perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluinen tervehdys!

Olen yrittänyt saada otettua hyvää yhteiskuvaa koiruuksista, mutta pimiä on pilannut suunnitelmani aika tehokkaasti. Niinpä kaivoin Photoshopin esiin ja taiteilin äärimmäisen upean tekeleen, jonka avulla levittää joulumieltä sitä tarvitseville!

Tadaaaaa!!! :D
Torstaina suuntasimme myös pelastuskoiratreeneihin Gatsbyn kanssa. Aiheena oli taajamaetsintä ja aloitimme koko koirapoppoon voimin Radiomäen haravoinnin. Yksi esine löytyi, jota Gatsbykin kävi haistelemassa isojen kehujen kera! Rinteestä nousi myös kaksi maalimiestä, joista ensimmäisen hakua Gatsby sai seurailla sivummalta suurella mielenkiinnolla ja toisen myös se pääsi löytämään ihan itse. Tai siis yksi koirakko oli hänet käynyt jo paikallistamassa ja me kokeilimme myös hajun saamista pennun nenään. Oli kiva mennä melko tiheään pieniä pajupuskia kasvavaa jyrkkää rinnettä alas koira hihnassa. Tämä johtikin siihen, että kun Gatsby sai hajun ja yritin sen perässä juosta, niin kaaduin tyylikkäästi pehvalleni. Tässä vaiheessa Gatsbyn etsintä herpaantui ja se löysikin lopun ryhmämme... Tuli kuitenkin onnettoman emäntänsäkin pelastamaan ja sitten löytyi myös makaava maalimies. Pentu hieman arasteli kasvotonta möykkyä, mutta rohkaistui pian ja sai palkakseen muutaman namusen :)

Puskista suuntasimme keskustan vilinään, missä olikin temppuilua sekä koirille että omistajille. Menimme mm. rautatieaseman rakennuksen läpi (joka ei tuottanut minkäänlaisia onkelmia taito pentulaiselle) sekä kuljimme kaikuvassa alikulkutunnelissa ratojen alla junan mennessä päällä. Sitten pakkauduimme kaikki kahdeksan koirakkoa samaan hissiin ja menimme pari kerrosta alaspäin. Hienosti kaikki koirat käyttäytyivät hississä, vaikka vain juuri ja juuri sinne kaikki mahduimme. Kaupungilla nostettiin lisäksi oma koira suht korkean (n. 150 cm) kaiteen yli tasanteelle sekä itse könyttiin perässä. Olin oikein tyytyväinen kevyestä pennustani :D Lisäksi teimme pientä tokotreeniä kirjaston edustalla, joka keräsi uteliaita katseita. Gatsby pujotteli muut hienosti (ja antoi muiden pujotella itseään) sekä meni ja pysyi istumassa ja maassa paikallaan vaikka otin muutaman askeleen poispäin. Seuraavaksi kannoimmekin toistemme koiria ja Gastby ei pusutellut kantajaansa yhtään niin pahasti hengiltä kuin pelkäsin :D Tosin kiljui perääni minun kantaessa toista koiraa. Ensin minun olisi pitänyt kantaa hollanninpaimenkoira, mutta se ei selvästikään halunnut olla kanssani yhteistyökykyinen. Koira ei ollut kauhean painava mutta iso kylläkin. Niinpä sen vetäessä takalistonsa maahan, en millään meinannut saada siitä otetta. Niinpä sain yrittää sähäkän kroatianpaimenkoiran kantamista, joka myös aluksi harasi selvästi vastaan. Se oli kuitenkin niin pieni, että pystyi nappaamaan sen hyvään asentoon helposti ja koira antautuikin käsittelyyn hieman hölmistyneenä.

Treenien lopuksi Gatsby pääsi rällästämään itseään kuukauden verran nuoremman pystykorvapennun kanssa. Rotua en tajunnut kysyä, mutta söpö pieni pallero se oli :) Aluksi Gatsby oli hieman kierroksilla treeneistä, mutta rauhoittui pian ja leikki nätisti pienemmän pentusen kanssa. Ne juoksivat ja painivat sekä omistajat rupattelivat rattoisasti :) Toisella oli selvästi hampaat vaihtumassa, sillä Gatsbyn niska oli ihan verinen leikkimisen jälkeen. Hurjia koiratapeluita siis täällä Lahtessa! Illan meillä tuhisikin rauhallinen pentu, joka oli aamullakin selvästi normaalia rauhallisempi. Jännä juttu miten lähes kolmen tunnin touhuaminen suhteellisen intensiivisesti pystyykin hieman pentua rauhoittamaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti