Juoksujälkeä

Emme päässeet tällä viikolla pelastuskoiratreeneihin, joten päätin olla tänään rohkea ja suunnata jälkimetsälle. Tein melko lyhyen jäljen (noin 150 metriä), jolle ripottelin neljä esinettä sekä uutena ihmeenä yhden kulman. Kulma tuli pakosta huonon suunnitteluni vuoksi, sillä en halunnut kivuta isoa rinnettä. Tallasin tiheäsi ja merkkasin kulman itseäni varten. Gatsby nosti jäljen todella hyvin. Olin lähtenyt tieltä ja valjaat päälleen saatuaan Gatsby meni itse ojan puolelle jälkeä selvästi hakemaan! Hieno nuuskutin! Se lähti höyryjunan tavoin eikä ollut moksiskaan vaikka yllätyin sen vauhdista ja roikuin ihan tosissani hetken liinan päässä kunnon jarruna. Gatsby jäljesti täydellisesti jäljellä pysyen ensimmäiselle esineelle ja ilmaisi sen upeasti! Fiksu ihminen olisi jättänyt treenin tähän, mutta kukaan ei ole ikinä minua fiksuksi haukkunut, joten ahneuksissani jatkoin. Seuraavaksi oli minua jännittänyt asia eli kulma, josta Gatsby menikin odotetusti aluksi ohi. Hienosti se kuitenkin haki jäljen uudestaan ja onnistui menemään oikeaan suuntaan. Vauhtia oli taas todella reippaasti ja jouduin etenemään  puolijuoksua koirani perässä. Tarkkuus kärsikin vauhdista pariin kertaan, mutta pienen hyörinä pyörinän jälkeen Gatsby löysi jäljen aina uudestaan. Tällä kertaa se reagoi todella nopeasti jäljen hukkaamiseen emmekä eksyneet onneksi kokonaan jäljeltä. Ikävä kyllä mutkat sattuivat kahden esineen kohdalla, joista toinen olisi ollut viimeinen. Onneksi olin päättänyt jatkaa viimeisen esineen jälkeen vielä hetken ja olin merkinnyt itselleni, mihin jälki jatkui. Niinpä näin Gatsbyn jäljestävän juuri täydellisesti, joten pyysin sen maahan ja annoin vielä loppupalkan. Ei ihan puhdas suoritus, mutta viime omaa räpellystä parempi ja tässähän sitä oppii!

Agissa teimme kisamaisesti eli ensimmäisellä kierroksella menimme koko radan vaikka virheitä korjaten. Gatsbyn kontaktiongelmat tulivat heti esiin ilman apupalkkausta eli puomi hiivittiin alas eikä tassut meinanneet millään osua kontaktialueelle saakka. A sen puoleen tultiin sellaisella rytinällä, ettei pysähtymisestä ollut tietoakaan! Olin jo katsonut meille epäviralliset kisat, muttei tälläisillä kontakteilla sinne kyllä kannata mennä. Onneksi aikaa on eli eihän tässä ole mihinkään kiirus! Uskallan myös väitttää ettei tässä enää kauhean kaukana epiksistä olla. Plus tein vihdoinkin onnistuneesti saksalaisen osana rataa ja tämän kunniaksi viljelen vihdoinkin blogini puolella agitermejä, jotka eivät kaikille varmasti edes aukea! Agi on siis edelleen ihan huippua!

En ymmärrä miten muut saavat otettua koiristaan söpöjä kuvia, kun ne pitävät jotain suussaan...