Mustalla metsään ja punaisella pois! Eli muistiinpanot hälykoulutuksesta lähinnä Katanalle itselleen.

Koirahommissa joutuu joskus itsekin kouluttautumaan ja niinpä vietin keskiviikkoillan rattoisasti kouluttautuen Vapaaehtoisen pelastuspalvelun alaisuuteen kuuluvien Pelastuskoirien toimesta nimenomaan etsintäkoirakoksi ja koiratiimin jäseneksi. Etsintäkurssi olikin jo alla, jossa käsiteltiin ihmisetsintää eli ihmiset etsivät kadonnutta esim. rivissä aluetta haravoiden. Tälläiseen letkaan tarvitaan iso joukko ihmisiä ja niinpä etsintäkoira on kätevä, sillä se vapauttaa ihmisresursseja. Koira kun tarvitsee vain kaksi ihmistä tuekseen; ohjaajansa ja suunnistajan. 

Koiranohjaaja on samalla myös koko koiratiimin johtaja eli hänen velvollisuutensa on pitää huoli, että tiimi toimii. Toki suunnistajan kanssa tehdään yhteistyötä, mutta koiranohjaaja päättää sen, miten alue käydään läpi. Tähän vaikuttaa moni asia, sillä koirakkohan on nimenomaan hajujen perässä, toisin kuin ihmisetsintäryhmä. Kävimmekin läpi niin tuulen vaikutusta kuin erinäisten maastonmuotojen, kuten vesistöjen tai kallioiden, vaikutusta tuuleen sekä hajujen kulkeutuvuuteen. Osa asiasta oli toki tuttua treeneistä, mutta tuli myös monta hyvää uutta pointti. Talvella eksynyt voi hautautua lumeen ja pakkaslumi päästää hajuja läpi kun taas nuoskalumi sitoo hajuja itseensä. Samoin vesi sitoo, mutta myös mahdollisesti kuljettaa (virtaavavesi) hajuja. Muistin virkistämiseksi laitan vielä itselleni tähän ylös, että ilman lämmetessä hajut lähtevät ylöspäin ja ilman viiletessä alaspäin. Välivuoden ajat voivat olla varmaan aika jänniä, kun aurinko lämmittää jo tehokkaasti, mutta maa voi olla jopa jäinen. 

Tänään kävimme käytännönharjoituksessa ja pääsimme kokemaan kuinka alueella olevat korkeuserot pyörittivät tuulta. Samoin kahden kallion välissä ei tuulta tuntunut juuri ollenkaan, mutta korkeammalla taas tuuli eri suunnasta kuin tietojen mukaan. Ilma siis kiersi tehokkaasti, jolloin hajukin voi kantautua hyvinkin yllättävästä paikasta. Yhden koirakon molemmat koirat vuorollaan ilmaisivatkin samaa tyhjää kohtaa, joten jostakin sille haju näin ollen tuli. Alueella oli myös oja sekä useita kosteita alueita, joten ainakin vaihtelua piisasi!

Olin koirakossa se suunnistaja, mikä sujui avuliaan parini sekä kännykän avulla kai ihan kohtalaisesti. Seurasimme ojaa, joka aina välillä hieman katosi, mutta helpotti suunnistusta, kun oli selkeä asia, mitä kartalta bongailla. Tiesimme myös, että kun pääsisimme kahden kallion väliin melko kapeaan kohtaan, niin olisimme oman alueemme pohjoispäässä. Teimme myös siksakkia, mikä on aina mietityttänyt itseäni, että miten kukaan voi olla niin hyvä suunnistaja, että niin voi aluetta oikeasti käydä. Mutta siihen olikin oikein oiva niksi! "Mustalla metsään ja punaisella pois". Tämä toimii loistavasti, kun alueella on selvästi maastosta erottuvat rajat (meillä oja ja kallionhuippu tai tie) jolloin ei edes karttaa tarvita. Kompanssinnuoli menosuuntaan eli esim. sinne metsään päin ja etelänuoli kompassinsisänuolen sisään. Sitten vain posottamaan rajaa kohti pitäen silmällä etelänuolta ja pieni matka rajaa pitkin, josta kelkka ympäri ja pidetäänkin se punainen pohjoisnuoli tietyllä alueella. (Anteeksi sekava selitys!) Meno nopeutuikin huomattavasti, kun ei tarvinut tietää millilleen, missä kartalla milloinkin oli. Aivan älyttömän iso kiitos parilleni Mirkulle aivan mielettömän kärsivällisistä ohjeistuksista!

Kah, kompassi itse! Kuva täältä

Kyllä Mirkku taisi koiraansakin ehtiä autteluiltani seuraamaan, sillä niin vain Lommo meni ja löysi jäljen! Se vielä kaiken lisäksi ajoi sitä hyvin ja löysi eksyneelle kuuluvan esineen! Oikeassa etsinnässä esineet ovat todella avuliaita, sillä niiden avulla voidaan todentaa eksyneen olleen alueella. Samoin meilläkin on kouluttautumassa koiria, jotka harjoittelevat nimenomaan tietyn hajun avulla jäljestämistä, jolloin esineestä voidaan antaa hajunäytä tällaiselle koiralle.

Pääsin myös leikkimään radiolla ja tähänkin opin hyvän muistisäännön siihen, kuka kutsuu ja ketä sekä missä järjestyksessä. Aina ensin kun huutaa äitiä, niin hyvin menee :D Eli ensin kutsutaan sitä, kelle viesti on tarkoitettu ja sen jälkeen oma nimi. Me olimme Koira 1 eli keskustelu alkoi aina kutsulla "Johto, Koira 1" ja loppui yhteen omaan kuittaukseeni "Koira 1". Radioliikenteemme sujuikin koko harjoituksen ajan (jopa radiot toimivat!)

Olin kerrankin myös oikein pukeutunut eli ei tullut kylmä eikä liian kuuma. Tämä, jos mikä on ihme, suuri ihme! Lisäksi kenkäni kastuivat vain vähän eivätkä haitanneet ennen kuin kotimatkalla. Ikävä kyllä ryteikössä rymistellessämme jäin useamman kerran repustani tai taskustani tai Niiskuneiti.heijastimenstani kiinni. Niinpä eksyineiden listalle joudumme kirjaamaan viimeksimainitun Muumihahmon ja hän myös jäi sinne jonnekin nyt puskaan asustelemaan. Tämä harrastus vaatii joskus isojakin uhrauksia. 

Yritin jo edellisenä päivänä ennen maastoharjoitusta varmistella, kannattaako minun ottaa oma koirani mukaan. Olin jotenkin olettanut, ettei meidän tasomme riitä ja näinollen loogisesti olisin jonkun koirallisen riesana karttani kanssa. Minulle meinattiin, että kyllä Gatsbykin harjoituksesta hyötyisi ja käskettiin ottaa se mukaan. Alue oli kuitenkin sellainen, että siellä oli oletettavasti aika paljon lenkkeilijöitä (emme tosin törmänneet niin moneen kuin oletin) ja toisten alueet rajasivat omamme molemmin puolin. Varsinkin tuulen ollessa hyvä, Gatsby voisi helpostikin käydä toisten alueella maalimiestä ilmaisemassa tai irrota lenkkeilijän perään. Käpy kun pussaa löydettävät, niin mielestäni ei ole reilua usuttaa sitä ehdointahdoin tilanteeseen, jossa joku vieras saa yhtäkkiä naamansa täyteen vierasta koiraa, jonka perässä metsiköstä tupsahtaa esiin anteekispyytelevä minä emmekä voisi ottaa koko ilmaisuketjua sahauksineen. Pahimmassa tapauksessa käyttäytyisin niin oudosti, että koiralle iskisi epävarmuus ilmaisusta, sillä se olisi toiminut oikein, mutta minä en olisikaan siihen tyytyväinen. 

