Hei me leireillään!

Yritin epätoivoisesti keksiä jonkun kivan ja pirteän otsikon, sillä tuntuu etten ole kuin valittanut blogissani viime aikoina. Tämäkin teksti tulee olemaan höystetty aimo annoksella kitinää. Varoitus on annettu, joten jatkaa ken haluaa! Kävimme tosiaan viime viikonloppuna Gatsbyn kanssa Päijät Hämeen Pleastuskoirien järjestämällä jälki- ja hakuleirillä. Odotin leiriä innokkaana ja myös hieman jännittyneenä. Majoitus näytti hieman ahtaalta kuvien perusteella enkä tiennyt, miten Gatsby muiden kanssa toimeen tulisi. Koska viikonlopuksi pamahti vielä pakkaset, niin autossa yöpyminen ei tulisi myöskään onnistumaan. Yllättäen Gatsbyn leirimajoitus ei ollutkaan se isoin ongelma vaan itse leirille pääseminen. Kuskini haki minut sovittuun aikaan viideltä ja suuntasimme auton nokan Mariannan ja Myy-tolleroisen hyvässä seurassa kohti Loimaata. Lopulta reilun kahden tunnin matkaan hujahtikin kahdeksan vähemmän sujuvaa tuntia. Tästä alkaa avautuminen eli seuraavan kappaleen voi skipata ellei halua lukea marinaa.

Gatsby ja tollokuumetta omistajalla nostattava iki-ihana Myy ♥

Reilun puolentoista tunnin kohdalla Mariannan auto alkoi täristämään ja ohjaus veti vahvasti oikealle. Päätimme lopulta tilata hinausauton ja tässä vaiheessa ilmoitin leirille, että tulisimme olemaan myöhässä. Samalla mietimme lyhyesti, voisiko joku leirillä olija tulla kenties noutamaan meitä. Automme lahosi Forssan ja Hämeenlinnan välille ja olin toiveikas, että hinausauto veisi meidät Hämeenlinnaan, josta veljeni olisi meidät voinut poimia kyytiinsä. Toisin kuitenkin kävi ja meidät vaadittiin hinata Forssaan. Tästä oli enää reilu puolisentuntia leirille, joten koitin saada meille uudestaan kyytiä. Minulle kuitenkin ilmoitettiin, että vaikka meidät saataisiinkin leirille haettua, niin emme kuulemma mahtuisi kenenkään kyydissä kotiin sunnuntaina. Tämä kuulosti minusta epätodennäköiseltä, mutta paha mennä tien päältä sanomaan. Ikiavulias Taru olisikin meidät hakenut, mutta eihän siitä apua olisi, jos emme pääsisi lopulta kotiin. Seuraava bussi kulkisi kahden tunnin päästä takaisin Lahden suuntaan ja meillä ei ollut tietoa siitä, ottaisiko se koiramme kyytiin. Niinpä päädyimme kuluttamaan reilut 200 euroa taksiin ja 3,5 tuntia ylimääräiseen ajaeluun. Noudimme siis lopulta minun autoni ja lähdimme uudestaan leiriä kohti. Noudimme matkalla Mariannan autosta tavaramme ja suureksi iloksemme huomasimme, että joku oli käynyt rikkomassa siitä bensatankinkorkin. Saavuimme leirille kaiken tämän jälkeen väsyneinä ja kettuuntuneinä yhden jälkeen yöllä. Oli oikein kiva myös huomata, että yhteisessä huoneessa majoittuminen ei onnitunut erinäisten seikkojen takia, oviaukkoon oli parkkeerattu muriseva landseeri ja yllättäen herätimme suurimman osan leiriläistä saapumisellamme. Fiilis oli aika matalalla tässä veiheessa eikä ainakaan itselle meinannut tulla uni sitten millään. Jos jotain hyvää pitää kahdenksan tunnin ajelusta keksiä, niin koiramme käyttäytyivät aivan mahtavasti. Taksikuskikin niitä kehui. Tosin oma otukseni herätti minut ensimmäisten herättyä kuuden maissa, koska sen akut olivat yllättäen täynnä virtaa! Olin koko lauantain aivan yliväsynyt höselö enkä muista ihan kaikkea mahdollista kaikesta, mutta sen muistan, että sain viidessä minuutissa selvitettyä, että olisimme mahtuneet helposti pois leiriltä. Oli siis mahtava fiilis, kun on kuluttanut järjettömästi aikaa ja rahaa aivan turhaan ajeluun. Tässä vaiheessa huumorintajuni loppui aika tyystin.

Tottakai meidän vuoron aikana satoi lunta ja Käpyn kuvat ovat ihan rakieisa :( Kiitos kuitenkin Sani Turunen!

Itse leiri lupaili koulutusta monessa hyödyllisessä asiassa, kuten jäljenteossa, GPS laitteiden käytössä sekä suunnistuksessa. Lopulta mikään näistä ei toteutunut vaan meidät lähetettiin tallomaan jälkiä ilman sen suurempaa avustusta. Niinpä ei ole ihmekään, että moni jälki ei mennyt yhtään sinne minne piti. Itse sain onneksi tehtäväkseni suoran jäljen, joka lähti tieltä ja saapui toiselle tielle eli suuntasin kompassin suunnan avulla kunnialla perille. Olin kuitenkin kylvänyt jäljelle meidän esineitä eli metallilusikoita, jotka eivät ole se helpoin esine aloittelevalle jälkikoiralle ja jälkeni ajoi juurikin koira, joka ei ollut ennen jäljestänyt. Ylättäen se löysi kuitenkin suurimman osan tavaroistani, mutta yksi lusikkani jäi jonnekin pusikkoon. Minun piti se sieltä hakea, mutta yllättäen satoikin hieman lunta eikä esineitä oltu merkattu, joten löytymismahdolisuudet olivat aika lailla minimissä. Monelta muultakin jäi paljon rojua metsään, mikä ei mielestäni ole ajatuksena yhtään mukava. Meille oli annettu käyttöön hyvät maastot ja palkkioksi me vain roskasimme niitä. Kun olin tehnyt jäljen, niin suuntasin mökille odottamaan lupaa lähteä Gatsbyn kanssa ajamaan meille tehdyn jäljen (josta sovimme etukäteen), mutta minulle ilmoitettiinkin, ettei kyseistä jälkeä oltukaan tehty. Niinpä jouduimme odottamaan että se meille tehtiin ja jäljen vanhenemista. Tämä olisi ärsyttänyt minua huomattavasti enemmän, jollen olisi ollut niin väsynyt. Kävin tässä välissä naksuttelemassa Gatsbylle esineiden ilmaisua ja se muisti hienosti heittäytyä maahan lusikalla eikä ottanut sitä yhtä hanakasti suuhun kuin yleensä. Niinpä saimmekin ensimmäistä kertaa ikinä hienot ilmaisut esineillä ihan oikealla jäljellä! Hienosti Käpyläinen työskenteli ja jos minä en nyt jotain mokaile sen koulutuksessa, niin siitä on vaarana tulla ihan oikeasti toimiva jälkikoirakin! Sain ohjeistusta nimenomaan omaan käyttäytymiseeni sen liinan toisessä päässä ja tästä oli paljon apua! Olin siis todella tyytyväinen jäljestämisharjoitukseen.

Ilmeellä :D (Kuva Sani Turunen)

Jäljen jälkeen piti olla hakua, mutta kouluttajiamme ei vaan näkynyt, sillä he intoutuivat jäljestelemään pidemmän kaavan mukaan. Niinpä järjestäydyimme Tarun avulla omatoimisesti hakuilemaan ja aiheena oli peruskoe eli alue oli suurinpiirtein oikean kokoinen. Tämän lisäksi piti tehdä etsintäsuunnitelma, sain suunnistajan messiin ja vartin aikaa löytää kolme maalimiestä. Harjoitus oli hyödyllinen sillä opin, etten osaa kommunikoida suunnistajan kanssa. Lisäksi huomasin, ettei vartissa ole juurikaan varaa mokailla sillä etsimme alueen ihan fiksusti, mutta minuutteja ei jäänyt käyttämättä kuin kaksi. Gatsby etsi kuitenkin hyvin ja ilmaisut toimi, mistä olen tyytyväinen! Illalla oli loppupurku, mikä oli kidutusta, sillä minun oli fyysisesti tuskallista pysyä heräillä.

Gatsby jaksoi leikkiä hienosti vielä lähes tunnin etsinnän jälkeenkin! (Kuva Sani Turunen)

Sunnuntai meni jo hieman mukavemmin, sillä unitunteja tuli sentään sitä paria enemmän. Hakuharjoitus oli huikea, sillä alue oli suuri ja kolusimmekin sitä Gatsbyn kanssa lopulta lähes tunnin. Olen aivan super tyytyväinen siihen kuinka hienosti Gatsby jaksoi tehdä hommia! Kuljimme puolentunnin kohdalla tiheässä puskassa, jossa ei ollut jäljen jälkeä tai hajun hajua. Siitä huolimatta Gatsby haravoi aktiivisesti aluetta eksyneitä etsien. Muutenkin tyhjän alueen etsintää ehti tulla noin 40 minuuttia. Niinpä Gatsbyn vire oli laskenut jo meidän osuessamme vimieiselle maalimiehelle. Gatsby saikin ihan kunnon sätkyt huomatessaan puskassa piileskelevän MÖRÖN! Se veti hännän tötterölle, haukkua puhisi eikä suotunut tulemaan kanssani Piiaa katsomaan. Lopulta Piia jutteli Gatsbylle ja voi sitä helpotuksen määrää, kun Käpyläinen tajusi hirviön olevankin ihana tuttu! Käytös yllätti minut aika tavalla ja Gatsby murisikin leirin aikana parillekin ihmiselle sekä häkistään, jonka vielä ymmärrän, mutta myös sen ulkopuolella. Minusta tuntuu, että sillä oli leiristä aikamoinen stressi loppujen lopuksi vaikkakin se teki hyvää työtä harjoitusten aikana. Muutenhan se majaili häkissään aika ahtaasti ja koki olonsa siellä varmasti ahdistetuksikin. En siis oikein tiedä, onko leirielmä meitä varten? Vaikka leirillä oli paljon onnistumisia, niin moni asia jäi myös askaruttamaan ja loppu fiilikset ovatkin hyvin ristiriitaiset.