Laiskan päivittäjän ryhdistäytyminen

Totisena torstaina päätin napata vaihteeksi Eddien mukaan pelastamaan. Se ei ole oikein ideaa vielä hiffannut, joten odotukseni olivat melko matalalla. Pikku tollotin kuitenkin päätti yllättää ja kahden näkölähdön jälkeen, kolmas salaahävinnyt löytyi ihan nenän avulla! Eddie pyöri ensin ihmisryhmän luona toiveikkaana nameja kerjäten, mutta sai kun saikin hyvän tuulen avulla hajun ryhmän ulkopuolisesta ihmisestä. Niinpä se lähtikin hajua seuraamaan ja seisoi hetken hieman hölmistyneen näköisenä lumipenkan päällä nähdessään hajun kohteen. Se siis vihdoinkin tajusi homman juonen, jee! Muutenkin se huvitti ihmisiä touhotuksellaan ja treenikaverini huvitti kaikkia luulemalla Eddieä aiemmin näkemäkseen hoffipapparaisekseni, joka siis oli tällä kertaa kotona :D

Gatsbyä kiusattiin pitkästä aikaa eli sille laitettiin kaksi lähekkäin olevaa maalimiestä. Lähetin sen huonosti eli se saikin "väärästä" (eli ei suunnittelemastani) suunnasta näistä kahdesta hajut. Ensin Gatsby löysi ensimmäisen ja kertomismatkallaan bongasikin toisen. Itse olin ihan kysymysmerkkinä, että mitä minun pitäisi tehdä, kun koira meinasikin vaihtaa maalimiestä kesken ilmaisun. Tyhjäpäisyyteni oli kuitenkin hyvä asia, sillä Gatsby päätti palata ensimmäiseen maalimieheen, sillä olin sen kertomisesta sille kuitin antanut. Hyvin ja määrätietoisesti tämän jälkeen se minut ekalle veikin! Palkkaamisen jälkeen se myös hienosti ilmaisi vielä toisenkin! Olin tästä todella helpottunut, sillä se välillä on ottanut nokkiinsa, jos en ole hyväksynyt sen tekemää työtä eli se olisi voinut jättää toisen hyvinkin omaan piiloonsa. Tällä välin yksi treenikaveri oli mennyt alueen ulkopuolelle tallaamaan jälkeä ja Gatsby sai hänestä hajun. Niinpä pääsimmekin siis harjoittelemaan kävelevää maalimiestä (tai ehkä tässä vaiheessa jo seisoskelevaa?) joka vielä huuteli perään. Hieman Gatsby tästä hämmentyi, mutta ilmaisi kuitenkin ja "näytä" sanalla myös minut eksyneelle vei. Ainoa huono puoli oli aivan jäätävä loikka, jonka se teki ekalla näyttökerralla suoraan maalimiestä päin! Koko koira siis lensi hartiakorkeudella suoraan seisovaa ihmistä päin... Palkkarasiaahan jäljentekijällä ei ollut, mutta kaivoin pari namia taskustani sekä kehuin tietenkin pätevää etsijääni. Viimeinen löytyi myös onneksi hyvin, vaikkakin tylsän korkealta (eli säästyi kokonaan pusuilta!) 

Kaiken kaikkiaan Gatsby teki monia hyviä itsenäisiä päätöksiä kyseisissä treeneissä ja uskoni siihen kasvoi entisestään! Ryykäämistä lukuunottamatta se oli vain aivaan sairaan pätevä!!! Jopa alkuun otettu hallintaosio sujui mainiosti, jopa oman kauhuni luoksepäästävyyden kohdalla! Tämä oli varmaan ensimmäinen kerta ikinä, kun sain sen pysymään sivullani lähes jatkuvassa kontaktissa eikä se hypännyt tai edes meinannut hypätä meitä kättelevään tulleen ihanan ihmisen päälle! Veivasimme vielä tahallamme kättä oikein pitkään ja hartaasti se pikku pojan peppu vain olla ja pysyi maassa! Käpyli ♥

Kielieläin :D (Kuva Jenna Oinonen)

