Uskalluksia

Agiliidossa oli teemana tehdä Katanasta rohkeampi ohjaaja. Pitää uskaltaa ja luottaa omaan tekemiseen, jotta koirakin voi tehdä puolestaan taidokkaasti. Alla on alun radanpätkä. Itsehän olin varma, etten ehdi ohjaamaan koiraani 5 hypylle. Mutta tässä tuli sitten se itseen ja koiraan luottaminen kehiin. Kaija sanoi Gatsbyn kyllä irtoavan melko pienelläkin työnnöllä 4 putkeen ja niinhan se pieni putkihullu tekikin! Minä siis jäin putken "väärään" päähän 2 esteen viereen ja työnsin koiraa käden liikkeellä takaa sekä kumarsin putken sisäänmenopäähän. Tästä tuloksena se,  mitä Kaija lupasikin eli Gatsby suoritti esteet mahtavan itsenäisesti ja ehdin näin helposti ohjaamaan sitä 5 hypylle. Tai helposti ei ehkä ole oikea sana, sillä minähän muun muassa jäin sitten sille putken suulle ihmettelemään ja oli aika vähällä etten saanut 20 kiloa agikoirulia jalkojani päin! 

Tämän setin jälkeen radassa oli kepit, joissa otimme rohkeasti askeleen eteenpäin. Mielestäni Gatsbyllä on kepeistä jo jonkinmoinen idea sekä usein hyvä rytmi ja niinpä jätimme verkot kentän nurkkaan. Pistimme vain ohjurit (kirkkaasta muovista tehdyt viisi senttimetriä leveät lärpyttimet) joista Gatsby ei ole aikaisemmin välittänyt tuon taivaallista vaan on tullut niistä niin yli, ali kuin läpikin. Otimmekin siis varmuudeksi alkuun hihnan kanssa, mikä oli kyllä ohjaajalle aika kammottavaa, sillä hihnahan ehti jäädä vähän väliä hieman jumiin johonkin kepukkaan. Ikävä kyllä hihna oli tarpeen Gatsbyn lähestyessä Kaijaa ja palkkaansa, jolloin hieno pujottelu muuttui äkkiä kauheaksi eteenpäin ryykäämiseksi. Meno kuitenkin parani koko ajan, joten näin tulemme nyt keppejä viemään eteenpäin. Haluan Gatsbylle ennen kaikkea hieman enemmän ajattelua mukaan keppeihin eikä vain sitä verkkojen väistelyä, mihin se usein sortuu. 

Loppuun vielä teimme vauhdikkaan osuuden, jossa ohjaajakin joutui ihan tosissaan juoksemaan, sillä oma ratani ei ollut ihan kauheasti koiran linjaa lyhyempi. Tämän lisäksi piti ehtiä myös ajattelemaan! Neljän peräkkäisen hypyn ja pituuden jälkeen pitikin ottaa seuraava hyppy takaakiertona. Minun piti siis ehtiä koirani juoksulinjan eteen, jotta saisin sen työnnettyä pois radaltaan ja esteen taakse. Tässäkin olin ensin liian varovainen, mutta sitten vain tungin ruhoni koiran eteen ja onnistuimme jopa! Kaija oli selvästi meihin tyytyväinen ja potki minua pois epävarmuuksistani. Tänään olin treenien jälkeen erittäin punainen, mutta myös melkoisen voitonriemuinen!

Voittamisesta puheen ollen olimme vähällä käydä mölliagittamassa. Järjestimme agilityepikset ja sinne olisi päässyt halvalla hieman kisailemaan. Ensin olin ideasta kauhuissani ja sitten olinkin ideasta jo ihan innostunut. Sitten tulikin ilmi, ettei mölliluokkaa tullakaan pitämään. Normaalille radalla keppeineen meillä ei ollut asiaa, joten kävin vain talkoilemassa. Täytyy myöntää, että olin hieman pettynyt ettemme päässeetkään kisailemaan.

Olen myös ilmoittanut meidät rally-tokokokeeseen, mikä on huolestuttanut minua hieman. Ensin mietin meidän viimeistä kisasuoritusta ja siinä ollutta houkutus-katastrofia. Olemmekin siis harjoitelleet kyseistä liikettä, kuten muitakin rallyn pyörityksiä nyt kotosalla. Toisekseen olen ollut mietteissäni siitä, että nämä ovat ulkokisat enkä yhtään tiedä, miten siellä saa kisarauhan eli onko vain kehänauhat maassa ja seuraavat koirat ihan niiden toisella puolella. Toivon, ettei näin ole. Sitten tajusin, kun kisoihin kyseltiin talkoolaisia, että samaan aikaanhan on myös agilitykisat. Meillä ei ole onnistunut edes treenaaminen toisten agiharjoitusten aikana, joten mitä ihmettä me tullaan tekemään noissa kisoissa kuin haahuamaan!? Todennäköisesti saamme hylätyn ihan vain jo sen takia, että koirani varmaan päättää poistua kehästä kuumuessaan. Toinen vaihtoehto on se, että se tarjoaa minulle koko ajan maahanmenoa, sillä sitä Gatsby tekee todella usein silloin, kun se saa itse säädeltyä intoaan. Menemmä kisoihin siis joko karkailemaan tai makoilemaan. Parin viikon päästä selviää kummaksi kisa meneekään... 

Myös Käpyä mietityttää kisat.