lauantai 4. helmikuuta 2017

Saalisvietti koiran moottorina?

Päijät Hämeen Pelastuskoirat järjestivät Salme Mujusen esittelemänä luennon saalisvietistä. Kolme tuntia ei oikein mielestäni riittänyt asian käsittelyyn ja hieman pintapuoleiseksi aihe tällä kertaa jäi. Luennolla oli paljon hyvää keskustelua, mistä tykkäsin ja täkeimpänä asiana kaikista, se herätti ainakin minulla paljon ajatuksia. Aion tässä purkaa mietteitäni aihetta sen kummemmin referoimatta eli aikamoista sekametelisoppaa mahdollisilla väärinymmärryksillä höystettynä olisi tarjolla. Kaivoin netin syövereistä kuitenkin kiinnostuneille tämän linkin ja myös tämmöisen, jotka esittelevät aika hyvin sen, mitä meillekin tarjoiltiin tänään.

Tulevaisuudessa kenties vähemmän tätä...
Kiteytettynä luennosta jäi päällimmäisenä mieleen ajatus siitä, että saalisvietti on koiran moottorin alku ja juuri. Kärjistettynä koirasta ei ole työkäyttöön ilman saalisviettiä. Olen puhunut aikaisemminkin Gatsbyn saalisvietistä esimerkiksi sisarusten omistajien kanssa ja tässäkin asiassa pentueessa on isoa hajontaa. En koe, että Gatsbyllä olisi erityisen korkeaa saalisviettiä, sillä se ei kovinkaan helposti lähde jahtaamaan erinäisiä elukoita. Esimerkiksi MH-kuvauksessa viehe ei herättänyt koirassani suuria tunteita eivätkä palloleikit ole sen ykkösintohimo. Toisaalta se käyttää kyllä silmiään ja esimerkiksi on kiinnostunut paimennettavista eläimistä. Mutta Gatsby tykkää nimenomaan vetoleikeistä. Kysyinkin asiasta luennolla ja kertomani mukaan Mujunen sanoi, ettei koirallani varmaankaan ole kovinkaan kummoinen saalisvietti vaan taisteluhalua. Mielestäni Gatsby on motivoitunut työskentelijä vaikkei se hyödynnäkään saalisviettiään mitenkään erityisesti. Tässä tuli luennon annin ensimmäinen ristiriita. Joko minä en ymmärrä koirani esittelemää saalisviettiä tai sitten Gatsby on outo otus, joka pystyy toimimaan ainakin omasta mielestäni kivalla moottorilla vaikkei sinne heitetäkään polttoainetta saalisvietin muodossa. Vaihtoehtoisestä Gatsbyllä on tarpeeksi saalisviettiä, mutta vain sitäkin enemmän taisteluhalua, mistä syystä se palkkautuu parhaiten vetoleikillä.

... ja enemmän tätä?

Leikkimisestä puhuttiin ja paljon. Vaikka Gatsby pitääkin vetoleikeistä, niin se myös todennäköisesti paineistuu niistä. Gatsbyhän pitää ääntä leikkiessään vaikka leikkisikin yksinään. Ääni on kuitenkin erilainen varsinkin, jos se leikkii muiden kuin minun kanssani. Se ei siis ehkä nautikaan täysin vieraiden kanssa taistelusta ja itsekin ole syyllistynyt sen ääntelyn yllyttämiseen. Tiedän muun muassa, missä sen "urinanapit" ovat ja jos tönin sitä, niin johan sitä ääntä irtoaakin. Aion nyt kiinnittää huomiota siihen, olisiko syytä vähentää omaa painettani koiraani tai saada sitä innostuneemmaksi noutoleikeistä. Meidän leikkiminen oli Mujusen mukaan kyllä koiraa nostattavaa, muttei palvele oikeaa asiaa tai viettiä. Viime pelastelutreeneissä Gatsby sai treenikaverilta lahjaksi pallon, josta se oikeasti innostui! Minä olen ostanut sille lussupalloa, vinkuvaa, pomppivaa ja viheltävää pyörylää, jotka eivät kuitenkaan ole kelvanneet. Kyllähän tuo palloa hakee, mutta haluaisi sitten kiskoa sitä kanssani, joka on hieman haastavaa, joten olen luovuttanut ja vaihtanut matonkuderinkuloihin. Mielestäni Gatsby rakastaa niitä, mutta ovatko ne kuitenkaan se paras mahdollinen palkka sille? Tätä alan nyt tutkimaan. Rinkulathan voisi myös laittaa narun päähän, jolloin Gatsby saa repiä niitä, mutta kauempana minusta, joka vähentäisi painetta. Koirassa on synnynnäinen, peritty määrä saalisviettiä eli sitä ei voi koiraan luoda. Ajattelin kuitenkin katsoa kuinka paljon saisin sitä kaivettua koirastani esiin. Auttakaahan hämmentynyttä, kiihkeän mutta näennäisesti saalisvietittömän koiran omistajaa vastaamalla päivän galluppiin:

Onko teidän kaikkien muiden harrastuskoirilla nimenomaan korkea saalisvietti?