Kun valitin asiasta, niin minulle meinattiin, että se ei saa hyppiä. ÄLÄ! Enhän minä olekaan tätä treeneissä puhunut kuin viimeiset kaksi vuotta, että mitä tuolle pusuttamiselle pitäisi tehdä!? Ja koirani on juuri nyt ainakin vielä siinä vaiheessa, että se kaikki varmasti pussaa. Se ei maagisesti päivässä katoa vain koska nyt on erilainen harjoitus. Samoin toitotettiin hallinnan puolesta, mutta sekään ei ole ongelma. Voin pitää koirani vaikka metrin säteellä itsestäni koko etsinnän ajan, mutta mitä me silloin mukamas harjoittelemme? Jos en voi päästää koiraani seuraamaan hajua, koska en tiedä onko se etsittävän vai viattoman lenkkeiljän haju, niin miksi ottaisin koirani sellaiseen harjoitukseen? Samoin alueiden rajat minun olisi ollut pakko pitää se lähellä, koska en voisi tietää, onko toinen etsijäkoira ihan puskan takana ja omani ei kaikkien kanssa leiki nätisti. Plus omalla alueellamme ei edes lopulta ollut maalimiestä enkä oikein tiedä, kestäisikö Gatsby tässä vaiheessa pitkää tyhjänetsimistä ilman palkkiota? Itseltäni jäi nyt ymmärtämättä, miten tälläinen harjoitus veisi meitä tässä vaiheessa millään tavalla eteenpäin? 

Loppupeleissä minulla oli armoton ketutus siitä, ettei asiasta voitu keskustella ennen kuin otin koirani seitsämäksi tunniksi turhaan autoon nököttämään. Olen aika varma, että tämä rikkoi jo joitain eläinsuojelulakejakin eli syytettä tässä peläten tunnustan kyseisen ajan. Eihän koiralla siellä mitään hätää ollut sekä jätin tietenkin johdolle autoni avaimet ja ohjeet pitää koirani hengissä. Gatsby pääsi kerran pissallekin ja juotin sen, mutta minua turhautti säilyttää koiraani pienessä tilassa kokonainen päivä, kun olisin tyytyväisenä jättänyt sen kotiinkin. Metsässä tuli mietittyä useampaankin otteeseen koiran vointia. Minulle myös huomautettiin, että ihan itse tein päätöksen jättää koirani käyttämättä, mikä tosin on totta, mutta päätös olisi ollut sama jo eilen, jos minua olisi alueesta infottu. Salailu kuitenkin oli jostakin syystä taas niin kovin tärkeää... Ymmärrän toki, että hälyryhmäntasoisille koirakoille on kiva, kun kaikki sujuu mahdollisimman realistisesti oikeaa etsintää mukaillen, mutta tämä ei oikein sopinut meidän tasollemme. 

Me emme ole vielä vuosiin hälyryhmäkelpoisia. Itse sinne todennäköisesti hakeudun aikaisemmin, mutta tällöin olen joko osana ihmisryhmää tai kartturina koirakossa. Niinpä tämänpäiväinen harjoitus oli loistavaa harjoitusta siihen, mikä minulle vastassa tuleekin olemaan. Miksi siis oli pakko ahtaa ja ahnehtia se koirakin mukaan, kun kaikilla muillakin sellainen oli? Tämä meni oman ymmärrykseni yli ja lujaa.

Sain kurssista paljon, mutta erityisesti tajusin sen, kuinka kaukana me koirakkona olemme tosihommista. Niinpä jälkiviisaana en olisi kurssia vielä käynyt vaan ideaalisti juuri ennen esim loppukokeita, jolloin kyseisen kaltainen harjoitus olisi enemmän kuin toivottava! Jos monen tunnin etsintää pääsisi koirallaan kokeilemaan ennen virkaanottotarkastusta, niin voisiko parempaa olla? Mutta vielä emme ole siihen valmiita ja ikävä kyllä päällimmäinen anti kurssista oli jäätävä ketutus. Sekä paha mieli siitä, että en pystynyt asiaa peittämään vaan annoin sen näkyä ja kuulua pahastikin kohteliaisuuden rajojen yli. Ketuttaa niin koiran kuin muidenkin puolesta, mutta eri syistä. Ei ole muille kivaa, kun kurssilla on yksi ärsyyntynyt tuittupää tiuskimassa.

Loppuun vielä vähän nostalgiaa ♥