Agissa menimme 12-keppiä, jotka olivat pienoinen haaste, sillä verkkoja ei riittänyt joka väliin. Väleissä olleet ohjurit eivät Käpyä taaskaan haitanneet eli niistä kannatti sen mielestä mennä suosiolla yli. Lähetyksen sujuivat kivasti ja Gatsby haki oikeaa väliä jo hyvin. Vetäjäämme korvaamassa ollut Jemina auttoi Gatsbyä keppien lopussa olevassa ohjurihaasteessa ja niin saimmekin monta onnistunutta kepittelyä! Omaan silmään ainakin meno on kivan vauhdikasta ja fokus pysyi keppien lopussa myös minun liikkuessa mukana. Kokeilimme myös pari perusohjausta (joissa kämmäilin...) ja hokasin ehkä taas vähän paremmin ohjaamisen saloja. Jeminakin sanoi minun menevän liian lähelle esteitä ja ohjaan vieläkin usein "liikaa" eli less is more! Esim. yhdessä vaiheessa juoksin koiran mukana vaikka vain paikallaan kääntyminen riitti enemmän kuin hyvin! Lopuksi kokeilimme vielä muka rauhallisemmalla koiralla A:ta, jonka harjan yli joku pieni sininen ohjus hyppi aivan maanisesti... Lopun kontaktilta tuo tulikin alas usein mielenkiintoisessa sivuluisussa ja tippui samalla kontaktipinnalta kokonaan. Onneksi Jemina sai kiituria ohjailtua hieman parempiin alastuloihin ja saimme tätäkin taas vähän harjoiteltua!

Viikonloppu meni tylsemmin sukuloimisen parissa eli olimme mm. yötä vanhemmillani. Gatsby oli siellä hieman taas levoton eli puuhaili aktiivisesti omien lelujensa parissa sekä kävi tarkistamassa, josko joku kaipaisi aina välillä pari Gatsby-pusua. Koirien ollessa talossa yksin, se ei ollut tällä kertaa syönyt mitään, mikä teki minut oikein onnelliseksi! On meinaan ihan eri asia, jos koira syö jotain omaa kuin muiden omaisuutta! Yöt se myös osaa jo olla rauhassa eli ei välitä vaikka vanhempani heräävätkin minua aiemmin ja alkavat jo puuhailla. Käpy osaa jo odottaa minun heräämistäni, mistä olen oikein tyytyväinen :)

Voi risuparkaa! (Kuva Jenna Oinonen)

Koska olen ollut laiska päivittäjä, niin tässä on tullut ja mennyt jo toinenkin viikko. Eli torstaina pelastettiin eli tarvottiin paikoitellen aika jäätävässä hangessa. Siinä vaiheessa, kun lumi on haaroväliin asti, niin ei voi ihan kauhean päätä huimaavasta vauhdista puhua! Onneksi alueelle tallantui äkkiä polku, joka teki hommasta melkoisesti kevyempä. Haasteita silti oli rämpiessäni nopeampien (=parempikuntoisten) perässä, varsinkin kun yhdellä reippaalla oli oikein lumikengätkin töppösissään. Hangesta johtuen, otin Eddien kanssa tiellä pari maalimiestä. Se muisti homman nimen, mutta ihastui palavasti ensimmäiseen maalimieheen eikä olisi halunnut toista pelastaa olleskaan :D Lopulta kaivoimme onneksi myös Iriksen ojasta ja touhottimellani oli melkoisen kivaa!

Gatsbyllä oli hieman haastavat treenit. Se ei ollut ihan oma itsensä ja hajut ei oikein liikkuneet. Se innoissaan rämpi ensin hangessa, mutta kun nokkaan ei mitään infoa leijaillut, niin se alkoi kulkemaan perässäni tai polulla. Lopulta päädyin lopettamaan toisen maalimiehen jälkeen, kun koirani osoitti selviä lasikistumisen merkkejä. Gatsby oli autuaan tietämätön, että enemmänkin metsässä olisi löydettävää ollut ja leikki tyytyväisenä Irikseltä lainatulla lelulla (joka jätti omamme autoon...) Pieni poikkeli on ollut aika sekaisin tämän viikon tyttöjen hajujen takia eli liekö sillä ollut osuutta velttouteen?