18 kommenttia:

  1. Djailla on siis korkea saalisvietti. Pientä taisteluhalua myös, mutta eniten se innostuu lelujen viskelystä. Pennusta asti ollut kiinnostunut kaikesta liikkuvasta ja etenkin lentävästä. Frisbee ja pallot on parasta, joilla nousee kyllä vire nollasta sataan sekunnissa.. Helppo motivoitava :D

    Toisaalta ollut myös meidän suurin haaste, sillä se tosiaan lähtisi kaiken liikkuvan perään. Nuorempana ei näitä palkkoja myöskään sopinut ottaa esille kuin treenin päätteeksi, sillä sen jälkeen oli turha toivoa minkäänlaista keskittymistä. Ollaankin saatu tehdä töitä sen eteen, että kykenee suoriutumaan vireestä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta! Meillä ei kuvailemisiasi ongelmia ole juurikaan ollut. Toisaalta tein huolellista (joidenkin kouluttajien mukaan liiankin huolellista) pohjatyötä sille, ettei tuo jää leluihin "kiinni". Voivat olla siis näkyvillä, itse asiassa Gatsby luopuu helpommin lelusta kuin namista. Viskeltyjä hakee ensisijaisesti, jotta voi tuoda niitä mulle revittäväksi.
      En silti ole koskaan kokenut Gatsbyä millään tavalla vaikeasti motivoitavaksi. Jostakin se siis palkkautuu.

      Poista
  2. Oho olipas sattuma, just istuin koko illan lukemassa Mujusen Saalisvietti kirjaa ja kas vaan kun avaan bloggerin niin sulta on postaus samasta aiheesta :D ja tosi kiinnostava aihe onkin! Mullekin on vielä toistaiseksi vähän epäselvää ilmeneekö nimenomaan korkea saalisvietti työmoottorina vai voiko siihen muutkin asiat vaikuttaa. Tuo kuulosti kyllä loogiselta mitä sanoit tuosta Gatsbyn taistelutahdosta. Kirjassa oli myös mielenkiintoisesti selitetty siitä miten esim. paimenen ja noutajan viettiketjut eroaa keskenään ja miten ne ilmentävät saalisviettiä eri tavoin. Pitää varmaan jossain vaiheessa mennä tonne luennolleki. Ja lukea noi sun linkittämät artikkelit, kiitos niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä vietit ovat nyt todella paljon esillä ja edelleen aika hepreaa meikäläiselle! Toisaalta en tiedä, onko sillä väliä, miksi koira toimii, jos se toimii. Ja Käpyläinenhän toimii ja mielellään! Mutta toimiiko se ns. "oikeasta" lähteestä ja voisiko se toimia "paremmin" jos olisi saalisviettisempi? Onko siis saalisvietti se ainoa oikea tai edes oikea tie sinne onneen? Epäselväksi jäi ainakin mulle! Ja noutajat ilmentää tosiaan hyvin erilaista saalisviettiä muihin koiratyyppeihin verrattuna.

      Luennosta saa varmaan eniten irti juuri ne, jotka jo aiheesta jotain tietävät. Eli voisin suositella sitä sulle, koska voisit kysyä tarkennuksia tietojesi pohjalta. Tälläiselle aikalailla aiheesta tietämättömälle kaikki jäi aika levälleen enkä saanut ihan sitä punaista lankaa kerättyä luennon pohjalta.

      Nuo linkit löysin sieltä Mujusen omilta sivuilta, missä on hänen muutkin artikkelinsa linkitettyinä. Siellä on monia lukemisen arvoisia juttuja :)

      Onko Tofu yhtään kiinnostunut asioiden jahtaamisesta?

