sunnuntai 23. elokuuta 2015

Käpyn takapihataivutukset - oppitunti koiratanssiin

Gatsby haluaa esitellä blogikansalle sulavia tanssiliikkeitään. Apurina ja partnerina toimii huomattavasti vanhempi ja kokeneempi Sitkeä Siili. Postaus on tarkoitettu lähinnä neuvoksi toisille nelijalkaisille, mutta ehkä tästä voi olla jotain hyötyä ihmisillekin?

Aloitetaanpa yksinkertaisesta liikkeestä nimeltä "leijunta". Tämä onnistuu yleensä kaikilta koirilta, mutta näyttävyyttä saa harjoittelemalla korkeutta. Ohjaajamme, Käpyliino, on harrastanut erinäisiä pomppuja jo pennusta pitäen eli ei kannata masentua, jollei itse pääse vielä kummoisiinkaan korkeuksiin. Kuvassa näkyvä vaivattomuus on kahden vuoden kovan työn tulosta:



"Leijunta" takaapäin.
 On myös ensiarvoisen tärkeää pitää tanssiparia silmällä sekä säilyttää tähän hyvä kontakti:



Itselle tosin pitää muistaa antaa anteeksi, jos partneri joskus ehtiikin hävitä näköpiiristä. Välillä siilitkin ovat yllättävän vikkeliä.

Mihis ihmeeseen se siilinen oikein ehtikään!?

Joskus myös auttava käsi on ihan paikallaan!

Kiitos avulias emäntäni!


Seuraavissa kuvissa ohjaajamme tanssipari on hetkellisellä huilitauolla, mutta suuri tanssivirtuoosimme jatkaa urheasti soololiikkeitään:


Venyy venyy!

 Tässä parimme esittelee saumatonta yhteistyötään:




Tämä "kerjääminen taakse taivuttaen" on jo melkoisen edistynyt liike eikä sitä suositella ihan aloittelijoille!

Koiratanssi - Käpyn hyväksymä koiralaji jo vuodesta 2015.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti