perjantai 30. lokakuuta 2015

Mitäs sitä kaunistelemaan: paskoista treeneistä jää paska fiilis

Kävimme kokeilemassa meille täysin uutta lajia eli flyballia. Pelastuskoirat oli tehnyt diilin paikallisen koirankoulutusyrityksen, Korkeavireen, kanssa. Pientä summaa vastaan pääsi kokeilemaan jotakin itselle vierasta lajia. Flyball kuulostaa mielestäni hauskalta, joten änkesin kyseiselle tutustumiskerralle (ja kun kuulemma agilityyn ei saanut osallistua, jos sitä jo harrasti). En ollut perillä siitä, kuinka treenit toteutettaisiin, mutta oletin että myös urosärisijäni voisi osallistua. Olin hieman yllättynyt, kun kaikki (paitsi oma huutajani) pakkautuivatkin kerralla kentälle ja osa teki hyppyjä ja osa tutustui vuorollaan itse laitteeseen. Koska paikalla oli kolme muuta urosta, joista yksi iso musta pentuinnokas sakemanni, niin en Gatsbyä tähän soppaan edes yrittänyt pistää. Kouluttaja tuntui lupaavalta ja sanoi, että voimme tehdä lopuksi keskenämme/ihanan Myy-tollerityttösen kanssa.

Valituksen kevennyksenä hölmön pikkukoiran hälmöt pienet ilmeet
Hengailin tietenkin lajiin tutustumassa ja autoin treenikavereita mm. kiikuttamalla palloa takaisin esteiden jälkeen haettavaksi. Kun aikaa oli parisenkymmentä minuuttia jäljellä sain luvan hakea Gatsbyn, sillä muut urokset olivat treenanneet jo kaikkia osa-alueita. Jouduimme kuitenkin odottelemaan vielä kymmenen minuuttia kentän laidalla muiden tehdessä ja meille jäikin lopulta vajaa kymmenen minuuttia aikaa. Lisäksi tästäkin osan ajasta kouluttajamme jutteli treenikaverini kanssa eikä keskittynyt meihin ollenkaan. Odotimme siis vielä minuutin verran kunnes hän tajusi, että ehkä mekin voisimme tutustua suhisevaan flyball-laitteeseen. Yllätyksekseni Gatsbyn mielestä suhina olikin melko epäilyttävää ja se selvästi vierasti konetta. Toki puikkonokkani mielestä laitteessa oli juuri hänen kuonolleen sopiva kolo, johon Käpyläinen nenäänsä useampaan otteeseen tunkikin ja kerran yritti härpäkettä vähän purrakkin. Lopulta saatiin koneesta ihan hauska juttu, mutta tässä vaiheessa aika oli loppu. Tein parin esteen takaa pallolle lähetystä, jonka aikana kouluttaja keräsi hypyt ympäriltämme pois. 

Ai kauhea tää keppi koittaa mennä mun nenään!
Jäi kyllä todella kökkö fiilis, kun itse ensin auttaa muita ja sitten omaa aikaa jää säälittävän vähän eikä kukaan muu ole kiinnostunut taas meidän auttamisestamme. Lisäksi kouluttajamme juttelee treenikaverini kanssa eikä osoita kuin minimaalista kiinnostusta meidän tekemisiä kohtaan. Moni treenasi omatoimisesti, mutta lähes kaikilla oli joku tarvittaessa auttamassa (kuten vaikka minä). Tiedän, että on ihan oma mokamme, kun koirani ei tule muiden kanssa toimeen varsinkaan kiihtyessään. Sanoin myös, että on ok, jos emme ehdi treenaamaan yhtä paljon kuin muut kyseisen ongelman takia. En silti ihan osannut odottaa, että treeniaikamme jäisi alle kymmeneen minuuttiin, missä ajassa ehdimme hädintuskin tutustua laitteeseen eikä ketään kiinnostanut apuohjata meidän hyppyrataamme (koska lähes kaikki lähtivät tässä vaiheessa). Gatsbyllä oli tietenkin kivaa, mutta itselle jäi todella paska, jopa loukkaantunut fiilis treeneistä. 

Taidanpa kirputtaa sitä kostoksi.

Lähdin kyseiseen tutustumiseen myös tutustuakseni sitä tarjoavaan yritykseen. Korkeavire jakaa hallin koiraseuramme kanssa ja moni seuralaisemme treenaakin sekä VAU:ssa että Korkeavireellä. Olen kuullut heidän kursseistaan paljon hyvää ja kävin ennen Gatsbyn näyttelyitä heidän järjestämässään näyttelytreenissä, josta oli apua ja missä homma sujui. Kouluttaja oli siellä sama kuin tänään flyballissakin, mutta tällä kertaa en kyllä ollut häneen ollenkaan tyytyväinen. Tällä otannalla jään siis tyytyväisenä treenailemaan VAU:n puolelle, sillä varsinkin tämän kertaisen jälkeen Korkeavireen kurssit tuntuvat varsin ylihintaisilta. 

Loppuun kuitenkin positiivinen ilmoitus eli Eddie on toipunut täysin! Se on oma röyhkeän ahne pieni possu itsensä ja mitä paras pieni Ruttulainen ♥

tiistai 20. lokakuuta 2015

Hyvällä agilityvireellä varustettu Käpyläinen

Kuva Maija Piippo
Tämän viikon agilityn teemaksi valikoitui kepit. Minä meinasin kouluttajalle, että keppimme on nykyään ihan pillalla ja homma levinnyt käsiin. Hanna meinasi tähän, että jos koira on jossain vaiheessa osannut kepit, niin kyllä se edelleen ne osaa. Olin itse hyvin skeptinen, kun kouluttajamme meinasi, ettei laiteta mitään apuja kehiin vaan kokeillaan mitä käy. Otimme keppejä ihan ensimmäisenä, joka ei myöskään edistä niiden onnistumista, kun koirulilla on tällöin eniten intoa ja energiaa. Ekan kerran Gatsby vetikin ehkä kahdesta keppivälistä, jonka jälkeen juoksi Hannan luo palkkaansa kerjäämään. Yllättäen tästä roiskimisesta ei lelua tippunut. Muutaman kerran meni samalla tavalla, sitten aloin hieman moittimaan, kun jätti kesken. Tämä sai pienen lampun syttymään Gatsbyn päässä ja se alkoi hieman keskittyä. Edelleen lopussa meinasi jättää viimeisen keppivälin pujottelematta, mutta Hanna auttoi palkan kanssa lopussa ja saimme kuin saimmekin onistuneet kepit! Tämän jälkeen onnistumisia tuli jo tiheämmin (vaikkakin väliin mahtui myös epäonnistuneita suorituksia) ja saimme ihan oikeasti parit hienot kepit! Vauhti hieman hiljentyi, kun ajattelu veikin osan energiasta, mutta kun tuo saa taas sen oikean rytmin tekemiseen, niin eiköhän keppejäkin vedetä ihan uskottavasti taas täysiä!

Muuten teimme valssia, joka on mielestäni kauhean vaikeaa. Onneksi Hanna ohjasi hyvin ja sain ainakin muka pari ahaa-elämystäkin touhutessamme. Gatsby meni tietenkin sinne, minne ohjattiinkin ja sen mielestä valssailu onkin ihan lällyn helppoa! Treenimme lopussa laidalla oli katselemassa jo seuraavan ryhmän aksaajia. Gatsbystä tiedusteltiin rotua (bortsu vai aussie?) ja sitä kehuttiin kivan oloiseksi agikoiraksi. Kouluttajamme yhtyi kehuihin ja sanoi Gatsbyllä olevan hyvä vire aussieksi. Hanna onkin ollut ainoa uusi kouluttajamme, joka ei ole kysynyt minulta hieman huolissaan Gatsbyn leikkimisurinasta ja lelulla palkatessa vireestä (vaikka pieni possu ei oikein usko Hannan sitä leikittäessä "irti" käskyä ensimmäisellä kerralla vaan jää aina vähän etuhampailla leluun kiinni, hyi!) Omastakin mielestä Gatsby on ihanan innokas, mutta silti kuuntelee, mihin sitä ohjataan. Vire siis ainakin agilityyn kunnossa? 

Gatsbyllä on ollut taas halliin astuessamme maailman valloittaja asenne ja sen mielestä halli on hänen eikä muilla uroksilla ole sinne asiaa. Se ei kuitenkaan mene ihan sfääreihin huutamisessa vaan saan sen loppumaan. Treeneistä lähtiessä se on aivan eri lainen ja sain oikeasti palkattua sitä hienosti kulkemisesta ja muiden hiljaa ohittamisesta. Tässäkin asiassa siis toivon pilkahduksia näkyvissä?

Kuva Maija Piippo

Eddie on toipunut lähes täysin. Sillä on edelleen pientä heittoa liikkeissä, mutta se pystyy nostamaan taas jalkaa kaatumatta sekä ravistelemaan ilman turvalleen menoa. Niinpä se on päässyt taas takapihapissatuksen lisäksi pienille lenkeille. Lenkit ovat menneet todella hyvin eikä mitään väsymisen merkkejä ole näkynyt. Pariin otteeseen ilkeät puunjuuret ovat meinanneet papparaista kampata, mutta pystyssä on pysytty sitkeästi! Tollukkaisesta myös näkee, että kyllä vanhakin koira kaipaa uusia tuoksuja. Se on kulkenut nenä kiinni kaikissa hajuissa eikä siltä moista merkkailua ole nähty moneen vuoteen! Eddieltä katosi ruokahalu pahoinvointilääkkeiden loputtua päiväksi, mutta nyt se syö taas aivan normaalisti eli voiton puolella ollaan siinäkin asiassa.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Pelastelua

Alkuun kuitenkin tärkeimmät eli Eddien oireet ovat vähentyneet jo nyt. Se on paljon suorempi vaikkakin pää on kenossa ja papan liikkuminen on helpottunut selvästi. Kaatuu edelleen helposti, jos esimerkiksi joku aussien penska juoksee innoissaan sen ohi kevyesti taklaten tai jos tollotin koittaa ravistella. Takapihaulkoilu kuitenkin sujuu hyvin ja ruoka maittaa. Silmien nykyminen on vaihtunut pieneen rauhalliseen liikkeeseen. Minulla oli perjantaina soittoaika eläinläkäriin ja sielläkin oltiin mielissään ruttusen edistymisestä. Lääkäri pelotteli kivasti jälkeen päin, että oletti oireiden pahentuvan ennen kuin ne alkoivat parantua eli mahtavaa suora parannus! Eddie sai tosiaan kortisonipistoksen tiistaina ja sen vaikutus alkaa olla loppu eli nyt on mahdollista oireiden pahentua, mutta onneksi tälläisessa tapauksessa voimme vain käydä hakemassa uuden piikin. Hyvältä kuitenkin vaikuttaa tällä hetkellä. Pieni papparainen olisi myös kovasti halunnut tänään mukaamme pelastelemaan, mutta joutui tyytymään kohtaloonsa kodin valppaana vartijana!

Joskus kesken treenejä voi alkaa vähän lapsettaan (Kuva Taru Jokinen)
Gatsbyn kanssa on ehditty kaksiin pelastustreeneihin tällä viikolla. Etenkin torstain treeni meni taas oikein kivasti. gatsby etsi hyvin, ilmaisi hienosti ja oli maalimiehillä melkoisen kohtelias. Pimeä ei taaskaan haitannut menoa vaikkakin unohdinkin lamppuni taas kotiin... Onneksi kännykästä on aina taskulampuksi tarvittaessa!

Valoisaan aikaan varikolla viilettely meni vähän ristiriitaisemmin. Gatsby haukkui paria valepiiloa, mutta siitä näki onneksi hyvin, kun se oli oikeasti maalimiehen hajulla. Tällä kertaa se myös jaksoi paremmin työstää hajunlähdettä eikä niin herkästi tullut minulle ilmaisemaan ennen kuin oli varma, missä maalimies oli. Alkuun hämmennystä aiheutti autossa odottava juoksuinen narttu, jonka hajuja Käpyliino kävi sekä nuolemassa maasta että uikuttamassa autoa kierrellen. Sain sen onneksi töihin, mutta pissailu oli aika herkässä ja oma hermoni alkoi kiristyä. Ehkä viimeksi mainituista syistä valeilmaisujakin tällä kertaa esiintyi?

Loppuun vielä kuva meidän etsintää edeltävästä hallintayrityksestä. Seuraamisesta ei tullut mitään nenän väpättäessä juoksuisten hajujen perään, mutta sain sentään jätettyä Gatsbyn makaamaan paikalleen. Tai noh, paikalleen ja paikalleen... Kuvassa näkyvän lehtikirjon se on saanut itseensä liimailtua, kun koitti kaula pitkällä epätoivoisesti vieläkin nuuskutella tuoksuja. Pysyi kuitenkin, mutta tyylipisteitä ei tästä suorituksesta olisi jaettu.

Mutta kun ne ihanat tytöt!

tiistai 13. lokakuuta 2015

Päivän pelästyttäjä

Olin juuri lähdössä aamulla töihin, kun kuulin kuinka Eddie kompasteli makuuhuoneessa. Se nilkutti sieltä puolikuun muotoisena väkkäränä ja katsoi minua pää kenossa nyökkien. Vaappuvaa koiraani kauhulla katsoessani olin aivan varma, että tästä tulisi rakkaan pikku Ruttimukseni viimeinen päivä. Epäilin sillä olevan jonkin asteinen halvaus ja itkuisena soitin sille eläinlääkäriajan. Itselläni oli vielä pitkähkö päivä ja iltapäiväaikoja oli niukasti. Sain ajan juuri kun työpäiväni pitäisi loppua ja sain onneksi luvan lähteä töistä varttia aikaisemmin. Suurimpana onnena oli aivan huippu naapurini, joka kävi sekä Eddien pärjäämistä kotona kurkkimassa että toimi koira-ambulanssina. Hän siis kuskasi pienen papparaiseni eläinlääkäriin, kun en sitä kyseisellä aikataululla itse ehtinyt hakea.

Olin aivan ihmeissäni, kun eläinlääkärihenkilöstö alkoi tutkia koiraani. Olin tuonut sen omassa mielessäni lopetettavaksi ja he vain kurkkivat tollerini korviin. Muistutinkin heitä, että tässä meillä on nyt vanha koira, että eiköhän peli ole aika selvä. Lääkäri kuitenkin tyynesti meinasi, että tämä kovasti vaikuttaa niin sanotulta vanhan koiran tasapaino-oireyhtymältä (old dog vestibular syndrome). Oireet näyttävät paljon pelottavemmilta, kuin mitä ne ovat koiralle vakavia. Eddie sai piikin pyllyynsä, pahoinvointilääkettä oksentelun ehkäisemiseksi ja mikä tärkeintä, minä sain koirani kotiin. ♥ Oireiden pitäisi helpottaa lähipäivinä ja poistua kokonaan (pää saattaa jäädä kenoon) viikon tai parin kuluessa. 

Eddie oli vaihteeksi lääkärissä oma ahne itsensä ja söi joka ikisen sille annetun namin. Tollukka myös hurmasi henkilökuntaa ja kerjäsi onnistuneesti muutaman extra herkkusen! Vaikka kävely olikin horjuvaa, niin Eddie oli myös sitä mieltä, että hänhän hyppää autoon! Se oli kuulemma löytynyt naapurini käydessä molemmilla kerroilla sängystäni. En ymmärrä, miten se on sinne onnistunut kiipeämään ja vielä kahdesti!? Sisukas pikku sisupussi siis tämä haukkuseni!

maanantai 12. lokakuuta 2015

"Hö hö höö"

Sinisimmun kuvannut Maija Piippo
Otsikon kaltaista laadukasta komunikointia minulla oli etuoikeus käydä tänään täysin vieraan ihmisen kanssa. Omaa ikäluokkaani edustava kaksilahkeinen pysäytti pyöränsä kohdalleni kevelyttäessäni Gatsbyä ja tuijotti höhöttäen meitä. Minä tuijotin täysin aidolla ja imartelevalla HÄ!?-ilmeellä miestä takaisin. En millään ymmärtänyt tilanteen hupaisuutta. Kun epämääräinen naureskelu ja intensiivinen tuijotus eivät ottaneet oman tiiviin katsekontaktini avulla lopettaakseen, niin jouduin avaamaan sanaisen arkkuni. Sanoin, etten nyt ymmärtänyt ihan tämän tilanteen suurta huvituselementtiä. Mies hiljeni ja tuijotti takaisin. Olin jo vaihtamassa kommunikaatiokielen englantiin, kun pyöräilijä sai rykäistyä taikasanan suustaan "mitä?". Toistin kysymykseni ja tässä vaiheessa toinen osapuoli tajusi selittää toimintaansa (jota oli tässä vaiheessa takana jo ainakin hyvin pitkältä tuntunut minuutti). Hän vain ihmetteli, että ompa minulla kirjava koira ja siniset silmätkin vielä. Hän hämmentyi entisestään, kun kerroin ettei kyseessä ollut husky-mixi vaan ihan rotuyksilö. Siitä vasta nauru repesikin, kun kerroin tämän näköisiä kasvatettavan ihan tarkoituksella. Aiheutimme vielä hetken hilpeyttä kanssa ihmiselle kakkojenkeräämis-shown merkeissä ja olin huojentunut miehen lähtiessä pyöräilemään etiäpäin jatkaessamme Käpyläisen aka Hillittömän Huvittajan kanssa matkaamme.

Tämä sirkusnäytelmä tapahtui ollessani lämppälenkillä ennen uuden kauden ensimmäisiä agilitytreenejä. Jonkin asteinen jännitys nosti päätään erityisesti muiden ryhmäläisten tasosta. Kesällä oli ollut itsetuntuo nostattavaa agittaa penturyhmässä, jossa osa meni aivan alkeita emmekä erottuneet taitamattomuuttamme hirmuisesti muista. Toki moni ohjaaja oli kokeneempi, mutta kivaa oli silti! Nykyisessä ryhmässä ollaan roturasisteja. Ryhmämme koostuu pelkistä lapinporokoirista ja aussieista! Oli kätevää, kun rimoja ei tarvinut vaihtaa joka koiran jälkeen ja muiden ohjauksista voi oppia paljon, kun muutkin ohjaavat maksikoiria. 

Gatsby harjoitteli Naurun ja Kidan avustuksella hoidossa ollessaan kimppa-agilityä :) (Kuva Maija Piippo)
Ensimmäisellä kierroksella teimme irtoamista eli Gatsbyn mielestä aivan huippua treeniä, varsinaista vauhtiympyrää! Kehän muodosti ovaalin päissä olevat puket, joiden välillä oli kolme hyppyä. Gatsby paiantti menemään innoissaan ja minä olin kerrankin liian nopea. Kyllä, luitte oikein, liian nopea. Ohjaaja käski minun himmata, sillä koiran piti nimenomaan liitää edellä ja sille vain kehotettiin putkeen säntäämistä. Harjoitus meni hyvin ja vauhdikkaasti sekä Käpyläinen luki ohjausta hyvin. Se possuili vain ohjaajamme palkatessa sitä, sillä irrotuskäsky ei meinannut mennä Hannan sanomana oikein kaaliin.

Pienen männyn pieni Käpy (Kuva Maija Piippo)
Toisella kiekalla teimme rytmitysjarrua tai mikä lie onkaan ohjauksen oikea nimi. Samaa kehää, mutta välissä vaihdekkiin eri päin olevan hypyn kautta kehän toiselle puolelle ennen putkeen vipellystä. Gatsby kuunteli jalkojen tömpsötystäni hienosti ja haki oikean hypyn taitavasti! Hanna kehuikin sekä koiraa että tätä emäntääkin! Syytti ihan harjoittelusta, kun niin hienosti meni ;) Olemme tehneet vastaavaa muutaman kerran, jolloin koira on tajunnut idean heti, mutta minulla on ollut vaikeuksia löytää se oikea rytminmuutospaikka. Nyt saimme kuitenkin monta onnistunutta suoritusta ja todella hyvin fiiliksin odotan tätä talvikautta! Ryhmä tuntui kivalta samoin kuin vetovastuuta vuorottelevat ohjaajatkin!

Ps. Jos tykkäsit blogiani tällä kertaa koristavista kuvista yhtä paljon kuin minä, niin pääkaupunkiseudulla laadukasta (koira)kuvausta on tarjolla Maijan toimesta halukkaille. Kiinnostuneet voivat käydä ihastelemassa Maijan ottamia kuvia lisää täällä.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Hover-Käpy to the rescue!

Viimeisimmät pelastustreenit olivat varsinaiset hyvän mielen harkat. Eddiekin pääsi taas nuuskuttelemaan nakkivarkaiden perässä ja sen pieni pää joutui ihan oikeasti tekemään töitäkin. Hienosti tollukka hajua työsti vaikkakin tuli kerran kysymään minulta apua. Selvisi kuitenkin ihan itse hommastaan ja työt loppuivat selvästi herran mielestä aivan kesken!

