sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Lainakoira

Tänään vein Gatsbyn haikein mielin kasvattajan luokse harjoittelemaan yksinoloa. Ensi viikolla kun naapurini, jotka ovat siis lupautuneet pentusta käydä päivisin katsomassa, eivät pääse tät pyhää tehtäväänsä hoitamaan. Onneksi tämän viikonlopun hyvät muistot lämmittävät, kun ikävä iskee viikon mittaan :) Melkei tosin jätin pennun palauttamassa, kun en meinannut millään löytää autonavaintani! Pengoin ja tongin ja etsin ja vaivuin epätoivoon! Ajattelin jo tehneeni Freudilaisen lipsahduksen eli piilottaneeni alitajuisesti itseltäni avaimen, jottein pentua tarvitsisi viedä enää pois :D Mutta olinkin vain jättänyt sen takakonttiin hakiessani perjantaina pentua sieltä... Hups. Näin avaimen ikkunan läpi ja kirosin mielessäni kohtuullisen paljon sekä värikkäästi. Palasin jo sisään soittaakseni kasvattajalle, että saas nähdä tullaanko sittenkään, kunnes tajusin, ettei peräkään ollut varmaan lukossa. Ja näin hyvä tuuri minulle olikin käynyt! Luukku aukesi ja huojennukseni oli suuri!

Mutta pientä päivitystä ennen kyseistä kommellusta! Yö meni taas loistavasti. Neljän aikaan vein minun heräämisestäni hepuli-ilahtuneen pennun pihalle, jonne tarpeet tehtiin hienosti. Seitsemän aikaan pentu aloitti hirmuisen metakan ja ilmotti olevan HEREILLÄ! Päätin odottaa rauhallista hetkeä ja odotus palkittiin niin hyvin, että nukahdimme vielä pariksi tunniksi. Heräsin yhdeksän aikaan hyvin hämmästyneenä ja jouduin lähes herättämään pentusen! Reipas nukkuja! <3

Gatby ei enää arastele vanhempia koiriani yhtään. Se roikkuu antaamuksella Eddie hännässä, syö sen karvoja ja muutenkin hyökkii sen kimppuun. Papparainen on aivan liian kiltti ja salliva eli minun tehtäväkseni on jäänyt sen puolustaminen pennun pahimmilta hyökkäyksiltä. Lisäksi Gatsby on kokeillut saada Eddieä imettämään itseään, joka ei yllättäen ole ihan onnistunut. Gatsby myös hakeutuu sen seuraan aika paljon:


Fero on edelleen hieman epävarma pennun suhteen, eikä oikein halua sitä lähelleen. Hoffini väistelee Gatsbyä minkä ehtii ja Gatsby keksikin Feron jahtaamisen olevan kiva leikki! Minä taas jouduin puuttumaan tähänkin ja kun Fero kerran pennulle haukahti komentavasti, annoin molempien ymmärtää olevani ison koiran puolella. Fero meinaan katsoi minua kuin anteeksipyydellen :) Kerran ne tosin vetivät samaa lelua taksulla tänään, yllättäen Fero voitti :D Hyvin pysyi kyllä pieni aussie narussa kiinni! Lelu myös varastettiin ja häntä tötteröllä kannettiin sivummalle nakerrettavaksi, kun hoffi vähänkin siirtyi lelun ääreltä :) 

Kävimme tänään naapurissa kylässä hakemassa eilisen jalkopallo-episodin kuvia :D Lauralla kun oli hieno järkkärikamera ja hän lupasi kuvia jakaa myös miulle! Samalla Gatsby pääsi nuuskuttelemaan kahta marsua, jotka olivatkin pennusta kaikkien yllätykseksi aika kiinnostuneita. Gatsby käyttäytyi hienosti ja rauhallisesti, joten marsutkin sitä uskalsivat lähestyä. Pätevä pieni marsukuiskaaja mulla! :D

Voi pallo parkaa! (Kuva Laura Pilpola)

HYÖKKÄYKSEEN! (Kuva Laura Pilpola)

