Kaksi sählää

Agikouluttajamme tokaisi tänään, että Gatsbyn laisella koiralla olisi hyvä olla vähän rauhallisempi ohjaaja. Ikävä kyllä sellaista ei tästä naikkosesta taida saada tekemälläkään! Sähläsimme siis omaksi (ja ehkä hieman toistenkin) iloksi tänään puomia. Aloittelijoille oli viritelty matalan pöydän päälle puomin ylösmeno ja alastulo. Gatsbyllä oli niin järjetön kiire kouluttajamme ja hänen nakkiensa luo, että sillä ei tainnut missään vaiheessa pysyä kaikki jalat "puomilla"... Gatsby oli kuin hävittäjälentokoneen ja tiejyrän sekoitus paahtaessaan palkkaa kohti. Lopulta saimme kuitenkin pari puomilla pysynyttä toistoa ja lopun kontaktipaikkaa myös harjoiteltua. En tiedä, oliko tämä ainakaan meille se sopivin tapa harjoitella puomia ja kontaktia, kun järki ei nälkäisen koiran päätä liikaa pakottanut. 

Otimme myös keppejä uudestaan eli siis minä katselin vierestä, kun kouttajamme yritti saada Käpyläisen pysymään keppien ohjureiden sisäpuolella. Namilla imuttamalla mentiin taas ja meno oli aivan päätöntä! Ehdotinkin ilman nameja, ihan vain kädellä ohjaten, mutta imulla mentiin. Gatsby vain paahtoi namin perässä ja olisi mennyt taas ohjureista välittämättä mistä kohtaa vain. Pariin otteeseen se jopa selvästi keskittyi ja sille ehkä syttyi pieni hehkulamppu pään päälle, mutta aika sekopäistä koko touhu minusta oli.

Tässä vaiheessa meillä oli tauko ja koska meitä ei ollut kaikki paikalla, niin ehdimme saada toisenkin treenipätkän vuoron lopulla. Tällöin teimme uudestaan muuria, jonka Gatsby olisi mieluummin kiertänyt kuin hypännyt (varmasti osin oman huonon ohjaukseni takia), mutta saimme sen sujumaan ja jopa korotimme sitä toisella palalla. Sitten teimme hypyn ja putken kautta pussia ja kaksi ensimmäistä estettä meni hyvin, mutta pussista oli kivempi juosta ohi (ja hyppiä kivan matalalla pussin suuta pitelevän kouluttajan päälle...) Saimme kuitenkin kolmen esteen putken onnistumaan lopulta. Viimeiseksi vielä rengasta ja sitten rengasta hypyn kautta. Alkoi pieni koira olemaan jo loppua kohti jopa aavistuksen väsähtämään päin :)

(Kuva Markku Lönnberg)

Tänään olin erityisen tyytyväinen siihen, että myös toinen treenikaveri sanoi kouluttajallemme esim siitä, että treenimme eivät aina ala ajallaan. Viime viikollakin vuoromme päälle oli buukattu joku koulutus, jossa myös vetäjämme oli. Tästä huolimatta kellekään meistä ei oltu ilmoitettu, että treenit alkavatkin myöhemmin. Treenikaverinikin meinasi, että ehkä sääntöjäkin olisi ihan hyvä käydä hieman alkuun yhdessä läpi. Tätä ei tietenkään taaskaan tapahtunut, mutta enpähän ollut kerrankin ainoa valittaja!

Olin tyytyväinen myös siihen, että pystyimme Gatsbyn kanssa melko helposti odottamaan agivuorojemme välissä. Se oli ihan ratojen vieressä käskyn alla tai teetin sillä pieniä temppuja. Gatsby kiihtyi ihan hetkittäin mutta rauhottui nopeasti. Se myös taas vakoili muiden aksaamista hieman aitojen raoista, mutta ei häiriintynyt liikaa ja kesti näyttelytreenien melkoisen haukkumisen ongelmitta. Tajusin, että vaikka kaikilla neljällä radalla tapahtui jotain ja vaikka niillä haukuttiin, oli Käpyläinen ihan suhteellisen rauhallinen. Olemme siis onnistuneet saamaan meille huonoimman mahdollisen rally-tokoajan, sillä silloin viereisen kentän koirat ovat yleensä hvin äänekkäitä ja todella kovilla kierroksilla. Tämän kaltaista huutoa ei ollut tänään ja hyvin meni niin odottelu kuin treenikin!

Kuten olenkin jo aikaisemmin valittanut, niin rally ei oikein suju juuri ennaltamainittujen häiriöiden takia. Gatsby ei kestä täyttä huutoa aksaavia koiria. Olimme taas maanantaina yrittämässä ja minulta alkaa loppua mielenkiinto sillä en saa koirastani irti sitä, mihin se hyvinkin pystyy. Häiriö tuntuu kohtuuttomalta ja olen melkein valmis luovuttamaan maanantaina vuoron suhteen. Emme edisty lajissa sitten pätkääkään. Saimme maanantaina muutaman hyvänkin pätkän sekä käytösruutu meni sivulla istuen kohtalaisesti ja sivulla maaten hyvin. Gatsby voitti itsensä ja häiriökiusauksen pujotellessamme aivan agiradan vieressä, mutta purki intonsa lopulta hyppäämällä naamani korkeudelle ja tulemalla sieltä jotenkin huonosti alas. Se roikotti takajalkaansa, mutta ei valittanut. Koirista enemmän tietävät kopeloivat sen läpi ja diagnosoivat Käpyn kolauttaneen polven alapuolelta lihaksensa. Meidän rallyt loppuivat siltä erää, mutta jo kotona Gatsby laski hyvin painoa jalalleen ja tiistain lenkillä vipelsi onneksi normaalisti.

(Kuva Markku Lönnberg)

Torstain pelastustreenit menivät hyvin ja ei niin hyvin. Kokeilimme näkyvissä seisoskelevaa Iristä maalimiehenä ja jonkun aikaa Gatsbyllä kestikin hänet löytää. Iris mokoma kun haisi katoksen seinän kohdalla, jota Gatsby sitten ryykäsikin aikansa. Lopulta se hokasi tuoksun aiheuttajan ja Iris sai muutaman mojovan päälleryntäyksen palkakseen. Näyttö meni ryykäämistä lukuunottamatta hyvin. Tämän jälkeen Gatsby lähti innolla takaisin töihin, mutta olisi halunnut etsiä myös toisen ryhmän maalimiehet ja karkasikin toisten (aivan viereiselle) alueelle. Eikä sitten tullutkaan ihan heti kutsuista huolimatta takaisin! Pieni sika! Lopulta poikkeli palautui omalle alueelleen, jonka jälkeen minä en uskonut siihen. Olin tietävinäni, missä maalimies oli, koska olimme piilot etukäteen sopineet. Gatsby tuli ilmaisemaan minulle hieman epävarmasti ja koska tiesin, ettei se ollut äynyt lähelläkään oikeaa pukukoppia (joita oli rivissä viitisen kappaletta?) en hyväksynyt sen ilmaisua. Kohta se kuitenkin ilmaisi uudelleen ja onneksi Iris oli löydetty ja mukana tässä vaiheessa, sillä minä en edelleenkään olisi varmaan koiraani uskonut. Kysyinkin, että voisiko se maalimies kuitenkin olla tuolla ja Iris meinasi, että parasta olisi mennä katsomaan. Hyväksyin siis vihdoin näytön ja sieltähän se maalimies nousi! Harmittaa sitten vain aivan pirusti! Jos olisin hyväksynyt ensimmäisen näytön (joka oli epävarma todennäköisesti pitkähkön matkan takia) niin olisin päässyt vahvistamaan myös pidemmältä ilmaisua, josta on tullut nyt ongelma meille! Teki mieli hakata päätä vähintään lähimpään seinään tai vaikka kokonaan irti! En ainoastaan mokannut aivan loistavaa koulutushetkeä vaan varmaan pahensin meidän ongelmaa eli ei tuo todennäköisesti viitsi ensikerralla kertoa kaukaa löytyvistä maalimiehistä taaskaan... Gatsby on valeilmaissut todella harvoin, mutta kun minä olin vain niin varma, että maalimies olisi siellä, mihin hänet olin lähettänytkin. Vaikka ilmaisu lopulta pelasikin lähempää (ja kun olin sen tajunnut hyväksyä) niin oma fiilikseni oli tämän jälkeen aivan pohjalukemissa. Tunsin pettäneeni koirani melkoisen pahasti. Omasta kökköydestäni huolimatta Gatsby löysi ja ryykäsi taitavasti roskiksessa piileskelleen kolmannen maalimiehen ja oli hyvällä fiiliksellä omistajastana huolimatta!

