Ja sitten tulikin sen helpon päätöksen aika

Jouduin siis Feron kanssa siihen pisteeseen, mihin en olisi halunnut. Kuvittelin seurailevani sitä ja kun huonoja päiviä olisi enemmän kuin hyviä, soittaisin sille eläinlääkäristä lopetusajan. Toisin kuitenkin kävi. 

Eilen illalla sen oli vaikea nousta, yöllä heräsin siihen, että se suti lattialla yrittäessään ylös ja kävin sitä urakassa auttamassa. Tässä vaiheessa koira hoiperteli matolle, lysähti siihen ja siitä en sitä enää aamulla ylös saanut. Eläinlääkäriltä onneksi sain ajan samalle päivälle, mutta töistä sain vapaaksi vain lopettamiseen menevän tunnin. Naapurini auttoi minua lastaamaan hoffilaisen autoon, jossa se tuntui nukkuvan peiteltynä tyytyväisenä ne pari tuntia ennen eläinlääkäriä. Lääkärissä nostimme sen patjoineen kaikkineen sisälle ja se sai lopulta nukahtaa omaan petiinsä. Fero oli koko operaation ajan rauhallinen ja nukahti nopeasti. Sinne minä sen sitten jätin. Yli 12 vuotta ystävyyttä, eläinklinikan lattialle.

Fero ei ollut helppo koira, mutta se oli rakas. Siitä kasvoi ihan yhteiskuntakelpoinen otus, joka terrorisoi lähinnä vain omaisuuttani ruuan toivossa. Sillä oli mitä lämpöisimmät ruskeat silmät ja mitä suloisin propellihäntä, jota se esitteli tutuilleen ja kivoille pikkukoirille. Se oli oman laumansa hellä lammas ja uskollinen rakkailleen. Vaikka minä siltä monesti halusinkin asioita, joihin se ei kyennyt, niin sille minä riitin aina. Moni asia sitä pelotti, mutta monesti se myös oppi voittamaan pelkonsa. Lopussa se oli mitä urhein koiruli vaikka omistajalla pakka ei millään kasassa pysynytkään.

Nyt on niin kauhea ikävä, että sitä on vaikea saada aisoihin.

Soffahoffin Ferudun eli Fero 

4.6.2002 - 10.3.2015

Villinä ja vapaana (Kuva Martta Viljanen)