Perjantaina minä olin se veltto osapuoli, jota ei olisi millään napannut lähteä agihallille. Työviikko oli normaalia huomattavasti rankempi sillä sijaistin kymmenisen tuntia omien töiden päälle (ja yöt olivat vähäunisia sekä lyhyitä), joten olisin ollut valmis jäämään vain kotisohvalle löhöämään. Ilma sentään oli mitä ihanin lämppälenkkeillessämme hallin ympärillä, mistä olin iloinen. Tähän iloni sitten loppuikin. Siinä vaiheessa kun treenien oli tarkoitus alkaa, tuli kouluttajaltamme puhelu: treenit olivat peruttu. Hän oli vähän unohtanut asiasta ilmoilla. Sanoin puhelimeen pari valittua sanaa ja kaadoin päälle turhautumistani muistakin kerroista, kun alkamisajan ym. kanssa on ollut ongelmia/häslinkiä. Kiukkuni alkoi olla aika katossaan, kun kouluttaja lähinnä naureskeli ja pahoittelua sai odottaa selityksen jos toisenkin ajan. Koska en osaa oikeasti yhtään ohjata vielä, niin en edes viitsinyt jäädä hallille yksinäni jotain tekemään. Olen huono ohjaamaan silloinkin, kun joku sanoo, mitä pitää tehdä saatika, jos itse päätän alkaa säätämään jotain. En siis kokenut voivani viedä agiamme ainakaan eteenpäin, joten lähdin aivan älyttömän kiukkuisena kotiin. Matkalla soi vielä puhelin, jossa kouluttajamme tarjosi pahoittelujaan naurahdelleen ja sain ilmaisen luonneanalyysin (olen kuulemma melkoisen tempperamenttinen, oho!) Eniten ärsytti se, että tuhlasin puolisentoistatuntia ajaluineen ja lämppälenkkeineen ihan turhaan. Sain myös ajella parhaaseen ruuhka-aikaan Lahden keskustan läpi eikä tietenkään tuhlattu löpökään mieltä lämmittänyt. Lisäksi olisin voinut mennä illalla pelastuskoirien hallivuorolle harjoittelemaan hallintaa, jos olisin treenien peruuntumisesta tiennyt etukäteen. Kotiin päästyäni ei vain yhtään napannut lähteä enää mihinkään samana iltana!

Koen olevani maksava asiakas agiseurassammekin ja haluaisin jonkinlaista vastinetta rahoilleni. Tällöin olisi kiva, jos kouluttaja jaksaisi panostaa hieman siihen, että homma pelittäisi. Varsinkin, kun olen sanonut tästä hänelle suoraan useampia kertoja enkä vain nurissut selän takana. Tämä oli jotenkin viimeinen pisara ja laitoinkin viestiä, jos pystyisin jotenkin treeniryhmää kesken kauden vaihtamaan. Harmittaa, kun laji on muuten kiva, mutta ohjaajamme takia minulla on usein ennen treenejä jo melkoinen ärsytys päällä, josta yritän sitten maagisesti päästä eroon koiran astuessa kentälle. Onneksi Käpy on ainakin vaikuttanut aina siltä, että sillä olisi oikein kivaa.

Ilmeikästä :) (Kuva Jenna Oinonen)

Lauantaina vietimme homekoululla taas tunnin jos jokusenkin. Fero oli tällä kertaa mukana ja se yritti varastaa ihmisiltä itselleen ruokaa vaikka taskujen läpi. Onneksi se sai ihan ansaittuakin ravintoa seuratessaan nekkuaan koululla. Se liikkui yllättävän hyvin liukkailla lattioilla mutta erehtyi luulemaan isoa lattiaan saakka ulottuva peiliä oviaukoksi. Melkoinen kopsahdus siitä sitten kuuluikin! Onneksi tämä ei haitannut menoa ja pelastushoffini löysi kadonneet oikein pätevästi!

Gatsbylle oli kolme ukkelia ja se oli melkoisen kohtiaalla tuulella. Kaikkiin se ei päässyt käsiksi, mutta ei ryykännyt niitäkään, joille pääsi. Se myös tajusi taas seurata nokkaansa ylös ja vipelsi varmasti rojujen ja ovien ym. päältä. Sen työskentelyssä ei ollut moitittavaa vaan se teki ihan niin kuin pitikin!