Hover-Käpyn mielestä jalkojen on ihan turha osua missään vaiheessa maahan. (Kuva Taru Jokinen)
Gatsbyllä oli tarkoituksella hieman vaikeampia piiloja, kuten esimerkiksi traktorissa istuva ja kontissa kököttävä. Hieman Käpyläinen oli malttamattomalla tuulella ja ei ihan loppuun asti hajuja työstänyt vaan tuli ilmaisemaan, kun oli suurinpiirtein paikallistanut maalimiehen. Ymmärrän siinä mielessä, että se ei päässyt yhdelläkään piilolla täysin maalimiehen luo (vaikkakin yritystä kyllä oli!) Työstimme siis ilmaisun jälkeen ohjaaja-avusteisesti hajujen tarkennusta. Pari valeilmaisuakin mahtui mukaan, mutta ne oli onneksi helppo erottaa oikeista ja lähetin koiran vain takaisin hommiin. Hyvin pysyi draivi ja motivaatio yllä vaikkakin selvästi tuntui neljän haastavan piilon nuuskuttelu lopussa koirassa. Autoon jäi odottelemaan hyvällä tavalla väsähtänyt koiruli!

Täältä jostakin se haju tulee... (Kuva Taru Jokinen)

Kertovan koiran viihdyttävimpiä puolia :D (Kuva Taru Jokinen)

Kävimme myös paimentamassa, mutta siitä ei ole mitään mainitsemisen arvoista jäänyt jäkkipolville kerrottavaksi. Taannuimme hyvällä säkällä ensimmäisen kerran tasolle, jos sillekään. Koirani ei pysähtynyt käskystä vaan sikaili sekä yritti kaahottaa vain oman mielensä mukaan. Opin lähinnä sen, että meidän pitäisi käydä useammin, jos haluamme lajissa kehittyä. Tällä tahdilla hommassa ei ikävä kyllä ole oikein mitään järkeä...

RÄYH! Tuu kattoon, mitä löysin! (Kuva Taru Jokinen)

perjantai 2. lokakuuta 2015

Tätä tunnelmaa ei latista edes hirvikärpäset!

Kävimme toisin sanoen Gatsbyn kanssa pomppimassa maalimiesten perässä hirvikärpäsen asuinalueella. Jo aluetta tallatessamme sain napattua yhden ällötyksen takistani ja opimpahan uuden ja paljon tehokkaamman tavan saada mokoman pois hengiltä. Olen aina koittanut epätoivoisesti liiskata kyseisiä öttiäisiä kynsieni avulla, mutta treenikaveri sanoi sormien välissä pyöräyttämisen olevan tehokkaampaa. Sitä se myös oli! Jouduin meinaan vielä pariin kertaan kokeilemaan sekä kotona yksi sitkeä sissi koitti kiivetä reittäni pitkin päämäärätietoisesti takapuoleeni. Ihana harrastus tämä pelastelu! 

Mutta edes inhokit eivät tosiaan masentaneet siinä vaiheessa, kun oli Gatsbyn treenivuoro. Se mennä vilisti tehokkaasti vaikka ilma ei juuri liikkunut, mikä aina välillä saa sen himmailemaan (kun ei ole hajuja, jotka sitä etiäpäin veisivät). En myöskään muista, koska aikaisemmin olisimme pimeässä etsineet, mutta tämä ei tietenkään Käpyläisen manoa haitannut. Se irtosi niin tehokkaasti, että olin huolissani ilmaisusta. Huoli oli kuitenkin täysin turhaa! Gatsby ilmaisi pitkän mtkan super hienosti eikä eksynyt välillä! Se meinaan joutuu aina välillä etsimään maalimiehen uudestaan, kun on käynyt luonani, jos matka kasvaa suureksi. Olin ensimmäisen nostetun jälkeen jo sitä mieltä, että pitäisikö lopettaa moisen mallisuorituksen jälkeen, mutta koska fiilis oli miettiessäni jo laskenut, niin tuntui kököltä jättää homma sellaiseen kohtaan, jossa koira odotteli minun lähettävän sitä uudestaan. Niinpä sitten hieman itseäni kiroten lähetin koiran uudelleen ja toinen maalimies löytyi yhtä nätisti, ilmaistiin yhtä varmasti ja tästä seurasikin ansaittu loppupalkka! Käpyläinen oli ollut jopa kohteliaskin vaikkakin oli käynyt vaihtamassa neniä maalimiehen kanssa sekä oikeissut tämän yli hyppien ilmaistessaan... Tämä kuitenkin on sen aikaisempaan habitukseen verrattunut suurta edistystä!

