Vuodesta toiseen

Myöhästyneet joulut!

Vuoden 2016 tavoitteet:

1. Pelastuksessa hain kokeisiin tähtäävien ryhmään. Katsotaan, jos sinne pääsemme ja josko saisimme täsmä apua juuri meidän ongelmaan. Peruskoe olisi kiva käydä. Jos ei toteudu tänäkään vuonna (tai ole lähelläkään toteutumassa), niin pitää miettiä muiden ajan kuluttamisen järkevyyttä.

Toteuma: Emme ole lähelläkään peruskoetta. Luovuttaminen on hyvin herkässä juuri nyt. 

2. Rally-tokossa tai TOKOssa ei ole tavoitteita. Voi olla, että kesällä suuntaamme rallyryhmään, mutta voipi olla ettei näin tehdä. TOKOn juttuja treenailemme temppuina omaksi huviksemme.

Toteuma: Omaksi huviksi treenailua, ei muuta. 

3. Agilityssä voisi käydä jonkin asteisissa kisamaisissa häppeningeissä. Tällä kertaa ihan minä itse koirani kanssa!

Toteuma: Näin myös tehtiin! Ensin kolmien episten läpi räpiköityämme uskaltauduin kaksiin omassa hallissa järjestettäviin kisoihin. Saimme jopa yhden LUVAn kasaan eli yli odotusten kerrankin!

4. Temppuja on tultu opetettua tänä vuonna pienelle sirkuskoiralle huomattavasti edellistä vuotta enemmän. Sain myös temppukirjan joululahjaksi eli kyllä ainakin pari uutta temppua pitää olla ensi jouluna yleisölle esiteltäväksi! 

Toteuma: Gatsbyn temppuarsenaali on kasvanut kohisten ja se on niin järjettömän söpö leikkiessään kuollutta, etten meinaa kestää! Temput kannattavat aina!

5. Paimennuksessa tuli se raja vastaan, että joko sitä pitäisi päästä tekemään useammin tai siinä ei oikein ole mitään järkeä. Koska useammin ei tällä hetkellä kuulosta kovin mahdoliselta, taitaa laji jäädä meidän listalta lähes kokonaan. 

Toteuma: Kasvattaja hankki lesälambit, joita kävimme kolmesti ihmettelemässä. Omaksi suureksi järkytyksekseni sain paimeneni kokonaan rikki. 

6. Pitää pieni poikkeli pienenä ja terveenä. 

Toteuma: Onneksi piti kutinsa!

Keräsin tänä vuonna muistiin myös koiramaiset menoni, joita Gatsby kerrytti minulle kuluneena vuonna hieman ehkä yllättävät 2645 euroa. Yllätyin siksi, ettei tänä vuonna tehty mitään erityistä kuten kisattu ahkeraan. Loppusummaan on laskettu myös autoon kerääntyneet kilometrit, joita ilman koiraharrastusta ei olisi mittariin tupsahtanut. Vuodessa tuli huristeltua koira takaboksissa sellaiset 6571 kilometriä. Alla eriteltynä hienona piirakkana eli terveys sisältää fyssarit, matolääkkeet ja vakuutuksen. Eläinlääkärissä ei onneksi tarvinut käydä. Ruokaan sisälsin kaikki suuhun menevän eli myös luut. Kisat ja kokeet kohtaan sisälsin kisakirjan. Harrastukset kattavat niin harkka- kuin kurssimaksutkin ja yhden innostuksissani hankkimani kirjan. Tavaroihin ja muihin ymppäsin kaiken lopun omasta treeniliivistä koiranhoitajien lahjomisiin. Vielä meitinnässä samanlaisen kirjanpidon harrastaminen ensi vuonna. 

Vuoden 2017 tavoitteet:

1. Pelastelu: olla luovuttamatta. Tai sitten tajuta luovuttaa hyvän sään aikana. Ongelmakoiraryhmä on pyörinyt, mutta edistystä ei ole ollut havaittavissa tarpeeksi. Ulkopuolinen koulutus peruuntui ja harmittaa, kun en jo heti syksyllä mennyt yksityistunneilla, kuten olin suunnitellut, koska kuvittelin ryhmämme saavan hankittua kouluttajan melkein heti alkuunsa. Kauaa en enää odota vaan alan heittää rahaa käytösongelman perään oikein huolella, jos se vaikka auttaisi. 

2. Agility: jatketaan harrastamista ja käydään varmaan joissakin kisoissa. Ei haittaisi vaikka saataisiin nolla tai toinenkin vielä kerättyä. Kakkosiin tosin ei ole mikään kiire. Agissa toimimme tiiminä ja toivon hartaasti, etten onnistu pilaamaan tätä millään tavalla!

3. Paimennus: käyn varmaan kokeilemassa, menikö Gatsby lopullisesti rikki vai saisiko sen taas toimimaan.

4. Jäljestys: jatketaan ja koitetaan edetä ilman kauheampia tavoitteita. Jos hausta ei ole asiaa peruskokeeseen, niin ei siitä ole jäljelläkään. 

5. Me: mielestäni suhteemme on huonontunut. Joskus minulla on kiltti ihana koira, joka tottelee kuin unelma, sitten taas minulla on koira, joka ei korvaansa letkauta vaikka seisoisin sen päällä. Aina ei pyytäminen kelpaa ja kovemmasta ojentamisesta otetaan viiveellä nokkiinsa (kuten paimennuksessa nähtiin). En ymmärrä tuota koiraa eikä se varmaan ymmärrä minua senkään vertaa. Koitetaan siis löytää se agilityssä esiintyvä tiimi myös radan ulkopuolelle. 

6. Terveys: peukkuja pidetään!

Jo vuosi ilman Maailman Parasta Ruttimusta ja muita masennuksen aiheita

Luvassa siis erityisen pirteää tekstiä... Viime aikoina on tultu ajateltua paljon Eddietä, koska sen kuoleman vuosipäivä tuli kalenterissani vastaan. Pientä oranssia parhaus pakkausta on välillä ikävä niin, että pahaa tekee, mutta enimmäkseen pystyn muistelemaan sitä lämmöllä ja hymyssäsuin. Erityisesti jostakin syystä muistelen Eddie tuhinaa sen nukkuessa kainalossani vaikka se muuten vältteli läheisyyttä. Vielä vanhanakin siitä löytyi kadehdittavaa tarmoa ja tekemisenriemua sekä maailman mahtavinta asennetta! Eddiestä ajatukset leijailevat helposti myös Feroon ja sen onnelliseen yninään ja propellihäntään sekä pehmeään kuonoon. Fero rakasti, jos sitä kyhnytti leuan alta ja minä rakastin sen luottavaista katsetta, kun ison koiran pää lepäsi kämmenelläni tyytyväisyyttä huokuen. Välillä papat vierailevat unissakin ja niinä aamuina herääminen on erityisen vastahakoista. 

Tästäkin on jo yli kaksi vuotta aikaa

Gatsbyn kanssa tuntuu tällä hetkellä moni asia jumahtaneelta. Agility tuntuu ainoalta asialta, joka sujuu ja menee eteenpäin. Pelastelussa ja käytöksessä sen sijaan tuntuu seinä nousevan vastaan melkoisen lannistavalla tavalla. Pelastuskoirailuaktiivimme järjestivät tänään harjoitusperuskokeen, johon erehdyin meidät ilmoittamaan. Jotenkin olen ollut niin keskittynyt siihen, että ongelmamme on muiden urosten läheisyys hallitavuuden testaamisen osiossa, etten ole aikaisemmin herännyt siihen, että eihän meillä tunnu enää muutkaan pelastelun palaset toimivan. Alku oli pelkkää rähinää ja painetta, jotka toki vaikuttavat koiraani ikävästi myös itse hakusuorituksen aikana. Gatsby vipelsi metsässä irroten aivan liian tehokkaasti, jonka seurauksena se kävi löytämässä molemmat maalimiehet. Pieni koirani ei tietenkään muistanut ilmaista kuin toisen heistä ja ilmaisu olikin tästä syystä hieman outo. Tämän lisäksi Gatsby ilmaisi alueen rajoja kiertäviä merkkejä ja minä ääliönä menin hyväksymään ilmaisun. 

Suorituksemme oli siis harvinaisen monen osa-alueen edestä hylätty; aggressiivisuus muita kohtaan, valeilmaisu ja maalimiehen ilmaisematta jättäminen. Harmittaa tietenkin sekin, että koira sai vielä palkan ilmaistessaan maalin lopulta toisella yrittämällä. Jos jotain hyvää pitää kaivaa, niin minä sentään osasin liikkua metsässä sinne eksymättä kompassin avulla ja hahmotin alueen aika kivuttomasti päässänikin. Olen vain pitänyt meitä helpostikin peruskoevalmiina käytöstä lukuunottamatta eli tämän päiväinen oli aika karmottava herätys todellisuuteen. Olin muutenkin asettanut itselleni tämän vuoden lopun jonkunlaiseksi rajaksi, jolloin pitäisi pelastelun mielekkyyttä osata arvioida realistisesti. Niinpä juuri nyt tekisi mieli heittää hakuvaljailla vesilintua ja unohtaa kylmissään metsässä kykkiminen. Talvi on lajin harrastamisen osalta muutenkin niin masentava, kun koko ajan on pimeää ja onnistun aina kastumaan jollakin ilveellä, jonka jälkeen maalimiehenä kykkiminen on harvinaisen kylmää puuhaa. Motivaatiota pitäisi siis pystyä kampeamaan jostakin erityisen paljon ja juuri nyt ei nappaisi yhtään. Treenikaveri ehdotti taukoa, mutta tunnen itseni ja tiedän, että jos annan itseni pitää tauon, niin siitä tulee ihan liian helposti pysyvä. 

Ihminen koitti saada mut poseeraamaan. En halunnut, joten piilotin korvani!

Pelastelutreenikään eivät ole viime aikoina menneet ihan toivomallani tavalla, josta saan syyttää pitkälti itseäni. Listaan kuuluu huonosti neuvottuja maalimiehiä ja omaa kireää pinnaa. Pariin otteeseen Gatsby on myös jättänyt maalimiehiä ilmaisematta, joko pitkän matkan tai todennäköisesti minun huonon tuulen painostamana. Yhteistyömme tuntuu rakoilevan emmekä tunnu aina oikein ymmärtävän toisiamme. Minä en ymmärrä koiraani, joka on välillä kovakalloinen kuin kivi ja välillä taas menettää toimintakykynsä jostakin ainakin näennäisesti hyvinkin pienestä syystä. Minusta tuntuu, etten osaa kouluttaa koiraani vaan kaikki, mikä toimii tai vastaavasti ei toimi, on vain koirani synnynnäisiä ominaisuuksia. Olen jumissa ja motivaatio on erittäin suuressa vaarassa kuolla kupsahtaa kokonaan.

Täydelliset treenit kertaa kaksi!

Jäljestäminen oli märkää hommaa!

Eilen meillä oli maailman täydellisimmät pelastelutreenit! Vaikka paikalla oli monia kiihkeitä ja haukkuvia uroksia, niin Gatsby ei rääkynyt yhdellekään kertaakaan! Otin sen ensimmäisenä ulos autosta ja otimme välimatkaa toisiin. Alkuun Gatsbyn häntä nousi ja se jäykisteli pariin kertaan, mutta pian häntä laski ja se pystyi syömään koko ajan. Gatsby oli loistavassa mielentilassa vastaehdollistamiseen eli aina kun se katsoi muita rauhallisesti, niin naksautin ja se sai palkkaa. Se pystyi myös tekemään pieniä temppuja ja hakemaan katsekontaktia minuun muista huolimatta. Vaikeinta oli katsoa, kun muut tekivät vauhdikkaita luoksetuloja, joista sai leikkiä palkaksi. Hihna kuitenkin kiristyi ainoastaan kerran ja vaikka Gatsby kiihtyikin, niin suu pysyi kiinni. Ihan parhautta!

Treenien teemaana oli ilmaisu ja otimme pari hieman haastavempaa maalimiestä. Ensimmäinen oli kiltisti paikoillaan, mutta toinen vaihtoikin ovelasti paikkaa, kun Gatsby kävi minulle ilmaisemassa. Niinpä pieni koirani oli aika hämmentynyt, kun se lähti iloisesti minua maalille viemään, mutta maalimies ei ollutkaan enää piilossaan! Aluksi Käpy tarkasti vanhan piilon huolella, mutta vihjeestäni etsi maalin uudestaan. Ongelmittahan maali tässä vaiheessa löytyikin. Viimeinen puolestaan lähti koiran käytyä juoksemaan pakoon. Hienosti Gatsby silti sahasi minun ja juoksevan maalin väliä. Autoin sitä kannustamalla joka ilmaisukerta "näytä" sanalla, mutta eipä tuo tainnut apujani tarvita. Koko treenin ajan minulla oli super pätevä pieni koiruli mukana, joka teki aivan järjettömän hienolla asenteella ja voi että kun meillä oli molemmilla sitten kivaa! Lisäksi se käyttäytyi yllättävän maalimiesystävällisesti eli ei tunkenut kenenkään syliin pusuttamaan. Viimeisellä se ei edes käynyt luona vaan kiireen vilkkaa näkyvillä olleen eksyneen huomattuaan vipelsikin minulle kertomaan!

Edelliset nuuskuttelutreenit eivät ole sujuneet ihan yhtä hyvin. Osittain lumisessa ja osittain sulassa metsässä tehty jälki meni aivan järjettömäksi haahuamiseksi! Lumi veti hajuja puoleensa ja pieni koirani eksyi aina sulalla menneeltä jäljeltä hankea nuuskimaan. Esineet nousivat armottoman hyörinän jälkeen, mutta kulma sentään meni siististi. Odotan nyt siis innolla tasaista lumipeitettä, jotta jälki voisi taas onnistua! Edellisissä pelastelutreeneissä Gatsby oli puolestaan hieman huono-onninen ja liukasteli itselleen naarmun koipeensa. Onneksi jalka ei vaivannut sitä alkuihmettelyn jälkeen, mutta vähästä oli varmaan kiinni, ettei 10 sentin pituinen naarmu olisikin ollut jotain aika paljon ikävempää.

Agissa olemme vain omatoimitreenailleet, koska treenit olivat vetäjän sairastelun takia tauolla. Olen nyt törmännyt siihen ongelmaan, etten oikein tiedä mitä itsekseni puuhailisin. Mitään yksittäistä estettä ei tarvitse enää hioa, mutta en osaa oikein kehittää omaa ohjaustani itsekseni. Niinpä olen sortunut lähinnä juoksuttamaan koiraani helppoa rataa ympäri. Toki tämä ei Gatsbyä haittaa! Niinpä olinkin iloinen, kun tänään hallille hurauttaessani siellä oli numeroitu rata, jota taitavemmat olivat edellisenä iltana Marko Mäkelän opissa tehneet. Otin tavoitteeksi päästä kepeille eli esteelle 12 asti ja hitto sentään, mehän onnistuttiin pääsemään sinne ihan ensimmäisellä yrittämällä! Toisella yrittämällä onnistui jopa kääntämään Gatsbyn nelosputkesta nätisti kohti vitoshyppyä ja ai että sitä sujuvuuden määrää aina 16 hypylle saakka! Gatsby ymmärsi jopa todella epämääräisen lähetykseni kepeille! Koitin saada 17-19 kohtia erillisenä osana onnistumaan, mutta en osannut kertoa Gatsbylle reittiä 19 hypylle vaan se otti aina välissä olleen 6/31 hypyn mennessää vaikka kuinka koitin painaa sitä pois. Kivaa oli silti ja aion kysyä taitavemmilta vinkkiä tuollaiseen kohtaan ensi treeneissä! Treeneistä tuli tosi onnistunut ja hyvä fiilis, mutta agi-intoni nousi ihan uudelle tasolle, kun seurakaveri kommentoi menoamme naamakirjan puolella näin imartelevasti:
Teillä on musta mainio asenne agilityyn ja tekemiseen yhdessä. Aina iloisesti ja koiraa kehuen :) Sitä on ilo seurata aina sivustakin ja siitä voisi moni ottaa oppia :)

Kehutut kisaajat

Nyt on takana jo toiset agilitykisamme tutussa kotihallissamme Kromfohrländereiden järjestäminä. Tuomarina todella mukava ja reilun oloinen Marja Lahikainen. Tuloksiksi saimme tällä kertaa 5, jolla sijoitumme kolmansiksi sekä HYLyn, koska rengas tuotti pitkästä aikaa koirulille päänvaivaa. Vaikka ensimmäisen radan rimantiputus johtui minun huonosta sijoittumisesta radalla (koira hidasti, ettei olisi törmännyt meikäläiseen), niin tuomari kehui palkintojenjaossa ohjaustani. Kuulemma hyvää ja selkeää, jolloin koirankin oli helppo edetä! Olen tottunut saamaan koirastani kehuja ja tuntui aika häkellyttävältä kuulla, että itsekin olin onnistunut! Toisen radan jälkeen törmäsin tuomariin ulkona ja hän pysähtyi vielä uudestaan kehumaan myös asennettani koiraani. Oli kuulemma mielissään, kun kehuin Käpystä vaikka renkaan kanssa hieman häslättiinkin. Kuulemma oikein esimerkillistä toimintaa! Kiittelin jälleen häkeltyneenä ja nämä kehut tuntuivat voittoa paremmalta! Varsinkin kun odottelu meni tällä kertaa juuri niin järkyttävästi kuin voi vain mennä. Tuttu koira sai omani kiihdyksiin ja reagoin itse liian hitaasti, jolloin pojat pääsivät toistensa kimppuun. Vaikka minulle meinattiinkin, että kukaan paikallaolleista ei ollut tarpean nopeasti tilanteen tasalla, niin silti tuntuu todella pahalta. Vain minä olen koirastani ja sen käytöksestä vastuussa, joten ihan minun vikani tilanne oli. Pehmeä fleecehihna on kiva palkkaamiseen, mutta joustaa yllättävän paljon, jos koira heittää koko massansa sen varaan. Lopulta pääsimme hallista ulos rähisemättä, mutta vielä tätä kirjoittaessa on mahanipohjalla ikävä tunne vaikkakin lopuksi onnistuimme.

Gatsby ja miehekkään väriset palkinnot!
Naksu, nameja ja 15 euron lahjakortti todella kiva oloiseen, agiakin sponssaavaan Vauhtikoira - nettikauppaan. 

Ensimmäisellä videolla siis tuo 5vp rata, jolla Käpy painoi menemään 4,18 m/s ja alitti ihanneajan 12,76 sekunnilla:

HYLky tuli mutta ei haittaa:

Nuuskutin kavereineen

Viikkoon on mahtunut treffejä mukavassa seurassa! Rocky-sheltti oli aikuistunut viime näkemästä paljon ja pennulla nousikin jo jalka hyvin tottuneen näköisesti. Tästä huolimatta Gatsby piti sitä onneksi vielä tarpeaksi pentuna eli pojat tulivat taas toimeen mukisematta. Leikkejä ei saatu oikein aikaiseksi, sillä Gatsby painatteli vain toiveikkaana juoksuisen nartun hajujen perässä. Kyseinen ihanuus tuli meitä lenkillä vastaan ja se oli selvästi jättänyt useita terveisiä pojille lenkkireittimme varteen. Vaikka kävimme Elsan ja Mimmin kanssa juoksemassa seuraavana päivänä eri maastossa, niin Käpyliino koitti etsiä itselleen ahkerasti alkulenkistä tyttöystävää. Niinpä se irtosi yllättävänkin pitkälle eikä luoksetulovauhti ollut läheskään aina kovinkaan päätä huimaava. Lopulta se heltyi Elsan leikkiyrityksille ja oli oikein kohtelias leikkisetä tällä kertaa!

No leikitään sitten!

Elsan omistaja Taru teki Gatsbylle myös jäljen. Viime jälki oli mennyt aika kammottavasti, joten odotukseni olivat melko matalalla. Taru luotti kuitenkin Gatsbyyn ja ehkä hänen luottonsa voimalla Gatsby tekikin elämänsä varmaan parhaan jäljen! Pituutta oli 200 metriä kolmella esineellä ja yhdellä kulmalla höystettynä. Maahan satanut lumi auttoi minun jäljenhahmottamista, mutta nähtävästi siitä oli hyötyä myös koiralle. Gatsby meinaan pysyi jäljellä uskomattoman hyvin eikä tehnyt siksakkia, kuten sillä tuppaa usein olemaan tapana. Vauhtia oli taas, mutta siitä huolimatta Gatsby pysyi jäljellä jopa niin hyvin, että kulma meni täydellisesti! Ensimmäinen esine löytyi, mutta sitä ei heti ilmaistu. Toinen esine sen sijaan ilmaistiin hienosti ja siihen olisi varmaan fiksumpi ihminen lopettanut. Toisaalta onneksi tuli jatkettua, koska kulma oli tämän jälkeen ja sen onnistuminen tuntui todella hyvältä! Viimeinen esine ei meinannutkaan löytyä. Gatsby meni juuri sen kohdalla hitusen ohi jäljestä ja koitti harmikseni löytää esinettä nostamalla nokkaansa ilmaan. Niinpä se löysikin esinemerkin puusta... Lopulta esinekin löytyi, mutta Gatsby ilmaisi sen liikkumalla minua kohti jolloin se asettui makoilemaan väärään kohtaan. Pyysin sitä korjaamaan, mutta keskittyminen ei ollut ihan parasta vaikkakin koiruli lopulta palkkansa ansaitsikin. Vaikka loppu menikin hieman kökösti, niin silti jäi todella tyytyväinen fiilis Gatsbyn työskentelystä!

Gatsbyä ei kiinnostanut poseeraaminen pätkääkään ja se näyttikin kaikissa kuvissa kauhealta! Tässä paras otos.

Pelastustreeneissä teimme pitkästä aikaa pidempää etsintää. Aikaa meni kuulemma lähemmäs 40 minuuttia. Gatsby oli alusta saakka hieman normaalia vetelämpi enkä osaa yhtään sanoa mistä se olisi voinut johtua. Ehkäpä tästä laiskottelusta johtuen se koittikin oikaista ensimmäisellä maalimiehellä. Gatsby meinaan jäi haukkumaan maalille, mitä se ei ole muistaakseni koskaan tehnyt. Oli kuulemma koittanut saada maalin seuraamaan itseään luokseni! Ovela pikku koira! Kun kukaan ei suostunut Gatsbyn nerokkaasaan uuteen innovaatioon, niin se tuli lopulta hakemaan minut. Sahaaminen tosin oli todella laiskaa. Toisen maalimiehen Gatsby sen sijaan työsti aikas ihailtavasti. Se lähti jo kaukaa työstämään hajua ja minä jopa kerrankin tajusin lähteä tukemaan sitä sen touhuissa! Haju tuli kallionseinää pitkin eri kohtaan kuin missä maalimies oli ja minulle tultiinkin ilmaisemaan hajua. Lopulta Gatsby kuitenkin tarkensi pressumytyn ja oli harmikseni kuulemma kaivanut pressua. Nämä kokonaan pressutetut pitää siis ottaa nyt erilliseen treeniin! Viimeinen oli kävelevä ja Gatsby vetikin häntänsä tötterölle havaitessaan pimeässä tallustelevan miehen. Olin jo ihan varma, että se alkaa haukkumaan mokomaa, mutta ilokseni Käpy menikin ihan itse maalin luo ja ilmaisi kävelijänkin alkujäykistelystä huolimatta iloisesti! Hyvä mieli jäi siis onneksi päällimmäiseksi näistä treeneistä!

Liian monen treenin purku

Laiskuuttani on jäänyt monta treeniä kirjaamatta. Mukaan mahtuu niin agia, pelastuskoirailua kuin jälkeäkin. Osasyy aikaansaamattomuuteen on ollut se, että talkoilin kevyesti vain kolmena viikonloppuna tässä kuussa. Ensin rally-tokon SM -kisoissa, sen jälkeen agikisoissa ja vielä viime viikonloppuna kylmetyin kuusen alla pelastuskoirakokeessa. Tässä nyt kuitenkin pari asiaa itselle muistiin viime aikojen treenailuista. Jäljestyksessä olen ottanut esineet myös ID-jäljelle mukaan ja hyvin Gatsby muisti ilmaista ne. Varmuudeksi ja hommaa selkiyttämään, olen Minnan innoittamana päättänyt ottaa alkuhajunäytteen pussiin. Tähän on kaksi syytä, a) koska jäljellä makaavat esineet tulisi ilmaista eikä ainella ohi, kuten pelkään jäljen alussa makaavan hajuesineen antavan ymmärtää ja b) Gatsby kiinnostui automaattisesti käsissäni rapisevasta pussista. Koittaessani saada sitä nuuskuttamaan kädessäni muuten vain oleilevaa sukkaa, sitä ei kiinnostanut pätkääkään vaan pikku koira halusi vain jäljelle. Loivat kulmatkin ovat sujuneet suhteellisen kivasti, tosin kaipaavat vielä paljon harjoitusta. 

Meillä on ollut myös mukavaa
lenkkiseuraa useampaankin otteeseen :)

Pelastelussa on aina välillä ollut haasteita, jos ilmaisumatka on kasvanut liian pitkäksi. Emme ole niitä oikeastaan erikseen harjoitelleet vaan niitä välillä tulee ikään kuin vahingossa ja sitten toivotaan parasta ilmaisun suhteen. Toki olemme välillä koittaneet rakentaa treenejä niin, että pitkän matkan ilmaisuja ilmenisi, mutta ei ehkä kovinkaan selkeästi. Niinpä päätin harjoitella oikein tarkoituksella pitkän matkan ilmaisua. Toiveena tietenkin opettaa koiralle sitä oikeaa käytösmallia ilmaisumatkan pituudesta huolimatta. Jokainen maalimies lähti helppoon piiloon yksitellen Gatsbyn nähden ja meni kunnon matkan päähän. Tässä näkyy oma täydellinen kyvyttömyyteni arvioida matkoja... Gatsby painatti innoissaan täysiä ensimmäisen maalin perään, mutta päätti matkalla luokseni pysähtyä pissimään. Niinpä otin maalin pois ja Gatsbyn makoillessa käskyn alla sain maalimieheltä Käpyn palkan, joka meni voivottelujen saattelemana taskuuni. Muilla ei onneksi pissaamisyrityksiä ilmennytkään vaan koirulini keskittyi itse tekemiseen! Kahdella ensimmäisellä palkkasimme treenikaverilta pöllityllä idealla Gatsbyn minulle kertomisesta eli "näytä" sanan jälkeen maali alkoikin kehua koiraa ja palkkasi sen. Tästä huolimatta Gatsby sahasi upeasti viimeisellä ja teki todella varmanoloista työtä!

Koira, jonka kanssa sitten EI harrasteta agilityä

Otsikon sanoin minä uhosin kaikille kasvattajasta lähtien, jotka vain jaksoivat kuunnella. Toisin kuitenkin kävi ja laji vei mennessään. Agility on kehittynyt valtavasti niistä ajoista, kun 15 vuotta sitten höntsäilimme sitä Eddien kanssa. Silloin laji ei tuntunut yhtään omalta ja kun nykyinen toiminta on kevyestä hömppäilystä kaukana, niin en osannut ikinä kuvitella itseäni agilityn pariin. Ihminen, joka kantaa useampaa kymmentä extrakiloa eikä ole koskaan ollut koordinaation mestari laihempanakaan, ei mielestäni voisi ikinä saada itseään taivutettua agilityn (nykyään urheiluksi laskettavan lajin!) kiemuroihin. Gatsby vain osoitti olevansa lajissa liian hyvä, joten emännän oli pakko poistua epämukavuusalueelleen, sillä halusin tarjota koiralleni jotain, mistä se selvästi nautti. Ei toki tee minullekaan pahaa joutua ottamaan joskus juoksuaskelia!

Tälläsen mää voitin! 

Tänään korkkasimme viralliset kisat agilityssä. Ainakin vuoden meitä on kisoihin yritetty usuttaa ja minä olen ollut kovasti vastaan. Vihdoin tuli oman seuran kisat ja kynnys madaltui sen verran, että lopulta kisoihin uskaltauduin. Epiksetkin kun ovat menneet ihan mukavasti. Tuntui silti sairaalta herätä vapaapäivänä kuuden jälkeen aamulla vain jännittääkseen tulevaa kisapäivää. Ensimmäisen radan hyllytys kuitenkin poisti paineita, sillä nyt sekin oli koettu eikä siihenkään kuoltu. Vaikeat kohdat menivät hyvin, mutta unohdin ohjata sitten niissä helpoiksi näkemissäni kohdissa, hups... Gatsby teki kuitenkin hienot kontaktit eikä rengas tuottanut mitään ongelmia, joten plussalle jäätiin! Vielä kun pieni paimeneni päätti käyttäytyä lähes moitteettomasti (parille koiralle murahteli, mutta lähinnä toisen provosaatiosta), niin oma olo rentoutui toisen radan lähestyessä. Gatsby ei kiljunut kuin syötävä toisten tekemisen perään eikä etsinyt aktiivisesti haastajia itselleen. Silti sillä oli tulta ja tuppuraa radalla ja minä onnistuin kerrankin ohjaamaan sitä järkevästi. Rata sujui mukavan tuntuisesti ja kotikisojen etuna saimme isot myötäelämisaplodit ja  kasapäin onnitteluita! Kyllä tämä agilityn harrastaminen taitaa sittenkin ihan kannattaa!

Videossa näkyvällä suorituksella nappasimme siis 1.-sijan, ensimmäisen LUVAmme sekä saimme hienon merkinnän uutukaiseen kisakirjaamme:

Agiviikko

Kuten otsikosta oikein ovelat lukijat voivatkin päätellä, olemme viettäneet kuluneella viikolla aikaa agilityn parissa. Minulle siunaantui tiistaina vain yhden tunnin mittainen työpäivä, joten kävimme omatoimi treenaamassa treenikavereidemme Terhin ja Pyry-bortsun kanssa. Pojat kävivät ensin kimpassa lämppälenkillä ja molemmat käyttäytyivät oikein mallikkaasti! Treenasin Gatsbyn kanssa pääosin keinua ja rengasta, joista jälkimmäinen on nyt taidettu oikeasti oppia suorittamaan oikein! Keinu on edelleen työn alla, mutta rytmin muutoksella saan Gatsbyn hidastamaan ja tekemään sen maltillisesti. Tällä kasvattajaltamme saadulla kikalla pääsemme tällä hetkellä eteenpäin.

Ei liity aiheeseen mitenkään, mutta Käpy on tässä aikas söpö!
Ollaan myös temppuiltu viime aikoina ahkerasti ja olen saanut tuon pitämään suussaan melkein mitä vain!

Keskiviikkona alkoi uusi treenikausi uuden ryhmän kanssa. Toistaiseksi olen oikein tyytyväinen erityisesti uuteen ohjaajaamme. Lisäksi ryhmä on täynnä tuttuja, joka tekee treenaamisesta tietenkin vielä astetta kivempaa! Pääsimme Terhin kanssa samaan ryhmään, mikä on todella kiva omatoimisia kimppatreenejä silmällä pitäen. Hallilla oli huomattavasti enemmän menoa ja meininkiä kuin edellisen kauden aikaan. Niinpä alkuun Gatsby ilmoittelikin eriäviä mielipiteitään muiden koirien ilmestymisestä hänen halliinsa. Lopulta se kuitenkin rauhottui eikä saanut mitään kauheita raivokohtauksia eli plussalle jäätiin! Uskon sen ajan kanssa tottuvan myös uusiin treenikamuihinsa, jolloin niiden ohittaminen helpottuu.

Torstaina emme pelastelleetkaan vaan suuntasimme P-HAUn agilityepiksiin. Olin jo vähällä olla menemättä, koska minulla oli jotenkin vetelä, mutta samalla jähmeä olo. Ulkona kylmässä odottelu ei saanut oloani yhtään notkeammaksi ja etenin radoilla jopa minuksi normaalia hitaammin. Onneksi kankeus ei kuitenkaan tarttunut Gatsbyyn, joka vipelsi hitaasta emännästään huolimatta meille mölli maksien voiton! Ihanneaika puolittui ja saimme taas hienon ruusukkeen sekä ilmaisen startin tuleviin epiksiin. Epiksiä siis tulossa tulevaisuudessakin! Ostin myös kisaavien radan, jonka omaksi ilokseni muistin helposti. Tosin keskityin niin paljon siihen, että Gatsby tekee puomin kontaktin oikein, että unohdin ohjata sitä vapautuksen jälkeen, jolloin se painoi väärään päähän putkea. Harmittaa, kun korjasin sen, koska koira meni tasan sinne, minne sen ohjasinkin! Seuraavaksi ennakoin liikaa ja Gatsby tuli liiankin hyvin ohjaukseeni mukaan. Mutta kuten kuvaajani Sari videolla kannustaakin, niin en luovuttanut vaan jatkoimme tästä radan loppuun. Gatsby teki hienot kepit ja jätti kentän laidalla huutaneen lajitoverinsa omaan arvoonsa, joka teki minut todella ylpeäksi!

Muutenkin epikset olivat pelkkää ylpeyttä ja iloa, sillä Gatsby käyttäytyi siellä oikeasti lähestulkoon hyvin! Parille koiralle se meuhkasi autosta ja murisi kerran yhdelle huskylle, mutta lopetti ja osasi rauhoittua. Me myös kannustimme meidän edelle mennyttä seuramme koirakkoa melkoisen kovaäänisesti, köh köh... Mutta muuten me molemmat käyttäydyimme järkevästi! Gatsby kuunteli hienosti ja makoili käskyn alla nameja syöden. Tuo videossa kiljunut bc sai räyhätä selkämme takana muutaman metrin päässä ja me molemmat pysyimme suhteellisen rauhallisina. Minä päätin luottaa koiraan vaikka olisinkin halunnut lähteä heitä karkuun ja Gatsbyn häntä nousi, mutta se pysyi maassa! Lisäksi sain paljon tsemppiä ja kannustusta niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin, mikä tietenkin tuntuu hyvältä. Pari vierasta ihmistä huikkasi, että menimme hienon näköisesti ja että Gatsby on aussieksi aikas upea. Bortsuihmisiltä otan tämän vielä astetta isompana kehuna. 

Lauantaina oli vielä koko radan treenit ja ne hitto vieköön sujuivat aikas kivasti! Minä jopa osasin ohjata, Gatsby teki puomin alastulon nätisti ja minä sabotoin sen etenemistä vain ajoittain! Hyviin ideoihini kuului muun muassa seistä muurilla niin, että koirani olisi törmännyt minuun ellei se olisi ihanan pätevyyspakkauksena jarruttanut vauhtiaan (ja tiputtanut sen takia paria muurin palasta). Tämän lisäksi tajusin koirani suorittavan nätisti keinua ilman, että olin antanut sille "keinu" käskyä, joten toki se piti kiljaista paniikissa siinä vaiheessa, kun koira oli jo keinua tekemässä. Tästä sain vaivan palkaksi hämmentyneen koiran, joka hyppäsi keinulta kesken pois, hupsista... Kepeillä koitin, missä Gatsbyn raja menee eli kuinka kaukana minä voin siitä olla. Yllätykseksi huomasin, että mitä kauempana, sen parempi! Jos menin liian lähelle, niin se ei kestänyt koittamaani sivuttaissuunnassa tapahtunutta liikehdintääni, mutta jos jäin tarpeeksi taakse, niin ongelma korjaantui. Treenit menivät siis kivasti varsinkin, kun ottaa huomioon sen, että rata oli vaatimattomasti kolmosten tasoa.

Ongelmallisten otusten kerho

Pelastusporukassamme alkoi uusi ryhmä ongelmallisille tapauksille. Ryhmään sai hakeutua, jos koirakolla oli jotain, mikä estää tällä hetkellä pelastuskokeisiin osallistumisen. Osa on ryhmässä työstämässä esimerkiksi ilmaisua, mutta meillähän ongelmana on se surullisenkuuluisa urosrähinä. Olen palannut Gatsbyn kanssa alkeisiin eli palkkaan sitä ahkerasti kontaktin tarjoamisesta. Olen vihdoin tajunnut luopua sen houkuttelusta missään asiassa ja minun kanssa puuhaaminen on aina palkkio. Olen palkannut sitä myös nyt perusasentopaikassa eli jalkani viereen, jotta sekin ehdollistuisi aina vain kivemmaksi paikaksi koirulin mielestä. Eilen sitten pääsimme tositoimiin Wictorin avustuksella. Palautin Gatsbyn häkkiin, jos se aloitti heti ulostullessaan rääkymisen. Hyvin tajusi poikkeli idean, sillä se tarjosi pari kertaa ihan itsekin häkkiin menoa rääkäistyään. Lopulta pääsimme muiden ilmoille ilman kauheaa huutokonserttia. Tottahan toki Gatsbystä ääntä ehti harjoituksen aikana lähteä, mutta aivan käsittämättömän vähän aikaisempiin kertoihin nähden! Pystyin naksuttelemaan sille muiden rauhassa katsomisesta ja sen häntä oli suurimman osan ajasta rentona eikä ylhäällä mahtipuuhkana. Se haki itse kontaktia ja haki myös perusasentoon omatoimisesti. Jos se rääkyi, niin en huomioinut ollenkaan, mutta keräsin hihnan lyhyemmälle, jottei voinut seilata aivan holtittomasti. Tällä kertaa pääsimme jopa lähentymään Wictoria ja Gatsbyn asenne oli todella maltillinen. Vielä viime kerralla Gatsby sai aina puolen minuutin välein ärsytyskohtauksen, mutta nyt se oli enimmäkseen ihan hiljaa. Huutaminen oli ilokseni myös enemmän sellaista kiihtynyttä "mäkin haluun" kuin "mene v*ttuun mun reviiriltä!"-huutoa. Kyllä, tämä tekee minut onnelliseksi! Jos homma jatkuu tätä rataa, niin mehän hitto vieköön voidaan oikeasti selättää tämä ongelma! Itselle on ollut vaikeinta se ajatus, ettei koirani saa mitään negatiivista seuraamusta huonosta käytöksestään. Myös ajatus siitä, että auktoriteettini pitäisi riittää huonon käytöksen kieltämiseen, on painanut ja johdatellut aivan väärille urille. Nyt haemme rauhallisuutta ja positiivisuutta urostenkin kohtaamiseen, mikä ainakin nykyisten tulosten valossa näyttäisi olevan se tie sinne onnistumiseen.

Kuvan napannut Jenny Söderlund

Lopuksi herra Pätevyyspakkaus pääsi ID-jäljestämään yhden maalimiehen huonosti hajuja imevällä varikkoalueella. Parit rakennustenkulmatkin tuli kierrettyä, mutta niin se vain alun pienen palloilun jälkeen seurasi nokkaansa (ja nimenomaan sitä jälkeä!) todella taitavasti ihan perille asti! Ei tuntuneet kulmat missään!

Omatoimista ja ohjattua

Paristi olemme taaseen pelastelleet ja Gatsbylle on tehty tahallaan haasteita treeneihin. Sille on ollut lähellä olevat maalimiehet vaikeita, sillä Gatsby ei osaa aina päättää, kumpaa ilmaisisi. Ekoissa treeneissä läheisyys ei tuottanut ongelmaa, koska Gatsby ei saanut hajua kuin yhdestä kerrallaan. Ohjaaja koitti sen sijaan väärinymmärryksen seurauksena saada koiransa etsimään tyhjää aluetta ja sieltä kuvitellun maalimiehen löytämään. Onneksi Käpyläinen on emäntää pätevämpi eikä taipunut paineen alla valeilmaisuun! Toisella erää lähekkäiset tuottivat jo oikeasti pään vaivaa. Gatsby vaihtoi ilmaisemaan tullessaan hajua eikä sitten meinannutkaan enää muistaa, ettei tätä ensimmäistä hajua oltukaan minulle missään vaiheessa ilmaistu. Vaikka pörräsimme alueella uudelleen, Gatsby ei hajuun meinannut reagoida. Onneksi lopulta se sai hehkulamppu hetkensä ja viimeinenkin pääsi mönkimään roskiksestaan ulos. 

Omalla ajalla kävimme Minnan ja Novan kanssa jälkihommissa. Veljekset tekivät aika kauheaa jälkeä viime kerralla, mutta nyt molemmille saatiin onneksi onnistumisia. Otin ID-jäljen tapaisen eli Minna jätti esineen maahan ja meni piiloon. Koska ahnehtiminen on kivaa, niin vaikeutin harjoitusta vain kahdella tavalla, köh köh. Olimme paikassa, jossa ei todennäköisesti ollut ollut vähään aikaan muita eli aikas hajuton metikkö. Niinpä Gatsby joutui kiljumaan odottamaan autossa, kun Minna katosi. Lisäksi halusin koittaa saada ilmaisunkin Gatsbystä irti eli emme ottaneet suorapalkkaa. Näissä treeneissä löytyi myös ratkaisu kaikkiin mahdollisiin tulevaisuuden motivaatio-ongelmiin. Gatsby rrrrrakastaa Minnaa ja lähti tämän jäljelle kuin ohjus. Edes tukevasti ylipainoinen ohjaaja ei meinannut riittää jarruksi aussien etsiessä yhtä lemppari-ihmisistään. Käpytin painoi menemään kuin höyryjuna ja minä jarrutin takakenossa, minkä pystyin. Yllättäen Minna löytyi ja omaksi ilokseni hänet myös ilmaistiin täydellisesti! Teimme vielä toisen lyhyen jäljen ja vaikka Gatsby näkikin selvästi mihin Minna meni, niin silti se käytti nenäänsä jälkeä seuratessaan. Jälleen Minna ilmaistiin ja olin kaikin puolin todella tyytyväinen pieneen koiruuteeni!

Oppia ominaishajusta

Kokeilimme jotain uutta, ihmeellistä ja sangen mielenkiintoista nimeltä ID-jälki! Kyseessä on nuuskutushomma, jossa koiran pitää seurata juuri tietyn ihmisen hajua. Kaikilla ihmisillä on jokaiselle ominainen hajunsa, jonka avulla koira voi erottaa meidät toisistamme. Teoriassa koiralle annetaan alkuhaju esimerkiksi etsittävän vaatekappaleesta ja koiran pitää seurata tämän jälkeen vain tämän kyseisen ihmisen ominaishajua vaikka muidenkin hajuja olisi tarjolla. Kouluttajana toimi Minna Pessi ja hän piti meille alkuun hyvän ja kattavan teroiapläjäyksen niin ID-jäljestä kuin hajujen liikkumisestakin, koiran luonnollisia nuuskutusominaisuuksia unohtamatta. Isoin ero moneen muuhun jälkihommaan verrattuna oli se, että koira saa jäljestää siellä, missä haju oikeasti on. Monesti koiraa opetetaan seuraamaan kohtaa, missä askeleet ovat vaikka ihmisen haju saattaisi ollakin tämän jäljen vieressä. ID-jälki tähtää nimenomaan ihmisen löytymiseen. Minna ymmärsi hyvin, miten haju liikkuu (tai miksi se ei liiku) ja mitkä asiat vetävät hajua itseensä. Koko viikonlopun saimme käytännön demonstraatioita hänen puheistaan, kun seurasimme koirien työskentelyä. Hajut olivat usein juuri siellä, missä Minna oli ennustanutkin niiden olevan.

Perjantaina kävimme viihdyttämässä Rocky-shelttiä ensin lenkillä ja sitten emäntä viihtyi oikein hyvin munkin ja teekupposen äärellä mukavia Rockyn perheen kanssa jutustellen. Hienosti pysyi Gatsbykin 40cm korkean aidan takana!

Kyseistä jälkeä voi alkaa harjoittelemaan monella eri tavalla, mutta Minnan kanssa yhdistimme alkuhajun heti "tositoimiin". Eli suuntasimme teorian jälkeen ulos, missä maalimies näytti koiralle hajustamansa esineen ja sen päällä vielä esitteli koiran palkkaa. Tämän jälkeen koira sai katsoa, kun maalimies lähti piiloon ja jäljelle lähdettiin saman tien. Nämä ensimmäiset harjoitukset eivät meidän kohdalla muistuttaneet juurikaan jäljestämistä vaikka koitin epätoivoisesti pistää Gatsbylle jälkivermeet päälle ja käytin vielä "jälki" käskyä homman alkuun. Näin kuitenkin minua tiiviisti silmiin napottavasta, lähtölupaa kysyvästä koirastani, että se oli menossa hakuilemaan. Sain sen kiinnostumaan kyllä jätetystä hajuartikkelista ja Gatsby tarjosi jopa maahanmenoa pariin otteeseen niin kuin esinettä jäljellä kuuluukin ilmaista. En käyttänyt meidän hakukäskyä ja alkuun meno oli hieman kysyvää. Nopeasti sain kuitenkin toimia liinassa jarruna ja Gatsby risteili edestakaisin hajun perässä. Tätä se tekee luonnostaan hakuillessa eli ilmavainua hyödyntäessään. Kyllä se välillä laittoi nokkaa toki maahankin, koska tuppaa olemaan pieni sekäkäyttäjä, mutta jäljestyksestä meidän metsäversiot olivat aika kaukana. Hyvin kuitenkin hajun jättäjä löytyi ja otin suorapalkan käyttöön, ettei Gatsby tulisi ilmaisemaan minulle. Toki taidan kohtapuoliin ottaa tuleviin harjoituksiin ilmaisutkin käyttöön.

Ensimmäinen harjoitus tältä päivältä. Maassa näkyy hajulähde ja juuri kuvan ulkopuolella seinän vieressä pestään autoa.
 (Kuva Tiina Mansikkamäki)

Minna lohdutti, että seuraavan päivän harjoituksissa Gatsbykin saataisiin paremmin jälkimoodiin, sillä siirryimme metsästä huoltsikka/ostoskeskushärpäkkeen ympärille. Ihmisiä oli siis parkkipaikalla ja kompleksin ympärillä muitakin kuin me. Olin todella tyytyväinen siihen, että Gatsby taisi ihan oikeasti ymmärtää etsiä juuri alkuhajun aiheuttajaa (joka oli myös sen palkat vienyt!), sillä se meni muista ihmisistä ohi. Gatsbyä ei haitannut autonpesijät vaan se kiersi heidät (niin läheltä että huikkasimme pienet anteeksipyynnöt häirinnästä) ja ostoksilta tulleen miehen. Edes liukuovet eivät hämmentäneet urheaa etsijääni ensimmäisellä kierroksella vaikka haju kulki seinää pitkin. Hieman näki herneiden päässä pyörivän, sillä Gatsby pysähtyi yhdessä vaiheessa hieman hyvin hajustettua kohtaa miettimään. Jatkoi kuitenkin itsekseen ja lihapullavaras löytyi!

Mietintätuokio kaupan ovella (Kuva Tiina Mansikkämäki)

Gatsby oli niin taitava nenänkäyttäjä, että seuraava harjoitus oli vielä vähän vaikeampi. Varkaamme kulki jälleen seinänviertä, mutta tällä kertaa avoimet liukuovet aiheuttivat pienen mietintähetken. Hienosti Gatsby kuitenkin jätti kaupan tavaroita järjestelevän myyjän rauhaan ja minäkin maltoin melkein olla auttamatta sitä (Minna ehti onneksi keiltää!) Niinpä pätevyyspakkaukseni päätteli, ettei haju mennytkään liikeeseen sisään ja jatkoi matkaa. Tänään näkyi hyvin se, että koira kulki selvästi lähes koko ajan hajulla ja antoi sen imeä itsensä mukaan. Koska Gatsbylle oli tehty pari haastavempaa harjoitusta, sai se vielä yhden juoksevan maalimiehen, jonka perään se myös sai juosta vaikkakin emäntä riippakivenä liinan jatkona mukana! Oli kyllä ihan huippu kiva viikonloppu niin minulle kuin selvästi koirallenikin! Lähinnä Wirneen porukalla oltiin liikkeessä ja mukavempaa porukkaahan saa hakea! Lisäksi houkuttelin pelastuskoirakaverini (ja valokuvaajani) Tiinan mukaan, jonka kanssa olemmekin päättäneet näitä harjoituksia nyt innolla jatkaa! 

Hajuhommia

Menneinä päivinä on käyty useampaankin otteeseen pelastelemassa vaikkei omistaja siitä juuri blogiin olekaan saanut juttua kirjoitettua. Eräissä treeneissä harjoittelimme pitkää kertomismatkaa, joka tuli tarpeeseen, sillä Gatsbyllä tuppaa ajatus välillä pitkässä matkassa katkeamaan. Ensimmäinen ilmaisu meni aivan kuten pitikin vaikka siinä oli pupu bonushäiriönä! Gatsby ei tainnut pitkäkorvaa onneksi huomata, mutta minä pidätin hetken hengitystäni rusakon lähtiessä loikkimaan meitä karkuun. Ainoa miinus oli se, että Gatsby ehti mielestään käydä viereisessä ojapurossa viilentymässä minua odotellessaan. Toisella maalimiehellä taas työsti hajun hienosti ja irtosi kivasti. Minutkin koiruli vielä löysi, mutta ilmaisua ei tullutkaan. Otimme maalimiehen ylös ja minä pyysin Gatsbyn maahan odottamaan. Maali sitten antoi minulle palkkarasian ja minä hieman voivotellen laitoin sen koiran nähden omaan taskuuni. Kolmas maali sitten ilmaistiinkin, mutta sahaaminen jäi vähän laiskaksi eikä minua viitsitty kauheasti ylämäestä haeskella. 

Liitävän vauhti-Käpyläisen on kuvannut Jenny Söderlund

Olemme käyneet myös vanhassa palolaitoksessa ja taas sai huomata kuinka oudosti hajut rakennuksissa liikkuvat. Gatsbyn oli todella vaikea paikantaa suihkuverhon takana olevaa maalia, sillä haju oli keskellä viereistä huonetta. Hajun kohdalla minulla olikin tanssiva pieni koira, joka tarkisti epätoivoisena patterien taustat ja lavuaarinkin maalimiehen varalta. Lopulta pienellä ääniavulla Gatsby luopui hajusta ja löysi vihdoinkin sen lähteen. Hienosti ilmaisi vaikka oli melkein vieressä. Kaappirivistöstä se sen sijaan löysi heti juuri sen haisevimman kaapin! Paikalle ilmestyi myös porukka bändiharkkailemaan eikä musiikki aina ollut Gatsbyn mieleen vaan se jäi välillä kuuntelemaan pää kenossa toisten musisointia. Hienosti meni kaikesta huolimatta!

Lauantain lenkkiseurue eli Gatsby, Elsa ja Mimmi

Olimme Tarun kanssa eilen ainoat treeneihin ilmoittautuneet. Sovimme kuitenkin, että Taru menisi Gatsbylle piiloon ja lopuksi lähtisimme kimpassa lenkille Mimmin ja Elsan kanssa. Kuljin tahallaan pitkin tyhjiä alueita ja Gatsby teki hommia hieman laiskasti hajujen puuttuessa. Tämän olen huomannut ennenkin eli tuo liikkuu hajustetulla alueella todella paljon aktiivisemmin kuin hajuttomalla. Teki kuitenkin hommia, risteili laiskan puoleisesti, mutta tarkensi todella kivasti ihan itse! Päätin kuvata treenin, mutta kännykkäni oli asiasta eri mieltä ja pimahti totaalisesti. Ensin kuva meni täysin valkoiseksi, sen jälkeen täysin mustaksi ja sitten jännän vihreäksi. Lopulta jouduin käynnistämään koko laitteen uudestaan, jotta pääsin jatkamaan videointia. Videolla esiintyy normaalia vähemmän pissaileva, normaalia laiskemmin liikkuva, mutta perus Käpymäisesti löydöstä riemastuva pikku koira!

Gatsby ei ollut taaskaan kauhean kiinnostunut Elsasta, sillä metsässä oli paljon kivempi tutkia hajuja. Elsa kantaa usein jotain suussaan ja saikin Käpyn välillä kiinnostumaan kepeistään. Jonkin verran koirat siis juoksentelivat leikkien, mutta ainakin omistaja nautti lenkkiseurasta koiransakin edestä! Menee kyllä lenkki niin hujauksessa, kun on seuraa ja uusia lenkkihoodeja kaupan päälle. Ennen autoille menemistä koirat spurttailivat vielä treenialueellamme kunnes Gatsby vingahti ja nosti tassun ilmaan. Menin katsomaan mikä sillä oli ja ihan kunnon anturanriekale lärpätti tuulessa. Nappasin koiran varmuudeksi syliini, sillä koko tassu oli niin hiekkainen, etten ollut yhtään varma vamman vakavuudesta. Matka ei onneksi ollut pitkä, mutta reilu 20 kilon kantaminen ei silti ole ihan kevyttäkään hommaa. Autolla huuhtelin tassun ja Gatsby ehti omatoimisesti nypätä riekaleen irti. Verta ei tullut eikä haavassa näyttänyt onneksi olevan mitään sinne kuulumatonta. Kotona vielä putsasin huolella, laitoin lääkesalvaa ja kielsin nuoleskelemasta. Haava oli jo tänään kuivan ja siistin näköinen, kunnes joku keksi innostua naapurin ihanasta tädistä pienen juoksuspurtin verran. Nyt se punoittaa taas vähän, mutta on onneksi aika ylhäällä jalassa eli ei normaalisiti kävellessä ota maahan. Hieman koomisen korkealle Gatsby tassuaan nostaa, mutta kulkee kuitenkin kivuttoman oloisesti. Olen siis optimistinen paranemisen suhteen! Ja juuri kun puhuttiin Tarun kanssa vaakuutuksista ja kehuin, kuinka vähän tuo on telonut itseään!

Anturanlärpäke

Kisamainen treeni

Seuramme järjestää kuukauden välein kisamaisen treenin, joka on normaalista poiketen myös isolla kentällä. Normaalisti hallimme on jaettu kahtia eli harvoin pääsee kokeilemaan millainen se kisamitoilla varustettu agirata oikeastaan onkaan. En ole aikaisemmin uskaltautunut mukaan, sillä radat ovat usein 2.-luokan tasoa ja olen pelännyt vain kyllästyttävän kaikki kysymyksilläni. Onnekseni ratapiirros postattiin nettiin jo etukäteen, joten ehdin pähkäillä jo kotosalla ohjauskuvioita. Lisäksi pääsin tutustumaan rataan oikein hyvissä käsissä eli sain paljon neuvoja eri kohtien suorittamiseen. Kaiken kaikkiaan siis oikein hyvät treenit tuli vaikkakaan kertaakaan ei saatu puhdasta suoritusta aikaiseksi.

10 putki olikin keinu ja 11 okseri, muuten tehtiin kuvan mukaista rataa.

Olin todella mielissäni siitä, että Gatsby teki puomin hienosti alustan avulla (jolla ei ollut namia). Se eteni vauhdikkaasti ja sillä oli erinomainen fokus kontaktille! Tämän jälkeen yllätyksenä tulikin muuri, jota Gatsby ei osannutkaan hakea. Minua varoiteltiinkin jo etukäteen, että nurkkaan osoittava muuri voisi olla haastava, mutta Gatsby ei oikein hahmottanut muuria ollenkaan. Se kääntyi sen edessä ja katsoi minua ihmeissään, että mihin minä sitä oikein ohjasin!? Muuria siis enemmän treeniin, jotta koiruli hahmottaa senkin olevan ihan oikea este! Kolmesti juoksimme radan ja kahdesti Gatsby väisti eteentullutta muuria. Ensimmäisellä kierroksella se ei kuunnellut minua vaan teki lähes eeppisen upean lentokeinun! Keinu ei juurikaan ehtinyt laskea vaan pysyi melkein lähtöasennossa... Olen koittanut nyt matalampaa (ja toivottavasti rauhallisempaa sekä voimakkaampaa) käskyä keinulla, jotta Gatsbyn olisi helpompi erottaa se puomista. Ongelmiahan ei ole enää toisella kierroksella, sillä kunhan Käpy on oppinut juuri tämän esteen olevan keinu, niin tulee sen nätisti. Vielä on kuitenkin matkaa saada se suorittamaan keinu oikein jo ensiyrittämällä.

Okseri meillä on ollut tasan kerran treeneissä ja silloin Gatsbyn oli hankala hahmottaa sitä eli hyppäsi vain ensimmäisen riman ja tiputti toisen. Tänään se kuitenkin suoritti okserin kuin vanha tekijä, upea Käpy! Se myös teki 15 putken ihan super hienosti irroten, kun kolmannella kerralla uskalsin luottaa siihen tarpeeksi. Kepit olivat joka kerta täydelliset samoin kuin rengas!!! Vaikka juoksin sivussa, niin silti se teki renkaat juuri sieltä, mistä pitikin! Kaiken kaikkiaan kivasti haastava rata, josta tuli hyvä mieli molemmille! Lisäksi oli kiva nähdä oman treeniryhmän ulkopuolisia agittajia ja nähdä itselle uusien koirien suorituksia.

Kisaamaan vai eikö kisaamaan, kas siinä vasta pulma!

Kisakärpäset ovar surranneet pääni ympärillä jo hyvän tovin. Samalla kun uskaltaudun eksymään kisatoiveuniini, niin perhoset iskevät hävittäjälentokoneiden lailla mahan kimppuun. Olen miettinyt miksi minulla on aina vain yhtä epävarma fiilis agikisauran korkkauksen suhteen. Ajattelin, että jos tunnistan kisakynnystä nostavia asioita, niin ehkä niihin alkaa syntyä ratkaisujakin.

1. Lajin tuntemisen vaikeus

En millään hahmota sitä, miten laji etenee. Minulla ei ole päässäni mitään punaista lankaa, joka etenisi luottamustaherättävän loogisen lineaarisesti. Opimme joka ikisissä treeneissä jotain uutta. Niinpä päähäni on syntynyt ajatus siitä, että agilityssä on loputon määrä opittavaa enkä todellakaan ole kisavalmis, jos en edes kaikkia mahdollisia ohjauskuvioita osaa. Agilityssä ei ole mitään selvää listausta liikkeistä, jotka on hyvä osata ennen ensimmäisiä kisoja. Näin en voi tarkistaa mistään, täytämmekö koirakkona ykkösluokan suorittamiseen vaaditut kriteerit. Jos jossakin lukisi millä minimimäärällä ohjauskuvioita kisoihin kannattaisi mennä, olisin todella onnellinen!

Rohto: Olen selaillut ykkösluokan ratapiirrustuksia netissä ja koittanut hahmottaa, selviäisinkö radasta. Tuleeko jo piirrustusta katsoessani sellainen tunne, etten tiedä, miten radalla etenisin vai osaanko ratkaista ongelmat. On tietenkin eri asia käydä suorittamassa rata kuin vain katsella sitä, mutta luon mielikuvaharjoitteen, missä suoritan radan Gatsbyn kanssa. Tuleeko kohtia, joissa en tiedä, miten saisin koiran ohjattua oikeaan paikkaan ja mitkä voisivat olla juuri sen radan kohdalla meidän heikkoudet? Enimmäkseen on tuntunut, että suurin ongelma helpoimmissa kisaradoissa on oma ehtiminen eikä niinkään ohjauksen vaativuus. Tämä on ollut helpottava huomata ja auttanut luomaan treeneihin strategiaa; olen panostanut putkiin irtoamista ja eteenpäin menemistä vaikka jäisin jälkeen. Koiralle siis eväät suorittaa itsenäisesti, jolloin onnistumismahdollisuutemme kasvavat. 

Palkka suussa on kiva suorittaa esteitä ihan itsekseenkin!

2. Treeniosaaminen vs kisaosaaminen

Viimeksi kun kokeilimme kisaavien rataa epiksissä, niin Gatsby ei tehnyt keppejä kolmesta yrittämisestä huolimatta oikein. Lopetin siihen, sillä se osaa kyllä kepit. Kertoessani meidän vanhalle kouluttajalle saman tarinan hän meinasi, ettei Gatsby osannutkaan keppejä kisatilanteessa. Tämä herätti paljon omia ajatuksiani ja aiheutti heti syyllisyyttä. Olisi vain pitänyt auttaa se koira onnistumaan kepeillä! Gatsby ei ole tuhma aksaaja eikä tee tahallaan väärin. Tätä ei pidä unohtaa kisoissa omasta jännityksetäkään huolimatta!

Rohto: Kisakokemuksen haaliminen. Ei siinä muu auta. Kukaan ei pysty kertomaan, miten suoriudumme kisoista. Ainoa tapa on käydä kokeilemassa. Näissä epikset ovat auttaneet ja pitäisi koittaa ehtiä änkeä taas sellaisiin.

Välikevennyksenä kutiava Käpy (Kuva Jenny Söderlund)

3. Oma asenne, päällimmäisenä epävarmuus

Rally-tokon kisaamisen aloittaminen oli helppoa, koska tiesin koirani (ja itseni!) osaavan kaikki tarvittavat liikkeet. Ainoastaan kisakokemus oli uutta, mutta olin varma meidän osaamisesta. Agilityssä en vieläkään hahmota, mitä kaikkea meidän pitäisi varmuudella handlata, jotta selviäsimme kunnialla ensimmäisen luokan radan läpi. Ennen kaikkea huolettaa haluni olla reilu koiraa kohtaan. Mielestäni ei ole reilua viedä sitä kisaamaan, jos en ole suhteellisen varma onnistumisprosentistamme. Jos emme osaa tarvittavia palikoita, niin kisoissa onnistumista turha odottaa. Minua ei ajatuksena hyllyt häiritse, mutta en halua huonoa fiilistä kisoista. Kummallekaan. Onnistuin meinaan luomaan Gatsbylle huonon fiiliksen rallykisoihin enkä halua samaa fiilistä agikarkeloihin!

Rohto: Mietin, mikä olisi pahinta mitä kisoissa voisi tapahtua ja olen tullut siihen tulokseen, ettei oikeastaan mikään. Jos ohjaan huonosti ja tulee hylly, niin mitä sitten? Jos itse kaadan esteen tai vedän rähmälleni, mitä sitten? Niin kauan kun koirani ei karkaa radalta kenenkään päälle, kaikki on hyvin. Mikään agiliitoon liittyvä ei minua oikeastaan loppupeleissä kauheasti harmittaisi. Vaikka mitä tapahtuisi, niin koiralle ei osoiteta minkään menneen pieleen. Se on aina se paras mahdollinen pieni agikiituri koko maailmassa! Koen onnistuneeni tämän viestin välittämisessä koiralleni yleisesti hyvin. Meidän suhdetta ei yhdet agikisat voi pilata!

Gatsby ainakin nauttii treenaamisesta ilman kisojakin!

4. Muutoksien pelko
Agi on ollut todella kivaa. Ihan huippu super hyper hauskaa. Mitä jos tämä rento leijunta fiilis on syntynyt siitä, etten ole ottanut yhtäkään paineen hippusta kisaamisesta. En osaa kaivata jotain tiettyä määrää edistymistä treeneissä vaan kaikki uusi on mahtavaa ja mielenkiintoista. Mitä jos uudesta alkaakin kasvaa ahdistavaa kisaamisen myötä? Mitä jos syntyy halu edetä omia tai koiran rahkeita nopeammin? Mitä jos vääjäämätön epäonnistuminen viekin iloa harrastamisesta?

