Sadoista vaihtoehdoista piti valita vain viisi

NaamaKirjassa kiertää haaste, jossa pitää valita omasta mielestä viisi parasta/mieleisintä koirarotua. Alkuun tehtävä tuntuu ylivoimaiselta, aivan kuten aina itselle sopivaa rotua valitessa. Vaihtoehtoja kun on niin valtava määrä!

Toisaalta, kun massasta karsii kaikki ylijalostetut, ihmisen vääristyneen kauneusihanteen takia kärsivät rodut, niin lista lyhenee huolestuttavan tehokkaasti! Itse luen siis pois kaikki lyttykuonoiset ja pienisieraimiset rodut, joilla usein on vielä naamaryppyjä tai outoja häntiä, jotka aiheuttavat selkärankamutkia sekä tulehduksia ja mitä kaikkea. Tämän jälkeen lähtee kaikki tappijalkaiset ja pitkäselkäiset koirat, vaikka esimerkiksi corgit ovat aina viehättäneet minua. Kumpa sellaisen saisi normaaleilla jaloilla! Sitten rankkaan suuren koon takia ikävän lyhytikäiset koirulit listaltani. Koiran oletettu elinikä on minulle tärkeä, sillä haluan pitää karvaiset ystäväiseni luonani mahdollisimman pitkään. En myöskään ihan käsitä, miksi esimerkiksi tanskandogin tarvitsee olla niin iso, kun nykyään kerta tiedämme tämän olevan sidoksissa rodun lyhyeen elinkaareen?

Terveyden jälkeen suljen pois lähes kaikki pienet koirat. Seurakoirarodut eivät järin sytytä ja vaikka terriereissä on paljon hauskoja tapauksia, niin haluan miellyttämisenhaluisemman koiran, kun mitä nämä rohkeat jästipäät yleensä ovat :) Koska arvostan koirassa vapaanapidettävyyttä, niin terrierien riistavietti on myös miinusta, puhumattakaan ajokoiraroduista tai vinttikoirista. En myöskään näe itseäni alunperin suojeluun tai esimerkiksi villisian metsästykseen (ja tappamiseen) jalostettujen rotujen edustajien omistajana. Ei kuulu omiin mielenkiinnon kohteisiin nämä dogot ja bullit.

Ja koska saan olla oikein nirso oman koirani suhteen, niin kaikkein mieluiten haluan keskikokoisen, iloisen harrastuskoiran, jonka turkki kestää Suomen oloja kesästä talveen. Eli ei mitään nakua eikä mitään pehkoakaan. Trimmattavat koirat ovat myös pois laskuista, sillä en nauti koirani puunaamisesta. Toki välillä on kiva katsella telkkua ja samalla hajamielisesti harjailla koiraa, mutta päivittäistä tai edes viikottaista huolenpitoa tarvitsevat turkit eivät ole tehty minua varten. 

Pitkästä alkupuheesta pääsemme siis vihdoinkin siihen itse asiaan eli itseä miellyttäviin rotuihin! Top 13 suosikkirotuani oli suhteellisen helppo karsia, joista sitten haastavempaa valita ne ehdottomat suosikit. Jokaisessa rodussa on jotain, mistä tykkään ja paljon! Kaikki eivät silti välttämättä sovi nyt tai pakosti koskaan minun tarpeisiini, mutta tykkään niistä silti. Päädyinkin siis listaamaan lopulta vain koiria, joita oikeasti voisin nähdä omistavani. Näin jätämme hyvästit esimerkiksi itseäni kiehtovalle (pitkäkarvaiselle) weimarinseisojalle, uljaalle rhodesiankoiralle ja kauneudessaan ylivoimaiselle siperianhuskylle.

1. Novascotiannoutaja. Eddie on luonteeltaan mitä mahtavin ruttulainen! Jos tietäisin saavani samanlaisen, ottaisin empimättä uuden tollerin. Ongelma on kuitenkin yleistynyt arkuus, joka ei käy alkuunkaan yksiin oman käsitykseni kanssa kyseisestä rodusta. Mielestäni tollerin kuuluu olla reipas ja iloinen, ei koskaan arka ja kyyristelevä! Eddie on jokseenkin kova koira rohkeutensa lisäksi eli sen kanssa on ollut turvallista tehdä kaikki ne ekan koiran kanssa tehdyt virheet. Työintoa sillä on edelleen eikä sitä lannisteta edes yrittämällä! Rodun terveys ei myöskään ole kunnossa ja riistavietti on ollut Muttiksen kanssa haasteellinen. Hyvää sentään on se, ettei rotu ole jakaantunut käyttö- ja näyttölinjoihin vaan on pysynyt yhtenäisenä. En siis vielä osaa sanoa, tuleeko minulla joskus toista tollotinta.