Ihanaa! Mua kehuttiin! Nyt tulee palkkaaaaa!!! (Kuva Minna Karjalainen)
Gatsbyn taidonnäyte saikin meitä tuntemattoman ihmisen tiedustelemaan, mitä kaikki kokeita koirani kanssa olinkaan jo käynyt. Kysymys tuntui sekä hyvältä, sillä se imarteli koirani kykyjä, mutta myös herätteli mietteitäni, joita olen jo jonkin aikaa pyöritellyt. Meillä ei tosiaan sen takia ole asiaa kokeisiin, koska Gatsby ei pääse niissä etsintäosioon saakka. Se kun ei siedä muita uroksia lähellään ja alkuun koirat ovat rivissä (väliä todella vähän, ehkä noin metri). Ellei riviin osuisi vain kivoja tyttöjä, niin ihan turha mennä edes kokeilemaan. Välillä onkin siis tullut mietittyä, että onko reilua käydä kuluttamassa kaikkien aikaa treeneissä, jos emme pääse kokeisiin ja kohti pelastuskoira tavoitettani? Onneksi emme vie kenenkään paikkaa treeneissä, mutta silti on tuntunut välillä vähän nihkeältä käydä treeneissä vain oman ja koiran iloksi. Toisaalta, jos saankin tuon ärhentelyn jossain vaiheessa kuriin, niin on harmi, jos etsintätaidot ei siinä vaiheessa olekaan enää kunnossa. Harmittaa, kun tuosta pikku vipeltäjästä tulisi hyvä pelastuskoira, kun saisin tämän yhden esteen jotenkin raivattua tieltämme... Taas sain vinkkiä pallien poistamisesta, mutta sitä ei kyllä vielä ainakaan ole harkittavien asioiden listalla.

Wirneen edustusjoukot: Nova ja Gatsby aka Team Riemuidiootit (Kuva ja tiiminimi Minna Karjalainen)

Menimme myös Minnan ja Novan kanssa eräänä päivänä kentälle hömpöttelemään koiriemme kera. Onnistuin unohtamaan lähestulkoon kaiken muun paitsi koiran kotiin... Gatsbyllä ei ollut pantaa kaulassa ja hihnakin oli puolivahingossa autoon unohtunut. Palkkaleluakaan minulle ei tietenkään ollut mukana... Innokkaasti koirani lähti kuitenkin onneksi mukaani ja sain lainattua tarvitsemani Minnalta. 

Novalta lainattu lelu kelpasi onneksi piskuiselle enemmän kui hyvin palkaksi! (Kuva Minna Karjalainen)

Isoin syy unohteluuni ja myös blogin hiljaiseloon oli viime viikon matkusteluni. Olin ihan Mallorcalla asti käymässä ja puolet koiratarvikkeista (kuten se Käpyn palkkalelu) oli vieläkin koirien hoitokasseissa. Eddie pääsi serkkuni hemmoteltavaksi ja Gatsby pääsi kahden aussie-neidin viihdytettäväksi Maijan hoiviin. Gatsby kävi Maijan mukana agittamassa ja esittelemässä taitojaan kunnon ohjauksessa! Maija oli innostunut jopa viemään vauhti liitäjäni epävirallisiin agilitykisoihin! Gatsby oli pujahtanut väärään päähän putkea eli ansaitsi hylätyn, mutta sehän ei poikkelia tietenkään haitannut! Gatsby ei ollut kuulemma ollu yleisöstä milläänsäkään ja Maija kehui sen nopeutta. Kyllä minäkin vielä joku päivä uskaltaudun mölliradalle pienen hurjimukseni kanssa! Iso kiitos asianosaisille koirieni hoidosta! Niillä oli paremmat olot kuin kotona! 

Kida ja Nauru hyväksyivät Gatsbyn onneksi osaksi laumaansa! (Kuva Maija Piippo)