Some-Käpy

Mä sain NaamaKirjassa ihanalta aussie-neitoselta Naurulta selfiehaasteen ja koska pääsin taas tämän sosiaalisenmedian makuun, niin sain myös blogin päivitysvuoron tassusiini. Viikkoon on kuulunut agiliitoa, jossa olin Itse Pätevyys, kuten facessakin jo kehuin:

"Mä otin ensin luulot pois koko hallilta ja omin sen, mutta silti toisetkin sai agiliitää ja mä jouduin odottaan! Ilmoitin asian olevan täysin pyllystä (eikä mistään ihanan tuoksuisesta tyttöpyllystä), mutta emäntä ei antanut mun kiljua (miehekkäästi!) eriäviä mielipiteitäni. Onneks pian oli mun vuoro ja olin ihan super pätevä! Aluks jouduin komentaan tota kartturiakin, mutta onneks se paransi ohjauksiaan ja ymmärsin taas, mihin mun piti mennä. Meidän kouluttajakin kehui kuinka hienosti menin, minne ohjattiin enkä tällä kertaa edes hypännyt A:n harjaa vauhdilla yli vaan otin esteen ihan sivistyneesti. Mä menin myös ihan supereita keppejä, mutta en vaan malttanut mennä sitä viimeistä väliä. En ymmärrä, miksi nuo jaksaa noin pienestä aina niuhottaa? Noh, menin sitten kepit loppuun asti ja sain ihan ansaitusti kehuja sekä roikkua lelussani! Kivaa oli! Mä koitin ottaa ittestäni hyvän kuvan, mutta en pystynyt keskittymään, sillä radalla menee taas joku muu kun mä! Toisaalta mun sivuprofiili on aikas komia, eiköstä? "

Vaikka seuraavana päivänä ei agittamaan päässytkään, niin suhteellisen kiva päivä mulla oli siltikin! Laiskasti taas kopioitu sieltä toiselta sivulta, kun näitä tyhmiä kirjainpainikkeita ei ole ihan tehty miehekkäitä tassujani ajatellen:

"Tässä mä ja jostain syystä emännälle tärkeä lavuaarin osanen. Toisin sanoen mun emäntä on opettanut mua nyt parina päivänä makoilemaan erilaisten metalliesineiden äärellä. En oikein ymmärrä, mitä senkin päässä liikkuu, mutta saan nameja ja kehuja eli pelkkää voittoa mun mielestä! Menin tänään tosi nätisti ihan pyytämättä maahan ja emäntä oli kauhean tyytyväinen! Koitin kuitenkin välillä nopeuttaa hommaa tuomalla esineitä sille, mutta mun oma-aloitteisuutta ei tajuttu arvostaa. Viimeksi sain bongata näitä esineitä mettässä ja niille meni sellainen hyväntuoksuinen jälki. Nyt nyhjättiin vain sisällä, mutta onneksi tätä ennen käytiin lenkilläkin. Nyt on kroppa ja mieli väsy sekä masu täynnä eli nokosten aika!" 

Viimeinen selfiepäivä olikin silkkaa kidutusta! Ensin ei saanut kiskoa tyhmässä hihnassa ihanille hajuille, ei edes vähää! Emännällä oli selvästi pipo aika kireällä, kun ei suostunut talutettavakseni. Sentään tuo kaksijalkainen tajusi olla kiitollinen siitä, että menin meidän kadulla asivista, aidan takana rähisevistä australianterroristeista ihan hillitysti ohi! Maahan sateli ihania nameja ja minä sukeltelin niiden perässä! Ei siinä sitten ehtinyt toisten huuteluihin vastata, mutta heilutin häntääni kyllä iloisesti emännän kehuille. 

Mutta takaisin siihen kidutukseen! Katsokaa ja kuunnelkaa nyt tätä!: "Mun emäntä on kuulemma halunnut jo pidemmän aikaa opettaa mua pitämään erinäisiä juttuja suussa. Meidän noutoharjoitukset ei ole edennyt, sillä tuo ihminen on onnistunut hukkaamaan meidän kapulan. Niinpä se antoi mulle tänään suuhun esimerkiksi pesusienen ja pahvinpalasen. Osasin pitää niitä todella pätevästi ja emäntä innostui tästä kovin. Niinpä se antoi mulle dentastixin, jota en saanutkaan alkaa heti ahmimaan. Pari kertaa pyöräytin sitä kyllä suussani, kun se maistuu niin kovin hyvältä, mutta hillitsin itseni. Tämän jälkeen sain leivänpalan, jota ei myöskään saanut syödä! Melkoista pienen koiran kidutusta, kuten ilmeestä näkyy! Siedin kuitenkin tämänkin. Niinpä sainkin piparkakun, mutta siltä ukolta lähti heti jalat irti. Yritin myös vaivihkaa nuolla ja kirputtaa sitä, mutta ei kelvannut. Lopulta maltoin pitää sitä ihan oikeasti suussani hetken syömättä, mutta kun emäntä kehui, niin luulin sen olevan lupa ja nielaisin ukon jäänteet. Vielä on siis matkaa, että pidettäväkseni voisi antaa ihan mitä vain, mutta ekoiksi treeneiksi aikas hyvin, eiköstä? Tällä kertaa en kuitenkaan itse pystynyt kuvaa ottamaan, kun kaikki keskittymiseni meni siihen, etten pureskellut tuota leipää."

Eilen oli taas tosi kivaa, sillä pääsin etsimään immeisiä metsästä! Ja voi sitä ilon määrää, kun ensimmäisenä löytyi mun yks ihan lemppari-ihmisistä eli Minna! Mä pidin huolen siitä, että Minna tiesi kuinka rakas se mulle onkaan! Seuraavan ihmisen löysin tosi pätevästi tosi kaukaa. Emäntä hidasteli pitkän matkan päässä, mutta mä hain sen vauhdikkaasti! Tästä hyvästä se tosin tallasi mun tassun päälle! Ilkimys! Enhän mä sitten viittynytkään enää lähteä sille näyttämään, missä se piileskelijä oli. Jäin emännän lähelle miehekkäästi marttyyriä esittäen ja vasta, kun tuo otti mun valjaista kiinni ja kuiskutti vähän korvaa, että oiskohan täällä joku eksyksissä ja antoi vielä lähetyskäskyn, niin annoin sille anteeksi. Innostuin ihan enkä enää muistanut mököttää! Niinpä lähdinkin tekemään uudestaan emännän viemistä ja tällä kertaa sekin löysi sen eksyneen sieltä kivasti kahisevan pressun alta. Löysin tietenkin myös sen viimeisen ihanuuden, mutta nyt jäinkin emännälle haukkumaan. Hakuin vaan enkä lähtenyt viemään sitä maalihenkilölle kun vasta kolmannesta käskystä. Emäntä oli tästä selvästi ihan kysymysmerkkinä, mutta mä sain ruokani ja leluni (sekä kostettua pahoinpitelyni) eli kannatti olla mukana!

Mä myös tutkin eilen, mitä tuolta ihmisen peiton sisältä löytyykään! Vastaus on höyheniä, paljon höyheniä! Varoitus muille tutkimusmatkailijoille: vapaana vipeltävillä höyhenillä on nähtävästi taipumnus saada emäntä hyvin, hyvin kärttyisäksi.
Se ompeli tuotostani tunnin verran käsin ja mutisi jotain kuinka se vain haluis nukkumaan. Jätin sen suosiolla puuhailemaan ihan itsekseen vaikka muuten se tarvitseekin lähes aina ja kaikessa apuani.

Jäljestykauden avaus

Nyt se on vihdoinkin tapahtunut! Me meinaan jäljestettiin ihan aikuisten oikeasti Käpyläisen kanssa! Eilen illalla naksuteltiin metalliesineistä kiinnostumista ja niiden kohdalla maahan menoa. Innostus heräsi ja saimme monia onnistumisia. Toki pieni touhotin olisi tuonut esineet minulle, mutta olin tylsä eikä moinen kelvannut. Samoin Gatsby kävi välillä esineiden päälle makaamaan. Aloitin siis kylvämällä esineet ympäri olohuonetta ja aluksi pelkästä kiinnostumisesta tuli naksu ja palkka. Tämän jälkeen alkoi esineiden hamuaminen eli jäinkin odottamaan maahanmenoa. Gatsby tarjoaa sitä todella akatiivisesti itse naksuttelun lomassa ja tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Vaikeuksia tuotti enemmänkin oikeaan paikkaan maahan heittäytyminen ja se, ettei edes maassa ollessa saanut esineitä maistella.

Tässä maistellaan vain vähän löytynyttä esinettä.

Seuraavana päivänä lähdimme pienellä omatoimiporukalla jäljestelemään. Niin siinä hurahti äkkiä 4,5 tuntia, mutta mukavassa seurassa aika hujahti kyllä hetkessä! Pääsin tallaamaan Wictorille jäljen, jolle kylvin esineitä sekä tein yhden omatoimisen (ja tietenkin täysin tahallisen) makuunkin. Hienosti Wictor tutki myös pyllähdyspaikkaani sekä nosti kaikki hukkaamani esineet! Oli kiva seurata kokeneempien koirien työskentelyä ja sai taas vähän käsitystä siitä, miltä sen jäljestyksen pitäisi näyttää.

Otimme jälkien vanhentuessa Gatsbylle parkkipaikalla naksutellen metalliesineiden kiinnostumis muistuttelua ja alun vauhtihuuman jälkeen homma sujuikin mukavasti! Sanna neuvoi, että Gatsbyn löyteässä esineen voin auttaa sitä "maahan" käskyllä ja tämä toimikin kivasti! Tosin kun palkkasin esineen päällä, niin Gatsby usein nosti peppunsa tässä vaiheessa.

Näin ne esineet pitäisi ilmaista.

Gatsbylle tehtiin kaksi lyhyttä ja suorahkoa jälkeä, joilla oli metalliesineitä. Se lähti etenemään jälkeä hyvin ja selvästi tiesi, mitä kannatti tehdä. Ensimmäinen esine paahdettiin ohi, toinen löytyi hienosti ja viimeinen olikin painunut heinikkoon eikä pieni jäljestäjänalku meinannut tajuta, mitä siltä halusin. Sen sijaan se löysi puusta merkin, jota kokeili hamuta palkan toivossa. Toisella jäljellä lähestyimme jälkeä sivusta ja Gatsby bongasi sen hyvin ja lähtikin seuraamaan hajuvanaa. Tällä kertaa esineet löytyivät paremmin ja Gatsbyllä oli selvä ajatus niiden löytämisestä. Se meinaan jäi oikein pörräämään paikalleen esineen lähettyvillä ja paikansi sen aktiivisesti nuuskuttelemalla! Kyllä siitä vielä oikein kelpo jälkikoiruli tulee! Kotiläksynä siis esineiden ilmaisu varmaksi ja sitten taas vähän jälkeä kokeilemaan!

Eddiekin pääsi mukaan ja hakuilemaan Iriksen ja Sannan puskista. Maasto osoittautui hieman liian haastavaksi pienelle menijälle, sillä vanhat jalat eivät kantaneetkaan sitä ihan yhtä sujuvasti kuin mihin koiralla haluja oliis muuten riittänyt. Pitkä heinikko ei antanut tarpeeksi myöten ja jaloissa oli milloin mitäkin puunrunkoa. Olin onneksi pukenut sille Gatsbyn hakuvaljaat ja autoinkin sitä kahvasta nostamalla muutamassa kohdassa. Hienosti pieni papparainen kuitenkin painatti maalimiehille, kun olimme ensin lähelle päässeet!

Täältä tullaan maalimiehet!

Ongelmanratkaisukyky koetuksella

Pelastelussa peloteltiin Käpyläistä, sillä sille tuli yhtäkkiä vastaan sellaisessa jousen päässä keikkuvassa ulkokeinuhevosessa heiluva ja oudosti örisevä maalimies. Gatsbyllä oli toisesta maalimiehestä haju, kun sen eteen tupsahtikin tämä kummastus pimeällä varikolla. Koira pysähtyi ja uhosi hetken, kunnes tajusi, että ihmiseltä tuokin outous haisee. Maalimies saikin osakseen helpottunutta rakkautta ja minä olin tyytyväinen siihen, että koirani pystyi selvittämään sille todella oudon tilanteen ihan itse. Kaiken järkytyksen jälkeen ilmaisukin vielä toimi eli pelkkää voittoa! Lisäksi sille otettiin entistä pidempää matkaa käppäilevä maalimies ja Gatsby ei epäröinyt hetkeäkään tämän ilmaisua! Vähän se oli hämmästyneen näköinen, kun joka kertomiskerralla maalimies olikin hieman eri paikassa, mutta hyvin toimi silti!