Laittaisin tilaukseen yhden huolettoman pienen säheltäjän ♥

2. Australianpaimenkoira. Jos löytää itselleen sopivasta linjasta koirulin, niin aussie on mitä mainioin harratuskaveri! Omalta Käpyläiseltäni vahtivietti oli helposti (ainakin hoffiin verrattuna) pois koulutettavissa ja Gatsby on mitä avoin ihmisten pusuttaja. Työintoa ja yhdessä tekemisen meininkiä löytyy vaikka muille jakaa sekä koira tuntuu olevan kuin itsestään yleisesti hienosti kuulolla. Aussiet eivät yleensä ole aivan yhtä sosiaalisia kuin esim. noutajat, mutta muutamia koiria lukuunottamatta Gatsby osaa olla huomioimatta muita koiria varsinkin "töissä". Taitavamman kouluttajan käsissä se osaisi varmaan olla kaikkien kanssa rauhassa. Me sitä tässä nyt sitten opettelemme :) Rodun ehdottomasti parhaisiin puoliin kuuluu työmoottori, joka kuitenkin sammuu kotona makoillessa sekä hyvä terveystilanne. Huonoin puoli on joidenkin koirien arkuus ja ehdottomasti rankka linjajakoisuus.

Ei niitä näyttelylinjaisia :) (Kuva Jenny Söderlund)

3. Hovawart. Fero ei ehkä ollut mikään täydellisin hoffi, mutta tykkään edelleen bongailla sen rotuisia kaduilla. Aina välillä hotsittaisi kokeilla joskus rotua uudestaan ja saada sellainen rotumääritelmän mukaisempi eli hyvähermoisempi ja rohkeampi otus. Uskoisin hoffista tulevan melkoisen kiva pelastuskoira, sillä nenä toimii ja itsenäistä suorittmaiskykyä löytyy. Se on kokoisekseen pitkäikäinen ja edelleen terve rotu ilman linjajakoa. Miinuksena on melko iso koko ja varsinkin osalla yksilöitä iso vahtivietti. Feroltakin tosin sen sai kouluttamalla pois eli se ei liiemmin ahdista. Feron, ja yleisesti rodun, hyviin piirteisiin kuuluu ehdottomasti leikkisyys, miellyttämisenhalua ja helppo vapaanapidettävyys suuren laumavietin ansiosta. Uskollisempaa kaveria saa hakea ♥

Kepppiiiiiii!!!!

4. Lapinporokoira. Nyt pääsemme niihin rotuihin listalla, joita harkitsin Gatsbyä etsiessäni ja jollaisen ehkä tulen joskus omistamaan. Lappalaisessa houkuttaa koko, fiksu turkki ja luonne. Haukkuminen menee ainakin joissakin yksilöissä yli enkä kestäisi koko aikaa räkyttävää koiraa. Uskon toki tämänkin olevan koulutuksella hillittävissä. Olin jo tutustumassa kasvattajiin tässä rodussa sekä olin laatinut listan hyvältä kuulostavista kenneleistä joihin yhteyttä ottaa. Perus paimenoiramaiseen tapaan lappalainen kun on hyvin koulutettavissa, miellyttämisenhaluinen eikä mitenkään riistaviettinen. Lopulta kuitenkin jäi siitä luonteesta sellainen tietty häsellys puuttumaan, josta tykkään esim tollereissa (ja joka välillä sitten taas tekee hulluksi!) Rodun omilla keskustelupalstoilla puhuttiin, että lappalaisesta saa kivan harrastuskoira, jollei halua huipulle (kärjistäen). Ja minä halusin nyt koiran, jolla olisi todennäköisesti rahkeita oikeaan pelastustyöhönkin. Päätin suurelta osin näistä syistä jättää rodun tältä kertaa väliin. Toki olen tutustunut nyt pelastusporukassa oikein hienoihin lappalaisiin!

Tykkään koiran näköisistä koirista (Kuva täältä)

5. Stabyhoun. Tämäkin rotu oli vähällä olla Gatsbyn rotu, mutta rodun harvinaisuuden vuoksi en päässyt niin pitkälle, että olisin yhtäkään livenä tavannut. Nyt tosin olen rallykisoissa yhden todella kivanoloisen stabyn nähnyt ja siinä oli paljon tollomaisuutta! Luonteessa on sitä intoa, sosiaalisuutta ja ystävällisyyttä leikkisyyden sekä koulutettavuuden lisäksi, mistä tykkään. Koko on kiva, turkki on kiva, mutta kanta on aika pienestä lähtenyt, joten terveys hieman mietitytti. Isoin syy poisrankkaamiselle oli kuitenkin lopulta riistavietti ja huoleni siitä, kuinka vaikeaa koiraa olisikaan pitää vapaana. Lintukoirassa olisi se hyvä, että osaisin sen kanssa jo tehdä kaikkia noutojuttuja ja olisi helppo antaa sen toteuttaa rodunomaisia piirteitään. Jokin myös noutajissa ja spanielien tyyppisissä lintukoirissa itseäni vain viehättää. Seuraavan koiran ollessa ajankohtainen, tulee varmasti tutustuttua tähän rotuun lähemmin!

Onko tässä Gatsbyn tuleva kaveri? Tykkään erityisesti näistä ruskeavalkoisista (Kuva täältä)

Tiedän, että vertaan montaa rotua tolleriin, mutta rotu ja erityisesti Eddie on mittatikkuni monessa. Eddie on se ensimmäinen ja erityisin. Kaikkia koiriani tullaan aina ja ikuisesti siihen varmaan vertaamaan, mikä onkin yksi syy, miksi uuden tollon hankkiminen tuntuu vaikealta. Muun rotuisille vielä on helppo antaa anteeksi se, etteivät ne ole Ruttusiani, mutta melkein mikä tahansa tolleri olisi helposti pettymys. Tai näin ainakin pelkään. Katsotaan mihin joskus päädynkään.