Tänään olen ollut myös erittäin huonolla fiiliksellä treeneistä kotiin palattuani. Asensimme isäni kanssa salvan roskislaatikkooni, sillä lapsilukko ei siihen oikein sopinut. Fero oli tänänä laittanut kaiken intonsa laatikkoon ja kahva on nyt hapmaanjälkiä täynnä ja salvan se oli saanut kitkutettua pois paikaltaan jollakin ilveellä. Lattiani oli siis täynnä roskia ja osa niistä on nyt tuon ison idiootin sisällä. Odotan innolla todennäköisesti hyvn levotonta yötä. Olen oikeasti valmis hankkimaan tuolle koiralle joko kuonokopan tai häkin. Tai otan sen vain mukaani kaikkialle. Gatsbyn ollessa kotona Fero ei tee juurikaan pahojaan. Luulen, että pieni aussie seuraa sen tekemisiä niin tiiviisti, ettei Fero ehdi/pysty/viitsi puuhailla niin paljoa omiaan. Tänään oli tosiaan ainakin kolme muuta laatikko keittiössä auki (esim erittäin jännittävä muovikulholaatikko) ja työpöydältäni oli tiputeltu tavaroita taas hartaudella. Eniten ilahduttaa myös se, että olin juuri pessyt ne Eddien kakkaiset tassunjäljet tuosta keittiönmatosta, joka on nyt aivan ryönäinen roskiksen sisällöstä. Nyt ei huumorintaju riitä sitten lähellekään.

Nelisin nelistämässä

Komistus ♥ (Kuva Markku Lönnberg)

Tänään oli kiva päivä myös Eddielle! Se pääsi kokeilemaan pelastuskoirana oloa, mutta pappa ei oikein muistanut, mitä oltiinkaan tekemässä. Ensimmäinen maalimies lähti näkölähdöllä ja hänen peräänsä tollolainen ihan tärisi sekä piippasikin, mutta sillä ei ollut pienintäkään hajua salaa piiloutuneista tyypeistä. Eddie kulki tyytyväisenä minulta tai löydetyltä maalimieheltä namuja kerjäten. Ei osannut tällä kertaa tolleriseni laskea, että kaksi meistä vielä uupui. Toinen maalimies löytyi ihan silkasti vahingossa, mutta kolmas ei sitten millään. Kiersimme porukalla puuta, jonka takana etsittävä oli, mutta Eddie keskittyi vain sen mukana lenkkeileviin ihmisiin (joilta voisi saada nameja?) Lopulta nostin viimeisen maalimiehen ja näkölähdöllä Eddie oli taas ihan liekeissä. Ei kovinkaan yllättävää, että tällä treenimäärällä ja thadilla sillä ei ollut ihan selkeää, mitä sen olisi pitänyt tehdä. Ensi kerralla menemmekin varmaan vain näkölähdöin. Possukkaisella oli kuitenkin hauskaa ja saipahan sekin hieman aktivointia!

Gatsbylle laitettiin kaksi valmiiksi alueen eri päätyihin. Kolmas piiloutui varmuudeksi vasta ensimmäisen löydyttyä, ettei se vain jättäisi ketään innoissaan uutta etsiessään. Sen ryykäämisetkin olivat kuulemma melkoisen helliä pusutuksia, jopa makaavalla etsittävällä, joka oli vielä peittänyt itsensä pressulla! Pelkäsin Gatsbyn pomppivan kivan rahisevan pressun (ja samalla kivasti älähtelevän maalimiehen) päällä, mutta jälleen se oli tyytynyt vain pusuttamaan. Ilmaisut toimi ja sahauskin oli paikoitellen jopa erittäin hienoa ja oma-aloitteista! Sain olla tyytyväinen!

Lopuksi kauhukaksikkoni pääsi vielä belgien kanssa juoksemaan ja se sujui todella mukavasti! Gatsby oli mukana nöyrällä asenteella ja Eddie oli mukana "mulla on kivaa, koska saa lisää ruokaa?"- asenteella. Papparaista nyt ei niin hirveästi muiden touhut kiinnostanut, mutta hyvin sekin sujahti lauman jatkeeksi. Iris yritti ottaa pojista kimppakuvan, mutta Wictor päätti heittäytyä syömään lunta, Eddie luuli saavansa vihdoinkin niitä namppoja ja Jedi innostui yrittämään astua tollokkaista. Jostakin syystä siis luovutimme :D 

Gatsby näyttää sekä pieneltä, että ilkeältä! Kiva kuva siis :D (Kuva Iris Söderholm)

Ilokseni voin raportioda, että Feron masu on ollut taas normaali ja se tuntuu voivan hyvin! Lisäksi koirani olivat maailman parhaita koiria antamalla minun nukkua putkeen kymmenen ihanaa ja erittäin tarvittua tuntia. Rakastin niitä enemmän kuin ikinä, kun aamulla heräsin omaan tahtiini ilman, että kukaan oli vaatinut minulta mitään koko yönä!

Gatsby on tohkeissaan päästessään äipän kanssa samaan kuvaan,
Nessa taas taitaa pitää turhaa poseeraamista jo niin nähtynä juttuna!
(Kuva Markku Lönnberg)

Olen koittanut pähkäillä, että veisinkö Gatsbyn MH-kuvaukseen. Joukko sen sisaruksia suoritti kyseisen testin tänä viikonloppuna Ruotsissa. Olisin mennyt mukaan, mutta en kehdannut ottaa enää lomaa töistä. Olin pitänyt itsestäänselvänä, että jos Ruotsin reisus järjestyy, niin olemme tietenkin mukana ja testiin mentäisiin. Katselin koekalenteria ja seuraava sopiva testi olisi huhtikuun puolessavälissä Akaan seudulla. Tässä vaiheessa Gatsby kuitenkin lähentelee jo sitä kahta vuotta ja luonnetestikin olisi kesällä jo mahdollinen. Olin myös yllättynyt testien hinnoista eli jos molmepiin menisi, niin niihin hupsahtaisi taas euro jos toinenkin... Pitäisi oikeastaan siis ennen MH:n ilmoittautumisen avautumista päättää, vienkä Käpyä joskus ihan luonnetestiinkin. Miellän MH:n koiralle helpommaksi (ei esim suoraa uhkaa ihmiseltä), mutta toisaalta en usko Gatsbyn menevän rikki luonnetestistäkään. Mielestäni molempiin on melko turha viedä pienellä aikavälillä kuitenkaan. Toisaalta en tiedä, onko luonnetestiin kiirettä viedä heti parivuotiaana koiraansa. 

Otan ilolla vastaan mielipiteet ja kokemukset yms. MH:n ja luonnetestien eroista yms yms. Ja mites Milli on meinannut? Mennäänkö yhdessä Akaalle vai mites olet Priyan kanssa päättänyt toimia?

Annetaan kolme koiraa (ja yksi huono omistaja)

Gatsbyn etutassut ovat todella usein ristissä sen maatessa
(Kuva Markku Lönnberg)

Tämä viikko on ollut hieman rankka meikäläiselle. Ensinnäkin lenssu, joka ei ensin osannut päättää iskisikö se vai ei, päätti pistää isompaa vaihdetta silmään. Nukkuminen onkin ollut haasteellista, mutta koirani ovat onneksi lisänneet vettä myllyyn omilla ihastuttavilla eritteillään. Ensiksi Eddie herätti minut yhtenä yönä puolikahden aikaan pyytämällä ulos. Onneksi tämä ei riittänyt vaan sisään tullessaan se oli oudon levoton ja hyppäsi ensin viereeni takaisin sänkyyn ja melkein heti pois. Mukana leijaili mukava kakanhaju ja kun pistin valot päälle huomasin suureksi onnekseni ruskeita tassunjälkiä lakanoillani. Eddie oli siis onnistunut astumaan ulkona läjään ja steppasi parhaillaan ympäri kämppää. En ehkä reagoinut asiaan parhaiten vaan säntäsin ylös tavoittaakseni ikiliikkujaksi heittäytynyttä papparaistani. Tolleri huomasi heti, että nyt tuo hullu ämmä on vihainen ja lähti karkuun. Minä puolestani säntäsin fiksuna (ja ehkä väsymyshysteerisenä) perään ja sain heitettyä kakkatassun kylppäriin. Lattiani sekä joka ikinen mattoni oli saanut uusia hienoja ruskeita koristeita kuoseihinsa. Olin vähän aikaa aika häkeltynyt siitä, mistä voisin edes urakkaani aloittaa. Päädyin pelastamaan sänkyäni ja revin siitä äkkiä lakanat pois (jotka olin tietenkin vaihtanut juurikin samaisena päivänä). Ehdin myös kääriä pari mattoa ja pintapestä isoa pörröistä kakkakenttää, kun kylppärinoven takaa kuului vaativa "väh"! En halunnut häiritä naapureita enempää (olin ehkä kiljaisuut hyvin ihastuttavasti jossain vaiheessa aikaisemmin), joten siirryin kylppäriin pesemään koiraani. Jätin sen kuitenkin käskyn alle pyyhkeelle kuivumaan. Mutta koska Eddie on kapinallinen, se päätti karata paikaltaan suoraan sänkyyni. Jossa ei ollut enää lakanoita. Ja koira oli märkä. Se sai hämmentyneenä niskakyydin sängyltä alas ja se ulvahti. Eddie ei helposta itke. Tästä hyvästä minä sitten murruin; olinhan aivan rättiväsynyt ja kauhea koiran pahoinpitelijä. Vieläkin häämentyneempänä Eddie saikin nököttää sylissäni lattialla minun pyyhkiessäni naamani sen turkkiin.

Myös tämän yön valvoin koiran takia. Tällä kertaa Feron. Se rupesi illalla läähättämään hulluna ja juuri kun olin nukahtanut, se oksensi takaoven eteen. Fero ei juuri koskaan oksenna. Heitin koiran ja oksuisen maton takapihalle ja tuuletin samalla isoimmat hajut pois (sekä pyyhin lattiaa). Loppuyön heräilinkin parin tunnin välein päästämään Fero ulos tai siivoamaan sen oksuja. En ole aivan varma, mitä se takapihalla teki, mutta sisään se ehti oksuilemaan kolmesti yön ja aamun aikana. En nähnyt sisällössä mitään erikoista, mutta olen nyt vähän huolissani siitä, mikä tämän aiheutti. Fero söi metsässä edelliseni päivänä jotain ja olen myös kokeillut lisätä sen eläinlääkäriltä ostettuun masuruokaan hieman normipapsujakin (juttelin asiasta lääkärin kanssa). Johtuiko oksuepisodi siis ruokamutoksesta, oudon jutun syömisestä vai jostain muusta? Se onkin ollut koko päivän aika veltto, mutta on juonut hyvin ja annoin sille pienen toivottavasti hyvin sulavan iltapalan.

Olen ollut aika kammottava narttu flunssan ja melkoisen univajeen takia. Olenkin tiukinut koiria kauemmaksi itsestäni ja ollut muutenkin ihastuttavan lyhytpinnainen niiden suhteen. En siis tiedä johtuuko Gatsbyn tämän päiväinen idioottimaisuus minun käsittämättömästä käyttäytymisestäni. Se meinaan murisi Eddielle. Ja koska Eddie ei kuule, niin näykkäisi sitä kohti. Annoin palautetta ja tilanne tuntui menevän nopeasti ohi (seuraavaksi Gatsby nukkui Eddien pedin vieressä selällään Eddie tuhistaessa pedillä). Olen yrittänyt illan mittaan pähkäillä käytöksen syitä ja omaa reagoimistani siihen (toiminko oikein jne?) Toisaalta loppu päivä/ilta on mennyt normaalin sopuisasti, joten jään seurailemaan tilannetta. Viikko ei siis ole ollut kenellekään meistä se paras mahdollinen...

Käpy mahtimamskunsa Nessan kanssa (Kuva Markku Lönnberg)

Treenirintamalla sen sijaan on mennyt oikein mukavasti. Maanantain rallyt jäivät lenssuiluni takia väliin mutta torstaina pelastimme Gatsbyn ja Feron voimin. Fero oli taas innokas, mutta meillä oli yksi sille täysin uusi maalimies. Fero on irronnut hienosti hajujen perään treeneissä, mutta nyt se ei vain uskaltanut mennä vieraan miehen luo. Se kiersi paikkaa monesti ja alkoi pissailla ympäriinsä selvästi hermostuneena. Pyysinkin maalimiehen piilostaan aukeammalle ja seisoin itse lähellä. Tällöin Fero vihdoin rohkaistui ja kävi syömässä palkkansa. Vaikka treenit eivät tällä kertaa menneetkään ihan nappiin, niin olen silti tyytyväinen kuinka hyvin Fero omiin hermoihinsa ja kykyihinsä nähden ratkaisi tilanteen. Sehän on aina uskonut välttelyn voimaan ja vaikka olikin hieman kiihtynyt (koska ruokaa olisi tarjolla ja vielä äsken sillä oli ollut hauskaa), niin se oli enemmänkin jännittynyt kuin peloissaan. Ja mikä upeinta, se lopulta voitti itsensä pienellä avustuksella. Kävimme porukalla katsomassa piiloja toisille koirille ja Fero oli ihan rennosti tässä hommassa mukana.

Gastbylle ei tuottanut uusi maalimies tai mikään muukaan ongelmia. Se etsi hyvin ja ilmaisi hyvin. Ryykäämistä oli, mutta ei aivan järjetöntä sellaista. Tällä kertaa se tosin kokeili, jos voisikin jäädä maalimiehelle huutamaan ettei tarttisi sahata (oli ylhäällä lastauslaiturilla eikä olisi malttanut mennä portaita pitkin). Samoin se kokeili, jos ei nyt ihan tarttisi sahata. Tähän siis kiinnitämme huomiota eli vaadin siltä kunnolla luonani käymisen ennen "näytä" sanaa ja pidemmillä matkoilla oikeasti sitä sahaamista. 

Tänään kävimme aksaamassa ja koira oli taas ohjaajaa pätevämpi. Itse olin edelleen aika räkäinen ja tunnelmaani latisti myös se, että treenit alkoivatkin puoltatuntia normaalia myöhemmin. Lähdin siis uudestaan lämppälenkille koirani kanssa... Itse treeneissä en osannut taaskaan ohjata, Edellisen perjantain hyvä fiilis alkoikin kaikkoamaan nopeasti yrittäessämme kolmatta kertaa samaa ohjausliikettä. Tajusin myös samalla, miksi edelliset treenit olivatkin tuntuneet paremmilta. Normaalikouluttajamme tokaisi ensimmäisellä parilla kerralla vain, etten tee oikein/teen jotain kummallista/en ohjaa koiraa/en tee koiran kanssa/jne. Vasta kolmannella epäonnistumisella hän oikeasti kävi neuvomassa, mitä minun pitäisi tehdä. Tämän jälkeen räpiköin yhä, mutta yllättäen vähemmän. Edellisen kerran kouluttaja neuvoi heti eikä vain tokaissut minun olleen vaihteeksi kujalla. Voin meinaan vannoa ohjaavani huonosti vain osaamattomuuttani enkä tahallani. Täytyy ensi kerralla muistaa vaatia enemmän ohjausta aina kun mokaan, jotta voin ohajata Käpyläistä oikein!

Suurinpiirtein tälläistä tänään.

Kävimme tänään radan läpi, mutta sellaista juoksuvauhtia, ettei se valaissut minulle muuta kuin suurinpiirtein esteiden järjestyksen. Ei minulle sano vielä mitään se, että ohjaaja sanoo tyyliin "tästä hypyn kautta putkelle, jonka jälkeen valssi ja sitten tämä hyppy jne". Its kun jäin putkensuulle miettimään valssia oli ryhmä jo porhaltanut eteenpäin. Olen huomannut, että vaikka kaikkien koirat ovat aloittelijoita, niin moni ohjaaja on harrastanut agia aikaisemminkin ja osaa siis ohjata. Taidankin tästä syystä hieman turhauttaa vetäjäämme... Gatsby onneksi jaksoi kanssani taas yrittää ja uutena esteenä tullut pituus ei tuottanut ongelmia. Ongelmia tuotti ihan vain minä... En vain onnistunut ohjaamaan sitä putkesta ulos ja uutta hyppyä kohti. En osannut valssata tai pitää rintamasuuntaani tarpeeksi selkeästi. Mustan täpän kohdalla onkin tämän kerran treenien häpeäpilkku ja koska emme voineet uhrata koko aikaamme minun sähläykselleni, niin jatkoimme eteenpäin. Teimme siis aluksi 1-3 ja tämän räpellyksen jälkeen suuntasimme 4-7 osiolle. 

Luulisi, että suorat hypyt olisi helppo ohjata. Minä kuitenkin olin esimerkiksi hypyn 5 edessä, jolloin Gatsby yllättäen kiersi koko hökötyksen (ja minut). Se ehdollistuikin tähän äkkiä ja kiersi seuraavallakin kerralla hypyn ja paineli suoraan 7 putkeen. Otimme pelkästään hypyt ja tämän jälkeen sain sen ohjattua kerran onnistuneesti hyppyjen läpi ja molemmista putkista. Tähän olikin hyvä lopettaa ennen kuin Gatsby tai kouluttajamme kokonaan menettäisi toivonsa suhteeni! 

Suuresta vertaispaineesta huolimatta, tämäkään ei tullut videolle. Ehkä ensi viikolla, kun hengitän taas nenänikin kautta voin uhrautua filmattavaksi. En tosin lupaa mitään.

Iltaa olen viettänyt uuden lumen innoittamana saksimalla koirien tassukarvoja. Kynnetkin lyhenivät kätevästi samalla. Gatsby olisi ehdottomasti taas halunnut syödä niin itsestään kuin toisistakin irtoavia karvatuppoja. Hyvin se lopetti kiellolla, mutta tämä on minusta aika outo mieltymys...

Loppuun vielä mainittakoon iso KIITOS hienoista kuvista, joita Käpyläisen kasvattajan mies taltioi pikku ikiliikkujasta sen ollessa heillä hoidossa! Suuri ja kattava lukijakuntani saakin niitä ihailla varmasti myös ensi postauksessani!

Pätevyyttä!

Aloitetaan tämä pläjäys vaikka agilityllä! Koska joku on ollut harvinaisen laiska päivittäjä, niin meillä on ehtinyt olla kahdetkin treenit tällä aikaa, Viime perjantaina meni jo ihan sen oloisesti, että menoamme voisi melkein jo agiksi kutsua! Jopa minä onnistuin ja kouluttajamme pääsi kerrankin kehumaan myös minua, sillä ohjasin muutamaan kertaan ihan oikeasti oikein! Naksuja minulle siis! Gatsby pääsi kokeilemaan keppejäkin ohjureiden avulla. Minun pientä rämäpäätäni tosin pienet kapeat muovinpalat eivät hetkauttaneet pätkääkään vaan se veti niistä niin ali kuin ylikin surutta... Parin melkoisen epäonnistuneen yrityksen jälkeen aikamme olikin jo loppu eli kepit jäävät jonkun toisen kerran haasteeksi.

Tänään meillä oli eri kouluttaja omamme ollessa kipeänä. Treenit alkoivat myöhässä ja olinkin jo huolissani, että normaalistikin lyhyt aika jäisi nyt aivan olemattomaksi. Täytyy myöntää, että se noin 15 minuuuttia per koira per treeni tuntuu ikävän lyhkäiseltä. Juuri kun pääsee vähän tekemiseen sisälle, niin jo on aika loppunut. Toki aika varmaan niin sanotusti riittää paremmin kunhan edistymme eikä turhaan säätämiseen mene niin paljoa aikaa. 

Mutta siis takaisin tähän päivään! Meitä oli onneksi paikalla vain kaksi koirakkoa eli pääsimme treenaamaan normaalia pidempään! Tämä tuntui todella hyvältä, sillä nyt pääsimme mielestäni juuri sopivasti tekemään sekä edistymään. Gatsby kuunteli taas upeasti ja se oli niin innokas kuin nopeakin (myös kouluttajamme mielestä eikä vain minun sen perässä epätoivoisesti lyllertämiseni näkökulmasta). Se tajusi uudet ohjauskuviot ihan mielettömän nopeasti ja minäkin onnistuin aina joskus ohjaamaan sitä jopa oikein. Ongelmahan oli yllättäen taas se, että Gatsby oli liian vikkelä, joten minä olin myöhässä ja kiireen takia tumpeloin koko rahan edestä ohjauksissani. Tänään kuitenkin koiruli irtosi todella hyvän oloisesti eteen eikä sitä siis niin haitannut, etten ihan aina perässä/edellä pysynytkään. Sain myös jättää sen kauemmaksi lähdöissä eli se suoritti lähes itsenäisesti esim. kaksi hyppyä ennen putkea. Tämä taas osti minulle paljon aikaa ehtiä oikeisiin paikkoihin ja olin jopa aina välillä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

Teimme pätkissä 1-3 ja kun se sujui niin 3-5 ja tämän jälkeen 5-3 (eli siis putken 2 kautta). Muuri oli uusi tuttavuus ja Gatsby loikkasikin sen ensimmäisellä kerralla hieman huvittavan korkealta :D Mutta hienosti ja empimättä se suoritti uudenkin esteen ja toki muurikin oli oikeasti matala. Hienosti se pysyi lähdöissä ja odotti lupaa vaikka huidoin kuivaharjoitellen ohjauksiani. Se palkkautui taas oikein hyvin lelulla ja jaksoi upeasti normaalia pidemmänkin treenin!

Suurinpiirtein täilläistä puuhasimme tänään.

Loppu treenit menivätkin vetäjämme sekä vanhan rally-kouluttajamme kehuessa pientä paimenta kilpaa :D Uusi kouluttajamme oli erityisen tyytyväinen Gatsbyn oppimisnopeuteen muun nopeuden ohella. Tulipahan tämänkin kouluttajan suusta kuultua "mäkin haluisin tommosen!" 

Torstain pelastutreenit menivät myös aivan putkeen! Alue mahdollisti hyvät erillään olevan piilot, joten pystyimme ottamaan kolme valmista maalimiestä. Tämän lisäksi piilot olivat sellaisia, ettei ryykääminen olisi kaikkein helpointa. Hienosti Gatsby maalimiehiä kohtelikin paitsi kun erehdyimme sitä asiasta kehumaan... Silloin kehuja sai sellaiset pusupomput että oksat pois! Gatsby teki hienosti työnsä ja työsti varmasti näytöt loppuun saakka. Sillä ei ollut epämääräistä haistelua tms. mitä sillä oli viikko aikaisemmin "näytä" sanan jälkeen vaan se suoritti tehtäväänsä kunnon työkoiran elkein! Lopuksi se pääsi taas kokeilemaan Jedin ja Wictorin kanssa riehumista ja melkoisenm ukavasti pojille menikin. Niille tuli muutama väärinkäsitys leikkiyrityksissä, mutta muuten meni sopuisasti! Plus kiva, että ne alkavat taas olla myös kiinnostuneita leikkimään toistensa kanssa :)

Ferokin pääsi taas etsiskelemään ja hyvin se löysikin! Se myös irtosi aivan uskomattoman rohkeasti hajujen perään ja oli melkoisen villillä tuulella :) Eddie taas villiintyi siinä vaiheessa kun ennen treenejä kävimme lenkillä ja heitin nuoremmat pojat suoraan autoon. Eddie tajusi saavansa olla ihan yksin ja rauhassa kotona ja voi sitä pinene hepuloinnin määrää! Se sai seurakseen pari luuta/herkkua eikä sille varmasti tullut meitä ikävä :D

Maanantain rallyt taas menivät sellaisen hillumisen kera että meinasi oma huumorintajuni loppua! Gatsby harrasti hihnassa säntäilyä ja liimautui aitojen väliin kyyläämään muiden aksaamista... Aina välillä kuitenkin se tsemppasi ja saimme tehtyä aivan mahtavan keskittyneen ja tiiviisti seuratun spiraalin, johon lopetimmekin siltä erää. Sain myös viestiä, että olen kuudennella varasijalla yksiin rally-kisoihin. Tokkopa siis olemme niihin pääsemässä.

"Kyllä sulla on vaan mahtava koira!"

Eddie valvomassa ruokansa valmistusta
(Kuva Emilia Laaksonen)

Minä siis matkailin ja koirat olivat erinäisissä hoitopaikoissa. Eddie oli serkullani ja tollolainen oli päässyt kiertelemään Tamperetta tapaamassa serkkuni perhettä (eli tätiäni, hänen miestään, toista serkkuani ja hänen miestään ja kahta pientä lastansa). Tätini mennä rimpauttikin minulle eilen ja kehaisi Eddietä vähintään maailman hienoimmaksi pikku ruttulaiseksi (ei tosin ehkä juuri kyseisin sanoin) :D Se on ollut ennenkin serkuillani vierailulla minunkin kanssani ja tätini sille aina paistaa vähän jauhelihaa ja loppu perhe vie sitä vuorotellen ulos :) Nytkin oli vanha meno jatkunut eli parin tunnin välein oli joku sitä ulkoiluttanut ja ruokaa tippui odottavaan suuhun. Se oli hurmannut myös serkkuni nelivuotiaan pojan, joka olikin sen perään jo ehtinytkin kysellä. Pikku pappa oli ollut terhakka ja toimelias sekä kaikin puolin valloittava. Tosin heidän liukkaita rappusia se ei ollutkaan vanhaan tapaansa enää ylös päässyt ja se oli jouduttu pelastamaan parin portaan korkeudelta, josta se sai sylikyydin alas. Tästä hyvityksenä Eddie oli päästetty sohvalle tutitmaan :D Pikku possulla oli kyllä harvinaisen hyvä varmasti olla ja se sai ansaitsemaansa hemmottelua :)

Fero oli puolestaan hoitolassa ja kaikki oli mennyt hyvin. Tosin se oli saanut nenunsa verille piilotellessaan luitaan, mutta ihana henkilökunta oli hoitanut sitä rasvalla :D Hoitola oli ihanan joustava sekä viemis- että hakuajoissa ja hakiessani hoffilaista sulkemisajan jälkeen, se makoili tyytyväisenä häkissään. Se oli kaikin puolin ihan normaalin ja stressittömän oloinen eikä mitenkään ylitohkaissaan näkemisestäni. Lahden seudun ihmisille voinkin siis lämpimästi suositella Korkeen koirahoitolaa ja Fero taitaa olla ihan samaa mieltä :) Kaikilla tapaamillani henkilökunnan edustajilla oli siihen mahtava suhtautuminen ja Fero hyväksyi heidät helposti. Enempää en voisi pyytää!

Gatsby puolestaan pääsi juoksuttamaan Nessa-äitiänsä ja Hoppu-velipuoltaan kasvattajan luokse. Pikku herra oli kuulemma ollut kiltisti, mutta kokeillut äänihuuliaan hieman liian rattoisasti. Gatsby oli myös kokeillut antaisiko Laura sen vetää hihnassa. Yllätys, yllätys, ei ollut antanut :D Muuten se oli ollut siivosti (joskin hyvin osallistuvasti) ja jakoi kepit ym. hienosti toisten koirien kanssa. Laura sitä kehaisikin ja mielestäni ihan syystä :) Hieno pieni Ikiliikkuja luonani asustaa! Iso kiitos vielä hoitajille!

Olihan ne paikoillaankin! Gatsby, Nessa ja Hoppu (Kuva Laura Lönnberg)

Rallyssa olemme päässeet jo hieman eteenpäin eli radat ovat sisältäneet myös ylempien luokkien liikkeitä ja häiriökesto on lisääntynyt. Tämän viikon treenit menivät suorastaan hyvin! Gatsby ei olisi kertaakaan karannut muiden koirien aksa-huutamisen perään ja se keskittyi hienosti. Se antoi jopa omat häsellykseni anteeksi ja jaksoi olla kiinnostunut räpellyksistäni :D Ehkä viiden päivän ero auttoi? ;) 

Muuten rallyrintamalle ei kuulu hyvää. Olin jo valmiiksi ollut huolissani, että kun kahtena viikonloppuna on kolmet kisat, niin mitä jos saamme luokkanousun ja joudumme AVOon? Tätä on aivan turha pelätä, sillä kahteen emme mahtuneet ollenkaan ja kolmansiin olemme varasijalla (ei kerrottu monennellako). Alkaa oikeasti tympiä, kun ei pääse kisaamaan :( Tämän vuoden sopivat kisat olivat meinaan sitten siinä eli edistystä ei ole lähiaikoina tapahtumassa. Onneksi ensi vuoden alussa oli muutamia sopivia kisoja, joihin koitan meidät mahduttaa. Tosin esim. TAMSKin kisat varmaat täyttyvät jo jäsenistä, mutta Lempäälään yritetään heti tammikuun alussa.Viimeistaan maaliskuussa on sitten taas oman seuran kisat eli sinne sentään luulisi mahtuvan! 

"Onks ne suurinpiirtein kilttejä?"

Näin koiristani kysyi neljävuotias tyttö, joka oli äitinsä ja heidän 7 kk vanhan bokserinsa, Martan, kanssa lenkillä. Martta sai nopeasti Eddien hyväksynnän (ja viileän välinpitämättömyyden sen pusuja kohtaan) ja Gatsbystä nopean juoksu ja leikkikaverin. Feroa ruskea, mielistelevä otus epäilytti suuresti eikä se päästänyt bokseria lähelleen. Nelivuotias tyttö sen sijaan sai silitellä ja jopa halailla sitä ilman protesteja. Ota nyt isosta otuksesta sitten selvää!

Gatsby on ollut tällä viikolla täysin hormooniensa vietävänä. Lähistöllä on selvästi joku juoksuinen tyttö ja pari päivää se lenkkeili varmuudeksi vain hihnassa. Sillä oli ollut jo aika maaninen pissojenlipsutus lenkki edellisenä päivänä ja kun istutin Gatsbyn päästääkseni sen vapaaksi, alkoi pieni koira vinkua nenä pystyssä. Tämä ei todellekaan ole normaalia. Ajattelin, että siinä kohdassa on nyt joku hyvä hajua, että päästän sen vasta vähän ajan päästä irti. Mielini muuttui, kun veti kuin höyryjuna ja vinkui surkeana aina kun pysähdyimme muiden koirien tarpeiden takia. Koska hihnan päässä oli täysin omassa hurmiossa elävä, korvaton otus, niin päädyin pitämään sen ikuisuudelta tuntuneen lenkin ajan hihnassa. Voi sitä autuutta! Kotona se kävi pariin otteeseen piippailemassa takaovella, mutta luovutti suhteellisen pian. Onneksi tämä show oli parissa päivässä ohi ja se on ollut taas normaali itsensä.

Tämän viikon rally-treenit  menivät ihan suht hyvin. Aika pahoja häiriökoiria taas aksaamassa, mutta saimme kuitenkin pariin otteeseen radan suoritettua. Palkkasin vain lelulla, sillä kaikki liikkeet olivat tuttuja. Palkkaa tippui aina, kun se oli ollut useamman liikkeen ajan hyvin kuulolla. Esim puolihuolimattomasta pujottelusta leikkiä ei herunut. Tämä tuntui toimivan hyvin, mutta vire nousi ehkä hieman liikaakin Gatsbyn odottaessa leluansa. Se meinaan alkoi seuraamisessa pariin otteeseen esistämään ja jopa keuli hieman! Yleensä kuulemma tässä vaiheessa käteni oli ollut jo lähestymässä lelutaskua, joten tämä selittänee hetkellisen innokkaat seuruut :) 

Tällä kertaa meillä oli pari ylemmän luokan käännöstä, mistä olin hyvilläni. Haluaisin tosiaan meille hieman lisää haasteita liikkeisiin (eikä vain häiriöön). Tuntuu, että kesällä edistyimme kivaa vauhtia haastavempia ratoja kohti ja nyt olemme palanneet aika paljon taaksepäin. Lisäksi olen erittäin turhautunut siitä, ettei virallisia kisoja ole kovinkaan paljon ja ne jotka ovat fiksun matkan päässä, niin ovat varasijojaan myöten täynnä vaikka heti keskiyöllä ilmoittautuisi. Turhauttaa, kun ei pääse edes yrittämään edistymistä lajissa. Onneksi oli sentään ne epäviralliset, niin saimme vähän taas kisakokemusta.

Mitää sää syöt?

Pelastuskoiratreeneisäs oli aiheena suunnistus. Olin jo vähällä jättää menemästä, koska suunnitus ei ole vahvin lajini ja olen yleensä ollut parini vietävissä. Toinen siis on suunnistanut ja minä olen ollut lenkillä vain mukana. Tähän aikaan vuodesta kun on vielä piemeäkin jo treenien alussa. Mutta kitisin asiasta ja kyllä auttoi! Parini antoi kartan minulle ja auttoi, kun olin epävarma yms. mutta sain suurimman suunnistusvastuun. Alkuun meille molemmille oli hankala hahmottaa, missä olimme emmekä olleet katsoneet kartan mittakaavaa, joten emme tajunneet, kuinka pieniä välimatkat olivatkaan. Pariin kertaan turvauduimme huijaamaan kännykän avulla, mutta ykkösrastin löydettyä oli huomattavasti helpompi jatkaa ihan karttaan luottaen eteenpäin. Onnea oli myös parini tolleri (jonka pepussa teinini vietti omasta mielestään ihanat kaksi tuntia) joka löysi nenänsä avulla rasteiksi piilotetut esineet. Pimeässä niitä olisi ollut ihan turha ihmissilmin koittaa paikantaa. Vaikka menimme muutamaan kertaan hieman eri reittejä, kuin karta perusteella luulin, niin emme eksyneet pahemmin kertaakaan. Koirat tulivat juttuun (vaikka Myy-tollo ei ehkä olisi halunnut Gatsbyä messiin) ja koko suunnistuksesta jäi kerrankin hyvä sekä onnistunut fiilis! Jee!

Onpa ne hienosti! Todella hienosti!