      Poista
    2. Mietin paljon tuota saalisviettiä Tofun kohdalla. Se ei ainakaan ole sieltä vietikkäimmästä päästä ja veikkaan että rotuunsakin nähden se on aika keskiverto tässä suhteessa. Toisaalta se kyllä innostuu hurjasti jahtaamisleikeistä ja välillä saa (edelleen...) huomauttaa mopojen tai muiden nopeasti liikkuvien perään hyppimisestä. Mua ehkä hämmentää tässä se kun Tofu on muuten aika matala vireinen koira niin ajattelen että sillä on varmaan matala saalisviettikin. Mutta toisaalta en tiedä sulkeeko ne toisiaan pois, koska viretila kuitenkin nousee noista saalisärsykkeistä. Hämmentävää :D

      Poista
    3. Mietin paljon tuota saalisviettiä Tofun kohdalla. Se ei ainakaan ole sieltä vietikkäimmästä päästä ja veikkaan että rotuunsakin nähden se on aika keskiverto tässä suhteessa. Toisaalta se kyllä innostuu hurjasti jahtaamisleikeistä ja välillä saa (edelleen...) huomauttaa mopojen tai muiden nopeasti liikkuvien perään hyppimisestä. Mua ehkä hämmentää tässä se kun Tofu on muuten aika matala vireinen koira niin ajattelen että sillä on varmaan matala saalisviettikin. Mutta toisaalta en tiedä sulkeeko ne toisiaan pois, koska viretila kuitenkin nousee noista saalisärsykkeistä. Hämmentävää :D

      Poista
    4. Olipas oudosti muotoiltu tuo loppu, mutta siis tarkoitin että voiko olla matala vire muuten (eli rauhallinen koira, jolla vähän työmoottoria), mutta kuitenkin saalisviettiä. Oikeastaan vähän samalla tavalla kuin Milli kirjoitti Priyasta tuossa alla :D

      Poista
    5. Ymmärsin kyllä ja huomasin myös, että kovin samanlaista tekstiä Millin kanssa :) Juuri tätä mietinkin, että onhan olemassa koiria, jotka kyllä jahtaavat vaikka ja mitä, mutta joiden vire ei muuten ole kauhean korkea esim työskennellessä. Eli onko saalisvietti silloin suurta kun näkyy jahtaamisena tai pientä, joka näkyy isona, mutta ei kestä? Mitä enemmän olen asiaa pyöritellyt, niin sitä vähemmän koko saalisvietissä tuntuu olevan järkeä. Siis onhan se koiralla olemassa, mutta että se olisi ainoa motivaattori tai edes pakosti kantava voima koiralla, niin usko alkaa loppua.

      Poista
  3. Aika hassua koska Prii-siskolla taas on saalisviettiä (jos sitä nyt mitataan niin että jahtaa asioita) mutta sen moottori on välillä takkuinen. Paras palkka sille on se kun se saa jahdata minua, namia tai lelua eli pelataan aika paljon sen jahtaamisen tarpeen kanssa. Se taas ei syty taistelusta.

    Eikös saalisviettiä ole se koko ketju? Ei vaan jahtaaminen vaan myös kiinni pureminen ja paloittelu sun muut. Vai onko näillä joku muu nimi ja luennolla puhuttiin vaan saalisvietistä jahtaamisena. En ole myöskään hurjan perehtynyt näihin vietteihin. Käytän koulutuksessa hyödyksi sitä mitä koira haluaa ja se riittää mulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko ketjusta oli puhe, mutta se lähtee siitä jahtaamisesta. Sen jälkeen siirryttiin lähileikkiin, josta sitten koira saa saaliin itselleen ja rauhoitetaan. Tämä siis sen saalisviettileikittämisen karkea kaava, josta kuvien kanssa selostus tuon ekan linkin takana. Kyllähän se taistelukin on osa saaliskäytöstä, esim Käpy tapporavistelee ym. En sitten tiedä, miksi tosiaan pelkästään tämä osa-alue "ei riitä", jotta voisin puhua koirallani olevan saalisviettiä. Kuten mainitsinkin, niin en oikein löytänyt sitä ydinsanomaa ja aiheeseen pitäisi perehtyä paljon syvemmin, jotta sitä voisi kuvitella hyödyntävänsä jotenkin paremmin. Ehkä mekin vaan jatketaan sillä linjalla, jolla nytkin puksutetaan eli roikutaan asioissa öristen :D

      Poista
  4. Niin ja Popalla on saalisviettiä (erittäin kiinnostunut kaikesta liikkuvasta, tosin saattaa joskus pukata silmää mukaan) ja taistelutahtoa. Sillä en ole kyllä käyttänyt heitettyjä leluja juurikaan palkkana koska on niistä hiukan jopa maaninen ja omii mielellään kaiken (koska kaikki on hänen). Lisäksi en ole halunnut enempää silmää leikkimiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin tuota bortsun "silmää" että mihinkä se sitten perustuu viettiteorioissa. Ja jos et ole erityisemmin saalisviettiä Popalla lietsonut, niin eihän senkään pitäisi silloin olla sellainen pieni työnarkomaani kuin se tuntuu olevan. Tämä on kaikki kovin hämmentävää ja alkaa kulostaa koko ajan enemmän ja enemmän aika uskomattomalta (eli höpöltä).

