keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Leirielämää osa 2

Valmiina! (Kuva Minna Karjalainen)
Lähdimme leirille haku-kiilto silmissäni! Saimme viime vuonna hyviä neuvoja Sari Kärnältä ja koska hän oli taaseen suostunut meittiä kouluttamaan, niin olin enemmän kuin innolla mukana! Vaikka taas kerran muu porukasta keskittyikin pk-hakuun keskilinjoineen, niin meillekin saatiin oikein hyvä harjoitus alueelle. 

Otimme koko hakualueen käyttöön ja kerrankin oli joku muu määrä maalimiehiä kuin se perinteinen kolme eli super villi neljä! Kerroin Sarille maalimiesryykäämisestä ja hän oli sitä mieltä, että maalimiehet peittäisivät vähintään naamansa esimerkiksi pressulla. Olin hieman huolissani siitä, änkeäisikö pikkuinen itsensä väkisin maalimiehen kaveriksi, mutta pelkoni oli turha! Jopa pyytämälläni kävelevällä maalimiehellä Gatsby oli ollut kohtelias! Ei hypännyt kertaakaan ja kokonaan maassa maannut pressutettu ei joutunut minkään laisen ryykäämisen kohteeksi. Uskomatonta!

Meillä kävi hyvä tuuli ja tein siksakkia alueen läpi jotta saisimme hyödynnettyä ilmavirran. Alue oli myös loistavasti tallottu, joten hajuja riitti, mikä taaseen piti Gatsbyn liikkeessä sekä työmoodissa. Sari kehuikin Käpyläisen liikkumista alueella pariinkin kertaan ja itsekin olin siihen oikein tyytyväinen. Kuten pelkäsinkin, tuuli toi hajuja hieman liiankin hyvin. Ensimmäinen maalimies löytyi ja ilmaistiin täydellisesti, mutta toisesta Käpy sai niin kaukaa hajun, ettei enää oikein osannut takaisin "näytä" sanan jälkeen. Niinpä koira ei irronnut vaan hengasi luonani hieman hämmentyneenä ja lopulta etsi kyllä maalimiehen uudestaan. Lähempänä myös ilmaisu toimi, mutta jotenkin tämän ilmaisuräpellyksen jälkeen Gatsby alkoi käyttäytymään oudosti seuraavillakin löydöillä. Se ilmaisi, mutta ei edennyt "näytä" sanan jälkeen. Pitänee ottaa hieman motivaatiotreeniä sillä, että maalimies palkkaakin välillä taas "näytä" sanan jälkeen! 

Ilmaisupomppuhaukku  (Kuva Minna Karjalainen)

Olin puhunut myös kahden lähekkäisen maalimiehen ongelmastamme eli siitä, että jos Gatsby saakin kahdesta hajun, niin se etsii molemmat ennen minulle kertomistaan. Gatsbyn siskon Tintin omistaja Sari on ollut pitkään hakuilu ja pelastuskoira hommissa mukana. Hän sanoikin, että koiralle pitää opettaa tämä taito erikseen eli se, että molemmat on vuoroillaan ilmaistava. Niinpä Sari Kärnän koulutuksen jälkeen suuntasimme uudestaan omatoimisesti hakuilemaan ja saimme ylipuhuttua leiriltä pari muuta mukaamme. 

Pelastuspupu  (Kuva Minna Karjalainen)

Maija ja Milli suostuivat meille maalimiehiksi ja asettelimme heidät näkyville nättiin jonoon. Milli oli huonoksi onnekseen ensimmäisenä ja hänen kohdallaan Gatsbyn aikaisempi kiltti maalimieskäytös katosi taas taivaan tuuliin. En ehkä muistanut ihan kunnolla varoittaa herran pusutaipumuksista, joten Milli saikin kunnon tällin nenäänsä... Milli kuitenkin ilmaistiin hyvin, mutta koska joudin kieltämään ilmaisun aikana Maijalle menosta, niin häntä ei sitten nostettukaan. Otimme toisen yrityksen ja Käpy rynni taas tohkeissaan Millin luo, josta äkkiä kutsuin sitä (Sarin muistutuksesta) luokse ja pidin ilmaisun lyhyenä. Tämän ajan Maija oli seisonut parin metrin päässä Millistä ja otti ilmaisun jälkeen pari askelta taaksepäin, missä kävi kyykkyyn. Tällä kertaa Maija nostettiin nätisti ja kuten kuuluukin! Näitä treenejä siis lisää! Kuten Sarikin sanoi, koiralta on vaikea vaatia asiaa, mitä sille ei ole opettanut ja jota se ei osaa! 


 (Kuva Minna Karjalainen)



2 kommenttia:

  1. Mää olin niin ihana että Käpy unohti käyttäytyä ;) Ajattelin että olen Priyan myötä tottunut hieman runnovimpiin tervehdyksiin muttei ne ole kyllä mitään Käpyläisen riemuun verrattuna :D Ihana se on, vaikka murskasikin mun nenän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käpy on kyllä ryykäilyissä ihan omaa luokkaansa! Se on paha, kun ei tarvinut etsiä ollenkaan vaan pystyi paahtamaan suoraan ihanaisen Millin houkuttelevampaakin houkuttelevaa naamaa päin! Gatsby on mainio harrastuskaveri ja ihku koiruli, mutta se olisi vieläkin ihanempi, kun se ei ensin muiskuttelullaan murskaisi tapaamiensa ihmisten kasvoja!

      Poista