lauantai 5. huhtikuuta 2014

Ruokaa, treenailua ja hankintoja

Meillä on aloitettu taas ihmeellinen kakkashow. Fero ei meinaa pystyä pidättelemään vaan on ilahduttanut minua tekemällä yksinolon aikana kakkoja matolle ja yhtenä aamuna jopa ennen lenkille lähtöä se kävi kyykistelemässä samaisella pehmeällä alustalla. Jos ehdimme ulos asti, niin se ei pysty odottamaan viereiseen metsään pääsyä vaan pahimmillaan tekee läjänsä keskelle katua. Olin ajatellut odottaa kesään ja kokeilla jonkinasteista raakaruokintaa, jos se vaikka imeytyisi paremmin (jolloin hoffini toivottavasti myös kykenisi pidättelemään paremmin). Kakkaylläreistä sekä tarjouksessa olleiden silakkafileiden innoittaman kuitenkin osittain raakaan siirtyminen on käynnistynyt jo nyt. Fero on päässyt mielestäni liian laihaksi ja jos lisään ruokaa, niin samalla myös sen ruskean tavaran tuottaminen lisääntyy liiaksi. Niinpä se on saanut parhaiten toimivaksi koetun nappulamäärän lisäksi raakaa, jotta se saisi vähän massaa taas itselleen. Silakat upposivat innokkaasti papparaisiin, mutta Gatsby poimi omansa pois kupista ja söi papsut ympäriltä. Kyllä se aluksi ruokaansa ahmiessaan söi kalaakin, mutta Eddie pääsi lopulta korjaamaan fisuset parempiin suihin matolta. Kävin lemmikkiliikkeessä ja nyt pakkasessa odottelee kalkkunanjauhelihaa, jolla kokeilua jatketaan.
 
Mulla on hyvä kirjoitusapulainen :)

Koirani ovat valloittaneet naapuruston lapset ja samalla tehneet minut todella ylpeä

ksi. Fero ei hauku enää kenellekään lapsista vaan seisoo tyytyväisenä silittelijöiden kylkeen nojaten. Tällä viikolla näimme jopa yhden uuden (ja normaalia pienemmän) lapsen ja hänkään ei saanut haukkuja osakseen! Lisäksi Gatsby teki ihmeteon ja oli hyppimättä! Tytöillä on tapana kiljaista ja juosta karkuun, kun pentunen hypähtää joka saa sen innostumaan tietenkin entisestään. Nyt se malttoi itsensä ja tytöt saivat sitä rauhassa jopa silitellä. Gatsby nökötti ringin keskellä silmät puoliummessa huomiosta rauhallisesti nauttien. Toivoa siis on jopa minun pienellä ikipompulla :D 

Torstaina treenailtiin taas suunnistusta. Onneksi sain parin mukaan, sillä olimme silti hieman eksyksissä aina välillä eikä rasteja meinannut löytyä. Esineitä etsivästä koirasta olisi ollut nyt hyötyä, sillä itse talloin varmaan kolmesti ihan ”rastina” olleen kengän vierestä, mutta ruskea jalkine ruskeaa metsänpohjaa vasten ei ollut mikään erottuvin esine. Laitoin kuitenkin Gatsbyn nuuskuttelemaan löytämiämme esineitä ja palkkasin kiinnostuksesta. Tätä voisi pikkuhiljaa alkaa vaikka kotosalla opettelemaan!

Olimme saaneet edellisellä viikolla kotiläksyksi opettaa Gatsbylle ilmaisuhaukkua. Lähdin opettamaan sitä laiskuuksissani vasta maanantaina, mutta onnea on nopeasti oppiva koiruus! Olen papoilleni opettanut haukkumisen aikanaan haukkumalla itse ja ne ovat sitä sitten apinoineet. Tämä toimi myös piskuisen kohdalla, mutta se alkoi hieman paineistua ja alkoi hyppimään päälleni haukkuessaan. Vaihdoin namit palloon ja koulutuksen lenkin yhteyteen, kun Gatsby oli idean tuntunut kuitenkin hokanneen. Tämä toimikin paremmin ja ainakin torstain treeneissä haukkuamme kehuttiin. Se meinaan on juuri sellainen toivotun leikkisä haukku eikä turhautunut haukku, kuten vielä alkuviikosta.  

Mekin välineurheillaan! Toisin sanoen tilaamaani valjaat saapuivat vihdoin!
Ajoitus suunnistukselle olikin siis hieman huono, kun paloin innosta kokeilla haukkumisen yhdistämistä etsintään ja ilmaisuun. Jäimmekin siis Iriksen kanssa vielä treenailemaan Gatsbyn ja Wictorin kanssa. Gatsby toimi aivan upeasti! Se ryykäsi suhteellisen vähän (Irikseen ei kuulemma tainnut edes tulla yhtään uutta mustelmaa!) ja luokseni tullessaan se ”hauku” sanalla haukahti tosi kivasti! Yhdellä kerralla se tosin teki hyvin nopean käännöksen luonani ja haukkui vasta jossain minun ja maalimiehen välissä. Viimeisellä kerralla se kuitenkin tuli loppuun asti luokse, haukahti hienosti pyynnöstä ja sahasi mainiosti. Tähän oli helppo olla oikein tyytyväinen :)  Ylitti kyllä pentunen omat odotukseni ja roimasti!

Perjantai ilta vietettiin rallyillen. Itsellä ja kouluttajalla on edelleen erimielisyyksiä siitä, mikä on tarpeeksi hyvä suoritus ja saan kritiikkiä kun pistän koiran korjaamaan esim eteentulo asentoaa tai palkkailen seuraamisesta. Muuten meni oikein kivasti ja teimme koko radan normaalia harvemmalla palkkauksella. Muutaman kerran pienen keskittyminen sitten haahusikin (esim edellisiltä lattialle tippuneen nakinpalan perään) mutta  taitavahan tuo on :) Haimme myös kesän ryhmiin ja toivotaan, että johonkin päästäisiin. Varovaisena toiveena olisi päästä kokeilemaan vaikka ensimmäistä rallykisaa kesän/syksyn aikana. Katsellaan.

Kävimme ennen rallytreenjä Kodin Terrassa Gatsbyn kanssa ostoksilla. Mukaan tarttui erittäin edullisesti nameja sekä omaan makuun aivan ihana uusi ruokakuppi, joka oli myös alessa. Pentupaketin kippo kun on alkanut tuntua kasvavan koiran kanssa hieman pieneltä. Gatsby käyttätyi kaupassa ihan mukavasti, mutta jokin sitä siellä joko pänni tai hieman hermostutti. Se meiaan komensi haukahtaen mua pariin otteeseen. Ehkä sitä ketutti kun ympärillä oli kaikkia kivoja tuoksuja ja kielsin kaikkien kohdalla sitä ottamasta? Muuten meni hyvin ja se sai ihmisltä ihailuja osakseen eikä pöllinyt mitään :)

2 kommenttia:

  1. Tiedän muutaman koiran joilla barffaukseen siirtyminen helpotti samaiseen ongelmaan koska yksinkertaisesti tavaraa tulee ulos niin paljon vähemmän. Suosittelen antamaan heti alusta asti raakaruoan ja nappulat eri aterioilla, sillä niillä on hyvin erilainen sulavuus ja helpompi siis koiran sulatella kun on kerrallaan vaan jompaakumpaa :) (eikä pääse valikoimaan mieluisimpia syötäviä vaan kupista ;) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kuulostaa ihan loogiselta :) Olen tosiaan antanut alkuun vain vähän raakaa "extraksi" nappuloiden joukkoo että masu tottuisi. Eiköhän siis uskalla jo kokeilla vaikka juuri ilta-ateriaa pelkkänä raakana!

      Poista