Nurmikkokin sai kyytiä  (Kuva Laura Pilpola)
Pentu on valloittanut minut aika tehokkaasti innollaan ja oppimiskyvyllään. Kontaktia se osaa ottaa hienosti parin harjoittelukerran jälkeen, ruokaa odotettiin tänään jo todella pienin vinkaisuin (ja viime aterialla odotin en ainoastaan hiljaisuutta ja istumista vaan myös katsekontaktia ennen luvan antoa) ja perusasentoa haki hienosti! Samoin se tulee niin kovaa kuin vain pienistä kintuistaan pääsee, kun sitä metsässä kutsuu! Se on juurikin Eddie ja Feron yhdistelmä tässä asiassa: se haahuilee omiaan, kuten Eddie mutta tulee mielellään luokse kuten Fero :D Itseäni vasten hyppimiseen olen puuttunut jo, mutta luoksetullessa se saa vaikka hypätä ylitseni, jos tuo into säilyy! :D Paras palkka sille meinaan tänäänkin oli minun luokseni tulo ja kehut plus rapsut! Saan luoksetulon yhteydessä yleensä myös naamanpesun :)

Gatsby pääsi myös tutustumaan harjaan ja joutui kopeloitavakseni. Hienosti herra tähän suhtautui. Suihku olikin jännempi paikka suhisevine vesineen. Suihkun ollessa lappeellaan se oli vielä ihan jees, mutta kun vesi tulikin suoraan alaspäin, niin se oli jo sangen epäilyttävää. Lotrasimme pieneen pesuun paljon vettä, mutta totuteltiimpahan samalla. Suihkun teki siis aiheelliseksi se, että Fero onnistui pissaamaan pennun päälle... Eikä varmaan jää viimeiseksi kerraksi! Huoh...

Kokeilimme myös yksinoloa, joka alkoi kauhian metelin säestämänä. Otin siis vanhemmat koirat ja lähdimme lenkille. Gatsby jäi pentuaitaukseen, jossa se on viettänyt yönsä. Huuto loppui jo ennen kuin olimme ehtineet pois pihasta. Pidin tätä oikein hyvänä merkkinä! Kun sitten palasimme takaisin, oli edelleen hiljaista. Tosin pentu ei ollutkaan aitauksessa vaan oli puskenut sen irti seinstä ja paennut. Häkin seinämä oli siis sänkyni ja kevythäkin välissä. Gatsbyn oli siis aitauksen lisäksi pitänyt siirtää kevythäkkiään, että pääsi vapauteen. Ja senhän se oli tehnyt... Muutamia vaatteita oli tiputeltu ja miekkonen nakersi jotain outoa puunkappaletta kun tulin kotiin, mutta muuten kaikki näytti normaalilta. Ei siis loistava, muttei huonokaan alku. Kai...

Tänään se myös selvästi seuraili minua entistä enemmän. Gatsby hakeutui seuraani mm. nokosille, joka tietenkin tuntui hyvältä :) Se myös auttoi vähän liiankin kiinnostuneena minua korjaamaan tietokonettani, josta alkoi yhtäkkiä kuulua kauhia tuuletuksen ääni ja sitten se sammui. Avasin kuoren ja emolevyn (?) tuuletin oli jostakin syystä lähtenyt irti. Se roikkui repsallaan koska sen muovinen kehikko oli mennyt rikki. Osan takana oli myös jotain, joka näytti liimalta, muttei sekään ollut pitänyt. Aivan uskomatonta, että tuommoinen osa oli mennyt noin rikki! Minäpä siis korjasin sen todella vähällä taidolla, mutta onnistuneesti. Tähän tarvittiin kuitenkin akkuporakonetta, jonka surina oli pennusta hieman erikoista ja se heräsikin ääneen. Sitä ihmeteltiin ja kummasteltiin niin, että nokoset unohtuivat kokonaan! Remppasimme yhdessä konetta ja kun se oli tehty niin poika olikin urakasta jo aika väsynyt:

Tietokone-nerous on rankkaa puuhaa :D

Muuten vaan söpö kuva, johon hyvä lopettaa <3



5 kommenttia:

  1. Sööööpööööööööööööööö <3 Voi mikä mies <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis herrahan on tehty pelkästä söpöydestä! :D Paitsi sillon kun se puree mua, mun vaatteita, verhoja, mattoo, tuolinjalkaa ja ihan siis kaikkee mahdollista! Tai no, onhan se sillonkin aika söpis :)

      Poista
  2. Kiva että pentuaitauksella on ollut käyttöä, vaikka pikku-houdini sieltä karkaakin. :) Käske Eddietä ryhdistäytymään ja komentamaan Kätsyä niin että se muistaa sen ikuisesti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se yön ajan on toiminu! Sitä on myös hyvä rämistää emännän herättämiseks :P

      Eddiestä on tullu liian pehmis. Jollei se kohta ryhdistäydy, niin peli on menetetty ja siinä roikkuu loppu iän yks innokas aussie kiinni...

      Poista
    2. Mä myös oon piilottanu blogiini ei niinkään salaisen salaviestin sulle, mene ja etsi! :D

      Poista