyömme tuntuu rakoilevan emmekä tunnu aina oikein ymmärtävän toisiamme. Minä en ymmärrä koiraani, joka on välillä kovakalloinen kuin kivi ja välillä taas menettää toimintakykynsä jostakin ainakin näennäisesti hyvinkin pienestä syystä. Minusta tuntuu, etten osaa kouluttaa koiraani vaan kaikki, mikä toimii tai vastaavasti ei toimi, on vain koirani synnynnäisiä ominaisuuksia. Olen jumissa ja motivaatio on erittäin suuressa vaarassa kuolla kupsahtaa kokonaan.
