Viikon iloja ja suruja

Minun uljas jellonani ♥

Feroa on ollut ikävä ja monesti tulee tehtyä ajattelematta arkisia asioita. Lenkeillä olen välillä tähyillyt vanhasta tottumuksesta sen perään ja kerran jopa pelästynyt hetkeksi, kun sitä ei vain näkynyt. On todella outoa pitää silmällä vain kahta koiraa. Feron kuppi istuu päivästä toiseen keittiöntasolla ja olen pariin otteeseen meinannut kauhaista sille ekana ruokaa sen sangosta koiruleita ruokkiessani. Kukaan ei enää kanna keltaista palloaan samalla ynisten minulle kun tulen töistä ja samalla viuhdo iloisesti propellihäntäänsä ympäriinsä. Sen sijaan roskis on päässyt keittiössä yläkaapista oikealle paikalleen eikä kukaan ole levitellyt sitä ympäriinsä. Vaatehuoneessakin on kahva ja treenitasku saa olla ihan rauhassa nameineen eteisen naulakossa.

Pikkukoirat ovat käyttäytyneet hieman normaalista poikkeavasti, mutteivät mitenkään järkyttävän oudosti. Gatsby on vahtinut kotosalla ja haukkunut useamman kerran ulkoa kuuluville äänille. Tätä se tekee todella harvoin, mutta tällä viikolla toiminta on ollut päivittäistä. Eddie nukkuu normaalisti mielellään omissa oloissaan, mutta onkin nyt pysynyt koko ajan näkyvillä. Se on jopa ollut joka päivä töistä/treeneistä tullessani ovella vastassa. Useimmiten se nukkuun kotiintulojeni ohi, mutta tällä viikolla se on ollut melkoisen valppaana. Eilen kehtasin yrittää käydä vessassa ihan yksin ja ei mennyt kuin hetki, kun ovea raavittiin vaativasti. Koska en ollut laittanut ovea täysin kiinni, niin ankaran nuuskutuksen kera pieni punainen nenä sai kun saikin oven auki.

Olen saanut aivan mielettömästi tsemppiä ja lämpöisiä muistamisia lähipiiriltä, joiden avulla on päässyt helpommin taas eteenpäin. On ollut välillä todella vaikeaa puhua Ferosta, mutta samalla todella terapeuttista. Feron kasvattajakin soitti, kun hänelle suru-uutiset viestitin. Siinä sitten yhdessä itkettiin ja naurettiin sekä muisteltiin omia hoffilaisiamme. Kiitin, että hän aikoinaan 17 vuotiaalle kasvattinsa uskoi vaikka hän tosissaan silloin ymmärsi koiran tulevan nimenomaan minun kasvatettavakseni. Eija muisteli, että minulle oli helppo koira luvata, kun olin selvästi sen kouluttamisesta kiinnostunut. Kiittelipä hän puolestaan hyvän kodin tarjoamisesta kasvatilleen ja tämä kommentti on lohduttanut enemmän kuin voin sanoin kuvailla. Toivon todella, että onnistuin tarjomaan Ferolle hyvän elämän.

Minäpä olenkin jo 15 vuotias harvahampuli

Eddie ainakin on päättänyt nauttia elämästään ja täytti kuin täyttikin tänään 15 kokonaista vuotta! Aivan huikeaa! Papparainen pääsi viettämään synttäreitään pelastustreeneihin, mistä johtuen se ei saanutkaan aamupalaa normaalisti aamulenkin jälkeen. Tästä seurasikin levotonta steppailua ja vienoa vinkunaa sekä ihan vain röyhkeää komentelua. Eddie ei ollenkaan ymmärtänyt, miksei henkilökunta häntä tajunnut ruokkia! Ja vielä syntymäpäivänä! Aamiaisenhan pitäisi suorastaan tulla sänkyyn!

Olikos täällä joku kotona?

Treeneissä kaikki annettiin kuitenkin anteeksi papparaisen pinkoessa tohkeissaan maalimiesten perässä. Alkuun se lähinnä kerjäsi minulta ja perässäkävelijältä nameja, mutta kun nokkaan kantautuikin uusi haju, niin lähti työstämään sitä. Ensimmäisellä maaliukolla se luovutti aina välillä ja tuli kerjuulle, mutta kun saikin niin hyvän palkan löytämältään ihmiseltä, niin sen motivaatio löytää loputkin kasvoi selvästi. Hirveässä tohelluksessaan se onnistui vetämään hienosti selälleen, mutta tämähän ei tahtia haitannut. Ikuinen häslä.

Illalla on vielä ohjelmassa spessu iltapala kera herran suuren herkun eli tonnikalan. En tykkää antaa sitä sille, kun se saa Eddielle aika kalaisan hengityksen, mutta synttäripäivänä en olen ollut armollinen ja siitä onkin muodostunut jo perinne :)

Hitonmoisesti ONNEA pikkuiselle rutulleni hienosta iästä! ♥

Treeneissä on sujunut ihan kivasti Käpyläisenkin kanssa. Keskityn mielelläni johonkin muuhun ja esim. agility ainakin vaatii juurikin sitä keskittymistä. Kokeilimme keinua ja Gatsbyn mielestä siitä pitäisi paahtaa täysillä yli. Kouluttajamme auttoi hidastamalla tippuvaa päätä ja Gatsby odotti hienosti koko matkan alas asti. Saimme jopa nättejä kontakteja! Teimme myös puomia, jolle pikku sikani varasti ja monesti! Ei kuunnellut sitten pätkääkään vaan vilisti onneissaan kouluttajamme ja palkkansa tykö.

Sen sijaan se kuunteli ohjaustani aivan upeasti, kun pitikin ihanan putken sijaa kääntyä hypylle. Teimme kaaressa olevaa kolmea hyppyä, joista heti ekan jälkeen oli kivasti putkensuu tarjolla. Ensimmäisellä kerralla koira ottikin putken, sillä ohjaukseni oli totaalisesti myöhässä. Heti kun uskalsin kääntää itseäni rohkeammin toista hyppyä päin, niin Käpy unohti putken aivan kokonaan! Pätevää meiltä molemmilta kuulemma! Teimme myös laajempaan aseteltua kolmen hypyn rypästä ja tämänkin sain parin kerran jälkeen onnistumaan. Minuakin kehaistiin nopeaksi oppijaksi eli eiköhän tästä vielä jossakin vaiheessa ihan agilityn näköistä tule!

Pelastustreeneissä oli alkuun luoksepäästävyys ja paikkamakuu. Päätin olla menemättä muita koiria lähemmäksi, jollei koirani lopettanut kiskomistaan ja rääkymistään. Tovi jos toinen tähän meni, mutta mielestäni teimme rauhallisemman lähestymisen kuin mihin viime aikoina olemme pystyneet. On todella haastavaa koittaa saada Gatsbyn huomio, kun sen ottaa suoraan autosta paikassa, jonka se tunnistaa hakualueeksi. Intoa on kuin pienessä kylässä ja ääntä tulee aivan järkyttävästi sen nähdessä tietyt toiset koirat. Pääsimme kuin pääsimmekin kuitenkin riviin ja luoksepäästävyys meni suhteellisen hyvin. Gatsbyä pystyi jopa koskemaan ilman suuria rakkaudenosoituksia pieneltä pusuttelijaltani. Rauhallisesti sain myös koirani autoon palautettua odottamaan etsintävuoroamme.

Lähtölupa annettu! (Kuva Taru Jokinen)

Etsintään lähtiessämme ohitimme jo paljon rauhallisemmin samaa ikäluokkaa olevan bortsu-uroksen ja Devon sai seurata omalle alueelleen meidän takanemme ongelmitta. Suurin ongelma oli vain oman koirani innokkuus, joka näkyi aivan jäätävänä vetämisenä. Tie oli jäinen ja kyynärpääni kipeä. Käskyistä huolimatta veto jatkui eikä "tässä" lähellä pysymiskäskykään toiminut pätkääkään. Tähän kun lisää huonosti nukutun ja henkisesti raskaan viikon, niin ei varmaan tule yllätyksenä kellekään, että hermoni ottivat ja pettivät totaalisesti.  Purin tässä vaiheessa turhaumani koiraan, rähähdin sille parin ärräpään saattelemana ja viskasin hakuvaljaat sen viereen maahan. Palkaksi tästä hermojenmenetyksestä Gatsby ei sitten halunnutkaan alueelle irrota vaan jäi luokseni luimistelemaan. Yritin tsempata sitä ja tyynnytellä meitä molempia, mutta alku oli todella epävarmaa. Ensimmäisen maalimiehen ilmaisustakaan ei meinannut tulla mitään, mutta kun Käpy uskaltautui minulle haukkumaan, niin sahaus sujui vallan hienosti! Toisella maalimiehellä painostin siltä haukun ennen kuin koira oli oikeasti käynyt maalimiehen luona, mutta onneksi tämä ei sitä lopulta haitannut. Viimeissä ukolla Gatsby jäi ihastelemaan ison kiven päälle maisemia sekä kuuntelemaan Wictorin haukkua. Kerran jos toisenkin sain herätellä sitä siis hommiin. Tässä vaiheessa viimeinen maalimies sai osakseen stressinpurkuryykäämiset, mutta ilmaisu toimi kuin toimikin.

Paikkamakuu on ihan iisiä, tuumaa Käpyläinen  (Kuva Taru Jokinen)

Tänään treeni alkoi samalla kaavalla ja meni jo huomattavasti paremmin! Wictor haukkui aina välillä, mikä nostatti Gatsbyn kierrokset kattoon, mutta ne tulivat sieltä myös alas. Treenikaveritkin kehuivat sen olleen paljon torstaita parempi! Yksi iso etu oli tällä kertaa se, että me menimme riviin ekana emmekä lähestyneet siis muita koiria kuten viimeksi. Pysyin rauhallisena ja se kannatti!

Nuuskuti nuuskuti  (Kuva Taru Jokinen)

Itse treeni sujui todella mukavasti. Otimme alkuun pienen hallintaosion (yksilösuorituksena siis) eli paikkamakuun (ei ongelmia) ja pienen seuruupätkän. Tämäkin meni kivasti :) Vasta kun tuli aika pukea liivejä ylle, Gatsbylle tuli hepuli ja sain ihastuttavan kuolaisen pusun... Maalimiehet löytyivät hyvin, ne ilmaistiin todella kivasti eikä kukaan saanut aivan järkyttävää määrää rakkautta osakseen, jee! Tyttöjen hajut pientä teiniä hieman häiritsi paikoitellen, sillä treeneissä oli vain kolme juoksuista narttua eli sain muistutella sitä paikoin töihin. Merkkailusta huolimatta olin siihen lopulta kuitenkin todella tyytyväinen!

MÄ LÖYSIN! Hei, tuu kattoon!!!  (Kuva Taru Jokinen)

Kesän ryhmähaut tulivat ja menivät. En tiedä vielä mihin päästiin, mutta päädyin hakemaan TOKOon ja agilityyn. Agi hieman huolestuttaa, jos tulee kauhean kuuma kesä. Tällöin sitä on mielestäni aivan turha ulkosalla treenailla, mutta katsotaan. Pääsimme meinaan ryhmään joka alkaa jo iltapäivällä, jolloin voi olla vielä aivan törkiän kuuma. TOKOon päädyin kuin päädyinkin lopulta. Haluan antaa lajille vielä mahdollisuuden ja samalla se vahvistaa meidän rallya. Tämän hetkisen ryhmän vetäjältämme tulikin järkyttynyt viesti, kun en rallya ollutkaan hakenut. Pelastus pysyy ykkösenä eikä kaikkeen vain ole aikaa. Koen myös, että rallyn säännöt ovat nyt itselle melkoisen selvät, lajissa on vaikea päästä kisoihin ja olen yllättnyt jos olemme saaneet edes AVOn koulutustunnuksen ennen talven ryhmäjakoa. Jos pääsemme ylempiin luokkiin, niin sitten voisimme ehkä hakea taas rallyakin. Koko nykyisen treenikauden olemme kuitenkin jumittaneet lajissa pahasti paikallamme enkä koe hyötyväni enää ALOn liikkeiden hinkkauksesta. ALO kuitenkin on edelleen virallinen tasomme ja sen tasoiseen ryhmään todennäköisesti kesäksi päätyisimmekin, joten näen etenemisen  treeneissä hyvin epätodennäköisenä.