Blogin takana luuraa Katana

Taas kohdalle osui haaste, mutta tällä kertaa en pääsekään kirjoittelemaan pienestä karvakorvastani. Haaste napsahti meinaan meikäläiselle Milliltä ja tarkoitus olisi siis turista jotain järkevää siitä, kuka ihme Katana oikein onkaan naisiaan?

" Juuri sinä, sinä siellä blogin takana. Koira- tai eläinaiheisten blogien tassuttelijat kyllä tunnetaan, mutta kuka mahtaa olla aina siellä ruudun takana kuluttamassa kallisarvoista aikaansa, jotta voisi jakaa oman elämänsä tapahtumia meille muille. Mistä tulet, minne menet, mitkä ovat intohimojasi eläinmaailman ulkopuolella? Sen minä haluaisin lukea ja tietää."

Yhdessähän tätä blogitaivalta käymme
(Kuva Jenny Söderlund)

Blogin Katana lempinimi tulee veljentytöltäni, joka ei peinenä osannut sanoa vaikeaa nimeäni eli Katariinaa. Myöhemmin selvisi, että katana on kaiken lisäksi melkoisen siisti samuraimiekka, joten tätä lempinimeä on tultu kylvettyä lähinnä netissä. Moni kovasti haluaisi antaa minulle lempinimiä, mutta en mahda sille mitään, että suosin ihan oikeaa nimeäni. Olen kyllä kulkenut myös Katsu-nimellä, joskaan en kauhean vapaaehtoisesti ja reagoin vastentahtoisesti myös Kata kutsuihin.

Olen kotoisin Hämeenlinnan läheltä Parolasta. Nykyään asun Hollolassa ja välissä ehdin asua vuoden Englannissa sekä opiskeluvuodet Joensuussa. Nautin uuden paikkakunnan tuomasta tuntemattomuudesta. Kukaan ei tunne minua tai ketään lähisukulaistani eli pääsee aloittamaan jotenkin puhtaalta pöydältä. Tosin tiheän muuttamisen takia minulle on tullut sellainen tapa, etten oleta tunnistavani kadulla ketään. Niinpä jotkut kaverit ovat saaneet kirjaimellisesti heiluttaa käsiään naamani edessä, jotta huomaan heidät. Nykyään olen jo hieman kyllästynyt sinne tänne muutteluun, sillä viihdyn nykyisessä asuinsijassani hyvin. Kuitenkin haaveilen vielä joku päivä asuvani taas vuoden ulkomailla ja olen jo hieman ensi lukuvuoden varalle alkanut asiaa miettiä. Vaikka en kantaväestöön kauhean hyvin tunnu istuvankaan, niin Suomessa on moni asia sen verta hyvin, etten usko pysyvästi asettuvani minnekään muualle.

Persoonaani kuvailisin ehkä aika epäloogiseksi. Minusta on helppo olla sosiaalinen ja jutella ihmisten kanssa, mutta samaan aikaan en pysty siihen 24/7. Kaipaan paljon omaa aikaani ja tilaani enkä koe itseäni yksinäiseksi vaikka asunkin vain koira seuranani. Olen pienestä pitäen ollutkin melko itsenäinen, mutta tähän ei silti liity suomalaista juroutta. Lisäksi kuvailisin itseäni melkoisen iloiseksi ihmiseksi, mutta positiivisuus ei ole aina helpointa. Vaikka inhoan ihmisten edessä puhumista ja esiintymistä, niin nautin työstäni opettajana. Olen huomannut, että moni tuntuu kuvittelevan minun olevankin itsevarmempi kuin olen. Tämä johtunee siitä, että epävarmuudestani syntyy paradoksaalisesti varmuutta vähintäänkin välinpitämättömyyden muodossa. Olen oppinut varhain ja hyvin, että olen keskivertoa huomattavasti rasittavampi ihmisyksilö, jonka huumorintaju jättää monet kylmäksi.  Kun perusoletus on, ettei ihmiset minusta kuitenkaan pidä, niin heidän mielipiteillään ei ole juurikaan väliä.  Jotkut ilkimykset tosin menevät hämmentämään tätä soppaa sanomalla minulle odottamattomia positiivisia asioita itsestäni. Aikaisemmin en osannutkaan käsitellä tämän kaltaista palautetta millään tavalla  vaan sivuutin sen vitsinä tai ehkäpä jopa naljailuna. Tässä vaiheessa potkaisee kuitenkin käyntiin se vanhempieni iskostama puoli eli toisten huomioon ottaminen. Ei ole kohteliasta vähätellä toisen sanomisia ja mielipiteitä. Olen siis oppinut sanomaan "kiitos" ja joskus salaa kotona maistellut kehua suussani ja leikitellyt idealla, että se olikin ansaittu. Olen useammankin kerran kuullut, että epävarmojen ihmisten on vaikea nähdä hyvää muissa tai kehua muita. Tämä ei mielestäni kohdallani ole todellakaan totta, sillä varsinkin työssäni opettajana pyrin olemaan kannustava ja nautin siitä, kun voin antaa aitoa, positiivista palautetta oppilailleni. Nautin siitä, kun muut onnistuvat!

