Pieni paimenpoika

Viime aikoina on takaraivossani kutkutellut ajatus päästä kokeilamaan lampaiden liikuttelua. Kasvattajamme on hankkinut omia lambeja ja kun niitä tuli mahdollisuus päästä moikkaamaan, niin ilmoitin meidät mukaan. Laura toimi myös kouluttajana ja erittäin hyvänä sellaisena! Laura loi meille suunnitelman ennen aitaukseen menoa ja ohjasi minua sekä koiraani erittäin selkeästi. Hän myös lukee koiraa todella hyvin ja ymmärsi sen hakemia reittejä paljon itseäni paremmin! Tietenkin apua oli siitäkin, että Laura on nähnyt meidän paimennusta ennenkin eli osasi heti asennoitua pieneen vauhtipirulaiseen. Blogin hiljaiselo on johtunut osittain siitä, että olin viikon maailmalla ja Gatsby lomaili vanhempieni huomassa. Mietinkin siis, oliko mitään järkeä viedä Gatsbyä lampaille heti palattuani, kun se ei ollut yli viikkoon saanut mitään ohjattua aktiviteettia. Odotin jotain aivan kauheaa ja korvatonta menoa. Varsinkin kun viime paimentamisesta on jo lähes vuosi aikaa ja kyseinen kerta meni aivan järkyttävän huonosti!

Hitsi niitä on kaksi! Parasta varmaan totella! (Kuva Tuuli Mertanen)

Ennen aitaukseen astumista Laura muistutteli Gatsbylle kepin kunnioittamista. Pienen koiran oli kauhean vaikea hillitä itseään eli ei välittänyt eteen asetetusta kepistä, koska olisi niin kovasti halunnut antaa pari pusua kasvattajalle! Lopulta antautui kuitenkin ja kuunteli keppiä viedessäni koiraa aitaukseen eli kun pistin kepin sen eteen, niin vetäminen loppui ja koira himmasi. Kepin yli kun paimennuksessa ei koiralla ole lupa mennä. Laura hyppäsi meidän mukaan ja ehkä hänen auktoriteettinsä avulla homma toimikin odottamaani paljon rauhallisemmin, suorastaan järkevästi! Gatsby ei lamaantunut vaan kuunteli niin keppiä kuin pysäytyksiänikin. Se teki oikeasti hommia keskittyneesti ja sikaili paljon odottamaani vähemmän! Suurin ongelma olikin lopululta oma liikkumiseni (ylläri!) eli en pysynyt Lauran tahdissa vaan minusta tuli toinen koira! Gatsby tekikin erityisesti ekalla kierroksella töitä lähinnä Lauralle ja luuli minun auttavan sitä keräilemään lampaita sille oikealle paimenelle. Hups... Hieman ylijumala-Lauran luoma paine näkyi siinä, että Gatsby tuli välillä minua moikkailemaan kuin apua pyydellen. Lähetin sen kuitenkin pois ja takaisin hommiin, jotka sujuivat kerrankin ilman kokoaikaista pysäyttelyn tarvetta! Ihan huippua oli! 

Mitäs mamma sitten? (Kuva Tuuli Mertanen)

Lomalaisesta treeniholistiksi

Omistajan kesäloman kunniaksi olemme vipeltäneet Gatsbyn kanssa ahkerasti erinäisissä paikoissa ja treenailemassa ihan omatoimisestikin. Olen käynyt kerran ihan itsekseni agittamassa hallilla, mutta suureksi ilokseni useimmiten kuitenkin agiryhmästä tutun Terhin ja Pyry-bortsun mahtavassa seurassa. Olemme pähkäilleet koiriemme ohjausta ja säheltäneet hyvällä asenteella yhdessä. Gatsbyn treenien teemana on ollut kontaktit ja Terhin avulla ne ovatkin parantuneet pikkuhiljaa. Tänään kokeilin A:ta vain osana rataa, ilman palkkaajaa (alustan laitoin muistuttamaan oikeasta paikasta) ja Gatsby teki täydelliset kontaktit joka kerta! Puomi on vielä pahasti työn alla, mutta kyllä me sekin ehditään varmaan kesän aikana saada kuntoon.

Agipupu ♥

Wirnistelevät weljekset kävivät myös nuuskuttelemassa parit jäljet. Oli kiva saada Minna treenikaveriksi ja veljesten hinalenkkeily sujui yllättävän kivuttomasti. Pojat aina alkuun huutavat innosta toiset nähdessään ja sen jälkeen vetävät kuin höyryjunat, mutta tällä kertaa vetäminen jopa loppui suhteellisen aikaisin! Lisäksi pojat poseerasivat nätisti kuten kuvasta näkyy ja vaikka kuvaussession tohinassa molemmat kirmailivat hetken vapaana meidän jaloissa, niin kummallakaan ei alkanut kiehumaan. Veljethän tulevat ihan kivasti rauhallisina toimeen, mutta vapaana alkaa mennä hieman liian lujaa ja jommalle kummalle tulee jossain vaiheessa paha mieli. Itse olen kuitenkin oikein tyytyväinen moisesta rauhallisesta kanssaelosta, johon pojatkin tuntuvat tyytyvän. Gatsby jäljesti taas alkuun hyvin, mutta lopussa esineet jäivät nousematta ja koiruli kulki selvästi jäljen vierestä. Ensi kerralla pitääkin siis ottaa vaikka useampi lyhyt jälki eikä ahnehtia pitkää pätkää.

Wirneen Hukkapala kera Wirneen Ikiliikkuja aka Team Riemuidiootit

Sokerina pohjalla palasimme viime kesänä aloittamaani traditioon eli pyöräilyyn! Gatsby pääsi hölkyttelemään (ei siis vetämään) tänään pyöräni vierellä ja hyvin tuntui tyyppi muistavan jutun juonen. Ainoastaan pari kertaa jouduin muistuttamaan, ettei pyöräillessä saa nuuskuttaa maata tai jäädä ihailemaan tiellä hypähteleviä lintusia. Meillä on tosi mukavat hiekkatiet, mitä ajella ja isäni yllätti minut viime vuonna huollattamalla pyöräni. Vanhasta muistista kirosin kuinka tuo ei tietenkään vaihtaisi pienimmälle rattaalle ylämäessä, mutta mitä vielä! Hyvin oli ajopelini huollettu, kun vaihtaminen sujui kuin vettä vain. Tavoite on käydä vähintään viikottain ravauttamassa maitohapot koiran lihaksistosta liikkeelle. Plus kyllä emäntäkin sai ihan töitä tehdä ylämäissä, joita harjuisessa maastossa riitti!

Taattua kännykkälaatua.

Ps. Pelastelemssakin on käyty ja kaikki pressumöykkykammot tuntuvat olevan historiaa, jee!

Epävirallista agiliitoa!

Vihdoinkin tein sen! Eli uskaltauduin Gatsbyn kanssa agilityn epävirallisiin kisoihin mölliluokkaan! Gatsbyhän on jo kerran super hoidossa Maijalla ollessaan käynytkin epistelemässä, mutta suostui onneksi minunkin kartturoimakseni. Otin kaksi strattia kouluttajamme yllytyksestä ja kyllä kannatti! Ensimmäinen meni enemmän tai vähemmän säätämiseksi eikä treenikaveri onnistunut rataa ihan kuvatakaan, mikä oli ehkä ihan hyvä... Toinen rata meni jo ihan kivasti vain yhdellä huonolla ohjauksella muurin kohdalla, mutta isoin ylpeyden aihe oli lopussa, kun pieni pätevyys eläimeni lähti loppusuoraa itsenäisesti suorittamaan! Toisaalta kauhea katsoa, kun itse lyllertää säälittävän näköisenä, mutta upea katsoa, kun koira viilettää uljaasti hienolla asenteella täysiä etiäpäin! Yhdessä kuitenkin mentiin eli me tehtiin se, hyvä me! Tästä lopulta itsetuntoa nostattaneesta kokemuksesta vielä video alla:

Sijoituksista oltiin kaukana, mutta tämä onnistunut rata meni 20,83 sekunnissa, kun ihanneaika oli 42 sekunttia.

Ideaali vilkas, mutta kuriton

Otsikon sanoin koiraani kehui (tai ei-niin-kehui) luonnetestituomarit, jotka kateellisena ihailivat koirani loikkavoimia! Gatsby pääsi siis vihdoin seikkailemaan luonnetestiin. En ollut varsinaisesti tehnyt päätöstä Gatsbyn testiin viemisestä juuri tämän kesän aikana, mutta kun testi pidettiin täällä meidän hoodeilla Hollolassa, niin en malttanut olla ilmoittautumatta. Sain kameranaiseksi ja apukuskiksi Minnan, jota siis videosta on kiittäminen! 

Toisin kuin MH-kuvaukseen mentäessä, minulla ei ollut mitään selkeitä odotuksia testin tuloksista. Gatsby kun osaa välillä olla lähes hullun järjetön kovuudessaan (oikein innostui sen jyränneistä lampaista, jotka puolestaan järkyttivät emännän) ja on joskus pieni mamman poikkeli, joka ei lähdekään hakumetsässä näytölle, koska joku astui vahingossa sen varpaille. Laukauskokemattomaksi arvasin se menevän, sillä kyllä tuo laukauksiin ja koviin ääniin reagoi vaikkeikaan pelokkaasti. Gatsby yllätti minut olemalla muuten melkoisen rento jätkä, joka ei turhia hötkyillyt. Se otti testin paljon odottamaani rennommin ja sen ihmisluottoa ei saatu juurikaan järkkymään. Se tuomarin sanoin "koitti tainnuttaa rakkaudella" eikä se puolustanut itseään pätkääkään vaan otti hyökkääjät innolla vastaan. Sen innokkaista pusutuksista seurasikin päätelmä koirani kurittomuudesta, joka ei siis tietenkään pidä pätkääkään paikkaansa! Koskaan ole tottelematon... Köh köh... Pimeässä Gatsby eteni hienosti aina loppuun saakka, mutta jäi seisomaan eteeni tuomareita tuijotellen ihan kysymysmerkkinä. Sitten kun sille tokaistiin, että "hei peko-koira, sunhan pitäis käyttää sitä nenääs!" niin joku ratas pyörähti pienen koiran päässä ja se kiipesi onnellisena syliini! Minä sen sijaan rikoin seinä osion kiinnityshihnan lukon, mutta tämä ei onneksi vaikuttanut arviointiin! Mutta pihdit lopulta tarvittiin koirani vapauttamiseksi.

Kaiken kaikkiaan siis Gatsbyn ominaisuudet ovat oikein hyvät pelastuskoirailuun ja kaikki yksittäiset ihmismurinat ovat olleet lähinnä tilanteen dominointia. Tämä oli iso asia minulle tietää ja koen ymmärtäväni koiraani nyt paremmin. Kannatti viedä! Tässä turinointini vielä tiivistettynä alias the pisterivi:

Toimintakyky +1a, kohtuullinen
Terävyys +1, koira, joka ei osoita lainkaan terävyyttä
Puolustushalu +1, pieni
Taisteluhalu +2a, kohtuullinen
Hermorakenne +1a, hieman rauhaton
Temperamentti +3, vilkas
Kovuus +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus ++, laukauskokematon
Kokonaispisteet +170

Tuomareina Mikeal Laine ja Johanna Cederlöf

Juoksujälkeä

Emme päässeet tällä viikolla pelastuskoiratreeneihin, joten päätin olla tänään rohkea ja suunnata jälkimetsälle. Tein melko lyhyen jäljen (noin 150 metriä), jolle ripottelin neljä esinettä sekä uutena ihmeenä yhden kulman. Kulma tuli pakosta huonon suunnitteluni vuoksi, sillä en halunnut kivuta isoa rinnettä. Tallasin tiheäsi ja merkkasin kulman itseäni varten. Gatsby nosti jäljen todella hyvin. Olin lähtenyt tieltä ja valjaat päälleen saatuaan Gatsby meni itse ojan puolelle jälkeä selvästi hakemaan! Hieno nuuskutin! Se lähti höyryjunan tavoin eikä ollut moksiskaan vaikka yllätyin sen vauhdista ja roikuin ihan tosissani hetken liinan päässä kunnon jarruna. Gatsby jäljesti täydellisesti jäljellä pysyen ensimmäiselle esineelle ja ilmaisi sen upeasti! Fiksu ihminen olisi jättänyt treenin tähän, mutta kukaan ei ole ikinä minua fiksuksi haukkunut, joten ahneuksissani jatkoin. Seuraavaksi oli minua jännittänyt asia eli kulma, josta Gatsby menikin odotetusti aluksi ohi. Hienosti se kuitenkin haki jäljen uudestaan ja onnistui menemään oikeaan suuntaan. Vauhtia oli taas todella reippaasti ja jouduin etenemään  puolijuoksua koirani perässä. Tarkkuus kärsikin vauhdista pariin kertaan, mutta pienen hyörinä pyörinän jälkeen Gatsby löysi jäljen aina uudestaan. Tällä kertaa se reagoi todella nopeasti jäljen hukkaamiseen emmekä eksyneet onneksi kokonaan jäljeltä. Ikävä kyllä mutkat sattuivat kahden esineen kohdalla, joista toinen olisi ollut viimeinen. Onneksi olin päättänyt jatkaa viimeisen esineen jälkeen vielä hetken ja olin merkinnyt itselleni, mihin jälki jatkui. Niinpä näin Gatsbyn jäljestävän juuri täydellisesti, joten pyysin sen maahan ja annoin vielä loppupalkan. Ei ihan puhdas suoritus, mutta viime omaa räpellystä parempi ja tässähän sitä oppii!

Agissa teimme kisamaisesti eli ensimmäisellä kierroksella menimme koko radan vaikka virheitä korjaten. Gatsbyn kontaktiongelmat tulivat heti esiin ilman apupalkkausta eli puomi hiivittiin alas eikä tassut meinanneet millään osua kontaktialueelle saakka. A sen puoleen tultiin sellaisella rytinällä, ettei pysähtymisestä ollut tietoakaan! Olin jo katsonut meille epäviralliset kisat, muttei tälläisillä kontakteilla sinne kyllä kannata mennä. Onneksi aikaa on eli eihän tässä ole mihinkään kiirus! Uskallan myös väitttää ettei tässä enää kauhean kaukana epiksistä olla. Plus tein vihdoinkin onnistuneesti saksalaisen osana rataa ja tämän kunniaksi viljelen vihdoinkin blogini puolella agitermejä, jotka eivät kaikille varmasti edes aukea! Agi on siis edelleen ihan huippua!

En ymmärrä miten muut saavat otettua koiristaan söpöjä kuvia, kun ne pitävät jotain suussaan...

Möykkytreeniä!

Gatsby tosiaan veti itsensä kovin vakavasti ensimmäisellä maalimiehellä Wirneen leirillä hakuillessamme. Niinpä halusin tämän päivän treeneissä kokeilla, oliko kyseessä vain yksi outo hetki vai oikea ongelma. Nappasin vieraimmat maalimiehet, jotka olivat kaulaan asti pressutettuja, nojasivat johonkin ja olivat vielä lippis päässä sekä leuka rinnassa. Toinen oli kallion kolossa ja toinen ojan lähettyvillä, koska vesi oli elementtinä mukana viime pelästymisessä. Lisäksi otimme alkuun tyhjän etsintää, jotta virekin laski hieman eli koira ehtisi mahdollisesti jännäämään. Kallion kolosta maalimies nousi oikein reippaasti. Gatsby irtosi työstämään hajua ja kuulin ikävä kyllä pressun rahinasta, koska maalimiehellä oli käyty. Kertomiskerrallakin kuului kahinaa, tosin maalimies ei saanut sentään pusuja. Häntä ei myöskään pätkääkään aristeltu. Seuraava ojanpenkassa esillä kyhjöttäjä sen sijaan sai pienen koira hännän laskemaan. Gatsby ei mennyt luokse asti, mutta ei lähtenyt maalilta poiskaan. Pyöri vain ympärillä epävarman näköisenä. Menin itse hieman lähemmäs ja tämä rohkaisi Gatsbynkin etenemään ihan maalimiehelle asti. Joka sai ihmiseksi paljastuessaan isot pusut osakseen! Gatsbyä siis nyt jännittää nuo oudot möykyt eikä se ole ihan varma, että ne ovat ihmisiä. Heti, kun Käpy tajusi möykyn tosiaan olevan ihminen, se helpottui ja ilahtui. Ihmisjännitystä tämä ei siis tunnu olevan vaan outojen möykkyjen jännäämistä, minkä tajuaminen huojensi omaa mieltä isosti. Möykyt siis treeniin! 

Agi on edelleen ollut parasta ikinä! Lenkkeily sujuu hallilla, odottelu sujuu sisällä ja viimeksi pystyin jättämään Gatsbyn hetkeksi taas tolppaan kiinni, kun kävimme rataa läpi. Se ei mesonut hulluna kiljuen vaan odotti parin protestin jälkeen nätisti! Hieno mies! Treenikaverin urosbortsu saa olla edelleen rauhassa eikä Gatsby muutenkaan etsi haastettavia. Hallilla alkaa mennä aika kivuttomasti ja olemme molemmat siellä entistä rauhallisempia. Itse agilitykin sujuu vaikka välillä onkin ollut omistajalle vaikeaa. Meidän kontaktit paranee koko ajan vetäjän apupalkkauksella ja olen löytänyt itsestänikin hieman vauhtia. Liikun rohkeammin ja olen ehtinyt odottamaani paremmin useamman kerran. Valssien ym. pyörityksetkään eivät tunnu enää ihan mahdottomuuksilta ja pystyn menemään vihdoinkin enemmän kuin kaksi estettä sekoamatta aivan totaalisesti! Saimme taas kehuja kouluttajaltamme ja uskallan sanoa, että ihan syystäkin! Hyvä Käpy! Hyvä minä! Hyvä me! Sydän, sydän, sydän! ♥

Loppukevennyksenä Wirineen Wiksut

Hakukoneesta pupupöksyksi

Gatsby on ollut aika kiihkeästi tyttöjen hajujen perään viime aikoina. Niinpä odotukseni treenien suhteen ei ollut kovinkaan korkealla, kun vuoroamme odotellessa se nuoli silmät lasittuneina treenikaverin juoksuisen nartun jättämiä terveisiä. Yllätyksekseni se kuitenkin unohti tytöt ja keskittyi todella hyvin työntekoon metsään päästyämme! Maalimiehet löytyivät suhteellisen isolta alueelta helpon oloisesti sekä nopeasti ja ilmaisut toimivat! Jätkä oli aikasmoisen pätevä vaikkakin pusutti osaa maalimiehistä taas vähän liikaa. Rakkautta riitti!

Maalimiehen vinkkelistä näyttää tältä, kun Gatsby löytää eksyneen. (Urhea kuvaaja Tiina Mansikkamäki)

Niinpä olinkin melkoisen yllättynyt, kun vieraillessamme Wirneen leirillä, Käpy päättikin järkyttyä uudesta maalimiehestä. Siis koirani, joka ei normaalisti pelkää liikkua pimeässäkään ja ilmaisee oudotkin maalimiehet päätti pelättä kiven vieressä istuvaa, verkolla kaulaan asti peitettyä henkilöä. Gatsby lähti (liiankin) innokkaasti hajun perään heti alkuun ja ilmestyi lopulta näkyviini häntä alhaalla huolestuneen näköisenä. Minä jo luulin sen löytäneen vähintään hirven tai karhun tai jotain yhtä jännittävää. Lähdin seuraamaan pientä mietteliästä koiraani, joka johdatti minua epävarmasti vaikkakin edessäni kulkien. Lopulta osuimme maalimiehen luo ja vielä tässä vaiheessakin luulin Gatsbyn jännittävän jotain muuta ja pälyilin ympärilleni täytenä kysymysmerkkinä. Pakko se oli kuitenkin uskoa, että oma pieni ikipusuttajani, kaikkien maalimiesten raju rakastaja pelkäsikin tätä möykkyä. Jouduin ihan tosissani houkuttelemaan koiraani, joka lopulta tajusikin mörön ihanaksi ihmiseksi, joka saikin osakseen helpottuneet ryykäykset. Jännitys imi pienestä pojasta mehut ja loppu treenit menivät aika matalalla vireellä, mutta onnistuivat sentään.

Tintti-siskon (Wirneen Ilmiliekki) kanssa oli kiva temmeltää

Käytös jäi kuitenkin mietityttämään itseäni todella. Olen juuri viikko sitten varmistanut meille paikan luonnetestistä, kun mielestäni Gatsbyn perus habitus on tasaantunut eli oletan sen olevan nyt sellainen, kuin sitten ihan oikeasti "aikuisena". Tämä jännäily kuitenkin nosti testin suhteen huolen poikasen, sillä onko koirallani joku outo kolmen vuoden herkkyyskausi menossa vai mikä mättää? Voiko testissä ihmiseltä tuleva uhka ollakin sille nyt liikaa? Kolme viikkoa on aikaa asiaa miettiä ja ainahan testin voi keskeyttää, jos siltä näyttää. Gatsbyn sisko oli reagoinut yllättävän voimakkaasti useampaan testin kohtaan hiljattain ja sillekin oli jäänyt pieniä jälkikyräilyjä. Toisaalta jälki- ja hakuleirillä tapahtunut väsyhuuto maalimiehellä on pistänyt ajattelemaan Gatsbyn soveltuvuutta pelstuskoiraksi ihmistenkin osalta. Olen elänyt kuplassa, jossa olen vain koittanut räpiköidä kohti rauhallista luoksepäästävyyttä toisten urosten seurassa. Kuitenkin jos koirallani on mitään taipumuksia väsyneenä tai stressaantuneena (joita kumpiakin oikea etsintätilanne voi olla) olla vähänkään arvaamaton, niin en sitä kyllä oikeita eksyneitä etsimään pistä. Tämän takia taas haluaisin päästä luonnetestiin, jotta näkisin paremmin, missä sen raja menee. Oikeat eksyneet kun voivat olla koiraa kohtaan jopa aggressiivisia, joten haluaisin varmuutta koirani ymmärtämiseen.

Mutta kuumahan siinä tuli!

Muuten Gatsbyn yleiskäytös on mennyt parempaan suuntaan. Wirneen leirin sisaruskuvia otettaessa ja vuoroa odotellessa se sanoi kerran yhden murrin, mutta lopetti käskystä. Se sanoi myös myöhemmin leirillä kerran pienen örähdyksen toiselle urokselle, mutta rauhottui taas nopeasti. Se oli jopa suhteellisen kohtelias nuori mies siskojaan kohtaan. Gatsby oli päivän hoidossa Millin ja Priyan luona eikä ollut ahdistellut kuin Milliä toimimalla pienenä perskärpäsenä ja tuijotellen sinisimmuillaan. Myös Tintti-sisko oli mielissään veljensä seurasta, kun annoimme niiden vielä riekkua leirin lopuksi. Lisäksi Gatsby on edelleenkin käyttäytynyt agihallilla ja viimeksi pystyin jättämään sen jopa tolppaan sidotuksi hetkeksi ilman kauheaa huutorääkykonserttia. Hallin ympäristössäkin koirat ohitetaan taas yhtä sujuvasti kuin muutenkin lenkillä eli toistaiseksi on menossa valoisampi kausi.

Perhepotretti! Tintti, Priya (Wirneen Ilmalento), Ilo (Wirneen Ilopilleri) ja ylpeä äippä Nessa (Windedos After Eight)
Kuvasta kiitos Jenny Söderlundille

Long time no see

Haku+agi=rauniot (Kuva Minna Karjalainen)

Ja koska viime päivityksestä on pieni ikuisuus, väliin on ehtinyt aivan liikaa kaikkea. En edes tiedä, mistä lähtisin vyyhtiä purkamaan.  On ollut onnistunutta agiliitoa sekä hvää käytöstä hallilla ja sen ympäristössä. On ollut myös ei niin hyvää käytöstä pelastuskoiratreeneissä, mutta sitäkin tehokkaampaa nenun käyttöä. Olen ollut hyvä ohjaaja, olen ollut huono ohjaaja. Olen tehnyt liikaa töitä, koira on ehkä syönyt yhden mittalusikan sekä purkin kannen kostoksi. Muuten ei ole oireillut omistajan tylsyyttä. Eli perus harrastamista ja koiraeloa on näihin viikkoihin mahtunut. Yksi kohokohta oli kuitenkin vihdoinkin Kouvolan raunioilla käyminen, josta päätinkin tähän postaukseen turinoida sekä kuvia liitellä!

Gatsby mennä vipelsi raunioilla sekä pimeässä talossa kuin tyhjää vain. Sitä ei hirvittänyt pimeät paikat tai oudot alustat. Rakennuksessa oli hauska pullomeri, jonka läpi tuo tepasteli kuin se olisi ennenkin moisessa kahlaillut. Alkuun se innostui hieman liikaa ihanan Minnan hajusta ja päätti aloittaa uransa haukkuvana koirana. Minna oli korkealla ja koirani jäi haukkumaan piilon ympärille. Se yritti sitkeästi keksiä keinon päästä ylös ja räkytti samalla mammaa apuun. Muilla maalimiehillä onneksi ilmaisutkin toimivat niin raunioilla kuin rakennuksessakin. Gatsby ilmaisi kiltisti myös lyhyeltä matkalta ja viiletti innoissaan betoniputkia pitkin minun ja eksyneen välillä. Treenit olivat todella antoisat ja vaikka koiran pääkoppa joutuikin aika kovan työskentelyn uhriksi, niin todella hienosti Gatsby jaksoi!

TUUU KATTOOOON! (Kuva Minna Karjalainen)

Pakko vielä laittaa pari riviä agilitystä, josta on tullut meidän viikon kohokohta. Leijunta on armollisesti jatkunut. Minä olen kehittynyt ja onnistunut. Liikkunut rohkeammin, pistänyt töppöstä toisen eteen sekä pyörinyt tarkoituksenmukaisesti ympäri kenttää. Koirani on osoittanut jälleen olevansa liiankin herkkä ohjausten lukija ja ollut erittäin kiltti pieni agikiituri. Sitä on kehuttu ja syystä! Ohjaajamme muun muassa ihaili Gatsbyn pehmeää hyppytekniikkaa sekä poikkeli on tehnyt nyt aivan supereja puomeja sekä A esteitä! Kouluttajamme on ollut lopussa odottavalla alustalla valmiina vahvistamaan oikeaa kontaktia eli kun Gatsby alkaa laskeutua, niin hän laittaa namin alustalle. Näin on kaikki hiippailu ja pikku hiljaa valuminen jäänyt pois! Eli apukäsiä vain kehiin ja hvä tulee! Tosin pieni possuni päätti tehdä taas hieman liian räjähtävän keinun, joten otimme sinnekin loppuun alusta. Ovela touhotin keksi alustan keinun puolessavälissä ja oikaisikin sivusta eikä mennyt keinua loppuun. Vain yksi onnistunut varkaus johti siihen, että koirani alkoi keskellä keinua vilkuilla keinun ohi, joska alustalla olisikin jo nami, jolle karata. Onneksi saimme loppuun vielä onnistumisenkin, mutta miksi sen pitääkin aina olla niin, että kun yhden ongelman saa korjattua niin uusia tulee tilalle?

Välillä on hyvä pysähtyä vain poseeraamaan (Kuva Minna Karjalainen)

Hajuhommia

Tänään käytiin pelastelemassa hieman pidemmän kaavan mukaan eli treenailu lohkaisikin sellaiset viisi tuntia päivästäni. Ihmisiä kuitenkin oli vain kolme ja koiria viisi eli tehokkaiksi meitä ei kai voi haukkua? Ängettiin kuitenkin hakua, jälkeä ja hallintaa samoihin treeniloihin eli ehkä se selittää ajan tehokkaan kulumisen. Hallinta sujui miten sujui. Saatiin lopulta sujumaan eli ehkä voitoksi voidaan laskea? Haku meni hienosti kaikin puolin. Koira teki hyvin hommia, kävi välillä ojassa uimassa ja ilmaisi maalimiehen todella hienosti. Kaikki osaset olivat kohdillaan, taito Käpy! Jälki meni hieman kaahottamiseksi ja osittain treenaamattomuuden takia häsellykseksi. Gatsby olisi seurannut jälkeä mieluummin sen sivulla, mihin tuuli hajua työnsikin. Esineilmaisu tökkikin melkoisesti. Tarkkuutta siis vain lisää ja minun pitää vain rohkeammin jarruttaa tuon ryntäämistä! 

Gatsbyn ilme kertoo kaiken tarvittavan: se ei yhtään ymmärrä edes hidastelun päälle saatika pysähtelyn!

Tein eilen pitkästä aikaa ihan itsekseni Gatsbylle jäljen. Olen erittäin laiska etsimään uusia lenkkimaastoja, varsinkin kun nykyinen lenkkimme vie meidät lähestulkoon kokonaan metsän puolella. Nyt kuitenkin uhrauduin kävelemään oikein teitä pitkin jäljestysmaastoto mielessäni. Katsoin hieman kartasta, ettei heti tulisi tie vastaan, sidoin koiran puuhun ja lähdin tepastelemaan. Ensinnäkin olin yllättynyt kuinka nätisti Gatsby odotti! Pari kertaa kuului pienet protestit, mutta ne loppuivat pian. Olin yllättynyt kuinka monen polun yli jälkeni minut lopulta veikään ja olin hieman huolissani, miten nämä kohdat tulisivat Gatsbyltä menemään. Polkujen ylitykset menivät lopulta jälkeä ajaessa yllättävän hyvin, mutta alun, mukamas helppo osa, meni todella huonosti. Gatsby nosti jäljen taas hyvin ja lähti seuraamaan sitä kivasti. Se kuitenkin kaahotti liikaa enkä tajunnut jarruttaa sitä varmaan tarpeeksi kunnes oli jo myöhäistä. Eksyimme jäljeltä kokonaan, mutta onneksi näin tuulessa lepattavan esinemerkkini, joten suunnistin sitä kohti. Tämän jälkeen pysyimmekin jäljellä hienosti ja Gatsby ilmaisi ensimmäistä lukuunottamatta esineetkin pätevästi! Ensimmäisellä jouduin muistuttamaan maahan menosta. Ei siis mennytkään hullummin vaikka jännitinkin yksin räpeltämistä! 360 metriin mahtuu uskomaton määrä epätoivoa... Tästä on hyvä jatkaa vaikkakin ensi kerralla merkkaan jäljen tiheämmin ja otan vettä koiralle mukaan!

Innokas pusulupien tarkistaja

Leijuntaa!

Koska juuri nyt on maailman paras fiilis koiraharrastamisen suhteen, niin aion iloita siitä ihan julkisesti! Olen ollut todella tyytyväinen agilityryhmäämme, mutta eteen tuli kauden ja näin myös ryhmän vaihto. Mielestäni on ollut kiva kokeilla uusia kouluttajia vaikkakin alkuun aina hieman jännittää, miten homma lähtee pyörimään. Ainakin tämän kerran perusteella voin ilmoittaa treenien lähteneen käyntiin oikein mallikkaasti! Meillä oli oikeat hyvän mielen treenit! Hallin pihalla fiksusti käyttätyminen onnistui, hallilla odottelu onnistui yhtä rääkäisyä lukuunottamatta ja ryhmän bortsu urosta kommentoitiin vain yhden pienen murrin verran. Lisäksi rata oli juuri sopiva! Oli haastetta, mutta suurin osa sujui ja lopulta ne vaikeatkin kohdat! Koira sai kehuja ja minä sain kehuja! Meillä meni koirakkona hyvin ♥ Treenikaverikin huikkasi, että "tehän ootte taitavia!" Vaikka paljon on kehitettävää (kuten sitä koiraa kannattaa käskeä sanoilla, jotka se osaa tai ettei kannata jäädä seisoskelemaan hölmönä paikalleen), niin nämä treenit leijuttivat oikein kivasti! Plus ryhmässä on pari tuttua rallypiireistä ja kouluttaja vaikutti juuri omaan makuuni sopivalta; sanoo palautteen suoraan ja neuvoo vaikka kädestä pitäen. Tästä on tosi kiva jatkaa vaikkakin suunta voi olla enää vain alaspäin!

Muuten en ole agilitystä pitkään aikaan turinoinutkaan. Treeneissä on käyty ja niissä on harjoiteltu paljon minulle uusia ohjauskuvioita. Niinpä onkin välillä tullut tunne, että on vielä järjettömästi asioita, joita en osaa. Olen hieman haaveillut kisauran korkkaamisesta kesän aikana, mutta en osaa yhtään hahmottaa millaisia ykkösluokan radat ovat. Treenaamme puolikkaalla kentällä ja (mielestäni) aika  kimurantteja ohjauskuvioita. Olen kuitenkin kuullut, että ykkösten radat ovat aika suoraviivaisia eli mitä jos koirani paahtaakin kentän toisessa päässä enkä minä ehdi mukaan? Kai sitä on joskus uskaltauduttava kokeilemaan ja yhden epikset on merkattu kalenteriin. Katsotaan, josko niihin pääsisi. Loppuun vielä pieni video muutaman viikon takaisesta agihäsläyksestä. Huomaa, että kontaktit ovat tällä hetkellä jotenkin aivan levällään ja ettei pussia tai pituutta ole juurikaan treenattu.