tiistai 25. heinäkuuta 2017

Ärinättömät Ärinät

Viikonloppuun mahtui vaikka mitä kivaa koirarintamalla! Aloittakaamme tuoreimmasta eli eilisistä agikisoista. Seuramme järjesti Artjärven Ärinät nimisen kisaviikonlopun, jonka aikana oli mahdollisuus kisata kolmessa lajissa: agilityssä, tokossa ja rallyssa. Vaikka emme tehneetkään Käpyläisen kanssa nollia, niin kisavire oli järkevin pitkään aikaan! Minua ei purtu, kellekään ei uristu ja Gatsby käyttäytyi kisapaikalla todella rennosti radan ulkopuolella. Koska ulkokentällä ei ollut mitään näköestettä, niin odotellessa Gatsby kannusti edellistä radallamenijää melkoisen suuriäänisesti. Tätä tulikin eräs seuralaisemme kommentoimaan, että koirallani on selvästi keskittymisongelmia. Hän on ennenkin kommentoinut koirani kiihkeyttä hyvin negatiivisesti päin naamaani, joten ylpeydekseni voin sanoa, että kerrankin osasin puolustaa itseäni! Sanoin ihan nätisti, ettei hänen kommenttinsa tunnu hyviltä ja sain hämmentyneen anteeksipyynnön. Gatsbyhän sitä paitsi oli mitä keskittyinein! Keskittyi meinaan niin pirukseen siihen agiin! Radalla tai sen jälkeen ei ollut kyllä pienintäkään aikomusta lähteä painelemaan mihinkään luvattomille teille! Sen kanssa oli suorastaa kiva olla kisapaikalla!

Agipeto! (Kuva Tuija Laurila)
Ensimmäisellä radalla ohjasin aivan liikaa ja yritin varmistella. Suuresti näiden syiden takia rata oli aiak tahmea, koska olin sitten varmistelujen takia vielä pahemmin myöhässä kuin normaalisti. Gatsby vetäisi myös turvat, jotka videolta katsottuna oli aika hurjan näköiset! En huomannut kaatumisen laajuutta sillä hetkellä vaan luulin sen vähän niianneen. Onneksi kaikki oli kunnossa, mutta olisin kyllä jättänyt radan sillä kertaa siihen, jos olisin koko rähmäämisen nähnyt. Rengas kosahteli taas ja siitä vaihteeksi HYLly. Se pitää selvästi saada treenattua nyt myös kisavarmaksi!

Gatsby heittäytyi täysillä (Kuva Tuija Laurila)
Toisella radalla annoinkin sitten koiralle jo enemmän tilaa suorittaa. Meno parani heti vaikkakin menin sitten varmistelemaan sitä hitsikän rengasta ja se nyt oli aivan turhaa. Aiheutin itse tällä radalla rengasvirheen. Ensimmäinen rima tippui, koska en antanut Gatsbyn suorittaa sitä rauhassa ja kepit yllätti, sillä ne sujuvat yleensä Käpyltä todella hyvin. Olin rataantutustumisessa pelännyt viimeisen putken jälkeistä elämää, mutta se sujuikin täydellisesti! Käpy irtosi loppusuoralla ja haki hypyt niin kuin pitääkin. Hieno pieni poikkeli! Lisäksi se ei ollut moksiskaan toisesta koirasta, joka hengaili melkoisen lähellä hihnavatia. Se oli vain ja ainoastaan keskittynyt meikäläisen kanssa työskentelyyn ♥




Nämä ilmeet eivät voisi osuvampia olla! Emäntä tuskaisena ja koiralla taas siisteintä ikinä! (Kuva Tuija Laurila)

Perjantaina Gatsby sai hemaisevaa seuraa Kukkamaarian ja tulevan morsionsa Kaijan muodossa. Omistajat höpöttelivät pentuprojektin käytännönasioita ja Gatsby opetti tytöille talon tavat eli millä aidalla kannattaa kerjätä naapureilta herkkuja! Gatsby pääsi myös agittamaan Kaijan omistajan Vilman kanssa ja heidän menoaan oli ilo katsella! Videon unohtui viimeiselle pätkälle ääni ja kuvaus on paikoitellen todella epävakaista eli kiitos ja anteeksi!



Kauhukolmikko Kukkamaaria (Muttonbuster's Moon River), Kaija ja Käpy

6 kommenttia:

  1. Mä olen niin iloinen sun omasta puolustuksestasi!

    Teille on tulossa ihanan makeat käpykaijat! ❤
    Täytyy vielä tunnustaa, että tuo Gatsbyn kuva, jossa herralla katse on kohdistunut suussa olevaan makupalaan, on ihan huikea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin olin yllättynyt, kun ihan itseäni osasin kerrankin fiksusti puolustaa! Alan kai vihdoin oppia senkin taidon!

      Mä kanssa uskon tähän yhditelmään aikas paljon! Pariskunta tasapainottaa toisiaan hienosti ♥

      Jos tarkoitat tota ylintä kuvaa, niin se on kisatilanteessa napattu eli ruokaa ei ole lähimaillakaan. Jätkä vaan kuolaa ja huutaa intoaan :D

      Poista
    2. Tuo ylin kuva on myös mainio, mutta kuva tuolla tokon muistilista-kirjoituksessa on ihan huippu! Kaiken kaikkiaan olet saanut vangittua mainioita kuvia Gatsbystä!

      Poista
    3. En tajunnutkaan, että tarkoitit toisen postauksen kuvaa! Kiitos kehuista! Käpy on siinä kuvassa kyllä järjettömän söpö ♥

      Poista
  2. Hyvä, ettet jäänyt sanattomaksi! :) Tiedän tuon ihmistyypin kyllä: pakko päästä sanomaan jotain negatiivista. En ymmärrä miksi pitää oikein hakeutua juttusille, jos ainoa mitä voi sitten sanoa, on pelkkää negatiivista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri samaa mäkin ihmettelen, kun oikein tullaan tykö kommentoimaan... Varsinkin, kun ehkä voin itsekin juuri ja juuri päätellä koirani käytöksestä, ettei se nyt kaikkein täydellisimmin juuri silloin käyttäytynyt. Noh, mä toivon, että sain puolustettua itseni lisäksi edes jotakuta muuta eli ehkä tämä kyseinen henkilö miettii edes ensi kerralla ennen sanaisen arkkunsa avaamista.

      Poista