Valmistujaiskakaun äärellä komeilee
tuore filosofian maisteri.
Kakusta kiitos veljeni vaimolle Saritalle!

Olen aina pitänyt eläimistä ja vietin varmaan suurimman osan lapsuudestani ennemminkin neljällä kuin kahdella jalalla eläintä leikkien. Vaikka pienestä pitäen tietenkin pidin eläimiä söpöinä, niin eniten minua kiehtoi eläinten koulutus. Luin paljon ja muistissa on kaikki ne eläinaiheiset tarinat, jossa eläimiä koulutettiin mitä erikoisempiin tehtäviin tai esihistoriallinen kirjasarja, jossa ensimmäisiä eläimiä kesytettiin ihmisten avuksi. Koirissakin nimenomaan koulutus on mielestäni todella mielenkiintoista. On lähes maagista, miten kaksi näin eri lajia voi ymmärtää toisiaan ja mitä kaikkea koira voikaan oppia. Miten eläin, joka on monelta ominaisuudeltaan niin yliverto ihmistä kohtaan voikin valita ihmisen laumakseen ja lainata esimerkiksi hajuaistinsa käyttöömme? Ja miten koirasta voikaan kehittyä ihmiselle todellinen ystävä ♥

Olen erittäin mukavuudenhaluinen, ehkä rehellisesti sanottuna jopa laiska, joten kaikella logiikalla koiraharrastuksen ei pitäisi soveltua minulle. Jätän usein asiat viime tippaan enkä kauheasti suunnittele asioita ellei ole pakko. Gatsbyn suhteen minulla sen sijaan on tavoitteita ja mentaalisia listoja sekä se menee monessa mukavuuteni edelle. Esimerkiksi aamuun kuuluu oman vessavuoron jälkeen ensimmäisenä koiran ulkoilutus ja ruokinta. Tämän jälkeen voi alkaa miettiä omaa aamupalaa ja muita tarpeita. Lisäksi koiran takia on ihan normaalia lähteä kotoa ihmisten ilmoille (vaikka sisäinen kotona nyhjääjäni protestoikin) ja sääolojenkaan ollessa välillä aikas kamalia, en ole lähes koskaan miettinyt esimerkiksi pelastuskoirailun järkevyyttä. Muuten en todellakaan kyhjöttäisi ikipäivänä kolmea tuntia sateisessä metsässä läpimärkänä ja vieläpä hyvillä mielin. Vaikka tiedän olevani säälittävä näky yrittäessäni juosta kaikkine lisäkiloineni agilityradalla, eikä moinen ihan urheiluksi luokiteltava oikein ole minulle luonnollista, niin mitäpä sitä ei tekisi koiran eteen? Koirallekaan lyllertämiseni ei aina riitä, mutta se on valmis antamaan minulle joka kerta uuden mahdollisuuden yrittää!

Muutenkin olen kiinnostunut kehittymään sekä oppimaan erilaisia asioita. Minua kiinnostaa luonnon ihmeellisyys. loputon maailmankaikkeus ja matkustelen mielelläni tällä upealla planeetallamme. Maailmassa on paljon asioita, joita en ymmärrä ja joiden ymmärtämiseen oma älyllinen kapasiteettini ei myöskään riitä. Niinpä minua ihmetyttää loputtomasti muiden ihmisten kyky ratkoa suuria kysymyksiä ja löytää aina vain uusia asioita maailmastamme. Olen kuitenkin rationaalinen ihminen, joka ei pysty samaistumaan homeopatiaan, horoskooppeihin tai yliluonnolliseen. Sen sijaan pidän kyllä ideoista ja mahdollisuuksista sekä muista kulttuureista. Ihailen ihmisiä, jotka pystyvät uusia asioita keksimään tai tuottamaan aidosta omaperäisiä ajatuksia. Haluaisin lähes epätoivoisesti olla luova edes jollakin tavalla, mutta kun en vain ole. Pimputtelen pianoa itsekseni eikä siitä muille iloa ole jakaa. Raakun mielelläni lempibändieni mukana, mutta muut tunkevat kyllä nopeasti ympärilläni sormet ihan syystä korviinsa. Kirjoittamista olen kokeillut, mutta kun yhtäkään originaalia ajatusta ei mahdu päähän, niin minkäs teet. Teen silti edellä mainittuja asioita omaksi ilokseni. Vaikka minulla ei paljoa olekaan muille tarjota, niin riitän itselleni, mikä kai onkin melkoisen tärkiää?