Rohto: Pelot on tehty voitettaviksi. Pitää pyrkiä pitämään se oma pääkoppa kuosissa eikä ottaa paineita kisaamisenaloittamisen jälkeenkään. Se, että nyt korkataan kisat ei tarkoita sitä, että on pakko alkaa aktiivisesti kisaamaan. Haittaako tuo, jos kisojen välissä on vaikka useampi kuukausi tai jopa vuosi tai enemmän? Kisaamisen voi aina vain lopettaakin. Myönnän, että kisaamiseen innostaa tietenkin ne tulokset. Jokainen kisaonnistuminen antaa toisaalta potkua sinne treeneihin ja on todistusaineistoa siitä, ettei harrastukseen satsattu aika ja raha ole mennyt täysin hukkaan. On kiva, kun on jotain, mitä tavoitella. Sitä pitää sitten jossain vaiheessa oikeasti yrittää myös saavuttaa.

Elämää treenitantereen ulkopuolella

Blogi tuntuu täyttyvän treenipostauksista toisensa perään. Niinpä ajattelin kehua, että koiralajeissa editymisen lisäksi myös arjessa ollaan menty eteenpäin. Meillähän on arki normaalisti suhteellisen mutkatonta, jos kaikki sujuu totutusti, mutta vierailut muualle tai meillä vierailevat ihmiset saavat Gatsbystä usein niitä vähemmän ihania piirteitä esille. Se on kuitenkin suhtautunut koko ajan rauhallisemmin siihen, että meillä käy joku ja pystyy nukkumaan vieraiden joka liikkeen seuraamisen sijaan. Mökkeilimme venetsialaisten kunniaksi viikonlopun veljieni ja heidän lastensa kera. Lasten suhteen ei ole koskaan mennyt paremmin! Gatsby kuunteli lapsia pääosin hyvin eikä pussannut ketään hengiltä. Sitä sai silittää ilman kauheita hepuleita ja vastavuoroista rakkausmyrskyä. Jopa vuoden ikäinen kummityttöni sai nauttia pääosin omasta henkilökohtaisesta tilastaan ja innostui jopa antamaan kätensä omatahtoisesti koiran nuoltavaksi. Gatsby puolestaan kunnioitti myös sitä, että käsi vietiin vuoroin pois innokkaan kielen ulottuvilta. Eihän kaikki edelleenkään ollut täydellistä, sillä pieni parka innostui aina kauheasti jälleennäkemisestä, jos se oli käynyt lenkillä tai osa porukasta oli välillä käynyt vaikka pihalla ilman sitä. Rauhoittumisprojekti on siis edelleen work in progress, mutta kehitystäkin on tapahtunut!

Kuiva koira

Suuri ja kuolaava kehitys koettiin tänään, kun saavuimme kotiin. Päästin Gatsbyn takapihalle ja kohta sieltä kuului Gatsbyn vartiohaukahdus. Sen enempää ajattelematta huikkasin vain, että ei hätää ja niinpä puhina loppui. Gatsby vahtii ihan erilailla esimerkiksi mökillä ja vahtiminen jää usein päiväksi tai pariksi "päälle". Koirulini tuli itsekseen sisään, kun kehuin sen hiljenemistä. Jokin sen olemuksessa kuitenkin hieman itseäni hämmensi ja päätin käydä kurkkaamassa, mille se oli pöhissyt. Yllätykseni oli suuri, kun näin naapurin nöffin aidan läpi tuijottamassa meille päin. Gatsby on pystynyt taas jättämään nöffipaholaiselle räyhäämisen ja tulemaan kutsusta sisään, mutta se on aina ehtinyt kirota rääkyen ennen kuin olen sen sisään saanut. Nyt se kuitenkin lopetti rähjäämisen ensin, rauhottui ja tuli pyytämättä sisään! Aivan huikeaa luopumista! Olen siitä niin ylpeä ja jos tämä tulee tavaksi, niin olisin sanoinkuvailemattoman onnellinen! Muutenkin Gatsby on osoittanut nopeampaa palautumista rähjäämistarpeestaan ja toivon tämän olevan lupaava askel oikeaan suuntaan eikä vain joku hämäävä ihmeellinen helppousvaihe...

Märkä koira

Mahti maanantai!

Kaikki on onnistunut tänään! Käytiin omalla ajalla agittamassa ja Gatsby teki renkaan joka kerta oikein välittämättä siitä, missä minä haahuilin! Muutenkin teki ihan täpöllä ja upealla asenteella sekä onnekseni hiljaa! Kun olimme lähtemässä, niin paikalle saapui australianterrieriuros ja molemmat koirat sanoivat toisilleen kirosanan. Tilanne kuitenkin rauhottui ja jäimme juttelemaan terrierin omistajan kanssa hetkeksi. Käpy pysyi koko tämän ajan maassa makoilemassa ja otti suhteellisen rennosti! Tokoilemassa ollut pörrökoirakin, jonka kanssa Gatsby on aikasemmin rähjännyt, sai mennä ohi ja Käpy pysyi ihan hiljaa. Voi sydän sitä rauhallisuuden määrää! ♥ Käytiin fyssarillakin ja pientä jumia, muttei mitään harrastuksia rajoittavaa, jee!

Herra söpimys itse!

Pitkästä aikaa taas pelastelun parissa

Pelastustreenit ovat palanneet kesätauolta ja ensimmäinen treenikerta meni testaten, että koira vielä homman muisti. Parin onnistuneen treenin jälkeen otimme pitkästä aikaa outoja maalimiehiä; yksi höpötteli, toinen oli kiven päällä sadeviittaan verhoutunut möykky ja kolmas liikkuva. Gatsby on käyttäytynyt melko maalimiesystävällisesti, tosin sadeviittainen sai ison pusun (muttei ryykäämistä!) Omaksi huojennuksekseni viittasankari ei tuottanut yhtään jännitystä pienessä vipeltäjässäni. Höpöttelevää tuo vähän aikaa katseli, mutta ilmaisi kuitenkin hienosti! Liikkuva oli aikaisempaan verrattuna todella liikkuva eli liikkui koko alueella eikä vain pientä sovittua rinkiä. Niinpä ilmaisumatka kasvoi selvästi liian pitkäksi, sillä minut kyllä haettiin, mutta haukkua en osakseni saanut. Kyllä hieman Gatsbyn ilmeestä epäilin sen maalimiehellä käyneen, mutta olen ennenkin onnistunut paineistamaan siltä valeilmaisun, joten annoin olla. Löytyihän maalimies uudestaankin ja oikeassa tilanteessa olisin varmasti kyseisestä reaktiosta lähtenyt aluetta koiran kanssa tarkistamaan. Radiopuhelimet olisi kyllä kivat treeneissä juuri näitä tilanteita varten! Voisi auttaa sitä koiraa, jos tarvitsee ja olisi varmaan saatu hieno ilmaisukin, kun olisin ollut itse varma maalimiehellä käymisestä. 

Joko saa lähteä etsimään? -ilme.
Omasta sairaasta pääkopasta kertonee jotain se, että Gatsby on mielestäni tässä kuvassa ihan törkeän söpö!
Kuolavaahtoinen kaikkineen! ♥

Tänään saimme aikaiseksi kivan pitkän kertomismatkan, jolla ilmaisu toimi vielä kaiken lisäksi upeasti! Siitäkin huolimatta, että itse olin skeptinen koiraani seuratessa, sillä olimme sopineet alustavasti hieman eri paikan maalimiehelle. Onneksi Gatsbyyn ei epävarmuuteni tarttunut ja vaikka koitin vetää sitä omalla liikkeelläni sinne, missä kuvittelin maalimiehen olevan, niin se vei minut kärsivällisesti oikeaan paikkaan! Toinen eksyjä oli aivan uudessa piilossa alueella, missä yleensä maalimiehet ovat ylhäällä hylättyjen liukumäkien ym. päällä. Olinkin aivan varma, ettei tuo tajuaisi etsiä maassa rojujen alla piileskelevää. Olin taas väärässä ja upeasti toimi pikku koiran nenutin!

Etsimisen iloa!

Huutoa luvan kanssa! Maalimies on löytynyt!

Aluksi otimme myös Wictorin seurassa hengailua. Gatsby huusi alkuun hurjana, sitten pystyi jo keskittymään hetkellisesti minuun ja pieniin temppuihin kunnes taas ärsyyntyi Wictorin läheisyydestä. Oli aivan sama, missä asennossa W oli tai ettei se vilkaissutkaan Käpyä. Aina välillä tuolla vaan meni hermot ja se koitti huutokonsertilla ajaa ärsykkeen pois. Lopulta kuitenkin Gatsby rauhoittui, kun olin kyykyssä ja silittelin sitä. Käpytin jopa ihan itse käänsi pyllynsä toista urosta päin, rentoutui silminnähden ja oli autuaan välittämättömässä mielentilassa. Rapsuttelin ja kehuin sitä hetken jos toisenkin, talutin sen täysin löysällä ja rennolla hihnalla autoon, jossa se vielä joi ja napsi makupaloja Wictorin mennessä automme ohi. Jokin sillä naksahti päässä ja se luopui täysin huutamisesta. Olin järjettömän ylpeä! ♥ Ei siis mainita sitä, kuinka paljon se autossa huusikaan omaa vuoroaan odotellessa...

Palkaksi sai lempparilelussa roikkua, mutta välillä piti käydä varjossa lataamassa riekkumisakkuja!