Samoin alun hallinta meni jälleen kivuttomasti! Gatsby sanoi yhden urrauksen, mutta lopeti käskystä ja keskittyi nameihini hienosti. Antoi myös ihmisen koskea ilman pusuja vaikkakin häntä viuhtoi maata niin vietävästi! Edes Minna ei saanut kauheita ryykäyspusuja tullessaan antamaan meille lähtöluvan piilotettuaan maalimiehet. Kyllä Gatsby selvästi meinasi käydä Minnaa moikkaamassa, sillä se teki pienen kaarroksen ja katsoi Minnaa ihaillen, mutta niin se vain vipelsikin etsintöihin! 

Söpöilyä ♥

Pieni papparaiseni pääsi myös mukaan eikä sitäkään pimeys haitannut. Tolleri vipelsi maalimieheltä toiselle ja oli selvästi mielissään pienestä iltapuhteestaan. Molemmille tuli hyvä mieli, kun hömpsöttelimme yhdessä. Otin Eddien myös loppuringin ajaksi ulos autosta ja kun ihmisiltä ei nameja tippunut tarpeeksi tiheään tahtiin, niin tollukka päätti käydä katselemassa, josko joku olisi vielä jäänyt löytämättä. On kiva yrittää saada kuuron koiran huomiota itseensä, kun sillä ei ole pienintäkään mielenkiintoa omistajaansa kohtaan... Onneksi olimme suhteellisen aidatulla alueella ja sain sen houkuteltua konttien välistä namien avulla mukaani. On se vain sellainen pieni possuli vieläkin ♥

NAMEJA!

Tänään uhmasimme inhaa tihkusadetta (ja omistajan mielestä liian aikaista herätystä) suunnaten taas pelastelemaan Käpyläisen kanssa. Koska paikalle ei ollut ilmaantunut kuin kaksi muuta, niin maalimiehet olivat hieman vähissä. Otimmekin siis yhden vain oikeasti etsittäväksi ja kokeilimme vaihteeksi jotain uutta! Maalimies oli liikkumatta kunnes löytyi ja lähtikin tässä vaiheessa kävelemään. Gatsby hämmentyi selvästi tästä hieman vaikkakin tuli luokseni täyttä höyryä. Se yskäisi vieressäni eikä oikein saanut itsestään enempää irti. Sen katse harhaili liikkuvan omistajansa ja liikkuvan maalimiehen väliä. Jouduin siis auttamaan koiraani ennen kuin sen aivot ehtisivät mennä ihan solmuun. Pysähdyin ja katsoin koiraani sekä kysäisin, että oliko sillä kenties jotain asiaa? Sain osakseni haukut ja minua lähdettiin viemään kohti pakenevaa eksynyttä. Näytössäkin tuli pieni jumi, sillä Gatsby päätti ilmaista minulle yhtä kohtaa, missä maalimies oli ollut ja sahasi minua siihen pisteeseen. Tässä vaiheessa maalimies oli ehtinyt kuitenkin taas pari metriä etiäpäin ja kun ihmettelin koiralleni tyhjää kohtaa, niin vietiinhän minut ihan perillekin. Hyvä harjoitus selvästi siis ja näitä pitää muistaa ottaa lisää, että saadaan moiset mokomat outoudet normaaleiksi.

Miten marraskuun puolessavälissä voi näyttää tältä!?

Seuraavaksi teimme pitkästä aikaa lähekkäin olevia maalimiehiä ihan tarkoituksella. Maalimiehet asettautuivat pienen matkan päähän niin, että olimme kaikki lähestulkoon jonossa, minun ollessa koiran kanssa keskellä. Annoin Gatsbyn päättää kumman henkilön se haluaisi ensin ilmaista ja hyvin se lähtikin ensimmäisen luo. Hetken ehdin olla huolissani, että se paahtaisi näytöllä ohitseni seuraavaa maalimiestä kohti ja olin jo almistautunut kieltämään sitä. Turhaan koiraani kuitenkin epäilin, sillä se teki mahtavan ilmaisun ja keskittyi täysin tähän yhteen maalimieheen. Syötyään palkkansa Gatsby odotti kiltisti uutta lähtölupaa ja niin nousi se toinenkin. Nyt vain siis maalimiesten väliä pienentämään ja rutiinia tähänkin hommaan hankkimaan.

