sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Taantumisia

En tiedä mikä Gatsbyn on villinnyt viime aikoina, mutta se on pureskellut enemmän omaisuuttani käyttökelvottomaksi kuluneiden parin viikon aikana kuin pienen elämänsä aikana yhteensä. Se pöllii tavaroita pöydältä, käy selvästi sohvalla sekä sängyllä. Tuhottujen asioiden listaan lukeutuu mm. telkkarin kaukosäädin (jonka uusi korvaaja on aivan syvältä), kampa, koirien kynsisakset sekä harja, pilli, kirjoja ja kaikki muu pahvinen. Lelutkin saavat kyytiä ja niitä olenkin sille tuhottavaksi ostellut. Ne ei kuitenkaan sen puuhailun kohteiksi tunnu riittävän. Pyh.

Tänään nautin taas siitä, että sain jättää kämppäni varmasti luotettaviin tassuihin. Nappasin Feron ja Gatsbyn treeneihin ja Eddie sai jäädä puuhastelemaan parin aktivointilelun kanssa aamuruokaansa. Fero oli treeneissä kuin kotonaan! Se tunnisti ihmisiä, meni itse heidän luokseen häntäänsä heiluttaen eikä olisi tullut enää luokseni kivojen tuttujensa luota :D Pari ihmistä löytyi ja hoffi pääsi ansaitsemaan sapuskansa. Ekaa kertaa toinen maalimies livahti helppoon piiloon ilman, että Fero huomasi. Häntä laskikin aika nopeasti sen tajutessa puskassa kykkivän ihmisen. Mutta taas ruoka kelpasi eikä huoleen ollutkaan aihetta! Fero pääsi tapaamaan myös Jedi-belgiä ja iso kaveri jännitti blondiani aika tavalla. Molemmat pojat saivat tehdä pienen kimppalenkin vapaana ja Jedi ihastui tytöksi luulemaansa hoffilaiseen :D Tunne ei ollut ihan molemminpuoleinen, mutta Feroa aina välillä kiinnosti kuitenkin toinen koira. Jännittäminen kuitenkin voitti kiinnostuksen ja se piti varmuudeksi hajurakoa Jediin. Iriksen avustuksella myös Jedi jätti ihastuksensa kohteliaasti rauhaan :) Fero taisi saada enemmän kuin tarpeeksi jännitystä yhdelle päivälle!

Poijjaat ♥
Gatsyllä oli torstain treeneissä vähän liikaa vauhtia ja varmana vähintään tästä syystä maalimiehiä jäikin ilmaisematta. Ensimmäinen nousi hyvin ja se sahasi kivasti. Toisella se kävi ja jätti ilmaisematta. Ilmaisun sijaan se painatti kolmannelle ja jätti myös tämän kertomatta minulle. Vasta ollessani lähempänä maalimiestä se keksikin kertoa löydöistään myös minulle. Itse olin hämmentynyt ja purin sen turhaan höpöttämiseen, kuis muutenkaan. Tästä sitten hämmentyi myös koira entistä enemmän ja treenit menivät vähän vähemmän loistavasti.

Niinpä halusinkin välttää torstain toistumasta tänään. Viisaammat päättivät, että piilotimme maalimiehet selvästi erilleen ja vasta ensimmäisen löydyttyä livahtivat seuraavat piiloihinsa. Tämä meni muuten ihan kivasti, mutta näyttämisellä Gatsby haahusi eikä muka enää löytänyt perille. Se esim jäi seistä räksyttämään pakastimen päälle vaikkei maalimies siinä ollutkaan. Jotain outoa siis tapahtui "näytä" sanan jälkeen, sillä pieni paimeni ei ollutkaan enää oma iloinen itsensä. Hihkaisinkin kolmannella maalimiehellä (jonka luokse Gatsby löysi näytöllä vihdoinkin suoraan), että palkkaa koiran sen tullessa uudestaan tykö. Otimme vielä omatoimisesti Iriksen kanssa tälläisen koira etsii-käy ilmaisemassa- ja saa ruokansa heti "näytä" sanan jälkeen maalimieheltä. Vire pysyi näin normaalina ainakin omaan silmään ja torstaina otetaan ainakin osa tällä kaavalla!

Lopuksi Fero jäi autoon jännittävän lenkkinsä jälkeen ja Gatsby pääsi tutussa belgi kokoonpanossa pienelle lenksulle. Alkuun se tunkesi itseään Wictorin lähelle, josta toinen sille sanoi ja tämän jälkeen kolmikko lenkkeili mukavissa tunnelmissa. Wictor kokeili saada teiniäni leikkimään ja muutamaan otteeseen Gatsby melkein lähtikin mukaan. Hiljaa hyvä tulee :)

Loppunoottina mainittakoot, että Eddiestä on tullut vanha. Se hakeutuu nykyään jopa silitettäväksi ja sitä voi pitää vapaana surutta. Tolleri kun lähinnä seurailee minua ja namejani. En olisi ikinä uskonut, että siitä tulee joskus helpoiten vapaanapidettävä koirani! Gatsbykin on oikein kiva vapaanapidettävä ja on lopettanut ihmisten moikkailun taas. Lisäksi koiristakin mennään vapaana paremmin ohi kuin hihnassa. Gatsby on oikeastaan laumamme tähystäjä ja sitä tarkkailemalla näen, onko meitä vastaan tulossa metsässä joku. Pieni koira jähmettyy tällöin tuijottamaan, mutta tulee todella varmasti kutsusta luokse.Fero sen sijaan on niin omissa maailmoissaan että se saa olla valtaosan ajasta hihnassa. Sitä kun ei millään saa nopeasti luokse ja vaikka se ei menisikään ihmisten luo, niin on se sen verran iso koira, että joku voi sitä vapaana edelläni lyllertämässä pelästyä. 

4 kommenttia:

  1. Voi Gatsby.. Sekin on siis löytänyt tuhoamisen huvin. Olisi saanut jäädä oppimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! En tiedä onko piskuinen oppinut Feron puuhasteluja seuraamalla...

      Poista
  2. Hei Ilo on kanssa aloittanut! <3 Kauhean kiva. Seinää on maisteltu parista kohtaa muutaman kerran ja lelukoppa on saanut kyytiä. Murkkuikä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisarukset on siis salassa juonineet päidemme menoksi yhteisen tuhovimman! Pitihän se arvata! :D

      Poista