sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Ideaali vilkas, mutta kuriton

Otsikon sanoin koiraani kehui (tai ei-niin-kehui) luonnetestituomarit, jotka kateellisena ihailivat koirani loikkavoimia! Gatsby pääsi siis vihdoin seikkailemaan luonnetestiin. En ollut varsinaisesti tehnyt päätöstä Gatsbyn testiin viemisestä juuri tämän kesän aikana, mutta kun testi pidettiin täällä meidän hoodeilla Hollolassa, niin en malttanut olla ilmoittautumatta. Sain kameranaiseksi ja apukuskiksi Minnan, jota siis videosta on kiittäminen! 

Toisin kuin MH-kuvaukseen mentäessä, minulla ei ollut mitään selkeitä odotuksia testin tuloksista. Gatsby kun osaa välillä olla lähes hullun järjetön kovuudessaan (oikein innostui sen jyränneistä lampaista, jotka puolestaan järkyttivät emännän) ja on joskus pieni mamman poikkeli, joka ei lähdekään hakumetsässä näytölle, koska joku astui vahingossa sen varpaille. Laukauskokemattomaksi arvasin se menevän, sillä kyllä tuo laukauksiin ja koviin ääniin reagoi vaikkeikaan pelokkaasti. Gatsby yllätti minut olemalla muuten melkoisen rento jätkä, joka ei turhia hötkyillyt. Se otti testin paljon odottamaani rennommin ja sen ihmisluottoa ei saatu juurikaan järkkymään. Se tuomarin sanoin "koitti tainnuttaa rakkaudella" eikä se puolustanut itseään pätkääkään vaan otti hyökkääjät innolla vastaan. Sen innokkaista pusutuksista seurasikin päätelmä koirani kurittomuudesta, joka ei siis tietenkään pidä pätkääkään paikkaansa! Koskaan ole tottelematon... Köh köh... Pimeässä Gatsby eteni hienosti aina loppuun saakka, mutta jäi seisomaan eteeni tuomareita tuijotellen ihan kysymysmerkkinä. Sitten kun sille tokaistiin, että "hei peko-koira, sunhan pitäis käyttää sitä nenääs!" niin joku ratas pyörähti pienen koiran päässä ja se kiipesi onnellisena syliini! Minä sen sijaan rikoin seinä osion kiinnityshihnan lukon, mutta tämä ei onneksi vaikuttanut arviointiin! Mutta pihdit lopulta tarvittiin koirani vapauttamiseksi.

Kaiken kaikkiaan siis Gatsbyn ominaisuudet ovat oikein hyvät pelastuskoirailuun ja kaikki yksittäiset ihmismurinat ovat olleet lähinnä tilanteen dominointia. Tämä oli iso asia minulle tietää ja koen ymmärtäväni koiraani nyt paremmin. Kannatti viedä! Tässä turinointini vielä tiivistettynä alias the pisterivi:

Toimintakyky +1a, kohtuullinen
Terävyys +1, koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +1, pieni
Taisteluhalu +2a, kohtuullinen
Hermorakenne +1a, hieman rauhaton
Temperamentti +3, vilkas
Kovuus +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus ++, laukauskokematon
Kokonaispisteet +170
Tuomareina Mikeal Laine ja Johanna Cederlöf


2 kommenttia:

  1. Hienot pisteet! Onnea tervepäisestä koirasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Gatsby kyllä yllätti mut, kun ei järkyttynyt pahemmin juuri mistään! Testi toi luottoa koiraan ja antoi potkua mulle persuuksiin olla selkeämpi johtaja :)

      Poista