Otsikon ilahduttavilla sanoilla koiriani kehuttiin spontaanisti tänään lenkillä! Kolmikko oli hihnassa ja veimme tehokkaasti lähes koko jalkakäytävän. Ongelmahan tämä ei olisi ollut muuten, mutta vastaamme tuli ihminen. Paimensin laumani pienempään kasaan ja muistutin Gatsbyä "ohi" käskyllä, sillä se oli taas kovin kiinnostuneen oloinen mahdollisesta uudesta tuttavuudesta. Nainen katseli koiriani ystävällisesti ja kohdallamme kiitteli niiden käytöstä :) Täytyyy myöntää, että hyvinhän ne olivatkin ja minulle tuli oikein hyvä mieli niiden ansaitsemista kehuista. Kiitos kehujalle päivän piristämisestä! 

Hienot heput! ♥

Tähän liittyen koiriani haluttiin myös lenkillä kuvata. Eräs nainen kertoi olevansa valokuvauskurssilla ja että hän mielellään ottaisi kuvan kolmikostani. Järjestin pojat hänelle riviin ja kyllä niitä sitten kehuttiin käytöksestä aina niiden kauneuteen asti! Muitakin kurssilaisia/kuvaavan naisen tuttuja oli paikalla ja hekin ihastelivat hurjia petojani :)


Tänään suuntasimme omaksi epäilokseni epävirallisiin rally-kisoihin. Epäonnellisuuden tunne tuli lähinnä siitä, että samassa hallissa olisi myös agility täydessä touhussa. Gatsbyä ei haittaa, jos toiset aksaavat hiljaa, mutta todella kiihtyneesti haukkuvat agiliitäjät saavat sen aivan sekaisin. Tuntui ihan turhalta siis lähteä kisaamaan (edes epävirallisesti) tälläisten ogelmien keskelle.

Rataan tutustuessamme kentällä juuri haukkua kiljui aksaava koira. Kysyinkin ihan suoraan tuomarilta, että onko mahdollista odottaa omaa vuoroa hieman, jos kyseisen kaltainen koira on harjoittelemassa aidan toisella puolella. Saimme tähän onneksi luvan, mutta omalla vuorollamme (olimme ekoja!) oli onneksi hiljainen hetki ja porhalsimme radan alle puoleentoista minuuttiin. Gatsby oli todella hyvin kuulolla ja kontakti pelasi! Se haahusi pariin otteeseen namienhajujen perässä ja itsekin näin sen noukkineen suuhunsa muutaman pienen nakin tms. murusen. Näistä menetimme muutaman pisteen, mutta muuten meni todella kivasti ja loppusaldo hieno 97/100! Näillä pisteillä ei sijoituttu, mutta saatiin ohjaajalle ihan sika hyvä mieli! Ostinkin Gatsbylle pari narulelua palkaksi, joita se ei tosin päässyt valitsemaan, sillä oman rally vuoron jälkeen ei mennyt viittäkään minuuttia, kun sen oli pakko osallistua kiihko-aksaajan huutoon. Niinpä se joutui autoon, mutta ennen tätä se ehti keräämään kehuja kauneudestaan! Eräs nainen sanoi nähneensä joskus kevättalvella meidät ja hänen äitinsä kuulemma vieläkin muistelee sitä mielettömän kaunista koiraa, johon he törmäsivät :)

Kyseinen kaunokainen :)

Maanantaina rally-treenit sujuivat hyvin juurikin niin kauan, kunnes viimeisellä yrityskerrallamme viereisellä radalla alkoi koira kuumeta. Tällöin Gatsbyssä oli taas pidättelemistä eikä korvat toimineet juurikaan tai sain sen aina yhden liikkeen ajaksi kuulolle. Mutta kaksi ensimmäistä kertaa menivät todella kivasti! Se keskittyi mahtavasti minuun ja teki todella mukavasti! Kunhan pääsemme uuden treenipaikan häiriö haasteista yli, niin toivottavasti saamme eteemme hieman haastavempia ratoja :)

Eddie syö namia odotellessaan huultaan ja Gatsby näyttää epäilevän, onko nameja luvassa olleskaan.

Perjantaina Gatsby pääsi agiliitämään ja minä huitomaan taas epämääräisesti! Pystyn keskitymään itseeni ehkä ensimmäisen esteen ajan, mutta sitten kun pitäisi kääntyä ja ohjata jonnekin muualle, niin olen jo aivan ulalla. Oma napa menosuuntaan on hyvin vaikea käsite minulle! Jopa niinkin yksinkertainen asia kuin koiran kutsuminen tuotti tällä kertaa vaikeuksia. Tarkoitus oli ohjata putken jälkeen koiraa hypylle, joka ei ollutkaan suoraan putken ulostulossa hollilla. Parin kerran jälkeen tajusin, että sitä koiraa voi kutsua jo sen ollessa putkessa, jolloin se tietää mihin sen tulee suunnata. Kerran räpellykseeni kyllästynyt Gatsby lähti innoissaan moikkaamaan katsojiamme ja änki itsensä sille avatun portin sijaan kahden väliaidan välistä takaisin luokseni. Itsesuojeluvaisto oli taas huipussaan... Muuten sain kommenttia, että olen hirmuinen kontrollifriikki ja koitan saada koiran koko ajan hanskaani vaikka sen olisikin hyvä irrota tekemään itse. Tämä voi olla tottakin, mutta enemmän kuitenkin kyse omasta osaamattomuudestani ja siitä, etten ihan ole varma, mitä seuraavaksi kummankaan meistä pitäisi tehdä. Tai sitten vain olen hurja kontrolloija :)

Puolentoista viikon päästä tämä tyttö lähtee ulkomaille ja kaikille koirille on vihdoinkin varmistunut hoitopaikka siksi ajaksi! Kaikki tuntuvat pääsevän hyviin käsiin, Gatsby kasvattajalleen, Eddie serkkuni hemmoteltavaksi ja Fero kiva oloiseen hoitolaan. Viimeisin on ainoa, joka huolettaa, tosin onnistuneen vierailun jälkeen todella paljon vähemmän!

Ps. Tällä viikolla kukaan koirista ei ole tuhonnut juurikaan mitään! Jee!

Pps. Kävin myös punnaamassa Feron ja sille oli tullut kilon verran lisää painoa! Aivan mahtavaa! Ainakin parisen kiloa saisi vielä tosin tulla takaisin. Suunta kuitenkin oikea :)

Virallinen maalimies

Tänään kävin kokeilemassa pelastuskoirien hakukoetta sieltä toiselta puolelta eli maalimies hommista käsin. Hieman ennen yhtätoista alki alueen merkitseminen eli aivan järjettömän ihanassa ryteikössä tarpominen. Sain päivän aikana lukuisia osumia risuista ja kuusenoksista, joista ainakin kolme osui suoraan silmään. Kotona ihastelin naarmuista oikeaa korvaani ja poskessa on pieni haava. Käsistä ei kannata edes mainita. Mutta ihan mielenkiinoista puuhaa se kyllä oli ja meidät vapautettiin merkkailun jälkeen tallaamaan aluetta vapaasti. Otimme Iriksen kanssa ilon irti, sillä minulle oli vihjattu hyvästä suppispaikasta. Suppikset olivat oikein ihnan kokoisia ja Iriksen apukäsin sain parin kakkapussillisen verran herkkuja todella pienessä ajassa :) 

Tankkasimme yhden aikaan suolaisella ja makealla pannarilla ja niinpä puoli kahden aikaan oli hyvä aloittaa itse koe. En päässyt heti maalimieheksi, sillä ensimmäisenä koirakkona oli Minna ja Nova. Minna oli onneksi luvannut, että saan heidän menoaan seurata ja oli kiva nähdä heidän onnistunut suorituksensa! Tai siis mitä siitä kerkesin katsella samalla, kun yritin vältellä naamaani kohdistuvia risuja...

Tässä Novan taidonnäyte luoksepäästävyydessä :D

Sain myös nyt kunnon käsityksen, mitä luoksepäästävyydessä sekä hallintaosiossa vaaditaan. Koiran ei tarvitse pystyä istumaan luoksepäästävyyden aikana, kunhan on ystävällinen. Ehkä pahimmat ryysäys/ilopomput olisi hyvä saada Käpyltä pois, mutta tämä ei olekaan yhtä iso ongelma kuin pelkäsin. Seuraaminen oli rentoa; kunhan koira pysyi luona. Parilta kariutui syystä tai toisesta kisasuoritus paikallaoloon, mutta siinäkin sai päättää koiran asennon itse eikä olla kauhean kaukana. Uskoisin meidän siis suorittavan ihan hyvin jo nämä osiot. Itse haku ja ilmaisu ei ehkä menisi ihan nappiinn vielä (kun koira ei todellakaan saa jättää löytöjään ilmaisematta), mutta eiköhän meilläkin joskus kokeisiin vielä ole asiaa :)

Eddie kävi työkaverillani tosiaan hoidossa ja suhteellisen hyvin oli mennyt. Se oli ollut poikien leikeissä mukana ja ollut mitä kärsivällisin hattumalli :D Se oli kuitenkin oksentanut sekä pissannut aamulla sisään. Viimeisin oli erittäin yllättävää! Sitä oli viety useasti ulos ja aina sillä oli tuntunut olevan kauhea pissahätä. Nyt kotona se kuitenkin on ollut ihan normaalin pidätyskykyinen. 

Myös Gatsby sai päiväksi erikoisohjelmaa, sillä saimme aamulla kutsun Monalta ja Neealta lähteä päiväksi metsään. Itse en maalimiesvelvoitteiltani päässyt, mutta Monalle kelpasi pelkkä Käpykin ja niin se pääsi mukavasti muiden väsytettäväksi :D Täällä on ollut aika rauhallisia poikia, kun Eddie ja Gatsby molemmat toipuvat rasituksistaan :)

Kännykkääni kilahti kuva tälläisestä hienostuneesta herraskoirasta (Kuva Kirsi Laine)

Järkytyksiä

Ensinnäkin olen järkyttynyt siitä, kuinka laiskasti olen päivittänyt blogia. Varsinkin, kun melkoisen paljon on mahtunut ohjelmakalenteriin. Tästä alkaakin nyt sitten pieni purku-urakka.

Sunnuntain pelastustreenit olivat isoin järkytys, mitä olen Käpyläisen kanssa saanut kokea. Meille oli suunniteltu todella hauska puuhailusuunnistus ympäri Lahden keskustaa ja sen liepeillä. Tehtävät tuli toimittaa ryhmänä ja tästä meidän murheet sitten alkoivatkin. Omasta autostaan vapautettu nuori lagottouros murisi heti Gatsbyn nehdessään, josta oma teinini otti järkyttävät herneet nokkaansa. Tämän jälkeen seuraavat minuutit oli aika haastavia käveltäviä, mutta lopulta pojat rauhoittuivat. Mutta vain hetkeksi... Aina välillä ne bongasivat toistensa katseet ja rähinä jatkui. Gatsbystä oli selvästi tylsää vain talsia hihnassa, joten aikaa oli kiva kuluttaa olemalla isoin remmirähjä, mitä kaupunki oli koskaan saanut kunniakseen kokea. Se kiljui, huusi, murisi ja ärisi. Sitä ei rauhoittanut kielto, nami, lelu tai kehu eikä edes oikeastaan pidempikään välimatka (koska tällöin alettiin huutaan toisten perään ihan eri sävyyn). En saanut mitään otetta koiraani ja aloin olla aika kypsä koko hommaan. Itse tehtävät (erinäiset paikallaolot, nostelut, kapulankannon, hissimatkat, bussi- ja juna-asemien läpikävelyt yms.) se suoritti kuitenkin hyvin. Siirtymät vain olivat omistajalle vähän rankkoja. 

Tälläisiä patsaita löytyypi Lahdesta. (Kuva Maarit Niemi)

Hieman ennen lähtöpisteeseen paluutamme, hihnan päässä oleva teinihirviö katsoi minuun ja sen häntä alkoi heilua hulluna. Gatsby oli ihan sen näköinen, että "ai säkin oot täällä!? Ai kun kiva!" Lepertelin sille tässä vaiheessa ja se oli aivan tohkeissaan. Se oli selvästi onnellinen, että minäkin olin tullut sen kauhean hihnan toisessa päässä roikkuneen ämmän lisäksi... Sain onneksi treenien jälkeen vertaistukea ja suklaata sekä tiimimme bongasi hyvin vähän voitolta tuntuneen ykkössijan. 

Maanantaina oli rallyn vuoro ja sama ongelma kohtasi meitä kuin viikkoa aikaisemminkin. Eli ne viereisellä kentällä agilityä harrastavat koirat. Tällä kertaa onneksi homma sujui jo paremmin ja Gatsby keskittyi kivasti tekemiseen. Itse yritin painaa radan hullua vauhtia etiäpäin, ettei se vain ehtisi miettiäkään aksaavia häiriöitämme. Tässä vaiheessa sain kouluttajaltamme käskyn rauhoittua ja yllätyksekseni koirani oli kuulolla vielä tämänkin jälkeen. Se liikutti pientä peppuaan taitavasti ja oli selvästi kiinnostunut tekemisestä. Vuoroaan se odotti rauhassa käskyn alla ja sain olla tyytyväinen. Lopuksi kuitenkin jouduimme odottamaan, että pääsisimme agikäntän läpi pois. Tämä odotusaika oli melko pitkä tai siis tuntui ainakin siltä. Kentällä oleva koira oli melko kiihdyksissä ja Gatsby ei pystynyt enää hillitsemään itseään. Minulla oli taas hihnanpäässä huutava leijakoira ja järkytimme koko hallia melkoisella metelillä. 

Tämän viikon Gatsby  on myös jatkanut tuholaislinjaansa. Se pureskelee nyt aivan ja kaikkea. Jostakin syystä sähköjohdot maistuvat taas ja se on kaivanut hyllystä korista esiin jouluvalot ja jatkojohdon, joita ei enää käyttökelpoisiksi voi kutsua. Tämän lisäksi se oli mönkinyt sängyn alta pistokkeessa kiinni olevan johdon ja aiheuttanut oikosulun sekä kärähtäneen sulakkeen. Onneksi koira on vielä ihan ehjänä. Tosin tänään tulin kotiin melkoiseen meteliin (kolinaan) ja luulin sen jo jääneen johonkin kiinni/jumiin. Mutta mitä vielä! Jätkä vain yritti tunkea itseään pöydälleni varastaakseen jotain kivaa. Yllätin sen itseteosta ja se sai kyllä kuulla kunnolla kunniansa! En kestä, jos tuosta kasvaa toinen Fero! 

Ferosta puheen ollen, se kävi tänään tutustumassa tulevaan hoitopaikkaansa eli koirahoitolaan. Tutustumiskäynnillä heräsin jotenkin siihen todellisuuteen, että se on kehittynyt ihan valtavasti näiden vuosien aikana. Eihän se nyt aivan kotonaan hoitolassa ollut, mutta se ei pelästynyt kertaakaan ketään tai mitään. Hoffilainen söi isonkin miehen kädestä rauhallisesti sekä antoi silittää itseään. Se ei pakittanut tai haukkunut tai hermoillut. Mies meinasikin, ettei se mikään arka ole, vaan normaalin pidettäytyvä hoffi. Intin hieman vastaan, mutta samalla tajusin, että tämä oli myös aika lähellä totuutta. Fero kulki rohkeasti sisällä ja ulkona eikä juurikaan vastannut toisten koirien haukuntaan tai ollut huolissaan aidan toisella puolella juoksentelevasta sakemannistakaan. Itselle jäi erittäin toiveikas fiilis siitä, ettei se varmaan kuolekaan järkytykseen ja stressiin lomani aikana. Se hulluna haukkuva ja karkuun säntäilevä nuori honkkeli konkkeli on kehittynyt oikeasti paljon rauhallisemmaksi ja itsevarmemmaksi hoffilaiseksi. Olen pitkään sanonut, että se on kehittynyt vuosien mittaan paljon. Tänään jotenkin vain näin sen järkyttävän selvästi. Siitä on kasvanut ihan oikeasti kiva koira ♥

Se ihan oikeasti kantoi kapulaa! Ei nätisti, mutta onnistuneesti, jee! :D (Kuva Maarit Niemi)

Fero yllätti myös torstaina olemalla tottelematon ja innokas pieni pelastuskoira! Se tajusi selvästi, mitä sen piti tehdä ja jopa kiskoi maalimiehen perään! Ensimmäinen viuhahti näkölähdöllä, mutta kaksi muuta menikin salaa piiloon. Niin se Ferolainen vaan löysi salapiiloutujatkin eikä olisi hommia halunnut lopettaa. Se ei antanutkaan itseään ihan noin vaan kiinni vaan kävi vuorotellen ihmisiä läpi toiveikkaana sekä "karkasi" vastaantulleen treenikaverin luokse. Se oli ihan hömelöllä päällä, mutta oikein positiivisesti ♥ Yksi treenikaveri sanoikin, että Fero varmaan on nyt tajunnut, mistä kaikesta se onkaan jäänyt paitsi. Se kirjoittaisi kuulemma päiväkirjaansa, että "olinpahan tottelematon tänään. Se oli ihan huippua! Huusin jopa autossakin vähän!" Voi Ferraria! Se on ollut niin iloinen yllättäjä tällä viikolla :)

Gatsby taas ei yllättänyt vaan katosi pitkälle eikä ilmaissut. Hyvä ystävämme ryykääminenkin oli mukana messissä ja järki jäi kotiin. Se oli käynyt maalimiehellä jo kahdesti ennen kuin pääsimme niin lähelle, että sitä kiinnosti ilmaista. Tällöinkin se kävi lähinnä hyppimässä Minnan päällä isolla kivellä ja jäi sen päälle haukkumaan. Minä sen puoleen jatkoin matkaa, jotta koira irtoaisi Minnan sylistä ja Gatsby päätti tulla korkeimmasta kohdasta alas, mistäs muualtakaan? Onneksi viimeinen maalimies kuitenkin nousi sääntöjen mukaan ja onnistumiseen oli kiva lopettaa. Ensi kerralla on kuitenkin tehtävä erilaiset treenit, ettei tämä ei-toivottu käytös vahvistu enempää.

(Kuva Maarit Niemi)

Perjantaina aksailtiin jo toistamiseen. Olemme siis jo vanhoja tekijöitä! Itse en osaa ohjata. En sitten yhtään. Huidon käsilläni ja vaihdan niitä turhaan. Lisäksi tuijotan tyhmänä putkensuuta, vaikka se koira sieltä varmasti ulos tupsahtaakin. En saanut kroppaani tekemään sitä, mitä kouluttaja halusi. Oma napani ei halunnut osoittaa menosuuntaan vaan aina jonnekin muualle. Taisin lopulta onnistua kerran ehkä jopa ohjaamaan suurinpiirtein oikeaan suuntaan? Tänään lenteli lelupalkka ja kierrokset kohosivat. Pariin otteeseen Käpyläisen suussa olikin käteni eikä lelu. Esimerkiksi kun päätin pysäyttää liikkeeni juuri ennen putkea, jolloin koirakin veti jarrut päälle ja nappasikin sen sijaan käteni suuhunsa. On se hyvä, kun tulee koiraltakin suoraa palautetta omista kehitysalueista :D Kaikesta säälittävästä räpellyksestäni huolimatta minulle jäi taas hyvä fiilis ja halu tehdä lisää. Kyllä tämä vielä tästä!

Treeneissä näin myös kaksikin aussieta. Molemmat saivat Käpyläisen näyttämään piskuiselta ja niiden omistajat luulemaan isoa urostani tytöksi :) Gatsby sai kuitenkin kehuja kauneudestaan ja toinen kehaisi sitä paljon omaansa tottelevaisemmaksi. Sillä hetkellä pieni makoili kiltisti paikoillaan käskyn alla, mistä tosin nousi toisen aussie-ihmisen lihapullien perään. Muutenkin se on kyllä kivasti agissa kuulolla vaikkakin haasteena oli se, että Gatsby tiesi lempparilelunsa olevan vetäjällämme. Hyvin se kuitenkin pysyi, kuunteli, yritti ymmärtää ohajaustani sekä leikki kouluttajammekin kanssa. Taisi silläkin siis olla ihan kivaa :)

Olen myös hieman järkyttynyt siitä, että piskuinen papparaiseni meni nyt yhdeksi yöksi koehoitoon työkaverilleni. Vein sen sinne treeneihin mennessäni ja Eddie oli innoissaan sitä leikittävistä pojista. Se oli taas kuin nuori pojan kloppi ja ahne kuin piskuinen porsas. Hetkellisesti oli outoa tulla treeneistä kotiin, jossa ei sängyllä pötköttänytkään oranssia karvakasaa. Huomenna se kuitenkin tulee takaisin kotiin ja toivottavasti kaikki on sujunut kivasti kaikille ja Muttis saa hyvän hoitopaikan lomani ajaksi. Ainakaan vielä kännykkääni ei ole pirissyt hätäviestejä :)

Uutuus!

Toisin sanoen meidän uusin laji eli agility alkoi tänään! Kuten odottaa saattoi, niin Gatsby oli innolla mukana yhteisessä puuhastelussa. Kokeilimme kaiken kaikkiaan suoraa putkea, mutkalla olevaa putkea ja pimeää putkea (olen nyt agitermien osaaja!) Tämän lisäksi otimme pussia pienellä avulla ja ilman sekä hyppyjä ja rengasta. Gatsby äkkäsi nopeasti, että myös vetäjämme palkkasi sitä ja pujahtikin tämän jälkeen putkiin ja pussiin vauhdilla. Tosin kun yritin ohjata sitä itsestäni poispäin kääntyvään putkeen, niin Käpyläinen halusi mieluummin jäädä luokse ja taituroi itsensä putken päälle. Siellä se kävi vielä pariin otteeseen treenien aikana, pieni hömppäläinen! 

Pussi sujui hyvin avustettuna ja ilmankin, mutta kun otimme sen hypyn kautta, niin tällöin pimeä pussi ei enää houkuttanutkaan. Saimme apua kanssatreenaajaltamme ja saimme tehtyä pienen pätkän, missä oli siis hyppy-pussi-hyppy. Taitavasti pieni toimi! Rengaskaan ei tuottanut ongelmia vaikkakin kerran joku hirmuisella vauhdilla ryykäävä koiraeläin kolauttikin jalkansa siihen. Kerran se myös otti minun huonolla ohjauksellani riman hyppyesteetä mukaansa. Nämä eivät kuitenkaan sen menoa onneksi haitanneet. Samoin Wirneen leirillä tapahtunut kuumuminen puuttui tällä kertaa ja vaikka vetäjämme sai pari pusukohtausta osakseen, niin kukaan ei saanut hampaasta. 

Koira sai kehuja ja minä varoituksen, että Gatsbyssä on paljon potentiaalia, mutta helpoin agikoira se ei välttämättä ole. Se oli nytkin herkkä ohjaukselle, otti häiriötä mukana juoksemisestani ja vauhtia on välillä niin silmittömästi että hyppytekniikkaa pitää selvästi harjoitella! Vetäjämme meinasi, että ottaisi heti aussien, jos tietäisi saavansa juuri tämmöisen yksilön :) Luonteen ja innokuuden lisäksi myös Käpyläisen rakennetta kehuttiin. Samoin meinasi ohjaaja, että vaikkei tämä kauhean iso maxi olekan, niin ei pitäisi tulla ongelmia hyppyjen kanssa. Kuten aina, niin meidän agiura on vain minusta kiinni. Sain vinkkejä alkaa harjoittelemaan omien jalkojen liikuttelua ja erityisesti ketteryyttä. Molemmat ovat niin minun juttujani, köh köh :P Hauskaa kuitenkin oli ja odotan innolla ensi kertaa! Lisäksi ihana Neea oli rallytreeneissä samaan aikaan ja nuoriso pääsikin vetämään loput höyryt toisistaan pihalle yhteiselle riekkumislenkille. Oikein mukava päätös treeneille :)

Hauska kuva elokuun rallytreeneistä (Kuva Jenna Oinonen)

Maanantaina meillä alkoi talvikauden rallytreenit samassa paikassa kuin tämän päiväinen agility. Halli on vielä hienosäätöä vailla (juuri valmistunut) ja väliaidoista näkyi läpi toisten agiliitoa. Gatsby otti hirmuiset kierrokset tästä ja kinusi huutavien ja juoksevien koirien perään. Ensimmäinen rally kierroksemme olikin aika kauheaa katsottavaa... Sitten onneksi joku löysi peitteet aitojen päälle ja toinen kierros menikin jo tyylipuhtaasti. Kolmannella kierroksella aidan takaa kuului taas intohaukkua ja Gatsbyn pokka petti. Se ei eskittynyt juurikaan rallyyn ja lopetin pienen onnistuneen pätkän jälkeen. Palkatessani sitä se kuitenkin villiintyi uudestaan ja karkasi aidan yli toisen agilitytreenien keskelle. Minua hävetti, mutta onneksi muut tuntuivat ymmärtäväisiltä. Aita kun oli sen verran matala siitä kohtaa, ettei tuon tarvinut juurikaan ponnistaa sen ylittämiseksi. Tulee ainakin harjoiteltua häiriötä ihan mukavasti!

Torstaina pelastettiin ja olin varautunut ratkomaan meidän ongelmia. Ongelmia, joita ei sitten ollutkaan tällä kertaa. Gatsby etsi hienosti, löysi hienosti, ilmaisi hienosti ja oli hyvällä asenteella liikkeellä. Ryykääminen tosin oli aivan järjetöntä ja jokainen maalimies hieroi nenäänsä Käpyn pahoinpitelyn jäljiltä. Gatsby on nyt ymmärtänyt tämän Nenäpäivä keräyksen vähän väärin... Eddiekin pääsi mukaan ja löysi metsästä kaksi nakkirasiaa (ihmiset olivat todella toisarvoisia tässä hommassa). Se myös liehakoi kaikkia ja kerjäsi lisää syötävää. Eipä ikä painanut taaskaan, kun ruokaa oli ansaittavana :D