      Poista
  5. Mielenkiinoinen luento varmasti, pitäisi itsekin perehtyä aiheeseen enemmän. Meillä Wicca-aussie on hirmuisen kova leikkimään vetoleikkejä, ja aivan pallohullu, muttei kiinnostu mistään muusta liikkuvasta (mh-testin viehe, puput, linnut tms). Pienestä pitäen ollut samanlainen, eli ei ole koulutettu erityisesti olemaan huomioimatta ympäristön ärsykkeitä... Leikissä siis saalisvietti on ilmeisesti tosi korkea, mutta normaalissa elämässä lähes olematon, jännä ajatus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mielenkiintoinen, mutta en tiedä jäikö anti siihen :)
      Tämä saalisvietti homma tuntuu olevan täynnä juuri esimerkkisi kaltaisia ristiriitoja, melkein jopa pradokseja. Taitaa viettiteoriat jäädä vain ajattelua kutkutteleviksi ajatuksiksi ainakin tällä erää.

      Poista
  6. Mun koirista vanhemmalla on enemmän taistelua kuin saalista, se ei jahtaa mitään muita kohteita ja leluakin vain siksi, että saa palauttaa sen mulle revittäväksi. Nuorempi taas nauttiin lelujen ja muidenkin kohteiden perässä juoksemisesta, taistelu paljon heikompi. Näistä eka on se, jolla on loputon moottori harrastuskäytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin :D Alkaa kuulostaa koko ajan enemmän ja enemmän höpöltä nämä viettiteoriat. Tuli hieman lukaistua nyt niistä muutenkin ja niistä on todella paljon ristiriitaista tietoa tarjolla. En taida jaksaa enempää koittaa niihin perehtyäkään, kun omanikin saa taistelusta ihan tarpeeksi potkua siihen harrastamiseen :)

      Poista
  7. Mä oon aina ajatellut enemmänkin sen taistelutahdon koiran moottorina. Ilman taistelutahtoa koira ei jaksa tavoitella ja sinnikkäästi yrittää saadakseen palkkaa? Siis jotenkin olen ajatellut siis sen taistelutahdon vähän niinkuin koiran sisuna/sinnikkyytenä. Kuinka hyvin koira kestää pettymyksiä ja toistoja.

    Omalla on saalisviettiä, saalisärsykkeisiin reagoi nopeaa ja palkkana toimii ehdottomasti parhaiten pallo. Ei tykkää oikein lelulla taistella tai repii kyllä, mutta hyvin heikolla otteella ja mun pitää olla tarkkana etten yhtään paineista enkä voi yhtään repiä vastaan. Meidän taisteluleikit on lähinnä sellaisia että koira käytännössä kiskoo minua mukanaan ja minä kehun kuinka vahva ja voimakas se on ja varon katsomasta koiraa silmiin :D Samallalailla leikkii muidenkin koirien kanssa vetoleikkejä eli irrottaa hyvin pienestä. Luonnetestistä taisteluhalusta -1 pieni. Ilman tätä saalisviettiä ei tästä kyllä harrastuskoiraksi varmaan olisi tällä taistelutahdolla tätäkään vertaa. Mutta ehdottomasti siis taisteluhalua kaipaisin kyllä tälle lisää.

    Mun mielestä pitää pelata sillä mikä omalle koiralle toimii eikä miettiä että "nokun tämän pitäisi leikkiä enemmän saalisleikkejä" tms. Yksi kouluttaja meillekin sanoi että leikkikää niinkuin teistä itsestä ja koirasta tuntuu hyvältä, ei niin kuin jonkun toisen mielestä "pitäisi" leikkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Siinä oli paljon ajatuksia, joita itselläkin aiheesta on. Gatsby on edelleen saanut palkkansa taisteluleikkinä, kun se siitä tuntuu tykkäävän. Ehkä mun ei tarvitse ymmärtää sen syvemmin, mistä tuo moottorinsa kaivaa, kun kerta tällä nykyisellä menettelyllä meillä menee oikein mukavasti. Koira jaksaa ja haluaa tehdä oli syynä sitten taisteluhalu, saalisvietti tai muuten vain tekemisen tahto. Gatsby on hyvä harrastuskoira ja aion nauttia siitä :)

      Poista