Merkillisesti menettelevät maalimiehet

Pelastustreenejä on mahtunut viikkoon usempikin ja jokainen on ollut hieman erilainen, mikä on ollut oikein mukavaa! Halloweenin nurkilla pidettyjen treenien teema oli oudot maalimiehet. Meillä oli esimerkiksi vilttiä heilutteleva, oudosti liikkuva "kummitus" sekä kopissa romuja kolisteleva poltergeist. Nämä eivät urheaa Haamujengiläistäni pelottaneet vaan molemmat ilmaistiin oikein mukavan varmasti. Koiralle todella hyvät treenit, jotka toivat omistajallekin varmuutta siitä, että kyllä tuo otus vaan kestää mukisematta aika outojakin tyyppejä (kuten vaikka omistajaansa!)

Mutruhuuli.

Seuraavat treenit harjoittivat koiran itsenäistä työskentelyä (ei sillä, että se normaalisti olisi meillä ongelma). Aluetta halkoi hiekkatie ja sen molemmin puolin oli suikaleet metsää. Normaalisti samoilen koirani perässä puoli kerrallaan, mutta nytpä omistaja pysyikin tiellä ja koira vipelsi metsikössä. Olo oli kuin milläkin pk-hakuilijalla! Tosin eihän koirani mitään pistoja tehnyt vaan saattoi enemmänkin nuuskutella alueella käyneen juoksuisen nartun sulotuoksuja, mutta niin se vain ihmisetkin meni ja ilmaisi. Gatsby irtosi tuttuun tapaan hyvin hajun perään ja edes pitkät ilmaisu atkat eivät tuottaneet ongelmia, mikä oli ihan huippua! Maasto oli toki aika aukeaa ja minut oli helppo löytää tieltä, mutta maalimiehille oli ihan oikeasti suhteellisen paljon matkaa. Ajatus ei kuitenkaan onneksi koirallani katkennut vaan se vei minut jokaisen immeisen luokse. Lisäksi keskityin treenikavereiden muistutuksesta olemaan antamatta koiralle mitään imlaisuvinkkejä. En siis esimerkiksi katsonut siihen tai jäänyt odottamaan ilmaisua. Jatkoin matkaani tietä pitkin ja silti Gatsby kyllä haki minut! Positiivista oli myös se, että vaikka välillä tyttöjen hajut veivätkin, niin kesken nuuskuttelun jos sattui maalimiehen haju nenään osumaan, niin tytöt unohtuivat ja työt kutsuivat! Hieno pikku tyyppi mulla ♥

Sinisimmu.

Viimeisimmissä treeneissä minulla oli mukana aivan järkyttävä, ehkä maailmanennätystä tohinallaan hipova Riemuidiootti. Gatsby tuli autosta loikkien naamalleni useampaan kertaan ja osumaa sai myös maalimiehiä piilottamasta tullut Taru. Koirani ei yksinkertaisesti pystynyt pysymään edes maassa paikallaan, kun häntä heilutti aussieta eteenpäin ja maailma kaipasi palavasti hänen pusujaan! Etsiminen oli kaiken tämän jälkeen myös melkoisen riemukasta. Minna oli lasten mökissä, jossa oli noin puolentoista metrin korkeudella juuri koiran mentävä ikkuna. Pieni pomppijani päättikin pääsevänsä silkalla sisulla ikkunasta sisään. Pari aivan järjetöntä loikkaa, lähinnä päin seinää, myöhemmin olimme nauraneet itsemme kipeiksi ja Gatsby vihdoinkin luovutti ja nöyrtyi ilmaisemaan maalimiehen minulle. Into korvasi jälleen ajattelun!

Pusuttelija.

Käpyläiselle oli myös höpöttelevä maalimies, joka aiheutti hetkellisen hölmistyksen. Gatsby selvästi pysähtyi, sitten pussasi jutteleijan ja ilmaisi tämänkin minulle. Taas kerran ilmaisu siis toimi häiriöstä huolimatta, mikä oli kiva huomata!

