sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Se on loma nyt!

Koulut loppuivat ja tälläkin opella tietenkin samalla loma. Tai oikeastaan työttömyys. Eli kovin hyvillä mielin en koulunloppuun pystynyt suhtautumaan. Mutta tämä on koirablogi, joten koiriin!

Olemme kolunneet lähijärviemme rantoja ja vihdoinkin löysin täydellisen poukaman, jossa on mukava, loiva ranta äkkisyvän sijaan! Jokainen pääsi vuorollaan ja Fero erityisesti nautti ihan vaan vedessä kahlailusta. Se saikin siis olla muiden uimavuoroilla rannassa hengailemassa. Gatsbyn odotusharjoittelu on selvästi tuottanut tulosta. Se ei meinannut tällä kertaa pysyä maassa käskytyksestä huolimatta, mutta ääntä irtosi pienestä innokkaasta huomattavasti viime kertaa vähemmän. Edistystä siis tapahtuu! 

Minun pieni Mutmuttiniseni! ♥

Lauantaina pelastettiin taas ja hyvin meni nämäkin treenit. Minna oli tosin vaihdellen liian ihana (piti löytyneenäkin käydä varmuudeksi pusuttamassa) ja toisaalta se vaikein löydettävä. Hajut ja tuuli pyörivät oudosti ja välillä Gatsby tuli viereeni kysyvän näköisenä, mutta lopulta kaikki löytyivät! Maalimiehet pujahtivat taas salaa piiloihin ja minä palkkasin. Hyvin meni tästä huolimatta koko ketju (sahausta lukuun ottamatta, jota harjoitellaan suosiolla myöhemmin). Pätsky poika mulla! 

Myös mut löydettiin maasta makaamasta :)
Palautin Minnalle myös paikatun kevythäkin, jonka Wirneen leirillä Käpyn voimin tuhosimme. Hyvitykseksi olin ostanut myös nameja, mutta unohdin lenkille lähtiessäni, että ne olivat Novalle tarkoitetut. Niinpä tankkasin tyytyväisenä pussista taskuni ja tajusin vasta kotiin tullessani erheeni. Kirosin itseäni ja ajttelin, etten sitten viekään nameja Minnalle. Koska olemme kaikin puolin olleet possuja Minnaa ja Novaa kohtaan (rikkoneet omaisuutta, heittäneet purkkeja metsään, varastaneet lihapullia, haukanneet luvatta tortillaa ja muuten vain olleet ihastuttavia superärsykkeitä) päätin kuitenkin osittain syötyjen namien olevan loistava jatke tälle putkelle! Rima on jo matalalla joten miksei sitä voi tiputtaa kokonaan! Toivottavasti omilla koirillani hyväksi testatut namit siis kelpaavat myös Nompskulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti