Annetaan kolme koiraa (ja yksi huono omistaja)

Gatsbyn etutassut ovat todella usein ristissä sen maatessa
(Kuva Markku Lönnberg)

Tämä viikko on ollut hieman rankka meikäläiselle. Ensinnäkin lenssu, joka ei ensin osannut päättää iskisikö se vai ei, päätti pistää isompaa vaihdetta silmään. Nukkuminen onkin ollut haasteellista, mutta koirani ovat onneksi lisänneet vettä myllyyn omilla ihastuttavilla eritteillään. Ensiksi Eddie herätti minut yhtenä yönä puolikahden aikaan pyytämällä ulos. Onneksi tämä ei riittänyt vaan sisään tullessaan se oli oudon levoton ja hyppäsi ensin viereeni takaisin sänkyyn ja melkein heti pois. Mukana leijaili mukava kakanhaju ja kun pistin valot päälle huomasin suureksi onnekseni ruskeita tassunjälkiä lakanoillani. Eddie oli siis onnistunut astumaan ulkona läjään ja steppasi parhaillaan ympäri kämppää. En ehkä reagoinut asiaan parhaiten vaan säntäsin ylös tavoittaakseni ikiliikkujaksi heittäytynyttä papparaistani. Tolleri huomasi heti, että nyt tuo hullu ämmä on vihainen ja lähti karkuun. Minä puolestani säntäsin fiksuna (ja ehkä väsymyshysteerisenä) perään ja sain heitettyä kakkatassun kylppäriin. Lattiani sekä joka ikinen mattoni oli saanut uusia hienoja ruskeita koristeita kuoseihinsa. Olin vähän aikaa aika häkeltynyt siitä, mistä voisin edes urakkaani aloittaa. Päädyin pelastamaan sänkyäni ja revin siitä äkkiä lakanat pois (jotka olin tietenkin vaihtanut juurikin samaisena päivänä). Ehdin myös kääriä pari mattoa ja pintapestä isoa pörröistä kakkakenttää, kun kylppärinoven takaa kuului vaativa "väh"! En halunnut häiritä naapureita enempää (olin ehkä kiljaisuut hyvin ihastuttavasti jossain vaiheessa aikaisemmin), joten siirryin kylppäriin pesemään koiraani. Jätin sen kuitenkin käskyn alle pyyhkeelle kuivumaan. Mutta koska Eddie on kapinallinen, se päätti karata paikaltaan suoraan sänkyyni. Jossa ei ollut enää lakanoita. Ja koira oli märkä. Se sai hämmentyneenä niskakyydin sängyltä alas ja se ulvahti. Eddie ei helposta itke. Tästä hyvästä minä sitten murruin; olinhan aivan rättiväsynyt ja kauhea koiran pahoinpitelijä. Vieläkin häämentyneempänä Eddie saikin nököttää sylissäni lattialla minun pyyhkiessäni naamani sen turkkiin.

Myös tämän yön valvoin koiran takia. Tällä kertaa Feron. Se rupesi illalla läähättämään hulluna ja juuri kun olin nukahtanut, se oksensi takaoven eteen. Fero ei juuri koskaan oksenna. Heitin koiran ja oksuisen maton takapihalle ja tuuletin samalla isoimmat hajut pois (sekä pyyhin lattiaa). Loppuyön heräilinkin parin tunnin välein päästämään Fero ulos tai siivoamaan sen oksuja. En ole aivan varma, mitä se takapihalla teki, mutta sisään se ehti oksuilemaan kolmesti yön ja aamun aikana. En nähnyt sisällössä mitään erikoista, mutta olen nyt vähän huolissani siitä, mikä tämän aiheutti. Fero söi metsässä edelliseni päivänä jotain ja olen myös kokeillut lisätä sen eläinlääkäriltä ostettuun masuruokaan hieman normipapsujakin (juttelin asiasta lääkärin kanssa). Johtuiko oksuepisodi siis ruokamutoksesta, oudon jutun syömisestä vai jostain muusta? Se onkin ollut koko päivän aika veltto, mutta on juonut hyvin ja annoin sille pienen toivottavasti hyvin sulavan iltapalan.

Olen ollut aika kammottava narttu flunssan ja melkoisen univajeen takia. Olenkin tiukinut koiria kauemmaksi itsestäni ja ollut muutenkin ihastuttavan lyhytpinnainen niiden suhteen. En siis tiedä johtuuko Gatsbyn tämän päiväinen idioottimaisuus minun käsittämättömästä käyttäytymisestäni. Se meinaan murisi Eddielle. Ja koska Eddie ei kuule, niin näykkäisi sitä kohti. Annoin palautetta ja tilanne tuntui menevän nopeasti ohi (seuraavaksi Gatsby nukkui Eddien pedin vieressä selällään Eddie tuhistaessa pedillä). Olen yrittänyt illan mittaan pähkäillä käytöksen syitä ja omaa reagoimistani siihen (toiminko oikein jne?) Toisaalta loppu päivä/ilta on mennyt normaalin sopuisasti, joten jään seurailemaan tilannetta. Viikko ei siis ole ollut kenellekään meistä se paras mahdollinen...

Käpy mahtimamskunsa Nessan kanssa (Kuva Markku Lönnberg)

Treenirintamalla sen sijaan on mennyt oikein mukavasti. Maanantain rallyt jäivät lenssuiluni takia väliin mutta torstaina pelastimme Gatsbyn ja Feron voimin. Fero oli taas innokas, mutta meillä oli yksi sille täysin uusi maalimies. Fero on irronnut hienosti hajujen perään treeneissä, mutta nyt se ei vain uskaltanut mennä vieraan miehen luo. Se kiersi paikkaa monesti ja alkoi pissailla ympäriinsä selvästi hermostuneena. Pyysinkin maalimiehen piilostaan aukeammalle ja seisoin itse lähellä. Tällöin Fero vihdoin rohkaistui ja kävi syömässä palkkansa. Vaikka treenit eivät tällä kertaa menneetkään ihan nappiin, niin olen silti tyytyväinen kuinka hyvin Fero omiin hermoihinsa ja kykyihinsä nähden ratkaisi tilanteen. Sehän on aina uskonut välttelyn voimaan ja vaikka olikin hieman kiihtynyt (koska ruokaa olisi tarjolla ja vielä äsken sillä oli ollut hauskaa), niin se oli enemmänkin jännittynyt kuin peloissaan. Ja mikä upeinta, se lopulta voitti itsensä pienellä avustuksella. Kävimme porukalla katsomassa piiloja toisille koirille ja Fero oli ihan rennosti tässä hommassa mukana.

Gastbylle ei tuottanut uusi maalimies tai mikään muukaan ongelmia. Se etsi hyvin ja ilmaisi hyvin. Ryykäämistä oli, mutta ei aivan järjetöntä sellaista. Tällä kertaa se tosin kokeili, jos voisikin jäädä maalimiehelle huutamaan ettei tarttisi sahata (oli ylhäällä lastauslaiturilla eikä olisi malttanut mennä portaita pitkin). Samoin se kokeili, jos ei nyt ihan tarttisi sahata. Tähän siis kiinnitämme huomiota eli vaadin siltä kunnolla luonani käymisen ennen "näytä" sanaa ja pidemmillä matkoilla oikeasti sitä sahaamista. 

Tänään kävimme aksaamassa ja koira oli taas ohjaajaa pätevämpi. Itse olin edelleen aika räkäinen ja tunnelmaani latisti myös se, että treenit alkoivatkin puoltatuntia normaalia myöhemmin. Lähdin siis uudestaan lämppälenkille koirani kanssa... Itse treeneissä en osannut taaskaan ohjata, Edellisen perjantain hyvä fiilis alkoikin kaikkoamaan nopeasti yrittäessämme kolmatta kertaa samaa ohjausliikettä. Tajusin myös samalla, miksi edelliset treenit olivatkin tuntuneet paremmilta. Normaalikouluttajamme tokaisi ensimmäisellä parilla kerralla vain, etten tee oikein/teen jotain kummallista/en ohjaa koiraa/en tee koiran kanssa/jne. Vasta kolmannella epäonnistumisella hän oikeasti kävi neuvomassa, mitä minun pitäisi tehdä. Tämän jälkeen räpiköin yhä, mutta yllättäen vähemmän. Edellisen kerran kouluttaja neuvoi heti eikä vain tokaissut minun olleen vaihteeksi kujalla. Voin meinaan vannoa ohjaavani huonosti vain osaamattomuuttani enkä tahallani. Täytyy ensi kerralla muistaa vaatia enemmän ohjausta aina kun mokaan, jotta voin ohajata Käpyläistä oikein!

Suurinpiirtein tälläistä tänään.

Kävimme tänään radan läpi, mutta sellaista juoksuvauhtia, ettei se valaissut minulle muuta kuin suurinpiirtein esteiden järjestyksen. Ei minulle sano vielä mitään se, että ohjaaja sanoo tyyliin "tästä hypyn kautta putkelle, jonka jälkeen valssi ja sitten tämä hyppy jne". Its kun jäin putkensuulle miettimään valssia oli ryhmä jo porhaltanut eteenpäin. Olen huomannut, että vaikka kaikkien koirat ovat aloittelijoita, niin moni ohjaaja on harrastanut agia aikaisemminkin ja osaa siis ohjata. Taidankin tästä syystä hieman turhauttaa vetäjäämme... Gatsby onneksi jaksoi kanssani taas yrittää ja uutena esteenä tullut pituus ei tuottanut ongelmia. Ongelmia tuotti ihan vain minä... En vain onnistunut ohjaamaan sitä putkesta ulos ja uutta hyppyä kohti. En osannut valssata tai pitää rintamasuuntaani tarpeeksi selkeästi. Mustan täpän kohdalla onkin tämän kerran treenien häpeäpilkku ja koska emme voineet uhrata koko aikaamme minun sähläykselleni, niin jatkoimme eteenpäin. Teimme siis aluksi 1-3 ja tämän räpellyksen jälkeen suuntasimme 4-7 osiolle. 

Luulisi, että suorat hypyt olisi helppo ohjata. Minä kuitenkin olin esimerkiksi hypyn 5 edessä, jolloin Gatsby yllättäen kiersi koko hökötyksen (ja minut). Se ehdollistuikin tähän äkkiä ja kiersi seuraavallakin kerralla hypyn ja paineli suoraan 7 putkeen. Otimme pelkästään hypyt ja tämän jälkeen sain sen ohjattua kerran onnistuneesti hyppyjen läpi ja molemmista putkista. Tähän olikin hyvä lopettaa ennen kuin Gatsby tai kouluttajamme kokonaan menettäisi toivonsa suhteeni! 

Suuresta vertaispaineesta huolimatta, tämäkään ei tullut videolle. Ehkä ensi viikolla, kun hengitän taas nenänikin kautta voin uhrautua filmattavaksi. En tosin lupaa mitään.

Iltaa olen viettänyt uuden lumen innoittamana saksimalla koirien tassukarvoja. Kynnetkin lyhenivät kätevästi samalla. Gatsby olisi ehdottomasti taas halunnut syödä niin itsestään kuin toisistakin irtoavia karvatuppoja. Hyvin se lopetti kiellolla, mutta tämä on minusta aika outo mieltymys...

Loppuun vielä mainittakoon iso KIITOS hienoista kuvista, joita Käpyläisen kasvattajan mies taltioi pikku ikiliikkujasta sen ollessa heillä hoidossa! Suuri ja kattava lukijakuntani saakin niitä ihailla varmasti myös ensi postauksessani!