Agitykitystä

Työkuvioistani johtuen en ole ehtinyt päivitellä kaikkea sitä, mitä olemme ehtineet tehdä. Treeneihin ollaan siis onneksi ehditty normaalisti ja agilityssä oli vaihteeksi puomia tarjolla. Tajusin, ettemme olleet theneet kontaktiesteitä pitkään aikaan ja otinkin siis varmuudeksi apupalkkaajalla sekä namialustalla. Alkuun homma meni aivan järkyttäväksi kaahottamiseksi ja Gatsby esimerkiksi kokeili, josko nopein reitti olisi hypätä puomilta suoraan alasmenokontaktille... Omistajalle tuli siis vähän sydämentykytystä menoa seuratessa, mutta onneksi koira aivot menivät päälle ennen kuin se teloi itseään. Lopulta saatiin oikein nättejä kontakteja ja Gatsby malttoi jopa hieman taas jopa odottaa paikoillaan. Nätimpiäkin suorituksia ollaan tehty, mutta suunta oli selvästi kuitenkin ylöspäin. Kouluttajain sanoi, että kyllä Gatsbylle on selvää, mitä pitäisi tehdä kunhan se vain malttaa!

Kuva Minna Karjalainen

Kuva Minna Karjalainen

Vieraanamme oli myös Gatsbyn epävarmuudesta kertova räksytys. Se olisi kovin mielellään vipeltänyt puomia aina kun silmä vältti ja kun painostin sen putkeen, niin sain haukut niskaani. Sain myös hyvän oppitunnin omasta liikkeestä ja siitä kuinka sitä pitää jatkaa loppuun asti. Koira lähetettiin pimeästä kulmasta putkeen ja vieressä oli valittavan myös se puomi. Jos lopetin ohjauksen edes inasin liian aikaisin, niin Gatsby teki kauniin uukkarin putken suulla ja tuli ulos minulle huutamaan. Lopulta kuitenkin onnistuimme ja haukkukin loppui! Myös välistävedot hämmensivät Gatsbyä alkuun vaikka se ohjaustani lukikin hyvin. Olo on ollut viime aikoina jotenkin oudon jähmeä ja tönkkö ja jo oppimani ohjaukset ovat jotenkin tökkineet. Treeniä siis vain lisää!

Edellisellä viikolla teemana oli takaakierto, joka tuntui ennen treenejä ihan hyvältä idealta. Olin helpottunut, sillä tämä on yleensä sujunut meiltä. Nyt kuitenkin kökin koiran linjan edessä ja peitin ei-niin-pienellä kropallani esteen Gatsbyltä. Takaakierrot olivatkin siis kaikkea muuta kuin kauniita ja useampi ihan rehellisesti sanottuna epäonnistui surkeasti. Jälleen kaikki oli emännälle paljon koiraa vaikeampaa, mutta minuahan me käymmekin treenaamassa ohjaajaksi koiralleni.

Jupinaa (Kuva Minna Karjalainen)

Hallissa toisten koirien ohitukset ovat alkaneet taas luonnistua paremmin. Välillä on oikeasti vain liian ahdasta ja joskus joku yksin tolppaan sidottuna jätetty koira on meille alkanut uhota. Gatsby on kuitenkin rauhoittunut selvästi ja saan sen tosiaan kuuntelemaan itseäni nykyään paljon paremmin. Kiellolla saan sen lopettamaan ja olen useammankin kerran päässyt namittelemaan sitä ja kehumaan onnistumisista. Viikon pelastustreeneistä tulee myöhemmin lisää, mutta niissäkin on hallintaosioissa tullut edistystä. Jopa Käpyn inhokki uros saa enää satunnaiset kiljaisut, jotka saan loppumaan sekä koiran hallintaan sitä namitellen. Innokas pörheltäjäni selvästi purki turhautumistaan namien lisäksi napostelemalla samalla hieman sormiani, mutta tämä on pientä tämä! Gatsby kesti rivissä lähellä vierasta (kai leikattua?) urosta eikä haastanut sen kanssa mitään. Alan ihan oikeasti olla varovaisen toiveikas, ettei tämä ongelma ole meillä jäädäkseen, mutta ehkä tämä näennäinen rauhoittuminen onkin vain joku salakavala vaihe?